Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit

sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Puntari: Elämä on extremelaji

Viime aikoina on ollut mielessä monenlaisia ajatuksia. Suunnitelmia tulevaisuudesta. Ystävien kohtaamisia. Mieleenpainuvia tekstiviestejä ja watsuppeja. Itkujen ilta yksin koskettavan elokuvan jälkeen.

Ja niinpä mä olenkin miettinyt, että elämä on kyllä melkoinen extremelaji jo tällaisenaankin. Että eipä tähän tarvita isommin mitään vuoria valloitettavaksi tai meriä, jossa uiskennella haiden seassa.

Oikeastaan isoimmat tunteet ja elämykset syntyvät niistä pienistä, tavallisista hetkistä, joilla ei haetakaan mitään elämää suurempaa elämystä.

Ihan vaikka siitä, että istuu pöydän ääressä mahtavien tyyppien ympäröimänä ja huomaa, että juuri nyt ja juuri näiden ihmisten kanssa sydämellä on hyvä olla.


maanantai 22. helmikuuta 2016

Halkomäki: Kulmakiviä

Tänään ei oikein ole ollut mun päiväni. Tänään on ollut just sellainen päivä kun käyrä nousee aivan tarpeettoman herkästi, kaikki tuntuu menevän pieleen, tavarat putoilevat käsistä, päivän agenda on kadoksissa ja ihmispolo puolestaan aivan lukossa. Omituista. Näitä päiviä vaan joskus on. Aamupäivä oli oikein mukava pienimmän poikasen kanssa kaksin, pelattiin dominoa ja muistipeliä, tehtiin palapelejä ja pompittiin sillä aikaa kun isoveli oli kerhossa. Iltapäivällä yritin, ja siis paino todellakin sanalla YRITIN, saada tulostettua illan kahden kokouksen paperit. Ihan vaan siis tulostaa. Siitähän tulikin sellainen härdelli kahden avustajan kanssa, että verenpaineet oli tapissa. Harva asia saa pienet pojat NIIN sekaisin kuin se, että äiti tulostaa. Että se tulostin sylkee niitä papereita niin kivasti ulos. Joo. Siinä ehdin jo luvata että ei enää ikinä mitään puheenjohtajuuksia eikä yhtäkään kokousta eikä mitään. Yhtään mitään. Ikinä! Onneksi tunti ulkoilua lumitöiden parissa riitti tasaamaan olotilan ja lieventämään ketutusta ennen illan kokouskimaraa.
Mutta hei, kyllä mulla sentään oli hetkeni tässäkin päivässä. Päiväkahvin ääressä silmäilin jotakin vanhaa sisustuslehteä, jossa esiteltiin tuttuun tapaan tsiljardi persoonallista ja asukkaansa näköistä kotia. Niitä missä on ne samat kynttilänjalat, kirjainmukit, mietelausejulisteet ja joku kummallisen näköinen valaisinhässäkkä katossa.

Nämä sisustusjutut saavuttavat jossain kohtaa lauseen: Kodin sisustuksen kulmakivinä ovat... (persoonallinen värimaailma eli valkoinen, tarkoin harkitut yksityiskohdat eli jotain tosi kummallista ja tosi kallista, sekä vanhojen huonekalujen yhdistäminen uusiin eli ladon ovi olohuoneessa) ...

Lisäksi jokainen itseään arvostava sisustaja harrastaa tietenkin asetelmia. Näissä lehdissähän ne ovat jokin huoleton kasa: Diorin huulipuna, Cuccin aurinkolasit, kotiavaimet LV:n avaimenperällä ja vaikka Chanelin kynsilakkapullo eteisen korkeakiiltoisella tasolla. Ihanan huolettoman ajattoman tyylikkäästi. Sillai Chic. Tai sitten jokin huolettomasti kulunut valkoinen sohvapöytä jossa on niin paljon Riviera Maisonin kynttilänjalkoja ettei teekupposelle enää tilaa löydy.
Siis tällaisia mitä ihmeellisempiä juttuja joita on huolella ja rakkaudella aseteltu ja haettu sitä kultaista leikkausta että kaikki on niin ihanasti.

