Romantiikkaa ja realismia maaseudulta. Maitolaitureita, puutaloja, räntäsadetta ja rievää. Lähiruokaa, retkeilyä, matkustusta ja kalastusta. Maastopyöräilyä ja unelma-autoja. Tätä, ja paljon kaikkea muuta.
Se tuli tänään todistettua paikallisen Kuhmalahden vpk:n järjestämässä 112-päivässä!
Paloasema sijaitsee kotoamme n. 2 kilometrin päästä, joten aika sukkelaan saadaan apu paikalle, jos sattuu vaikka savusauna kärvähtämään. Tai emännän hermot...
112-päivässä olivat tositoimissa tänään meidänkin tytöt, jotka äidin ja isän jalanjälkiä seuraten liittyivät veepeekoohon viime syksynä. Ja voi sitä innostuksen määrää! On tullut vedettyä jo muutamat perusselvitykset yhdessä täällä kotonakin, ihan sanallisesti tosin.
Saima pääsi tänään pumppumieheksi ja Maire jakoliittimelle, kun nuoriso-osasto sammutti näytösluontoisesti elämänsä ehtoopuolelle päätyneen leikkimökin.
Äitinä oli ihaninta seurata sitä yhteishenkeä, joka porukasta huokui: isommat avustivat pienempiä, ja jokaiselle oli oma paikkansa ja tehtävänsä.
Omasta kokemuksesta voin sanoa, että palokuntaharrastus antaa elämään valtavan isot eväät. Se tuo perspektiiviä asioihin, kun näkee, mitä todellinen hätä on ja miten toista voi auttaa. Se luo elinikäisiä ystävyyssuhteita. Se antaa mahdollisuuden tutustua omiin fyysisiin ja henkisiin rajoihin.
Palokunta on harrastusten eliittiä!
Kuhmalahden luontopainotteinen päiväkoti piti tänään joulujuhlat. Kurjet, Joutsenet ja Kotkat kokoontuivat päiväkodin pihapiiriin talvisessa tunnelmassa. Lunta satoi taivaan täydeltä, pieni pakkanen kipristi nenänpäätä ja päiväkotiväki oli koristellut pihan lyhdyillä. Olipa kuistilla joulukuusikin hienoine huopakoristeineen ja kynttilöineen. Ensin nautittiin lasten reippaista lauluesityksistä. Joululaulujen lisäksi ohjelmistoon oli otettu "Vain elämää"-sarjan innoittamana Puhelinlangat laulaa, jota päiväkodin lapset olivat kuulemma laulaneet kolme viikkoa putkeen ohjelman esityksen jälkeen. Aivan ihana show! Sitten juotiin lämpimät glögit, syötiin piparit ja leikittiin lumessa. Mahtava juhlimismuoto, kun ei tarvinnut hiki hatussa silittää juhlavaatteita ja etsiä ehjiä sukkahousuja, vaan saattoi pukea päälleen toppavaatteet ja sulloa sekaisen tukan pipon sisään. Lähtiessä lapset saivat vielä joulupussit, joiden sisältä paljastui ihanan perinteinen kokonaisuus: rusinoita, omena, pipari ja karkkia. Tulipa ihan omat lapsuusmuistot mieleen, kun juuri tuollaiset pussit Aitoon koulun keittäjä meille oli aina tehnyt.
Tässä Kesärientoja-juttuosiossa tulemme hehkuttamaan kaikkia meidän alueen parhaita kesätapahtumia! Eli kaivelkaa kalenterit esiin ja varatkaa aikaa kaiken sen upean ihmettelemiselle, mitä Sydän-Hämeen maisemissa tapahtuu kesällä 2012.
Muutama päivä sitten sähköpostiin pompsahti odotettua markkinapostia. Pohjan maalaismarkkinat tulevat tänäkin vuonna, ja tässä ennakkoinfoa kaikille, joita kiinnostaa tulla myymään tai ostamaan tuotteita sinä päivänä.
MAALAISMARKKINAT POHJAN TORILLA 7.7. 2012
Perinteiset maalaismarkkinat Pohjan torilla (Kuhmalahti) lauantaina 7.7.2012 kello 10-13. Maalaismarkkinoilla on paikallinen osaaminen etusijalla. Markkinat on vuosien aikana tullut hyvin suosituksi kesätapahtumaksi. Maalaismarkkinoille tullaan viihtymään. Markkinapäivänä voi tavata tuttuja ja tuntemattomia. Ostettavaa on pikkurahalla ja isotkin eurot osataan tarvittaessa ohjata kulutukseen.
