Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit

tiistai 25. marraskuuta 2014

Puntari: Periksi ei anneta!!!

Yrittävät pimentää maaseudun. Ei tuu onnistuun. Puntarissa on herännyt pieni mutta sinnikäs vastarintaliike! 

Viikonloppuna meille asennettiin ihan omat katuvalot! Ollaan niin innoissamme että pidetään niitä päällä melkein yötä päivää. Saapa Fortumin pomot sitten taas vähän muhkeammat osingot!

Kyllä muuten virkistää aika sairaan paljon saada tänne periferiaan valoa pimeyden keskelle!


torstai 20. marraskuuta 2014

Halkomäki: Kivirekikö?


Jopa täällä maaseudulla alkaa jo olla sellainen tilanne, että tuolla pihalla täytyy oikein miettimällä miettiä tekemistä. Yleensä tekemättömien asioiden lista kaatuu niskaan, mutta nyt on ihan toisenlaiset ongelmat.
Meillä on onneksi siitä kiva piha, että siellä riittää vielä toistaiseksi sellaisia tuntemattomia vyöhykkeitä, joissa ihminen ei ole varmaan koskaan käynyt, tai ei ainakaan viimeiseen kahteenkymmeneen vuoteen. On nurkkia mitä koluta. Kuten tuo meidän alaliiteri. Harvalaudoituksella tehty pieni piharakennus, joka on nielaissut vähintäänkin kahden sukupolven kampetta aina perunakuokasta ja pajukepeistä pikkukirveeseen ja pokasahaan. Trukkilavaa, pressuja, räystäspeltejä ja naulalaatikoita unohtamatta. Nyt polttopuiden huvettua sen toisesta osastosta roinan takaa paljastui reki. Tai kelkka. Tai mikä tuo nyt olisi.



Vesikelkaksi sitä ensin arvuuteltiin kun se siellä seinää vasten nökötti, mutta päivänvalossa tulimme toisiin ajatuksiin. Olisiko ollut pieni puureki, jolla rankoja joskus kuskattu? Sivutukipuista oli jäljellä vain reiät. No, mene ja tiedä mikä lie kivireki onkaan, mutta heti kättelyssä sille kuitenkin lankesi roviotuomio. Polttokasaan vaan! Vanha romu viemässä tilaa, mitä sillä tekee!






















Onneksi miehet eivät aina saa päättää ihan kaikesta, ja niinpä lopulta reki päätyi pihanurmelle perusteellista harjausta varten.




Sehän oli sympaattinen kuin mikä! Suorastaan huusi saada jatkaa elämäänsä jossain muodossa! Kuvittelin sen jo joulun aikaan rapun pieleen lyhtyjen ja havujen koristamana, tai lasten joulukuviin rekvisiitaksi taljojen ja tallilyhtyjen kanssa. Varmasti nätti myös aattoiltana kun vettä sataa ja viheriöivä nurmi antaa sille kivan kontrastin, heh heh!




Ainakin tämän talven ajan se sai armoa, katsotaan löytyisikö sille uusi koti jostain kunhan kesä koittaa. Tai sitten mä pistän sen jemmaan, ihan salaa...


Joulupukin reki on unohtunut meille, totesi Saku.


maanantai 17. marraskuuta 2014

Halkomäki:Hulinaviikon huipennusta Tampereella


Vautsi mikä viikonloppu takana! Tai oikeastaan koko viime viikko! Moista hulinaa on harvoin, onneksi, ja ehkä juuri siksikin se tuntui hauskalta. Sunnuntaita lukuun ottamatta reissattiin joka päivä jonnekin, yleensä käkikellot ja säkillinen eväitä&vaihtokalsareita kassissa, ja kivaa oli. Nähtiin ystäviä, uusia maisemia ja hoidettiin tärkeitä asioita. Kuten ruokaostoksia. Viikko huipentui kuitenkin rakkaan
Marttaharrastuksen parissa Tampereella. Täysi bussillinen enemmän tai vähemmän Marttahenkisiä ihmisiä hurautti Tampereen messukeskukseen Suomen Kädentaidot -messuille. Messut ovat ainakin minulle yksi vuoden kohokohdista, ja sinne on vaan pakko päästä. Niin paljon nähtävää, ihmeteltävää ja ihasteltavaa löytyy kolmen hallin täydeltä, eikä viiden tunnin aikaraja tahdo koskaan millään riittää.

