Halkomäki: Mihin menet maaseutu?

 

(Edit. Tässä kävi taannoin niin, että universumi hyökkäsi niskaani karmealla tavalla. Se heitti kilokaupalla kultaisia muistoja ja parempia aikoja takavasemmalta niin ennakoimatta, että nippa nappa osasin kyliltä kotiin sen tunnemyrskyn keskeltä! Tuli fiiliksiä onnesta ja ilosta sinne epätoivoon, ala-allegoriassa synti, tuska ja ahdistus, synkkyys ja lopulta autioitunut maaseutu. Että repikää siitä. Ja niin sekaisin sen kaiken jälkeen olin, että naputeltuani tämän tekstin, unohdin painaa JULKAISE -nappia. Mutta käyhän tämä näin pari viikkoa myöhemminkin...)

Olin muksujen kanssa lenkillä tässä yhtenä päivänä. Ne sotkivat menemään pyörillä, minä yritin vaunujen kanssa pysyä perässä. Ajeltiin harjun soramonttujen kautta kylille, vähän sellaista extremeä poikien toivomuksesta. Sora pöllysi ja hiki tuli. Lopulta päästiin asfalttitielle ja otettiin hiukan leppoisampi tahti, katseltiin maisemia ja tien varrella olevien maatalojen pihapiirien mielenkiintoisia juttuja.
Katselin vähän haikeana niitä aikansa eläneitä rakennelmia ja ränsistyneitä nurkkia. Kerroin pojille, että silloin kun minä olin pieni tyttö, siinä kohtaa oli lampaita laitumella. Yhtäkkiä juuri se aika, kaikki se tuntui kovin kaukaiselta, kuin aikajanaa olisi peruuttanut kilometritolkulla taaksepäin...

"Silloin kun äiti oli pieni tyttö, tässä oli lampaita laitumella."

 

Oma lapsuus, jossain valovuoden päässä! Aikana, jolloin ne lampaat tosiaan laidunsivat siinä. Silloin jokaisessa maatalon navetassa oli lypsykarjaa. Oli omat kanalat. Toisilla sikoja, joillakin myös lihakarjaa ja hevosiakin. Pelkästään kylän keskustasta löytyi äkkiä laskien kahdeksan täyttä navettaa ja yksi lampola. Maisemaa värittivät lehmälaitumet, ja pyörälenkeillä saattoi käydä katsastamassa koko maaseudun eläinkirjon. Minähän asuin pienenä käytännössä katsoen Knaapin tilalla, navetassa ja laitumella lehmiä hoitamassa yhdessä Sirkka-emännän kanssa. Se oli parasta ja ihaninta mitä tiesin! Minusta piti tulla maatalon emäntä! Piti. Iltoja vietimme usein Lemmittylän mummulassa, josta kävimme onkireissujen ohessa rapsuttelemassa läheisen maatalon possuja. Ne viettivät kesää aivan siinä soratien kupeessa omassa aitauksessaan. Vinkeitä otuksia!

 

 

Se oli sitä aikaa, kun kylässä oli vielä kolme ruokakauppaa, Stenroosin leipomo&karkkikauppa, kaksi pankkia, posti, neuvola, kirjasto, ala-aste, yläaste, Anna Tapion koulu, parturi, kangaskauppa, kirjakauppa huoltoasema ja kaksi baaria.  Mitä meillä on nyt jäljellä tästä kaikesta?  Kirjasto. Parturi. Alakoulu. Anna Tapion koulu.Yksi ruokakauppa, Anssin Kauppa. (Tähän väliin hirveästi sydämiä!!!) Suomen pienin M-kauppa, muuten! Ihan uutena juttuna täällä on päiväkoti, ja se on hienoa se!
Siinä kylän raittia pitkin kulkiessamme kertoilin pojille rakennusten historiaa, missä mitäkin aikoinaan oli. Oli rankat fiilikset. Iski jotenkin tosi lujaa todellisuus vasten kasvoja. Ajatus siitä, miten ihanaa vielä kolmekymmentä vuotta sitten täällä meidän pienessä maalaiskylässämme oli. (Oliko oikeasti niin ihanaa? Olihan?) Tämä oli vielä silloin sellaista oikeaa rikasta maaseutua, maataloutta ja maalaismeininkiä. Ajatella, jos olisi vieläkin! Tai tavallaan onkin, mutta palvelut ja maatilat ovat kutistuneet pois yksi kerrallaan, kuin huomaamatta. Tuntui todella surulliselta, että minä en voi täällä enää tarjota omille lapsilleni sitä samaa maaseudun rikkautta mistä itse olen saanut lapsuudessani nauttia. En edes Tentun munkkeja! Onneksi sentään Kirkastusjuhlat!


Onhan täällä paljon hyviä ja ihania asioita edelleen, mutta se maaseudun sydän, maatalot eläimineen ovat typistyneet viljelystiloiksi ja traktoreiden yksinäiseksi huminaksi keväisillä pelloilla. Sonnan määrä vapun aikaan kylätiellä on vähentynyt vuosi vuodelta. Koko kylästä löytyy enää kaksi navetallista lypsäviä. Mutta tämmöistä tämä nyt vaan on. Näin meille on käynyt. Monessa maatalossa on pirtin valo sammunut pysyvästi, eikä jälkipolvia kiinnosta elämä pikkukylässä. Talot ränsistyvät, pihan rakennuksista sortuu katot ja lahoaa nurkat. Maatalouden kehityskaareen voimme enää vaikuttaa vain lähinnä ostovalinnoillamme, EU taitaa pitää lopusta huolen. Mutta kovasti me silti yritämme kaikkemme, että täällä olisi mahdollisimman hyvä asua ja elää, että kylä pysyisi vireänä. Jos me emme sitä täällä maalla itse tee, ei sitä tee kukaan meidän puolestammekaan.

