Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit

keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Halkomäki : Hipeistä ja kestovaipoista

Hinkkalan muinaisesta varikkopilttuusta kestovaipat siirtyivät...

Aikoinaan kun jo näytti vankasti siltä, että meidän tiimiin on tulossa sittenkin se kolmas jäsen, oli aika tehdä hiukan suunnitelmia tulevista hankinnoista. Minulle oli alusta asti itsestään selvää, että kaikki mitä vain mahdollista ja järkevää on, hankitaan käytettynä, ostetaan tai lainataan. Lapsen oletettu isä oli toista mieltä, sen kerran kun lapsi tulee niin sitten hankitaan uutta, kunnollista ja kestävää, ei mitään toisten kulahtaneita romuja. Tiesin tämän asetelman jo ennakkoon ja olinkin sisäistänyt aiheen tiimoilta ihan oman toimintamallin. Tarvittiin hiukan silmien avaamista sopivina annoksina ja ovelasti syötettynä. Tein muutamia vaatehankintoja kirppareilta hintaluokaltaan 20-50snt ja ostin sitterin joka maksoi 8€. Esittelin ne kotona, mutta en kertonut mistä olivat kotoisin. Pikku hiljaa hankin ihan uudenkarheita tavaroita ja tarvikkeita todella halpaan hintaan, ja hilasin niitä kotiin. Lopulta oli pakko tunnustaa, että ne olivat kaikki kirpputoreilta hankittuja. Odotin täys tyrmäystä, mutta sen sijaan sainkin kuulla: oho, nehän on kuin uusia! Ai niin halpoja?! No kyllä kannatti ostaa! Mieskö muka ei voi muuttua? Halleluja! Tai ainakin miehen mielipiteet muuttuvat.... Sen jälkeen kävimme jopa yhdessä lastentavarakirppiksellä katselemassa tarjontaa, enkä kuullut ainuttakaan yökkäävää kommenttia!
...meidän huoltoasemalle...

Toinen asia joka oli minulle itsestään selvä, olivat kestovaipat. Tai siis se, että ainakin kokeilen niitä. Ei varmaan ole vaikeaa arvata mitä mieltä rakas T oli niistä... Tuntuu että suurinta meteliä kestovaippojen hankaluudesta ja työllistävyydestä pitävät ne, jotka eivät ole niitä koskaan edes kokeilleet. Otin ensin kokeille Kuhmalahden MLL:n kestovaippojen tutustumispakkauksen, jossa on jos jonkin näköistä mallia näytillä. Alkuun Pikku-Kiiski oli niin ripakinttuinen, että kaikki tavara lirisi puntista pihalle. Päätin ottaa aikalisän ja odottaa kaverille hiukan jerkkua reiteen. Sen aikaa käytin kertisvaippoja ja taivastelin sitä jätteen määrää! Sitten uusi yritys ja johan homma toimi! Vesissä on eroja, kuten viineissäkin. Eivätkä kestovaipatkaan tee poikkeusta. Toiset mallit pitivät paremmin kuin toiset, vaatteita tuli vaihdettua tiuhaan mutta tätä kesti vain muutaman päivän. Tärkeintä oli asetella pelit ja vehkeet huolellisesti paikoilleen ja toisekseen vaihtaa vaippa riittävän usein. Sain Tiinan hankkimat kestovaipat käyttööni, muutamia äitiyspakkauksen vaippoja ystäviltä ja kirppariltakin taisin jokusen hankkia. Siinä oli jo kasassa sellainen arsenaali, joilla pärjäsi ihan kätevästi pari päivää. Ja kun pesin vaipat illalla joka toinen päivä, olivat ne jo aamulla kuivat ja valmiina käyttöön. Hirmu kivasti homma pyöri! Nyt olen käyttänyt niitä rapiat kaksi kuukautta enkä vieläkään ole hoksannut sitä, mikä niiden käytössä on niin kauhean hankalaa tai työlästä. Tai ällöttävää.

...joka on tämän näköinen kompleksi!
Meidän perheen päämiehellä oli suurin huoli siitä, että koko kestovaippatouhu on jotain "ekohippien" juttuja. Että sitten pitää ottaa rastat, syödä kasvisruokaa ja ruveta kulkemaan vihreänoransseissa batiikkivärjätyissä vaatteissa ja laittaa kakskymmentäkahdeksan lävistystä vasempaan korvaan ja ottaa nenärengas. Koska "ekohipit" on just niitä "hörhöjä" jotka käyttävät näitä ihmeellisiä "maailma pelastuu" -tuotteita. Kuten pesupähkinöitä joita meillä muuten kyllä on ja joita mä käytän salaa... Yritin vakuutella, että kestovaipat ovat ihan nykyaikaa ja jokaisen perusjarmon käytettävissä ilman mitään ekohipin leimaa. Vakuutin, että vaikka poika käyttäisikin kestovaippoja, se voi silti ajaa isona moottorikelkalla. Jos haluaa. Ja jos minulta kysytään niin ei halua. Harrastaa mieluummin vaikka lintubongausta ja kuviokelluntaa. Yritin myös saada miehen ymmärtämään, ettei kestovaippojen hankkiminen sulje pois kertakäyttökulttuuria, kertisvaipan voi laittaa aina esim. kylille lähtiessä, pitkille automatkoille ja yötä vasten. Silloin kun se on huomattavasti helpompi/parempi/kuivempi vaihtoehto kuin paksumpi kestovaippa. Ja ihme tapahtui tässäkin asiassa: yhtäkään mutinaa en ole asiasta kuullut. Miehen mielestä kestovaipat ovat jopa ihan fiksun näköisiä! Ja kyllä, niin kuin arvata saattaa, minä meillä pesen ne vaipat ja pakkaan valmiiksi koriin käyttöä varten. Sieltä se edistynyt mies on niitä sitten ottanut ja laitellut pojalleen. Kyllä se kertisvaipankin herkästi laittaa, koska on hyvä keksimään tekosyitä. Etenkin jumppa- ja kääntymisharjoituksiin pitää kuulemma aina laittaa virtaviivaisempi kertisvaippa, koska kestovaippa on paksumpi ja haittaa näin harjoituksia. Mä olen mun miähestäni ihan tosi ylpeä, se on kasvanut ihmisenä piirun verran ekologisempaan suuntaan ja päässyt muutamasta pinttyneestä ajatusmallistaan eroon!!! JES! No, jos pojasta sitten joskus tulee isänsä kammoksuma "ekohippi", tiedetään ainakin ketä syyttää...

On ihan jokaisen oma valinta mitä vaippoja käyttää, kukin taaplaa tyylillään ja olosuhteiden mukaan. Mutta meillä tämä valinta vaippa-asiassa on mielestäni osoittautunut oikein hyväksi. Tarvitaan pesukone ja pyykkinaru. Ja asennetta. Vältetään julmettu määrä raaka-aineita, energiaa ja jätettä. Ja säästetään rahaa parissa vuodessa tuhannen euron verran!

Adoptiosiskomme Piia ilmaisia asian ytimen varsin mainiosti: Ajattele, vaikka ei käyttäisi kuin yhden kestovaipan päivässä, tekee se vuodessa jo 365 vaippaa vähemmän kaatopaikalle!!!

