Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit

keskiviikko 31. elokuuta 2011

Puntari: Vaihtelevat mielialat


Paikka, jossa ihminen ei voi olla ärtyisä, on Kairijoki Lapissa. Olen ollut siellä muutamana kesänä isän kanssa kalastusreissulla ja tullut takaisin uutena ihmisenä. Tämä kuva on mun voimakuva.

Mulle oli yhdessä elämäntilanteessa (ikävuosina 15-22) elintärkeää, että raapustin joka ilta jotain ajatuksia paperille. Yleensä yritin jotain runomuotoista, toisinaan pukkasi vaan ihan selkeää aforismia. Vihkoja on kertynyt vino pino, ja tuolla ne vintillä odottavat sitä, että  joku päivä ne löydetään ja nimeni muistetaan yhtenä suomalaisen runouden kärkinimistä.
Ainesta nimittäin on. Nyt saatte tässä ihan sisäpiiriläisinä maistiaisina yhden, ehkä syvällisimmän ja parhaan, runoni männävuosilta.

" Joskus vituttaa
ja
joskus ei".

No, sellaiset fiilikset on tässä pitkin viikkoa ollut. Päässä surissut paljon kaikkea. Arki on rullannut ihan ok, mutta silti olo on ollut takakireä. Syitä on monia: kipeä jalka, saapuva syksy, hormonitoiminta, töissä alituiseen laukkaava mies (sillä on siellä vissiin joku salarakas, tosin työyhteisö on sen verran miesvoittoinen, että ei voi muuta kuin toivoa, että jos salarakas on, niin se olisi ainakin sitten nainen...), rahatilanne, epäsiisti kämppä ja niin edelleen ja niin edelleen.
Tällä viikolla mua on nyppinyt etenkin se, kuinka vääristyneen maailmankuvan nämä blogit ihmisen elämästä antavat. Tai sitten mä olen ainoa, jonka elämä ei ole täydellistä.
Kurjuudestani johtuen olenkin ilolla lueskellut viime aikoina FailReactionin blogia, joka on linkitetty tuonne meidän sivun oikeaan sivupalkkiinkin. Nimittäin nämä pojat eivät pidä epäonnistumisiaan vakan alla, vaan jakavat ne auliisti meidän muidenkin tavallisten kuolevaisten kanssa! Mahtavaa vertaistukea!

Vaan paistaa se päivä risukasaankin. Tänään lähdin kävelylenkille ja jalka oli oireeton. Maanantaina ja tänä aamuna pilatestunnilla olo tuntui tosi hyvältä. Ja kun ei pääse riuhtomaan tuonne lenkkipoluille, niin onpa tullut kerrankin joka päivä kotonakin venyteltyä ja tehtyä sitä lihashuoltoa.
Positiivista on sekin, että lääkekuuri loppui tänään, eikä enää tarvitse kestää suussa sellaista makua kuin joku olisi tuutannut sinne puoli purkkia Raidia (joka sekin on kyllä ihan mahdollista, kun olen yrittänyt kaasuttaa noita banaanikärpäsiä).
Mies väittää tekevänsä töitä nyt urakalla siksi, että parin kuukauden päästä päästään yhdessä lomalle, joten kai tässä pitäisi olla ihan tyytyväinen (kunhan se ei karkaa sinne lomalle sitten sen salarakkaan kanssa...).

Ulkona ropisee sade, tänä iltana lämpiää sauna ja kun lapset nukkuvat, nukun minäkin. Ehkä ennen unen saapumista raapustan jokusen viisauden paperille. Herätän vanhan mukavan tavan henkiin.