Maalaismarkkinoiden vuoden 2012 tarjontaa on mm. leirikoululaisten maukas kahvio, VPK:n soppatykistä keitto, vanhempainyhdistyksen grillimakkarat, useita arpajaisia, Aholan tuoretuotteet (vihannekset ym), MLL lasten ohjelmaa, Marttojen järjestämä kierrätysaiheinen kilpailu, useita erilaisia käsitöitä ja leivonnaisia. Kuhmalahden yrittäjät hankkivat telttakatoksen, johon pääsevät ilmoittautumisjärjestyksessä sellaiset, joilla ei ole omaa katosta. Kirjasto/posti on avoinna. Kirjaston vessaa voi käyttää markkinoiden aikana. Maalaismarkkinoiden paikka varataan 5.7. mennessä puh. 0400-660457 Liisa Alanko, tai liisa.alanko(at)jippii.fi Markkinapaikkamaksu 5e peritään paikalla.
Ilmoittautuessa mainitse: mitä myyt tai esittelet, paljonko tarvitset tilaa, yhteystiedot. Kirpputoripaikkoja on myös. Jos myyt elintarvikkeita, tee itse ilmoitus Kangasalan terveysvalvontaan. Tule siis esittelemään osaamistasi (laulajat, soittajat katusoittaja-tyylillä, työnäytökset tervetulleita), mainostamaan yritystä, myymään tuotteita, kertomaan yhdistyksen toiminnasta - mitä ikinä keksitte. Yksityinen, yhdistys, yritys - tervetuloa. Maalaismarkkinoilla etusija annetaan paikallisuuteen sidoksissa oleville tahoille. Maalaismarkkinoiden vastuujärjestäjä on Kuhmalahden Yrittäjät ry.
Miltä tuntuu, kun on ollut kuukauden kipeänä?
Tää on ihan hanurista, jos saan luvan käyttää tilanteesta näin kaunista ilmaisua.
Kuukauden aikana olen käynyt tasan 2 kertaa suunnistamassa (toisen kerran rastireitillä lasten kans ja toisen kerran kävelin A-radan läpi), kaksi kertaa pyöräilemässä ja kerran pilateksessa.
Ketuttaako? Kyllä. Sillä vielä huhtikuun lopussa näytti siltä, että tästä tulee ihan once in the lifetime -tyyppinen urheiluvuosi. Liikuntapäiväkirja näytti, että harjoitusmäärät edellisvuoteen verrattuna olivat ihan eri luokkaa ja salaa mielessäni haaveilin aika merkittävästä ajan parantamisesta esim. Tahkolla.
Nyt nuo haaveet on heitetty romukoppaan, sillä vaikka kuukauden olen jo tätä flunssaa kärsinyt, ei se vieläkään ohi ole. Nenä vuotaa, lima pyörii nielussa ja yskittää. Olo on vetämätön. Ei tietoakaan siitä fiiliksestä, mikä vielä viimeisellä Lapin reissulla hiihtoladulla oli: sellainen hurmos, että vaikka kilometrejä oli alla, niin kropasta löytyi vielä irtiotettavaa.
Päätin armahtaa itseni. Tämä kesä mennään nyt näin. Venlojen viestiin lähden sillä ajatuksella, että rastit löytyy ja maaliin pääsen hengissä. Tahkolla aion startata kuuskymppiselle ja ajella tapahtuman hyvistä puolista (= huoltopisteistä) nautiskellen.
Sakke mua yrittää lohdutella, että tässä on vielä kuukausi aikaa, että peli ei ole vielä menetetty. Eikä sitä tiedä, vaikka kisoissa mulle kävis Matti Heikkiset, ja kohdalle osuis oikein pöljä päivä...
Tytöt oppivat jo pienenä, että huoltopisteet ovat
pyöräilyssä parasta!