Parhaillaan meidän oman kuntamme toimesta kyliä tarkastellaan säästökohteina. Kunta on yhtä kuin sen kylät. Hyvin vähän on meilläkään palveluita mistä karsia. Koulu ja kirjasto. Jos kylästä lähtee koulu, on sen kylän tarina aika pitkälle sitten siinä. Suurta viisautta tarvitaan, että sydänhämäläinen maaseutukunta pärjää kuntatalouden nykytuulissa säilyttäen suuren rikkautensa, erilaiset ja elävät pikkukylät. Ettei se sahaa omaa oksaansa. Ettei seuraavan kolmenkymmenen vuoden päästä täällä ole enää vain rikkinäisiä ikkunaruutuja ja peltoja, joilla yksinäiset traktorit jyräävät siementä peltoon.

 

No, seuraavana päivänä pyöräreissu vei meidät sen muinaisen lapsuuteni possuaitauksen ohi. Siitä oli jäljellä pari sympaattisen näköistä harmaata aidanpätkää. Minä silti näin siinä vielä sen aitauksen ja ne valtavat sianpylleröt tonkimassa maata ja kerjäämässä rapsutuksia kärsä pitkällään. Hirmu onnellinen saan olla, että olen kokenut sen maaseudun elämän silloin koko kirjossaan. Astunut paljain jaloin lehmänlantaläjään laitumella, ja tehnyt kaikkia muitakin hirmu elämyksellisiä juttuja heinätöistä lypsyhommiin. Kun lopulta käänsimme pyörät kohti kotia ja ajoimme uudelleen possuaitauksen ohi, esikoinen huokaisi: "Olisipa ne possut vieläkin tässä!"

Niinpä!


Voi voi. Menipäs tämä nyt synkistelyksi. Rakas maaseutu, ei ollut tarkoitus mollata sinua! Kaikki muuttuu, tiedän. Minäkin alan olla jo tällainen vanha rotko. Tiedän.
Vetäistään tähän loppuun kaiken paatoksellisen synkistelyn päätteeksi yksi resepti. Ajatuksella hyvä ruoka, hyvempi mieli! Kaikille! Maalla ja kaupungissa.

Banaanipannarit

4rkl kotimaista rypsiöljyä tai sulaa margariinia/voita
3,5dl kotimaisia vehnäjauhoja (Käytän spelttiä, enempi makua. Myös puolet spelttiä toimii hyvin!)
2rkl kotimaista sokeria (Käytän kookossokeria)
2,5tl leivinjauhetta
1/4tl suolaa
1 kypsä banaani muusattuna
2,5dl kotimaista maitoa tai kauramaitoa tms.
2 isoa kotimaista munaa
vaniljauutetta tai ripaus vaniljasokeria

 

Kaikki aineet sekoitellaan kulhossa tasaiseksi taikinaksi ja siitä paistetaan pannulla kohtalaisella lämmöllä pieniä pikkulätyn kokoisia pannukakkuja molemmin puolin ruskeaksi.

Ilman sokeria ihana aamu/ilta/välipala marjojen ja turkkilaisen jogurtin kera,överiherkutteluun voi lisätä hilloja, vaniljakastikkeita tai vaikka vaahterasiirappia. Nopea, helppo ja herkullinen herkkujen herkku!

 

Yhdestä satsista tulee hyvä määrä neljälle nälkäiselle!

Halkomäki:Radiohiljaisuus selätetty!

Plokitauko. Sehän tästä tuli kuin huomaamatta. Halkomäessä on eletty monenmoisia aikoja sitten viime päivityksen, joka taisi olla huhtikuun alkumetreillä. Mä olen aina ihmetellyt niitä plokkaajia, jotka tuuttaavat sisältöä plokiinsa ihan joka päivä, satoi tai paistoi, tapahtui elämässä mitä tahansa. Vaikka maailma olisi romahtanut, läheisiä kuollut, uupumus tempaissut kouriinsa, masennut musertanut tai mitä tahansa karmeaa, niin silti on pakko esitellä uusimmat kukkavaasit, karvanpoistoaineet ja kuplakoneet. Ihan oikeasti! Minä en kyllä sellaiseen pysty. Ei silti, ei ole kukkavaaseja sun muuta esiteltäväksikään, mutta silti. Elämä ottaa tärkeysjärjestyksensä automaattisesti.

Halkomäen kevät on mennyt henkeä pidätellessä. Monellakin tapaa. Siinä sivussa ollaan yritetty elää normaalia elämää ja pysyä koko porukka järjissä edes jollakin tapaa kaiken myllerryksen keskellä. Suurimpana asiana jännitettiin puolitoista kuukautta meidän perheen Vaaria, joka järjesti melkoisen säikäytyksen koko suvulle sairaalareissulla, jonka tapahtumakäänteistä olisi ainesta vaikka elokuvaksi. Vasta juhannuksen tienoossa saatiin huokaista helpotuksesta. Aikuisilla on taitoja ja tapoja käsitellä tällaisia asioita, mutta lasten kanssa on toisin. Ensimmäistä kertaa jouduin tilanteeseen, jossa lapsen tuntema pelko ja hätä oli sydäntä riipivää. Hiljaa peiton alla luetut iltarukoukset Vaarin puolesta kertoivat kaiken. Verille pureskellut sormenpäät viestivät sisäisestä myllerryksestä ja epävarmuudesta. Ja kun Vaari selvisi, ei sillä riemulla ollut rajaa! Kahden pienen pojan olemus muuttui kuin taikaiskusta toiseksi, kun pääsivät yli kuukauden tauon jälkeen Vaaria halaamaan.