Tänä vuonna odotin messuilta erityisesti kolmea asiaa: Marttojen Kässäkahvilaa ja siellä ehkä toiminnanjohtaja Marianne Heikkilän tapaamista, Plokiystävämme Elliksen tapaamista sekä joululahjahankintoja. Kuinkas kävikään?

Ihana ja superpirteä Ellis löytyi tutusti myyntitiskinsä takaa, uniikkien farkkutuotteidensa ympäröimänä. Taas oli hauska nähdä, edellisestä kerrasta kun on se vuosi. Jonkinlainen plokitapaaminen meidän pitäisi kyllä todellakin  yhdessä järjestää, hitsi! Elliksen plokiin voit käydä kurkkaamassa täältä.


Kuva: Elliksen plogista
Siitä asti kun Martat saivat uuden toiminnanjohtajansa, Mariannen, olen kovasti odottanut että jonakin päivänä saisin  tavata hänet kasvotusten. Ihmisen, joka omalla säteilevällä olemuksellaan ja nuorekkailla ajatuksillaan on nostanut Marttoja aivan uudenlaiseen valoon. Nyt onnisti! Tapasin Mariannen Marttojen Kässäkahvilassa ja kerroin hänelle terveiset maaseudun syvistä riveistä Aitoosta, ja hiukan Aitoon Marttojen toiminnastakin. Ja apua! Miten ihminen voikaan olla niin sympaattinen, hurmaava, valovoimainen ja aito. Niin ihana nainen!!! Olen vieläkin aivan häkeltynyt! Juttelimme pitkät pätkät ja jaoimme ajatuksia sekä Marttatoiminnasta että hiukan elämästä muutenkin. Lopulta hoksasimme, että tapaisimme vielä uudelleen seuraavana päivänä, Pirkanmaan Piirin syyskokouksessa. Sitä jäin innolla odottamaan.

Marttoja joka lähtöön, Marianne ja minä!
Vaan miten kävi joululahjahankintojen? En löytänyt mitään. Mikään ei erityisesti pompannut silmille, tai jos pomppasi, oli myös hintakin pompannut. Silläkin oli osuutta asiaan, että olin liikkeellä pikkuisen Topi-murun kanssa, eikä rattailla ollut aivan yksinkertaisinta kierrellä osastojen sokkeloissa ja pysähdellä hypistelemään kaikkea ihanaa. Rattaista tuotteiden pariin ojentuvat pienet kädet pitivät huolen siitä, että keskikäytävä oli meille paras vaihtoehto liikkumiseen. Pikkumies oli kyllä muuten aivan loistavaa messuseuraa, ei turhia kitissyt. Maalaispoika isoissa ympyröissä, johan siinä riitti ihmeteltävää pienelle kerrakseen.
No, tunnustettava kuitenkin on, että jotain hankintoja minäkin sentään...tavallaan itselleni! Jo muutaman vuoden olen haikaillut meille jouluista seimiasetelmaa. Kun meillä tuppaa olemaan lähinnä se tonttulinja joulukoristeissa, niin halusin edes jotain vähän syvällisempääkin. Vai pitäisikö sanoa sitä uskonnollista puoltakin edustetuksi. Seimiasetelmaa on muuten Suomesta aika vaikea löytää! Tai ainakaan minä en löytänyt, Nizzasta kylläkin, enkä sieltäkään ymmärtänyt ostaa. Kädentaitomessuilla törmäsin sitten aivan yllättäen Huittislaisen keramiikkapaja Krookun tuotteisiin, jotka kolahtivat kerrasta! Sympaattiset pienet hahmot, ihmiset, enkelit, eläimet, tallit ja kaikki! Ajattelin, että tulevina vuosina kasvatan asetelman porukkaa vielä muutamilla eläimillä sekä paimenilla. Kyllä olin löytööni tyytyväinen, vaikka messubudjetti siihen aika kertaheitolla napsahtikin.

