Kyllikit vinkkaa: Niitty-Seppälän Kesätori

Tämä meidän armas Sydän-Häme kuhisee näin kesäaikaan kaikenlaista kivaa! Läheltä löytyy niin koko kesän auki olevia paikkoja kuin päivästä pariin kestäviä tapahtumiakin. Aloitetaanpa tämä Maitolaiturin vinkkiosio Niitty-Seppälän Kesätorilta, ihan vaan siitä syystä että mulla on vähän oma lehmä ojassa tämän paikan kanssa. Juuri ennen juhannusta mun ammut muutti sinne kesälaitumelle.

 

Mulle Kesätorin kahvila on sellainen kesäkeidas, jonne on mukava poiketa aamulla aamukahville ja pullalle ja myöhemmin päivällä muuten vaan herkuttelemaan. Talon mansikka/mustikka/vadelmapullat sekä munkit ovat joka aamu uunituoreita ja aivan törkeän hyviä. Niitä söisi siltä istumalta vaikka kolme! Niihin ei vaan koskaan kyllästy, huoh. Joten ei ole ihme että parkkipaikka on tasaisen täynnä aamusta iltaan. Ja tietysti siitä Kesätorin puolelta saa sitä ihanaa mansikkaa ja muitakin marjoja ja vihanneksia aina sesongin mukaan. Lisäksi sieltä löytyy runsaasti erilaisia elintarvikkeita lähituottajilta, esimerkiksi Penttilän tilan herkkuja täältä Aitoosta! Ja onhan siellä siis muutenkin vaikka mitä, lapsille erityisesti se on ihan sellainen pienimuotoinen puuhamaa. TÄSTÄ klikkaamalla voit lukea mun edellisen jutun Kesätorilta parin vuoden takaa, löytyy paljon kuvia ja höpinöitä. Tähän postaukseen nyt tuli vaan tällaiset nihkeät puhelinkuvat, sorppa! Tauluja on tosi vaikea kuvata kun valo heijastelee joka suunnasta.

Ja tosiaan, siellä kahvilassa asustaa kesän ajan mun uusimmat, talven aikana maalatut lehmät ja vasikat, sekä ystäväni Pirjon mansikkataulut. Niitä voi siinä herkuttelun ohessa ihmetellä.

Puntari: Maisemamaalausta

Annalan talon ikkunoille oli jo nostettu joulukyntteliköt. Pakkanen oli jäädyttänyt pihalammen luistinradaksi. Ilmassa höytyili kevyitä lumihiutaleita. Taivas oli pehmeällä tavalla harmaa. Joutsenet lensivät pään yli kohti lämpimämpää. Kasvit olivat saaneet sokerikuorrutteen ylleen ja ojan pinnasta tullut mosaiikki.

Lenkkeilin ja katselin kaikkea akvarellimaalarin silmin. Tuohon laittaisin vähän sinistä, tuohon ruskeaa, tuonne häivähdys tummaa punaista ja okraa. Maalasin marraskuisen maiseman mieleeni.

Halkomäki: Omakin mullikka ojassa

Tässä tulee nyt sopivassa määrin pläjäys kotiseutumainosta sekä vähän omaakin...

Luopioisissa, ihan keskellä kylää ja entisen kunnantalon vieressä on paikka nimeltään Mikkolan Navetta. Ei uskoisi että vanhaan navettarakennukseen saadaan mahtumaan niin paljon erilaisia toimintoja, mutta kyllä se vaan onnistuu! Navetalta löytyy mm. kahvila, käsityö&kierrätyspuoti, taidenäyttelyitä ja taidelainaamo, Tervetalo -näyttely, Aitopaja sekä sen autoverstas, soitinrakennuspaja, arkkitehtitoimisto ja paljon muuta! Siellä järjestetään navetalla toimivien eri yhdistysten toimesta monenmoisia tapahtumia ja toimintapäiviä, luentoja sekä yleisötilaisuuksia. Viimeisimpänä savi- ja olkipaalirakentamisen esittelypäivä. Mikkolan Navetta onkin tällä seudulla laajalti tunnettu niin luomua/ekologisuutta/ympäristöystävällisyyttä/luonnonmukaisuutta elämässään arvostavien ihmisten parissa, samoin sen ovat löytäneet taiteen ystävät taidelainaamo Kurkistuksen ja Muodonmuutoksia ry:n kautta. Toisaalta taas paikalliset ja vapaa-ajan asukkaat käyttävät ahkerasti Aitopajan sosiaalisen yrityksen palveluita sekä monipuolista myymälää. Kerrassaan hieno kokonaisuus keskellä kylää!

Omat vasikat ja lehmät.

No, se oma mullikka ojassa on tällä kertaa lokakuun ajan esillä oleva näyttely. Minä ja akvarelliopettajani  Kukkosen Pirjo vietiin sinne todella pikaisella aikataululla muutama taulu näytille. Näyttelyn nimi on Kuvia ja kuvitelmia maalta. Esillä on Pirjon possuja, minun lehmiäni sekä muutamia muita tauluja. 

