Kyllikit: Luukku auki, 22

 “Joulut ovat parhaita silloin,

kun kuusen koristeet ovat alaoksilla...”


 

 

Maikku 6kk allekirjoittaa ylläolevan lausahduksen!

 

Kyllikit: Luukku auki, 20

 

Joulunjuoksut

 

Nukkua en edes malta.

Joulu tuntuu ihanalta!

Kuuntelen joulun kuisketta,

katselen joulun huisketta,

kahmaisen joulun tuoksuja,

kirmailen joulun juoksuja.

 

Heitän joulukuperkeikan,

veljestä teen tonttuveikan,

vedän päälle joulutakin,

kulkusia, rimpsujakin,

pistän päähän tonttulakin,

istun joukkoon tonttusakin!

 

 

                               -Tittamari Marttinen-

  

Kyllikit: Luukku auki, 18

Onko ketään muuta ahdistanut tämä joulun aikaan kaupoissa pursuava sisustustilpehööripaljous? Kaikenlaista yhden joulun kestävää krääsää myydään pikkuhinnalla, muovia made in China. Olen aika pettynyt Ikeankin tämänvuotisiin joulukoristevalikoimiin, Tiinan kanssa ällisteltiin niitä ihmeellisiä oranssinkirjavia joulupalloja jotka näyttivät jo valmiiksi kakkoslaatuisilta. Kestävätkö edes yhtä joulua?  Pentikillä on paljon kauniita koristeita ja niissä laatukin on ihan ok, mutta valmistusmaa vetää myös tuonne kaukoidän suuntaan. Aarikalla taas on vuodesta toiseen ne samat koristeet, jotka kylläkin ovat sitten aikaa ja käyttöä kestäviä. Ja sen näkee myös hinnassa. Kotimaista laatua!

Meillä täällä Pälkäneellä on yksi ratkaisu koristepulmaan, jos siis haluaa ostaa muutakin kuin sitä tilpehööriosastoa. Kotimaista käsityötä, kaunista ja aikaa kestävää ja vielä aivan sopuhintaan! Kävin viime viikolla Nooran Puttiikissa joululahjaostoksilla ja hakemassa tilaamani tekstin keittiön seinälle. Mä en vaan koskaan ole syttynyt näille ulkomaankielisille sisustusteksteille mitä on ranskaksi ja englanniksi joka kaupassa. Kamalin sana on HOME. En laittaisi ikinä kotiini! Moni taas tykkää. Mulle sen pitää olla suomalaista, ja etenkin murresanat on kivoja. Niissä olisi pisnesideaa vaikka mihin, vaikka ne ei ehkä sitä kuuminta hottia pintatrendilehdissä olisikaan.

Meidän keittiössä on aika yksinkertainen värimaailma eikä juuri mitään sisustusmielessä sinne ripoteltua. En vain ole löytänyt sopivaa. Ruusperin emännän vääntämät rautalankatyöt kolahtivat kuitenkin kerrasta ja koristavatkin nyt kivasti keittiön seinää ja ikkunaa. Kysyin Nooralta, voisiko hän vääntää mulle sanan keittiö rautalangasta. Siitä tuli IHANA!  Tekstiä ajattelin ensin ikkunan päälle, mutta kotiin päästyäni keksin sille kolmekin hyvää paikkaa. Lopulta lieden vierus voitti, se suorastaan huusi kaveria itselleen. Punasävyinen sydän taas pääsi kaveriksi keittiön punaruutuisille verhoille. Vauvalahjaksi samalta ostosreissulta hankin pienen enkelin ja omaa takkiani pääsi koristamaan hauska tonttulakkikoru.

Puttiikkissa löytyy vaikka mitä kivaa jouluksi ja joulumuistamiseksi. Käy kurkkaamassa pientä ja persoonallista Spirraalin myymälää Pälkäneen keskustassa tai vieraile verkkokaupassa http://spirraali.valmiskauppa.fi/  vielä ehtii tontuntöihin...

Kyllikit: Luukku auki, 16

PERINTEISTÄ.