Tähän oheen kun lisätään vielä muutamat todella ikävät uutiset läheisten tuttujen terveyteen tai toipumiseen liittyen, niin siinähän sitä onkin. Sitä taakkaa kantaa sydämessään mukana, halusi tai ei. Huoli ihmisten selviämisestä ja heidän läheistensä jaksamisesta on aina olemassa. Omassakin elossa on vielä ollut omat huolet ja murheensa, niin kuin kaikilla, mutta onneksi myös niitä iloisiakin asioita.

Että niin tämä ploki nyt vaan jäi kuin huomaamatta hiljaiseksi. Ei siksi, ettei olisi ollut aiheita mistä kirjoittaa. Lähinnä vaan siksi, ettei voimat ja keskittyminen olisi siihen enää riittänyt. Puntarin suunnalla on myös ollut hiljaista, ja luulenpa että Tiina on siellä vetänyt henkeä rankan kouluvuoden ja kevään armottoman työjakson jälkeen. Veikkaan että se kyllä tässä palailee linjoille vähintäänkin jonkun Kirkastusjuhlaraportin merkeissä, koska tänä vuonna sillä oli ihan uudenlainen lähestymistapa niihin juhliin. (Tähän voisin laittaa sellaisen irvistävän hymiön...)

Mutta mitä Halkomäessä on siis tapahtunut sitten kevään? Tilastotappioina merkittäköön, että yhdeksästä pelargoniastani talvesta selvisi vain yksi. Kuisti on sekaisin, kuten aina. Kompostori pöhisee. Pioneilla oli ollut rankkaa vähäisen lumen alla, ja ne kasvattivatkin normaalia pienemmät kukat ja ohuehkot varret. Mutta kaikki elossa, jee! Tädin tähtisilmien kanssa kävin risteilemässä pikaisesti alkukesästä. Kesämökki siivoiltiin ajoissa kesäkuntoon, mutta me ollaan yövytty siellä vain VIISI yötä. Sadetta-tuulta-kylmää. Blaah! Perinteiset perennatorit pidettiin taas toukokuussa. Kesäkeittoa olen kokkaillut VAIN kerran. Rankemman puoleista kriisiä aiheuttaa se, että kunnon perunaa, eli siikliä en ole saanut vielä koko kesänä!!! Ruotsin sukulaiset kävivät visiitillä. Uudeksi makkarasuosikiksi on noussut Ripa Grillimakkara. Kirkkarit meni kivasti, mikä tärkeintä. Tahkollakin käytiin perinteisissä maastopyörämittelöissä. Nekin meni kivasti. Paitsi Tiinalla. Kasvimaallani kasvaa tällä hetkellä vain porkkanaa ja perunaa. Jossain siellä rikkaruohojen kätköissä. Lasten kanssa ollaan reenattu pyöräilyä metsäpoluilla. Päärynäpuuhun tulee viisi päärynää. Uimaan en ole vielä uskaltautunut. Viimeisimpänä juttuna Martan päivää juhlittiin Aitoossa pähkähullun idean merkeissä ja kivaa oli sielläkin. Superkivaa! Oikein sellaista Kyllikkien näköistä meininkiä! Siitä ehdottomasti raporttia tulossa kunhan kuvia saadaan koneelle. Kesäreissuja perheen kesken ei olla yhtä 24h risteilyä lukuun ottamatta tehty, paitsi nyt. Kirjoittelen näitä rivejä Äkäslompolon mökissä, seitsemän kuukauden Lappi-ikävästä toipuen.

Juuri nyt Lappi tekee erityisen hyvää ihmiselle!

Kyllikit: Arvontalaulu raikasi! Voittajat ovat...

Kirkastusjuhlien lippupaketit on arvottu, onnettarena toimi tällä kertaa Kyllikkien laillistettu Rautiakauppias Teemu. Lippupaketin yhdeksi illaksi voittivat vastaajat Minni sekä Esa K. ONNEA!!! :)

Kyllikkien valinta parhaaksi unelmapäiväksi oli

Anonyymi29. kesäkuuta 2015 klo 18.37

No minähän ottaisin Samulin syksyllä päiväksi hirvijahtiin, siinä sitä olisi jännitystä koko päiväksi! Ulkona raittiissa ilmassa koko päivä, luonnossa, ja nuotipaikalla kuulisi meitin porukan hauskoja tarinoita ja se nuotiomakkara maistuu niin hyvältä puolilta päivin kun aamuhämärässä lähdetty! Illalliseksi voisin taikoa hirvipaistia ja laittaa saunan tulille. Ja Samuli vois laulaa lotkauttaa parit kipaleet ilman hämärään! =)

 

Ananyymi palkitaan myös Kirkastuslipuilla, ONNEA!!! :)

 

Voittajilla on huominen perjantaipäivä 3.7. aikaa ottaa yhteyttä Maitolaiturille, iltayhdeksään asti. Tämän jälkeen liput arvotaan uudelleen. Yhteydenotot osoitteeseen Kyllikit@luukku.com

 

 

Kyllikit: Kirkastuslippujen ARVONTA

Hellurei!