Mikkolan navetta ja sen tilat ovat avoinna 1.9. lähtien to-la klo 9-14.00.

Että lämpimästi tervemenoa vain katsomaan jos liikutte kulmilla!

Pirjon hurmaavat possut.

Pirjon isommat siat, joista ylempi kaipaa porsaitaan ja alempi kärsii kaamosmasennuksesta!

Löytyy omenaa, sitrusta ja päärynää.

Ja sitten muutama pioni, hillopurkki ja kakkuvuoka. Ja me.

Halkomäki : Vapise Hans Välimäki...

...ja kaikki jyrkisukulat ja mitänäitänytonkaan!

Mä olen niin tyytyväinen siitä, etten osallistunut Suomen Top Chef -kilpailuun. Olisi ollut  muille vähän epäreilu asetelma meikäläisen mennä vetämään sieltä kerta toisensa jälkeen pisteet kotiin tarjoamalla tuomareille herkkuja, joilla suorastaan lähtee jalat alta. Ai mikäkö on salainen aseeni? Se on kehitelty hiljaa ja huolella kotipakastimen kätköissä!

Miltä kuulostaisi tilata listalta alkuruuaksi savulampaan makuista lohisalaattia savulampaanmakuisella yrttikermaviilikastikkeella? Pääruuaksi savulampaanmakuista poronkäristystä puikulamuusilla ja savulampaanmakuisilla puolukoilla? Jälkiruokana olisi herkullinen savulampaanmakuinen mustikkakukko, savulampaanmakuinen suklaamuffinssi tai savulampaanmakuista kinuskikermakakkua.

Kuinka moni ravintola pystyy samaan? Lisäämättä joukkoon murustakaan savulammasta? Kasvissyöjän toiveuni vai painajainen?

No, meillä olisi moisia herkkuja tarjolla yhden kokonaisen pakastimen verran. Laitoin sinne tuossa joulun alla isän palvauttamat lampaankintut, ja peli oli kerrasta selvä. Ihan kaikki maistuu nyt...niin, savulampaalle.   

vadelmat, mustikat, puolukat, herukat, omenat, mansikat, karpalot, yrtit, kakkupohjat, muffinssit, hirvenlihat, vihannekset, kalat, omenapiirakat, jääpalat

Ottaako päähän? Ottaa.

Elina ja Seela toivat kevätkukkia. Pikkuaurinkoja!

Eilen oli kiva päivä. Ystävänpäivä. Sain aamupäivällä vieraikseni Onkkaalan ihanaiset ladyt Elinan ja Seelan. Teekupposen ääressä rouskuteltiin keksejä ja vaihdettiin kuulumisia. Ihmeteltiin ajan kulumista. Ja savulampaanmakuisia muffinsseja. Illalla oli akvarellimaalausporukan vuoro. Kevään ensimmäiset tomaatintaimet vaihtoivat omistajia maalaamisen ohessa. Siveltimien pariin on hitsautunut minulle suunnattoman rakas ja tärkeä ystävien rinki. Elämän ilot ja surut jaetaan siellä huumorin ja höpötyksen, kokkailu- ja puutarhanhoitovinkkien ohessa. Ja kyllä me joskus jotain maalattuakin saadaan!

Tänäänkin on Ystävänpäivä. Treffasin maailman ihanimman entisen pomoni Sappeella.
Myös huomenna on Ystävänpäinä, sillä maailman ihanimmat työkaverit kokoontuvat, tosin vajaalla miehityksellä viettämään hulinailtaa Tampereelle.


Tässä kaiken keskellä ihmeissäni mietin, miten superonnellinen olenkaan niin monen ihanan ihmisen ystävyydestä. Ei siinä loppujen lopuksi savulampaanmakuiset vaniljajätskituutit paljoa harmita!!!

Halkomäki: Kantturoita kerrakseen

Koti otti väsyneen matkaajan iloisesti vastaan: lotkassa riippuvat viherkasvit heiluttelivat huojentuneina lehtiään, kukkamaljakko karisti viimeiset terälehdet pöydälle ja jääkaapin ovella ilkkuivat innokkaina jo parisenttiset perunanidut. (Varma kevään merkki, muuten!) Ihanaa olla kotona! Pistää pyykkikone laulamaan ja plärätä postipinosta rakkauskirjeet (joita ei taaskaan ollut yhtä ainutta...), purkaa tavarat paikoilleen ja viettää kaksi seuraavaa päivää migreenissä.

