No niin, inventointi täällä Halkomäessä sen kun vaan jatkuu! Koti on kokenut
myllerrystä huone kerrallaan ja tavarainventaario alkaa olla loppusuoralla.
Hitsi miten rakastan edelleenkin sitä mielenrauhaa jota vähenevä tavaramäärä ja
siistiytyvät nurkat saavatkaa aikaan! Ainakin hetkellisesti... Ja vielä näin
keväällä tulee auringosta uutta virtaa toteuttaa kaikkia suunnitelmia joita
tämän projektin osalta on mielessä. Jes!
Mutta karsimista olen harrastanut
myös ei materialistisella puolella. Olen nimittäin karsinut elämästäni pois
asioita ja juttuja, jotka eivät ole niin kovin tärkeitä mutta kummasti
nakertavat ajankäyttöäni. Myös muutaman ison ja tärkeän jutun olen pudottanut
pois kelkasta.
Ehkä kaikkein suurin päätös oli jättää kunnallispolitiikassa
pois kaikkein eniten aikaa vievä puulaaki, elikkäs kunnanhallitus. Vuosi
aikataulujen sumplimista ja jatkuvaa kokouksissa istumista huonolla
omallatunnolla, joskus jopa viisi kokousta viikossa, riitti meikäläiselle. Ennen
Pikku-Kiiskin olemassaoloa kokousruljanssi hoitui vielä hienosti ja sille jäi
rutkasti aikaa/energiaa, mutta nyt...sovittele siinä sitten
lastenhoitoaikatauluja ja yrittäjän työaikoja yhteen! Kyllä nyt on niin paljon
helpompaa, vaikka myöntää täytyy, että luopumisen tuska oli aluksi
kova!
Toinen suuri päätös koskee liikuntaa. Olin juuri ennen lapsen tuloa
päässyt kiinni koukuttavaan liikuntaputkeen, eli liikuin aktiivisesti joka
päivä, oli tavoitteita ja hiki päässä piti viilettää menemään paremman kunnon
toivossa. Vielä kesällä yritin vimmatusti järjestää aikaa päivittäiselle kunnon
liikuntatuokiolle, huonolla menestyksellä, ja siitäkös tuli joku ihmeen ressi.
Syksyllä päätin, että tästä eteenpäin liikun sen ajan mitä milloinkin sattuu
minulle järjestymään. Vaunulenkit eivät oikein kuntoa nostata, mutta
jonkinlaista hyötyliikuntaa nekin, ja parempia kuin ei mitään. Ehkä pitäisi
laittaa hiekkasäkki tavarakoriin vähän pulssia nostattamaan! Nykyään kerkiän
hiihtolenkille tai hölkälle pari kertaa viikossa. Se on kovin vähän, mutta
näillä mennään. Joskus sitten taas tässä elämässä on aikaa hikoilla vähän
useammin. Toivon.
Näiden kahden minulle ison asian lisäksi olen opetellut sanomaan ei kaikille
ylimääräisille hommille. En lähde mukaan ylimääräisiin luottamustoimiin, en
tapahtumajärjestäjäksi, en toimihenkilöksi. Edelleenkin vastaan kieltävästi
kaikenlaisiin kotikutsuihin kippojen, kynttilöiden ja korsettien osalta,
lastenvaatteista puhumattakaan. Myös ihmissuhderintamalla tein karsintaa. Miksi
käyttäisin aikaani yhteydenpitoon sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät itse
ikinä vaivaudu olemaan kontaktissa vastavuoroisesti. Pitäköön tunkkinsa! Vain
oikeasti minulle rakkaat ja tärkeät ihmiset saavat viedä omat palansa
aikakakustani. Hirveän huojentava päätös sekin, miksi pyöritellä jotain joojoo
-ihmisiä elämässään!
Marttojen
kaksivuotinen kampanja Hidastamalla hyvinvointiin liputtaa etenkin
kahden teesin puolesta:
KARSI KAIKKI
TURHA
KESKITY
OLENNAISEEN
Mihinkä tässä nyt
sitten keskittyisi? Jäljelle jäävät asiat ovat sydämen asioita, ja osasta
niistäkin nipistän tarpeen tullen.
Perhe. Lähimmäiset ja ystävät. Koti. Luonto. Liikunta. Marttailu.
Akvarellimaalaus. Kokkailu. Puutarhanhoito. Kotikylä. Kunnallispolitiikka.
Onhan siinäkin jo. Mukavaa puuhaa ripoteltuna pitkin poikin. Ei liikaa ettei
tule turhaa ressiä, mutta ei liian vähääkään, ettei kaadu seinät päälle ja
erakkoelämä iske. Näillä mennään nyt ja muutoksia tulee sitten kun muutoksia
tulee.
Hirrrrrveen harmooni olo jo
nyt! ;)