Joulussa ehkä ihanin juttu on perinteet. Toisaalta se on myös kamalinta. Toiset suorittavat niitä hampaat irvessä ja pakon sanelemina, toiset siksi kun aina niin on tehty. Toiset osaavat muokata perinteitä aikojen muuttuessa ja jättävät pois sellaiset joista ei juuri iloa tai hyvää mieltä liikene. Hirmu fiksua! Lasten syntymän myötä joulut on menneet jotenkin ihan uusiksi. Kaikkea pitää katsella nyt eri kantilta ja miettiä tekemiset, tulemiset ja menemiset hyvinkin tarkkaan. Siis jos jotain haluaa saada aikaiseksi,  ylipäätään laittaa jotain joulua kotiin ja viettääkin sitä kotosalla. Mietiskelin eilen illalla, että mihinkähän näistä ryhmistä oikein kuulun. Mitä meidän jouluun kuuluu?

Joulunpyhät itsessään ovat sisältäneet viime vuosina aivan liikaa ramppaamista paikasta toiseen, ja olennaiseen keskittyminen on jäänyt taka-alalle. Kirja ja suklaarasia ja sohvannurkka ovat joutuneet odottamaan Tapaninpäivän iltaa, ja lasten kanssa höntsiminen on vaihtunut kyläilyrumbaan. Kivaa sekin, mutta toisaalta miksi aina pitää kyläillä just jouluna kun on muuten koko vuosi aikaa. Sitähän voisi ajoittaa kyläilyt vaikka kolmelle eri adventtisunnuntaille glögin ja joulutorttujen äärelle? Haudoilla käynti aattona on kylläkin sellainen perinne, jota en ihan helpolla katkaise, vaan mieluummin jätän pois jotain muuta menoa.

Perinteisen jouluostosreissun Tampereelle olen jättänyt jo kaksi vuotta väliin. Enää minua ei näe lampsimassa Hämeenkadulla kauralyhde kainalossa vaan nyt maaseudun myyjäisissä on ymmärretty niiden valtava suosio! Kaupungin kaupat olen vaihtanut kotikunnan pikkuputiikkeihin ja sen mitä niistä ei saa, tilaan nettikaupasta.

Joulukoristeet tuovat ihanaa tunnelmaa kotiin, mutta kaikki pitää vaan ripustaa jonnekin kahden metrin korkeuteen ja vain särkymättömät pääsevät esille.  Rautajärven koulun myyjäisistä ostetuilla tontuilla lienee maailman vahvin parta, sillä niitä on kiskottu irti jo urakalla mutta yhä vain sitkeästi pysyvät. Kynttilöitä pystyy polttamaan klo 21.30 jälkeen, ja muuksi ajaksi ne nostetaan takan päälle. Muuten niistä on pureskeltu isoja paloja ja kynnellä raaputeltu kivat kuviot kylkeen.

Joulusiivous kuulostaa itsessään jo isolta vitsiltä, elämä kun tuntuu olevan yhtä siivousta aamusta puoleen yöhön. Eikä sillä kuitenkaan ole mitään vaikutusta muutaman tunnin kuluttua: samat lelut on raahattu olohuoneeseen, ulkovaatteita ja kenkiä ripoteltu pitkin poikin keskikerrosta ja koivuhalot kasattu puukorista takan eteen niin, että niistä se roska on kolisteltu karvalankamatolle ja hierottu fleecepusakan edustaan. Ikkunassa himmentimenä toimivat kivasti kymmenet kädenjäljet ja nenäkuviot, jotakin ruutua on myös nuoltu tyytyväisenä. Jostain sitä roskaa ja murua tulee ihan tolkuttomasti etenkin keittiöön. Että ehkä unohdan ne ajat, kun kävin läpi kaikki keittiön kaapit ja pesin ja putsasin oikein kunnolla. Vaikkei ne olleet edes omat, vaan äitykän keittiössä.