Nyt alkaa olla taas se aika vuodesta, että sykekäyrät Sydän-Hämeessä alkavat tavoitella huippulukemia! On käsillä kesän kuumimmat, reippaimmat, sydämellisimmät ja aidoimmat festarit: Aitoon Kirkastusjuhlat.
Kyllikithän painavat juhlilla töitä kolmepäivääkolmeyötä-meiningillä hinkit tanassa, joten jonkinlainen tankkaus ja kuntopiikin hakeminen on jo käynnissä. Olethan sinäkin jo valmistautunut, sillä täältä tärähtää käyntiin arvonta juuri Sua Varten!

Blogiarvontaan saamamme liput eivät lähde tällä kertaa jakoon heppoisin perustein. Tehtävänäsi on tutustua Aitoon Kirkastusjuhlien mahtavaan ohjelmatarjontaan juhlien kotisivuilla  ja käyttää hieman mielikuvitusta. Jos saisit järjestää UNELMApäivän jollekin juhlien esiintyjistä, millainen se olisi ja kenet esiintyjistä valitsisit mukaasi? Palkitsemme parhaan stoorin erikseen, lisäksi arvomme kaksi lippupakettia.
Kommentoi ja kerro, ja olet mukana kisassa, jossa voit voittaa yhden päivän Kirkkari-lipun itsellesi ja kaverillesi. Julkistamme voittajat torstai-iltana 2.7.

JOS KOMMENTOINTI TÖKKII ETKÄ SAA KOMMENTTIASI JULKAISTUA TÄÄLLÄ, VOIT OSALLISTUA ARVONTAAN MYÖS LAITTAMALLA SÄHKÖPOSTIA kyllikit@luukku.com

Puntari: Ajatuksia menneisyydestä

Eilen intouduin uuden tietsikan myötä (sivuthan latautuvat ja aukeavat, hurraa!) katselemaan vanhoja blogikirjoituksiamme. Hauskaa oli. Mieletöntä, että vuodesta 2011 elämä on tallentunut tänne, ainakin osittain. Paljon asioita on tullut kirjoitettua, joita ei nyt enää muuten muistaisi.

Eksyin myös Luonnokset-kansioon bloggerin työpöydällä. Sinne siis tallentuvat ne tekstit, jotka syystä tai toisesta jäävät julkaisematta, vähän kuin ilmaan roikkumaan. Ajatus on katkennut tai sitten teksti ei ole ikinä taipunut julkaistavaan muotoon. Meidän Luonnoksissa oli vain 14 tekstiä, joten aika matalalla sensuurilla näitä juttuja tänne verkkoon taidetaan syytää.

Yksi juttu oli kuitenkin semmoinen, jonka haluan julkaista nyt 2,5 vuotta myöhemmin. Tämä on kirjoitettu siis 2.5.2012. Lapseni olivat silloin 3 ja 4,5 vuotiaita. Tällaista olen ajatellut silloin...

"Sain hyvältä ystävältäni keskiviikkona sähköpostia. Nauroin varmaan vartin vedet silmissä. Riina oli löytäny sähköpostiarkistostaan mun lähettämän viestin vuodelta 2005.
Oltiin silloin Aitoon Kirkastusjuhlien rääppiäisristeilyllä Hannan ja Riinan kanssa, ja muuta (maihin jäänyttä) kaveriporukkaa ajantasalla pitääkseni olin tehnyt kevyen referaatin reissun tunnelmista. Ei puuttunut vauhtia eikä vaarallisia tilanteita, ja jos voisin, julkaisisin tekstin tässä. Vaan en voi: liian paljon yksityiskohtaista selontekoa ihmisistä, jotka eivät välttämättä halua astua julkisuuteen tätä kautta. Se mitä Isabellalla tapahtuu, se Isabellalle jää, you know!?

Aloin sitten ihan vähän kelata itseäni sen meilin lukemisen myötä.
Vuosia tuosta reissusta ja kesästä (virallinen JetSet-kesä) on kohta 7, ja sen jälkeen meitsi ja meitsin elämä on muuttanut aika totaalisesti suuntaa.
On tullut aika v-tusti velvollisuuksia. Esim. laittaa joka päivä ruokaa tsiljardi kertaa. Enää ei riitä, että tempaisee omaan napaansa jonkun nuudelipussin kuiva-ainekaapin periltä, vaan oikeasti täytyy keittää, höyryttää, ruskistaa, paistaa, pussittaa ja pakastaa ihan urakalla.
Sen lisäksi pitää jaksaa nousta aamulla ja leikkiä olevansa pirteä. Illalla sinniteltävä hereillä kauemmin kuin kaksi energiapakkausta. Jossain välissä pestään pyykit, kuurataan keittiö, imuroidaan, lämmitetään sauna, harrastetaan liikuntaa, madotetaan kissa, tehdään työtä ja tyhjennetään tuhkat pesästä.