Iloisin olen ollut siitä asiasta, että meidän Maire polkee uudella isolla fillarillaan niin sujuvasti, että sunnuntaina osallistuttiin paikalliseen pyöräilytapahtumaan ja polkaistiin 7 km lenkki. Saima nautiskeli tunnelmasta mun tarakalla istuimessa. Hokasin, että me pystytään pyöräileen kesällä yhdessä aika kivoille retkille tässä lähiympäristössä.
Vaikka kyllä mun sielu (ja Spessu) halajaa jo kunnon maastolenkillekin vaikka Pälkäneen tai Kangasalan harjuun!
Vaikka toukokuu on mennyt flunssan ja kevyen kevätväsymyksen merkeissä, niin on täällä jotain sentään saatu aikaiseksikin.
Viime kesänä aloitettu mökin laajennustyömaa on startattu jälleen. Mökkihän laajenee tuvan puolelta yhden huoneen verran, mutta tässä yhteydessä päätettiin freesata vähän myös rakennuksen toisessa päässä olevaa pukuhuonetta ja saunaa (missä on muuten maailman parhaat löylyt!).
Saunassa ylälaudetta vähän syvennettiin (oli ahdas istua) ja lattia maalattiin harmaaksi. Pukuhuone sai seiniinsä uuden värin ja muuttui keltaisesta valkoiseksi. Lattiaan laitettiin samaa harmaata kuin saunaankin. Katto maalattiin tietysti myös. Pukuhuoneeseen S nikkaroi tänään kiinteän penkin, joka täytyy vielä maalata, kunhan väri on päätetty.
Tänään siivottiin saunan terassilta pois kaikki siihen talveksi tungettu rakennusjäte/tavara pois. Hukkapalalaudat meni liiteriin, roskat roskikseen ja työkalut sisälle mökkiin.
Nyt voi siis ainakin saunotella ja vilvotella hyvillä mielin, jos nää suhteellisen kivat kelit jatkuu!
Tuvan puolella seuraava homma on lattian tekeminen. Seinät ja lattia on nyt eristetty. Vielä lasten nukkumisparvi täytyisi eristää, ja sitten kun lattia on lyöty paikoilleen voi alkaa eristää kattoa ja tehdä sitten sisäkatot ja seinät. Pikainen vierailu K-raudan tapettiosastolla ei ainakaan helpottanut oloa tulevan sisustusurakan suhteen: on olemassa niin paljon hienoja tapetteja, että päätä niistä nyt sitten ne parhaat...Perinnetapetti Juhannusruusu on vahvoilla, mutta toisaalta ihastuin niin moneen muuhunkin.
Pukuhuoneen ja saunan väliin laitettiin tässä remontissa lasiovi.
Viime perjantaina nollasin päätä ja fyysistä oloa sohvalla. Oltiin käyty tyttöjen kanssa aikaisin iltapäivällä saunassa, mikrossa oli surissut pari pussia poppareita ja kädessäni oli jääkylmä olut. Dvd-soittimeen pistettiin pyörimään mainio Mamma Mia -elokuva, jonka juoni sykkii eteenpäin Abban biisien voimalla.
Elokuva katsottiin ekaa kertaa jo keväällä Lapissa, joten tiedettiin mitä odottaa: aurinkoa, kreikkalaisia maisemia, nättejä ihmisiä ja hyvää musaa.
Elokuvan puolivälissä molemmat tytöt oli sikeässä unessa sohvalla ja minä jatkoin katselunautintoa yksin. Illan jälkeen olin kuin uusi ihminen (siihen auttoi hieman myös Mamma Mian jälkeen katselemani Top Gun...Ahh ja Iih!)
Pää täytyy välillä nollata. Kun on kipeä, ei voi turvautua tuttuun hikilenkkiin metsässä tai kahvakuulatreeniin fitnessvintissä. Täytyy tehdä jotain muuta. Vaikka laulaa :)
Itselleni on suurta iloa tuottanut tuorein harrastukseni, jonka pariin päädyin uteliaisuudesta reilu vuosi sitten. Aloin nimittäin harrastaa kuorolaulua paikallisen kappeliseurakunnan kuorossa. Tuo hengellinen musa ei ole ehkä ihan napakymppi sen suhteen, mitä tykkään itse kuunnella, mutta kun ei läheltä löydy muutakaan lauluporukkaa, niin tähän tuli sitten liityttyä.