Tänään olo oli heti aamusta kuin uudesti syntynyt. Heitin siivoussuunnitelmat romukoppaan ja päätin tehdä mitä huvittaa. Kun ei siis huvittanut siivota. (Aika radikaali päätös meikäläiseltä!) Kaivoin pensselit pöydälle ja aloin maalata. Menossa on kova kantturabuumi, lehmiä jolkottaa jonoksi asti pitkin pöytiä ja lisää tulee. Ilmeisesti yritän jotenkin täyttää sitä lapsuudessani syntynyttä tyhjiötä, joka muodostui lehmättömässä perheessä. Vietin kahdeksasta ensimmäisestä ikävuodestani lehmän osan naapurin navetassa. En tiennyt mitään ihanampaa kuin lehmät ja niiden vasikat. Olin varsinainen "vasikkapastori", sillä kastoin tuona aikana kymmeniä uusia ripakinttuja. Näistä vesseleistä parhaiten mieleeni jäivät Seiska ja Antti. Talon isäntä haki minut kotoa melkein yömyöhälläkin kun uusi vasikka oli syntynyt, pitihän sille nimi saada! Vanhemmilleni olin kovasti katkera siitä, ettei meillä ollut omia lehmiä. Kunnan vuokrarivitalokaksion asukeilla ei siis voinut olla edes yhtä lehmää takapihalla, olihan se nyt kohtuutonta!!! Lehmien tilalle tulivat myöhemmin hevoset, mutta silti rakkaus näitä kosteaturpaisia ja suurisilmäisiä ihanuuksia kohtaan ei ole koskaan hiipunut. 

Myöhemmin, joskus melkein parikymppisenä, olin käymässä poikaystäväni serkun luona. Heillä oli lehmiä ja navetassa oli juuri syntynyt uusi, pieni ja ruskea vasikka. Voi sitä hillitöntä riemua kun pääsin antamaan sille nimen!!! RUSINA! Rusinasta kehittyi kuulemma aika pienikokoinen ja kuivakka, joten nimi oli kai enne?

Suurin haaveeni aikanaan oli jonakin päivänä olla maatilan emäntä. Eikä suinkaan minkä tahansa maatilan, vaan oikein kunnon lypsytilan. Joo, tiedän, sehän on ihan karmean raskasta hommaa! Töitä painetaan aamuyöstä alkaen iltamyöhään ja vapaapäivät ovat kortilla. Silti jotenkin vielä edelleen haaveilen siitä! (Voisihan minulla olla sitten piika joka kävisi aamulypsyllä, jos en itse aina jaksaisi herätä? Tai se lypsyrobotti ja kovin itsenäiset lehmät?) Omasta mielestäni olen ihan synnynnäinen emäntä! Silti kaveripiirissäni olen melkein ainoa,jolla ei ole maatilaa, ja ne joilla se on, eivät todellakaan sitä alunperin halunneet. Että näin, tasan ei käy nallekarkit! Katkerahan en ole...en en...

Kuvataiteilija ja ärhäkkä lehmäihminen Miina Äkkijyrkkä on nykyisin suuri idolini. Siinä on nainen joka tekee arvokasta työtä kyyttöjensä parissa pienen suomalaisrodun säilymiseksi. Kauhuissani olen seurannut uutisointia Miinan ja kyyttöjen häädöstä Skatan tilalta, ja unelmoinut siitä, että tuo ihastuttava lehmälauma laiduntaisi jonakin päivänä siinä entisen rivitalokotini naapurissa (jossa minä tietysti olisin emäntänä). Ja ehdotin kyllä siskollenikin, että hän voisi ottaa kyytöt Kuhmalahdelle tyhjänä olevaan navettaansa. Eikä siinä isännälle kannattaisi sen kummempaa infoa asiasta pitää (se kun osti omin lupineen helvetillisen kalliin metsäkoneen), jonakin päivänä sitä vaan pihaan kaartaisi karja-auto ja toisi mukanaan lauman kosteita silmiä ja uhkeita utareita. (Metsäkone vastaan kyytöt ja puntit olisi tasan!) Siinä olisi ihana maalaisidylli valmiina, kyytöt ja vanha hirsinavetta, kuin Koiramäen talossa! No, sisko ei lämmennyt idealle lopullisesti, vaikka me asialla mässäilimmekin useat kerrat makeiden naurujen kera!

Vohveli

Kello lähestyy kuutta, eli vähän niin kuin iltalypsyn aikaa. Minun kantturalaumani laiduntaa kuitenkin kiltisti paperilla ja navettavuoron sijaan lähden hakemaan puita liiteristä. Illalla vielä ehkä yksi lehmä..kyllä niitä maailmaan mahtuu!

Volga

Joku Dianan kaveri

Pitää kai nyt vielä tunnustaa, että oli kotona sentään jotain ihanaakin silloin lauantaina kun tulin reissusta...se mies, joka asuu samassa osoitteessa meikäläisen kanssa, oli jättänyt pöydälle upeasti kukkivan hortensian ja suklaata...(ja karannut itse pohjoiseen) mutta ei siitä sen enempää, ettei mene liian imeläksi!