Niin, että mahtuisiko tuohon listaan vielä viihteellä käyminen? Juu ei.
Ajatuksena se on ihan houkutteleva. Esim.katselin että Apulanta olis keikalla tässä lähistöllä. Sinne mä hei meen! Kunnes vilkaisu kalenteriin osoittaa, että mies lähtee seuraavana aamuna klo 6.30 töihin joten mun on oltava yksin vastaanottamassa kotona koko pikkuihmisten muodostama aamutsunami. Ruksit Apulannan keikan päälle. Ei vielä, ei ennen kuin lapset osaavat ottaa itse jugurttia jääkaapista ja kunnioittavat sitä, että äiti haluaa vielä nukkua.


Mitä tulee sitten JetSet-kesään 2005 ja sen nostattamiin muistoihin. Mä uskon, ainakin haluan uskoa, että sellaisiakin kesiä vielä tulee. Ei ehkä ihan niin päätöntä menoa ihan kaikilla sektoreilla, mutta satunnaisia vapautuneita irtiottoja nyt kuitenkin. Hyvää seuraa, marjastusta kahvikonjakkipullo taskussa ja timanttikorvikset korvissa, Salarakas-risteilyitä sivistyslautakunnan puheenjohtajan kanssa (terkkuja Juhalle!), bändijatkoja (ainakin Hannalle...) ja seikkailuretkiä Helsingin yöelämään..."

Sitten teksti ja ajatus onkin katkennut. On ehkä täytynyt taas rynnätä hoitamaan niitä ainaisia velvollisuuksia. Muistan kyllä tuon kevään ja nuo ajatukset nyt, kun tekstin luen. Silloin ajattelin, että mulla ei varmaan tässä elämässä tule enää koskaan olemaan yhtään kivaa :-( Se oli oikeasti aika pelottavakin ajatus, kun mikään ei oikein edes hymyilyttänyt.
Olisko ollut saman kesän Kirkkarit, kun jotenkin ihmeen kautta musta tuntui ekaa kertaa tosi pitkään aikaan, että siivet kantavat ja jossain tuolla pehmeiden poutapilvien takana on tosi kirkas aurinko. Ja sen jälkeen alkoi helpottaa tosi paljon!

Ja nythän on jo suorastaan helppoa. Lapset on kasvaneet, nyt ne jo oikeasti laittavat itselleen aamupalaa, katsovat videoita aamulla ja äiti saa hetken nukkua pidempään viikonloppuna. Moni asia on muuttunut parempaan suuntaan, minäkin varmaan ihmisenä. Toivottavasti ainakin!

Kyllä ihminen tarvitsee muutakin kuin kotioloja 24/7. Siitä hyvänä osoituksena toissaviikonloppu, kun ensin kävin kuuntelemassa ihanaa Elastista perjantaina ja Semmareita lauantaina. Vaikka molemmat illat menivät valvoessa normaalia pidempään, oli mieli sata kertaa virkeämpi seuraavalla viikolla kuin normaalisti.

Joten tsemppiä vaan kaikille pienten lasten äideille!!! Vaikka nyt tuntuisi siltä, että elämä on lähinnä kotiorjana olemista, niin jonain päivänä kaikki helpottaa. Ja se hetki, jolloin saat laittaa timanttikorvikset korvaan ja lähteä tyttöporukalla baanalle, lähestyy tunti tunnilta.
Mutta sitä ennen ei auta muuta kuin Keep calm And Carry on!

Halkomäki: Näin se kesä(loma) toimii!

Heippandeeros!  

Kyllä, elossa ollaan!

Ei, en ole unohtanut plokia!

Joo, kyllä kirjoitan heti kun kerkiän! 

On tullut tiedusteluja...kun on ollut hiljaiseloa täällä plokin puolella. Osittain tarkoituksella, osittain ihan tahtomattakin. Nimittäin näiden kahden käkikellon kanssa painiessa päivät menevät aamusta alkaen niin hujauksessa, että yhtäkkiä onkin ilta ja kello lähestyy yhtätoista, eikä siinä enää plokia paljon päivitellä. Usein arki menee kuin juna kiskoillaan niin, ettei päivisin tapahdu oikein mitään mistä kirjoittaa, vaikka joskus olisikin hetki aikaa. Sitten kun olisi jotain ajatuksentynkää mistä kirjoittaa, niin aikaa ei tietenkään ole. Näin se homma etenee, mutta eihän tätä kai ikuisuuksia kestä?

Ihanan taviselämän keskelle on mahtunut muutama kohokohta, jotka jäävät erityisen mukavina muistoina  mieleen tältä kesältä.

Ylläksen kevätmaisemia Kesänkijärveltä.

 

Sade ei haittaa!

 

Toukokuussa tehtiin Anoppi-Armaan ja poikasten kanssa reissu Ylläkselle ihmettelemään Lapin kevättä. Pienoinen turnausväsymys lähti viikossa, iloisesti pulputtavat purot, lumilaikut patikkareittien varrella, päiväkahviseura, sauvakävelylenkit ja pyöräily&kantorinkkaretket poikasten ja Anopin kera virkistivät mieltä kummasti. Saatiin nauttia monenlaisesta säästä, auringosta ja sateesta, lämpömittarin heiluessa +6c-+30c välimaastossa. Lappi teki taas hyvää ihmiselle!

Puutarhamartat kotimäellä, kova kokoonpano!

 

Suloiset pionit jaksoivat taas kukkia!

