Halkomäki: Tätä tää nyt on!

 Tätä on mulla ja sulla ja hänellä ja meillä ja varmaan teillä ja heilläkin. Tätä karanteenielämää. Kaikilla vaan vähän omanlaistaan ja omiin olosuhteisiin muovautunutta erikoistilanne-elämää. Olin kirjoittanut juuri ennen koronaa sellaisen viittä vaille valmiin tekstin tänne plokiin, ja piti sitä siinä sitten jatkaa vielä hiukan. No jäi jatkaminen. Kun meidän kotikoulurumba lähti pyörimään, niin siinä kävi hyvin pian selväksi ettei tarvitse plokin pariin palata ennen kuin arki normalisoituu. Päivät kun täyttyvät aamusta iltaan lasten jutuista ja illalla sitä raahustaa mieluiten vain sänkyyn. Juuri kun olin vuosien olotilojen jälkeen saanut itselleni energiatasot sille mallille, että vihdoin iltaisin jaksoin jo puuhastella jotain omia juttujani...ja ajattelin, että pitkästä aikaa aktivoidun tänne, koska kirjoittamista on ollut niin kova ikävä. Ja nyt tuli tämä. Mutta kuinkas kävikään. Kyllä, olen iltaisin aivan silmä poskella. Mutta myös päätin, että tämä on nyt mun juttuni, just nyt tässä ajassa. Vaikka kerran viikossa, mutta kuitenkin! Koska kaikki mun kaksi harrastustani, pilates ja akvarellimaalaus ovat nyt tauolla, on pakko saada jotain omaa edes hetkeksi.

 

Viimeisten viikkojen aikana olen ollut entistäkin onnellisempi siitä että asun maalla. Ja että on oma kotitalo, piha ja puutarha. Ja vähän kasvimaan tynkääkin. Kyllä mulle olisi kauhukuva viettää näitä päiviä, jotka muuttuvat viikoiksi, ja siitä hiljalleen kuukausiksi, jossain pienessä kaupunkiasunnossa asfalttiviidakon keskellä. Vaikka salaa sellaisesta välillä haaveilenkin, niin tässä tilanteessa se veisi lopunkin järjen. Sekä minulta, että lapsilta. Tänäänkin tunsin syvää onnellisuutta kotikoulun välitunnilla, kun sain upottaa pistolapion multaan ja nakata ruohopaakkuja kottikärryihin tiuhaan tahtiin. Päästellä eskarin uhmasta ja koululaisen rutinasta tulleita höyryjä pihalle. Katsella kun kaikki kolme tenavaa painatti pitkin pihoja pikkuruisilla polkupyörillään.

Tänään oli pitkästä aikaa tyyni ja lämmin päivä, oikein sellainen ihana kevätpäivä. Alun pilvisyyden jälkeen saatiin aurinkoakin. Puutarhassa kasvit heräilevät hiljalleen, ikkunalla pelargonit kasvattavat uusia vihreitä lehtiään. Maljakossa omenapuun väkkyräisiä oksia koristaa pienet nuput. On ihana seurata tätä kasvua! Vaikka sama ilmiö toistuu joka vuosi, tänä vuonna se on sykähdyttänyt minua enemmän kuin aikoihin. Ehkä se on sitä, että tässä taas jaksaa katsella ympärilleen, ja jaksaa myös katsoa omaan sydämeensä. Mistä se nauttii, mistä saa voimaansa. Vauva-ajat ovat takanapäin ja tänä vuonna jää ehkä vähän aikaa ja energiaa myös oman pihan juttuihin. Aika monta kesää se onkin pärjännyt omillaan, vain ruohonleikkuri ja trimmeri kaverina. Jospa tänä kesänä ihan tukiverkot pioneihinkin! Ja kasvimaalle muutakin kuin muksujen omat porkkanat. Kasvimaalla tehtiin koko perheen voimin raivaushommia viikko sitten, ja toiveissa olisi perustaa uusi vadelmapenkkihässäkkä vanhan jo taantuneen tilalle. Yksi kasvatuslaatikko mansikkaa lisää, lapsille herneitä ja minulle sipulia. Kompostikasaan pari kesäkurpitsaa. Siinähän sitä jo huimaa tavoitetta! Kirjalaatikon uumenista kasvimaakirja huutelee mun nimeäni nyt vahvasti, mutta nähtäväksi jää jaksanko vielä vastata sen kutsuun. Onhan se kevät ensi vuonnakin.

