Halkomäki: Mää ja muut Martat maalikylillä

RAKAS PÄIVÄKIRJA!

Perjantai 6.2.2015

Täällä ollaan isoilla kylillä, ihan Helsingissä asti! Onko jännää? No on...aina on kun maalainen tulee kaupunkiin! Ihan Pendolinolla lujaa ja vain yhdellä vaihdevikapysähdyksellä! Perjantain ja lauantain pääsen viettämään siniruutuisissa tunnelmissa aivan Marttaytimessä, Marttatalossa, Marttaliiton johdon neuvottelupäivillä. Kerta on ensimmäinen ja siksikin erityisen kutkuttava!

Perheellistymisen myötä omat harrastukset ovat kutistuneet minimiin ja kaikki sellainen vain vähän kiva humellus on jäänyt, jäljellä vain ne oikeasti huippujutut. Nyt kun tiukin vauvavuosipuserrus on ohi, niin harrastuksille jää jo hitusen aikaa. En ole tarkoituksella ottanut mitään uutta asiaa sekoittamaan pakkaa, vaan päätin syventää jo olemassa olevaa juttua, johon on kiinnostusta laajemminkin. Martat on mulle sellainen All In One -harrastus. Sitä siis lisää!

Aitoon Martoissa olen toiminut yhdistyksen puheenjohtajana sen perustamisesta lähtien. Nyt tulin valituksi Pirkanmaan piirin Pirkanmaan Marttojen hallitukseen, ja sitä myöten sain mahdollisuuden päästä kurkistamaan tänne pääkallonpaikalle Marttaliiton toimintaan. Tuolla kun omassa pienessä yhdistyksessä pyörii ja toimii viikosta ja vuodesta toiseen, kutistuu näköala helposti aika pieneksi sektoriksi. Sitten kun lähtee suuntaamaan järjestörakennetta ylöspäin, näköala kasvaa ja oma motivaatio olla mukana sen myötä. Huomaa, miten iso juttu Martat oikeasti on! Huikean hieno järjestö, ja sen toimintalle on yhä vain kasvava kysyntä. Kun katsoin auditoriota täynnä Marttaenergiaa, niin kyllä se tuntui luissa ja ytimissä asti. Ja se Marttaenergia, se on ihan oikeasti olemassa, ei vain jokin tyhjä sanonta. Tarmokkaita ja aikaansaavia naisia. Kutimet kilisivät ja puheenvuorot vaihtuivat. Ja on muuten sellainen sakki naisia, että niitä ei kannata turhaan suututtaa...ovat sen sortin ihmisiä, että saavat kyllä suunsa auki aina kun tarvitaan eivätkä anna kenenkään kävellä ylitseen. Iloisia, lämpimiä ja ihania ihmisiä!

Lauantai 7.2.2015

Jossain onnellisuustutkimuksessahan todettiin, että onnellisuuden lähteitä ovat lemmikkieläimet, yhdistystoiminta ja vapaaehtotyö.  Nyt kun tätä lauantai-iltana kirjoitan, olen tosi väsynyt ja tosi onnellinen. Järjestötoiminta on siis tehnyt tehtävänsä! Ja huomaan kyllä, että tällaista vaihtelua meikäläisen elämään kaivattaisiin useamminkin kuin tämän yhden kerran. Perjantaina oli Martoille järjestetty hienot ravintolaillalliset ja ohjelmat, mutta minä en vain yksinkertaisesti jaksanut enää lähteä. Olin aivan sippi koko päivän säpinästä. Kotona voi joskus mennä liki viikko, etten tapaa ketään perheeni ulkopuolisia ihmisiä. Tuolla tapasin päivän aikana kymmeniä uusia kasvoja, tutustuttiin, keskusteltiin, pohdittiin isoja kysymyksiä yksin ja yhdessä. Kuunneltiin mielenkiintoisia esityksiä ja jaettiin ajatuksia. Paljon paljon uutta ja ihmeellistä. Kyllä siinä yksi kaurapuuronkeittoon ja vaipanvaihtorumbaan jämähtänyt Martta simahtaa. Illansuussa pyörähdin kaupungilla pikaisesti vain todetakseni, ettei se kaduilla tarpova kovasti sekavan oloinen perjantaiporukka tarjonnut kovin sykähdyttävää elämystä Helsinkifiilistelijälle. Karkkikaupan kautta hotellille ruokalehtien pariin ja aikaisin nukkumaan. Se oli luksusta se!

