Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit

tiistai 22. marraskuuta 2016

Halkomäki: Vuoden aikoja

Join aamukahvia ja katselin keittiön ikkunasta lintujen tohinaa ruokintapaikalla. Ilmassa leijaili samea sumu, päivä oli vielä kymmeneltäkin pimeyden värittämä ja taivasta peitti paksu harmaa pilvikatto. Näytti siltä kuin maisema olisi kutistunut, vetäytynyt kasaan. Jännä hetki ja fiilis.

Kahvi maistui ihanalta. Pöydällä paloi kynttilä, takassa hiillos haki viimeistä hehkuaan. Minä ja marraskuu. Me tullaan hyvin toimeen! On aina tultu.

Tässä ajassa kuluneen vuoden tapahtumat saavat aivan erityistä hohtoa. Miten kevään värit olivatkaan niin hentoisen kauniita, miten kesän aurinko hehkuikaan ihanasti, ja kuinka syksyn syvät sävyt löivät silmille mielettömän loistonsa. Marraskuussa tuntuu helposti, että elämä on aina tätä. Aina sataa ja on harmaata. Mustaa. Pimeää. Voi tätä suomalaisen osaa ja arpaa elämässä!






















Selailin kuvia puhelimesta. Pienet hetket, niistä onni koostuu.

Halkomäessä odotellaan joulukuuta saapuvaksi. Lisää valoja ja värejä, ensimmäinen adventtikin lähestyy. Marraskuu saa olla harmaa ja hissuksiin, mutta siitä noustaan joulukuuhun uusin voimin. Jaksetaan viikko vielä, eiks joo!




sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Puntari: Pikaheipat pohjoisesta

Etelän vallitsevien sääolosuhteiden vuoksi pakkasimme tavaraa Caddyn takakontin turvoksiin ja otimme suunnaksi pohjoisen. 

Tiheä lumisade saatteli viime yönä meidät tänne Äkäslompolon winter wonderlandiin. Lumi ja kunnon talvi avautuivat ikkunasta näkyvästä maisemasta, kun tänään kömmimme keittiöön aamupalalle. 

Päivä on kulunut mukavasti kauppareissun ja lumileikkien, hiihtämisen ja lenkkeilyn merkeissä. 
Syvä rauha ja hiljaisuus on itselle parasta terveydenhoitoa just nyt! Niistä iltapäivän juoksulenkillä nautin samalla kun ihailin lenkkeilyreitin varrelle osuneita kauniita mökkejä jouluvaloineen lumisessa maisemassa. 










sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Puntari: Isän opetukset

Koulussa tehtiin oppilaiden kanssa isänpäiväkortit, joihin heidän piti kirjoittaa tärkein asia, minkä isä on heille opettanut.
Aloin kanssa miettiä, että mikä se omalla kohdallani olisi.

Ensin ajattelin, että se olisi ilman muuta lihan leikkaaminen. Kyllähän jokaisen naisen pitää osata hirvi paloitella. Isä otti meidät usein mukaansa metsästysmajalle, kun siellä paloiteltiin saalista, ja kärsivällisesti näytti kuinka ne fileet saadaan irrotettua ehjästi ja siististi ruhosta irti.
Syksyn hirvijahtikauden juhlahetkiä olivat myös lihanpaloitteluillat kotona. Mulla ja Hannalla oli omat leikkuulaudat ja pienet terävät veitset, joilla sitten tehtiin palapaistilihoja. Ehkä parasta hommaa ikinä!

Jostain mielen sopukoista kaivautui esiin kuitenkin vielä merkittävämpi tilanne, joka on osaltaan määritellyt paljon omaa "ihmisyyttäni".
Oli vuosi 1987 ja oltiin matkustamassa Viking Linella Ruotsiin sukuloimaan. Loman alkamisen kunniaksi mentiin buffettiin syömään. Ravintola pullisteli ihmisiä, mutta joukossa oli yksi pöytä, jossa istui vain yksi ihminen.
Se yksi ihminen oli musta mies.

Vastoin muita suomalaisturisteja (jotka mieluummin söivät vaikka seisaaltaan kuin menivät muukalaisen kanssa samaan pöytään) isä johdatti meidän perheen tuon miehen pöytään ja aloitti jutustelun miehen kanssa. Minä en tietenkään 8-vuotiaana ymmärtänyt sanaakaan englannista jota isä ja mies puhuivat, mutta elekielestä päättelin, että jonkinlaista esittelykierrosta siinä vedettiin. Kuullessani oman nimeni katsoin tuota vierasta miestä silmiin. Hän hymyili leveästi ja sanoi "Tina? Like Tina Turner?!" Hymy nousi minunkin silmiini, kun kuvittelin itseni pörröpäiseksi artistiksi esiintymislavalle. Ruokailuhetkemme sujui rennosti, vaikka yhteistä kieltä ei ollutkaan.