 

Olen myös todella onnellinen siitä, ettei tämä poikkeustila puskenut päälle lokakuussa. Vaikka se ei itselleni olisi ollut mikään kynnyskysymys, tiedän että monelle se olisi sitä ollut. Olen myös tosi onnellinen omasta palokuntalaistaustastani juuri nyt. Olen suuren osan elämääni harjoitellut kaikenlaisten poikkeustilanteiden varalle, joten suhtautumiseni tähänkin aikaan on hyvin rauhallinen. Tämä on "onneksi vain tällainen virus". Ei ydinlaskeuma. Tai sota.
Myös Marttailuharrastus on auttanut näkemään tämän ajan haasteena ja mahdollisuutena muutokseen, mitenkään asian vakavuutta vähättelemättä.
Olen onnellinen siitä, että minulla on ihan hyvät työkalut selvitä tästä poikkeustilasta. Kunhan vain muuten selviän hengissä! Kotiäidin elämä on viimeiset liki yhdeksän vuotta pyörinyt täällä kotona perheen ydinasioiden ympärillä, ja sitä se tekee edelleen. Nyt siihen on lisättynä kaikenlaisia haastekertoimia, joita yritän parhaani mukaan ottaa haltuun.

 

Huomenna jatkuu lapiohommat välitunnilla. Multaa kynsien alle, niin elämä tuntuu elämältä!

Pysykää kotona, pysykää terveinä! 

Ei mitään hätää, sanoisi meidän kaksivuotiaskin.

Voima olkoon kanssamme!

 <3 

Halkomäki: Kun Shirley Temple tulppaaniksi muuttui

Kevät tuuttaa nyt täysillä! Tässä on ollut pakko ravistella itsensä jonkinlaisesta keväthorroksesta toimintavalmiuteen, ennen kuin pihamaan työsarka on kokonaan menetetty peli. Jo päivän aikana tapahtuu niin paljon ettei perässä meinaa pysyä! Vielä niiden viileiden kevätpäivien aikaan oli ihana fiilistellä ankeana mullottavaa pihamaata ja ajatella, kuinka kohta on kesä. Sai turvallisesti katsella ikkunasta toukokuista räntasadetta villasukat jalassa ja lisätä puita keittiön takkaan. "Sitten jossain vaiheessa täytyy vähän haravoida" -ajatusta hiljalleen herätellen. Ja sitten yhtäkkiä jostain takavasemmalta tuleekin ne ihmeelliset lämpöaallot ja muutaman päivän aikana pihassa on nurmikko, skillat ja krookukset, ja puut ovat kauniisti hiirenkorvalla. Tänäkin vuonna, varmaan jo neljäs vuosi, myöhästyin kukkapenkkien multauksesta. Se kun putkahtaa mieleen juuri silloin, kun kaikki perennat pilkistävät jo näkyvissä. No ehkä ensi vuonna ostan ne mullat jo maaliskuussa valmiiksi. Tai jopa syksyllä. Täytyy laittaa kännykkään muistutus! Haravan sain vauhtiin aivan viime hetkellä, ja eilen kärräsin pois ne kaksi viikkoa pihalla seisoneet lehtikasat ja mädät omenat. Enkä siis suinkaan haravoinut koko pihaa, kukkapenkit ja vähän pahimmilta kriisialueilta. Kukkapenkeistä poistin voikukat ja kirosin alimpaan lokeroon sen ihmeen violetin kellokasvin joka leviää järkyttävillä juurillaan kaikkialle. Tukehduttaa pionitkin!