Joulukuusi on iso kysymysmerkki. Yleensä se on ollut iso ja runsaasti koristeltu, mutta kuinka sen käy nyt??? Koristeista vuosien saatossa kerätyt lasipallot saavat ainakin jäädä laatikkoon, samoin olkikoristeet ja karkkikepit. Isomummon aikaiset tontut ovat vähän siinä ja siinä, uskaltaako laittaa. Luultavasti meidän kuusi on tänä vuonna pieni ja punainen. Muovipalloja kun saa rauhassa pudotella ja pureksia, niitä löytyy pussillinen tuolta kaapin perältä. Kimallenauhan voinkin jo nähdä vilistävän ympäri taloa pienen miehen juostessa kiljuen sen kanssa eestaas.

Joulumyyjäisiin osallistuminen jäi meidän Kyllikkiryhmältä tänä vuonna väliin, ei vain yksinkertaisesti ollut aikaa tehdä mitään mitä myydä. No, johan sitä parinkymmentä vuotta putkeen on tiskin takana oltukin, ja vieroitusoireet nyt sitten sen mukaiset. Myyjäishulluus neljännessä polvessa on kuulkaas kova juttu! Keskitymmekin nyt kiertelemään myyjäisiä eri puolella pitäjää ja nauttimaan siitä, mitä muut ovat saaneet aikaiseksi. Ensi vuonna lienee sama kaava...

Syömispuolella meillä on ollutkin enemmän niitä perinteitä, mutta niitäkin on vuosien saatossa karsittu. Kovasti ihmetyttää se tolkuton ruuan ja herkkujen määrä mikä pitäisi jouluksi valmistaa, kuka ne kaikki syö? Ja vaikka syöjiä löytyisi niin kokkailuaikaa ei. Paitsi yöllä. Ja miksi pitäisi ihan hulluna vetää suklaata kaikissa sen eri muodoissa? Mieluummin vedän tasaista tahtia koko vuoden kuin muutaman päivän kaksin käsin ihan överit.


Taitaa olla parasta, että tänä jouluna annan perinteiden olla, ja katson millaiseksi tämä joulu itsekseen muovautuu. Olkoon siinä sitten tulevien joulujen perinteiden siemenet joista muovataan meidän ikiomat joulujutut. Ilman stressiä.  Marttojen neuvoilla mennään: älä siivoa komeroita ellet aio viettää joulua siellä! Toisaalta siinä olisi ideaa, yhden komeron siivoaminen on paljon pienempi juttu kuin ison kolmikerroksisen  talon. Koko perheen ahtautuessa vaatekomeron hämärään järsimään kinkkua adventtikynttelikön loisteessa voisi sekin olla ihan ikimuistoinen juttu. Perinneainesta?

 

Oli miten oli ja tuli mitä tuli, nyt taidan kuitenkin mennä keittämään perinteiset Pentikin Joulukahvit ja laittaa perinteisen Karvakuonot joulumielellä -levyn soimaan.

 

Jotkut perinteet vaan eivät muutu. TIP TAP!

Kyllikit: Luukku auki, 12

Kyllikkien taannoisessa marraskalenterissa vuonna 2011 esiteltiin tämä taiteellinen jouluruokapläjäys. Koska sen katsominen naurattaa mua edelleen, katson parhaimmaksi julkaista sen uudelleen myös joulukalenterissamme! Ei kannattane vetää kikhernettä nenään vaikka ei ihan huumorintajut kohtaisikaan...

Luukku 12 on siis kierrätetty!

 

Lähestyvää joulua voi lähestyä hyvin monella tapaa. Eikä ruoka ole niistä huonoin. Tässä yhdistetty ruoka&askarteluvinkki hulvattomasta Paskamutsin plokista. Takuuvarma piristys jos huumorintajua riittää!!! Tosikot älkööt vaivautuko...

 

Paskamutsin plokin löydät TÄÄLTÄ.

 Joulu seimi kuva-elma

Nyt kun kaikki pipar kakku talot ja sen sellaiset on ihan passe ja viime sesonkia, kun pitää karpata ja vähetään hiili hydraatteja ja jalanjälkeä niin tässä olisi tällainen ravitsemuksellisesti parempi joulu tunnelman tekijä. Proteiini pitoinen joulu kuvaelma, eikä mitään turhia hiiliä. Ellei pala karrelle.
Resepti: ihan oman maun mukaan muovaillaan nakeista ja lihasta seimi, jeesus vauvat sun muut ja laitetaan ne riisien päälle vuokaan. Paistetaan uunissa kunnes ei ole mustaa vaan kypsää.