Tiinalle joskus nauroinkin, meillä ei noi asetelmat oikein onnistu. Jos jollekin tasolle, alle kahden metrin korkeuteen, erehdyn jotain kädestäni laskemaan, voin olla varma ettei se ole siinä enää viiden minuutin päästä. Siksi kaikki pitääkin nostaa katon rajaan. On ihan turha laitella senkin päälle kynttilöitä nätisti peltitarjottimella kun ne ovat legoleikkien autoradan pujottelutolppina alta aikayksikön. Tai edes valokuvia kirjahyllyyn, sillä ne kiitävät sekunnissa katepillarin kauhassa halki leikkihuoneen lattian kohteenaan kynnyksen edessä odottava rekan kippilava. Nähty on. Tiina kyllä löysi meiltä paljonkin kivoja asetelmia, mutta ne on ehkä vähän eri luontoisia kuin nämä sisustuslehtien esittelemät.

Kahvikupin ääressä sitten leikin ajatusleikkiä:  Meidän kodin sisustuksen kulmakivinä ovat...  Hah. Ja kun mä nyt tiedän, ettei yksikään gloriankoti tule tätä meidän taloa kuvaamaan, niin julkaisenkin nyt kulmamurikat täällä. Ihan tällä tavalla odottamatta ja yllätyksenä.


KODIKKUUS
YLLÄTYKSELLISYYS
ASETELMAT
 
 
 












Ihan vaan muutama esimerkki näin pikaisesti.
Joko SINÄ tiedät oman kotisi sisustuksen kulmakivet?
Äkkiä miettimään!
 
ps. Mulla on jo ihan hyvä fiilis. Kuppi teetä ja kauranäkkäri paksulla voipatjalla pelastaa aina.

perjantai 19. helmikuuta 2016

Kyllikit: Uusi aluevaltaus ja arvonta!!!

Tulevana sunnuntaina tulee täyteen 5 vuotta siitä, kun Maitolaiturin Kyllikit -blogin ensimmäinen teksti julkaistiin!
Tällaisen rajapyykin kunniaksi päätimme ottaa haltuun täysin uuden some-alueen, nimittän Facebookin, eikä vähiten yleisön pyynnöstä.
Meidät löytää sieltä nimellä Maitolaiturin Kyllikit (oho!)

Facebookissa jaetaan paitsi uudet päivitykset myös pikaisempia tuokiokuvia Kyllikkien elämästä (niitä tosin yleisö ei ole pyytänyt...)

Merkkivuoden, yli 200 000 kävijän ja uuden aluevaltauksen myötä kajautamme tänään maitolaiturilta jumalaisen arvontalaulun. Ja ohjeet kuuluvat seuraavasti:

Kommentoimalla tähän postaukseen oman toiveen Maitolaiturin tulevasta sisällöstä olet mukana arvonnassa, jossa palkintona on

a) Puutarhan kolme vuodenaikaa -kirja ja ihkut pilkulliset puutarhatyökäsineet


tai

b) paketti Juhlamokkaa aidon vintagekahvipurkin kera

Laitathan kommentin yhteyteen, kumman palkinnoista mieluiten ottaisit.
Arvontalaulu raikaa perjantaina 26.2. kello 21!

Facebookin puolella arvonnassa on astetta hevimmät paikalliset palkinnot, käy ihmeessä kurkkaamassa ja kerro kaverillekin!

Puntari: 5 vuotta kyllikkejä

Ei ole ulkoilu oikein innostanut, kun kelit ovat olleet mitä olleet...ladulle ei ole päässyt, lenkille ei ole huvittanut mennä, on flunssaa ja töitä ja kaikkea muutakin hyviksi tekosyiksi luokiteltavaa.

Vaan niin se tiistainen auringonpaiste houkutteli lähtemään kameran kanssa pihamaalle kuvaamaan ja haukkaamaan happea. Ei hassumpaa! Toivottavasti viikon päästä alkavalla talvilomalla saa tankattua raitisilmavarastot kunnolla.