Mikä siinä laulamisessa sitten on niin kivaa? Ensinnäkin meillä on aivan mielettömän kiva porukka kuorossa. Harjoituksissa on hauskaa. Joskus intoudutaan melkeinpä enemmän puhumaan ja nauramaan kuin laulamaan. Ikäjakauma on laaja, mutta silti kaikki on jotenkin yhtä nuoria hengeltään.
Ohjelmisto, jota esitetään, ei ole mitään tuska/ahdistus/masennus/synti-linjaa, vaan hengellisen musan kevyempää osastoa.
Ja voi sitä ihanuutta, kun ollaan saatu valmistella ens sunnuntain motoristimessua Kangasalle. Meillä on siellä nimittäin mukana bändi ja kaikkee! Viime torstaina harjoiteltiin bändin kanssa, ja mä olin aivan fiiliksissä, kun torvet soi ja patarummut paukkui...
Kaikkein parasta kuoroharjoituksissa on kuitenkin se, että siellä on ihan pakko keskittää ajatukset edessä oleviin nuotteihin. Ei parane ajatella kotona lojuvia pyykkikasoja, lastenhuoneen nurkkaan pesiytyneitä homehtuneita omenoita tai parisuhteen henkistä tilaa. Pitää vaan olla ja laulaa. Keskittyä, hengittää ja antaa mennä. Ja kun biisi alkaa sujua, se on kuin saisi siivet alleen (siis sekä minä että se laulu).
Siksi mulla onkin edessä kinkkinen tilanne. Kuoro vaatii paljon sitoutumista. Harjoitukset joka viikko, ja vähän pitäisi kotonakin treenata. Tänä keväänä on tuntunut, että aika ei riitä ihan niin vahvaan sitoutumiseen kuin haluaisin ja oonkin miettinyt, pitäisikö kauden lopussa vetää heittoistuimen kahvasta ja jättää tämä harrastus, vaikka oikeastaan oon päässyt hommassa vauhtiin vasta nyt.
Mitään en ole vielä päättänyt. Päällimmäisenä mielessä pyörii ajatus, että jos tämä päätä nollaava mielialalääke lähtee elämästäni, niin kuinka selviän tästä arkielämän ruljanssista!?
ps.
Hannan ehdotus oli, että hankkiutuisin vähän vähemmän vaativaan osaan kuorossa, esimerkiksi kuoron ääni- ja valomieheksi. Ehkä mussa sykkii vähän sellainen roudariveri (omistan magliten ja rullan jeesusteippiä), että ehdotusta voisi jopa harkita.
Tää täällä on ihan taivaallisissa fiiliksissä! Vietin nimittäin tämän päivän tosi mukavassa seurassa itseäni vahvistaen, voimistaen ja uutta oppien. Miten muuten se uuden oppiminen voikin olla välillä niin vaikeaa? Etenkin kun siihen liittyy jonkun vanhan väärän tavan poisoppimista...
Osallistuin Kuhmalahden historian ensimmäiselle Method Putkisto + MP Pilates hiihto(loma)kurssille. Kurssilla tehtiin ensin kaksi tuntia avaavia Method Putkisto -liikkeitä ja vahvistavia MP Pilates -liikkeitä. Etsittiin kehon keskilinjaa. Mietittiin harjoitusten avulla, miten hiihtoliikkeissä kroppa linjautuu ja raajat liikkuu.
Sitten syötiin hyvin ja vaihdettiin hiihtotamineet päälle.
Iltapäivällä saatiinkin sitten varsinainen kerma kakun päältä. Kaksi tuntia vierähti ladulla perinteisen hiihdon tekniikoita opetellen. Ja minä, 30 vuotta suksilla viihtynyt huomasin, etten osaa ollenkaan hiihtää. Vaikka olen luullut osaavani. Monta sellaista lukkoa, joiden kanssa olen ladulla tuskaillut, sai nyt avaimet ja aukesivat. Hävettää myöntää, mutta vasta nyt osaan hiihtää esim. tasatyöntöä. Ja kuinka kevyttä ja tehokasta se onkaan!
Alaselän väsyminen on ollut vaivana ladulla, mutta nyt tuntui siihenkin löytyvän apua. Vielä kun saisi kroppansa toimimaan niin, että selkä ja lantio toimisivat toisistaan riippumatta, niin oltaisiin jo pitkällä...Kyllä ne Kummelitkin aikanaan tiesi: liike lähtee lantiosta!
