Halkomäki: Tätä tää nyt on!

 Tätä on mulla ja sulla ja hänellä ja meillä ja varmaan teillä ja heilläkin. Tätä karanteenielämää. Kaikilla vaan vähän omanlaistaan ja omiin olosuhteisiin muovautunutta erikoistilanne-elämää. Olin kirjoittanut juuri ennen koronaa sellaisen viittä vaille valmiin tekstin tänne plokiin, ja piti sitä siinä sitten jatkaa vielä hiukan. No jäi jatkaminen. Kun meidän kotikoulurumba lähti pyörimään, niin siinä kävi hyvin pian selväksi ettei tarvitse plokin pariin palata ennen kuin arki normalisoituu. Päivät kun täyttyvät aamusta iltaan lasten jutuista ja illalla sitä raahustaa mieluiten vain sänkyyn. Juuri kun olin vuosien olotilojen jälkeen saanut itselleni energiatasot sille mallille, että vihdoin iltaisin jaksoin jo puuhastella jotain omia juttujani...ja ajattelin, että pitkästä aikaa aktivoidun tänne, koska kirjoittamista on ollut niin kova ikävä. Ja nyt tuli tämä. Mutta kuinkas kävikään. Kyllä, olen iltaisin aivan silmä poskella. Mutta myös päätin, että tämä on nyt mun juttuni, just nyt tässä ajassa. Vaikka kerran viikossa, mutta kuitenkin! Koska kaikki mun kaksi harrastustani, pilates ja akvarellimaalaus ovat nyt tauolla, on pakko saada jotain omaa edes hetkeksi.

 

Viimeisten viikkojen aikana olen ollut entistäkin onnellisempi siitä että asun maalla. Ja että on oma kotitalo, piha ja puutarha. Ja vähän kasvimaan tynkääkin. Kyllä mulle olisi kauhukuva viettää näitä päiviä, jotka muuttuvat viikoiksi, ja siitä hiljalleen kuukausiksi, jossain pienessä kaupunkiasunnossa asfalttiviidakon keskellä. Vaikka salaa sellaisesta välillä haaveilenkin, niin tässä tilanteessa se veisi lopunkin järjen. Sekä minulta, että lapsilta. Tänäänkin tunsin syvää onnellisuutta kotikoulun välitunnilla, kun sain upottaa pistolapion multaan ja nakata ruohopaakkuja kottikärryihin tiuhaan tahtiin. Päästellä eskarin uhmasta ja koululaisen rutinasta tulleita höyryjä pihalle. Katsella kun kaikki kolme tenavaa painatti pitkin pihoja pikkuruisilla polkupyörillään.

Tänään oli pitkästä aikaa tyyni ja lämmin päivä, oikein sellainen ihana kevätpäivä. Alun pilvisyyden jälkeen saatiin aurinkoakin. Puutarhassa kasvit heräilevät hiljalleen, ikkunalla pelargonit kasvattavat uusia vihreitä lehtiään. Maljakossa omenapuun väkkyräisiä oksia koristaa pienet nuput. On ihana seurata tätä kasvua! Vaikka sama ilmiö toistuu joka vuosi, tänä vuonna se on sykähdyttänyt minua enemmän kuin aikoihin. Ehkä se on sitä, että tässä taas jaksaa katsella ympärilleen, ja jaksaa myös katsoa omaan sydämeensä. Mistä se nauttii, mistä saa voimaansa. Vauva-ajat ovat takanapäin ja tänä vuonna jää ehkä vähän aikaa ja energiaa myös oman pihan juttuihin. Aika monta kesää se onkin pärjännyt omillaan, vain ruohonleikkuri ja trimmeri kaverina. Jospa tänä kesänä ihan tukiverkot pioneihinkin! Ja kasvimaalle muutakin kuin muksujen omat porkkanat. Kasvimaalla tehtiin koko perheen voimin raivaushommia viikko sitten, ja toiveissa olisi perustaa uusi vadelmapenkkihässäkkä vanhan jo taantuneen tilalle. Yksi kasvatuslaatikko mansikkaa lisää, lapsille herneitä ja minulle sipulia. Kompostikasaan pari kesäkurpitsaa. Siinähän sitä jo huimaa tavoitetta! Kirjalaatikon uumenista kasvimaakirja huutelee mun nimeäni nyt vahvasti, mutta nähtäväksi jää jaksanko vielä vastata sen kutsuun. Onhan se kevät ensi vuonnakin.