Tällä viikolla tulee kuluneeksi 5 vuotta Maitolaiturien Kyllikkien perustamisesta. Oho. Aika pitkä aika! Sen kunniaksi oon selaillut vanhoja postauksia vuosien varrelta (ihan kaikki ei ole täällä bloggerissa, kun ei saatu siirrettyä shl.fi-sivuston alaisena olleesta blogista), ja huokaillut sitä, miten aika kuluukin nopeaan.
Blogin ekan vuoden kuvissa mun tytöt on saman ikäisiä kuin Hannan pojat nyt, sellaisia suloisia mutta vilkkaita (ja kekseliäitä) pieniä palleroita. Nyt molemmat ovat jo koululaisia ja mä täällä salaa huokailen ja haikeilen, että miksi ne niin nopeasti kasvavat.
Se hyvä puoli tällaisella sähköisellä päiväkirjalla on, että sen parissa pääsee palaamaan muistoihin ja tunnelmiin nopeasti. Tuskin olisin perinteistä päiväkirjaa jaksanut kirjoittaa näin ahkerasti.

Viisivuotisjuhlien ylläripyllärit paljastetaan vielä viikonlopun aikana. Kannattaa pysyä kanavalla!


tiistai 16. helmikuuta 2016

Puntari: Pieniä ajatuksia ystävistä

Kun ihminen on, kun hän on
olemassa, toiselle,
hän todella on.
Niinkuin kesäinen järvenselkä.
Ei sitäkään tarvitse nähdä
tietääkseen, että se on
tuossa. Siellä.
Jokin hiljainen ääni riittää vihjeeksi, tuoksu, henkäys,
tapa jolla tuuli koskettaa.
Ja kun on talvi ja kaupunki ja etäisyys ja ikävä,
jostakin nousee
aivan elävä
muistin kuva. 
                               
-Lassi Nummi-


Sunnuntaina vietettiin ystävänpäivää. Miten hieno päivä, ja miten ihanaa, että sitä voi itsekin viettää. Siis että on ystäviä.
Lähetin muutaman ystävänpäiväkortin tänä vuonna. Sitäkin enemmän ystävät olivat ajatuksissa. Mietin, kuka todella on ystäväni ja miten se määritellään. Mikä erottaa kaveruuden ja ystävyyden.

Minulla on muutama ystävä, jotka ovat säilyneet mukana menossa lapsuudesta asti. Viestittelin toisen heistä kanssa sunnuntaina. Hän pahoitteli, ettei ollut löytänyt meistä mitään kivaa yhteiskuvaa, mutta sitten kyllä totesimme yhteen ääneen, että thank God kamera ei ole ollut yhteisillä nuoruuden retkillämme mukana. Ihan kaikkia greiseilyjä ei välttämättä haluaisi muistella tällä iällä...
Näiden lapsuudenystävien kanssa juttu jatkuu aina siitä, mihin se edellisellä kerralla jäi. Monesti ei tarvita edes sanoja, kun tietää, mitä toinen ajattelee. 

Mutta on niitäkin ystäviä, joihin on tutustunut vasta aikuisiällä, mutta jotka ovat raivanneet tiensä nopeasti ja varmasti suoraan sydämeen. Iällä tai sukupuolella ei ole väliä silloin, kun kaksi toisiinsa sopivaa maailmaa kohtaa.
Monesti olen funtsinut, että ovatko nämä aikuisiällä saadut ystävät sellaisia, joiden kanssa on jo joskus muinaisajalla kuulunut samaan heimoon, tuijotellut yhdessä samaa tulta. Tuntuu huikealta, että jo muutaman tapaamisen jälkeen tietää, että tuo tuossa on minun tyyppini (toisaalta esim. raumalaisille kannattaa antaa pari-kolme mahdollisuutta enemmän, jotta ensin alkaa ymmärtää mitä ne ylipäänsä puhuvat).

Osa ystävistä menee myös sellaiseen "hengenpelastajat"-osastoon, jolla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä palokunnan, ambulanssin tai leikkaussalien kanssa. 
   Kaikki me kai uidaan välillä vähän syvemmissä ja tummemmissa vesissä, ja sellaisella hetkellä toisen ihmisen läheisyys, läsnäolo, sanat ja katseet voivat olla niitä asioita, jotka pitävät elintoiminnot pystyssä.