tiistai 30. elokuuta 2011

Halkomäki : Vähäfiilarinen ruokavalio

Kolme viikkoa kotona saikulla jolloilua on tehnyt tehtävänsä. Olen tylsistynyt, taantunut, erakoitunut ja alavireinen. Kaipaan työkavereita ja elämää tämän Halkomäki -planeetan ulkopuolelta. Tosiasiassa sitä elämää ei siinä muodossa enää ole missä sitä kaipaan, meidän koulu kun nimittäin lakkautettiin elokuun alusta... Vietin kesänkin paljolti omissa oloissani, sillä T oli jatkuvasti töissä. Kesällä sentään tapasin ihmisiä, koska väkeä liikkui paljon ja lomat pyörivät. Meille kotiinkin eksyi aina silloin tällöin joku kahvikupin ja kakkupalan toivossa. Mikäpä sen mukavampaa!!!
Viime viikolla tein määritelmän siitä, mistä tietää että yksinoloa on jatkunut liian kauan. Ruuasta. Tai lähinnä sen puutteesta. Eli siitä, ettei sitä jaksa/viitsi laittaa vain itselleen. Mussuttaa ja puputtaa kaikenlaista pientä aina ohi mennen, vähän voileipää, omenaa, viiliä, puuroa, herkkuja, makeaa ja sen semmoista enemmän tai vähemmän epäterveellistä pikkupurtavaa. Kunnon ruoka jää syömättä. Havahduin tähän todellisuuteen kutsuessani itseni päivähoitoon ystäväni Liisin luokse. Olin suorastaan liikuttunut siitä, että perillä minua odotti ruokapöytä, joka oli katettu kahdelle, ja tarjolla oli rakkaudella ja Tupperware hi-tec tuotteilla valmistettua RUOKAA! Ja vielä ihanaista suosikkiani KALAA! Oli höyrytettyä lohta ja ruusukaalia sekä todella loistavaa salaattia rucolalla ja fetalla ryhditettynä. Kyllä oli hyvää!!! Ja kyllä oli ihmeellistä istua oikein siinä pöydän ääressä, ystävän seurassa, nautiskella ruuasta ja taivastella tätä elämänmenoa ja etenkin yrittäjän vaimon arkea.  Ei kiirettä minnekään. Siinä kaiken sen nautinnon keskellä havahduin, että koskahan viimeksi olen laittanut ruokaa syönyt sitä ihan itsekin...? Kun on yksin, niin ei vaan maistu. Ei edes kyljykset saa suuta korviin.

Eilen päätin ryhdistäytyä. Ja tämä on jo toinen ryhtiliike kuukauden sisään. Ensimmäisessä päätin pyhästi pedata sängyn joka aamu. Tähän asti olen pitänyt sitä maailman turhimpana hommana. Siellä makkarissa kun ei kukaan käy päivän aikana katsomassa kuinka suorassa lakanat ovat. Eilen siis laitoin ruokaa ja söin sitä. Lounaaksi tosin lämmitin synttäreiltä yli jäänyttä savuporokeittoa ja nautin sen Kuhmalahden naisväen seurassa, ne kun pöllähtivät yllärikäynnille iltapäiväkahvin toivossa. Päivälliseksi söin kanarisottoa. Ja illalla intouduin vielä tekemään savuporokiusausta ukkokullalle työevääksi. Että kyllä on ruokaa tehty ja kyllä sitä on syötykin! Tänään on mielikin ollut vähän pirteämpi. Tiinan ja tyttöjen eilinen vierailu oli huippu juttu, sen lisäksi tänään päivällä sain pikavisiitille ystäväni Pirjon, ja kun naapurin Maija vielä kyseli iltalenkille niin päivähän oli mitä parhain! Kävimme koirien kera katsastamassa minulle kaikkein rakkaimmat metsät Kallioisjärven maastossa. Siellä tulee aina niin hyvä fiilis! Tosin tuntui vähän haikealtakin huomata, ettei noissa metsissä taida juuri kukaan enää liikkua; kulkureitit olivat kasvaneet umpeen ja sammalpoluilla kiemurtelivat enää kapeat muurahaisten väylät. Paluumatkalla seikkailimme jopa hetken hiukan reitiltä sivussa ennen kuin pääsimme samoille jäljille. Ensi kerralla eväät mukaan ja sienikori sekä kartta&kompassi kainaloon. Metsässähän ruoka maistuu aina, ja hyvässä seurassa etenkin!


Hyvempi fiilis, parempi ruoka!

Tämä kuva on viime itsenäisyyspäivältä. Silloin meillä on viimeksi herkuteltu oikein isolla porukalla ja oikein pitkän kaavan mukaan. Sitäkin voisi harrastaa useammin!