 

Olen myös todella onnellinen siitä, ettei tämä poikkeustila puskenut päälle lokakuussa. Vaikka se ei itselleni olisi ollut mikään kynnyskysymys, tiedän että monelle se olisi sitä ollut. Olen myös tosi onnellinen omasta palokuntalaistaustastani juuri nyt. Olen suuren osan elämääni harjoitellut kaikenlaisten poikkeustilanteiden varalle, joten suhtautumiseni tähänkin aikaan on hyvin rauhallinen. Tämä on "onneksi vain tällainen virus". Ei ydinlaskeuma. Tai sota.
Myös Marttailuharrastus on auttanut näkemään tämän ajan haasteena ja mahdollisuutena muutokseen, mitenkään asian vakavuutta vähättelemättä.
Olen onnellinen siitä, että minulla on ihan hyvät työkalut selvitä tästä poikkeustilasta. Kunhan vain muuten selviän hengissä! Kotiäidin elämä on viimeiset liki yhdeksän vuotta pyörinyt täällä kotona perheen ydinasioiden ympärillä, ja sitä se tekee edelleen. Nyt siihen on lisättynä kaikenlaisia haastekertoimia, joita yritän parhaani mukaan ottaa haltuun.

 

Huomenna jatkuu lapiohommat välitunnilla. Multaa kynsien alle, niin elämä tuntuu elämältä!

Pysykää kotona, pysykää terveinä! 

Ei mitään hätää, sanoisi meidän kaksivuotiaskin.

Voima olkoon kanssamme!

 <3 

Halkomäki: Kun Shirley Temple tulppaaniksi muuttui

Kevät tuuttaa nyt täysillä! Tässä on ollut pakko ravistella itsensä jonkinlaisesta keväthorroksesta toimintavalmiuteen, ennen kuin pihamaan työsarka on kokonaan menetetty peli. Jo päivän aikana tapahtuu niin paljon ettei perässä meinaa pysyä! Vielä niiden viileiden kevätpäivien aikaan oli ihana fiilistellä ankeana mullottavaa pihamaata ja ajatella, kuinka kohta on kesä. Sai turvallisesti katsella ikkunasta toukokuista räntasadetta villasukat jalassa ja lisätä puita keittiön takkaan. "Sitten jossain vaiheessa täytyy vähän haravoida" -ajatusta hiljalleen herätellen. Ja sitten yhtäkkiä jostain takavasemmalta tuleekin ne ihmeelliset lämpöaallot ja muutaman päivän aikana pihassa on nurmikko, skillat ja krookukset, ja puut ovat kauniisti hiirenkorvalla. Tänäkin vuonna, varmaan jo neljäs vuosi, myöhästyin kukkapenkkien multauksesta. Se kun putkahtaa mieleen juuri silloin, kun kaikki perennat pilkistävät jo näkyvissä. No ehkä ensi vuonna ostan ne mullat jo maaliskuussa valmiiksi. Tai jopa syksyllä. Täytyy laittaa kännykkään muistutus! Haravan sain vauhtiin aivan viime hetkellä, ja eilen kärräsin pois ne kaksi viikkoa pihalla seisoneet lehtikasat ja mädät omenat. Enkä siis suinkaan haravoinut koko pihaa, kukkapenkit ja vähän pahimmilta kriisialueilta. Kukkapenkeistä poistin voikukat ja kirosin alimpaan lokeroon sen ihmeen violetin kellokasvin joka leviää järkyttävillä juurillaan kaikkialle. Tukehduttaa pionitkin!

