Tukikohta. |
Puolilta öin lähdimme ulos ampumaan raketteja. Tuskin ehdin mökistä pihalle kun ensimmäinen Duudsoni kapsahti jo tuttavallisesti kaulaani valkoviinipönikkä iloisesti loiskuen. Esitteli itsensä ja yritti pummata tupakkaa. Tyrmistys oli suuri kun sitä ei löytynyt: TÄH, etteks te vedä ees uutena vuotena, höööö! Poitsu ehti siinä parin minuutin aikana tyrkyttää useampaankin kertaan ihanaista valkoviiniään ja avautua elämästään sekä yhteisestä uuden vuoden vietosta. Oli oikein hyväkin keihäänheittäjälupaus, sama valmentaja kuin Pitkämäellä. Kaverit golfasi ja yksi pojista pelasi tennistä. Urheilijanuorukaisia siis! Ja kyllähän sen huomasi...! Tarjosin pojille tähtisädetikut ja siinä sitten yhdessä kilpaa säkenöitsimme. Kun T saapui ulos, sai hänkin saman vastaanoton, samat tarinat ja valkkaritarjoukset. Ja baariinkin olisi pitänyt porukan mukana lähteä. Pojilla ei ollut enää raketteja mitä ampua, koska nehän oli luonnollisesti ammuttu olympialaisten avajaisissa jo heti iltapäivästä. Lopulta kun tuo kumitossuporukka lähti tunnottomin varpain tallustamaan kohti paikallista juottolaa, huomasimme, että uusi vuosi oli jo tullut ja kellon vartin yli kaksitoista. Ei muuta kuin raketteja ampumaan. Tai siis T ampui, minä poltin tyytyväisenä perinteikkäästi niitä tähtisädetikkuja!
Vuoteen 2011 ponkaisin kolmen kuukauden sairasloman jälkimainingeissa. Ehkä elämäni antoisimmat kuukaudet, mitä tulee itsetuntemukseen ja oman elämän analysointiin. Aikamoinen retriitti oli. Miten ja miksi saivat vastauksia. Uusi vuosi oli konkreettisesti uuden alku, jonkun uuden ja paremman. En silti ikinä olisi voinut uskoa, että vuodesta tulee henkilökohtaisella tasolla niin upea, antoisa ja onnentäyteinen. Kaikkien niiden rämmittyjen vuosien jälkeen. Näin 365 päivää sitä eläneenä voin vain ihmetellä tapahtumia todella kiitollisena kaikesta. Omassa ystäväpiirissäni sen sijaan on tapahtunut kaikenlaista, paljon ikävääkin. Sairastumisia, kuolemantapauksia, työttömyyttä, monen moisia ongelmia. Onneksi myös paljon hyviä juttuja: lapsia, työpaikkoja, uusia koteja, häitä, valmistumisia ym. Se on elämää kaikki tämä. Silti haluaisin pyyhkäistä kaikki ne surut pois jos vain voisin, sillä ne koskettavat niin monia.
Mutta kaikkien vastoinkäymisten ja onnellistenkin hetkien jälkeen kannattaa todeta toimitusjohtaja Rane Vekkilän sanoin: Nyt täytyy vaan ajatella, että tässä on jonkin uuden alku!
Näihin kuviin ja tunnelmiin!
Vuoden 2011 "topit ja flopit"
Huhtikuussa olinkin sitten raskaana.
Ja juoksin Kaukkalan ympäri -juoksun Tiinan kanssa.
Toukokuu kului häähuumassa niin Tampereella kuin kotimäelläkin.Sain viran uudesta koulusta.
Rouvat Kyllikit. |
Kesäkuussa mun työpaikkani, Luopioisten yläaste, vietti viimeisiä kevätjuhliaan. Rakkaiden työkavereiden kanssa yhteinen taival päättyi haikeissa tunnelmissa. Heti kesäloman alkajaisiksi reissattiin Tiinan kanssa Nizzaan tuulettumaan. IHANA matka!!! Siitä viikon päästä Jukolan viestissä sain toimia Kuhmalahden joukkueen varajäsenenä ja huoltopäällikkönä, hulvaton kisareissu mitä parhaimmassa seurassa mutaisten peltojen keskellä! Oma liikunnointi lähti loppukuuta kohden laskuun jatkuvien supistelujen vuoksi ja sekös harmitti!
Sydän.Hämeen pyörätiimiä lähtötunnelmissa. |
Elokuussa alkoivat koulut ja minulla sairasloma. Kökötin kotona ja ravasin kunnan terveyspalveluiden äärellä. Syyskuussa jatkui sama meininki. Lokakuussa olin toisinaan ihan jalaton ihmisraunio ja laskin päiviä vauvan syntymään.
Pieni on elämä alussaan. |
Isot Kyllikit ja pikku Kyllikit ristiäisissä. Ja Saku-sankari. |
Joulukuussa juhlittiin Sakun ristiäisiä ja vietettiin ensimmäistä yhteistä joulua pienenä perheenä. Liikuntaharrastuksissa heitin verkot taas veteen kevyellä kädellä. Hankin uuden maastopyörän. Valkoisen. Fiilikset on huipussa!
Antoisaa vuotta 2012 kaikille lukijoille!
<3 Hanna