Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Halkomäki: Iltaa.

 
 
Yksi päivän parhaista hetkistä on tässä kuvassa.
 
Ilta. Kotimetsä.
 
Kun pääsee lähtemään iltalenkille metsään, juuri siihen aikaan kun aurinko hilaa itseään alas kohti puiden latvoja. Näin keväällä ilma on jo tyyni mutta vielä kylmän kirpeä, kesällä illan viileys on jo laskeutunut ja metsän tuoksut valloillaan. Ja ne männyt! Vuodenajasta riippumatta ne hehkuvat kultaisen oranssissa asussa.  Tänään sain nauttia tästä väri- ja valoterapiasta tunnin verran, tuulettaa mieltä ja ajatuksia. Ihanaa.

                                 Kyllä maalla on mukavaa!

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Halkomäki: Lintulaudan AfterFly



Meillä on tuon alatalon naapurin kanssa paitsi yhteishuoltajuus lintulautojen hoidossa, niin myös ankara kisa lintulaudan suosiosta lintujen keskuudessa. Että mitä lajeja on käynyt ja kuinka paljon on ruuhkaa ja silläviisiin. Meidän talo taisi voittaa kisan tänä vuonna ainakin meidän omasta mielestämme!!! Nimittäin naapurin lintubaari on jo hiljentynyt aika lailla muiden kuin keltasirkkujen osalta, mutta meillä käy edelleen ankara kuhina. Punatulkut ovat jo hiipineet takaisin metsän kätköihin, mutta tilalle on tullut uusia turisteja: varpuset! Hupaisan näköistä pientä ja kuhisevaa kansaa, kaikki jotenkin vähän erinäköisiä ja kokoisia mutta porukkahenki on luja! Myös keltasirkut ovat vahvasti mukana syömistouhuissa, mutta sen sijaan talven vakiovieras harmaapäätikka on jo poistunut kuvioista. Vähän huolettaakin, että onko sillä kaverilla kaikki okei?! Käpytikat jaksavat vielä visiteerata päivittäin, samoin pyrstötiaiset, mustarastaat ja kolme lähimetsän oravaa. Plus tietenkin harakat, varikset ja närhet, vakiorosvot!!! Varpushaukka käy napsimassa pulleita paisteja laudan lähistöltä tämän tästä, ja muutaman kerran pienoinen pyy on istuskellut tuossa meidän omenapuussa, kerran jopa ulkohuussin katolla. Aika humoristinen näky, heh! Uusin tulokaslaji meidän pihapiirissä on puukiipijä. Ihanan suloinen pieni vipeltäjä, joka kiipeää koivun runkoa ylös kuin hiiri. Olen nyt nähnyt sen kaksi kertaa ja rekrytoinkin jo alatalon puusepän tekemään sille muutaman pöntön tähän lähipuihin. Se on niin pikkuinen lintu että sitä on aika vaikea bongata, voi olla että se on asustellut täällä pidempäänkin mutta en vain ole huomannut.
Iltapäivisin lintulaudalla käy paras kuhina. Auringonpaisteessa lintuväki pitää melkoista hulinaa ja pyrähtelee iloisesti sinne tänne. Meiningistä tulee ihan mieleen Levin Vinkkarin terassi kevätsesonkiviikoilla afterskin ollessa parhaimmillaan. Mutta mikäpä linnuilla on juhliessa, ankarasta talvesta selvitty niin onhan se riemun paikka! Lisää jyviä ja ihraa kehiin!

Pikku-Kiiski on Papan kanssa ruokintapuuhissa sydäntalven pakkasissa.

 

Ps. Lintujen kevätruokinta on aika hankalaa jo maaliskuussa, kaupoista loppuvat niin jyvät kuin talipalluraiset! Etenkin isoja 20kg säkkejä saa metsästellä ihan tosissaan. Pienissä pusseissa on kilohinta melkoisen tyyris. Ensi vuonna pitänee hamstrata...

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Halkomäki: Pienestä kii...


Sitä on sitten pääsiäinen saatu päätökseen ja rairuohot löytyvät jo kompostorin uumenista. Suklaamunat on syöty, mutta pääsiäispuput nököttävät yhä edelleen takan reunuksella. Jännä juhlapyhä tämäkin on. Tässä huushollissa olen ainoa, joka sitä jotenkin haluaisi viettää. Vaalia niitä hyvin vähäisiä pääsiäisperinteitä, niitä mitä on jo lapsuudessa ollut. Kauhean laimeaa vaan on yksin fiilistellä ja viritellä narsisseja kuistille ja pupuja pöydille. Tällaisena ei niin sitten ollenkaan kirkollisena ihmisenä pääsiäinen on minulle sellainen kevään juhla, ja on mukava laittaa kotia raikkaaseen kuosiin talven jäljeltä.  Syödä hyvin ja ulkoilla ja lepäillä perheen sekä ystävien kesken. Ehkäpä sitten kun tuo Pikku-Kiiski tuosta vähän kasvaa niin saadaan lisää draivia näihinkin pyhiin!
Toipilas.
 
Pääsiäisen viikonloppu meni lasareettimeiningeissä ihmistelineenä kotisohvalla. Kiiski sairasteli, kova kuume ja hillitön yskä. Ulkona oli mitä upeimmat ulkoilukelit, mutta ihme kyllä siitä ei tullut minkäänlaista ressinpoikasta. Sohvalla oli vaan niin leppoisaa? Ehdittiin sentään käydä siellä Kuhmalahdella syömässä pääsiäisateria mukavalla porukalla, ettei ihan pakkasen puolelle jääneet nämäkään pyhät. Ja olihan se kivaa kun sai itse syödä kaikki lapsen saamat suklaamunat...ensi vuonna en ehkä pysty enää nauttimaan samoista eduista? Hyviä olivat kaikki merkit ja laadut, ja hyvällä omallatunnolla ne napostelin, heh heh!

MUTTA. Yksi asia meinasi pilata koko pääsiäisen, ja itse asiassa jätti siihen kyllä melko ikävän sivumaun. Nimittäin mämmi. Kiihkeästi odotettu yksi tai kaksi kupillista mämmiä ja tänä vuonna vaniljakastikkeen kera. Mutta mitä tapahtuikaan, mikä ryssi tämän pyhän pääsiäsihetken? Minä. Ja luomumämmi. Kymppimämmin luomumämmi. Voihan vehnä! Se oli kamalaa. Kuivaa. Karvaan makuista. Sokeroimatonta. Kyllä nyt puri luomu mua omaan nilkkaan. Periaatteena mulla on, että ostan aina luomua kun sitä on järkevään hintaan saatavilla. Ja tätä mämmiähän sitten oli. Vaan empä osta toista kertaa. Onneksi naapurissa nykäsen tukku pelasti tilanteen ja kiikutti meille puolikkaan rasian Saarioisten mämmiä. Hitsin hyvää! Mutta kyllä jäi karvas maku siitä Kymppimämmin flopista...ja miäskin pääsi sanomaan, että kyllä nyt toi sun ekohippeily taas on mennyt liian pitkälle! PÖH!