Mitään isompia muutoksia meidän pihaan ei ole luvassa tänä kesänä. Ehkä pieni pätkä verkkoaitaa naapurin pihaa vasten. Pappa teki meille jo uuden portinkin lahoamispisteessä olevan vanhan tilalle. Komee on!
Etupihalla olevan kukkapenkin käänsin ja perkasin, koska siihen tuli yksi pionin jakotaimi meidän äidin pionipenkistä. Sielläkin olen vähän jo ehtinyt riehua ja jakaa muurahaisen tuhoamat juurakot terveiksi paloiksi. Kaksi muuta jakopalaa istutin omenapuun alle kaaripengerpenkkiin. Nyt pihassa on 21 pionia. Tosin uhkaa olla kohta 22, kun äiti meinaa kiikuttaa tillipioninsakin tänne mun hoiviini. Tai heitteillejätön uhan alle, jos totta puhutaan. No katsotaan mitä sen kanssa käy. Kaikki pionit näyttävät selvinneen talvesta mainiosti, oli hyvä lumitalvi niiden kannalta. Ei siis miestappioita sillä saralla. Toissa talvena taisi lähteä kolme pionia pionien taivaaseen. Niistä ihmeellisin juttu oli Shirley Temple. Se on tunnetusti aika nirso kasvatettava eikä välttämättä lähde kunnon kasvuun ja kukintaan. Mulla se lähti hienosti vahvistumaan ja lopulta kukki valtoimenaan suurena puskana. Sitten viime keväänä se vain oli kadonnut. Ei noussut ainoatakaan punaista piippaa mullasta. Tosta noin vain. Sen tilalle ilmestyi siisti rivi punaisia tulppaaneja. Magic! Pioniharrastajan elämä on yllätyksiä täynnä.

Tässä oli Shirley Temple, nyt vain nämä punaiset kaunokaiset!

No sitten on toi meidän kasvimaa. Riutuneet vadelmapenkit ilman satoa, kuollut mansikkamaa ja kaksi lahonnutta kasvatuslaatikkoa. Sen kimppuun ajattelin hyökätä isosti nyt lähipäivinä ja tehdä siitä meidän käyttöön toimivan. Eli ei avomaapenkkejä, ei. Kasvatuslaatikoihin mansikkaa ja hernettä, salaattia ja sen semmoista helppoa. Yhteen lahoon vielä laitoimme porkkanan kasvamaan, ja toisen lahon raunioille tulee kurpitsakumpu. Jos intoa ja aitatolppia riittää, siirrän vadelmapenkit vanhan mansikkamaan tilalle. Josta siis olen jo repinyt vanhat mansikkakankaat pois. Ja sijoitan kaiken niin, että pääsen ruohonleikkurilla ajamaan väleistä. Naapurin miestä ja sen kahdehdittavaa puutarhajyrsintä täytyy ensin vähän hätyytellä asian tiimoilta...
Marjapensaisiinkin pitäisi laittaa vielä tukikehikot. Paitsi siihen yhteen karviaiseen, joka löytyi elottomana kuivan heinän seasta. Ja kasvimaata ympäröineen piikkilanka-aidan tilalle pitäisi laittaa aita. Aitaverkko on muhinut ulkovarastossa jo muutaman vuoden. Kun vielä maltan muutaman odottaa, ehkä se hipsii paikoilleen ihan itsekseen?

Taustalla siintää oletettu kasvimaa. Etualalla varvaa vadelmakasvustoa.

Tänään iltapäivän viimeisinä tunteina kypsähdin meidän parkkipaikan keskeneräiseen aitaprojektiin. Siinä muutamia vuosia odotelleet heinäseiväspylväät lähtivät vauhdilla irti. Kun en vaan saanut poikkipuihin lisää seipäitä mistään, niin ei hän siitä valmista tullut. Nyt pari oli jo tyvestä lahonnutkin. Suurensin rautakangella aukkoja ja tein muutaman reijän lisää, sitten hain ulkovaraston kätköistä näppäriä kestopuutolppia ja junttasin ne maahan. Rautakankea vähän näytin niille olkapäätasolta, niin johan pysyivät. Yhden naisen ja rautakangen tehokas puolituntinen. Perjantaina rautakauppaan lautaostoksille! Pienet hommamiehet olivat innoissaan kun kuulivat, että niitä odottaa viikonloppuna sahahommat, ruuvaamishommat ja lopulta maalaushomma.

Tämmöistä tämä pientilallisen elämä on täällä Halkomäessä. Kun yrittää leikkiä puutarhuria ja kotiäitiä samaan aikaan, niin eihän se kovin tehokasta ole. Minipuutarhuri kaivaa porkkanansiemennauhat penkistä heti kun ne on peitetty ja kiskoo harsot pois päältä juuri kun ne on saatu paikoilleen. Syö kuution multaa ja pari muumio-omenaa siinä ohessa, ja silmän välttäessä karkaa aina liiteriin istumaan mönkijän päälle. Kun minulla on hommia etupihalla, hän painattaa tukka putkella takapihalle ja kasvimaalle. Kun minä menisin kasvimaalle hommiin, hän kipittää vinhaa vauhtia etupihalle. Vähän hakala yhtälö! Haaveilenkin yksinäisestä puutarhatyöpäivästä. Muun muassa. Ja jostain taimistoreissusta myös, sillä mulla ei ole ainoatakaan pelargoniaa. Pakko saada joku söpö, kesä ei tule ilman!

