Puntari: Mikä mua vaivaa?

Eilen purin ahdistuneena tuntemuksiani miehelleni.
Mikä mua oikein vaivaa? 
Syksy ja alkutalvi on ollut outo, siis kirjallisuusmielessä. Siinä missä aikaisempina syksyinä luen kirjoja liukuhihnalta, tänä vuonna ei ole oikein mikään kolahtanut. Koskaan aiemmin en oo jättänyt näin montaa kirjaa kesken kuin nyt. Ja vieläpä suosikkikirjailijoilta! Sori vaan Juha Itkonen, et saanut mua syttymään. Kiitti ja hei Cecilia Ahern, kerrontasi ei tällä kertaa kolahtanut. Tack onh adjö. Kirja kiinni ja takaisin kirjastoon.
Nyt jo vähän ahdistaa avata uutta kirjaa tai käydä edes kirjastossa. Mitä jos taas parin ensimmäisen luvun jälkeen totean, että kiitti mutta ei kiitti?
Jotain valonpilkahduksiakin sentään on. Helena Liikanen-Regnerin Maman Finlandaise -kirjan ahmin parissa päivässä, Jenni Pääskysaaren ja Mikko Kuustosen Isän tyttö - Tytön isä vanheni lukemattomien listalla vain jouluaaton ja päivän. Olisko tästä vedettävissä se johtopäätös, että tällainen realistisempi kirjallisuus nyt vaan iskee paremmin. Pää ei kestä kertomakirjallisuutta? Kovalevy täyttynyt tarinoista?

Uuteen vuoteen lähden muutenkin omituisin fiiliksin. Aikaisemmin tammikuun eka päivä on tuonut sellaisen raikkaan tuulahduksen henkisesti: Nyt kaikki on mahdollista! Pöytä on puhdas! Edessä on vaikka mitä kivaa ja ihmeellistä!
Tänä vuonna vuosi vaihtui, minä ja ajatukseni pysyimme samana. Ei kutkuttavaa jännitystä uuden kalenterivuoden kohdalla. Ei odotuksia, suunnitelmia, tavoitteita. Oikeastaan en edes tajunnut, että vuosi vaihtui.

Mitähän tää sitten mahtaa tarkoittaa, mene ja tiedä. Kaikki tämän vuoden 2017 suhteen vaikuttaa  täysin avoimelta ja merkityksettömältä. Tavallaan sillai aika kivassakin mielessä.
Nyt kun aattelee taaksepäin viimeistä kymmentä vuotta, niin onhan tässä ollut omat pyörityksensä. Remontti ja kaksi lasta noin päällimmäisenä. Olisko tässä nyt kyseessä vähän sellainen olotila, kuin olisi kymmenen vuotta pyörinyt hurrikaanin silmäkkeessä ja tullut lopulta roiskaistuksi jonkun texasilaisen pellon laitaan?

Puntari: Pari kirjavinkkiä

Jos paukkupakkaset estävät ulkoilun (tai ainakin typistävät ulkoiluhetket melko lyhyiksi), voi viettää aikaa vaikka kirja kädessä sohvalla loikoillen. Talvipäivä, takkatuli ja hyvä kirja kuuluvat monen suosikkikomboon.
Meillä on Kuhmalahdella älyttömän hyvä kirjasto, jonka vakioasiakkaita ollaan koko perhe. Sieltä kannetaan kotiin kassi kaupalla luettavaa.
Silti olen myös kirjakauppojen vakioasiakas. Marraskuisella Helsingin reissulla koin lähes huumaavaa tunnetta Akteemisessa kirjakaupassa. Olisin voinut ostaa sieltä lähes kaiken. Onneksi pankkitilini oli toista mieltä.
Lapin matkalla meillä on aina tapana poiketa Pyhäsalmen ABC:lle, koska sieltä kirjakaupasta tekee aina hyviä löytöjä. Joulureissulla löytyi taas pientä kivaa niin äidille kuin tyttärillekin. S totesikin, että kirjakauppa on varsinainen karkkikauppa perheen naisille.

Muutama kirjavinkki on pakko jakaa täällä blogissakin.

