Halkomäki: Ikuisuusprojektin tuntua

Tähän ihan aluksi hirveästi tuuletuksia ja ilmakitaraa. Aploditkin ja joku villi tanssi, okei?

Kuusi vuotta siinä meni. Reilut viisi vuotta siitä varastossa. Mitään ei tapahtunut.

Siitä lähtien kun meidän talon remontti valmistui, mä olen haaveillut kunnostavani vanhan kaapin keskikerroksen pikkuhuoneeseen astioita varten. Kaappikin on ollut alusta asti valmiina. Vanhan koululuokkani vanha mintunvihreä puukaappi. Se, jossa 80-luvulla säilytettiin makulatuuripaperia ja piirustusjuttuja. Jotenkin urakka tuntui aina vaan liian suurelta aloitettavaksi. Maalinpoistot sun muu rähmähomma ei innostanut. Lasten syntymän jälkeen ei oikein ollut aikaakaan.

Kaappi alkuperäiskunnossaan.

Tänä kesänä tutustuin sitten Suvimarjan puotivierailulla Annie Sloanin kalkkimaaleihin. Niillä voi maalata mitä vaan. Ja mitä tahansa pintoja, savi, metalli, puu, tekstiili... Ihan mitä vaan. Eikä vanhoilla maalipinnoilla ole väliä, tartuntapohjamaaleja ei tarvita, siitä vaan hommiin. Se kuulosti niin houkuttelevalta, että laitoin matoa koukkuun. Arvoin pitkään kahden maalisävyn välillä. Lopulta päädyin vanhaan valkoiseen, koska se oli tämän hetkiseen tilaan parhaalta tuntuva vaihtoehto. Ehkä sitten joskus tummanharmaaksi. Joskus. Heh.

Työt etenivät silläviisiin, että pyyhin koko kaapin ulkoa ja sisältä puhtaaksi. Irroittelin ovet ja alakaapin hyllyt. Maalinpoistoainetta käytin sen verran, että putsasin ikkunoiden pielissä olevat koristeleikkaukset auki kahden maalikerroksen alta. Myös lukkopesien heloista poistin maalit. Hiomapaperia näytin maalilohkeamien reunoihin, jotta sain niistä vielä irtoavat maalisäikeet pois ja reunoja häivytettyä pehmeämmiksi. Tähän kaikkeen meni aikaa ehkä nelisen tuntia. Ja sitten maalaamaan!

Yksi maalikerros valmiina.

Vanha vernissakäsittely tuli maalista läpi.

Ohensin vedellä satsin kalkkimaalia muovikuppiin aika liruksi, ja vedin sillä ensimmäisen kerroksen koko kaappiin. Sisälle ja ulos. Seuraavat kerrokset sitten vähän vahvemmalla aineella. Neljän kerroksen jälkeen maalipinta näytti peittävältä. Silti mun silmiini se mintunvihreä mullotti siellä alla, mutta väliäkö sillä. Viikko maalaushommien päättymisestä kävin katsomassa kaappia. Sisäosa oli muuttunut valkoisesta kukertavan rusehtavaksi. Jahas. Ilmeisesti alkupeäinen vernissakäsittely puski alta läpi. Samoin hyllyllä olleen mustepullon rinkula loisti kirkkaana maalin pinnalla. Kaapissa olleiden kolhujen kohdat olivat myös eläneet värin suhteen hiukan omaa elämäänsä. Mutta vanha kaappi on vanha kaappi, ja saa myös näyttää sellaiselta. Nätti ja kolhuinen!

Lopuksi koko kaapin pintaan matta Tikkurilan vesiohenteinen kalustelakka hyvin ohennettuna. Se varmistaa kaapin maalipinnan puhtaanapidon ja suojaa kolhuilta ja kulumiselta muuten niin huokoista kalkkia. Pinnasta tuli silkinhimmeän kaunis!

Viimeisenä toteutin kotona raivausurakan ja pikkuhuoneen yksiovinen lastulevykaappi häipyi paikaltaan aika vikkelästi. Naapuriavulla saatiin uusi vanha kaappi paikoilleen, ja seuraavana päivänä ruuvailinkin jo ovet kiinni. Oli se kyllä uskomaton tunne kuuden vuoden odotuksen jälkeen nähdä kaappi paikoillaan! En olisi malttanut edes nukkumaan mennä kun kiikutin Tiinalta saamani ruusukupit paikoilleen hyllylle ja kaivelin komerosta vanhoja kahvikuppejani. Katselin ja huokailin!
Nyt kaappi on täynnä astioita ja muitakin keittiötavaroita. Äidin vanhojen avainten kokoelmasta löytyi sattumalta avain, joka sopii kaapin lukkoihin. Vielä kun hankin jostain oviin sopivat nupit vetimiksi, niin käyttö helpottuu.