Pieni puutarhamartta aina valmiina auttamaan!

Kyllikit maailmalla: Naisten loma

Nyt tulee asiaa haaveista ja haaveilusta! Ja pieni esimerkki siitä miten ne toteutuvat! Joskus haaveitaan saa elätellä ja ruokkia vuosi tolkulla, mutta ei pidä lannistua, sillä ainakin kyllikkien elämänfilosofiassa haaveilu kannattaa aina.  Siitä on matkassa monta hyvää esimerkkiä!

Meillä on Tiinan kanssa ollut salaisena haaveena päästä joskus yhdessä, ihan kaksistaan lomalle Lappiin. Muistaakseni vuodesta 2007 sitä on tasaisesti huokailtu, että voi kun joskus...
No siinä tuli lapsia ja vähän lisää lapsia ja remonttia ja rakentamista ja lapsia ja mitä näitä nyt onkaan. Elämä oli vaan sellaisessa jamassa että eipä siinä paljoa viikoksi irrottauduttu pois kotoa. Monesti meikäläinenkin palasi pohjoisen perhelomalta väsyneempänä kuin sinne lähti, ja etenkin silloin tuli pienessä mielessään pyöriteltyä tätä euforisen ihanaa ajatusta ja haavetta...että olla siellä Lapissa oikeasti LOMALLA! Ei kaurapuuroa aamulla, ei toppahaalareita, pottaa, irronneita suksia, niistettäviä neniä, ei Pipsa Possua, pikalöylyjä, tuikituikitähtöstä eikä tappelua potkukelkoista. Ei. Aivan jotain muuta! Totaalista relaksoitumista!

No melkein kymmenen vuotta siinä meni, kunnes Tiina laittoi talvella pikaista puhelua Halkomäen suuntaan: mökki vapaana vko 17, nyt lähdetään kaksin LOMALLE! Ooooh! Mieletön ajatus, mieletön idea! Voitaisko me oikeasti? Lupasin lähteä jos saan lastenhoitokuviot järjestymään. Jotenkin musta jopa tuntui, että me oltais aika ansaittu se loma! Kaikki järjestyikin yllättävän kivuttomasti ja yhtäkkiä  vaan huomattiin, että me ollaan ihan oikeasti lähdössä sinne kaksistaan. Eikä vähiten mun synttärijuhlavuoden kunniaksi! Kaikenlaista suunnitelmaa siinä pistettiin tulille, jo itse matkanteko oli osa nautintoa. Haaparanta here we come!  Ja kun sitten eräänä aamuna starttasimme kuuden aikaan Puntarista kohti pohjoista, niin kyllä oli tunnelma katossa. Eväät oli huippuluokkaa ja tiimipipot matkaa varten hankittuna. Siitä alkoi yksi kyllikkien ikimuistoisista reissuista! Seuraksi Lappiin, ihan siihen naapurimökkiin, saatiin vähän myöhemmin myös adoptioisosiskomme Satu, joka täydensi hulvattoman meiningin huippuunsa.
Oliko loma rai-rai? Tavallaan. Meininkiä riitti. Oheiset riistakameran kuvat olohuoneesta kertovat paljon hurjasta mökkielämästä, joka sisälsi kiinalaista lääketiedettä suomalaisella twistillä, Okinawa -venytyksiä, syömistä ja kevyehköä tissuttelua lihashuollon ohessa. Ja tietysti oli luokattoman huonoa teeveeohjelmatarjontaa sekä Tommy Tabermannia. Aika hurjaa!

Mökin ulkopuolella kävimme lähinnä tunturissa. Aamupäivällä lähdimme, iltapäivällä palasimme. Söimme Nasaruokaa foliosta, upposimme hankeen ja olimme melkein hukassa. Niistä reissuista riittäisi kerrottavaa vaikka kuinka, mutta annetaan olla. Ettei kenellekään tule paha mieli! Ja kun ei saatu Tena Ladyä tähän sponsoriksi.

Viimeisenä lomapäivänä pukkasi hellettä terassille. Tiina teki Köyhän Naisen SiljaLinestä oman Lappi -editionin. Se oli valkkarin kanssa aika nannaa. Loistava päätös reissulle!