Itse tulen olemaan ikuisesti kiitollinen niille, jotka ovat pysähtyneet joskus kuuntelemaan minun mereni kohinaa. Te olette ystäviä, vaikka juuri nyt emme olisikaan tekemisissä. Ilman teitä minä en olisi minä <3







lauantai 13. helmikuuta 2016

Puntari: Kun hätä on suuri...

...on apukin lähellä.

Se tuli tänään todistettua paikallisen Kuhmalahden vpk:n järjestämässä 112-päivässä!
Paloasema sijaitsee kotoamme n. 2 kilometrin päästä, joten aika sukkelaan saadaan apu paikalle, jos sattuu vaikka savusauna kärvähtämään. Tai emännän hermot...

112-päivässä olivat tositoimissa tänään meidänkin tytöt, jotka äidin ja isän jalanjälkiä seuraten liittyivät veepeekoohon viime syksynä. Ja voi sitä innostuksen määrää! On tullut vedettyä jo muutamat perusselvitykset yhdessä täällä kotonakin, ihan sanallisesti tosin.

Saima pääsi tänään pumppumieheksi ja Maire jakoliittimelle, kun nuoriso-osasto sammutti näytösluontoisesti elämänsä ehtoopuolelle päätyneen leikkimökin.
Äitinä oli ihaninta seurata sitä yhteishenkeä, joka porukasta huokui: isommat avustivat pienempiä, ja jokaiselle oli oma paikkansa ja tehtävänsä.

Omasta kokemuksesta voin sanoa, että palokuntaharrastus antaa elämään valtavan isot eväät. Se tuo perspektiiviä asioihin, kun näkee, mitä todellinen hätä on ja miten toista voi auttaa. Se luo elinikäisiä ystävyyssuhteita. Se antaa mahdollisuuden tutustua omiin fyysisiin ja henkisiin rajoihin.
Palokunta on harrastusten eliittiä!











tiistai 9. helmikuuta 2016

Halkomäki: Kansan naisille ja tolkun ihmisille!

1920

" Tarkoitus olisi, että tämä kirjanen tulisi tunnetuksi ja tutuksi kaikille perheenemännille, jotka ovat jääneet niitä tietoja vaille, mitkä ovat välttämättömiä yksinkertaisessa taloudessa.
Tämä kirja opastaa heitä valmistamaan halpaa ja terveellistä ruokaa perheellensä kotona löytyvistä tavallisista aineksista.
Samalla tahtoisin teroittaa jokaisen sellaisen emännän mieleen, joka omistaa vaikka pienimmänkin maatilkun, että hän heti viipymättä ryhtyisi perustamaan kotiinsa pientä kasvitarhaa, jos hänellä ei sellaista vielä ole. Siitä hän sitte saisi aineksia moneen terveelliseen ja huokeaan ruokalajiin.
Yksitoikkoinen ja yleensä kylmä ruoka veltostuttaa ihmisen ruoansulatuselimiä ja synnyttää hänessä monta terveydelle vaarallista nautinnonhimoa. Sitä vastoin vaihteleva ja hyvästi valmistettu sekä lämmin ruoka, vaikkakin kuinka yksinkertainen, poistaa monta nautinnonhimoa, esim. väkijuoman himon.

Jokaisella perheen emännällä on suuria velvollisuuksia perhettänsä kohtaan, ja sen vuoksi tulisi hänen niin talouden hoidossa kuin muutenkin valvoa perheensä etua ja tyytyväisyyttä. Sentähden soisin jokaisessa kodissa, vieläpä pienimmässä mökissäkin löytyvän emännän, jolla olisi harrastusta oikeaan talouden pitoon, keittotaidon oppimiseen, säästäväisyyteen ja kaikkien ruuaksi kelpaavien aineksien tarkkaan käyttämiseen. Tällä hän ei ainoastaan turvaisi kotiansa taloudellisista vaurioista, vaan myös laskisi perustuksen perheensä terveydelle, hyvinvoinnille ja siveydelle.

