Puntari: Joulupostia Jeesukselle

Moi Jeesus

On tullut kelattua viime päivinä aika paljon näitä sun lähestyviä synttäreitä, ja heitän nyt aika villin ehdotuksen. Ymmärrän, jos loukkaannut, mutta mieti tätäkin vaihtoehtoa, jooko?

Ajattelin, että jos peruutettaisiin nämä sun synttärit. 

Eikö sullakin ole vähän vaivaantunut olo? Meininki ei ole enää entisensä. Fiilis on vähän sama, kuin lapsuuden synttärijuhlissa, jonne äiti pakotti kutsumaan koko luokan ja osa tuli paikalle vain kakun ja sipsien vuoksi. Tai sitten vähän isompana, kun pidit bileet, jonne porukka tuli hillumaan pelkän ilmaisen viinan perässä tyhjentämään sun faijan baarikaappia.
Sori nyt, mutta vähän sellainen olo mulla on näiden sun synttärien kohdalla: jengille on ihan se ja sama, kuka on sankari, kunhan saa kinkkua, kuusen ja lahjoja.

Sitä paitsi ne lahjat. Onko vähän sunkin mielestä karannut lapasesta? Kun ennen tenaville annettiin villasukat, Barbie-nukke ja uudet sukset, nykyään mikään ei riitä. Tuntuuko sustakaan yhtään reilulta, että kiinalaisipanat painavat pää märkänä kamaa liukuhihnalle, ja niitä roudataan konttikaupalla valtamerten halki ihmisille, joilla on jo kaikkea?
No ei mustakaan.
Ok, tässä välissä vois tietty heittää syyllistävän katseen niiden kolmen viisaan miehen suuntaan, että mitäs aloittivat. Mutta joku tolkku niilläkin jampoilla oli: yksi lahja per nokka ja se oli siinä. Ja aika handmade-osastoahan ne kulta, mirha ja suitsukkeet olivat, ei ollut taiwanin poika koonnut komponenteista ja liittänyt mukaan kolmesataasivuista käyttöopasta.

Tai mitäs Jeesus, jos ei kuitenkaan lopetettaisi näitä sun synttäreitä ihan kokonaan? Tehtäisiin niistä vain sellaiset vähän pienemmän porukan bileet.
Sellaiset, joihin saisi osallistua ne, jotka ovat löytäneet sun lähettämän kutsun sydämestään. Ne, joille ulkoiset puitteet on oikeastaan ihan se ja sama. Ne, joille riittäisi talli ja seimi ja taivaalla loistava tähti, pimeä yö, paimenet ja lampaat kedolla. Ja enkelin ilosanoma. Hiljaisuus ja rauha.
Sellaiset bileet, joissa läheisille annettu aika olisi lahjoista suurin, käden löytävä käsi ja toiselle annettu hymy tärkeintä jaettavaa.

Sellaisista bileistä taitaisit sinäkin Jeesus diggailla?!

Terkuin frendisi Kuhmalahden Puntarista,

Tike

Halkomäki: Kyllikit meets Leinon Eino!

Huomenta!
Ja hyvää Kyllikinpäivää 2018 sulle! Onhan lippu jo nostettu?
Mahtavaa kun tällä tavalla pukkaa juhlapäivää toisensa perään, ehtiikö välissä ollenkaan toipua?

Torstaina juhlittu 101. itsenäisyyspäivä jäi historiaan sellaisena, jonka vuosiluvun muistan varmasti aina. Sellaisia itsenäisyyspäiviä ei ole montaa. Koska perinteet. Aina sitä samaa...

Mutta jotain sentään jää meikäläisenkin muistiin. Lapsuuden yksi voimakkaimmista never forget -itsenäisyyspäivämuistoista menee ala-asteen aikaan. Silloin järjestettiin Luopioisten seurantalolla koulujen yhteiset itsenäisyysjuhlat, ja minä olin muistaakseni neljännellä luokalla, Tiina ensimmäisellä. Meidän yhdistetty 3-6 -luokkamme lausui siellä juhlassa Eino Leinon runon Kansa kalliolla. Voi jee mikä valinta pienten lettipäiden ja nappisilmien lausuttavaksi! Mutta sen runon muistan lopun elämääni, ja etenkin sen säkeistön, jonka itse lausuin. Se oli tuo neljäs.


Tää kansa vakavanha on
kuin kallio.
Sen kalliolle Luoja loi,
se elää ja se kuolla voi
eest' esivallan, ruhtinaan
ja isiensä maan.

Tää kansa myrskyt seisovi
kuin kallio.
Sen onni on vaan tyyni työ;
mut ennen pettuleivän syö
se omalt' uutispelloltaan
kuin vehnää vierahan.

Tään kansan juuret syvät on
kuin kallion.
Sill' on vaan yksi, yksi maa.
Tää kansa kieltään rakastaa
ja lakejaan ja laulujaan
ja isäin muistojaan.

Tää kansa katsoo ylöspäin
kuin kallio.
Se pyrkii päivään, valohon,
sen valta valtaa hengen on,
ei valtaa tykkein tuiskuvain,
ei miesten miljoonain.

Tää kansa syntyi vapahaks
kuin kallio.
Se seisoo Pohjan lumessa
kuin valon rintavartia,
se talvi-öissä taistelee
tai kaatuu paikalleen.