JA MAAILMA PELASTUUUUUUUUU!!!





Ps.Ja ihan vain selvyyden vuoksi, kenelläkään meistä ei ole vielä rastatukkaa, nenärengasta eikä armeijan vanhaa kaasunaamarikassia olkalaukkuna. Ei mulla mitään niitä vastaankaan ole, vaikka en itselleni ehkä hankkisi...

tiistai 28. helmikuuta 2012

Puntari: Kuumeista pukemista

Meillä on Saima ollut ihan tolkku pois. Yleensä sataprosenttisella teholla liikkuva mylly on simahtanut. Moottori keittää kuin Polossa konsanaan, eli kuumetta oli aamulla melkein 39. Ihmeellistä nähdä lapsensa vaan makoilevan ja nukahtelevan ja kaipaavan hellyyttä. Ei puhettakaan siitä punaposkisesta ikiliikkuja-Saimasta, joka tyttö on terveenä.

Piti sitten peruuttaa hoitolasten tuleminen tänne. Olin oikein odottanut taas työpäivää, aika kun kulkee silloin mukavan vauhdikkaasti kun puuhailee hoitolasten ja omien kanssa.
Nyt tuntui heti aamupäivällä, että päivä kestää ikuisuuden. Onneksi sentään pellettikattila meni häiriöön, joten sain vähän säpinää elämään.

Joskus ennen joulua tuskailin yhdelle tutulleni, etten osaa ommella Barbien vaatteita. Ei mennyt kuin muutama päivä kun sain eteeni loistoteoksen, jonka avulla saa ommeltua Barbielle kaiken pikkuhousuista jumppahaalariin.
Tänään kaivettiin sitten kaikki jämäkankaat kaapista ja kannettiin ompelukone yläkerran Strömsö-pajasta tänne alakertaan ja alettiin suunnitella. Ohuesta fleecestä syntyi pari hametta, housuja ja pusero ja resorineuleesta toppi. Just niihin mun taidot riittää, hääpuvut ja turkit jätetään suosiolla mummun ommeltaviksi.





Kaavojen ansiosta vaatteitten ompelu on aika paljon helpompaa kuin omasta päästä vetäistyt sketsit. Tällä kertaa ei menny edes yhtään hermo ompelutöiden parissa. Vaikka en todellakaan oo koskaan ollut mikään synnynnäinen kotiompelijatar.
Lähestyvien Lontoon olympialaisten vuoksi huomio kiinnittyi kirjassa vielä yhteen melkoisen reteeseen vetimeen. Maire ja Saima on sitä mieltä, että heidän Keninsä pitää ehdottomasti saada keltaiset kisaverkkarit. No onhan ne mageet!

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Puntari: Äijäteemasynttärit

Kateudesta vihreänä olen lueskellut blogeja, joissa kerrotaan lasten syntymäpäivistä teemalla mikään ei riitä. Tai siis on niillä oikeasti joku ihan muu teema, milloin winx(ahtaneet)-keijut, milloin Puuha Petet tai prinsessat.
Niinpä päätin, että tälle kateudelle on tehtävä jotain, ja päätin järjestää miehelleni teemasynttärit, joita muut sitten voivat kadehtia. Ja olihan tää ihan reiluakin: viime kesänä meitsi sai viettää miehen organisoimia pyöräilyteemasynttäreitä Tahkolla hikoilemalla Kinahmin nousuissa shampanjapullon kuvat silmissä kiiluen...



Teemasynttäreiden ajatus lähti liikkeelle lahjan hankinnasta. Romanttisena tyttönä päätin antaa puolisolle lahjaksi 16 kiloa rautaa. No, olihan se sentään muovattu palloksi ja kahvaksi ja päällystetty punaisella neoprenillä.
Kahvakuulateema jatkui sitten luontevasti kakkuun. Siitä piti tulla upea marsipaaniluomus, mutta koska läheisestä kaupasta ei löytynyt marsipaania, täytyi suunnitelmaan tehdä äkillinen muutos.
Niinpä aamulla vatkasin pari litraa skermaa, jonka sekaan heitin muutaman purkillisen rahkaa, ikään kuin kuntoiluteeman jatkeena proteiinia tuomaan. Kakun väliin sirottelin tarjouksesta ostamaani rainbown raejuustoa. No ei vaan! Tylsänä tyttönä pistin ihan vaan mansikoita ja vadelmia.
Koska marsipaanikahvakuulakakkuteema piti hylätä, niin ripottelin sitten nonparelleja kuulan muotoon kakun päälle. Tällä luomuksella olisi varmasti irronnut pistesija kondiittorien SM-kisoissa. Olis olis!
Mahtavan teemasynttäripäivän huipensi vielä paikalliseen liikuntasaliin järjestetyt kahvakuulatreenit, jotka synttärisankari sai luonnollisesti itse ohjata.




Että tällaiset teemasynttärit täällä tänään! Vähän harmittaa, ettei ehditty tyttöjen kanssa askarrella vieraille kahvakuulan kuvilla koristeltuja tötteröhattuja ja läksiäispusseja, joissa olis ollut rannetuet ja neljän kilon kahvakuulat muistoksi tästä päivästä. Mutta hei, tuleehan ne synttärit taas vuoden päästä.
Täytyykin pistää ideat muistiin...

lauantai 25. helmikuuta 2012

Puntari: Vuoden paras lauantai

Tää täällä on ihan taivaallisissa fiiliksissä! Vietin nimittäin tämän päivän tosi mukavassa seurassa itseäni vahvistaen, voimistaen ja uutta oppien. Miten muuten se uuden oppiminen voikin olla välillä niin vaikeaa? Etenkin kun siihen liittyy jonkun vanhan väärän tavan poisoppimista...

Osallistuin Kuhmalahden historian ensimmäiselle Method Putkisto + MP Pilates hiihto(loma)kurssille. Kurssilla tehtiin ensin kaksi tuntia avaavia Method Putkisto -liikkeitä ja vahvistavia MP Pilates -liikkeitä. Etsittiin kehon keskilinjaa. Mietittiin harjoitusten avulla, miten hiihtoliikkeissä kroppa linjautuu ja raajat liikkuu.
Sitten syötiin hyvin ja vaihdettiin hiihtotamineet päälle.

Iltapäivällä saatiinkin sitten varsinainen kerma kakun päältä. Kaksi tuntia vierähti ladulla perinteisen hiihdon tekniikoita opetellen. Ja minä, 30 vuotta suksilla viihtynyt huomasin, etten osaa ollenkaan hiihtää. Vaikka olen luullut osaavani. Monta sellaista lukkoa, joiden kanssa olen ladulla tuskaillut, sai nyt avaimet ja aukesivat. Hävettää myöntää, mutta vasta nyt osaan hiihtää esim. tasatyöntöä. Ja kuinka kevyttä ja tehokasta se onkaan!
Alaselän väsyminen on ollut vaivana ladulla, mutta nyt tuntui siihenkin löytyvän apua. Vielä kun saisi kroppansa toimimaan niin, että selkä ja lantio toimisivat toisistaan riippumatta, niin oltaisiin jo pitkällä...Kyllä ne Kummelitkin aikanaan tiesi: liike lähtee lantiosta!
Odotin tältä päivältä ja kurssilta paljon, ja olenkin 110 % tyytyväinen päivän antiin. Nyt täytyisi pitää opitut asiat mielessä ja siirtää ne käytäntöön myös tuolla omilla kuntoilulenkeillä.