Kuva ja teksti: Paskamutsin plokista

Kyllikit: Luukku auki, 10

Pukki meni tonne!

Kaksi viikkoa jouluun!

Joka vuosi olen päättänyt, että TÄNÄ VUONNA minä hoidan kaikki hommat ajoissa, laitan joulukoristeita heti joulukuun alussa, siivoilen pikkuhiljaa nurkkia, paketoin hankkimani lahjat persoonallisen kauniisti ja ajoissa, ostan kinkun vielä kun niitä jostain saa, askartelen kortteja, teen kivoja pikku paketteja ystäville ja naapurustoon, suunnittelen joulumenyyn, selailen reseptejä ja mietin mitä uutta tänä vuonna kokeilen, nautin joulunkuun ihanasta tunnelmasta kynttilöiden ja hyvän lukemisen parissa. Jepujep. Tähän en ole vielä koskaan kyennyt.

Olen ostamassa kinkkua kahden hengen talouteen silloin, kun jäljellä on enää niitä yli kymmenen kilon mötköjä. Joulusiivous kutistuu viikkosiivoukseksi aatonaatton iltana kun kaikki leipomukset on tehty. Joulukoristeet kaivan kaapista esille siivoamisen jälkeen ja ripottelen ympäri taloa. Lahjojen paketointi alkaa talon koristelun jälkeen yöpuuhana, joskus sain kesken kaiken hirveän migreenikohtauksen ja kävin kuin taikaiskusta oksentamassa kerran, otin lääkkeen ja homma jatkui vähän pökkyröissä tunnelmissa.  Ja paketit luonnollisesti kääräistään pikapikaa Löytöteksin punaisiin tonttukuvioisiin tusinapapereihin ja laitetaan käherrysnauhat päälle. Tussilla nimi kylkeen. Joulukorttien askartelu on jäänyt ja varmaan kohta niiden lähettäminenkin. Joulupuhelu on mukavampi! Pipareita aion leipoa moneen otteeseen, mutta yleensä olen unohtanut kokonaan koko piparipuuhan. Joulun ruokalista on joka vuosi sama ja koska Tiina haluaa kylmäsavuporohyytelöä eikä sitä saa vaihtaa johonkin uuteen kokeiluun josta ei ole takuita. Ja mitään uutta en ehdi kokeilla kun kaiken kanssa tulee muutenkin kiire. Ja tästä voikin vetää johtopäätöksen, että se kirjan lukeminen kynttilänvalossa joulumusiikin soidessa on vain kaukainen haave...

Mutta tänä vuonna kaikki on toisin! Voiko ihminen todella kehittyä, vai mistä tämä oikein kertoo? Ensimmäisenä adventtina laitoin joulukynttilät senkin päälle ja olen polttanutkin niitä! Kerran luin illalla jotain lehteäkin olkkarissa! Joulukoristeet on kaivettu kaapista esiin, inventoitu ja laitettu jo kahtena adventtina jotain esillekin. Kuisti on siivottu ja pientä, todella pientä järkkäilyä tehty. Se ei tosin näy seuraavana päivänä yhtään missään, mutta mieltäni rauhoittaa se, että lapselle pieneksi jäänyt talvitakki on vaatekomerossa eikä roiku turhaan eteisen naulakossa, ja että piparimuottirasiasta on poistettu kaikki puhkiruostuneet kammotusyksilöt ja että yläkerrassa ei ole enää korvatulppia sängyn alla. Esimerkiksi. Joulun ruokalista on tehty, Tiina saa savuporohyytelöä ja minä teen itselleni marenkeja. Ehkä turhan eksoottista kinkun kanssa, mutta kokeillaan kahvipöytään. Olen myös vakaasti päättänyt leipoa joululimput kaikille lähisukulaisille, mausteetkin on jo ostettuna. Tein myös listan asioista, jotka pitää hoitaa ennen joulua. On mustaa valkoisella ja miehellekin jotain mitä lukea. Ettei se sukella aatonaattona iltaseitsemältä kotiin ja kysy ihan pokalla, niin että mitä täällä nyt olisi sitten tekemistä huomista varten.  Ja ennen kaikkea aion tänä vuonna muistaa ottaa jouluvihdan pakastimesta, kaksi vuottahan se vasta siellä on värjötellyt.