Tää kansa voidaan musertaa
kuin kallio.
Se voidaan pirstaks pilkkoa
ja voittaa väkivoimalla, -
mut sentään juurta kallion
sen pienin pirsta on.

Ja sitä runoa nimittäin harjoiteltiin. Niin paljon, ja niin tunteella kun nyt vain voi. Pienen tytön sielunmaisemaan se kaivoi niin syvän muistijäljen, että en varmasti koskaan pysty kääntämään itsenäisyyden juhlinnassa sellaista kepeää vaihdetta päälle, mitä salaa toivon. Että itsenäisyysjuhla olisi muutakin kuin sotien muiston synkän ja näkymättömän viitan alla hartaasti ja vakavana kansana vietetty juhlapäivä. Itsenäisyydestä on maksettu niin suuri ja raskas hinta, että en tiedä muuttuuko sen juhlinta koskaan Suomessa ilon juhlaksi. Edes sinä päivänä, kun sen kokeneita ihmisiä ei täällä enää ole. Silloinkin varmasti muistetaan veteraanien, lottien ja tämän maan rakentajien työtä.
Siihen sellaiseen ilon juhlaan ehkä tarvittaisiin ihan oma päivänsä, vaikkapa Suomen kansallispäivä. Silloin voitaisiin juhlia ihan vaan Suomea ja suomalaisuutta, ilosta kuplivin mielin ja ylpeinä tästä maasta. Ottaa siinä asiassa vaikka mallia muista pohjoismaista kuinka se tehdään! (Mä olen aina kadehtinut ruotsalaisia, kun niillä on joulutkin niin paljon iloisempia kuin meillä!) Onhan meillä toki jo juhannus, Suomen lipun päivä, mutta siihen on turha mennä enää kajoamaan, niin syvät perinteet on siinäkin olemassa. Kansallispäivää voisi viettää jollakin muulla tavalla, kuin sepalus auki veneessä seisten ja hukkumistilastoja kasvatellen?

Meidän perheen itsenäisyyspäivän vietto on ollut yleensä melko samanhenkistä vuodesta toiseen, eikä ohjelmisto ole paljoa muuttunut. Siitä ei ole kauheasti kerrottavaa. Perinteet ovat vankat ja tämä juhla se vuoden tärkein. Mukavia itsenäisyyspäiviä olivat ne, kun joskus oltiin isän kanssa heti aamusta jänisjahdissa. Lapissakin ollaan oltu kerran, kun Talvisotahiihtoa hiihdeltiin Kiillopäällä. Pienimuotoisia kekkereitäkin ollaan joskus viritelty, mutta enimmäkseen perhepiirissä nautiskeltu kotona ihania riistaruokia punaviinilasin äärellä ja syöty rauhassa pitkän kaavan mukaan. Käyty haudoilla ja katseltu televisiosta dokumentteja, paraati ja tietysti linnanjuhlat.

 

Vuoden 2011 itsenäisyyspäivä on varmasti minulle se kaikkein ikimuistoisin, sillä silloin vietettiin meidän esikoispoikamme kastejuhlaa. Laskettu aika oli 7.12. ja kovasti toivoin, että lapsi syntyisi itsenäisyyspäivänä. Siinä olisi hieno syntymäpäivä! Mutta syntymän sijaan hän saikin sinä päivänä kasteen, ja näin tuplajuhlien päivä olikin hyvin tunteikas ja ikimuistoinen monella tapaa. Kuopuksen kastejuhlaakin toivoin sitten itsenäisyyspäivälle, mutta Suomi100 -teema täytti tuon päivän niin totaalisesti, että siitä haaveesta piti luopua.

Tänä vuonna itsenäisyyspäivän kirjoitti historiaan ystäväni pieni tytöntyllerö, joka hieman yöyhden jälkeen saapui tähän maailmaan. Sain edellisenä päivänä olla hätistelemässä häntä maailmaan akupunktion avulla, ja sanoin tähtääväni hoidon lopputuloksen klo 00.05. Että saadaan pikku Suomettarelle mahtava syntymäpäivä, ylilennot, paraati ja liput salkoon! No rapialla tunnilla meni pieleen! Mutta niin mahtavaa oli herätä itsenäisyyspäivän aamuun ja lukea viestistä, että hän on nyt täällä!

 

Nyt kun itsenäisyyspäivä on takana, voidaan me täällä Halkomäessä alkaa keskittyä toden teolla joulun odotukseen ja moninaisiin valmisteluihin. Keittiössä on jo punainen joulucorneri tuttuun tapaan ja pipareitakin on leivottu. Muutama tonttu pyörii nurkissa ja valoja ja kynttilöitä poltellaan hämäränhyssyä pidellen. Tänäkin vuonna jouluun mennään hyvin vähillä vouhotuksilla. Lapset saivat kirjoittaa pukille kolme toivomusta ja aikuisten kesken koitetaan olla hankkimatta sen kummempia lahjoja. Katsotaan miten käy! Kouluun, päiväkotiin, kerhoihin ja muutamille ystäville väkerrän pienet herkkupaketit tyhjiin sokeripusseihin, paketoin kummilasten kuusenkoristeet,  leivon suklaiset joululoorat ja lopulta pakkaan varustekassit loman viettoa varten. Sitten kohti pohjoista. Siellä on koko perheen loma ja joulun ihmemaa.
Kaiken tämän keskellä koko joulukuu tuntuu olevan kuin yhtä suurta juhlaa, kun arkirutiinit peittyvät kaikenlaiseen mukavaan!