Erityisen mukavaa messuilla oli myös kierrellä oman kotikunnan taitajien osastoilla, putiikkejaan pitivät siellä Ruusperin emäntä Noora Spirraalinsa tuotteilla, meidän kylän tekstiilipaino Scorpio, sekä koruja valmistava Tanjaak. Mukavaa sutinaa siellä riitti kaikilla! Kyllä ylpeä sai olla, että näinkin pieneltä paikkakunalta sentään kolme osastoa! Hyvähyvähyvähyvä!!!

Pirkanmaan piirin syyskokouksessa...

Kun lauantaikin meni vielä Marttakokouksessa uusia ihania ihmisiä tavatessa ja uusia tuulia tutkaillessa, niin sunnuntaina olinkin aivan valmis vain oleilemaan perheen kanssa ilman ihmeempiä suunnitelmia. Saatiin Puntarin sakki meille päiväkahville ja serkkuenergia toi säpinää pirttiin. Illansuussa tunti kahvakuulailua ja käkikellojen hiljennyttyä yöpuulle hetki teemukin ja lehtien parissa.

Huh ja Jestas! Miten kiva viikko! Vieläkin olen ihan täpinöissäni!


tiistai 11. marraskuuta 2014

Halkomäki: Kenkäunelmia ja unelmakenkiä

Kenkävalinnat puhuttavat taas. Tulee räntää, lunta ja vettä vuoronperään. Mitä sitä tuonne ulos oikein laittaisi, kun kylmä kuitenkin on ja siellä ollaan aina vähintään se pari tuntia kerrallaan hippailemassa.
Kaksi talvea ehdin vekslata kumisaappaiden ja huopakumisaappaiden välillä. Ensimmäiset olivat kylmät mutta näppärät, toiset kohlot mutta lämpimät. Kumpaisillakaan ei voinut lähteä kävellen edes kauppaan, saatikka pidemmälle lenkille. Haaveilin kengistä, jotka olisivat lämpöiset ja sietäisivät jonkin verran kosteuttakin.

Salaa unelmoin näistä:


Pieksut!
Nykysuomen sanakirjan mukaan pieksu on yksipohjainen ja koroton tai anturallinen ja matalakorkoinen nahkajalkine, jonka terässä on kauto ja kohoava nokka ja jonka varsi on puolisääreen ulottuva, nauhoilla sidottava.
Synonyymi pieksulle on lapikas.

Minulla oli pienenä tällaiset, nahkaiset, punaiset. Ihanat. Kokeilin näitä Töysän huopalapikkaita viime vuonna Tampereella Kädentaitomessuilla ja se oli rakkautta ensi silmäyksellä.


Pieksut jäivät kauppaan odottamaan aikaa parempaa kun isäni vinkkasi minulle superjalkineista. Eivät ehkä maailman trendikäimmät vielä, naisellisimmat tai söpöimmät kengät. Ei Sorelit eikä Uggit. Mutta jos kriteerinä on lämpö, vedenpitävyys ja käytettävyys niin mitään tämän parempaa en vielä koskaan ole kokeillut. Joo, tiedän, ei näytä nyt niin kovin mukavalta saappaalta, mutta kokeilehan jalkaan! Uskomattoman kevyet ja istuvat, uskomattoman lämpöiset!  Nahkaa ja karvavuori. Nam!



Olen testannut Lapin yli kolmenkympin pakkasilla ja etelän kevätloskassa. Toimii. Kymmenen kilometrin lenkki taittuu näillä ihan loistavasti, ei hölsky eikä hankaa. Olen suositellut näitä hiekkalaatikkokavereilleni, koiranomistajaystävilleni, mettäkavereilleni ja kaikille kylmävarpaisille. Näihin ei vaan pety! Eikä tarvitse etsiä erikoismyymälöitä, löytyy rautakaupoista ja kenkäliikkeistä, jotka myyvät Jalaksen jalkineita.