Mitään isompia muutoksia meidän pihaan ei ole luvassa tänä kesänä. Ehkä pieni pätkä verkkoaitaa naapurin pihaa vasten. Pappa teki meille jo uuden portinkin lahoamispisteessä olevan vanhan tilalle. Komee on!
Etupihalla olevan kukkapenkin käänsin ja perkasin, koska siihen tuli yksi pionin jakotaimi meidän äidin pionipenkistä. Sielläkin olen vähän jo ehtinyt riehua ja jakaa muurahaisen tuhoamat juurakot terveiksi paloiksi. Kaksi muuta jakopalaa istutin omenapuun alle kaaripengerpenkkiin. Nyt pihassa on 21 pionia. Tosin uhkaa olla kohta 22, kun äiti meinaa kiikuttaa tillipioninsakin tänne mun hoiviini. Tai heitteillejätön uhan alle, jos totta puhutaan. No katsotaan mitä sen kanssa käy. Kaikki pionit näyttävät selvinneen talvesta mainiosti, oli hyvä lumitalvi niiden kannalta. Ei siis miestappioita sillä saralla. Toissa talvena taisi lähteä kolme pionia pionien taivaaseen. Niistä ihmeellisin juttu oli Shirley Temple. Se on tunnetusti aika nirso kasvatettava eikä välttämättä lähde kunnon kasvuun ja kukintaan. Mulla se lähti hienosti vahvistumaan ja lopulta kukki valtoimenaan suurena puskana. Sitten viime keväänä se vain oli kadonnut. Ei noussut ainoatakaan punaista piippaa mullasta. Tosta noin vain. Sen tilalle ilmestyi siisti rivi punaisia tulppaaneja. Magic! Pioniharrastajan elämä on yllätyksiä täynnä.

Tässä oli Shirley Temple, nyt vain nämä punaiset kaunokaiset!

No sitten on toi meidän kasvimaa. Riutuneet vadelmapenkit ilman satoa, kuollut mansikkamaa ja kaksi lahonnutta kasvatuslaatikkoa. Sen kimppuun ajattelin hyökätä isosti nyt lähipäivinä ja tehdä siitä meidän käyttöön toimivan. Eli ei avomaapenkkejä, ei. Kasvatuslaatikoihin mansikkaa ja hernettä, salaattia ja sen semmoista helppoa. Yhteen lahoon vielä laitoimme porkkanan kasvamaan, ja toisen lahon raunioille tulee kurpitsakumpu. Jos intoa ja aitatolppia riittää, siirrän vadelmapenkit vanhan mansikkamaan tilalle. Josta siis olen jo repinyt vanhat mansikkakankaat pois. Ja sijoitan kaiken niin, että pääsen ruohonleikkurilla ajamaan väleistä. Naapurin miestä ja sen kahdehdittavaa puutarhajyrsintä täytyy ensin vähän hätyytellä asian tiimoilta...
Marjapensaisiinkin pitäisi laittaa vielä tukikehikot. Paitsi siihen yhteen karviaiseen, joka löytyi elottomana kuivan heinän seasta. Ja kasvimaata ympäröineen piikkilanka-aidan tilalle pitäisi laittaa aita. Aitaverkko on muhinut ulkovarastossa jo muutaman vuoden. Kun vielä maltan muutaman odottaa, ehkä se hipsii paikoilleen ihan itsekseen?

Taustalla siintää oletettu kasvimaa. Etualalla varvaa vadelmakasvustoa.

Tänään iltapäivän viimeisinä tunteina kypsähdin meidän parkkipaikan keskeneräiseen aitaprojektiin. Siinä muutamia vuosia odotelleet heinäseiväspylväät lähtivät vauhdilla irti. Kun en vaan saanut poikkipuihin lisää seipäitä mistään, niin ei hän siitä valmista tullut. Nyt pari oli jo tyvestä lahonnutkin. Suurensin rautakangella aukkoja ja tein muutaman reijän lisää, sitten hain ulkovaraston kätköistä näppäriä kestopuutolppia ja junttasin ne maahan. Rautakankea vähän näytin niille olkapäätasolta, niin johan pysyivät. Yhden naisen ja rautakangen tehokas puolituntinen. Perjantaina rautakauppaan lautaostoksille! Pienet hommamiehet olivat innoissaan kun kuulivat, että niitä odottaa viikonloppuna sahahommat, ruuvaamishommat ja lopulta maalaushomma.