Mutta pimut sporttaa vielä uudestaan. Joskus. Jossain. Joskus on vielä pakarapäivä ja voi taas vapautuneesti v**tuilla oululaisille jääkiekon ystäville tunturissa. Joskus vielä kuvataan Unelmien Poikamies Äkäslompolossa.

Ja uusia unelmia kehiin, tämä lomaformaatti jäi nyt kestosellaiseksi!!!

Halkomäki: Illan varjoon himmeään...

Just nyt ja näillä säillä en ehkä tiedä mahtavampaa puuhaa iltasella kuin mennä metsään pienelle kävelylenkille. Siellä odottava kokonaisuus on tyrmäävän ihana! Vihreän sävyt eri muodoissaan, kuusien tumma yksinpuhelu ja mustikanlehtien hillitön kirpeys istuvat kaikessa sopusoinnussa luonnon omassa väripaletissa. Siellä täällä viime vuoden kesä näkyy vielä ruskean ja harmaan sävyissä, mutta kohta vehreys peittää kaiken sen alleen.

Hämärässä kuusikossa käenkaali kukkii valkoisina helminä, mättäillä mustikka avaa kukkalyhtyjään kohti valoa. Muurahaiset vaeltavat poluillaan, tikka hakkaa vanhaa haapaa ja linnut pitävät iltakonserttiaan. Polku mutkittelee läpi kylmien ja lämpöisten kohtien, tuoksut vaihtuvat metsätyypin mukaan ja tyynessä kevätillassa aika tuntuu pysähtyvän täysin. Ja se valo! Illan alas painuva aurinko horisontissa, keltainen kulta maalaa männynrungot loistaviksi ja siivilöityy oksiston läpi valojuoviksi puiden sekaan. Ja ne hyttyset kans. Ihanaa...
Ei siihen sitten muuta enää tarvita. Tässäkin setissä meinaa olla liikaa aistinautintoa ihmismiellelle.
Parasta ruumiin- ja sielunhoitoa! Ainakin mulle. Just nyt. Ja näillä säillä. Tai no, kysykää vaikka elokuussa, ihan yhtä ihanaa siellä on...tää on niin mun laji!

Edit.
Tänään vedin pienen iltakävelyn umpimetsämeiningeillä. Jumaleissön että mustikka kukkii, oletteko huomanneet? En varmasti koskaan ole nähnyt tuollaista kukintaa kuin nyt!!! Voin jo sieluni korvin kuulla niiden lukuisten äkäisten mummojen onnesta kiihkeät huokaukset kun ne katselevat sitä kukkamerta ja kiiruhtavat koteihinsa vaihtamaan punaiseen nissanmicraansa öljyt että varmasti heinäkuun lopussa saavat nopean startin ja pääsevät ajamaan hiihtoladunpohjaa pitkin keskelle metsää ja ensimmäisenä parkkeeraamaan just siihen parhaan rinteen juurelle missä mustikat kypsyvät ensimmäisinä ja poimimaan sieltä ne puoliraakaiset marjat sankoihin ettei kukaan muu varmasti kerkiä ensin.

Palaan tähän tunnelmaan sitten heinäkuussa.

Halkomäki: Kausikaaosta ja räjäytyksiä

Pimpelipom!

Halkomäestä keväiset ja aurinkoiset terveiset kevyen puuskutuksen säestämänä! Tässä on kuulkaa ollut sykkeet koholla viimeiset pari viikkoa niin, ettei plokin pariin ole kerta kaikkiaan mitenkään kerennyt. Yritystä on kyllä ollut, mutta illat ovat venyneet lähelle puolta yötä ihan oikeissakin töissä. Yöt puolestaan ovat menneet vähän hatarilla unilla, kun kierrokset jylläävät kropassa liiallisen hääräämisen ja puuhailun vuoksi eikä ihminen rauhoitu kunnolla lepoon. Niin että mikäkö tälläistä hötäkkää aiheuttaa? Se on tämä lapsiperheen kausihässäkkä. Tiinan kanssa just juteltiin, että jos yhden asian saisi kotihommista ulkoistaa johonkin maksulliseen palveluun, niin se olisi tämä kausivaatehässäkkä! Vaikka kuinka on tätä jo neljä vuotta organisoinut niin aina se on yhtä hirveää!