Nyt edessä on saunomista, rentoutumista,  suklaata ja ehkä vähän kuohuvaakin. Meidän perhen vanhin täyttää huomenna vuosia, joten ehkä juhlistamme sitä kahdestaan ennakkoon jo tänään, kun lapset on saatu tainnutettua yöunille.

perjantai 24. helmikuuta 2012

Puntari: Voihan Pertti Keinonen!

Toissa yönä Ruotsi sai uuden pienen prinsessan. Onnea vaan sinne toiselle puolelle jokea!
Sillä aikaa kun Victoria ponnisteli prinsessaansa maailmaan, minä pidin vatia vanhimman tyttäreni pään edessä. Jeps. Kevyttä oksentelua kesti pari tuntia, kunnes uupunut neitokainen nukahti viereeni lastenhuoneen lattialle levittämälleni patjalle. Nyt ollaan taas ihan iskussa.

Aamulla oli pää valvomisen vuoksi sen verran jäässä, että päätin lähteä hiihtämään. Maasto oli verhoutunut tiukkaan sumuun ja ladut edellisen iltapäivän pyryn jäljiltä lähes ummessa. Vauhti ei huimannut päätä ja mietin, että ihan kohta käännyn takaisin. En kuitenkaan kääntynyt ja järvellä tulikin vastaan jonkun hiihtojäljet, joissa suksi luisti jo ihan mukavasti. Niinpä päätin heittää kympin lenkin rauhallisella tahdilla raittiista ilmasta (ja yksinäisyydestä) nautiskellen.
Kun olin päässyt lenkin puoliväliin, puhelin soi taskussa. "Pitikö meille tänään tulla sen kunnan päivähoitoihmisen?" kysyy miehen rauhallinen ääni. "Kun tohon pihaan tuli justiinsa joku auto".

Kyllähän meille piti. Ja tulikin. Juuri silloin kun oli sovittu. Ja minä ladulla keskellä ei mitään. Voi pertti keinonen sentään!

Vilkaisin kelloa. Olin käyttänyt siihen mennessä ladulla aikaa 45 minuuttia. Lupasin olla puolessa tunnissa kotona. Paiskasin puhelimen takaisin taskuun  ja lähdin lykkimään kuin Hämäläisen Marja-Liisa Sarajevossa konsanaan. Oma latuni luisti sentään paluumatkalla vähän paremmin kuin mennessä, mutta kyllä siinä kone meinasi silti väkisin piiputtaa, kun suksi upposi latu-uraan ja sauva painui pehmeään lumeen. Verenmaku suussa saavuin kotipellolle ja totesin päässeeni tavoitteeseeni: aikaa oli kulunut 30 minuuttia siitä, kun käännyin takaisin.
Arvatkaa nolottiko tällainen unohtaminen? Ehkä hitusen...
Onneksi ihminen, jonka kanssa minulla oli treffit, paljastui intohimoiseksi hiihtäjäksi ja Lapin-reissaajaksi. Koin tulleeni armahdetuksi, tai ainakin ymmärretyksi. Keskustelimmekin tapaamisen ajan melkein enemmän Ylläksen hiihtoladuista, kuin lasten päivähoidosta :)

Illalla mentiin vielä meidän kuoron kanssa Kangasalan kirkkoon yhteisvastuukeräyksen tiimoilta järjestettyyn konserttiin. Ja kyllä olin kuulkaas järkyttynyt!
Luulin ihan tohkeissani, että kyllä nyt isolla kirkonkylällä on kirkko täynnä, kun tällainen kuorospektaakkeli sinne järjestetään.
Siellä oli jotain 20 ihmistä. Ja niistäkin puolet kuhmalahtelaisia.
Suoraan sanottuna olin hämmästynyt ja pettynyt. Me oltiin treenattu takapuoli hikeä valuen biisejä (ja kaikki muutkin esiintyneet kuorot olivat) ja sitten kävi niin, että esiintyjiä oli enemmän kuin yleisöä. Olihan siinä ihan kiva sitten lauleskella toisille kuoroille.
Nyt täytyy vaan toivoa, että kun tämä kuorokiertue saapuu Kuhmalahdelle (11.4.), niin meidän kotikulmilla on niin fiksua porukkaa, että kirkkoon saapuu suuryleisö kuulolle!

Jotenkin meillä kotona huomaa, että äiti on ollut viikon ajan melko kiireinen (ja iskä rakennellut pyörää tallissa)...Joten tiedossa on viikkosiivousta pidemmän kaavan mukaan. Mihinkään emme voi sitä edes paeta, sillä Polo keittää heti, kun se laitetaan käyntiin ja mies on toisella autolla töissä. Motissa ollaan, mutta mitäpä siitä. Perjantai mopin ja imurin seurana ei ole ollenkaan paha. Eihän!?




                              Kivaa viikonloppua kaikille!
Puhdas koti, parempi mieli. Vai miten se nyt menikään...

torstai 23. helmikuuta 2012

Halkomäki : Paljonko on PALJON?