Odotin tältä päivältä ja kurssilta paljon, ja olenkin 110 % tyytyväinen päivän antiin. Nyt täytyisi pitää opitut asiat mielessä ja siirtää ne käytäntöön myös tuolla omilla kuntoilulenkeillä.
Nyt edessä on saunomista, rentoutumista, suklaata ja ehkä vähän kuohuvaakin. Meidän perhen vanhin täyttää huomenna vuosia, joten ehkä juhlistamme sitä kahdestaan ennakkoon jo tänään, kun lapset on saatu tainnutettua yöunille.
En voi koskaan itkemättä lukea mieheni isoisän sotamuistoja, joita on kerätty mustaan albumiin meidän jälkipolvien luettavaksi.
Sotamuistot alkavat siitä, kun kuhmalahtelaiset miehet on kutsuttu ylimääräisiin harjoituksiin, joita varten miehet kootaan ensin Suojan talolle. Ilmassa leijuu tieto, että ihan pelkkä ylimääräinen harjoitus ei ole kyseessä, mutta ei sitä kukaan ääneen sano.
Sakarin isoisä kuvailee lähes runollisesti, miltä tuntuu kävellä kohti Suojaa ja nähdä oman, juuri valmistuneen kotitalon jäävän kauemmas ja kauemmas selän taakse. Kotitaloon jäävät myös vaimo ja lapset. Hevonen talosta on haettu vähän aikaisemmin.
Itsenäisyyspäivänä, ja monesti muulloinkin, ajattelen millaista elämä on ollut tässä talossa vuosikymmeniä sitten. Ja se saa mielen nöyräksi. Ajattelen, millaisia tunteita sota-ajan naiset ovat tunteneet katsellessaan loittonevaa miehensä selkää ja jäädessään yksi lasten, karjan ja maatalon kanssa. Miten on pärjätty, kun aamuvarhaisella Suomen kovimpana pakkastalvena on täytynyt nousta navetalle, kantaa puut, tehdä tulet, lämmittää vedet, lypsää lehmät. Talossa on odottanut kaksi nälkäistä ruokittavaa suuta, lehmien jälkeen on hoidettu heidät, keitelty samalla puuhellalla puurot ja perunat, kuin minä nyt. Millaisilla mielillä on odotettu joulua, kun mies on ollut poissa ja sieltä jostain kantautuu naapuritaloihin suru-uutisia. Odotellessa omaa rakasta miestä, luodessa lapsiin huoletonta ja kepeää ilmapiiriä uskotellen, että kaikki on hyvin. On vaadittu äärimmäistä rohkeutta, sisua ja uskoa elämään.
Silloin, kun huollettavani oli vauva ja puolitoistavuotias ja välillä väsymys painoi ankarasti kuuppaa, loin itselleni "sota-ajan naiset"-mielikuvaharjoituksen. Ajattelin, että vaikka tässä itku meinaa puskea pintaan ja silmäluomi lumpsua väkisin kiinni, niin kyllä me nykyajan naiset pääsemme luvattoman helpolla. Meillä on hei juokseva lämmin vesi! Valmiiksi halkaistuja ruisleipäpaloja! Keraaminen sähköllä lämpiävä liesitaso! Kaupasta valmiina paketissa ostettavaa sianlihaa! Pesukone joka pesee pennuille puhtaita vaatteita! Vara haaveilla merkkiveskojen perään!
Ja ennen kaikkea olin silloin ja olen nytkin ihan äärettömän kiitollinen siitä, että oman miehen ei tarvitse kulkea samaa tietä Suojalle, kuin isoisänsä silloin. Etten minä jää tänne näiden lasten kanssa seisomaan rappusille heiluttamaan sen perään, jota kaikkein eniten rakastaa.
Käytiin toissapäivänä muksujen kanssa katsomassa, kun isin metsää pistetään matalaksi Kuhmajärven rannoilla. Vähän jännitti mennä, koska olen aikanaan sanonut, että jos mun (tai siis Sakarin, mutta henkisesti mun) ikimetsä siellä pannaan matalaksi, niin otan eron.