TIP TAP sullekin! Muista olla suurin piirtein kiltti! :)

Puntari: Joulu saapui meillekin

Puntarissa on rauhoituttu toden teolla joulun viettoon. Vielä joulunalusviikko kului tiiviisti töissä ja oppilaiden joulujuhlaesityksiä valmistellen, todistuksia kirjoitellen ja uuteen lukukauteen jo henkisesti valmistautuen. Keskiviikkona vietimme joulujuhlaa ja torstaina saattelimme oppilaat joululomalle kirkossa pidetyn jouluhartauden myötä.

Meillä kävi siivooja maanantaina ja päätin, että erillistä joulusiivousta ei sen lisäksi isommin tarvita. Yksi stressi vähemmän. Ilolla olen maksanut reilun satasen kuussa siitä, että joku muu kuin minä säännöllisesti imuroi, pesee lattian, puunaa vessat, tuulettaa matot jne. Se raha menee oikeastaan suoraan mun henkilökohtaisen hyvinvoinnin lisäämiseen.
Käytinkin joulusiivouksesta jääneen ajan siihen, että sain nähdä niitä ihmisiä, joita ei näiden arkikiireiden keskellä juuri ehdi nähdä.
Alkuviikosta käytiin lapsuudenystäväni (Saiman kummitäti) luona ja päivitettiin kuulumiset puolen vuoden ajalta. Meillä on se autuas tilanne, että juttu jatkuu aina ilman suurempia lämmittelyjä suoraan siitä, mihin se edellisellä kerralla jäi. Sama näyttää olevan myös jälkikasvumme suhteen: leikki käynnistyi n. minuutti siitä, kun oltiin päästy sisälle.

Jouluaaton aattona lähdimme kierrokselle Kangasalle. Kävimme pikaisesti moikkaamassa kummipoikaani ja hänen perhettään Ruutanassa.
Nappasin aikaa ihmisten näkemiseen siivouksen lisäksi myös leipomisesta, ja jätin kaikki suunnitellut joululeivonnaiset tekemättä. Sen sijaan kävin Kangasalla Paakarista hakemassa muutaman suklaaleivoksen joulukahvipöytään. Konditorian myyjä antoi lapsille kauniisti koristellut ja pakatut piparit, ja joulumieli nousi heti potenssiin kymmenen.
Anoppilassa poikkesimme glögillä ja karjalanpiirakoilla, jonka jälkeen suuntasimme vielä viimehetken ostoksille. S-marketissa oli partiolaiset pakkaamassa ihmisten ostoksia, ihana idea! Pakko oli sujauttaa pari euroa kiitokseksi partiopojalle hyvästä palvelusta.
Löytötexistä haimme hautakynttilät ja ulkotulet ja kassajonossa koin ihanan yllätyksen, kun bongasin opiskelukaverini Saijan perheineen. Pikaiset halaukset ja kuulumiset saatiin vaihdettua Saijankin kanssa.
Sitten piipahdimme vielä pikaisesti ystäväperheen luona viemässä joulumuistamiset heille. Nämä kaikki vierailut olivat itselleni sitä, mitä kaipasinkin. Ajattelin ennen, että joulumielen löytymiseen vaaditaan hirveä kiire ja työlista, mutta kyllä se oma joulufiilis löytyi nimenomaan tästä pienestä tonttuilukierroksesta ystävien luona.

Kangasalta lähtiessä kävimme kierroksen Pälkäneellä ja Luopioisissa isovanhempien ja muiden läheisten haudoilla. Vaikka hautausmaa tulvi vettä ja ilma oli kurja, kynttilämeri oli jo aaton aattona vaikuttavan kaunis. Mieli rauhoittui kummasti siellä kävellessä.

Kotona tehtiin illalla vielä pienet valmistelut tyttöjen kanssa. Minä tein lihapullia, Saima pilkkoi ainekset rosolliin, Maire kirjoitti joulupuheen ja yhdessä koristeltiin kuusi ja pipareita.
Iltasaduksi piti vielä lukea Mauri Kunnaksen Koiramäen Talvi -kirjasta se osuus, jossa kerrotaan Koiramäen väen joulunvietosta. Se kuuluu meidän jouluun (ihan niinkuin kaikki Kunnaksen jouluaiheiset kirjat).

Aattona herättiin riisipuuronkeittoon ja Sakarikin kotiutui töistä. Laitettiin mies heti nukkumaan ja jatkettiin kodin pieniä valmisteluja. Joulurauhan julistuksen jälkeen tehtiin päätös, että tänä vuonna ei mennä lainkaan kirkkoon, vaan rauhoitutuaan kotiin. Alettiin valmistella joulusaunaa kuntoon ja keiteltiin kahvit puoli neljäksi, kun mummu ja pappa saapuivat meille joulunviettoon. Aatto kuluikin perinteisen kaavan mukaan herkkuineen, lahjoineen ja saunotteluineen. Valvottiin lähes puoleen yöhön ja muisteltiin kaikkia lapsuuden jouluja ja niitä aikoja, kun meillä oli hevosia Aitoossa.