Jouluvalot on aika nätit hangen sisässä!
Se mies joka asuu samassa taloudessa mun kanssa, oli viime viikonlopun hunningolla ulkomailla. Todella hunningolla. Tuli kotiin ja toi suklaata. Sikspäkin Tobleronea ja rasiallisen unelmanihania belgialaisia sydänkonvehteja. Minä siinä sitten vähän kiristelin hampaitani, että mitä nyt tollaisen määrän toit suklaata, että mähän olen sanonut ettei nyt kannata tuoda kun ei mun mahakaan tykkää ja plaaplaa. Oli kuulemma ollut pakko käyttää kolikot johonkin ennen paluumatkaa. Jeps. Vapisevin käsin sulloin suklaat keittiön komeroon. Ja niin kuin pelkäsinkin, seuraavana aamuna ne jo huuteli mulle sieltä niin törkeällä tavalla, että oli pakko ihan vaan rangaistusmielessä avata Tobleronepaketti ja syödä yksi patukka. Iltapäivällä toistui sama kuvio. Illalla mies tuli kotiin ja kysyi että olenko jo syönyt kaikki suklaat kun halkokorissa lojuu tyhjiä pahvikuoria. Vastasin närkästyneenä että en, vasta kaksi patukkaa. Nopealla matemaattisella laskutoimituksella tästä voi tehdä johtopäätöksen, että sikspäkin tuhoamiseen meni tasan kolme päivää. Siitäs saivat ketaleet!!! Joka päivä sain kuulla asiasta; miten en pysty olemaan syömättä jos kotona on suklaata, miten perso olen makealle, miten itsekuriton ja heikkoluontoinen olenkaan. Asiasta piti myös kertoa kaikille meillä käyville ihmisille tyyliin; tarjoisin teille tässä vähän suklaata mutta kun Hanna on syönyt ne kaikki! Jumaliste! Syötäväksihän ne on tarkoitettu! Ja minä en ole sen sortin ihmisiä jotka jemmailee suklaapatukat kaapin perukoille ja vaalii niitä siellä kolme seuraavaa vuotta salamyhkäisesti hymyillen. Ja että on sitten mistä ottaa jos tarve tulee. Hitto, kaupastahan niitä saa! Ja mitä se muuttaa jos niitä söisi vaikka pala kerrallaan seuraavat kaksi kuukautta? Ei mitään! Ihan samat kalorit ja sama närästys! Sitä paitsi olin hoitanut Pikku-Kiiskiä koko viikonlopun ihan yksin, joten olin suorastaan vähintäänkin ANSAINNUT ne suklaat!!! Jos olisinkin syönyt ne kaikki suklaat ihan kertaheitolla niin sitten suostuisin jo ottamaan ahneen viitan roteville hartioilleni, mutta sentään kaksi patukkaa päivässä on ihan perussettiä. Varsin kohtuullista jopa jos minulta kysytään. Ainakin kotiäidille. Eli kun syödään niin sitten kanssa syödään! En ole koskaan ymmärtänyt niitä, jotka syövät vain muutaman konvehdin tai vaan yhden pullan kun niissä on niin paljon kaloreita. Että sitä ainokaista konvehtia suuhun tunkiessaan pitää sitten ajatella, että tässä menee nyt se 50 kilokaloria kurkusta alas ja mun pitää vetää kuuden tunnin kuntopiiri että poltan ne kaikki ja etten liho ja ettei mun mies jätä mua jajajajajaja! Aivan! Mikä nautinto se konvehti silloin on? EI MIKÄÄN!!! Eli kun nautiskellaan, niin nautiskellaan sitten kunnolla! Niitä vaakapeijoonin lukemia voi kauhistella sitten vaikka viikon päästä jos väkisin haluaa. Tällä periaatteella minä olen aina herkkuni nauttinut enkä vieläkään kuulu maailman sadan lihavimman ihmisen joukkoon, pääsen kotoani ulos ilman hallitunkkia ja näen varpaani vatsani takaa. Ja olen HIRRRRRRRRRRRVEEN ONNELLINEN! JA! Tällä periaatteella miehetkin kai alkoholia ottaa, ei ne mieti vaikka joskus ehkä kannattaisikin jokaisen lasillisen kohdalla kuinka kamala olo seuraavana päivänä onkaan, vaan ne ottaa kaiken ilon irti siitä hetkestä. Muuten menis ihan hukkaan hyvät humalat! Ja hei, kumpi nyt on oikeesti terveellisempää, suklaa vai kossu...?

Tästä se lähti. Etupihalla oli lisää töitä...
Jos mä nyt mieheni mielestä syön paljon suklaata niin mitä sitten? Itsehän hän suorastaan tukee tätä rakasta harrastusta! Kyseenalaistaisin muuten ylipäätään miehen kyvyn määritellä mikä on PALJON suklaata. Siis sellaisen miehen, joka ei itse syö mitään karkkia koskaan. Mistä se mitään voi tietää? Se on vähän sama kun minä menisin sanomaan sille, että eiköhän toi kymmenes olutpullo ole sitten se viimeinen kun olet noin ahneesti juonut! Minä, joka en ymmärrä kaljan juomisesta yhtään mitään!

Tänään olen kyllä ymmärtänyt jotain lumitöistä. Paljonko on paljon, jos lumitöistä puhutaan? Se, kun lumet tulevat katolta tiiviiksi puolen metrin patjaksi noin kolmenkymmenen neliön alalle tietää aika paljon lumitöitä. Ja hikeä. Onneksi tässä asiassa sain taas naapuriapua. Samaan aikaan se samassa taloudessa asuva mies pelasi salibandyä Tampereella. Pakkasyö tulossa, joten lumet oli pakko saada pois kulkuväyliltä. Ettei käy vanhanaikaisesti...

Tänään ollaan riemuittu myös naapurimaan uudesta rinsessasta! Miten loistavaa tyttöystäväainesta meidän Pikku-Kiiskille! Pälkäneellä on vaan vuoden sisään syntynyt niin paljon poikia, että täältä saatetaan lähteä ihan porukalla lahden taakse kosiomatkalle "paras mies voittakoon" -asenteella. Tosin Kiiskillä on Ruotsissa niin paljon lähisukulaisia, että sillä on oikeastaan jo toinen jalka oven raossa tässä asiassa. Veikkaan että puhuu kolmen vanhana jo ihan sujuvaa ruotsia ja osaa kaikki ruotsalaiset euroviisuvoittajat ulkoa, keräilee perhosia ja harrastaa korkeushyppyä.  Täytyy vain toivoa näin tulevan anopin näkökulmasta, että sitten kahdeksantoista vuoden kuluttua prinssi Carl-Philip on edelleen yhtä raamikas ja komea kuin tänä päivänä. Ja että se on heittänyt sen Pyytton-Sofiansa jo pellolle. Ja tykkäis pitää vaikka jotain pientä silmäpeliä vähän varttuneemmankin naisihmisen kanssa...tai kuka tietää, saattaisihan se lähteä vaikka hirvimettälle mun kanssani jos hyvin käy, luontoihminen kun on? Se olisi jo paljon se! HIRRRRRRVEEEN PALJON!


Orapihlajan jokatalvinen kohtalo on niiata putoavien lumien alle..


Ps. Peukkuja Leena!

tiistai 21. helmikuuta 2012

Puntari: Vuosi täynnä

Se on kuulkaas tänään vuosi täynnä tätä mun ja Hannan blogia. Lukijoita on jo satoja ellei tuhansia ja sponsorisopimuksia virtaa. Sen vuoksihan tätä blogia alunperin alettiin pitää, eiks niin Hanna...?




Kyllikkien ekat promokuvat otettiin viime talvena Kaukkalan maitolaiturilla.
Meillä oli sangen hauskaa!

Tänään ajattelin itseni piristämiseksi puhua hieman painosta. Miten se piristää, sitä en vielä tiedä...
Meitsihän ei ole koskaan ollut mikään kukkakeppi tai kakskytviiskiloinen sulkapalloilija. Luut ovat perintötekijöiden sanelemana lyhyet ja painavat.
Hannan entinen (hyvällä syyllä entinen) poikaystävä sanoi kerran, että mussa olisi ainesta trampoliinihyppääjäksi. Että ne on kuulemma sellaisia lyhyitä ja tiiviitä, tanakoita. Kiitti vaan. Enää siis puuttuu se trampoliini.
Mutta silti en ole koskaan, ikinä, milloinkaan tuntenut itseäni liian tanakaksi tai jotenkin väärän kokoiseksi. En edes raskausaikana kokenut olevani mikään mammutti, vaikka sellainen varmaan olinkin. Mites se Clarke Kauniissa ja Rohkeissa kommentoikaan Sally Spectraa kun se oli raskaana? Taisi käyttää termiä raskaana oleva hinaaja. Sellainen varmasti olin minäkin ainakin viimeiset kuukaudet. Ei silti tuntunut siltä (jos ei nyt miltään keijukaiseltakaan).
Ja synnytysten jälkeen oli niitä kiloja vähän enemmän. Enpä ottanut paineita silloin, enkä vieläkään. Tiedän naisia, joille on erittäin tärkeää mahtua heti synnytyksen jälkeen entisiin farkkuihin. En kuulu siihen joukkoon, vaan vannon joustoneuleen nimeen.