Kaiken kaikkiaan homma oli helppo ja nopea. Kalkkimaali oli kiva uusi tuttavuus. Valkoisen värin peittävyys ei ehkä ole ihan parhain, mutta pinta jää kauniin eläväksi. Maalia saa myös aika reilusti ohentaa, etenkin jos tekee jotain pienikuvioisia kohtia. Paksu maali tukkii koristekuviot. Työvälineiden pesu oli helppoa, eikä maali koskaan maalauskertojen välillä kuivunut siveltimeen. Vesipesulla selvisi kaikesta, maalausvaatteistakin. Valmis pinta on lika- ja kolhuherkkä, joten kulutukselle joutuvat jutut kannattaa ehdottomasti suojata Annie Sloanin omalla vahalla tai sitten ihan tuollaisella Tikkurilan lakalla, niin kuin minä tein.

Tuntimääräisesti tämä projekti oli nopea, vaikkakin se alkoi kesäkuussa ja päättyi lokakuussa. Hämeessä nyt vaan ollaan hitaan puoleisia. Aika vähällä vaivalla lopulta mukava lopputulos!

Oliskohan mitään uutta projektia nyt odottamassa nurkan takana? Ei taida. Enkä jaksaisikaan. Nyt pitää nauttia tästä, mutta toki jotain kivaa pitää laittaa viriämään mielen sopukoihin. Talven pimeinä iltoina on varmasti aikaa ajatella...

Halkomäki: Kulmakiviä

Tänään ei oikein ole ollut mun päiväni. Tänään on ollut just sellainen päivä kun käyrä nousee aivan tarpeettoman herkästi, kaikki tuntuu menevän pieleen, tavarat putoilevat käsistä, päivän agenda on kadoksissa ja ihmispolo puolestaan aivan lukossa. Omituista. Näitä päiviä vaan joskus on. Aamupäivä oli oikein mukava pienimmän poikasen kanssa kaksin, pelattiin dominoa ja muistipeliä, tehtiin palapelejä ja pompittiin sillä aikaa kun isoveli oli kerhossa. Iltapäivällä yritin, ja siis paino todellakin sanalla YRITIN, saada tulostettua illan kahden kokouksen paperit. Ihan vaan siis tulostaa. Siitähän tulikin sellainen härdelli kahden avustajan kanssa, että verenpaineet oli tapissa. Harva asia saa pienet pojat NIIN sekaisin kuin se, että äiti tulostaa. Että se tulostin sylkee niitä papereita niin kivasti ulos. Joo. Siinä ehdin jo luvata että ei enää ikinä mitään puheenjohtajuuksia eikä yhtäkään kokousta eikä mitään. Yhtään mitään. Ikinä! Onneksi tunti ulkoilua lumitöiden parissa riitti tasaamaan olotilan ja lieventämään ketutusta ennen illan kokouskimaraa.
Mutta hei, kyllä mulla sentään oli hetkeni tässäkin päivässä. Päiväkahvin ääressä silmäilin jotakin vanhaa sisustuslehteä, jossa esiteltiin tuttuun tapaan tsiljardi persoonallista ja asukkaansa näköistä kotia. Niitä missä on ne samat kynttilänjalat, kirjainmukit, mietelausejulisteet ja joku kummallisen näköinen valaisinhässäkkä katossa.

Nämä sisustusjutut saavuttavat jossain kohtaa lauseen: Kodin sisustuksen kulmakivinä ovat... (persoonallinen värimaailma eli valkoinen, tarkoin harkitut yksityiskohdat eli jotain tosi kummallista ja tosi kallista, sekä vanhojen huonekalujen yhdistäminen uusiin eli ladon ovi olohuoneessa) ...