Huumeriippuvaisen Jamesin ja hänen seuraansa lyöttäytyvän katukissa Bobin seikkailut ovat sydänalassa tuntuvaa luettavaa. Tositapahtumiin perustuvan kirjasarjan ensimmäisessä osassa Katukatti Bob - kissa joka muutti elämäni kuvaillaan Jamesin ja kissan syvenevää ystävyyttä ja sitä, miten pieni eläin voi vaikuttaa positiivisesti jonkun sellaisen elämään, jolla ei ole toivoa juurikaan jäljellä.
Tätä sarjan toista osaa Bobin maailma en ole vielä ehtinyt lukea, mutta otan sen työn alle heti tänään. Sen verran kaksikon seikkailut ovat vedonneet maailmanlaajuiseen yleisöön, että kirjasta ollaan kuvaamassa elokuvaa ja Bobilla on omat fb ja twitter -tilit sekä suomalaisetkin kotisivut.



Harvoin on tullut tirautettua kirjan parissa kyyneliä, mutta englantilaisen Jojo Moyesin Kerro minulle jotain hyvää sai kyynelkanavien tukkeumat tehokkaasti avattua. Kirja on upeasti kirjoitettu rakkaustarina, joka liikuttaa monella tavalla. Ehdottomasti lukemisen arvoinen! Ja tästäkin on tulossa elokuva (tosin aina itse suosin kirjan lukemista - on se vaan niin eri asia kuin leffa!).

No myönnetään, itkin myös tätä viimeistä suosittelemaan kirjaa lukiessani. Kyseessä on vuosi sitten ilmestynyt toimittaja Jenni Pääskysaaren kirjoittama Tyttö sinä olet... jonka varsinaiseen kohdeyleisöön en ikäni puolesta kuulu, mutta joka maagisesti kutsui minut luokseen Helsingin akateemisessa.
Ostin kirjan, ahmin sitä hotellihuoneen sängyllä ja räpyttelin silmiini kihoavia kyyneleitä pois. Kirjassa on sanottu monia sellaisia asioita, jotka itse olisin kaivannut kuulla teini-iässä ja aikuisuuden kynnyksellä. Kirja yksinkertaisesti kertoo sen, kuinka arvokas ja mahdollisuuksia täynnä jokaisen tytön elämä on, ja että on täysin OK elää omannäköistään elämää.
Olen aina tykännyt Jenni Pääskysaaresta ja pitänyt häntä fiksuna, empaattisena ja upena naisena, mutta hitto vie - tämän kirjan ansiosta olisin valmis antamaan hänelle kirjallisuuden Nobelin!
Jos lähipiirissäsi on nuoria naisia, osta tämä kirja ja vie se heille.
(En muuten ole fanittamiseni kanssa yksin, opuksesta on otettu jo 6 painosta)

Olen sitä mieltä, että kirjojen parissa vietetty aika ei mene koskaan hukkaan. Joulupukki taisi olla kanssani hyvin samaa mieltä, sillä lahjapaketeista paljastui monta mukavaa kirjaa. Erityisen kivaa on  se, kun lapset edelleen pyytävät (omasta hyvästä lukutaidostaan huolimatta) äitiä lukemaan heille. Joululomalla seikkailtiin yhdessä mm. Me Rosvoloiden kanssa ja lähdettiin Eppu-ponin kanssa Siltakulman tallille. Huikean jännää ja ihanaa yhdessä olemista!

Puntari: Aikainen ilta

Eilen vietettiin naisten saunailtaa Hannalla. Valvottiin jopa yhteentoista. Ollaan me hurjia!
Tänään onkin sitten väsyttänyt ihan urakalla. Siis minua, ei lapsia. Ei todellakaan. Pienet Duracel-puput.

Ei se mieskään missään Hakubassa ole, vaan Nisekossa. Näin hyvin sitä ollaan kartalla siitä, missä toinen seikkailee. Tänään sentään karttakirjasta Hannan keittiössä tsekkasin, missä Japani tarkalleen ottaen on. Matkailu avartaa.

Kohta toteutan pitkäaikaisen haaveeni ja menen sänkyyn Juha Itkosen kanssa. Oon ennenkin mennyt, enkä koskaan ole joutunut pettymään. Juha se aina onnistuu viemään jalat alta. Tykkään etenkin miehen kielestä.
Seitsemäntoista on tällä kertaa kirjan nimi.
Hyvää yötä!