Kun vielä lauantai puristettiin pakettiin niin johan oli jyrän alle jäänyt olo. Mutta mikä piristää ihmistä silloin kun väsy on suurin? Vastaus on tietenkin LANKAKAUPPA! Hitsiläinen, siinä aivan Marttatalon kulmassa oli lankakauppa Snurre. Eipä olisi pitänyt mennä, mutta onneksi menin. Aika moni Martta meni! Ai että mitä väriterapiaa, mitä lankoja, kaikkea ihmeellistä, ihania malleja ja ohjeita lankakerien kylkiäisinä. Ja mikä parasta, todella lämmin ja sympaattinen palvelu! Tällaiset kivijalkakaupat ovat kullan arvoisia! Heh, sanan mukaisesti...kyllä sinne saisi helposti kuukauden kotihoidontuet hukkumaan. Snurre on muuten ainoa kauppa Suomessa, joka myy sitä Kalastajan Vaimon blogissa paljon mainostettua Puno -lankaa. Ja se se vasta olikin mielettömän ihanaa!!! Taisipa olla heillä eniten myyty lanka. Ihan vaan pari kerää tarttui matkaan. Totesin itsekseni, että vähän sitä saa ihminen riehaantua kun isoille kylille pääsee! Eiks vaan?!

Nyt kotosalla. Lauantaisaunat saunottu, makkarat paistettu koko perheen voimin ja arki jatkuu taas. Mukava arki ja sitä lämmittämässä muistot Marttatalon tunnelmasta!

Rakas päiväkirja, täältä Halkomäestä tähän. Näihin kuviin ja tunnelmiin!

Halkomäki:Hulinaviikon huipennusta Tampereella

Vautsi mikä viikonloppu takana! Tai oikeastaan koko viime viikko! Moista hulinaa on harvoin, onneksi, ja ehkä juuri siksikin se tuntui hauskalta. Sunnuntaita lukuun ottamatta reissattiin joka päivä jonnekin, yleensä käkikellot ja säkillinen eväitä&vaihtokalsareita kassissa, ja kivaa oli. Nähtiin ystäviä, uusia maisemia ja hoidettiin tärkeitä asioita. Kuten ruokaostoksia. Viikko huipentui kuitenkin rakkaan
Marttaharrastuksen parissa Tampereella. Täysi bussillinen enemmän tai vähemmän Marttahenkisiä ihmisiä hurautti Tampereen messukeskukseen Suomen Kädentaidot -messuille. Messut ovat ainakin minulle yksi vuoden kohokohdista, ja sinne on vaan pakko päästä. Niin paljon nähtävää, ihmeteltävää ja ihasteltavaa löytyy kolmen hallin täydeltä, eikä viiden tunnin aikaraja tahdo koskaan millään riittää.

Tänä vuonna odotin messuilta erityisesti kolmea asiaa: Marttojen Kässäkahvilaa ja siellä ehkä toiminnanjohtaja Marianne Heikkilän tapaamista, Plokiystävämme Elliksen tapaamista sekä joululahjahankintoja. Kuinkas kävikään?

Ihana ja superpirteä Ellis löytyi tutusti myyntitiskinsä takaa, uniikkien farkkutuotteidensa ympäröimänä. Taas oli hauska nähdä, edellisestä kerrasta kun on se vuosi. Jonkinlainen plokitapaaminen meidän pitäisi kyllä todellakin  yhdessä järjestää, hitsi! Elliksen plokiin voit käydä kurkkaamassa täältä.