Lisäksi jokainen itseään arvostava sisustaja harrastaa tietenkin asetelmia. Näissä lehdissähän ne ovat jokin huoleton kasa: Diorin huulipuna, Cuccin aurinkolasit, kotiavaimet LV:n avaimenperällä ja vaikka Chanelin kynsilakkapullo eteisen korkeakiiltoisella tasolla. Ihanan huolettoman ajattoman tyylikkäästi. Sillai Chic. Tai sitten jokin huolettomasti kulunut valkoinen sohvapöytä jossa on niin paljon Riviera Maisonin kynttilänjalkoja ettei teekupposelle enää tilaa löydy.
Siis tällaisia mitä ihmeellisempiä juttuja joita on huolella ja rakkaudella aseteltu ja haettu sitä kultaista leikkausta että kaikki on niin ihanasti.

Tiinalle joskus nauroinkin, meillä ei noi asetelmat oikein onnistu. Jos jollekin tasolle, alle kahden metrin korkeuteen, erehdyn jotain kädestäni laskemaan, voin olla varma ettei se ole siinä enää viiden minuutin päästä. Siksi kaikki pitääkin nostaa katon rajaan. On ihan turha laitella senkin päälle kynttilöitä nätisti peltitarjottimella kun ne ovat legoleikkien autoradan pujottelutolppina alta aikayksikön. Tai edes valokuvia kirjahyllyyn, sillä ne kiitävät sekunnissa katepillarin kauhassa halki leikkihuoneen lattian kohteenaan kynnyksen edessä odottava rekan kippilava. Nähty on. Tiina kyllä löysi meiltä paljonkin kivoja asetelmia, mutta ne on ehkä vähän eri luontoisia kuin nämä sisustuslehtien esittelemät.

Kahvikupin ääressä sitten leikin ajatusleikkiä:  Meidän kodin sisustuksen kulmakivinä ovat...  Hah. Ja kun mä nyt tiedän, ettei yksikään gloriankoti tule tätä meidän taloa kuvaamaan, niin julkaisenkin nyt kulmamurikat täällä. Ihan tällä tavalla odottamatta ja yllätyksenä.

KODIKKUUS

YLLÄTYKSELLISYYS

ASETELMAT

 

 

 

Ihan vaan muutama esimerkki näin pikaisesti.

Joko SINÄ tiedät oman kotisi sisustuksen kulmakivet?

Äkkiä miettimään!

 

ps. Mulla on jo ihan hyvä fiilis. Kuppi teetä ja kauranäkkäri paksulla voipatjalla pelastaa aina.

Halkomäki: Sohvanvaltaajat

 

 

Talvi tuli ja sen myötä meidän olkkariin muutti kaksi suloista eläinystävää. Toisin kuin Tiinan huushollissa, näistä ei tarvitse huolehtia vuorokauden ympäri, eivät pure niskaan eivätkä edes varista karvojaan. Meidän pirttiin siis just passelit kaverit, koska siivooja on laiska.

 

Kettu ja orava ovat viimeisimmän Ylläksen reissun hankinta. Jounin kauppakeskukseen on avannut sisustusmyymälä Seita Shop, jonka isompi toimipiste löytyy Pellon Vihreältä pysäkiltä. Siinä ollaan usein pysähdytty jos sopivaan aikaan ollaan kurvailtu ohi. Tähän tyynynpäällissarjaan kuuluu muitakin otuksia, mutta pikkupojat valitsivat nämä itselleen sohvakavereiksi. Eiväthän ne söpöydessään Sulo-murua voita, mutta onpahan edes joku pehmoinen kainalossa. Suloa pääsee sitten silittelemään livenä aina Puntarin visiiteillä, ja se onkin eittämättä tätiläreissun kohokohta.

Halkomäki: Täällä mikään pimeä syksy ole!

 

 

Sanomalehti kertoi tänään, että kulunut lokakuu oli poikkeuksellisen aurinkoinen. Aurinko paistoi täällä etelässä tuplasti sen mitä normaalisti, eikä vastaavaa ole koskaan ennen tapahtunut. Ilmankos syksyn fiilis on ollut ihmeellisen kirkas kaikista mutkistaan huolimatta. Tosin minä luulin että tähän valaistuneeseen olotilaan ovat vaikuttaneet mun keittiöni uudet verhot! Keltaiset! Niin pitkään kun nyt tällä varhaisdementialla muistan, olen haaveillut keltaisista verhoista keittiöön. Lopulta kun planeetat asettuivat uomiinsa niin marssin Hämeenkadun Eurokankaaseen ja ostin tuollaista edullista puuvillakangasta, nauhakujan ja ommella surautin verhot kuosiinsa. Ja mä olen niihin suorastaan rakastunut! Ovat tuoneet mukanaan keittiöön vähän muutakin pientä keltaista. Ja niin aurinkoisen ja kivan fiiliksen!