Pitäisiköhän ruveta järkkäämään jotain kotiruokatreffejä kaikkien yksin kotona kököttävien ihmisten kesken?  Meitähän varmaan piisaa! Soppakattila pöytään vuoroin jokaisen luona. Siinä kiittäisi niin vatsalaukku kuin pääkoppakin!

sunnuntai 28. elokuuta 2011

Puntari: Vasara ja nauloja...

Paja "originaalikunnossa" ennen remontin alkamista.

Kivijalka saa kyytiä....

...orjan ja isännän toimesta...

...ja paja nousee jaloilleen ryhtevänä ja suorana!

Meillä on pihapiirissä vanha rakennus, jossa aikaisemmat sukupolvet ovat tehneet metallitöitä ja leiponeet. Toisessa päässä rakennusta on siis ollut paja ja toisessa leivintupa.
Jo vuonna 2001, kun ensimmäistä kertaa kävin tämän talon pihalla, ihastuin juuri tähän pajarakennukseen valtavasti. Se oli jo kätkeytynyt puoliksi puskien sekaan, eikä siellä juuri kukaan käynyt.
Silloin en vielä tiennyt, että minun kohtaloni on jonain päivänä pelastaa tuo vanha rakennus. Mutta niin siinä vaan kävi: pari vuotta sitten päätin, että nyt paja nousee uuteen kukoistukseen ja laitetaan kuntoon.

Ensin seurasi valtava tyhjennysurakka, jonka Sakke hoiti pääasiassa yksin. Etenkin metallipuoli oli täynnä erilaisia työkoneita, tarvikkeita ja muuta äijäromua. Leivintuvassa oli vain muutama leivinlauta ja penkki (ja leivinuuni, joka siellä vieläkin on).
Sakke teki uuden huopakaton ja sitten paikalle kutsuttiin orjatyövoimaa Aitoosta. Isä lupautui hankkeen "vastaavaksi mestariksi" ja varsinaiset työt aloitettiin. Koska vanha lattia oli valettu täysin ilman raudoituksia, niin routa oli sen hajottanut suuriksi kappaleiksi. Lattia kannettiin pihalle ja vanha tiilinen palomuuri/väliseinä purettiin. Onneksi muuten lautarakenteinen rakennus on tehty yhden hirsikerran päälle, joten se mahdollisti rakennuksen nostamisen. Lattian lisäksi vanhat haperot ja vinoon vääntyneet perustukset saivat kyytiä, ja paja nostettiin pylväille kuin malediivilainen rantamaja konsanaan.
Ikkunat irroitin viime syksynä ja niiden kunnostus alkoi ja jatkuu edelleen. Tämän kevään ja kesän pajatyömaa on ollut pysähdyksissä, mutta tänään teimme orjan kanssa suunnitelmia jatkotoimista.
Meidän tarvitsee ainakin kaivaa reilusti vanhaa maata pois pajan lattiasta, laittaa sinne styroksit ja uusi maakerros päälle. Sitten suunnitellaan lattiaa ja sitä, miten nuo tolppien välit tukitaan. Tällainen vanhan korjaaminen ei ole mitään helppoa ja suunnitteluun tuntuu kuluvan aikaa. Jospa ensi viikolla pääsisimme tositoimiin.
Sitten vähän maalia sisäseiniin ja siivoilua, kyllä se siitä!

Mitä pajaan sitten on tulossa?!? Monia villejä haaveita ja suunnitelmia on olemassa, mutta niistä sitten lisää myöhemmin. Sen lupaan, että tämä kotiäiti ei perusta ainakaan sisustusliikettä, eiköhän niitä ole tämän planeetan tarpeisiin ihan riittävästi ;)

lauantai 27. elokuuta 2011

Kyllikit: Arvonta ratkesi

Viime viikolla aloitetun arvontakierroksen onnellinen voittaja on tällä kertaa HEINI! Heini herkuttelee niinkin herkullisella ja terveellisellä ruualla kuin uunijuurekset ja maito. Namskis.