Meidän talossa kun ei ole ollenkaan lämpimiä varastotiloja, niin kaikki vaatteet on pakattuina laatikoihin makuuhuoneen suureen liukuovikomeroon, viistokaton alle. Kaiken muun tavaran ohella, siis. Hirmu käytännöllistä, kun niitä laatikoita on siellä kolme riviä peräkkäin ja neljä laatikkoa aina päällekkäin. Tavaraa kasataan sitten vielä holtittomasti irtonaisena niiden laatikoiden päälle ja sehän tekee komeron räjäytyksestä entistä mukavampaa, jeejee! Ja aina ne mitä tarvitset, ovat siellä perimmäisessä nurkassa alimmaisina. Komeron voi räjäyttää auki kerran keväällä ja kerran syksyllä, muissa tapauksissa saatan harrastaa vain varovaista pönkimistä etummaisiin laatikoihin.

Näin keväällä ovat kierroksessa sekä talvi,- kevät- ja kesävaatteet. Koska on juuri se oikea aika laittaa toppatakit pois, on ihan henkimaailman hommia. Ja koska vaihtaa kesäkudetta kaappeihin, täysi arvoitus! Silloin varmimmin saa aikaa sakean räntäsateen! Tavallaan olisi hirmu selkeää, jos vuodenajat tulisivat sillä tavalla jämptin säännöllisesti ilman mitään takapakkeja. Kuten sitä räntää juhannuksena ja niitä junannuslämpötiloja silloin joulukuussa. Ja niitä vuodenaikoja kun olisi vain kesä ja talvi. Mutta kun on vielä nuo välikausivaatteet. Ja sadevaatteetkin kylmälle ja lämpimälle kelille. Suomen ilmasto haastaa perheenäidit todella. On talvikauden välikautta. Välikauden talvikautta.  Kevätkauden sadekautta. Kesäkauden välikauden sadekautta. Hellettä. Takatalven helvetinkylmää. Syyskauden kesäkautta. Kesäkauden takatalvea. Syyskauden välikauden hellekautta. Välikauden takatalvea.  Talvikauden sadekautta. Ihan mitä vaan. Ja näihin kaikkiin kivoihin säätyyppeihin pitäisi olla vaatteet käden ulottuvilla. Tässä sitä nyt mietitään, että mitä uskaltaa pakata sinne komeron perälle ja mitä ei. Periaatteessa toppatakkeja lukuun ottamatta kaikenlaista vaatetta pitää jättää varoksi eteiskomeron hyllylle. Meidän talossa tämäkään ei ole helppoa, sillä eteiskomerotila on erittäin vähissä. Niinpä niitä ylijäämiä kasaillaan sitten siihen liukuovikomeron laatikkoröykkiön päälle. Paksumpaa fleeceä ja ulkoiluhousua, hanskoja, pipoja ja väliasuja. Paksut ja ohuet sadevaatteet. Ja toivotaan parasta.

Kaksi viikkoa pesukone laulaa tasaista tahtia ja pyykkipinot hipovat kattoa. Samoin mun verenpaine. Puhtaat haalarit ja toppahousut, pipot ja lapaset siirtyvät kasoiksi makuuhuoneen lattialle, mistä käkikellot ne menestyksekkäästä siirtävät leikkeihinsä ja majanrakennusaineiksi. Sitten etsitään, että missä minkäkin sukan pari on. Ja kuka vohki haalarista hupun.

Kun lopulta on kaksi viikkoa sietänyt sitä kaaosta, purkanut ja pakannut vaatteita, vaihtanut lapsille vielä isompia vaatekokoja komeroihin kaiken muun ohella, raahannut talviharrastevälineet alakertaan, kantanut tavaraa kolmen kerroksen välillä paikasta toiseen ja  pyörittänyt perusarkea ruuanlaittoineen sun muineen, niin lopulta on aika lastata laatikot liukuovikomeroon siistiin järjestykseen. Siivota talo. Huokaista. Ja sitten löytää se takkahuoneen sohvan päätyyn unohtunut muovikassi, joka on täynnä pestyjä villavaatteita. Jeps.

Mä olen nyt riehumiseni riehunut. Eilen sain siivottua talosta kaksi kerrosta. Imuroitua ne kolmekiloiset villakoirat nurkista, pestyä tahmean röhnän keittiön lattiasta ja jopa hinkutettua uunipellit puhtaiksi. Samalla koin jotenkin kierolla tavalla myös henkistä puhdistautumista. Tai ehkä se oli se tolu, mikä sen tunteen teki? No joka tapauksessa, mä selvisin. Tämä rytäkkä on taas taputeltu. Syksyllä tavataan!