Tuon hetken myötä sisimpääni jäi asumaan kaksi opetusta, jotka isä tietämättään antoi minulle:
1) Pidä sydän avoimena kaikkea ja kaikkia kohtaan. Kaikki ihmiset ovat samanlaisia ja -arvoisia riippumatta ulkonäöstä tai etnisestä taustasta.
2) Kannattaa opetella kieliä, jotta näiden mielenkiintoisten tyyppien kanssa pystyy juttelemaan sitten kun tilaisuus siihen on.

Isä on ollut elämässäni portti siihen toiseen, kotikylän ulkopuoliseen maailmaan. Työmatkoilta tullessa isän matkalaukusta löytyi makkaroita Saksasta, juustoja Ranskasta ja viinejä Italiasta. Aitoolainen keittiö muuttui hetkessä kansainväliseksi paikaksi, kun yhdessä maisteltiin ja vertailtiin makuja maailmalta. Isä oli se, joka kokkasi jo 80-luvulla kiinalaista kanaa ja opetti meidät syömään puikoilla.
Omien kaukokaipuideni keskellä tiesin, että jos joskus haluan lähteä maailman merille, isä on se joka puhaltaa kannustavasti myötätuulta purjeisiini. Isän esimerkin ansiosta olen opetellut kieliä, hankkinut passin ja laittanut rahani mieluummin matkusteluun kuin merkkivaatteisiin.

Tästä asiasta olen kiitollinen isälle vuoden jokaisena päivänä, en vain isänpäivänä, ja tämän perinnön haluan siirtää perheessäni myös seuraavalle sukupolvelle. Se on rahallista perintöä niin paljon arvokkaampaa ja kestävämpää. Kiitos isä!






keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Halkomäki: Tömäys kaamosta vastaan!

Pirtelöpostausta on toivottu plokiin, ja tässä se nyt tulee!

Halkomäen pirtin keittiössä käy iltaisin tasainen surina kun iltapala-aika lähestyy. Pirtelöä! Pirtelö ei ihan ensimmäisenä kuulosta terveelliseltä iltapalalta! Ja tiedän, smoothie kuulostaisi heti paljon houkuttelevammalta, mutta mä tykkään tosta suomalaisesta versiosta. Mutta mikä mahtavinta, melkoista terveysruokaa siitäkin saa, kun oikein yrittää. Ja kun on pakko yrittää! Näillä eväillä taistellaan tehokkaasti myös kaamosta, väsymystä ja pöpöjä vastaan!

Meillä muksut eivät pysty syömään tavallisia vitamiinilisiä apteekin purkeista niissä käytettävien makeutusaineiden takia. Vatsa ei vaan kestä. Niinpä kaikki tarvittavat vitamiinit ja hivenaineet täytyy tulla ihan perus ruokavalion mukana. Siinä on ollut miettimistä, että mistä mitäkin saa ja missä muodossa kaiken sen saisi menemään vielä alas.
Arkiruoka meillä on sellaista tavallista terveellistä kotiruokaa. Perunan ja valkoisen viljan, eli lähinnä pastan tilalle ollaan lisätty paljon kauden kasviksia ja koitettu vähentää rutkasti myös lihan osuutta. Valmisruokia syödään vaan jos iskee himo maksalaatikkoon tai hernekeittoon, tai on ihan pakko mässätä pakastepizzalla. Linssit, pavut, hernerouheet sun muut on otettu käyttöön. Eihän ne rehellisesti sanottuna ole mitään yleisöaaltoja ruokapöydässä nostattaneet, mutta kaikkeen tottuu ja kaikkea on syöty. Vähän sama on ollut näiden pirtelöiden kanssa. Toki usein ennenkin tein maustamattoman jogurtin, banaanin, kotitekoisen myslin sekä marjojen kimpasta pirtelön ja se oli muksuista tosi hyvää. Mutta nyt lähdin pikkuhiljaa lisäilemään sekaan pinaattijauhetta, macaa, spiruliinaa, clorellaa, nokkosta, tyrnirouhetta/-mehua sun muuta. Milloin mitäkin. Samalla lisäsin voimakkaampia marjoja, kuten puolukkaa ja herukoita, peittämään sitä kohtalaisen ällöä akvaariokalojen ruokaa muistuttavaa hajua/makua, joka noista leväjauheista lähtee. Samalla koin järkyttäviä takaumia Tiinan ja mun muinaisesta akvaarioharrastusajasta, kalanruoan haju ja kuollut miljoonakala sängyssä. Ja mitä näitä nyt oli. Uuh ja yöks!!!  Luontaistuotekaupasta hankin vielä b-vitamiineja sisältäviä kapseleita, joista ripottelen välillä lisää potkua joukkoon. D-vitamiinia otetaan vauvamaiseen tapaan lusikalla tippa päivässä.