Joulupäivänä otettiin rennosti. Tehtiin taidetta joulupukin antamilla pastelliliiduilla ja vesiväreillä. Osa otti päiväunet. Kirjoja ja lehtiä luettiin. Syötiin vielä porukalla jouluateria ja kahvin kanssa nautittiin Mairen ja Saiman tekemät mustikkatuorejuustojälkiruuat.  Mummun ja papan lähdettyä katseltiin Gilmoren tyttöjen uusia jaksoja, syötiin karkkia, luettiin kirjoja, saunottiin yli tunti (jalkakylvyn kera) ja illalla vielä herkuteltiin juustoilla ja kekseillä ja joulupukin tuomilla herkkuoliiveilla.

Tapaninpäivän aamuun nukuttiin hyvin ja sikeästi. Tuulinen sää on nyt selkenemässä jopa lähes aurinkoiseksi ja tänään olisi tarkoitus uskaltautua jo uloskin vähän liikkumaan.
Mieli ja keho onkin saanut sekä henkistä että ihan konkreettista ravintoa lähipäivinä runsaasti, joten tästä on mukava jatkaa joululoman viettoa!

Halkomäki: Hyvä Joulu

Joulu sitten tulla jollotti tänne Äkäslompoloonkin. Mukavan pakkasen, lumisateiden ja upeiden revontulien alla olemme saaneet perheen kesken laskea sykettä lomaan ja juhlaan. Tämä on meidän kolmas joulu Lapissa. Ensimmäinen meni vähän sopeutuessa, olihan se meille ensimmäinen joulu poissa kotoa. Viime joulu taasen oli osastoa Paras Joulu Ikinä, juuri sellainen josta olin haaveillut usean vuoden ajan. Ja jota tässä pitkin syksyä ollaan kaiholla lasten kanssa muisteltu. Saatiin Tiinan kanssa koko porukka saman kuusen ympärille. Oltiin panostettu ruokiin, koristeisiin ja mukaviin yhteisiin juttuihin. Unohtamatta rauhoittumista ja kiireetöntä tunnelmaa. Oli hauskaa jakaa juhlan valmisteluita yhdessä ja pyhien aikana jokainen pääsi vuorollaan keittiöön hääräämään toisten ottaessa lepoa.

Tänä vuonna oli jotenkin itsestään selvää, että tänne tullaan taas. Irti arjesta ja velvollisuuksista. Ihan oikeasti rauhoittumaan ja nauttimaan perheen yhteisestä ajasta. Ja näin aaton aaton iltana voin sen todeta, että tämä joulu on varmasti pienin joulu, mitä koskaan olen ollut valmistelemassa. Monella tapaa. En ole varmaan koskaan hankkinut näin vähän joululahjoja. En käynyt edes jouluostoksilla. Lapsillekin hankin vain yhden yhteisen kirjalahjan, senkin käytettynä. En hankkinut jouluksi parempaa vaatekertaa enkä uusia koristeita. En joulukukkia tai konvehtirasioita. Joulukahvin sain Tiinalta, ja senkin olen jo melkein juonut. Ystävien joululoorat sun muut joulumuistamiset jäivät pääosin tekemättömien töiden listalle.
Ruokapöydässä meillä on jouluaterian riisuttu versio, tarjolla vain harvat ja valitut. Itse valmistin imelletyn perunalaatikon, rosollin ja joululimpun. Saaristolaisleipä saatiin äidiltä, kaikki muu on hankittu kaupasta. Listan ulkopuolelle jäi moni perinteinen joulupöydän herkku, mutta nyt mennään näillä. Kahvin sekä glögin kanssa pipareita ja joulutorttuja. En ole leiponut MITÄÄN herkkua. Jotain täytyi sentään itse tehdä, sillä joulufiilis vaatii sen. Mitään sellaista kuuluisaa joulupsykoosia en ole koskaan kehitellyt, vaikka mies välillä valittaakin turhasta ressaamisesta. Toisen silmissä innostunut häärääminen kai sitten näyttäytyy niin.
Joulun ainoana mökin ulkopuolisena ohjelmana meillä on aamupäiväkahvit Velhon kodan hämyssä. Muuten ollaan kuin ellun kanat. Tuntuu, että kaiken tämän tolkuttoman jouluhössötyksen, kaupallisuuden ja yltäkylläisen tarjonnan keskellä vähempi on parempi. Yksinkertaisesti. On tärkeintä keskittyä olennaiseen.

Jo viime Jouluna mun sisimmässäni puristi möykky, joka nosti rakkaan perheporukan kanssa vietetyn joulun arvon entistä korkeammalle. Pitkin syksyä televisiosta tulvinut kuvamateriaali sota-alueilta pakenevista ihmisistä ja karmivat kuvat Välimeren rannoille ajautuneista hukkuneista lapsista saivat aikaan ikävän puristuksen tunteen rintakehälle. Nyt se puristus on oikeastaan vielä konkreettisempi, sillä nämä asiat ovat kuluneen vuoden aikana menneet omakohtaisesti syvälle ihon alle.
Vaikka aina olen jouluisin lähettänyt lämpöiset ajatukseni maailmalle hätää kärsivien ihmisten luo, tänä jouluna teen sen erityisen raskain sydämin. Uutiskuvat Aleppon pommitusten keskeltä eivät mitenkään kevennä niitä. On suunnattoman järkyttävää katsoa ihmisten kärsimyksiä, joille ei näytä tulevan minkäänlaista loppua. Kun ei ole rauhaa, ei ole elämää. On vain kilpajuoksua kuoleman kanssa päivästä toiseen. Hyvällä onnella voi pelastua yön pommituksista, ohjusiskuista ja sotilaiden luodeista. Näille ihmisille ainoa tie takaisin elämään on pako. Monille sekin mahdoton.