Jos jaksaisin, katsoisin tänään ehdottomasti taitoluistelun EM-kisoja. Joka tapauksessa
Puntarin luistelujoukkue lähettää ison tsemppihalin Kiiralle illan koitokseen!

Marraskalenterin luukku 29

Marraskalenteri tarjoaa tänään kirjavinkkausta.

Koska nythän on hyvä vuodenaika lukemisen suhteen.

Tässä kolme kirjaa, joita voin lämpimästi suositella alkutalven lukemistoon!

Kate Jacobsin Lankakaupan Talvi on jatkoa lankakauppa-sarjaan, jossa ovat ilmestyneet aikaisemmin Pieni lankakauppa ja Lankakaupan tyttö. Takuuvarmaa kerrontaa, joka on tavallaan kepeää, mutta pistää samalla pohtimaan mitä sitä elämässä jättääkään jälkeensä.

Lucy Dillonin Paritanssia on uusin tuttavuuteni ja täytyy myöntää, että en ole vielä päässyt loppuun asti. Mutta jos on jo lukenut 2/3 kirjasta ja peilannut omaa elämäänsä sen kautta runsaasti, niin kirjan on pakko olla hyvä. Kirja kertoo erilaisista ihmisistä, jotka aloittavat parintanssiharrastuksen.

Deborah Smithin Omenan tuoksu kertoo hurmaavalla tavalla omenatarhan omistajan ja tämän pojan elämästä, höystettynä yhdellä Amerikan presidentin tyttärellä ja mielenkiintoisilla juonenkäänteillä.

Nämä kirjat eivät ole mitään maailmankirjallisuuden klassikoita, vaan ns. viihdekirjallisuutta. Mutta oikein hyvää sellaista. Joten kipin kapin kirjastoon tai kirjakauppaan!

ps. Kannattaa käydä Kuhmalahden kirjastossa jo ihan senkin takia, että siellä on hieno design-näyttely!

Marraskalenterin luukku 20

Sunnuntaiaamu valkeni pakkashuuruisena pienen auringonkajon myötä. 

Tällainen aamu on tunnelmaltaan Talvinalleaamu. 

Tämän päivän luukusta löytyy pieni ripaus Kyllikkien lapsuutta yhden suosikkikirjan muodossa. Kirja on vuodelta 1974. 

Tunnistatko?

Sen pituinen se.

Halkomäki :Lomalainen vastaan Emäntä

Toissa päivänä makasin sohvalla mahani vieressä ja luin aikaisemmin vinkkaamaani Emäntävoimaa! -kirjaa. Vieressäni pötkötteli laatikollinen Fazerin legendaarisia KISS-KISS -karkkeja. Joskus joulun jälkimainingeissa eksyin kaupassa sellaisen alekorin liepeille, missä myytiin joulusta yli jääneitä herkkuja puoleen hintaan. Ihana kissakuvioinen rasia osui heti silmiini enkä sitten voinut jättää sitä sinne koriin lojumaan, vaan pelastin kotiin "varmaan talteen". Herkkukarkkeja!

Viikko sitten tyhjennellessäni kaappeja löysin kisurasian ja nostin sen näkyville, parasta ennen -päiväys lähestyi uhkaavasti, joten pakkohan se oli syödä pian pois happanemasta. Mikä urakka!!! No, torstaina sitten todellakin nautin loman ihanuudesta kotisohvalla, torkahtelin välillä pois vielä viimeisiä Kirkastusunivelkoja ja rapistelin auki ihanan kiiltäviä käärepapereita. Roskakasa sohvan vieressä kasvoi hurjaa vahtia. Kaikki sujui hienosti siihen asti, kun tulin kirjassa lukuun, joka esittelee pientilan emännän elämää sota-aikana. Kun mies lähtee rintamalle, kotona on kaksi lasta ja kolmas on tulosillaan. Kun raskaana oleva nainen yksin äestää hevosella pellot, kylvää, niittää, korjaa, kyntää, tekee polttopuut, kantaa vedet jäätyneestä järvestä taloon ja navettaan, lypsää lehmät, keittää pyykit, käy välillä synnyttämässä, hoitaa siat, kanat, lampaat ja lehmien poikimiset, niittää heinät, on taas raskaana isännän loman jäljiltä, kitkee kasvimaata, hoitaa penskoja, laittaa ruokaa ja iltamyöhällä kaatuu kuolemanväsyneenä sänkyyn. Selvisi siitä kaikesta eikä edes valittanut.