Heini saa palkinnoksi Kyllikkien käsitöitä sekä loistavat arvostelut viime vuonna saaneen Tampo-yhtyeen levyn. Tampon pääsäveltäjä on kuhmalahtelainen Kusti Vuorinen. Te, jotka ette levyä voittaneet, voitte tsekata Tampon matskua yhtyeen MySpace-sivulta http://www.myspace.com/tampoband

Heinille tiedoksi, että palkinto kolahtaa kesäkotinne osoitteeseen lähipäivinä, jos sopii?!
 Tampon levy näyttää tältä!

perjantai 26. elokuuta 2011

Halkomäki : Harrastuksena syksyiset savusukellusharjoitukset

Syksyn korkea taivas siellä vanhalla mäellä!
Muutamana viimeisenä päivänä on ollut jännä ilma. Aamuisin tienoon on peittänyt sumuinen verho joka iltapäiväksi väistyy pois lämpöisen päivän tieltä. Ilma seisoo paikallaan, lehtikään ei liiku puissa. Sellainen linnunmaitokeli. Ja jotenkin tutun tuntuinen...muistorikas!

Eilen sytyttelin keittiön takkaan tulia, piti polttaa roskia pois pesästä. Niin kuin teen pari kertaa viikossa normaalistikin. Keittiön takka vetää tosi hyvin, eikä sen kanssa ole ongelmia. Yleensä. Tikun raapaisun jälkeen purin kauppatavaroita kassista ja puuhailin omiani, kunnes yhtäkkiä huomasin, että takkapa puski kaikki savut sisälle. No siitä sitten ikkunaa auki että veto paranisi. Ei auttanut. Roskat paloivat iloisesti, savua puski takkaluukuista, leivinuunin luukusta, pellin rakosesta ja nuohousluukuista. Tein kaikki kikkakolmoset mitä tiedän, ja joilla pesä yleensä lähtee vetämään, mutta eipä auttanut. Keittiön katossa leijaili puolimetrinen ruskeanharmaa savupatja liikahtamatta paikoillaan. Koska ilma oli tyyni, savu ei liikkunut minnekään, vaikka laitoin liesituulettimen päälle, ulko-oven auki, kaikki mahdolliset ikkunat auki, niin ei. Roskat paloivat aikansa ja kun kärytys loppui, savut jäivät silti sisälle taloon. Vanhaa palokuntalaista savu ei sinänsä hätkähdytä, sen seassa on seikkailtu ennenkin. Tosin paineilmalaitteet päällä. Nyt kävin aina välillä keittiön puolella huitomassa savupatjaa liikenteeseen ja sitten oli pakko mennä olohuoneen puolelle haukkaamaan happea, ja taas takaisin keittiöön. Jossain vaiheessa oli pakko lopettaa, tuli niin huono olo. Kolmen tunnin tuuletuksen jälkeen savut olivat vihdoin tiessään, mutta se haju sitten tietenkin jäi. Sellainen tulipalohaju. Se on kauhea. Tein pesuvedet soikkoon ja vedin parkettimopilla katon kolmeen kertaan ja pyyhin seinien yläosat, joissa oli jo harmaata väriä. Se auttoi ehkä hiukan. Pyyhin myös keittiökaappien ovet, lattian ja pesin takan etureunan mustasta noesta. Tuntui niin tutulta, kaikki tämä. Ai miksi?

Juhannuksen tienoota Sulamäellä. Paratiisi maan päällä!
Aika lailla vuosi sitten olin tehnyt yhden elämäni ihmeellisimmistä päätöksistä. Olin päättänyt myydä oman taloni, josta olin vankasti päättänyt, etten myy sitä IKINÄ. Talon, jossa asuin silloin kun T loikkasi elämääni. Maailman ihanin talo, maailman ihanimmalla paikalla. Ihan tuossa meidän naapurissa. Keltainen, miltei satavuotias suutari Sulamäen hirsitalo omalla mäellään suurten vanhojen puiden ja käkkäräisten visakoivujen ja kiviaitojen ympäröimänä. Luonnontilainen puutarha, ruusuja, akileijoja, liljoja, syreeniä ja kevätesikoita kasvoi siellä täällä. Talo ja tontti täynnä käsittämättömän rauhaisaa ja ihanaa tunnelmaa. Unelmapaikka. Talo oli ollut nyt kolme vuotta vuokralla muilla, ja kun vuokralaiset lähtivät, sainkin yllättävän tarjouksen. Nimittäin ostotarjouksen. Ensin olin sitä mieltä, etten myy. En ikinä. Lopulta kai kuitenkin tajusin, että mitä minä sillä talolla, tuskin siinä itse enää asuisin. Vuokralaisten pito on omanlaistaan hommaa, ja hyviä vuokralaisia on vaikea saada. Oma työnsä talon ylläpidossakin.