Tämmöistä tämä pientilallisen elämä on täällä Halkomäessä. Kun yrittää leikkiä puutarhuria ja kotiäitiä samaan aikaan, niin eihän se kovin tehokasta ole. Minipuutarhuri kaivaa porkkanansiemennauhat penkistä heti kun ne on peitetty ja kiskoo harsot pois päältä juuri kun ne on saatu paikoilleen. Syö kuution multaa ja pari muumio-omenaa siinä ohessa, ja silmän välttäessä karkaa aina liiteriin istumaan mönkijän päälle. Kun minulla on hommia etupihalla, hän painattaa tukka putkella takapihalle ja kasvimaalle. Kun minä menisin kasvimaalle hommiin, hän kipittää vinhaa vauhtia etupihalle. Vähän hakala yhtälö! Haaveilenkin yksinäisestä puutarhatyöpäivästä. Muun muassa. Ja jostain taimistoreissusta myös, sillä mulla ei ole ainoatakaan pelargoniaa. Pakko saada joku söpö, kesä ei tule ilman!

Pieni puutarhamartta aina valmiina auttamaan!

Halkomäki: Satokausisoppaa viikoksi!

Otetaan yksi kesäkurpitsa ja keitetään siitä soppa. Tai kaksi.

Tiinan puutarhan kätköistä löytyi muutama kohtalaisen muhkea kurpitsanköriläs. Isommasta sai soppaa parissa satsissa perheelle melkein viikon tarpeiksi. Toinen kurpitsa pötköttelee vielä tuolla meidän kuistin viileydessä ja odottaa pääsyään kakkuun ja pariin piirakkaan.

Elämäni ensimmäisen kesäkurpitsakeiton söin aikanaan Kuhmalahdella Method Putkisto syvävenyttelykurssin lounastauolla. Ai nam! Se oli rakkautta ensi silmäyksellä! Reseptiä en kysellyt, mutta oma piti tietenkin kehitellä kyseisen makuelämyksen pohjalta. Tässä se myös sulle! Vaihtelua keittoon voit tehdä vaihtamalla sulatejuuston kookosmaitoon, tällöin mukaan hengaamaan sopivat myös tuore inkivääri ja valkosipuli. Bataatista kurpitsan kaverina tulee täyteläisempi ja makeampi keitto, perunasta kevyempi makuelämys. Ja toki myös vihreä kesäkurpitsa käy tähän keittoon, mutta keltaisesta tulee vaan niin ihanan aurinkoinen väri!

KESÄKURPITSAKEITTO

n. 2,5kg keltaista kesäkurpitsaa siemenet poistettuna
1kpl  reilun kokoinen bataatti tai perunoita
2 sipulia
loraus öljyä
2 kpl kasvisliemikuutiota
1-2 pkt Koskenlaskija voimakas -sulatejuustoa
suolaa
timjamia
vettä


1. Kuumenna öljy ison kattilan pohjalla, lisää pilkottuna sipuli ja bataatit, kääntele niitä hetki ja lisää kesäkurpitsanpalat sekaan
2. Lisää vettä sen verran että ainekset juuri peittyvät, ja kun vesi kiehuu niin lisää liemikuutiot ja timjami


3. Keitä kasvikset pehmeällä lämmöllä kypsiksi ja lisää suola

4. Ota levy pois päältä ja lisää Koskenlaskija ohuehkoina siivuina sekaan, sekoita kunnes liukenevat keittoon.
5. Soseuta keitto sauvasekoittimella ja jätä se tekeytymään hetkeksi ennen tarjoilua tai mielellään anna maustua jääkaapissa yön yli. Uudelleen lämmittäminen varovasti ettei keitto enää kiehu!

Keiton kanssa maistuvat raejuusto, kurpitsansiemenet sekä leipä. Kuvassa kyytipoikana irakilaista kobbus-leipää jota opettelin leipomaan yhdessä ystäväni Wafan kanssa. Jospa siitäkin saisin myöhemmin reseptin sekä leivontaohjeen tänne plokiin!

Keitto perunalla tehtynä on vaaleampi...

...kuin bataatilla tehty keltainen versio!

Halkomäki: Jos yksi pitäisi valita...

Jos saisit istuttaa pihaasi yhden ruusun, mikä se olisi?
 