Kisukarkkkirasia siirtyy sohvalta lattialle. Hanna siirtyy sohvalta kasvimaalle. Ei kehtaa enää maata ja tuskailla festariunivelkaansa. Ei kehtaa. Mässätä karkkia niin että verensokerit huutavat hoosiannaa. Ihan pullamössömeininkiä! Kitkee sipulipenkkiä, kastelee tomaatit, nostaa muutaman perunanvarren. Multaiset perunat essun helmassa kipaisee keittiöön ja laittaa kattilan liedelle. Kesäkeittoa. Kestoinhokkiruokaa. Maku ihan jees,mutta ei se kyllä nälkää vie. Keitto kiehuu kypsäksi, puoli pakettia Koskenlaskijaa sujahtaa kattilaan kuin huomaamatta. Enemmän kaloreita, parempi maku. Laukkoo lähimetsän aurinkoiselle rinteelle, kerää kuusi litraa mustikoita. Kotona tekee mustikkarahkaa. Mies tulee töistä, syö hyvällä ruokahalulla kesäkeiton, ensimmäistä kertaa sitä tarjoillaan viiden vuoden aikana. Avioliitossa kaikki on mahdollista! Jälkiruuaksi pistellään vielä pari kipollista rahkaa ja makeita mustikoita. 

Illalla siivosin karkkipaperit lattialta. Huono omatunto oli ohitse, emäntä ja lomalainen minussa sulassa sovussa. Söin vielä yhden lautasellisen kesäkeittoa, koskaan se ei ole maistunut niin hyvältä!!!

Halkomäki : Kirjavinkkausta helteiden keskelle

EMÄNTÄVOIMAA!

Maahenki, 2009

Tässä kirja joka melkein tuoksuukin vastakaadetulta heinältä, arinarievältä, metsämansikoilta, pikkupossuilta, kahvilta, vauvoilta, puhtaalta pyykiltä, lehmien lämmöltä, rakkaudelta, läskisoosilta, anopilta, traktorin moottoriöljyltä, perheeltä ja hikiseltä iholta mulliaitatalkoissa.
Annoin kirjan Tiinalle pari vuotta sitten joululahjaksi, ajattelin että se sopii ihmiselle josta juuri oli tullut maatilan emäntä. Kirja on täynnä erilaisia muisteluita eri ikäisiltä emänniltä, eikä yksikään kertomus jätä lukijaansa kylmäksi. Henkilökohtaisesti tunnen suurta kaihoa emännän saappaisiin, edelleenkin, eikä edes rankat kuvaukset maatilan arjesta karista minusta sitä "sisäisen emännän paloa", joka jossain syvällä kytee. Kaipaan lehmiä ja vasikoita, hevosia ja navettakissoja. Asioita menneisyydestä. Kaipaan itselleni työtä, joka on elämäntapa, ja joka kokoaa koko perheen yhteen. Ei silti, elämä juuri nyt on tällaisenaankin ihan mallilaan, en todellakaan valita! Kai se on ihmisen perusluonto, että aina kaipaa jotakin, jos ei muuta, niin yksinkertaisten perusasioiden äärelle.



Tätä kirjaa lukiessa on mukava hypätä maaseudun tunnelmiin ja ajan kuviin, hämmästellä sitkeiden naisten uurastusta päivästä toiseen. Ehdottoman ihanaa kesälukemista hyvin valituilla kuvilla höystettynä!

Puntari: Kirppislöytöjä

Tänään on ollut hyvä päivä!

Polo Variant vm. -99 pääsi katsastuksesta läpi ja huomautettavaa

oli vain takarekkarikilven toisessa valossa ja etuvalon suuntauksessa.

Sain mukavia uutisia yhdeltä sukulaiselta.

Lapset ovat yökylässä mummulassa ja mies töissä = olen yksin illan kotona = sauna lämpiämässä.

Pääsin käymään kirppiksellä.

Pirkan kirpputorikeskuksesta lähdin etsimään sadetakkia Mairelle, mutta ei sitä tietenkään löytynyt. Sen sijaan löytyi kaikkea muuta kivaa. Lukijamme Heini toivoi aikoja sitten, että esiteltäisiin lisää kirppislöytöjä, joten tässä niitä tulee:

- Koululle 3 lautapeliä ja 1 muistipeli yhteishintaan 13 euroa (peleissä kaikki osat tallella, käsittämätöntä!).