Pirtin puolelta.
Hermanni-kissa asusteli samaa kortteeria, kunnes T tuli taloon.
Arvioitin talon kiinteistövälittäjällä. Hän sanoi, ettei vastaavia paikkoja löydy nykypäivänä. Että paikka on oikea aarre. Niinpä. Kyllähän minä sen tiesin. Ostajaehdokkaita ilmaantui kuin taikaiskusta lisääkin, mutta ei sellaisia, joille olisin ikipäivänä myynyt. Lopulta oma päätös luopumisesta kypsyi ja ostajien kanssa päästiin hinnastakin sopimukseen. Kaupanteon hetki oli kaihoisa, mutta olin onnellinen. Omastani ja ostajien puolesta. Talo sai arvoisensa asukkaat, jotka ymmärtävät kunnioittaa sen vanhaa perintöä. Pitävät huolta ja tekevät siitä omanlaisensa kodin. Minä sain naapuriini kaksi hyvää ystävääni ja kivoja koiria lievittämään koiraikävää. Harvoin sitä ihminen pääsee itselleen naapureita valitsemaan!

Ja miksikö savuisessa keittiössä tuli tuttu tunne? No, vuokralaisten jäljiltä vuosi sitten syyskuussa siivoilin Sulamäen taloa kaksi viikkoa, se kuurattiin marttakavereiden kanssa pariinkin kertaan lattiasta kattoon, pihasaunaa myöten. Kyllä oli puhdasta ja raikasta! Muuttoa edeltävät päivät olivat keleiltään aivan käsittämättömät; aamuisin joka paikassa vallitsi niin paksu sumu, että vesi valui noroina talojen seiniä pitkin ja luonto oli kuin kaatosateen jäljiltä. Iltapäivisin paistoi aurinko ja keli oli rasvatyyni, ilma seisoi paikoillaan. Juuri tällaisena iltana päätin lämmittää talon pönttöuunin, että kosteus häipyisi nurkista ja uusien asukkaiden olisi mukava muuttaa parin päivän päästä taloksi. Vaan pesäpä ei vetänyt. Ei vaikka tehtiin mitä. Hormitkin tarkastettiin katolta käsin ja niihin laitettiin lämpöpuhallusta. Faktahan on kuitenkin aina se, että suhteellisen nopeasti hormi alkaa vetämään kesän/talven jäljiltä, hitusen vaan ensin savuttelee. Kun mikään ei auttanut, niin paikallinen palomieskin kävi katsomassa että missä vika. Ihan kuin olisi ollut tukossa koko hormi. Kuumailmapuhaltimen lämmötkin tulivat sisälle, niin lujaa nuohousluukusta puski kylmää ilmaa sisätiloihin, vaikka veto pitäisi olla päin vastoin. Muutaman tunnin uurastuksen jälkeen savua oli puskenut sisälle jo melkoiset määrät, yläkertaa myöden. Tuuletus ei tietenkään auttanut. Oli pakko luovuttaa ja jättää yöksi kaikki ikkunat auki.
Aamulla kun saavuin paikalle, sisällä oli yhtä sumuista kuin ulkona. Edellisen päivän lämmitysepisodi oli kuitenkin lämmittänyt uunia sen verran, että yön aikana pönttöuunin kuoripellinrakosista oli valunut pois kosteutta. Mustat norot peittivät kylkiä. Lattialla oli isot lätäköt. Vettä oli tullut litratolkulla. Myös savupellin raoista. Eikä pesä vieläkään vetänyt. Ilmanvaihtoasiantuntijan arvio oli se, että piippu oli vain vetänyt monta päivää kestäneiden tolkuttoman kosteiden kelien aikana niin paljon kosteutta itseensä, että koko hormin täytti kostean kylmä patja. Ja sieltähän ei silloin savua nouse ylöspäin. Lämmitystä siis vaan lisää nuohousluukun kautta. Pidimme kuumapuhallinta päällä vielä seuraavaan päivään, ja kuinka ollakaan aamulla uuni alkoi hissukseen vetää! Hurraa! Tai ainakin melkein... Haju sisällä talossa oli karmea. Kostean nokisen savuinen katku ihan joka paikassa. Ei auttanut pesu, ei tuuletus. Kiva oli uusien ihmisten muuttaa ensimmäiseen omaan kotiinsa, joka muistutti enemmän savupirttiä kuin nykyaikaista taloa. Onneksi kaupat tehtiin vasta seuraavalla viikolla, johon mennessä pahimmat katkut olivat jo laantuneet. Ei tarvinnut antaa hinnanalennusta, heh...