Kuva: Elliksen plogista

Siitä asti kun Martat saivat uuden toiminnanjohtajansa, Mariannen, olen kovasti odottanut että jonakin päivänä saisin  tavata hänet kasvotusten. Ihmisen, joka omalla säteilevällä olemuksellaan ja nuorekkailla ajatuksillaan on nostanut Marttoja aivan uudenlaiseen valoon. Nyt onnisti! Tapasin Mariannen Marttojen Kässäkahvilassa ja kerroin hänelle terveiset maaseudun syvistä riveistä Aitoosta, ja hiukan Aitoon Marttojen toiminnastakin. Ja apua! Miten ihminen voikaan olla niin sympaattinen, hurmaava, valovoimainen ja aito. Niin ihana nainen!!! Olen vieläkin aivan häkeltynyt! Juttelimme pitkät pätkät ja jaoimme ajatuksia sekä Marttatoiminnasta että hiukan elämästä muutenkin. Lopulta hoksasimme, että tapaisimme vielä uudelleen seuraavana päivänä, Pirkanmaan Piirin syyskokouksessa. Sitä jäin innolla odottamaan.

Marttoja joka lähtöön, Marianne ja minä!

Vaan miten kävi joululahjahankintojen? En löytänyt mitään. Mikään ei erityisesti pompannut silmille, tai jos pomppasi, oli myös hintakin pompannut. Silläkin oli osuutta asiaan, että olin liikkeellä pikkuisen Topi-murun kanssa, eikä rattailla ollut aivan yksinkertaisinta kierrellä osastojen sokkeloissa ja pysähdellä hypistelemään kaikkea ihanaa. Rattaista tuotteiden pariin ojentuvat pienet kädet pitivät huolen siitä, että keskikäytävä oli meille paras vaihtoehto liikkumiseen. Pikkumies oli kyllä muuten aivan loistavaa messuseuraa, ei turhia kitissyt. Maalaispoika isoissa ympyröissä, johan siinä riitti ihmeteltävää pienelle kerrakseen.
No, tunnustettava kuitenkin on, että jotain hankintoja minäkin sentään...tavallaan itselleni! Jo muutaman vuoden olen haikaillut meille jouluista seimiasetelmaa. Kun meillä tuppaa olemaan lähinnä se tonttulinja joulukoristeissa, niin halusin edes jotain vähän syvällisempääkin. Vai pitäisikö sanoa sitä uskonnollista puoltakin edustetuksi. Seimiasetelmaa on muuten Suomesta aika vaikea löytää! Tai ainakaan minä en löytänyt, Nizzasta kylläkin, enkä sieltäkään ymmärtänyt ostaa. Kädentaitomessuilla törmäsin sitten aivan yllättäen Huittislaisen keramiikkapaja Krookun tuotteisiin, jotka kolahtivat kerrasta! Sympaattiset pienet hahmot, ihmiset, enkelit, eläimet, tallit ja kaikki! Ajattelin, että tulevina vuosina kasvatan asetelman porukkaa vielä muutamilla eläimillä sekä paimenilla. Kyllä olin löytööni tyytyväinen, vaikka messubudjetti siihen aika kertaheitolla napsahtikin.

Erityisen mukavaa messuilla oli myös kierrellä oman kotikunnan taitajien osastoilla, putiikkejaan pitivät siellä Ruusperin emäntä Noora Spirraalinsa tuotteilla, meidän kylän tekstiilipaino Scorpio, sekä koruja valmistava Tanjaak. Mukavaa sutinaa siellä riitti kaikilla! Kyllä ylpeä sai olla, että näinkin pieneltä paikkakunalta sentään kolme osastoa! Hyvähyvähyvähyvä!!!

Pirkanmaan piirin syyskokouksessa...

Kun lauantaikin meni vielä Marttakokouksessa uusia ihania ihmisiä tavatessa ja uusia tuulia tutkaillessa, niin sunnuntaina olinkin aivan valmis vain oleilemaan perheen kanssa ilman ihmeempiä suunnitelmia. Saatiin Puntarin sakki meille päiväkahville ja serkkuenergia toi säpinää pirttiin. Illansuussa tunti kahvakuulailua ja käkikellojen hiljennyttyä yöpuulle hetki teemukin ja lehtien parissa.

Huh ja Jestas! Miten kiva viikko! Vieläkin olen ihan täpinöissäni!

Puntari: Kevätvirtaa

Kyllä se vaan pistää valo ihmisen sekaisin. Virtaa on. Siis  hyvällä tavalla. Valo, ai lav juu!