- Kaksi Marimekon tasaraitapaitaa tytöille yhteishintaan 10 euroa. Yksi Marimekon tasaraitabody tänä vuonna syntyvälle sukulaisvauvalle (jonka sukupuolta ei vielä tiedetä, eli jos tulee poika se joutuu pukeutumaan violettiin).

- Kaksi mielettömän ihanaa vanhaa tarinakirjaa "Onnen päiviä" ja "Onnen päiviä II" vm. -62.
Hurmaavat kannet ja tarinat. Takakannessa sanotaan: Jokaiseen kertomukseen sisältyy opetus, joka tahtoo auttaa lapsen luonnetta kehittymään puhtaaksi ja voimakkaaksi. Kuuliaisuus vanhempia ja opettajia kohtaan, Jumalan kunnioittaminen, rakkaus luontoa ja eläimiä kohtaan, epäitsekkyys ja anteliaisuus, rehellisyys, ystävällisyys, avuliaisuus ja kestävyys - siinä luonteenpiirteitä, joiden kehittämisessä tämäkin uusi kirja, ONNEN PÄIVIÄ, tahtoo pikku ystäviään auttaa ja opastaa.

- Mairelle ostin synttärilahjaksi Sinikka ja Tiina Nopolan kirjan+äänikirjan (uudet) 3 eurolla.

- Itselleni löysin harmaavalkoisen tunikan/paitiksen/mikä lie 5 euroa ja tumman violetin satiinisen juhlamekon (joka vaatinee pientä tuunausta) 7 eurolla.



Nyt Kuhmalahdella sataa, eli jätän tälle illalle suunnitellun pyörälenkin väliin ja siirryn laiskottelemaan ja saunomaan ja nauttimaan siitä, että talo on hiljainen. Vaikka lapsia on kyllä nyt jo ihan vähän ikävä!

Ja miestä myös.

Puntari: Tulihan se sieltä...

...nimittäin Hyvä Päivä!

Eilinen osoitti jo lupaavia merkkejä, vaikka yleensä tiistai on se meikeläisen viikon kompastuskivi. Ja vaikka lusittiin koulutuksessa kuuteen asti, niin ilta meni kivasti.
Tänään aamulla päätin, että tämä on Hyvä Päivä. Lapset lähtivät kiltisti hoitoon, yö oli nukuttu hyvin ja sikeästi kimppapedissä kolmistaan tuhisten.
Töissä oli tietyt perusväännöt, mutta muuten päivä meni kuin siivillä. Töiden jälkeen lähtö UIMAHALLIIN. Ja lasten kanssa. Siinä, jos jossain olisi ainekset katastrofiin. Edellisen kerran olin lasten kanssa uimassa joulun tienoilla ja harrastusretkemme päättyi siihen, että jahtasin räkäisesti nauravaa ja v-mäisellä katseella varustettua 3,5-vuotiasta ympäri Kuohun pukuhuonetta, puin sätkivän ja kirkuvan kakaran väkisin ja yritin samalla valvoa, että nuorempi ei karkaa ainakaan allasosaston puolelle. Hiki valui ja hammasta kiristi.
Tänään otin käyttöön silkan lahjonnan: taskussa odotti 2 kinder-munaa, jotka kiltit lapset saisivat uintireissun jälkeen. Toimi! Lisäksi mukana oli naapurin Virpi 8-v, joten meillä oli oikein rattoisaa.
Nyt lapset katselee videota Virpin kanssa ja mä sulattelen spagettia ja jauhelihakastiketta tässä kaikessa rauhassa. Mukavaa keskiviikkoa!
Ja vielä muutama ajatus kuvien siivittämänä:

Savusauna pitäisi vielä siivota ennen pääsiäistä, sillä silloin tulee saunavieraita. Vaikka lammesta on jo jäät lähtenyt, uimaan ei voi mennä. Piha huutaa myös kuopsutushommiin, ainakin talven kranssisavotan jäljet pitäisi siivota rappujen vierestä pois.

Pihalle pitäisi loihtia jotain kukka-asetelmia väriä tuomaan. Saatan kyllä olla niin laiska, etten saa mitään aikaan. Isot terassilla olevat lyhdyt sentään pesin ja laitoin niihin koristehiekkaa pohjalle ja vihreät kynttilät.