Sulamäen syksyä.
Nykyään se onkin varmaan jo ihan raikas talo. Pitänee kysellä, ovatko muistaneet kokeilla uunia...onko kostea keli tehnyt tepposet naapurimäellä...onko savusukellusharjoituksia tehty vain meillä vai harrastavatko muutkin. Näköjään meikäläisellä se on syksyn vakioharrastus!

Tänään olen  leiponut huomisiin juhliin vähän känttyä ja elänyt samalla muistoissa Sulamäen aikaa. Ihan kuin vanhat evakkomummut jotka kaipaavat takaisin Karjalaan!!! Hiukan kaihoisa on olo ollut. Muistanut hyvät ajat, yrittänyt unohtaa ikävät. Siellä mäellä syksyinen taivaskin tuntui korkeammalta kuin muualla... Mitähän M&M siellä olostaan tuumivat, tykkäävätkö yhtä hulluna kuin minä? Ja onkohan Suloisessa Helenassa yhtään omenaa?

torstai 25. elokuuta 2011

Puntari: Jos et aja...

Tulipa tässä vaan mieleen vanha kampanjalause, jonka päätin muuttaa itselleni sopivaan muotoon.

Jos et aja, otat!

Diagnoosi jalkaan: Ison lannelihaksen jänteen alaisen limapussin tulehdus.

Lääkettä, venyttelyä ja lepoa.
Voi vaivata parikin kuukautta.

Huomenna heitän loimen Spessun selkään ja hyvästelen ystäväni talviunille. Toivottavasti ensi keväänä tavataan taas.


keskiviikko 24. elokuuta 2011

Puntari: Mökkiä ja kakkua

Mitä saadaan aikaiseksi, kun saatetaan yhteen laajennusosaa vailla oleva kesämökki ja kaksi näppärää rakennusranea. Tänään oli pakko lähteä katsomaan, millaista jälkeä paikallisen rakennusliikkeen sankarit Hanski ja Jampe (nimet muutettu) olivat mökkityömaalla saaneet. Ja täytyy kyllä sanoa, että nämä jampat eivät ainakaan ole laiskotelleet, sillä laajennusosa oli jo vesikatossa. Ihanaa! Nyt pystyi jo vähän hahmottamaan tulevan huoneen kokoa ja sitä, miltä homma näyttää ulkopuolelta katseltaessa.
Mökin laajennusosa järven puolelta.

Ja sama uudisosa tien puolelta. Kuistin paikkakin on jo hahmollaan vanhan osan puolella.

"Uusi puoli" on harjaan asti auki ja sieltä on käynti myös parvelle.


Tässähän alkaa ihan hyrrätä sellainen pieni sisustuskärpänen sisimmässä. Että mitä ja millaista tuonne sisälle sitten tulee (ja kukahan sen joskus tekee valmiiksi, nämä Hanski ja Jampe hoitavat vain ulkovuoreen asti hommat)?
Jotenkin pystyn vaan sieluni silmin näkemään itseni ensi kesänä lämpimänä kesäiltana istumaan tuonne laiturille valkoviinilasi kädessä, takana ehkä reipas juoksulenkki ja sauna, masu täynnä wokkiruokaa ja miehen paistamia lättyjä...Ja samalla mielikuvassa mökki on valmis ja seinällä kiipeilee Tapettitehtaan Juhannusruusu-tapetti!


Mökin nimi on Vihtaranta. Arvaatteko miksi? Vitsailin tässä yksi päivä, että onko tää jo vähän liian fanaattista harrastamista, kun mökkikin on nimetty maastopyöräilijän nimeen. Suomen maastopolkujen ykköstykki ja Lontoon olympialaisiin nimittäin on suuntaamassa Jukka Vastaranta...
Mökin on kyllä oikeasti nimennyt jo Sakarin isoisä, ja nimi johtunee mökin ympärillä kasvavista puulajeista.