Sanomattakin on selvää, ettei se homma tähän lopu. Kuisti kesäkuntoon ja jotain kai pitäisi tuolla ulkonakin puuhailla. Kevyellä sykkeellä ja kesäflowlla kuitenkin mennään jo. Varvastossut odottavat eteisen komerossa...

Halkomäki: Sieltä tänne

Täällä sitä taas ollaan kotonurkissa! Tuttuakin tutumpi kotimatka pohjoisen maisemista Hämeen sydämeen muodostui tällä kertaa melkoiseksi aikamatkaksi. Metristen pakkashankien kevättalvi vaihtui hujauksessa lempeän lämpöiseksi kevätsääksi, suliksi hiekkateiksi ja pilkistäviksi pioninnupuiksi. Tuntuu ihmeelliseltä! Kun on tottunut pynttäämään päälleen paljon vaatetta ulos lähtiessä, on kummallisen vaikea sopeutua ajatukseen, että pipoa ei välttämättä tarvitse ollenkaan, tai että se ohuehko trikoinen riittää! Isoille kylille voi laittaa karvakenkien sijaan tennarit! Huimaa!

 

Pohjoisen kevättalvi oli taas kattaus aurinkoisia päiviä, sinistä taivasta, hiihtolatuja ja leppoisaa aikaa perheen kesken. Saatiin me tosin nauttia perheen ja suvun seurasta laajemminkin, sillä tuttuja tyyppejä majaili naapurissa. Oli seuraa kauppareissuille ja nuotiomakkaran ääreen!

Tänä keväänä oltiin ensimmäistä kertaa yhdessä ladulla koko sakki, kun pienempikin käkikelloista (2,5v) avasi laturetkeilyuransa hiihtämällä 1,5km reissun Navettagalleriaan mehulle ja pullalle. Myös Konijänkkän kotieläinpihalla käytiin ensimmäistä kertaa. Siellä oli porukkaa minipossuista kameliin ja kalkkunaan, ja vaikka mitä! Sisätiloissa ja ulkona. Alpakoista löysin sielunsiskoni...jotenkin yhtä pihalla olevan tuntuisia, onnellisia hönöjä niin kuin meikäkin. Niiden tukkatyyli oli tosin jäänyt kasarimalliseksi, mutta yleisesti edustivat samaa räjähtänyttä lookkia kuin mä.  Terkkuja vaan sinne jänkkän laidalle!

 

 

Muuten loma meni aika tutulla kaavalla, kun paljon on tekemistä ja ulkoilua niin päivät hujahtavat nopeasti ohi. Salaa haaveilenkin siitä lomasta, kun saan mennä pohjoiseen ihan vaan ottamaan rennosti...ei tarvitse pyörittää kenenkään arkea eikä pyykkikonetta. Ei aikaisia herätyksiä eikä taisteluita toppahaalareiden kanssa. Voi ulkoilla sen minkä huvittaa ja lopun aikaa maata sohvalla karkkipussin ja kirjan kaverina. Kuulostaa törkeän ihanalta!!!! Ja toteuttamiskelpoiselta!!!

 

 

Nyt ollaan totuteltu taas kotielämään ja vietetty pienimuotoista pääsiäistä. Tutut kuviot toistuvat täällä aina kevään tullen. Puupinot mökkirannassa kertovat siitä, että Kari-Pappa on päässyt irti moottorisahan kanssa ja Leena-Mummu saanut olla mielipuuhassaan oksia polttamassa. Linnunpönttöjä laiteltiin puuhun, käytiin pilkillä, paisteltiin lounasmakkarat ja savusaunan terassilla nautiskeltiin auringosta eväsretkimeiningillä. Pääsiäisen aurinkoiset pyhät tuntuivat elämältä keveimmillään. Tänään tuossa pihalla risuja kärrätessäni ajattelin itsekseni, että kyllä maalla on mukavaa. Ja kotona kiva olla! Kevät etenee ja se tietää lisää säpinää meidänkin mäelle. Ehkä minäkin tässä heräilen pikku hiljaa talviuniltani...

 

ILOA JA VALOA MURMELIT! :)