Kesä täällä kotonurkissa on ollut satunnaista kitkemistä, kastelua, hiekkalaatikkoa, metsäretkiä, nikkarointia, vaunulenkkejä ja leikkikavereita. Alkukesän sateita uhmattiin sadevaatteissa ja sitten siirryttiinkin pakoilemaan helteitä mökille. Näiden kahden säärintaman väliin osuivat sekä pionien kukinta että Kirkastusjuhlat. Ikimuistoiset Kirkkarit, niin hyvässä kuin pahassakin. Oli supermukavaa olla pitkästä aikaa vähän enemmän mukana järjestelypuolella, vaikkakin sitten vaan se kolme iltaa. Juhlien aikana tapasin taas monta entistä opetuslasta ja kuulin tilannekatsauksia opiskeluista ja työelämästä. Se lämmittää aina mieltä ihan hirmuisesti kun lapsukaisilla on asiat  hyvin ja siivet kantaa!!! Kotiin sain mieluisia yövieraita ja päivisin oli siskosaikaa saunanlauteilla. Juhlilla vallitsi erityisen leppoisa tunnelma ja fiilikset olivat kohdillaan. Yleensä Kirkastuksista palautumiseen menee vähintäänkin se viikko, mutta tänä vuonna oli toisin. Juhlien jälkeen meikäläinen oli ihan uudestisyntynyt, tarmoa täynnä ja niin ikionnellinen kolmesta illasta kotimökin ulkopuolella! Suuri kiitos niille ihmisille jotka tämän kaiken mahdollistivat!

Esikoinen joutuu tiskaan, kuopus vaan nautiskelee elämästään. Peruspeliä!

Aamu Kukkialla. Papan kanssa mato-ongella.

Jos kesällä on kuuma, niin silloin meidän mäellä on IHAN SIKAKUUMA! Niin kuuma, ettei lasten kanssa pysty tuossa ulkosalla olemaan. Ei ole varjopaikkaa, eikä tuulikaan osu juuri näille nurkille. Käytiin aluksi päiväreissuilla mökillä, mutta matkalaukkuelämään nopeasti kyllästyneinä pakkasimme matkaan reippaan viikon kamppeet ja asettauduimme taloksi Puutikkalaan. Tähänastisen kesän varmasti ihanin viikko. Mökkielämä, mikä ihana sana! Elämää vain perusasioiden äärellä, siihen oheen uimista, saunomista, hyvää ruokaa ja hyväntuuliset puuhalapset, jotka nukkuvat megapitkiä päiväunia. Tai ainakin toinen niistä nukkui! AH! On auttavia käsipareja ja seuraa. Ja sellainen harvinaisuus kuin aamupäiväkahvit. Ja naistenlehti. Ja äitin leipoma korvapuusti. Mä niin nautin!!!

Sappeen Bikeparkki on suosikkipaikka, tässä vielä potkupyörällä.

Helteiden vika tai ei, mutta meidän Pikku-Kiiskinäkin tunnettu esikoisemme oppi ajamaan pyörällä. Ahkeran potkupyöräilyn tuloksena hyvä tasapaino ja palava into koko touhuun. Rohkeutta kun vielä kasvattaa niin pyörän hallintakin luonnistuu paremmin. En olisi ikinä uskonut, että poika joka tuntuu olevan koko ajan rähmällään jossain näreessä ja kaatuilee jopa ihan paikallaan seistessäänkin, oppisi ajamaan pyörällä reilusti alle kolmevuotiaana. Mummulan pihatiellä koettiin pitkin kesää riemukkaita hetkiä kun pyörä kulki vinhaa vauhtia, ja lopulta lähti tärkeä puhelu Mummulle: Mummu mä pööräilin ihan ite!      Anpiliivipöl!

Ennen kisaa...

Henkilökohtaisesti kesän varmasti sykähdyttävin päivä oli viime viikon lauantai Jämillä. Mukana ihania ystäviä ja huikea fiilis! Maastopyöräkisat, matkana puolikas, n. 42 kilometriä. Viides kerta maastopyörällä tänä kesänä, eli huolellinen pohjatyö tehtynä, heh heh. Alla kolme alle 15 kilometrin lenkkiä ja yksi 24 km edellisellä viikolla. Lähdinkin kisaan ihan silkasta hurmoksesta ajamiseen, nauttimaan nopeasta reitistä ja omasta ajasta. Ja hienoa se oli! Päätin vetää heti alusta alkaen hyvällä sykkeellä ja antaa palaa niin kauan kuin paukkuja riittää. Niitä riittikin ihan kivasti, aina sinne 35 kilometriin asti. Sitten alkoi reisiä poltella mukavasti ja ylämäet tökkiä. Kaksi viimeistä kinkamaa piti taluttaa, vasemman jalan varpaat olivat jo tunnottomina, samoin oikean käden ranne. Eikä ne etureidet totelleet enää mitään. Niin paljon kuin Konasta ja naisesta sai siinä tilanteessa puserrettua irti, niin lujaa mentiin maaliin saakka. Sen jälkeen pystyin ensimmäisen tunnin ajan hokemaan vain Ai s***ana, ai s***ana...mutta soppalautasen ääresssä, jääkylmän suihkun jälkeen, irtosi jo palauttava tsiiiiisus! Niin hyvä mieli ja niin todella liekehtivät reidet!!! Koko loppupäivän! Seuraavat kaksi päivää ja yötä otinkin sitten särkylääkettä. Ei ehkä ihan fiksuin veto, mutta mitään en kadu! Mä sydän maastopyöräily!

...ja kisan jälkeen. Elossa silti.

No siinä se nyt oli, kesän kohoviisikko.