Tänä jouluna minulle suurin kiitollisuuden aihe on se, että läheiseni saavat viettää joulua rauhassa, kukin omissa kodeissaan, turvassa ja hyvillä mielin. Vaikka on sairauksia ja muuta ikävää, niin silti on aina myös toivoa. Olen kuluneen vuoden aikana saanut joukon uusia ystäviä, joista muutamista on tullut minulle hyvin läheisiä ja tärkeitä. He viettävät nyt toista jouluaan turvassa. Vailla pelkoa pommeista, terroristiryhmien värvääjistä, kotiovella odottavista tarkka-ampujista, uskonnollisten ääriliikkeiden asettamista autopommeista tai koteja räjäyttävistä kiihkomielisistä sisseistä. He ovat päässeet pakoon ja onnekkaina selvinneet matkastaan hengissä. Heilläkin on toivoa.

Sinivalkoista rauhaa ja turvallista elämää Suomessa olen aina suuresti arvostanut. Silti nekin asiat ovat saaneet kuluneen vuoden aikana aivan toisenlaisen perspektiivin. Lähi-idän uutiskuvien ja -otsikoiden takaa minulle on auennut aivan uusi maailma. Maailma ihan tavallisten ihmisten silmin. Olen kuullut ihania tarinoita ajoilta, jolloin elämä oli hyvin. Kuinka appelsiinipuut kukkivat, ja kuinka keskikesällä laitettiin appelsiininkuoria tyynyn alle, jotta unessa näyttäytyisi tuleva sulhanen. Lapsuuden uintiretkistä joelle ja metsästysretkistä vuoristossa. Perheiden yhteisestä ajasta työntäyteisen arjen keskellä. Se kaikki on elämää, jota ei enää ole kuin muistoissa. Ei ole kotia. Ei sisaruksia. Ei vanhempia. Ei ole lapsuuskuvia, ei hääkuvia. Ei perhealbumeita. Yhdellä ystäväperheellä on vain muutama kuva hetki ennen lähtöä hankitussa kännykässä. Istuin kerran teepöydän ääressä ja juttelimme heidän suvustaan Irakissa. Perheen pienin tyttö kiikutti minulle puhelimen ja halusi näyttää kuvia. Kuvissa noin kolmekymmentävuotias mies makasi outo ilme kasvoillaan, pää veressä kadulla, oman kotitalonsa edustalla. Vieressä makasi hänen kaksivuotias tyttärensä, kasvot veressä, lasittunein katsein. Tyttö sanoi: Katso, ampui, minun eno, minun serkku! Hetki meni, ennen kuin ymmärsin kuvien ihmisten todellakin olevan kuolleita. Laajemmassa kuvassa näkyi heidän kotitalonsa ja sen edustalla lopulta kadulle lakanoin peitetyt ruumiit.
Sinä iltana en oikein saanut unta.

Lopulta ihmisen pahin vihollinen on ihminen. Tuntuu, että maailmassa on vallalla niin paljon pahaa, että hyvä hukkuu sen jalkoihin. Silti meidän täytyy säilyttää usko ihmiseen. Minulla sitä on kuluneen vuoden ajan ylläpitänyt vapaaehtoistyö turvapaikanhakijaperheiden parissa. Se on joka päivä tuonut konkreettisesti esille sen, miten paljon maailmassa on vielä hyvää. Hyviä ihmisiä. Hyviä tekoja ja ajatuksia. Toki se on tuonut esille paljon myös sitä ihmisyyden karmeaakin puolta, josta meillä suomalaisilla ei oikein ole edes aavistusta. Suomalaisena on mahdotonta käsittää sitä, että ihmishengellä ei ole mitään arvoa, eikä ihmisellä minkäänlaista ihmisarvoa.
Maailman rauhan eteen on tehtävä nyt kaikki mahdollinen ja mahdotonkin.

Rauhaa täällä Suomessa on varjeltava erityisen tarkasti, onhan se arvokkainta mitä meillä on. Meidän tulee entistä tarkemmin valvoa rajojamme ylittävien ihmisten taustat ja tarkoitusperät sen säilyttämiseksi, ja toisaalta antaa täältä vilpittömästi turvaa niille jotka sitä oikeasti tarvitsevat. Täällä on tilaa hyville ihmisille. Kansalaisuuteen tai uskontoon katsomatta.

Näiden ajatusten pohjalta rakentuu joulu täällä Äkäslompolossa tänä vuonna. Se, mikä joulussa on tärkeintä, on tallella. Siitä kiitollisina koristelemme huomenaamulla yhdessä kuusen, ja sitten Turun joulurauhanjulistuksen kautta hiljennymme viettämään Vapahtajamme armorikasta syntymäjuhlaa. Tonttujen ja Joulupukin kera tietenkin. Lapset ja äiti kuumeessa ja hirmuisessa yskässä, tietenkin. Mutta hyvillä mielin.