Virtaa oon saanut viime aikoina myös kivoista tapahtumista ja ihmisten tapaamisesta. Kaikki alkoi salakavalasti eräistä marttajuhlista, joissa juttelin yhdistyksen pj:n kanssa. Hänen martta-intoilunsa sai omankin marttailun heräilemään kevyestä (pari vuotta kestäneestä) talviunesta. Ilmoittauduin ruokakurssille ja kävin kokkailemassa ranskalaista ruokaa. Sitten kävin kutomassa yhden neuleliivin melkein valmiiksi marttojen käsityökahvilassa. Lapset olivat mukana ja he tekivät omia käsitöitään (ompelukuvia) mummun avustamana. Tietysti kahviteltiin ja herkuteltiin mokkapaloilla ja suklaakakulla.

Kotona puuhastelu on välillä niin raskasta ja toisinaan taas niin kivaa. Nyt keittiössä puuhailu on ollut itselle mieleistä ja oon kokkaillut kaikkia uusia reseptejä. Kasvispainotus on taas ruokavaliossa, vaikka lihaakin toki syödään.
Tällä viikolla kokeilin marttojen vihkosesta tapas-juureksia ja samettista valkosipulidippiä. Resepti meni jotenkin näin:
Kuori ja pilko kuutioiksi palsternakkaa, punajuurta, perunaa ja lanttua (muutkin juurekset käyvät). Asettele uunipellille kasvikset lajeittain (tai sekaisin, jos taiteellisella vaikutelmalla ei ole väliä), lorauta kasviksille öljyä ja ripottele päälle reilusti chilijauhetta, suolaa ja paprikajauhetta. Laita 2 isoa valkosipulia kokonaisena juuresten päälle. Lykkää komeus uuniin (200 astetta) ja paista kasvikset kypsiksi (n. 45 min).  Ota kypsyneet kasvikset uunista  ja poista valkosipulit niiden päältä.
Tee dippi seuraavasti: Kuori kypsät valkosipulit ja survo pehmeät kynnet haarukalla tai sauvasekoittimella öljyn kera (1/2 dl). Sekoita joukkoon suolaa, pippuria ja purkki ranskankermaa tai kermaviiliä.
Tarjoa kasvikset valkosipulidipin kera.
Me syötiin näiden kaverina yhtenä päivänä broilerinkoipia ja yhtenä uunilohta. Molemmat toimi!

Kuvat Ruokaa Ranskasta -kurssilta.

Puntari: Joulupuuhasteluja

Tykkään muistaa kerhontätejä ja muita meidän perheelle tärkeitä ihmisiä joulun aikaan. Jollain ihan pienellä muistamisella osoittaa, että sinua tarvitaan. Voisihan sen tietysti ihan sanoakin, ja useammin kuin vain jouluisin. Kiitosta ei kai suomalainen ikinä liikaa anna eikä saa.
No, joka tapauksessa aloitan joululahjavalmistelut aina hyvissä ajoin, yleensä syksyllä. Omenoiden kypsyttyä keittelen muutaman kattilallisen omenahilloa, jotka purkitan pilttipurkkeihin.
Samaan aikaan, kun kynttilöiden parissa tunnelmointi alkaa, alan laittaa sivuun "kynttiläjätettä" eli niitä pieniä pätkiä, joita jää yli kynttilän palaessa loppuun.
Näistä omista ja äitini keräämistä pätkistä teen sitten kotona uusia kynttilöitä. Sydänlangan oon tilannut joskus muutama vuosi sitten Sinellin nettikaupasta ja kerästä on riittänyt ja riittänyt. Siitä on aikanaan tehty koululla oppilaiden kanssa kynttilöitä ja kotonakin useampi, mutta yhä vaan lankaa riittää. Mulla on tuollaista paksumpaa lankaa, jonka ympärille tehdään isoja kynttilöitä. Pienempiin käytetään ohuempaa.
Lauantaina virittelin vehkeet keittiöön ja aloitin kynttilätehtailun kahden innokkaan apulaisen kanssa. Oikeasti tämä ei ole tulikuuman steariinin vuoksi mitään pikkulasten hommaa, ja omatkin muksut oli lähinnä projektin taiteellisia johtajia ja saivat päättää, millaisiin purkkeihin kynttilä tehdään.