 

Ja hei, kesähän jatkuu vielä! Vaikka mitä kivaa voi olla vielä tulossa! Tässä kuitenkin kirsikat kakusta ja sen myötä helteiset terveiset kaikille plokiin eksyneille, elossa ollaan ja lujaa.

Lapset ja rikkaruohot kasvaa kilpaa meidän mäellä ja tää yrittää selviytyä siinä keskellä.

 Kuullaan taas kun keretään, toivottavasti pian!

Kyllikit: Aitoon Kirkastusjuhlat 2014

Ooh la laa- se olis sitten koko vuoden univelka hankittu kolmessa yössä. Kirkkarit tulivat ja rysähtivät täydellä voimalla niskaan, mutta Kyllikit ottivat ja kestivät! Turnauskunto oli selvästi nousujohteinen.

Lauantain hyperventiloinnin aihe oli tietysti Juha Tapio. Juhan musiikkiin liittyy niiiiiin paljon muistoja (#vikingisabella), että jouduimme psyykkaamaan itsemme ihan tosissaan ennen keikkaa.
Jos olisimme tienneet, että Juha viettää aikaa Aitoossa pitkän kaavan mukaan, olisimme tietysti olleet koko päivän siellä missä Juhakin. Mies kuulemma kävi juoksulenkillä Aitoossa! Se jos oltais tiedetty, niin oltais väijytty Niket pinkeänä jossain Honkalan lähipuskassa ja sitten ihan vaan sattumalta osuttu samaan aikaan lenkille Tapsukan kanssa. Oltais voitu näyttää sille vähän mestoja (ja heinälatoromantiikkaa).
Juhan keikka oli niin Aitoo rakkautta, että se kaivertui loppuiäksi sydämen linoleumlevylle.

Sunnuntaina marssittiin. Ei uutta päivitettävää: kuuma oli, marssipuku meni päälle nippanappaniukinnaukin ja taas oli tippa linssissä, kun palokunnan lippuja tuotiin marssirivistön eteen.
Hannan mäellä pidettiin pikaiset ruokakarnevaalit ennen lähtöä takaisin töiden pariin Honkalaan. Siellä meitä odotti tiedotus- ja muonitushommat niinkuin edellisenäkin iltana.
Jotkut oli tulleet katsomaan sinne jotain Jarea, mutta meidän hailaitti oli ehdottomasti Martti Servo. Siinä on kyllä mies niin Kyllikkien makuun. Keikka oli välispiikkeineen pelkkää parhautta!
Ai niin, olihan sunnuntain ihan hyväparempiparas juttu se, kun varasiskomme Miia tuli töttöröö-miehensä kanssa mukaan juhliin. Töttöröömies soitti Pertti Willpertin bändissä ja Miia oli yhtä iloinen kuin aina. Terkkuja Tuuspyyhyn!

Maanantaina tsillailtiin ja grillailtiin taas jälleen kerran Hansun pergolassa. Lämpöä piisasi ja meillä oli kivaa seuraa. Kosti ja Marko, luottokirkastusmiehemme jo vuosien takaa, kunnioittivat tapahtumaa läsnäolollaan Muuten jätkistä saatiinkin vain erittäin heikkoa signaalia loppuillan aikana...
Tapahtuma-alueella oli meininki jo päällä, kun menimme sinne ennen seiskaa. Treffasimme heti kärkeen meidän takavuosien kalakaverit eli Neljänsuoran pojat. Ne oli ihan yhtä ihania kuin vuonna 2005, kun viimeksi käytiin Kirkkareilla kuhassa. Vai mitä hittoa me niiden kanssa silloin mahdettiin tehdä?
Artisteja tuli ja meni, ilta meni töitä tehdessä, tuttuja tavatessa ja keikkoja fiilistellessä.

Kunnes kello tuli kaksi, Apulanta lopetti piiskaamisen ja oli aika lähteä kotimatkalle.
Festareiden kiinalaisruokakojun jonossa pidettiin historian ensimmäinen Kyllikkien fanitapaaminen. (Fani on ehkä hitusen liioiteltu termi, mutta kuulostaa pirun hyvältä.) Terkkuja pojille!

Bongattiin kotimatkalta tämän vuoden Miss Kirkastus eli Riina. Koska pojat tajusivat lähteä nukkumaan, me pistettiin pystyyn tyttöjen jatkot Hannan pergolassa. Vähän sangriaa ja paljon levottomia juttuja. Sorppa kaikki aitoolaiset, jotka heräsitte meidän käkättämiseen. Jutut eivät olleet ehkä kovin laadukkaita...
Siinä aamuyön aurinkoisina tunteina tehtiin myös ensi vuodeksi Salosen Jarmon työtä helpottava päätös, eli minä ja Riina hoidetaan telttalavan tai retrodiskon musahommat. Sen verran vakuuttavalla otteella soitettiin youtubesta musiikkia välispiikkeineen kaikkineen (Nyt tulee biisien biisi // Tää nyt on tällaista parisuhdepaskaa, mutta menköön)

Jatkojen biisilista oli seuraava (vapaasti kopioitavissa):
Neljänsuora - Tuulikki pidä huivistas kiinni
Juha Tapio - Meillä on aikaa vielä
Tehosekoitin - Maailma on sun
Sanni - Hakuna matata
Cheek - Timantit on ikuisia Aitoo edition feat REM ja TJK
Petri Nygård - Selvä päivä
Neljänsuora feat Stig - Kesä vielä jäädä vois
JVG&Anna Abreu - Huominen on huomenna