Kaiken tämän toistaiseksi onnistuneen joulukuufiilistelyn myötä toivon meille kaikille leppoisampaa tunnelmaa joulunaluspäiviin, vähemmän kiirettä ja kiristelyä, enemmän mukavaa yhdessäoloa mattopiiskan varressa ja piparipeltien ympärillä. Sitä joulumieltä jokaiseen päivään, ei vain aattoiltaan!

Kymppiluukussa pieni jouluruno. Viritellään hiukan tunnelmaa!

Tontuntöitä

 

Iloisesti, iloisesti

alkaa tontun joulupesti.

Kantapäissä siivet kilkkaa,

nyt me juostaan kiireenvilkkaa.

 

Tontuntöitä joulun alla:

toiveita on tulvimalla,

lumipilveen hukkuu katu,

joulu tulee niin kuin satu!

 

Tittamari Marttinen

Kyllikit: Luukku auki, 5

Rakas Joulupukki!

Kirjoitan sinulle nyt ensimmäistä kertaa...sitten vuoden 1986. Ihmettelet varmaan miksi et ole enää saanut kirjeitäni? Se johtunee siitä, että sinä et vaivautunut koskaan kirjoittamaan takaisin. Yksipuoleinen kirjeenvaihto on kuule vähän tylsää. Ei millään pahalla...

 En oikein edes muista mitä kaikkea aikanaan sinulle kirjeissäni kirjoitin, tietenkin kerroin varmaan olleeni tosi kiltti ja toivovani kaikenlaista  kivaa pientä ja pienen tytön elämään soveltuvaa tavaraa. Kuten viulun. Taisin olla silloin kuusi vuotta vanha. Muistan kun aattoiltana äiti ja isä kiusoittelivat minua saunassa ja miettivät, mahtaako pukki tuoda viulua noin pienelle tytölle. Hetken aikaa asiaa surkuteltuani olin tuumannut, että olisi vaan pitänyt kirjoittaa siihen kirjeeseen, että toivoo Hanna 63 vuotta! Olit kuitenkin niin tosi kiva kun toit sen viulun!
Vuosien varrella olet tuonut minulle muutakin kaikenlaista tarpeellista; kansallispuvun, potkukelkan, sora-auton, jakkararepun, barbeja, nukkekodin, kuksan, termospullon, villasukkia, vatkauskulhoja, kattiloita, vaatteita ja nyt kaksi ihanaa pientä poikaa. Niiden toimituksessa tosin oli jotain häikkää, koska saapuivat jo hyvissä ajoin ennen aattoa, eikä minkäänlaista lahjakäärettä oltu laitettu, ruseteista puhumattakaan. Vaikka ei se haittaa, ne ovat viulun lisäksi varmasti ne kaikkein parhaimmat lahjat, ja onhan niistä iloa vielä moneksi vuodeksi eteenpäin! Ne onneksi peittävät myös alleen takavuosien suunnattoman katkeruuden siitä, että me ei Tiinan kanssa koskaan saatu autorataa, junarataa, jääkiekkopeliä tai meikkipäätä. Vaikka kaikilla muilla oli.