Aloin ihan miettiä, että mistä tämä huolettomuus painon (omani ja muiden, en nähkääs jaksa ottaa pulttia kenenkään muunkaan painosta/ulkonäöstä yhtään!) suhteen johtuu.
Ehkä siitä, että kotona meillä ei koskaan äiti tai isä kommentoinut ulkomuotoamme suuntaan tai toiseen. Itsetuntoa ei koskaan rakennettu vaatteitten, meikkien tai muiden ulkoisten tekijöiden varaan (koska siihen ei koskaan ollut rahaa). Sen sijaan teot ratkaisivat meillä aina paljon. Pidettiin tärkeänä sitä, että ollaan mukana yhdistystoiminnassa, heilutaan letkun varressa palokunnassa, lapioidaan tallilla paskaa ja istutaan yhdessä nuotiolla jänismettällä. Ehkä siitä johtuukin tämä tällainen suhtautuminen siihen, miltä näyttää. Pääasia, että korvienvälissä tuntuu hyvältä.



Luonnollista lookkia Puntarin tyyliin...

Nyt askarruttaa, että miten siirrän tämän oman ulkonäkövälinpitämättömyyteni omiin lapsiini? Maailma on nyt kuitenkin niin erilainen kuin 20 vuotta sitten. Ympäristö tursuaa viestejä siitä, millaiselta olisi hyvä näyttää. Enää ei riitä, että on hyvät hampaat ja luonne. Pitää olla A-perse ja C-kuppi (vai miten siinä Raidissa määriteltiinkään). Kasva siinä sitten paineettomasti naiseksi ja nauti itsestäsi ja elämästäsi.
Ehkä pitää yrittää mennä esimerkin kautta. Opettaa omillekin lapsille jotain samaa, mitä omat vanhemmat itselle. Tekemisen meiningin lisäksi terveellisiä ruokailutottumuksia, vastuullisuutta ja vastuun ottamista, liikuntaa ja laiskottelua sopivassa suhteessa. Että hyvällä ja kauniilla puulla on ennen kaikkea vahvat juuret, joiden myötä se kiinnittyy elämän perustalle vahvasti ja saa sitä kautta voimaa kasvaa ja kukoistaa.

Mun tulevaisuuden kauhukuva on se, että laukkaan tyttöjeni kanssa stokkalla shoppailemassa niille merkkikuteita, maksan molemmille olemattomasta palkastani ripsipidennykset, geelikynnet ja kampaajat ja katselen miten ne täällä kotona närkkivät lautaseltaan muutamaa hassua kasvispalaa kun ovat juuri käyneet puntarissa tarkastamassa, onko kilot varmasti kohdillaan. Eikä niille riitä mikään, ei yhtään mikään.
Luulen, että joidenkin vanhempien kohdalla tämä kauhuskenaario on jo tänä päivänä ihan totta...

Äh. Tästä tais tulla nyt universumin sekavin teksti, mutta sekava on olotilakin. Jotenkin on kevätväsymys päässyt iskemään, joten taidanpa suikata tuonne sohvalle tyttöjen seuraksi videota katselemaan. Ja kukas muu siellä seikkailee ellei Barbie, tuo kiinteävartaloinen kaikkien pikkutyttöjen suosikkisankari...

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Puntari: Feel your tits

Marraskuussa alkoi tuntua ihmeellistä vihlontaa vasemmassa rinnassa. Kuin joku olisi tökännyt pitkän sukkapuikon kainalosta rinnan keskustaa kohti. Vihlontaan liittyi vähän särkyäkin, ajoittain tunne oli kuin imetysaikana, kun rintatulehdus vaivasi.
Samat tuntemukset jatkuivat joulukuussa ja tammikuussa, kunnes flunssan vuoksi tehdyllä lääkärikäynnillä helmikuussa pyysin, voisiko lääkäri vilkaista ja tunnustella samalla tuota vaivannutta rintaakin.
Katseli, paineli ja vertaili. Totesi, että eroa tosiaankin on vasemman ja oikean välillä. Kirjoitti lähetteen mammografiaan Terveystalolle.

Kahden viikon aikana, kun odottaa kuvausta, ehtii miettiä kaikkea. Mitä tää nyt on? Onks tää SITÄ? Joudunko kohta laukkaamaan ilman tukkaa hoidoissa, jotka vetävät olon täysin pois tolaltaan? Turhaanko tässä on nyt treenattu Tahkoa varten? Mihin tuhkani sitten levitellään, kun kuolen pois? Millaisen uuden vaimon mies itselleen löytää?

Terveystalon odotushuoneessa on perjantaisena iltapäivänä lukuisia +50 mammoja. Ja minä. Taulut on seinällä vinossa, ehkä tarkoituksella, jotta ajatus pysyisi niissä eikä tulevassa. Pian ystävällinen hoitaja hakee röntgenhuoneeseen, kyselee ikää ja sukurasituksia rintasyövän suhteen. Saan nojata monimutkaiseen härveliin, joka puristaa (olemattomat) tissini napakasti kahden lasilevyn väliin. Kuvia otetaan edestä ja sivusta. Mietin, saisiko niistä suurennoksen kotiseinälle. Tai miehelle syntymäpäivälahjaksi.
Hoitaja vie kuvat lääkärille ja sanoo, että kyllä tämä siltä näyttää, että ultraääneen täytyy vielä mennä, kun kudos on niin kiinteää (jotain kiinteää sentään mussakin!). Puen päälleni ja menen odottelemaan odotushuoneeseen.

Kohta taas käsky käy. Makaan hämärässä huoneessa ja lääkäri kyselee. Ei, mitään kyhmyä ei tunnu. Kyllä, kipu tuntuu vain toisessa rinnassa.
Sitten aloitetaan ultraääni. Kone hurisee ja piippailee ja minua nukuttaa. Kylmä geeli leviää iholle, ultraäänilaite kulkee edestakaisin. Sitten se pysähtyy yhteen kohtaan ja kerron lääkärille, että siinä se kipu on, jos se johonkin täytyy osata paikallistaa.
Katsotaan laitteella toista rintaa. Sitten taas palataan kiusankappaleeseen, siihen vasempaan.
Kyllä, siellä se on. Tiiviimpi kohta rintarauhasessa, erilainen kuin oikealla puolella.
Mutta löydös näyttää normaalilta, ei mitään viitteitä pahanlaatuisuuteen. Tiivis kudosalue on kuitenkin pätevä selitys sille, että tämä rinta käyttäytyy erilailla kuin toinen.
Lääkäri sanoo, että tällaista elämä on tissien kanssa. Kivutkin kuuluvat joskus asiaan, useimmiten hormonien aiheuttamia juttuja. Toivottaa minulle oikein hyvää jatkoa ja kertoo lähettävänsä lausunnon käynnistä omalääkärille.