Onhan tämä ehkä vähän tällaista säätämistä ollut aluksi, mutta nyt kaikki sujuu jo rutiinilla. Hyvä asia tässä on se, että koko perheen syömiset tuli pöngittyä läpikotaisin ja kyseenalaistettua useiden ruokien ravitsemukselliset arvot. Väreistä saa voimaa - mainoslaise muuttui enemmän todeksi meidän ruokapöydässä. Sen avulla olen alusta pitäen saanut lapset syömään kaikenlaisia kasviksia. Naamat kireänä pullistellaan hauiksia kilpaa ruokapöydässä jokaisen punajuuripalasen jälkeen, ja katsotaan kellä on suurin haba!
Ja loppujen lopuksi, kun asiaa oikein miettii, niin kyllähän ne kaikki tarvittavat vitamiinit ja hivenaineet pitäisi aina saada ihan perus ravinnon kautta. Pitäisi syödä ravintorikasta ja puhdasta ruokaa. Nykyään ehkä helpommin mennään siihen, että syödään mitä syödään, ja loput otetaan pillereinä. Noissa pillereissä monet vitamiinit ovat kuitenkin synteettisessä muodossa, kun taas vaikka appelsiinissa aitoina luonnon tuotteina.

Nämä pirtelöt ovat soveltajan aarreaitta, eli mielikuvitus käyttöön vaan! Mulla peruskaava pirtelöissä menee suurin piirtein näin: jotain nestettä, jotain vihreää, jotain keltaista, jotain marjoja, jotain hedelmää, jotain proteiinia, jotain viljaista, loraus öljyä (avocado-, oliivi- tai hampunsiemenöljy) ja banaani makeutukseksi.
Monia tuotteita saa nykyään kaupasta kuivattuna jauheena, esim. pinaattia ja nokkosta, ja ne on helppo säilyttää kotona purkissa. Isoissa marketeissa ja Ruohonjuuri -kaupoissa on hyvät valikoimat. Itse asiassa noita ns. superfoodeja on jo ihan pyörryttävän isot valikoimat. Että valitse siitä nyt sitten kaikkea mitä tarvitset! Huoh! Mä olen yrittänyt pitäytyä kotimaisissa superhyperhyvissä aineksissa, mutta jotain ulkomaan tuotantoa pitää kuitenkin aina joukkoon laittaa. Nokkosta keräsin itse jo tänä vuonna, mutta pinaattijauheen ostin kaupasta. Lopulta tein sellaisen ratkaisun, että latasin yhteen purkkiin pinaatti-, chlorella- ja spirulinajauheet sekaisin. Toi spirulina vaan on niin ärtsyn makuista, että sitä pitää laittaa suhteessa vähemmän kuin muita vihreitä. Ja nokkonen taas on osaltaan niin voimakasta, että sitä lisäilen sekaan kuuriluontoisesti.
Ja jos sattuu flunssaa pukkaamaan  päälle, niin sitten kuumennan tilkan öljyä, kurkumajauhetta ja mustapippuria kattilassa, ja lorautan annoksia pirtelön sekaan raastetun tuoreen inkiväärin kera. Lämmittää mukavasti ja karkottaa kaikki kurjat pöpöt!

Tässä listaa siitä, mitä ainesosia meidän keittiössä on käytössä:

Nesteeksi:
Mantelimaito, riisimaito, maustamaton jogurtti (rahka)+vettä (hedelmämehu, soijamaito, maito käy myös...)


Vihreää:
Avocado, lehtikaali, pinaatti, nokkonen, salaatti, spirulina,  persilja, chlorella


Keltaista:
Tyrnimehu tai -rouhe, sitrushedelmät, keltainen paprika ja -tomaatit


Marjoja:
Mustikka, puolukka, mansikka, herukat, karviaiset, karpalot, vadelma, goji...