Ajattelin, että kirjoitan tässä pikaisesti sellaisen meidän perheen yhteisen toivomuskirjeen. Pojat kun eivät vielä osaa kirjoittaa, pienin edes toivoa, ja miäs ei varmasti ehdi tai muista. Tai molempia. Ja ajattelin myös, että koska en ole kahteenkymmeneenseitsemään vuoteen toivonut sinulta yhtään mitään, niin nyt voin toivoa kerralla vähän enemmän. Onhan se ok?
No, mutta aloitetaan sitten:

1. Toivon sinulta kaikkein eniten rauhaa maailmaan. Jos et pysyvään pysty niin edes jouluksi.
Topi toivoo että nälänhädät loppuvat. Ei kinkkua tarvitse kaikkien syödä mutta että nyt kaikki kohtalaisesti pärjäisivät.
Saku haluaisi ihmisille rutkasti lisää hyvää tahtoa. Ettei tarvitsisi tehdä kaikkia kamalia asioita toisille, pitää sukulaisriitoja, heilutella puukkoja ja pyssyjä, varastaa polkupyöriä ja potkia mummoja. Äitikin voisi vaan hymyillä isälle vaikka isä ei ole vienyt roskapussia kahteen päivään, ja uuden lastensairaalan rahat saataisiin kasaan ja rakennusvaihe voitaisiin aloittaa vaikka heti.
Ja mun miäs...sekin varmaan toivoo että minä vaan hymyilisin kun se ei ole vienyt roskapussia.

2. Saku toivoo joululahjaksi auton. Volvon. III-PAAA-auton. Heppa-auton. Lava-auton. Papan auton. Isin auton. Tiian auton. Mummon auton. Auton. Äiti toivoo, ettei enää yhtään autoa lisää tähän taloon. Niitä on jo nyt liikaa. Puolet niistä on nytkin ajettuna sohvan alle ja aamulla niitä metsästetään sieltä pylly pystyssä taskulampun ja harjanvarren kanssa.
Äidin mielestä Saku voisi myös toivoa sarjalippua mummolapäiviin, sellaista, jonka turvin voisi mennä hetkeksi tuuvaamaan ja ajelemaan ännällä ja tuutulla. Se kun on parasta mitä pieni poika tietää. Legoleikkien ohella. MÄ HALUAN MUMMOLAAN! -tekstin voisi vaikka painattaa siihen sarjalipun kanteen.
Topi pienen miehen syvällä rintaäänellä toivoo varmaankin riittävästi unta, runsaasti tissimaitoa ja paljon kainaloaikaa, ja kaikkea sitä meillä jo onkin. Lisäksi se voisi toivoa hängöraund -jäsenyyttä Sakun Mummola-sarjalippuihin.
Toivon, ettei yhdestäkään lasten lahjapaketista löydy mitään Made in Chinaa, lasten pakkotyöllä tekemiä lahjoja lapsille. Toivon, että kummit ja mahdollisimman moni muukin laittaisi tänä vuonna poikien lahjan sijasta rahan uuden lastensairaalan keräykseen, tai johonkin muuhun lapsia auttavaan hankkeeseen. Meidän nasuilla kun on kaikkea mitä elämäänsä kaipaavat juuri nyt, ja maailmassa on niin hirmuisen paljon lapsia joilla ei ole yhtään mitään. Paitsi kurjuutta. Ja jos jotain pientä haluaa kuitenkin antaa, olkoon se vaikka sitten kuusenkoriste. Mielellään Homemade tai Made in Finland.
Mun miäs ehkä toivoo että se muistaisi keksiä jotain mitä toivoa. Siis jotain muutakin kuin iloisempaa, nuorempaa, virkeämpää, kiinteämpää ja hyväluontoisempaa vaimoa. Ja ettei kinkku lopu maailmasta. Tuo sille kassillinen erilaisia polkupyöränosia. Mielellään sellaisia jotka eivät sovi sen pyörään. Se timpraisi niiden parissa monta päivää ja toivottavasti unohtaisi mennä töihin. Vaikka pariksi viikoksi. Lisää yöuntakin se kyllä kaipaisi, että jos sinulta jotain lahjakorttia sen aiheen tiimoilta löytyisi niin kiva.
Minä toivon ensisijaisesti lisää kärsivällisyyttä. Edes pari laatikollista. Pari vara-akkuakin olisi kiva. Ja perheelle yhteistä aikaa. Nuorempi naama ja parempi muisti olisivat myös aika halutut. Ja uudet villasukat!
Että sellaista.

Tässä kaikki nyt tältä erää, nähdään sitten aattoiltana!

Parhain terveisin:  Hanna, 22 vuotta. Vai mitä se nyt olikaan...