Odotushuoneessa kerron hyvät uutiset miehelle ja lähdemme kaupungille syömään. Minusta tuntuu, että me molemmat olemme aika helpottuneita.


Nainen. Tunne ja tunnustele tissisi!
Jos et itse jaksa, niin pyydä vaikka miestäsi!

lauantai 18. helmikuuta 2012

Halkomäki : Rakastettava Rosvo



Yhtenä päivänä tässä viikko takaperin muistelin oman lapsuuteni telkkariohjelmien suosikkeja. Syy tähän oli se, kun taas näin välähdyksen tämänhetkisestä lastenohjelmatarjonnasta ja surkuttelin niiden tasoa. Mitä typerää puppua lapsille syötetäänkään; kieroilua, juonittelua, kostamista ja väkivaltaa melkein jokaisessa "piirretyssä" sarjassa. Ja niin pelottavia hahmoja ettei niitä uskalla vellihousu aikuinenkaan katsoa. Toista olivat Halinallet, Kössi Kenguru, Muumit, Hinku ja Vinku vaikka se suursyömäri olikin aika hurja, Nalle Luppakorva, Peukaloisen retket ja Rosvo Rudolf. Ja Lauantaitanssit ja Ruutuässä ja Pulkkisen Jorma...

Kaikki muut näistä suosikeistani ovat vilahdelleet televisiossa tai dvd:llä aika ajoin edelleen, mutta Rosvo Rudolf on elänyt enemmän hiljaiseloa. Hitsit miten hyvä sarja se oli! Siinä oli jotain jännää ja sydämellistä samaan aikaan. Sijoittui muuten Ylen kaikkien aikojen lastenohjelma -äänestyksessä kolmanneksi! Ja löytyy nykyään jopa Facebookista. Oli pakko kurkata netistä löytyisikö niitä jo dvd:nä jostakin. Ei löytynyt, mutta löytyikin äänikirjoina kolme eri osiota!!! Jee! Hintakaan ei ollut huima, joten oli ihan pakko laittaa tilaukseen. Ja tällä viikolla sitten kolahti postilaatikkoon osat 2 ja 3, ensimmäinen osa tulee jälkitoimituksena.


Kuinka mukavaa on ollut siivota, kun Virtasen Jukka lukee Rudolfin, Killen ja Ellin seikkailuista stereoissa. Siinä ei ehdi paljoa villakoiria miettiä. Huikea nostalginen sukellus suoraan 70- ja 80-lukujen taitteeseen!   

 SUOSITTELEN!!!

Ps. Hehkutin Tiinalle ihan onnessani näitä levyjä, mutta eihän se raukka muistanut koko sarjaa! Voi poloista, minkä on menettänyt! Se on niin nuori vielä...


Animaatioblogissa sarjaa kuvataan näin:

Tshekkoslovakialainen piirrossarja Rosvo Rudolf (O loupežníku Rumcajsovi) tehtiin vuosina 1971-1983. Jaksoja valmistui kahden tuotantokauden aikana yhteensä 52. (39+13)



Rosvo Rudolfin perheeseen kuuluvat vaimo Elli ja poika Kille. Alunperin Rudolf oli mestarisuutari. Pormestari tilasi häneltä kengät, joiden tietysti piti olla kaupungin suurimmat. Valitettavasti Pormestarin jalat eivät olleetkaan kaupungin suurimmat ja tähän hän piti syypäänä Rudolfia, jonka karkotti kaupungista. Rudolf asettui asumaan metsään ja ryhtyi rosvoksi.


Suomeksi Rosvo Rudolf seikkaili ensimmäisen kerran vuosina 1974–1975. Rudolfin äänenä toimi Jukka Virtanen.

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Puntari: Olosuhdeharjoitus

Eilen kun lapset menivät kerhoon, lähdin tsekkaamaan latuja meidän lähilatujen ulkopuolelle. Matka autolla Vehkajärvelle taittui jo kovassa pyryssä ja totuus laduista iski vasten kasvoja lähtöpisteen parkkipaikan kohdalla. Missään ei näkynyt minkäänlaista baanaa, vaan kaikki oli jo aikoja sitten tuiskuttanut umpeen.

Päivästä tuli olosuhdeharjoitus parhaimmalla mahdollisella tavalla. Olosuhteet olivat seuraavat:
Auto oli takapyöriään myöten ojassa ja hinausapu tulossa vasta tunnin päästä (älkää kysykö miten se auto sinne joutui...)
Ladut ummessa eikä latuverkostosta aikaisempaa kokemusta.
Tuuli n. 20 metriä sekunnissa kunnollisen lumipyryn kera.

Luovuttaako suomalainen nainen? Ei tietenkään. Hiihtopipo vähän syvemmälle päähän ja lasit tiukemmin nenälle. Nokka kohti tuulta ja tuiskua.
Olishan sitä voinut istua siellä ojassa olevassa autossa ja lepuutella itseään, mutta aika olisi voinut käydä pitkäksi. Siispä tosiaan pakottauduin ulos vallitsevasta säätyypistä huolimatta ja hiihdin itselleni parisataa metriä pitkän latu-uran, joka sivakoin edestakaisin. Puolitoista tuntia.
Ja totesin, että ihan sama se oli missä hiihtää, koska hiihtolaseista huolimatta pyry ja viima otti niin kovaa silmiin, että oli pakko hiihtää puolisokeana aina vastatuuleen. Että ei haitannut yhtään, vaikka maisemat eivät ympärillä vaihtuneet.
Sitä paitsi ihan samalla tavalla hiki tuli tässäkin ja nälkä ja hyvä olo kotona venyttelyn ja syömisen jälkeen.
Ja autokin saatiin lopulta ojasta ylös ehjänä.

Kolme viikkoa kestänyt flunssailu tuntuu olevan takana ja viikonloppuna tuli osallistuttua kahvakuulailun peruskurssille. Nyt ei tartte juutuubista kaivaa niitä videoita, kun on muutama perusliike hallussa. Tänään olisi tarkoitus kuulailla lisää paikallisella liikuntasalilla.

Kaikki osallistumiset talven massahiihtotapahtumiin olen autuaasti hylännyt (paitsi Kyllikkien virallista Jullin Baari -hiihtoa Äkäslompolossa viikolla 10!). Mikä on ihan hyväkin juttu, kun on tullut oltua niin kipeänä niin pitkään. Nyt keskitytään vaan kuntoiluun hyvällä fiiliksellä.
Tehdään niitä tuloksia sitten kesällä...joo joo!