Kaikille maailman ihmisille joulu ei ole tasapuolinen. Kaikilla ei ole edes valkeaa joulua. Saku 5v. tuossa aamulla mietiskeli, että onkohan se Jeesus ihan kokonaan unohtanut että on joulu kun ei se ole muistanut lähettää lunta Aitooseen, vaan kaikki lumi on tullut tänne Lappiin. Että ei se Jeesuskaan kyllä ihan kaikkea ymmärrä, kun kyllähän nyt kaikilla pitäisi lunta olla!

Rauhallista Joulua jokaiselle!

Oli lunta tai ei.

Halkomäki: Vink vink vinkkausta!

Maitolaiturin menoa pidempään seuranneet lukijat tietävät, että meillä Tiinan kanssa on varsin lämmin suhde Nokian suuntaan Nansolle. Niinpä Nansoa koskeneet lakkautusuutiset olivatkin suuri suru sekä Puntarissa että Halkomäessä. Onneksi tuotanto ei kuitenkaan kokonaan lakannut ja nyt saamme Nanson lisäksi nauttia myös laadukkaista Nokian Neulomon tuotteista.

Jonkun ihmeen sosiaalisen median mainoksen kautta eksyin kerran Verson Puodin sivuille, ja nyt onkin ihan pakko vinkata teille tämä mainio pieni kangas-/vaatevalmistaja. Jolla on myös yhteydet Nokian suuntaan! Laadukkaita ja hauskoja kankaita ja persoonallinen Taimi -mallisto. Naisille, miehille ja lapsille.  Mä löysin sieltä kerralla monta suosikkia, ja jos kotoa löytyisi vielä ihan pikkuruinen napero, niin olisin varmaan jo aivan seonnut tilausta tehdessäni!!!

Syksyllä Verson Puoti teki yhteistyötä Nokian Neulomon kanssa, ja toi ennakkotilaukseen yhden mallistonsa mekon, joka on kokonaan suomalaista työtä. Yhdessä -mekko. Made in Nokia. Kun kerrankin sai niin persoonallisen ja kivan mekon suomalaisella laadulla, niin olihan se hankittava! Hintakin kohdillaan. Samaan syssyyn tilasin poikasille trikoopaidat.  Ja kaikkea muutakin kivaa olisi ollut tyrkyllä myös niin Tiinalle kuin tytöillekin. Tiedän mistä seuraavan kerran vaatelahjoja hankin!

Yhdessä mekko! Sopii varmaan ihan kaikille vartalotyypeille!

Napitus ja huppu ovat hauskat!

Alahelman rypytys kuminauhoineen takaa käyttömukavuuden.

Taskut tuovat rentoa ilmettä yhdessä hupun kanssa.

Hihansuiden pitkä resori antaa vapautta säädellä hihan pituuden sopivaksi.

Käy kurkkaamassa Verson Puodin sivut täältä! Facebook -sivut täältä.

Ja Nokian neulomon sivut löydät täältä.

Pukin matkaan saattavat vielä ehtiä, mikäli tuotteita on saatavilla.

Ja Ps. tämä ei ole mikään maksettu mainos,

ihan vaan vinkkaus! :)

Halkomäki: Aluksi&Lopuksi

 

Tätä levyä odotin aikoinaan kuin kuuta nousevaksi.

Sain viimeisen kappaleen levykaupan tiskin alta.

Levy aloittaa jouluni ja myös päättää sen.

Näissä tunnelmissa tänään hetki kotisohvalla.

 

Hei hei Joulu!

 

 

 

Halkomäki: Poroa, Piparjuurta, Puolukkaa

Pohjoisen reissulla tuli seikkailtua keittiössä ihan mukavasti, sillä pöytäkunta koostui monen päivänä kymmenestä ruokailijasta. Siinä oli sellaista savottaemännän meininkiä kun viiden litran soppakattilakin jäi pieneksi!
Joulupäivän iltapäiväkahveille olin suunnitellut tekeväni näitä savuporoherkkuja suolaiseksi tarjottavaksi. Jostain kumman syystä ne jäivät kuitenkin silloin tekemättä, mutta muutamaa päivää myöhemmin niitä olikin tarjolla iltateen kaverina. Niin nopea ja helppo ohje, että laitan sen tännekin jakoon.
Muutamia huomioita reseptin osalta tein:
Täytettä laittaisin vähemmän yhtä piirakkaa kohti, sillä se on melko tuhtia. Niin että alkuperäisohjeen mukaisen kymmenen piirakan sijaan näitä saisi tästä tehtyä vaikka sen kaksikymmentä. Ja täytettäkin voi tietysti varioida, laittaa savuporon ja persiljan tilalle savulohta ja tilliä, vaihtaa maustamattoman tuorejuuston maustettuun ja sitä rataa. Kyllä te tiedätte!
Ja hei, nämä oli ihan tosi hyviä vielä seuraavanakin päivänä lämmitettynä, vaikka voitaikinan rapsakkuus puuttuikin! (Ja kaikkihan huomaa että mun piirakoista puuttuu nyt se persilja...)