Mun valintani olisi helppo: SOINTU

 

 

Se on ruusuna hurjan kaunis, kerrottu ja ihanan värinen. Ja se tuoksu! Kuin paraskin parfymi! Tuoksu on niin voimakas, että kun laittaa yhden kukan hiuksiin, saa koko päivän viettää ruusun tuoksun ympäröimänä. Sointua ei vielä löydy mun puutarhastani, mutta ehkä jo ensi kesänä. Äidin pihalta se onneksi löytyy ja sitä käyn siellä tuoksuttelemassa ja ihastelemassa runsasta kukintaa.

 

Linnanmäen kaunotar

Tänä kesänä sade on runnellut ruusuja oikein olan takaa. Linnanmäen kaunotar aloitti täällä Halkomäessä ruusujen ajan, mutta ei ehtinyt kukkia kahta päivää kun sade hakkasi kukat hajalle. Siitä jatkoivat Juhannusruusut, Suviruusut, Valamonruusut ja Neilikkaruusut, jotka kukkivatkin sitten lumen tuloon saakka. Viimeisenä kukkansa kaatosateen keskelle avasi Rosa mundi, Kirjoapteekkarinruusu. Ruusu kuin polka -karkki!

Rosa mundi

 

Ruusujen kesä jää tänä vuonna vaisuksi, mutta Sointu -ruusun huumaava tuoksu ei unohdu edes talvipakkasten keskellä!

Puntari: Hyvät kesähavinat

Kesä soljuu eteenpäin mukavasti, vaikka himohelteet eivät meille ylläkään. Myönnän, että kaipaan niitä, sillä palelen herkästi. Onneks kesäloma alkoi viikon mittaisella Mallorcan reissulla, missä nautittiin joka päivä yli 30 asteen lämmöistä.

Puutarhalle tällainen nippa nappa 20 astetta on loistava. Kaikki kukkii pitkään ja hartaasti. Edes rankkasade ei päässyt tuhoamaan mun pioneita, Hannan kukat kokivat Aitoossa vähän karumman lopun.
Ollaan asuttu täällä nyt 9 vuotta ja puutarha on kauniimpi kuin koskaan ennen. Vähitellen sitä on tullut tehtyä ja kuopsuteltua ja jatkoa seuraa. Vaikka en mikään intohimoinen rikkaruohopoliisi olekaan, niin tykkään kierrellä hanskat kädessä pitkin pihaa ja kiskoa nokkosia ja muita vihulaisia pois penkeistä.
Kasvimaalla kasvaa 6 vakoa perunaa, iso sipulipenkki, neljä riviä porkkanaa, neljä riviä hernettä ja kolme riviä salaattia. Kesäkurpitsat kasvaa tänä vuonna ruukuissa. Yrttilavalla rehottaa minttu (ylläri!), timjami (talvehti hienosti), ruohosipuli, lipstikka, oregano ja tilli sekä ystäväni tytöille lähettämät ananasmansikat. Basilikat laitoin ruukkuun ja niitä saa napsittua ruokaan tuosta eturappusilta mukavasti.
Terassilla on suloinen sekamelska kaikkea. Vanha puutarhakalusto oli kaput, joten maalasin navetan vintistä vanhan sivusta vedettävän sohvan valkoiseksi ja se pääsi terassille. Sen kaveriksi spreijasin mustaksi vanhan navetasta myös löytyneen rottinkituolin (on vähän rikki, mutta kun laittaa istuintyynyn, niin ei haittaa mitään). Pöydäksi löytyi yksi äidin antama pikkupöytä. Kaikki viherkasvit on kannettu taas kesäksi ulos ja niiden kaveriksi väriä tuomaan laitoin parvekelaatikoihin ja ruukkuihin pelargonioita, krassia ja hajuhernettä. Isoissa ruukuissa rappusten edessä kasvaa köynnösviinimarjaa, muurikelloa ja maahumalaa.

Tyttöjen piti saada riippumatto paikoilleen ja se on ollut ykkösjuttu. Siinä luetaan ja leikitään. Lukeminen on ollut ehkä molemmille tytöille se lempparipuuha tänä kesänä, vaikka uimassakin kyllä käyvät joka päivä.
Eilen illalla, kun näytti mukavalta keliltä, tein pari savulohivoikkaria (munalla ja tillillä), kaadoin lasiin valkkaria, otin viltin, sytytin lyhtyyn kynttilän ja menin terassille kirjan kanssa iltaa istumaan. Linnut lauloi, puutarhan kukkameri tuoksui ja kylmyydestä huolimatta tuntui ihan kesältä. Tää kesä on mennyt tähän asti hyvissä havinoissa (pessimisti ei pety -asenteeni odottaa koko ajan sitä paskakuormaa niskaan, joka yleensä jossain vaiheessa tulee...).
Tällaistakohan kalastajan vaimolla on aina?