Saken onneksi metsäkonekuski pysytteli vaan sen ikimetsän vieressä ja mun suppilovahveropaikkani sai jäädä rauhaan. Tosin paras mustikkapaikka taitaa nyt olla mennyttä, mutta hei, saahan niitä mustikoita kaupan pakastealtaasta muovipussiin pakattuna rahaa vastaan ostaa!
No mutta joka tapauksessa kyseessä oli myös koko perheen mukava luontoretki (metsäkoneen ryskätessä siinä sadan metrin päässä ja lasten kysellessä itku kurkussa, että tuleeko se kone meidän päälle äiti?!?).
Otimme kotoa eväät (rusinoita, leipää, kurkkua ja kaakaota) ja läsäytimme takapuolemme sammalelle, joka oli takuuvarmasti imenyt kaikki syksyn aikana taivaalta tulleet vedet itseensä. Viiden minuutin retkeilyn jälkeen lapset olivat märkiä kuin uitetut koirat, koska en tajunnut laittaa kurahousuja niille.
Termos tyhjeni kuitenkin ja kurkut ja leivät katosivat nälkäisiin suihin.
Suoritin oman osuuteni luonnon tuhoamisesta ja keräsin muutamasta paikasta puolukan ja mustikan varpuja joulutoriaskarteluja varten. Mulla ja Hannallahan on ollut tapana tehdä joka vuosi kransseja myyntiin ja tänäkin vuonna päätin pakottaa itseni, vaikka ei huvittaisi.
Yhtenä vuonna meillä oli oikein sellainen strömsö-paja tuolla yhdessä piharakennuksessa. Tosin tuossa kosteusvaurioista kärsivässä öljyltä haisevassa matalassa autotallissa sai käyttää aika paljon mielikuvitusta, että pääsi henkisesti siirtymään iloisten ja kauniisti ruskettuneiden suomenruotsalaisten punaiselle merenrantahuvilalle.
Se ilo näistä hakkuista on, että havuahan silloin riittää materiaaliksi hur mycket som helst. Eli kannoin transportterin perän havuja täyteen ja eilen sitten aloin kyhätä niitä kransseja kokoon. Ensimmäisten kanssa käy aina niin, että ovat vähän harjoituskappaleita, mutta sitten kun on yli kymmenen vääntänyt, niin alkaa jo ote löytyä.
Nyt on siis kranssitehdas pyöräytetty käyntiin ja eilen alkoi kai joku joulukuukin. Kertoiskohan joku tuolle ilmojen herrallekin sen, ettei pitäis meitä enää kovin kauan tässä ikuisessa marraskuussa?
Uskokaa tai älkää, meidän paja valmistuu joskus. Hitaasti mutta varmasti. Orja on käynyt lokakuussa tekemässä muun muassa valun leivinuunin ympärille ja kaivanut lattiasta ylimääräisen maa-aineksen pois. Sakke laittoi styroxit pajan ulkopuolelle ja tasoitteli maan.
Hommiahan on vielä tiedossa runsaasti. Täytyisi tehdä "kivijalka" eli tukkia nuo tolppien väliset osuudet jollain keinolla. Lattia on vasta mietinnässä, vaikka siihen on jo onneksi vanhoja lankkuja tiedossa (mökin puretusta lattiasta). Piippua ei tässä vaiheessa edes suunnitella muurattavaksi, vaikka leivinuuni olisi periaatteessa käyttökelpoinen.
Oma urakkani ikkunoiden kimpussa päättyi jo alkusyksystä ja siellä ne nyt ottavat vastaan ensimmäisen talvensa paikoillaan. Olen suosiolla jättäytynyt pois kaikista likaisista hommista ja aion kaivaa vanhan Puman remppatuulipukuni naftaliinista vasta sitten, kun sisähommat alkavat. Jos ne nyt joskus alkavat...Onneksi on tätä tiimiä ympärillä, että voi itse toimia työnjohtohommissa.
Ajatuksia pajan käytön suhteen on sinkoillut ilmassa. Kaverini Liisa ehdotti, että siellä kokoontuisi syksyisin salaseura kertomassa kummitusjuttuja ja istumassa iltaa. Latukahvion tilasi joku, sillä kunnan ladut kulkevat ihan pajan vierestä. Alunperin innostus pajan kunnostamiseen syntyi siitä, että Hanna ja äiti voisivat pitää siellä joskus akvarellitöidensä kesänäyttelyn. Nyt ajatuksissa on pyörinyt myös pajan ja pyöräilyn yhdistäminen tavalla tai toisella. Saas katsoa, mitä tästä kaikesta oikein syntyy. Ei välttämättä mitään.