Ruuan arvo ei riipu sen paljoudesta, sen rasvaisuudesta t. m. s. vaan sen ravintokyvystä. Ravinnon tulee sekä pitää ruumiin lämpöä tasapainossa että myös korvata työn vaikuttamaa elimien kulumista. Ja sen vuoksi täytyy ruuastamme löytyä kaikkia niitä kemiallisia aineksia, joita tavataan ruumiimme elimissä ja nesteissä, ja erikseen sellaisia aineita, jotka ovat soveliaita ruumiin polttoaineiksi. Niin sanotut ravinto-aineet ovat: munanvalkuais-aineet, joita löytyy etupäässä eläinten  ja kalain lihassa, lintujen munissa, maidossa, herneissä y. m., rasva, jota on sekä eläin- että kasvikunnan tuotteissa, ja hiilivetymä, yleinen nimi sokurille ja tärkkelys-aineille viljalajeissamme, perunoissa ja muissa juureksissa, vihanneksissa j. n. e. Sitä paitsi tarvitsee ihminen muutamia lajeja suoloja sekä vettä. Suoloja löytyy sekä eläin- että kasvikunnan tuotteissa ja vettä löytyy joka ruoka-aineessa pienempi tai suurempi määrä. Valmistaessamme ruokaa, on tärkeää, että yhdistämme samaan ateriaan semmoisia aineita, että kaikkia ravinto-aineita tulee tarvittava määrä. Monipuolinen ruoka ei tavallisesti ole kalliimpaakaan. Jos käytetään ainoastaan yksi ruokalaji ateriaan, niin katsokaamme, että se on kokoonpantu monipuolisista ravintoaineista. Jos taas on kaksi lajia, niin tulee toisen sisältää sitä mitä toisesta puuttuu.

Ruuan valmistus - keittäminen, paistaminen y. m. s. - tarkoitetaan ruoka-aineiden kypsyttämistä ja maukkaaseen muotoon saattamista. Jota huolellisemmin ja taitavammin ruoka on valmistettu, sitä helpommin pääsevät ruuansulatusnesteet vaikuttamaan itse ravintoaineisiin ja muuttamaan niitä ruumiille sopivaksi ravinnoksi. Ja valmistetun ruuan maku taas samoin kuin ruuan tarjolle asettaminen puhtaissa astioissa, puhtaille pöytäliinoille ja miellyttävässä ulkoasussa j. n. e. ei myöskään ole ilman merkitystä ruuan ravinto-arvoon nähden. Sillä maukas, miellyttävän näköinen ruoka vaikuttaa kielessä olevien makuhermojen välityksellä kiihoittavaisesti ruuansulatus-nesterauhasiin, niin että kun ruoka joutuu mahalaukkuun, on tämä jo valmistunut niitä sulattamaan paljon täydellisemmin kuin jos ruoka olisi mauton tai muuten epämiellyttävä.

Taitavasti valmistettu ja puhtaasti tarjolle asetettu joskin ruoka-aineisiin nähden vähempiarvoinen ruoka, sulaa täydellisemmin ja tulee sen kautta ruumiin hyväksi paremmin kuin parhaimmistakin aineista, mutta taitamattomasti valmistettu ja siten mauttomampi ruoka. Yleensä on tultu huomaamaan, että tarvitaan noin kolmas osa ravinnosta eläinkunnasta ja kaksi kolmatta osaa kasvikunnasta. Yksipuolinen ruoka on aina riittämätön, vaikka se kyllä voi vaikuttaa kyllyyden tunnetta."


 
 
 
 
 
Löysin isomummuni, pitokokki Hilma Vehoniemen (ent. Sivula, o.s. Uusitalo) keittokirjojen joukosta Martta-yhdistyksen kirjasen vuodelta 1920. 
Nykyään kaikki asiat tuntuvat olevan jatkuvassa muutoksessa niin ettei perässä tahdo pysyä.  Hyvän ja terveellisen ruoan valmistuksen perusperiaatteet eivät näköjään muutu sadassa vuodessa miksikään. Kysy vaikka Martoilta!
 Onneksi reseptiikka sentään muuttuu, heh heh...