Kynttilät kannattaa valaa sellaisiin purkkeihin, jotka on helppo repiä pois jähmettyneen kynttilän ympäriltä. Maitopurkki on aivan loistava vaihtoehto, myös viili- ja jugurttipurkit ja muut revittävissä olevat muovit toimivat.
Valuvaiheessa, kun vanhoja kynttilänjämiä sulattaa kattilassa, täytyy pitää huolta paloturvallisuudesta. Kansi tai sammutuspeite käden ulottuville ja hätänumero kännykän pikavalikkoon ;)
Monivärisiä kynttilöitä saa, kun malttaa odottaa edellisen värikerroksen hyytymistä  ennen uuden lisäämistä.
Näitä kynttilöitä ja omenahillopurkkeja me sitten kietaistaan lahjakääreisiin ja viedään lasten kanssa joulumuistamisina. Helppoa, halpaa ja ekologista.

Puntari: Kuumeista pukemista

Meillä on Saima ollut ihan tolkku pois. Yleensä sataprosenttisella teholla liikkuva mylly on simahtanut. Moottori keittää kuin Polossa konsanaan, eli kuumetta oli aamulla melkein 39. Ihmeellistä nähdä lapsensa vaan makoilevan ja nukahtelevan ja kaipaavan hellyyttä. Ei puhettakaan siitä punaposkisesta ikiliikkuja-Saimasta, joka tyttö on terveenä.

Piti sitten peruuttaa hoitolasten tuleminen tänne. Olin oikein odottanut taas työpäivää, aika kun kulkee silloin mukavan vauhdikkaasti kun puuhailee hoitolasten ja omien kanssa.
Nyt tuntui heti aamupäivällä, että päivä kestää ikuisuuden. Onneksi sentään pellettikattila meni häiriöön, joten sain vähän säpinää elämään.

Joskus ennen joulua tuskailin yhdelle tutulleni, etten osaa ommella Barbien vaatteita. Ei mennyt kuin muutama päivä kun sain eteeni loistoteoksen, jonka avulla saa ommeltua Barbielle kaiken pikkuhousuista jumppahaalariin.
Tänään kaivettiin sitten kaikki jämäkankaat kaapista ja kannettiin ompelukone yläkerran Strömsö-pajasta tänne alakertaan ja alettiin suunnitella. Ohuesta fleecestä syntyi pari hametta, housuja ja pusero ja resorineuleesta toppi. Just niihin mun taidot riittää, hääpuvut ja turkit jätetään suosiolla mummun ommeltaviksi.

Kaavojen ansiosta vaatteitten ompelu on aika paljon helpompaa kuin omasta päästä vetäistyt sketsit. Tällä kertaa ei menny edes yhtään hermo ompelutöiden parissa. Vaikka en todellakaan oo koskaan ollut mikään synnynnäinen kotiompelijatar.
Lähestyvien Lontoon olympialaisten vuoksi huomio kiinnittyi kirjassa vielä yhteen melkoisen reteeseen vetimeen. Maire ja Saima on sitä mieltä, että heidän Keninsä pitää ehdottomasti saada keltaiset kisaverkkarit. No onhan ne mageet!

Puntari: Levottomat 4?

Eilen oltiin tyttöjen kanssa ehkä maailman parhaissa pikkujouluissa. Paikalliset martat kokoontuivat p-joulujen merkeissä askartelemaan vanhaan tunnelmalliseen puukouluun. Kutsussa luki, että tuo mukanasi jotain askarteluun sopivia aarteita. Ja kyllä siellä melkoiset jumalten juhlat olikin, noin askartelun näkökulmasta tarkasteltuna: sammalta, jäkälää, havuja, vanhoja lautoja, vanerilevyjä, hilettä, huopaa, huovutusvillaa, kuumaliimaa, kimalletta, nauhoja, olkia, meriheinää ja vaikka mitä.
Ja arvatkaas, mitä minä tein. Istuin kaksi tuntia tasaisin takapuolin ja leikkasin vanhoista Kauneus&Terveys-lehdistä (v. 1964) paperia, jolla päällystin tyhjiä tulitikkurasioita. Ympärillä oli melkoinen runsaudensarvi kaikkea askartelukamaa, mutta tällä kertaa ei vaan irronnut. Yritin kyllä kaksikin kertaa alkaa koristella kranssipohjaa, mutta luovutin, kun tuntui pahalta. Likat kyllä ottivat ilon irti tapahtumasta, ja koristelivat kimalletähdillä niitä tulitikkurasioita "aarrelaatikoiksi".
Totesin, että mitäpä sitä itseään kiusaamaan. Jos ei huvita, niin ei oo pakko. Kun on kerran jo aikuinen ja saa itse päättää.