Lopuksi vielä pari fotoa siitä, mitä meillä nautitaan liikuntasuorituksen jälkeen. Tällä kertaa tehosekottimeen meni puoli purkkia rahkaa, loraus piimää ja luomumaitoa, yksi banaani ja mustikoita.
Kyllä meinaan maistuu. Lapsillekin!

maanantai 13. helmikuuta 2012

Puntari: Naisen elämää

"Paljon enemmän kuin ryppyjä silottava ihonhoitotuote. Ensimmäinen ihoa korjaava seerumi, jonka sisältämä LR 2412-molekyyli käynnistää ihossa mikromuutosten sarjan. Tämä molekyyli on suunniteltu imeytymään ihoon, minkä ansiosta seerumi auttaa tekemään ihosta täydellisemmän ja hoitaa sitä kokonaisvaltaisesti. LR 2412-molekyylillä on 20 patenttia." (Lancome Paris -mainos)

" Antarktiksen jäisissä vesissä elävän mikro-organismi P.Antarctican elinvoiman salaisuus on sen kyky säilyttää elintärkeät vesivarastonsa. Aquasource Nuit -yögeelissä tämä kosteutuskyky on tiivistetty uutteeseen, joka auttaa uudistamaan ja kosteuttamaan ihoa tehokkaasti yön aikana." (Biotherm-mainos)

" Japanilaisten silkinkehrääjien pehmeät kädet auttoivat SENSAIta löytämään Koishimaru Silkin salaisuudet. Tällä ylellisellä kuidulla on kyky edistää hyaluronihapon muodostumista ihossa. Se kosteuttaa ihosoluja kuin loputon kosteuden valtameri. Uusi Sensai Prime Solution yhdistää Koishimaru Silkin ja käänteentekevän ihonhoidon teknologian aktivoimaan uudelleen ihosolut, joiden vastaanottokyky on iän myötä heikentynyt." (SENSAI-mainos)

" Hyaluronohappo+Ramnoosi 10% Luonnollinen, kasviperäinen aktiiviainesosa Ramnoosi auttaa stimuloimaan Derm Source -ihokerroksen aktiivisuutta. Testattu in vitro." (Vichy laboratoiries -mainos)

" Veneno de Serpiente - Intense Face Lift Cream on kasvojen iholle tarkoitettu silottava hoitovoide, joka auttaa kamppailussa ilmeryppyjä, juonteita ja uurteita vastaan. Voiteen vaikutus perustuu temppelikäärmeen myrkystä löydettyihin proteiinipeptideihin, jotka tasoittavat kasvojen ryppyjä ja juonteita rentouttamalla kasvojen pintalihaksia." (Natura Media -mainos)

Perjantaina palkitsin itseni kuluneen työviikon (kaksi työpäivää) rasituksista ja ostin S-marketista naistenlehden.
Ja totesin, että ei ole helppoa olla nainen. Mutta ei ole helppoa olla myöskään tiedemies, joka kehittää ryppyrasvoja. Olen nähkääs aina pitänyt Cruisen Tomppaa siinä Mission Impossible -elokuvassa aika kovana jätkänä. Miehenä, joka laskeutuu narujen varassa hakkeroimaan tietokoneita ja kaataa siinä välissä pari daamia. Mutta nyt oon vakuuttunut, että nää ryppyrasvatiedemiehet, ne vasta äärikovia jätkiä ovatkin.
Olisi oikeasti tosi nastaa nähdä se hurjapää, joka on sukeltanut hyiseen valtameren pohjaan ja etsinyt sieltä meille mikro-organismi P. Antarctican. Ehkä joku tiedelehti on tehnyt hänestä jo laajamittaisen henkilökuvan? Ellei kaikkea mediatilaa ole vienyt sitten kaveri, joka kesytti temppelikäärmeet kosmetiikkateollisuuden pariin?!

Ja mää raukka kun olen luullut, että maailmassa olisi jotain tärkeämpääkin tekemistä. Kuten keksiä vaikka parannuskeino Parkinsonin tautiin tai muutamaan muuhun toistaiseksi voitolla olevaan kiusalliseen ja tappavaan sairauteen.

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Halkomäki : Kokeilevasta keittiöstä kajahtaa!

Pakastimen tyhjentäminen on yksi kuumimmista harrastuksista just nyt. Meillä mehuvarastot on sieltä jo tyhjennetty aika tehokkaasti ja nyt on meneillään marjabuumi. Puuron kanssa, pirtelössä ja sitä rataa. Viikko sitten sain idean, että pitäisi kokeilla mustikkaa jonkinlaisena kakun täytteenä. Kriittinen ajattelu ei toiminut tässäkään vaiheessa, kaikkia ideoitahan ei ole pakko toteuttaa. Kun nyt oli historiallinen ja presidentillinen ilta tulossa, ja Sakukin vielä juhli kolmen kuukauden miehekästä ikäänsä, niin siinäpä sitä oli kylliksi syytä leipoa koekakku vaalivalvojaisiin. Tuumasta toimeen. Ja kyllä, juuri tässä vaiheessa olisi pitänyt lukea se uusi kakkupohjaohje perin pohjin...



Hellapoliisin kirjan mukainen kakkutaikina oli uhkea ja muhkea. Ihmettelinkin miten iso siitä tuleekaan kun vuoka täyttyi niin komeasti. No, en ihmetellyt kauaa, koska puolet taikinasta kuohui uunin pohjalle. Ahaa, tässä olisi siis pitänyt olla neljän litran vuoka, joo-o...!


Mutta vuokaan jäänyt osio taikinasta paistui oikein kivasti ja samaan rahaan uunin pohjalle muodostui kiva ruskea pikku taikinakranssi, jota näppärä ihminen voisi käyttää hyödykseen vaikka kodin sisustamisessa. Minä en osaa kun en ole mikään sisustaja. Mutta ihan varmasti ainakin Anu Harkki olisi tästä innovaatiosta katellinen kun ei tullut sitä Ratulaansa itse keksineeksi: kakkupohja ja sisustuskranssi yhdellä iskulla! Ja yksillä käryillä!


Oma operaationsa oli saada kakkupohja irti vuoasta, mutta jotenkin se onnistui ja onneksi rikkoutunut pinta jäi kermavaahdon alle!


Jo pelkän kakkupohjan paistamisen jälkeen keittiössä vallitsi kaaos. Oli kamalasti pestävää ja liotettavaa. Kakun murusia oli työtasot ja lattia täynnä. Liotin kakkuvuokaa ja ritiläpeltiä tunnin kuumassa pesuainevedessä ennen kuin sokeri-kananmuna-vehnäjauho -lasite harkitsikaan irtoamista. Sitten vielä täytteet valmiiksi ja kakku jääkaappiin hyytymään. Olin päättänyt, että teen kakun täytteet niistä aineksista mitä kotoa sattui löytymään. Kuvittelin ostaneeni kaikenlaisia tarvikkeita edellisellä viikolla. Tulossa oli melkoinen mielikuvituskakku. Lopulta pääsin siihen vaiheeseen, että marjat ja sokerikiille olivat hyytyneet kakun päällä ja oli kermavaahtokuorrutuksen vuoro. No sitä kermaahan oli sitten vain yksi purkki jääkaapissa, joten keksin vatkata vaniljavaahtoa sille kaveriksi. Ja kun tämä seos jäi turhan löysäksi keksin sekoittaa joukkoon purkin rahkaa. Niistä tuli lopulta sellainen kolmen kimppa, joka jotenkuten pysyi kakun reunoilla. Tässä vaiheessa oli sellainen mä en enää ikinä leivo yhtäkään täytekakkua -fiilis. Yhden kakun tekemiseen tuhrautui puolikas päivä!!!