Rakennushommien innoittamana Maire ja Saima ovat rakennelleet omia "majojaan" vanhoista tiilistä, kepeistä ja lehdistä pihassa. Syyssäät eivät ole juuri raksahommia suosineet. Saimaa ei onneksi kosteus haittaa, sillä löysin kirpparilta kahdella eurolla mainion kurahaalarin, jonka värikkyys saa aina hyvälle tuulelle. Jollain tavalla haalarista tulee mieleen 1990-luku ja Benetton...
Eilen tuntui reilun viikon flunssailun jälkeen siltä, että uskaltaa taas hypätä pyörän selkään. Edellisen lenkin tein viime viikon tiistaina ja se oli siis eka pyörälenkki sitten Finlandia MTB:n.
Otin työpäivän jälkeen alkuhiet pintaan imuroimalla ja siivoamalla ja kun Sakke kotiutui omalta pyörälenkiltään, hyppäsin itsekin ajotamineisiin ja lähdin matkaan.
Varmuuden vuoksi virittelin mukaan lampun ja kartan, jos vaikka pimeys ja uusi reittivalinta kohti Laippaa aiheuttaisivat ongelmia.
Suuntasin Kuhmalahden kirkonkylältä kohti Laippaa ja Rajalan kämppää. Ilma oli uskomattoman hieno. Iltapäiväaurinko kultasi luonnon kirkkaita värejä. Kaikki metsäjärvet olivat peilityyniä. Kirpakka viileys viestitti siitä, että kesä on kaukainen muisto vain.
Laippaan menevä tie oli yllättävää jumppaa ylämäkien ja alamäkien vuorotellessa matkalla. Ajaminen oli silti niin hauskaa, että vaikka piti lähteä sellaiselle rauhalliselle flunssastatoipumislenkille, niin väkisinkin meinasi lähteä mopo käsistä. Vilkaisu sykemittariin sai kyllä aina vauhdin rauhoittumaan.
Mutta voi tsiisus, kuinka kylmältä jo tuntui pyöräily. Tietysti hiki pukkasi selkään ja päänahkaan, mutta varpaat olivat lenkin loppupuolella aivan jäässä ja ilman kunnon fleece-windstopperhanskoja ja kaulaan viriteltyä liinaa olisin ollut pulassa. Oli siinä ja siinä, ettei sormet palellut jo nyt. Päässä oli buffista tehty pipo kypärän alla, mutta viima otti ikävästi korviin. Joku tuulta pitävä viritys on pakko hankkia päähän, jos ja kun tätä talvipyöräilyä aikoo harrastaa (ja minähän aion, etenkin jos ei tule hiihtokelejä vielä pitkään aikaan)!
Kotitielle kurvatessani näin, että meidän perheen tiimi oli ottanut myös pyörät alleen ja rullailivat rannasta kotia kohti. Polkaisin sitten sinne ja saatiin kunnon perhepyöräily tähän lenkin loppuun.
Saima vetelee sellaista vauhtia potkupyörällään, että ei jää yhtään meidän muiden tahdista, ja Mairekin on saanut polkemiseensa ihan uutta intoa ja on pyöräillyt jo yli 4 km matkoja.
Voi melkein todeta, että meillä oli varsinainen retropyöräily, sillä kalusto oli Saiman pyörää lukuun ottamatta enemmän tai vähemmän 90-luvulta.
Olosuhteiden pakosta Kona on korvannut Spessun. Sakari nimittäin riisui
ykkösmenopelistäni vanteet omaan pyöräänsä, kun sai omansa (taas) mutkalle.
Evästauko. Maire keskittyy rusinoiden syömiseen, Saima menis jo.
Suomalaisen naismaastopyöräilyn tulevaisuus on turvattu :)
Viikonloppu on edessä ja tänään on tarkoitus käydä yksillä synttäreillä Lempäälässä. Huomenna ehkä mökille eristyshommiin ja ensi viikolla kaikkia mukavia syyslomarientoja eri puolilla Suomea. Tekemistä siis riittää.