Minun mielestäni Suomen paras sisustuslehti on Koti ja Keittiö. Siinä yhdistyvät sisustus ja ruoka mahtavalla tavalla. Ja viinit. Olin monta vuotta Kotivinkin tilaaja, mutta se lehti muuttui valitettavasti parin viime vuoden aikana ihan tyhjyydeksi. Uusi Koti ja Keittiö ilmestyi tällä viikolla, joten pääsiäisen pyhinä voin uppoutua sen sisuksiin.

Olen yrittänyt päästä sisälle Riikka Pulkkisen Raja-kirjaan. Ei ole kolahtanut. Kirjoitustyyli on vähän liian maalaileva minun makuun. Ja jos kaikki pyörii eri henkilöiden tykyttävän toosan ympärillä, niin mulla menee vähän maku. Jos saan valita, niin luen näin keväisin kevyttä ja ajattelemisesta vapauttavaa kirjallisuutta. Ehkä sinnittelen kuitenkin Rajan loppuun.

Halkomäki: Kiristyneitä nikamävälejä ja kirjavinkkausta

Ihan pakko nyt kertoa. Kävin eilen elämäni ensimmäistä kertaa naprapaatilla. Se on siis sellainen tyyppi, joka hoitelee tuota ihmisen rankaosastoa. Olipahan hirvittävän ihana kokemus! Ihan molempien sanojen varsinaisissa merkityksissä. Yksi syvä uloshengitys ja siihen yhdistetty painava kiertoliike saivat selässäni aikaan sellaisen rytinän ja paukkeen sarjan, että ehdin jo pelätä pahinta. Hiljaisuuden laskeuduttua en kuitenkaan ensimmäiseksi kehdannut kysyä, että kävelenkö enää koskaan. Suustani pääsi vain hämmästynyt: oooHo! Lantio sai vielä samantapaisen käsittelyn, hiukan vähemmällä paukkeella tosin, mutta onneksi enempiä vikoja ei löytynyt. Eilisillan olinkin sitten kuin "heinäseipään niellyt sahapukki", mutta tänään olo on jo ihmeen vetreä! Uusi selkä, uudet kujeet! Hih!

Tiina tuossa ehti jo vähän sohaista kepillä muurahaispesää ja fiilistellä puutarha-asioilla, joten pakko kai minunkin on. Keskityn kylläkin kasvimaahan. Lupaan jättää tämän jälkeen aihepiirin silti vielä vähäksi aikaa, koska ulkona möllöttävät paksut hanget kielivät kuitenkin vielä ihan silkasta kevättalvesta. Puutarhajutuissa kun kannattaa olla ajoissa, niin siksi laitan tämän puutarhakirjavinkkauksen jo hyvissä ajoin ilmoille ja hautumaan, jos jollakin sattuisi oleman innostusta aiheen pariin.
Myöskin tuo Pihakalenteri on mainio ostos, mikäli tykkää kirjoitella muistiin kaikenlaisia pienviljelijän ja kotipuutarhurin arkeen kuuluvia tapahtumia. Siinä on kalenterin lisäksi paljon tietoa kasveista ja niiden hoidosta. Minulla on nyt menossa toinen kalenteri, joten on hauska vertailla tätä vuotta viime vuoden ajankohtiin nähden; koska kylvin, koska leikkasin omenapuut, koska ensimmäiset mansikat kypsyivät, koska keräsin jäätyneet parsakaalit kasvimaalta...