Hedelmää:
Banaani, omena, persikka, päärynä, luumu, sitrukset, lucumajauhe...mitä vaan, paitsi kiwiä. Se juoksettaa koko satsin helposti.


Proteiinia:
Hernerouhe, Macajauhe, pähkinät, kikherneet/kikhernejauho, riisiproteiinijauhe, kurpitsan-, auringonkukan-, sesamin- ja chian siemenet


Viljaista:
Tattarilese, kauralese, puhtikaura, kaurahiutaleet, pellavansiemenrouhe


Näin kivalta se näyttää ennen surautusta!
Aluksi näitä pirtelöisiä tuli tehtyä isolla tehosekoittimella lähinnä vain perikunnalle, mutta aika pian ne löysivät tiensä myös aikuisten iltapalavalikoimiin sekä palautusjuomaksi. Pari kymppiä marketissa maksanut pieni tehosekoitin on ollut hintansa väärti ja kätevä, toiminut hyvin jo toista vuotta. Pirtelön saa näppärästi tehtyä suoraan pulloon, johon sitten vain kierretään kansi kiinni ja sen voi ottaa mukaan vaikka töihin. Yhdestä pullollisesta tulee näppärästi iltapala kahdelle lapselle. Toki homman voi hoitaa sellaisella perinteisellä tehosekoittimellakin, mutta toi pikkumalli on vaan niin paljon näppärämpi putsailla kuin iso lasikannu. Mä olen tässä asiassa vähän laiska ja mukavuudenhaluinen...

Mutta tässä nyt tällainen vinkkilista sille joka haluaa kokeilla näitä. Aikuisten terveystömäyksissä ei tarvitse niin kauheasti miettiä makua, mutta lasten kanssa on eri. Kovin makeisiin syömisiin tottuneelle lapselle/aikuiselle näissä voi olla totuttelemista. Myös ulkonäkö voi hämätä, kamalan näköinen ruskea kuravelli voikin oikeasti olla hyvää!!! Kannattaa aloitella pienillä annoksilla noita vähän erikoisemman makuisia aineksia, alle puoli teelusikallista kerrallaan niin ei tule traumoja. Nykyään meidän lapset vetelee näitä jo hyvällä ruokahalulla, eli kaikkeen tottuu.

Sitten vain kokeilemaan! Todellinen täsmäase tähän synkkään kaamokseen, kyllä ihminen piristyy! Okei, nyt se kamala kaamos kylläkin hemmottelee meitä  ihanalla valkoisella maisemalla. Nautitaan siitä! Ja pirtelöstä!

Ja tässä surautuksen jälkeen!
Palautusjuoma aikuiselle ja iltapirtelöt lapsille.

Pirtelön iltapalakaverina menee usein kaurapuuro. Se on ykkössuosikki!











keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Halkomäki: Ikuisuusprojektin tuntua

Tähän ihan aluksi hirveästi tuuletuksia ja ilmakitaraa. Aploditkin ja joku villi tanssi, okei?

Kuusi vuotta siinä meni. Reilut viisi vuotta siitä varastossa. Mitään ei tapahtunut.

Siitä lähtien kun meidän talon remontti valmistui, mä olen haaveillut kunnostavani vanhan kaapin keskikerroksen pikkuhuoneeseen astioita varten. Kaappikin on ollut alusta asti valmiina. Vanhan koululuokkani vanha mintunvihreä puukaappi. Se, jossa 80-luvulla säilytettiin makulatuuripaperia ja piirustusjuttuja. Jotenkin urakka tuntui aina vaan liian suurelta aloitettavaksi. Maalinpoistot sun muu rähmähomma ei innostanut. Lasten syntymän jälkeen ei oikein ollut aikaakaan.

Kaappi alkuperäiskunnossaan.

Tänä kesänä tutustuin sitten Suvimarjan puotivierailulla Annie Sloanin kalkkimaaleihin. Niillä voi maalata mitä vaan. Ja mitä tahansa pintoja, savi, metalli, puu, tekstiili... Ihan mitä vaan. Eikä vanhoilla maalipinnoilla ole väliä, tartuntapohjamaaleja ei tarvita, siitä vaan hommiin. Se kuulosti niin houkuttelevalta, että laitoin matoa koukkuun. Arvoin pitkään kahden maalisävyn välillä. Lopulta päädyin vanhaan valkoiseen, koska se oli tämän hetkiseen tilaan parhaalta tuntuva vaihtoehto. Ehkä sitten joskus tummanharmaaksi. Joskus. Heh.