(Ja muistakaa olla kilttejä, meidän puutarhassa nähtiin tänä aamuna jo ensimmäinen tonttu...)
Päivitys illalla klo 18: Tämän päivän Prisma-reissulta jäi käteen 600 grammaa irtokarkkeja. Tarjouksessa olivat 4,90/kilo. Ajattelin kerralla ottaa kilon, mutta sitten vaan siinä laarin äärellä loppui kantti. Nyt ne irtokarkit huutelee mua tuolta keittiön kaapista. Ja avattu punaviinipullo jääkaapista. Tajuaiskohan lapset mennä ajoissa nukkumaan, niin voisin aloittaa privaattipidot täällä?!
Kirppispyrähdys Kangasalla oli myös hyvin tuottoisa: muutama Tupperware-kippo, kaksi Marimekon käsipyyhettä ja mielettömän kiva neulebolero itselle. Ihan puoli-ilmaiseksi.
Tiistaina kävin aamulenkillä pyörällä. Siis PYÖRÄLLÄ! Kuuden viikon ajotauko rauhoitti nivusen ja kivut olivat enää kaukainen muisto vain. 23 kilometriä kauniissa kuhmalahtelaisissa syysmaisemissa (ns. Nuuruslahden lenkki, aivan mahtavia taloja + järvenrantamaisemia) teki terää. Ajattelin, että tässä on nyt oikein tehoviikon paikka kuntoilun suhteen.
Vaan eilen aamulla kun heräsin, niin päätä särki, niska oli jäykkä ja kuumemittari näytti 39,4. Että se siitä tehoviikosta. Olin saanut kuumeen, jonka kersat ja mies jo aikaisemmin tällä viikolla.
Ja kun aikuinen on kipeä, hän on kipeä. Lappaa kahvinkeittimeen kaksi suodatinpussia ja pistää uunin päälle ihan muuten vaan. Höyrypää. Joten ei tässä ihan ihmeitä ole pystynyt tekemään. Särkylääkkeitä naamariin ja valvova silmä lapsissa, etteivät ihan koko kämppää tuhoa.
Kehitin kumminkin sellaisen yhdistelmätreenin, että katselin (jonkun ulkomaisen pyörälehden mukana tullutta) pyöräilyvideota. Se oli joku ranskalainen DH-kuski, joka antoi vinkkejä pyörän kanssa pärjäämiseen. Vaikka meitsi ei ihan varsinainen DH-kuski olekaan (kerran laskenut alas Sappeen ja Tahkon rinteet), niin ainahan noista voi jotain pientä vinkkiä saada takaraivoon, että mihin suuntaan ohjaustankoa kuuluu kääntää ja mihin suuntaan menee kuski, kun viiletetään kivikkopolkua alamäkeen.
Yhdistelmäharjoituksen videosessiosta tekee se, että samalla kun katselin videota opettelin neulomaan palmikkoneuletta. Joka olikin yllättävän helppoa. Ja nyt tekeillä on yksi neuletyö pukinkonttiin (palmikkoneuleiset pyöräilyhousut Sakarille, eiks ookin söpöä!? Älkää vaan kertoko sille...).
Veikeää tässä kuumeilussa on se, että kroppa on kuin hakattu, vaikka ei tee mitään. Päivät ovat yhtä tylsyyttä. On tarvinnut ihan keksimällä keksiä tekemistä, jossa ei rasitu, mutta saa ajan kulumaan (ja meneillään on siis toinen kuumepäivä, mitä jos tätä kestää viikon?).
Aamukahvilla kun lueskelin Hiltusen Paavon plokia, niin sain kunnon naurut sinne linkitetystä Matti Näsä -videosta. Siitä tulikin mieleen, että Kummeli-klassikot täytyisi kaivaa jostain esiin. Tässä kuumetokkurassa voisi irrota vielä tavanomaista paremmatkin naurut!
...käveltiin Puntarista kylälle ja ihmeteltiin syksyistä maisemaa matkan varrella. Samalla tuli suoritettua rakennustarkastusta seurakuntatalo-liikuntahallin työmaan ohitse kävellessä.
Kaupan täti oli sytyttänyt kaupan rappusille kynttilän.
Talviuintiakin pääsisi kohta harrastamaan meidän kylällä, jos tarkenisi. En taida uskaltaa.