Anssi Kela - Siskokset
Fintelligens- Mikä boogie?
Samuli Putro - Milloin jätkät tulee

Kaija Koo - Korkkarit kattoon
Stig - Viheltelen
Joku mieskuoro - Jääkärinmarssi
Cheek - Kuka muu muka
Pariisin kevät - Kesäyö
Popeda - Jos pillua saan
Alphaville - Forever young (#illanviimeisethitaat)

Aamulla viideltä päätettiin päättää tämän vuoden Kirkkarit ja siirtyä toipumisosastoon. Univelkojen nollaamiseen on varattu tämä viikko, eli jos meidät näkee nitkahtaneena jollekin aurinkotuolille, me ei VÄLTTÄMÄTTÄ olla sammuttu vaan ihan oikeasti nukahdettu.
Seuraavat kemut tällä porukalla hästäkillä #VikingGrace - Lokakuussa odottaa Kirkkareiden talkooristeily!

Vain olennainen on tärkeää!

Jenni Vartiainen oli sympaattinen esiintyjä. Ei diivaillut, vaikka voisi.

Neljänsuoran Antti oli fiiliksissä lavalla.

Apulannan fanijoukkoa!

Aitoo on kirkastunut. Aina yhtä upea maisema kotimatkalla.

Juha Tapio. Tapion Juha. 

Juhlien yllättäjä. Sanni osaa laulaa ja esiintyä. Biisitkin toimii.

Mars mars kohti Honkalaa.

Ennemmin loppuu koiralta kusi kuin palokuntalaiselta Keinot.

Tulevat sammuttajasukupolvet ottamassa tuntumaa Natikan nokkapumppuun.

Kyllikit: Arvontalaulu raikaa!

Onneaonneaonnea!

Anonyymi2. heinäkuuta 2014 8.12

Aika pahan pistitte ;) Kyllä tämä mummeli varmaankin lähtisi kuuntelemaan rakkaan lapsenlapsensa kanssa sunnuntai-iltana kappaleen Timantit on ikuisia eli CHEEK =D Mukavia kirkkaria hetkiä kaikille sekä arpaonnea <3 toivotteleepi Marjo Kurjenmaa

 

piiti3. heinäkuuta 2014 14.54

Jenni Vartiainen ehdottomasti ja suru on kunniavieras

 

 

Arvonlalaulu on lurautettu ja arvonta suoritettu! Onnetar suosi yllä olevia kommentoijia, joiden toivomme ottavan yhteyttä mahdollisimman pian Kyllikkeihin osoitteessa kyllikit@luukku.com. Paluupostissa saatte ohjeistuksen lippujen noutamiseksi. Voittajien pitää ilmoittautua viimeistään lauantaina klo 18 mennessä, muuten arvomme liput edelleen.

 

Sitten ei muuta kuin toivotellaan erinomaisen mukavia Kirkastusjuhlia sekä voittajille että kaikille arvontaan osallistuneille kirkastajille!

 

 

 

Kuva: www.aitoo.fi/kirkastus/kuvat/

Kyllikit: Kirkastava Plokiarvonta

 

Kaamosmasennuksen oireiden kolkutellessa ohimoa keskellä kesää on todellakin syytä hakeutua hoitoon.

Tänne Aitooseen.

Tänä viikonloppuna.

Täällähän KIRKASTUU!

Resepti oikeanlaiseen lääkitykseen löytyy TÄÄLTÄ!

 

 

 

 

Jos Kirkastusjuhlaneitsyytesi on vielä tallella, lienee aika päästä siitä eroon. Jos viimeisimmät muistosi ovat kultaiselta 60-luvulta tai karseasta kasarimeiningistä, on aika kiillottaa ne kirkkaamiksi! Mikäli ainainen haaveesi on ollut päästä kokemaan Suomen vanhimmat festarit (vaikka ne turkulaiset muuta vikisiskin), nyt siitä haaveesta voi tehdä totta! Tai jos yksinkertaisesti kalenterisi ammottaa tyhjyyttään aikavälillä la-ma niin nyt siihen on mahdollista saada täytettä parhaasta päästä! Osallistu Maitolaiturin omaan Kirkastusjuhla-arvontaan ja tule kokemaan Suomen aidoimmat maalaisfestarit!

Kyllikit arpovat kaksi kahden hengen vapaalippupakettia Aitoon Kirkastusjuhlille. Liput voi käyttää haluamanaan festaripäivänä, ja ne ovat noudettavissa festarialueen lipunmyynnistä voittajien nimillä varustettuna lauantai-illasta alkaen.

Arvonnassa olet mukana jättämällä kommenttilootaan seuraavat tiedot: A)Minkä esiintyjän haluat kaikkein eniten nähdä Kirkastusjuhlilla tänä vuonna? B) Mikä biisi tältä esiintyjältä on pakko kuulla keikalla?

 

Vilkaise Kirkastuksen ohjelma TÄSTÄ  ja laita kommenttia tulemaan! Vastausaikaa on torstaille klo 21.00 saakka. Voittaja julkaistaan täällä plokissa vielä samana iltana. Onnenpotku arvontaan!

Viime vuosien Kirkastusfiilistelyjä voit käydä lukemassa:

 

2013

 

2012

 

2011

 

Kuvat aitoo.fi/kirkastus