Sitten vielä tähän loppuun kakkuohje, jolla pyöräytin tänään kuivakaakun. Tämä on ollut yksi lemppari resepteistä. Tällä kertaa "jauhotin" kakkuvuokan hasselpähkinärouheella, joka toi mukavaa pähkinäistä makua kakkuun.

Banaanikakku
3 kypsää banaania
2 dl sokeria
2 munaa
100 g sulaa margariinia
2 tl vanilijasokeria
2 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
loraus kermaa tai maitoa
4 dl vehnäjauhoja

Mössää banaanit. Sekoita sooda ja leivinjauhe jauhoihin. Sekoita sokeri ja munat, lisää jauhoseos, banaanit, kerma ja margariini. Kaada tasainen seos voideltuu rengasmalliseen kakkuvuokaan. Paista 170 C noin tunnin verran.

maanantai 22. elokuuta 2011

Puntari: Finlandia MTB


Tänä vuonna lähdin katselemaan, millainen meno on Messilässä järjestettävässä Finlandia MTB:ssa. Lähtöfiilikset olivat kaksijakoiset. Maastopyörän selässä olin ollut viimeksi kuukausi takaperin ja reilu viikko oli mennyt täydessä levossa kipeytyneen oikean nivusen vuoksi. Pakko oli kuitenkin lähteä, kun tuli ilmottauduttua, ja saatiinhan kausikin tässä nyt samalla pakettiin maastopyörätapahtumien osalta.
Messilän kartanon aamiainen antoi hyvän lähdön päivälle. Kotitekoiset karjalanpiirakat ja munavoi olivat loistava tapa tankata kohti päivän suoritusta, reilun 30 kilometrin rypistystä lahtelaisissa maastoissa.







Kilpasarjan kuskit ajoivat 70 kilsaa ja päästettiin radalle kello 12. Lähtöviivalla olikin ammattilaismainen tunnelma, kun kärkikuskit vartoilivat starttipillin vihellystä. Ripeästi reilut sata polkijaa lähti reitille. Kilpasarjassa ajettiin sama kiekka kaksi kertaa, jonka itse poljin kerran. Ensimmäinen kierros piti suorittaa alle 2 tuntia 45 minuuttia, muuten ei ollut toiselle rundille asiaa.

Vartti kisakuskien jälkeen oli meidän kuntoilijoiden vuoro. Ennen omaa starttia jouduin tietysti hylkäämään kuvauslaitteistoni, ja ylimääräinen reissu autolle aiheutti sen, että lähtökarsinan häntäpäästä sitä lähdettiin matkaan. No, eipä tullut ainakaan aloitettua liian kovaa.
Reitti oli tosi helppo ja kiva, muutama sellainen alamäki oli, jotka olisin vielä kevätpuolella varmaan taluttanut, mutta nyt päästelin ajamalla alas. Merkkaus oli toisinaan vähän sumuinen, mutta reitillä pysyin seuraamalla edellä meneviä selkiä. Kroppa toimi kivasti lukuunottamassa tätä oikeaa nivusta, joka teki ajamisesta (ja etenkin taluttamisesta) aika tuskallista. Olisi voinut olla viisautta jättää kisa väliin, mutta eihän toi korvienväli sellaista järkipuhetta kuuntele silloin, kun radalla ollaan. Toisaalta kipeästä jalasta oli se hyöty, että yritti ajamalla mennä kaikki ylämäetkin, kun taluttaminen teki niin kipeää.

Loppureitin nousut olivat aika syvältä, mutta mielialaa piti yllä kolmen pojan porukka, joilta ei ainakaan joukkuehenkeä puuttunut. " Ei kai me aleta repiin", pojat totesivat jokaisen ylämäen alla ja ryhtyivät taluttamaan. Kun kolmikko kertoi olevansa vielä perusmulkkuja Tampereen seudulta, tunsin sopeutuvani heidän seuraansa hyvin...


Reitin loppuun oli kasattu kaikki nousut. Siispä jalkapatikassa ylös!