Työt etenivät silläviisiin, että pyyhin koko kaapin ulkoa ja sisältä puhtaaksi. Irroittelin ovet ja alakaapin hyllyt. Maalinpoistoainetta käytin sen verran, että putsasin ikkunoiden pielissä olevat koristeleikkaukset auki kahden maalikerroksen alta. Myös lukkopesien heloista poistin maalit. Hiomapaperia näytin maalilohkeamien reunoihin, jotta sain niistä vielä irtoavat maalisäikeet pois ja reunoja häivytettyä pehmeämmiksi. Tähän kaikkeen meni aikaa ehkä nelisen tuntia. Ja sitten maalaamaan!

Yksi maalikerros valmiina.
Vanha vernissakäsittely tuli maalista läpi.
Ohensin vedellä satsin kalkkimaalia muovikuppiin aika liruksi, ja vedin sillä ensimmäisen kerroksen koko kaappiin. Sisälle ja ulos. Seuraavat kerrokset sitten vähän vahvemmalla aineella. Neljän kerroksen jälkeen maalipinta näytti peittävältä. Silti mun silmiini se mintunvihreä mullotti siellä alla, mutta väliäkö sillä. Viikko maalaushommien päättymisestä kävin katsomassa kaappia. Sisäosa oli muuttunut valkoisesta kukertavan rusehtavaksi. Jahas. Ilmeisesti alkupeäinen vernissakäsittely puski alta läpi. Samoin hyllyllä olleen mustepullon rinkula loisti kirkkaana maalin pinnalla. Kaapissa olleiden kolhujen kohdat olivat myös eläneet värin suhteen hiukan omaa elämäänsä. Mutta vanha kaappi on vanha kaappi, ja saa myös näyttää sellaiselta. Nätti ja kolhuinen!


Lopuksi koko kaapin pintaan matta Tikkurilan vesiohenteinen kalustelakka hyvin ohennettuna. Se varmistaa kaapin maalipinnan puhtaanapidon ja suojaa kolhuilta ja kulumiselta muuten niin huokoista kalkkia. Pinnasta tuli silkinhimmeän kaunis!



Viimeisenä toteutin kotona raivausurakan ja pikkuhuoneen yksiovinen lastulevykaappi häipyi paikaltaan aika vikkelästi. Naapuriavulla saatiin uusi vanha kaappi paikoilleen, ja seuraavana päivänä ruuvailinkin jo ovet kiinni. Oli se kyllä uskomaton tunne kuuden vuoden odotuksen jälkeen nähdä kaappi paikoillaan! En olisi malttanut edes nukkumaan mennä kun kiikutin Tiinalta saamani ruusukupit paikoilleen hyllylle ja kaivelin komerosta vanhoja kahvikuppejani. Katselin ja huokailin!
Nyt kaappi on täynnä astioita ja muitakin keittiötavaroita. Äidin vanhojen avainten kokoelmasta löytyi sattumalta avain, joka sopii kaapin lukkoihin. Vielä kun hankin jostain oviin sopivat nupit vetimiksi, niin käyttö helpottuu.


Kaiken kaikkiaan homma oli helppo ja nopea. Kalkkimaali oli kiva uusi tuttavuus. Valkoisen värin peittävyys ei ehkä ole ihan parhain, mutta pinta jää kauniin eläväksi. Maalia saa myös aika reilusti ohentaa, etenkin jos tekee jotain pienikuvioisia kohtia. Paksu maali tukkii koristekuviot. Työvälineiden pesu oli helppoa, eikä maali koskaan maalauskertojen välillä kuivunut siveltimeen. Vesipesulla selvisi kaikesta, maalausvaatteistakin. Valmis pinta on lika- ja kolhuherkkä, joten kulutukselle joutuvat jutut kannattaa ehdottomasti suojata Annie Sloanin omalla vahalla tai sitten ihan tuollaisella Tikkurilan lakalla, niin kuin minä tein.


Tuntimääräisesti tämä projekti oli nopea, vaikkakin se alkoi kesäkuussa ja päättyi lokakuussa. Hämeessä nyt vaan ollaan hitaan puoleisia. Aika vähällä vaivalla lopulta mukava lopputulos!


Oliskohan mitään uutta projektia nyt odottamassa nurkan takana? Ei taida. Enkä jaksaisikaan. Nyt pitää nauttia tästä, mutta toki jotain kivaa pitää laittaa viriämään mielen sopukoihin. Talven pimeinä iltoina on varmasti aikaa ajatella...