Viime aikoina itsetutkiskeluni on johdattanut siihen pisteeseen, että jonkinlainen suvantokausi elämässä on meneillään. Kesähän oli sellaista suoranaista koskiseikkailua liikuntatapahtumineen, Kirkastusjuhlineen ja mökkitalkoineen.Levottomat- elokuvan sanoin: mikään ei oikein tunnu miltään.
Hyvä asia on sinänsä se, ettei tunnu pahaltakaan. Juttelin yhden ystäväni kanssa justiinsa eilen siitä, että tavallaan sisällä olisi patoutunutta itkua sellaiseen kunnon vollausmaratooniin joka puhdistaa hyvällä tavalla sielua ja mieltä, mutta se itkukaan ei tule ulos. Ei, vaikka ajattelisi kaikkia maailman nälkäänäkeviä ja hiviin kuolevia lapsia ja laitoksissa viruvia vanhuksia.
Vastapainoksi surun/surullisuuden puuttumiselle, ei joulukaan aiheuta mitään hilpeitä megaväristyksiä sisimmässä, niin kuin yleensä tähän aikaan. Olen tyytynyt toteamaan, että sieltä se joulu tulee, hankkinut viisaasti Prisman asiakasomistajapäiviltä lahjoja -15% hinnalla ja pannut neljä kynttilää pöydälle adventinajan merkiksi.
Sentään viikko sitten pidetyissä naisten pikkujouluissa naurettiin niin urakalla, että ehkä siitä riittääkin riemua koko joulun odotukseen, ettei joka päivä tartte olla hilpeää.

Saiskohan näillä oireilla jo jonkun masennusdiagnoosin, jos menisi lääkärille valittamaan?
En kylläkään ole menossa, kun en ole masentunut. Se on vaan tämä marraskuu ja pimeys.
Illalla, kun saa saunan, kuumaa glögiä ja pääsee peiton alle oman kullan kainaloon, ei maailma ihan paskalta paikalta tunnu. Ihan sellaiselta tavalliselta vaan.
Ja sehän riittää.

Puntari: Puikot kilisemään

Varma syksyn merkki on se, että kaivaa käsityöt esiin. Hankin Prismasta langat ja puikot ja sain alkusysäyksen tekemiseen, kun kävin kaverilla kylässä koiranpentuja katsomassa. Juteltiin ja neulottiin yhdessä.

Meillä toimi yhden talven ajan täällä Kuhmalahdella sellainen kiva neulepiirikin, johon kuului lisäkseni muutama muu kotiäiti. Kokoonnuimme vuorotellen toistemme luona ja teimme käsitöitä, jotka olivat jostain syystä jääneet kesken (kuten yhden äidin esikoiselleen aloittama vauvapeitto, esikoinen on nyt 11 vuotta) tai joihin tarvitsimme neuvoja (joukossamme yksi käsityöalan ammattilainen) tai muuten vaan teki mieli virkata kuusisataa isoäidinneliölappusta (joista sitten syntyi keinutuolin päällinen, peitto ja tyyny).

Neulepiirin tapaamiset ovat nyt hiljentyneet, mutta kyllä meistä kukin varmaan neuloo tahollaan. Ja olisi kiva kyllä kokoontuakin, kun kelit huononee ja illat pimenee.