 
Illan mittaan saatiin Suomelle uusi pressa ja aika kului vikkelästi mukavassa seurassa. Kakustakin tuhottiin valtaosa, ja ihan hyvältä maistui. Olin kuitenkin ehkä vähän pettynyt, sillä odotin täytteiltä enemmän. Vaan annas olla, tuli seuraava aamu. Nautin aamupalaksi muhkean palasen kyseistä paakkua. Se maistui aivan toisenlaiselta kuin tuoreeltaan! Maut olivat syventyneet ja tasapainottuneet ja koko mötikkä oli kostunut varsin suun mukaiseksi nautinnoksi. Taisin ottaa sitä jopa lisääkin. Ja syödä myös iltapalaksi. Onneksi täytekakku on lisätty nykyajan ravintoympyräsuosituksiin!!!  Vielä seuraavanakin päivänä kakku oli hurjan hyvää ja sitten se jo loppuikin. Onneksi, sillä enhän minäkään pysty urakoimaan loputtomasti.

Mutkikkaasta alusta huolimatta aion todellakin tehdä tätä ihanuutta toisenkin kerran, mutta annan sen muhia jääkaapissa ainakin yön yli. Melkoinen projekti, mutta tekemällä oppii, vai miten se nyt menikään...

Mustikkatäyte

3 pehmitettyä liivatelehteä
2rkl kiehuvaa vettä
1dl vispikermaa
1dl  turkkilaista jogurttia
100g vaniljanmakuista tuorejuustoa (Sunnuntai)
n. 1dl sokeria
1tl vaniljasokeria
3dl mustikoita soseutettuna

  • vatkaa kerma vaahdoksi
  • sekoita jogurtti, tuorejuusto, sokerit ja mustikat tasaiseksi seokseksi ja lisää kiehuvaan vesitilkkaan liuotetut liivatelehdet joukkoon hyvin vatkaten
  • nostele kermavaahto seokseen

Valkosuklaatäyte

1 muna
2rkl sokeria
1dl vispikermaa
n. 100g valkosuklaata
3 pehmitettyä liivatelehteä
2rkl kiehuvaa vettä
  • vatkaa muna ja sokeri vaahdoksi
  • vatkaa kerma vaahdoksi
  • sulata suklaa vesihauteessa tai varoen mikrossa
  • yhdistä vaahdot ja sulatettu suklaa keskenään ja lisää seokseen kiehuvaan vesitilkkaan liuotetut liivatelehden hyvin vatkaten

Kokosin kakun omaan irtopohjavuokaansa, jonka olin ensin vuorannut tuorekelmulla. Kostutuksena käytin n. 2dl maitoa ja 2 tl vaniljasokeria. Kakun tasainen pohjaosa tuli vuokaan alimmaiseksi, siihen päälle valkosuklaatäyte. Toiseen väliin sitten mustikkatäyte. Hyydytin kaapissa kolme tuntia. Sitten päälle mustikoita ja vadelmia ja hyytelösokerikiille paketin ohjeen mukaan. Ja lopuksi kermaseos reunoille.

perjantai 10. helmikuuta 2012

Puntari: Kesämökillä









Eilen kun oli saatu muksut kerhoon, ajeltiin käymään kesämökillä. Ei sielläkään vielä kesä ollut. Mutta keli oli kohtalaisen hyvä. Seistiin siellä rannassa ja ihmeteltiin edessä avautuvaa huikean valoisaa maisemaa. Aurinkokin jo lämmitti.
Haaveilin, että kun mökin remontti joskus valmistuu, mennään sinne myös kevättalvella. Kamiinaan puita, pilkkiongen ja jakkararepun kanssa jäälle ja (rommi)kaakaota termariin. Sisällä pilkkimisen jälkeen  lautasellinen hernekeittoa ja pari palaa ruisleipää.
Mökki odottaa kevättä ja remontoijia. Lattia ja seinät eristettävä, sitten pintoja, keittiötä, huonekaluja, ulkomaalausta ja pihatöitä. Syksyllä loppuivat rahat ja motivaatio, nyt olisi taas kerrytettynä molempia.
Ainakin sitä motivaatiota.

ps. Meidän mökki sijaitsee yhdessä Suomen kauneimmista kylistä. Mattilan kylä oli nytkin talvisessa asussaan kuin suoraan jostain Melukylän lapsista. Kesäisin siellä kukkii valtoimenaan juhannusruusut ja niittykukat ja hevoset laiduntavat rantaniityillä. Kyllä niissä maisemissa kelpaa lenkkeillä ja kesäänsä viettää!

torstai 9. helmikuuta 2012

Halkomäki : Vuoden mutsi, joskus jopa kahden!


Jos on tylsää tai kotielämä tuntuu "pieneltä painajaiselta", niin tee visiitti Vuoden mutsi -plokiin. Siellä on lukijoille tällainen haaste, jonka Kyllikkien osalta siirrän Tiinalle. Jo vuosien vankalla kokemuksella hän osaa ehkä eritellä tuntojaan paremmin kuin minä, joka leijun täällä kolmen kuukauden "wannabeäiti" -pumpulipilvielämässäni vielä autuaan tietämättömänä kurahousuista tai karkkipäivistä. Joten Tiina, anna palaa!

1. Tunnen itseni Vuoden Mutsiksi kun...herään aamulla ja edessä on vielä uusi päivä, jota kukaan (tai minä itse) ei ole päässyt pilaamaan.
-
2. Lapsiperhe-elämässä haasteellisinta on...mahtua nukkumaan omassa sängyssään. Ei riitä, että siellä on mies ja kaksi lasta, kun nykyään myös kissa kokee oikeudekseen käpertyä jalkopäähäni.
-
3. Suurin lapseltani saama kohteliaisuus on se, kun hän...Ideaparkissa isänsä kanssa ollessaan olisi halunnut ostaa minulle paljettimekon ja korkokengät ihan niinkuin prinsessoissakin on.
-
4. Kello 12 yöllä olen yleensä....kuolavana poskella kuorsaamassa omassa sängyssä.
-
5. Kello 8 aamulla olen yleensä....vielä yöpuku päällä keittelemässä muksuille puuroa.
-
6. Haluaisin sanoa lasten isälle, että...on hienoa, että siittiömme ja munasolumme kohtasivat toisensa.
-
7. Haluaisin sanoa omalle äidilleni, että..hän teki viisaasti kun oli meidän kanssa kotona siihen asti, kunnes aloitimme koulun. Ja sori että vinguin sitä kevarikorttia 16-vuotiaana!
-
8. Viimeksi kiroilin, kun....kaaduin kahden painavan kassin kanssa liikuntasalin ulko-ovella suoraan kyljelleni.
-
9. En ole koskaan osannut...suunnistaa. Kunnes kaksi vuotta sitten opettelin.
-
10. Parasta, mitä housut jalassa ja ilman lapsia voi tehdä, on...lähteä hiihtolenkille aurinkoiseen talvi-ilmaan tai tanssia siskon pihassa Apulanta-jatkoilla pienessä tuiskeessa.