Mutta sitten itse asiaan, eipä tässä sen kummempia läpinöitä kaivata:

Poropiiraset

10(20)kpl

 

500 (1000)g voitaikinalevyjä

1 muna

150g ranskankermaa

100g tuorejuustoa

2-3tl piparjuuritahnaa

100g kylmäsavuporoleikettä

½tl mustapippurirouhetta

persiljasilppua

 

koristeluun:

puolukoita

persiljasilppua

• puolita sulaneet voitaikinalevyt, viillä veitsellä sentin levyinen kehys taikinanelijöiden reunoille ja voitele levyt munalla

• sekoita hienoksi silputtu savuporo, ranskankerma, tuorejuusto ja piparjuuritahna, mausta persiljalla ja pippurilla

 

• jaa täyte piirakoiden keskelle ja levitä hiukan, ei kuitenkaan viillettyjen reunojen päälle
• paista 225c noin 15 minuuttia, kunnes taikina saa kauniin ruskean värin

• koristele valmiit piirakat puolukoilla ja persiljalla
• tarjoile hiukan jäähtyneinä

Halkomäki: Ei ihan vielä!

Käväisin eilen iltapäivästä Puntarissa Tiinaa ja pesuetta moikkaamassa. Hinkkalan talo oli niin tunnelmallisen ihana jouluisessa asussaan ja siellä tuntui asustelevan varsin tyytyväisiä lomalaisia vaikka vapaiden loppu jo häämöttääkin. Glögimukin äärellä haikailimme Tiinan kanssa melkein yhteen ääneen sitä, miten tänä vuonna joulusta ei jotenkin vaan raaskisi luopua! Vaikka joulua laitettiin kumpaankin kotiin jo joulukuun alkupäivistä lähtien, niin silti tuntuu ettei siitä ole saanut nauttia vielä tarpeeksi. Kynttilöistä, valoista, koristeista, musiikista, punaisista tontuista, kimallenauhasta, kuusen palloista, glögistä ja joulun herkuista. Etenkin riisipuurosta. Joulun rauhallista tunnelmaa haluaisi nautiskella vielä monta päivää!

 

Kotimatkalla mietiskelin, että onko tämä joulun viivyttäminen nyt vain vastaisku kaikelle kurjalle mitä kotiseinien ulkopuolella tapahtuu ja mitä mediat tuuppaavat silmien eteen tasaisena vyörynä. Lempeä vastaisku kaikelle kylvetylle vihalle, kaunalle, epävarmuudelle. Valoisa vastaisku pimeälle. Vai johtuuko se siitä, että nyt saatiin koko maahan pakkasta ja ainakin tänne pieni valkoinen lumipeite? Maisema näyttää nyt niin kauniin talviselta ja vihdoinkin myös jouluiselta! Ja kun me oltiin joululomasta kaksi viikkoa pohjoisessa, niin kotona vietetty joulukiintiö ei ilmeisesti ole vielä täynnä.

Päätin, että oli syy tähän huumaavaan joulufiilikseen mikä tahansa, meillä joulu viipyy yli loppiaisen. Saa olla ne vähät koristeet paikoillaan, kanelintuoksuinen kynttilä pöydällä, pallot, linnut, tähdet ja omenat keittiön ikkunassa, muutama punainen tyyny sohvalla ja talvivalot roikkumassa verhotangoista. Himmelihän meillä pyörii olohuoneen katossa ympäri vuoden. Jouluttajiksi tässä ei kuitenkaan ryhdytä. Aion kyllä järjestää Nuuttipukille jotain hommia ensi viikolla, vaikka kuinka haikeaa ja vaikeaa olisi...

 

 

 

 

 

Ps. Poikasilla joulukiintiö täyttyi ilmeisesti tänään. Katselivat neljännen kerran Joulupukki ja Noitarumpu -elokuvan ja pakkasivat tonttulakin laatikkoon. llalla vanhempi pohdiskeli toiveikkaana: Mitähän sieltä pääsiäispupun tuomasta munasta sitten mahtaakaan löytyä?!?

Puntari: Ulkojäät

Vähän samoilla fiiliksillä mennään, kuin vuosi sitten joululomalla: jos ei kerran etelään saada lunta, niin hyvä että on edes pakkasta.
Ylläksen joulutohinoista rantauduttiin kotiin maanantaina ja sopivasti talvi tuli näillekin leveysasteille. Olisi ehkä hitusen jurppinut lähteä paukkupakkasista ja hyvien hankien keskeltä, jos täällä olisi vielä satanut vettä...

Pyykkikone laulaa parhaillaan viidettä kierrostaan ja vielä olisi lakanapyykkiä pesemättä. Kotipäivät ovat sujuneet pääasiassa kasseja purkaen ja uudestaan hienoja joululahjoja ihailleen. Tornion Pentikiltä tuli tehtyä vielä jouluhankintojakin ja laitettua esille kotiin. Jotkut jo riisuvat kotia jouluasusta, mutta minä alan vasta virittäytyä kotijouluun :-) Välipäivät ovat muutenkin parhaita. Eilen katselin jopa elokuvaa yömyöhään ja tunnelmoin itsekseni kun muksut jo nukkuivat ja S oli töissä.

Facebookin kirppikseltä löytyi uudet luistimet Maikulle ja niitä pääsikin jo testaamaan kotilammen jäälle, johon parissa päivässä tuli kunnollinen luistelujää.
Eilen palauteltiin muistiin vielä perusluistelua, mutta tänään kaivettiin esille jo kiekko ja mailat. Kunnon pihahöntsyt saatiin käyntiin, kun isukkikin hyppäsi kaukaloon kunnon harjoitusvastukseksi.