Itse aloin neuloa Saimalle liiviä "omasta päästä". Kaverini käsityölehdestä sain idean kauluksiin ja muutenkin yläosaan. Niin siinä kuitenkin kävi, että ei tullut liiviä Saimalle (=liian iso) vaan Mairelle.
Eikä lopputulos ollut ihan sitä mitä kuvittelin. Joustinneule on vähän liian raskas (kun värikin on noin tumma) lapselle ja kaulukset vaativat vielä tuunausta. Mutta neulominen oli kivaa ja liivikin on lämmin, joten ihan hukkaan ei neljän euron langat menneet.
Nyt aloitin vähän pienemmän version Saimalle. Voi olla, että yläosasta tulee nyt parempi. Ja voi olla että ei. Minä kun en ole mikään käsityöihme, vaan enemmän tällainen terapianeuloja ja tekijä.
Ihmetellen seurailen esimerkiksi Mekkotehdas-blogia, jonka naiset tekevät lapsilleen aivan huikeita vaatteita. Ja millä ne lapset saadaan suostuteltua niihin kuviin??? Jouduin lahjomaan Mairen tikkarilla, että sain edes ton yhden kuvan otetuksi...
Ja entäs sitten Kalastajan Vaimo -blogin Johanna...Millä ajalla se nainen neuloo, kun tekee sataa muutakin hienoa juttua (töitä, lapset, kaunis koti, zumbatunnit jne jne). Olen tullut siihen tulokseen, että Johannalla on joku salainen Ingrid-mummo siellä Norjassa, joka oikeasti tekee ne kaikki neuleet ja Johanna vaan pokalla esittelee ne blogissa ominaan ;)

Tästä on kiva polkaista käyntiin käsityösyksy ja talvi. Ja kohtahan se joulukin jo kolkuttelee ovella ja pukki kaipaa pussiinsa täydennystä!!!

Halkomäki : Puikot heilumaan!

Muutama päivä sitten kaivoin sukkapuikot esille. Olen yli kymmenen vuotta kutonut hahtuvalangasta huovutettavia lapasia, jotka koristelen huovutusneulan ja eriväristen villalankojen avulla. Kipinä lähti Rovaniemen opiskeluajoilta, ja viimeksi kudoin marras-joulukuussa läjän lapasia Kuhmalahden Joulutorille. Laskin varovaisesti, että vuosien saatossa on tullut väsättyä reippaasti yli 300 paria! Yksikään niistä ei ole päätynyt omaan käyttööni, vaikka joskus tarkoitus ehkä olikin. Nyt kai sitten tuli jonkinlainen "ähky", tai joku muu mielenhäiriö, sillä yhtäkkiä löysin itseni Sokokselta ostamassa ihan tavallista villalankaa OMIA säärystimiäni varten. Tuntuu suorastaan oudolta istua sohvalla ja kutoa jotain ihan oman mielen mukaan, vain omaan napaan tuijottaen. Minämäämulle! 

Kutominen eli siis neulominen on kyllä yksi parhaista rentoutusmenetelmistä. Kun tulen töistä, kudon hetken ja nautiskelen kupin teetä samalla. Ja jos illalla kroppa käy ylikierroksilla, kutominen rauhoittaa nopeasti. Kutimet on yleensä pakattuna myös matkoille, erilaisiin koulutuksiin ja seminaareihin. Tuntikausien istuminen puuduttaa niin kropan kuin mielenkin, mutta kun siinä istuskellessa kutoo samalla, niin pysyypä ihmeen virkeänä! Ja on helppo keskittyä kuuntelemaan! Ne jotka eivät kudo, eivät millään tahdo uskoa sitä! 

Toisille ihmisille rentoutuminen tarkoittaa nautinnollista loikoilua joutilaana jossain sohvan nurkassa. Minä kuulun siihen ihmistyyppiin, joka rentoutuu tekemällä jotakin. Leipomalla, ulkoilemalla, lukemalla, kirjoittamalla, kokkailemalla, maalaamalla, ompelemalla. Ja mun miehen mielestä se on välillä aika rasittavaa, hehheh! Silti joskus pitää myös heittäytyä ihan vaan X:si. Katsella pilviä ja hengitellä. Sitä joutenolon taitoa olen yrittänyt opetella syksystä asti. Ihan Lääkärin määräyksestä!

Tiistai on mukava päivä. Pari tuntia oikeita töitä ja illalla jooga. 

Ja mikä ilma ulkona! Tykkään!!!

Muistakaa Kyllikkien arvonta! Luvassa keväisiä palkintoja!