Viime keväänä odottelin malttamattomana hankien hupenemista ja puutarhan sekä kasvimaan parissa puuhailua. Ostaessamme Halkomäen talon syksyllä 2009 saimme "kaupanpäällisinä" ehkä maailman ihanimman puutarhan. Pionit, ruusut, perennat, omena- ja luumupuut. Kasvimaalta puolestaan löytyi mansikat, vadelmat, raparperit, marjapensaat, kasvulavat ja kompostit. Siirsin omat pionini ja ruusuni joukon jatkoksi ja istuttelin päärynäpuun sekä uusia marjapensaita. Karsin vanhat ylikasvuiset ja kuivat puskat pois ja istuttelin tilalle uusia sekä vanhoja lajikkeita.
Vanhaa pihapiiriä oli vuosikymmenten ajan vaalittu suurella rakkaudella ja intohimolla. Se oli kahden ihmisen elämäntyö. Minusta tuli sen jatkaja. Onneksi talon entinen "pääpuutarhuri" opasti minua kädestä pitäen joriinien istutukseen ja kaikkeen sellaiseen, mitä en ollut ennen tehnyt. Ensimmäinen kesä meni ihastellessa ja ihmetellessä kaikkea sitä, mitä pihapiiristä löytyi. Satoakin saatiin ihan mukavasti, hellekeleistä huolimatta. Ostin silloin ensimmäisenä keväänä tämän Keittiötarhan 3 vuodenaikaa -kirjan itselleni, ja pian myös siskolle Puntariin, koska se on yksinkertaisesti hyvä, ytimekäs ja varustettu mahtavilla kuvilla. Siinä on maalaisjärkeen käyvät ohjeet ilman turhaa hifistelyä, ja siitä löytyy kaikki se tieto, mitä kasvimaalla möyrimiseen tarvitaankin. Myöhemmin kirjaa kehuttiin useissa eri lehdissä, joten joku muukin jakaa tämän mielipiteen meidän kanssamme!

Ja tässä vielä kaksi kasvimaakuvaa viime satokaudelta Halkomäestä! Vihreyttä vehreyttä odotellessa...

Kasvimaan satoa 2010.

Harrasta tunnelmaa mansikkamaan reunalla.

Halkomäki: Kirjavinkkausta

LÄHIKUVASSA Lenita Airisto

Jos tuntuu että sisäinen hiirulaisesi on ottanut sinusta vallan, tai Hilja Maitotyttö tuntui liian kesyltä, lue tämä kirja! 

Ihana Lenita! 

Käsittämätön nainen!

Tietokirjailija, TV-persoona, kansainvälisessä liike-elämässä menestynyt yrittäjä, Suomen Neito, tähtimalli, älykkäiden miesten nainen ja aito feministi, joka tekee työtä ja elää kuin mies.

Miesten silmissä:

" Sut tunnetaan ihmisenä, joka on sellainen, että aina kun sut heitetään jostain ovesta ulos, niin hetken kuluttua sä kipuat ikkunasta sisään." (Jari Sarasvuo) 

Kaunis, elegantti ja sumeilematon? Kyllä!

"Toimin näin, koska olen yksin. Turha toivoa, että jostain ratsastaisi prinssi valkoisella hevosella pelastamaan. Minun on itse ladattava kyllin iso tykki ja ammuttava tauotta. Se on elinehto. Jos antaisin jatkuvasti periksi, en olisi enää mukana näissä kuvioissa. Minua haukutaan häikäilemättömäksi aina kun toimin toisin kuin jotkut muut haluavat. Olen karmea ämmä kun puolustaudun. Nainen on sankari vain uhrina, mies sen sijaa aina voittaessaan."

 Salainen rakastaja? Ei!

" Minua ei pidetä piilossa eikä pimennossa. Minähän loistan kuin lamppu. Tulen aina pääovesta.

Jos miehellä ei ole kanttia kävellä vierelläni samalla tavalla pää pystyssä, pälyilemättä, muutakaan mahdollisuutta ei ole. Niin kauan kuin olen miehen elämässä, olen hänen ykkösnaisensa. Luokseni ei poikkeilla salaa, kaulukset pystyssä."

Rakkaudesta:

Kun rakkaus on ohi: "Jälkeenpäin pitää nähdä siinä jotain muutakin kuin euforista höttöä, ettei aamulla sängystä noustessa mieti: ´Mikä helvetin tyyppi tuossa makaa?´ Pitää pystyä kehaisemaan: ´Kovan luokan mies!´"

Kirja TODELLA tuuletta lukijansa ajatuksia ja arvomaailmaa. Asiat voi tehdä toisinkin! Nainenkin voi olla haponkestävää terästä! Lenita lataa täysillä ja suoraan, kaunistelua on kirjasta turha hakea. Valkoiset tennissukat eivät saa kirjassa edes sivuosaa, Lenita vie kaiken. 

Virkistävä lukukokemus! Tulta munille!!!

Ja tähän loppuun pieni elämänviisaus kirjan lisälehdiltä:

"Arvokas garderobi on paras dieetti."

Helppoa!