Halkomäki: Joulunaluskivaa!

 

Halkomäki aloitti laskeutumisen Jouluun ja sytytti kiitoradan valot marraskuun lopussa. Miltei kuukausi hujahtikin ihan vilauksessa kun oli kaikenlaista mukavaa puuhaa. Tässä muutama puhelimeen tallentunut kuva viime aikojen jutuista:

 

 1. Kyllikkien ykkössisko ja lasten oma Miiatäti Tuusulan hoodeilta aloitti virallisesti joulun ajan visiteeraamalla meillä oikein yökylässä. Poikasillahan oli vaikka mitä suunnitelmia Miiatädin pään menoksi, eikä vähäisimpänä piparien leipominen.

 

2. Niin ne haaveet vaan toteutuvat yksi kerrallaan!

VUOSIA ja taas vuosia olen kuunnellut Bo Kaspers Orkesteria näkemättä bändiä koskaan livenä lavalla. Viime kesänä kävi kuitenkin niin, että äkisti huomasimme Tiinan ja hyvinvointikonsulttiystävämme Sadun kanssa hankkineemme liput Helsinkiin Tavastialle, BKO:n keikalle. OHO! No sitä keikkaahan sitten odotettiin kuin kuuta nousevaa, ja marraskuun lopuksi löysimmekin itsemme pikkujoulutunnelmissa Helsingin humusta. Mukava päivä kaupungilla, vähän jouluostoksia, hotellilla kuohuvaa, lämpörullia ja huulipunaa. Ja sitten itse asiaan! Sanat eivät riitä kertomaan siitä illasta oikein mitään. Se oli jotain niin huippua!!! Sellaista tunnelmaa ja hurmoksellista oloa en ehkä koskaan ole kokenut missään keikalla. Bändi on soittanut yhdessä yli kaksikymmentä vuotta, ja se näyttäytyi pelkästään positiivisena asiana. Mieletön meininki! Kanssasisareni Tiina ja Satu olivat eturivissä yhtä pehmein polvin kuin minäkin! Keikan jälkeen päästiin vielä syömään ja nautiskelemaan fiiliksistä. Oi että, oli mahtava reissu! 

 

 

 3. Joulukuun puolivälissä käytiin Tiinan ja tyttöjen, molempien mummujen sekä mun vanhemman poikaseni kanssa Pälkäneen kunnan kulttuuritoimen järjestämällä reissulla Turussa. Aboa Vetus&Ars Nova -museossa oli esillä vanhoja nukkekoteja Britannian hienostokodeista, vanhimmat 1700 -luvulta. Kerrassaan hieno näyttely ja paljon katseltavaa! Jännittävä oli myös museon alakerta historiallisine kaivauksineen ja kaiken kruunasi kahviossa meneillään ollut Jazz -brunssi. Ihka oikea dj soitti vinyyleiltä pehmoista jazzia ja pöydät notkuivat herkkuja tuntien ajan. Väkeä oli niin paljon, ettei sekaan valitettavasti enää oikein mahtunut. Niinpä ruokailimme kaupungilla joulutorien kiertelyn lomassa. Kyllä Turku on oikea joulukaupunki, niin kaunis ja historiaa huokuva!

 

 4. Joulumyyjäiset kuuluvat jouluun! Kyllikkien omat myyjäispuuhat ovat olleet hiljaisina viimeiset vuodet kertakaikkisen aikapulan vuoksi, mutta Marttojen myyjäispöytään sentään jotain ollaan saatu aikaiseksi. Oman kotikylän myyjäisissä riitti väkeä ja tunnelmaa!

 

5. Tampereen joulutori ja pieni jouluostosreissu vanhemman poikasen kanssa. Tärkeää yhteistä aikaa!

 

 

6. Omat jouluvalmistelut sekä tontuntyöt ovat sujuneet iltamyöhällä kun lapset nukkuvat. Perinteiset joululoorat lähtivät taas uusiin koteihinsa ja muutama muukin pikkunyssäkkä tuli vietyä oven taakse tai postilaatikkoon. Niitä reissuja tehdessä mielen valtasi kyllä kiitollisuus siitä, miten ihania ihmisiä ympärilläni onkaan! Paketitkin sain kääräistyä juuri ajoissa, jotta ne ehtivät tonttujen matkaan kohti pohjoista!

 

 

 

7. Joulukuun odotetuin juttu oli kuitenkin lähtö pohjoiseen. Viime perjantaina hyppäsin pikkupoikien kanssa pohjoisen junaan ja köröttelimme yön pimeinä tunteina perille Kolariin, ja siitä jatkoimme bussilla Äkäslompoloon. Täällä meitä odottikin pikku pakkanen ja valkoiset hanget. Perässä tulivat vielä illemmalla Teemu, Tiina ja perhe.Tästä kaikesta ihanasta ollaan porukalla nautittu viimeiset neljä päivää, koko suku kun on miltei paikalla ja lapsilla on kerrankin aikaa olla rauhassa serkkuporukalla. Täällä pikku hiljaa laitellaan joulua ja tehdään perinteisiä juttuja, mitä nyt jouluun kuuluu.  

 



 

 

 

 

 Joulu on jo ihan kohta ovella!

 

 

MUKAVIA JOULUNPYHIÄ KAIKILLE

MAITOLAITURIN LUKIJOILLE!!!

 

<3