Että tämmöistä mulla nyt vaan asian tynkänä.
Pitäkäähän varpaat lämpöisinä!

maanantai 3. marraskuuta 2014

Halkomäki: Tavoiteyöpaita



Taisin viimeksi kirjoitella jotain sen suuntaista, että täällä Halkomäessä on vedetty aika vähillä energioilla kulunut kesä ja syksy. Kesän ja pitkän matkaa syksyä olin aika yksikseni noiden käkikellojen kanssa. Mitä upeimman hellekesän päivät kuluivat kotona, samaa rataa samoilla rutiineilla. Haikeana lueskelin Facebookista ystävien perhereissuista ja lomamatkoista ympäri maita ja mantuja. Me ei käyty missään. Vähän mökillä ja pienillä metsäretkillä vaan, minä ja pienet miehet.

Yksi päivä kesästä oli kuitenkin ylitse muiden. Tai ainakin se on yksi niistä harvoista jotka muistan. Tiinan kanssa päästiin heinäkuun lopulla kaksistaan Tampereelle, kahdeksan tunnin kesälomalle. Me ei montaa kertaa kesän aikana ehditty nähdä, etenkään oikein ajan kanssa.  Aamiainen Waynes Coffeessa, ostoksia, lounasta jossain ravintelissa, en enää muista nimeä koska otimme siellä myös yhdet drinksut, oikein kesäiset kivat, kahvia ja jätskiä Laukontorilla, Apulantatörmäilyä ja Tammerfestien tunnelmaa. Oli hirmu ihana päivä! Tampereella sentään ehdittiin istua ja jutella. Moneen kertaan sitä yhdessä ihmeteltiin, että miten tää meidän elämä nyt on tällaista? Onko kaikilla muillakin? Rötväiltiin rotvallin reunalla Ratinan rinteessä ja nautittiin auringosta. Mitään sen kummempia vastauksia ei saatu, mutta olo koheni kummasti.

Kyseisellä reissulla yhdessä vaatekaupassa karkkimässäilyn ja tissiliiviostosten lomassa vastaani käveli yöpaita. Jokin kohtalon oikku! Se kertoi suoraan ja mukisematta kaiken sen, mikä elämässäni oli aivan liian vähissä. Ja samalla siis antoi vinkit siihen, mitä lisätä elämään että se olisi muutakin kuin lastenhoitoa, ruuanlaittoa, pyykinpesua ja siivousta. Vaikka niistä tykkäänkin. Kassakone piippasi ja paita muutti meille. Nyt jos rupeaa vähääkään tuntumaan siltä, että miten tää mun elämäni nyt on tällaista, niin vedän yöpaidan päälleni ja valitsen siitä pari vaihtoehtoa. Viime aikoina kovassa huudossa ovat olleet ainakin enemmän unta, halauksia ja teetä. Tänään yllätin itseni kuuntelemalla Bo Kaspers Orkesteria. Enemmän musaa! Viime kerrasta on...öööö...yli kaksi vuotta!



 Ps. Yhden kohdan yöpaitaan kyllä lisäisin: more sister, vai miten se nyt menisi....

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Puntari: Talviaikaa




Viime lauantaina laitettiin mökki talviteloille. Puutarhakalusteet kannettiin suojaan, lehtiä haravoitiin, pata tyhjennettiin ja pyyhkeet otettiin kotiin pesuun. Kylmä tuuli puhalsi järveltä, eikä yhtään ylimääräistä hetkeä viihdytty rannassa. Kotona oli ihana laittaa takkaan tulet ja asennoitua talviajan alkamiseen. 

Pyhäinpäivää vietettiin eilen serkkujen kyläilyn merkeissä. Aamulla oli niin valoisaa kun pakkanen oli vieraillu puutarhassa ja maa oli kuurassa. Kyllä kelpasi hipsiä pihan poikki laittamaan savusaunaan tulet!