Kesällä kävin asuntomessuilla ja huokailin ihastuksesta talossa, jossa keittiön ja olohuoneen seinät oli rohkeasti maalattu auringonkeltaisiksi. Mulle kans! No tällaiseen vanhaan hirsitaloon sellainen sopisi kuin hajuvesi lihapulliin, mutta verhoissahan se menee oikein mukavasti. Tosin en ole koskaan ennen nähnyt yhdessäkään sisustuslehdessä keltaiseksi maalattuja hirsiä, että voisinhan ehkä ajatella olevani edelläkävijä? Eri asia sitten on, seuraisiko kukaan perässä...

Mutta kukin hakekoon aurinkonsa mistä haluaa.

Verhoista, seinistä, taivaalta, ystävistä, vaatteista, lautaselta, luonnosta...pääasia että paistaa!

 

 

Kyllikit vinkkaa: Viimetingan Suvimarja

 

 

 

Onneksi viimetinka on olemassa! Nimittäin Kyllikkien yksi kesäretkikohteista on odottanut ykkösvarauksena lähtölistalla jo toukokuusta saakka. Padasjoen Auttoisilla, puolen tunnin ajomatkan päästä täältä meiltä, sijaitseen hurmaava puoti Suvimarja. Sinne suuntasimme lauantaina seuraneiti Saima mukanamme.

 

Itse itsensä lifestyle puodiksi määrittelevä myymälä on meidän mielestämme kyllä paljon enemmänkin. Sieltä löytyvät monenmoiset sisustustavarat, maalit, siivousaineet, kynttilät, korut, vaatteet, astiat, jalkineet, matot, tuoksut ja valaisimet. Lisäksi oman tilan sekä lähialueen tuottajien perunoita, omenoita, juomia, lihaa, makkaroita, viljatuotteita ja vaikka mitä löytyy molemmista kerroksista. Kaiken kruuna pikkuruinen kahvila, jossa mekin nautiskelimme kahvit ja mehut ja pumpulikakut ostosten lomassa.

 

 

Suvimarjasta löytyy paljon blogeistakin tuttua tavaraa. Oikeastaan voisi sanoa, että siellä ei myydä mitään krääsää tai ihan massatuotantotavaraa, vaan kaikki on merkkituotteita. Monet niistä oli meille ihan uusia.

 

Puoti on tehty Keinuhongan tilan vanhaan navettarakennukseen rosoisen kauniisti remontoiden,eikä tunnelmassa ole säästelty. Niin kaunista sovituskoppia en muista koskaan ennen nähneeni! Navetan eri osiota mukaillen puoti levittäytyy kolmeen eri huoneeseen, yhteen niistä on valikoitu korut, vaatteet sekä kengät. Paljon pellavaa, pitsiä ja romanttista hempeilyä. Koruvalikoimassa yksinkertainen ja näyttävä kohtasivat toisensa

Yläkerran lähiruoka- ja luomumyymälästä löytyi hylly kaupalla herkkuja, ja sieltä olisi voinut napata mukaan vaikka niitä miehisempiä tuliasia kunnon lihamötkäleen muodossa tilan oman karjan lihavalikoimista. Tiina valitsi kuitenkin tällä kertaa pussillisen leseitä aamuviilinsä joukkoon. Myös yksi iso pussi perunoita lähti matkaan.

Tämän pienen kesähumputtelureissun ajankohta oli todellakin se viimetinka. Koko kesä oli aikaa käydä, mutta aina tuli jotain muuta menoa että reissu siirtyi vain tuonnemmaksi. Mutta nyt sitten! Puoti sulkeutui tänä viikonloppuna pienelle tauolle ja avaa jälleen marraskuun lopulla joulusesongin merkeissä. Silloin on luvassa tapahtumapäivää ja jouluisia uutuuksia.
Meillä mukaan lähti herkkujen ohessa muutama tuoksukynttilä ja suojakori kukkaruukulle. Monta haavetta jäi asustelemaan puodin nurkkiin, ja niitä mennäänkin sitten katsomaan uudemman kerran silloin marraskuussa.

 

/Hanna