Halkomäki: R niinkuin rojekti!

Mistä huomaa että on toukokuu? No ainakin siitä että ehtii käydä sisällä lähinnä vain syömässä ja nukkumassa. Ja että hiuksissa on illalla kuivuneita takiaispallukoita ja kynsien alla kuutio multaa. Semmoista se on. Mukavaa! Ja vielä mukavampaa se olisi kun saisi painella tuolla menemään kottikärryn rengas kirskuen lämpimässä ja aurinkoisessa kelissä, ilman pipoa ja kaulaliinaa tai fleecehanskoja puutarhakäsineiden alla. Suomen kesä se tekee tuloaan aina yhtä rankoin kääntein, ei puutu räntää eikä myrskytuulta kun lämpöisempää ilmastoa ajetaan tänne pohjolan perukoille! Antaa tulla vaan, kyllä meillä liiterissä riittää koivuhalkoa!

Viime vuonna taisin esitellä jonkinlaista listaa puutarhasuunnitelmistani. Tänäkin vuonna sellainen olisi varmaan hyvä tehdä, mutta lopulta on kai parasta mennä ihan fiilispohjalta ja tehdä se mitä ehtii, jaksaa ja pystyy. Noi käkikellot kun ovat aika eteviä torpedoimaan kaikki suunnitelmat ja tekemiset aina toisinaan. Mitäänhän mä en täällä pysty tekemään ilman niitä, ja niillä sitä intoa riittää. Ihan liikaakin ja usein se kohdistuu juuri sinne minne ei pitäisi. Huoh.  No, päätin yksinkertaisesti olla vaan fiilispuutarhuri tänä kesänä. Ahkerampi, edes pikkiriikkisen. Pitää vattupenkissä rikkaruohot kurissa ja muistaa kepittää hernemaan.
Hommaahan tällä mäellä piisaa kyllä vaikka muille jakaa; mansikkamaan uudistus on vielä kesken, vadelmia pitäisi istuttaa kupsahtaneiden tilalle, ja yksi vanha kukkapenkki räjäyttää taivaan tuuliin. Tai etenkin siitä ne suviruusujuurakot ja yksi laho kanto. Lisäksi toi lasten leikkipaikan rakennustyömaa on vielä kesken ja se kuusen runkokin pötköttää edelleen siellä mun hortensiapuskani päällä. Huvimajaan pitäisi asentaa verhot ja verhovaijerit ja kalustaa se. Yhden kukkapenkin sivu pitäisi kivetä ja parkkipaikan reunalta kaivaa ruusupuskat ylös. Tomaatit pitää istuttaa ja kesäkukat kans! Ja mitä mä kaikkein eniten haluaisin just tänä kesänä meidän pihaan....pyykkinarut!!! Kesän tuoksuiset lakanat! Mun mielestä maalla kuuluu olla joka talon pihassa pyykkinarut, ne kuuluu ehdottomasti perinnemaisemaan liehuvine kalsareineen. Tuulessa heiluvia pyykkejä katsellessa tulee aina jotenkin niin mukavan kepeä ja huoleton olo. Siis jos niistä ei tarvitse itse huolehtia. Kytätä sisällä hermo kireänä että koska rupee sataan ja rupeeko sataan ja sitten tulee yhtäkkiä hirveä kuuro ja ne just melkein kuivat pyykit roikkuu siellä narulla vettä valuvina. Joo, ja joskus ne saattaa unohtua sinne narulle vaikka viikoksi...mutta ovatpahan sitten ainakin hyvin huuhdeltuja!

Mutta siis kaikenlaista rojektia tässä on tullut toukokuussa jo väännettyä, puutarhapuolella jos muutenkin. Vappunahan kaikki alkoi...työn juhlaa!

Meillä on liiterin päässä ollut kivipengerretty penkki kuva tuossa yläpuolella v.2009, jossa kasvoi epäsiistinä puskana tuoksuvadelmaa, ruusua, kuuniljaa ja takana isoa saniaista. Sivulla vielä villiintynyt kanukkapuska. Rautakanki ja pistolapio olivat työvälineinä kun ranteenpaksuista juurakkoa isän kanssa ylös kammettiin. Kammottava tuoksuvadelma, älä vaan ikinä pistä sitä kasvamaan minnekään, ellet omista kaivinkonetta!

 

 

Puskatkin nurin!

 

Välillä simaa ja munkkia tauolla, työmiehillä pitää olla kunnon eväät!  

 

Seuraavana päivänä taimikaupoille Rautiaan ja istutuspuuhiin!

 

 

 Vähän paikkojen suunnittelua ja sitten lapiot heilumaan!

 

 

Homma hanskassa, vielä kolmantena päivänä kuorikatetta kehiin!

 

 

Ja valmis! Tässä kohtaa tunsin niiiiiiin valtavan suurta tyytyväisyyttä, että vaikka tämä tämä jäisi kesän ainoaksi kukkapenkinvaltaukseksi niin se riittäisi. Kamala rytö oli poissa! Mikään rytöhän se ei ollut edellisten asukkaiden aikana, minä en vaan osannut enkä ehtinyt moista viritystä hoitaa niin kuin sitä pitäisi. Kartiohopeakuuset, kääpiövuorimännyt, pari matalaa katajaa sekä seppelvarvut tuovat väriä kesään ja talveen. Ja mikä parasta, tuo kaunis kivetys pääsee nyt oikeuksiinsa!

Kärhö. Joku Siperialainen lajike. Kaikki kasvit missä on nimessä jotain Siperiaan viittaavaa niin menestyvät luultavasti myös meillä. Tämä kerrottu valkea kaunokainen pääsi vaaleanpunaisen Tarha-alppikärhön kaveriksi pergolan seinustalle. Okei, myönnetään...ihan heräteostos! Jihuu....

 

Jo varmaan viisi vuotta kasvimaan kulmalla sinnitellyt kääpiöpäärynäpuu Pepi näyttäisi uhkaavasti kukkivan ensimmäistä kertaa. Pepin elämä meillä ei ole ollut helppo; ensin myyrät söivät juuret niin että runko kuori kaljuksi, sitten jänikset pistelivät suuren osan oksistoa poskeensa kun joku lahopää unohti laittaa talveksi verkon. Melkein kaivoin puun jo ylös kun ei siitä näyttänyt kalua tulevan, mutta siinä se vaan sitkeästi sinnitteli ja lopulta alkoi kasvattaa uusia oksia. Ja nyt se kukkii! Satoa odotellessa!

 

 

Yhtenä päivänä päätettiin purkaa vanha grilli kukkapenkin kupeesta. Olipahan homma, mutta ainakin pojille niin kovin mieluinen!

 

Maanantaina oli kolea päivä, joka auringonpaisteisenakin oli höystetty purevalla viimalla. Kasvimaan kulmalla käkikelloilla on oma pieni perunamaa. Kaksi vakoa mahtuu. Ensin piti tietysti möyhentää maa lapiolla, sitten hakea siemenperuna ja lopulta huudella pappa tekemään kuokalla vakoa. Hommat hoitui rivakasti tehokolmikolta!

 

Siikliä sen olla pitää, Topi tietää!

 

Tänään fiilisteltiin naapurissa pörrännyttä metsäkonetta joka vei mukanaan valtavan ja umpilahon pihlajan. Sadetta ja aurinkoa saatiin vuorotellen ja aina sateen välissä käytiin purkittamassa vähän kasveja lauantaiselle perennatorille.

 

Naapurin torpan pihassa on vielä hiljaista, muuttolinnut eivät ole saapuneet. Kovasti odotellaan koska saadaan juttuseuraa pihahommien lomaan!

Leikkipaikan rakennustyöt ovat jumittaneet kuusen kaadon vuoksi. Nyt osa isoa runkoa on jo saatu pätkittyä ja pilkottua, kanto jyrsittiin pois perjantaina ja kun tuo hakekasa vielä lapioidaan pois niin siihen saa sitten laitettua uuden hiekkalaatikon tilalle. Sitten onkin ilo irti pikkuväellä!