Maaliin pääsin ajassa 2.52 ja ihan hyvissä voimin. Viimeinen ylämäki maaliin olisi ollut tyylikästä ajaa, mutta ei tällä kertaa. Taktisesti maaliintuloni oli hyvin ajoitettu, sillä samaan aikaan sinne kurvasi kilpasarjan voittaja ja pääsin nauttimaan hyvistä aplodeista siinä siivellä.


Sakke polkaisi kilpasarjan läpi alle neljässä ja puolessa tunnissa. Uusi, perjantaina kasattu Giant Anthem toimi hyvin ja kuskikin saapui hyvävoimaisena maaliin. Näin saatiin loistava päätös meidän maastopyöräilykisakaudelle!

Tiimimmme pärjäsi kaikin puolin hyvin. Kaikki pääsivät maaliin ja todellinen taistelija oli Jarkko, joka selvitti kilpasarjan läpi vaikka olo oli kuulemma jo ekan kiekan jälkeen melkoisen kehno.

Illalla pidin "kauden päättäjäisiä" ja söin lihapiirakan kahdella nakilla. Ruokajuomana oli tölkki Kukko-olutta. Maistui (etenkin, kun kisaruokana oli suhteellisen kevyt keittoruoka...eihän sellaisella kukaan pärjää!)!!!
Nyt onkin lähipäivien ohjelmassa vedellä tulehduskipulääkkeitä aamupalaksi, lounaaksi, välipalaksi ja päivälliseksi ja katsella, mitä nivuselle tapahtuu. Toivon, toivon, toivon, että kipu katoaa ja pääsen taas liikkelle. Muuten hajoaa pää ja parisuhdekin on koetuksella, kun olen niin pahalla päällä.

Ai niin. Onnea Suomen naisille mahtavasta
viestikullasta suunnistuksen MM-kisoissa! Jee!

Ja kaikki muut, muistakaas meidän arvonta tuolla alempana!


lauantai 20. elokuuta 2011

Halkomäki : Hyvästi tattimetsä!

Täällä on suru puserossa. Mun metsäni on kaadettu. Tai siis yksi mun metsistäni. Kysymättä multa mitään. Tosta noin vain. Jo toinen metsä tänä kesänä. Olisiko reilua ilmoittaa vaikka paikallislehdessä koska ja mistä metsiä aiotaan kaataa. Että ehtisi käydä hyvästelemässä.

Eilen illalla puoli yhdeksän aikaan lähdin pienelle sauvakävelylenkille haukkaamaan happea ja tarkistamaan pitivätkö huhut paikkansa. Kuulin, että pari päivää sitten tuossa lähimetsässä oli nähty METSÄKONE! Ja että joku ihana metsä on nyt kaadettu. Pelkäsin pahinta.
Kipaisin tutulle polulle, se polveilee ylös ja alas muutamia vuosia sitten harvennetun metsän keskellä. Yhtäkkiä SE näkyi suoraan vasemmalla puolella. Aukko. Valoa. Puukasoja. Edessäpäin polku muuttui metsäkoneen pyörien hajottamaksi uraksi.

Tattimetsä oli kaadettu.






Lohduttoman ja surullisen näyn keskellä leijaili taivaallinen haapapuun tuoksu, johon sekoittui vieno havupuun pihka. 

Entisessä tattimetsässä polku laskeutui hämärässä valossa alaspäin, molemmin puoli kasvoi erilaista metsää; oikealla kuusivaltaista sekametsää, vasemmalla ensin haapaa ja koivua, alempana kuusimetsää. Polun yläosa on oli juurikin se paikka, jossa saattoi ensimmäisenä haistaa syksyn tuoksun, haavan lehdet kahisivat saappaita vasten ja kirkas keltainen väri vallitsi puissa. Se oli väri- ja tuoksuterapiaa parhaimmillaan. Alempana polun varressa kasvoi yleensä herkkutatteja, mustia torvisieniä, haperoita, rouskuja ja kanttarelleja saattoi löytää sivummalta.
























Alkuviikon metsäkävelylläni kävelin aivan sattumalta juuri tattimetsän läpi, poikkesin polun molemmin puolin etsimään sieniä ja ihastelemaan maastoa. Lehtimetsän raikkautta ja mustikanvarpuja, keltaisia koivunlehtiä ja porrastettua rinnettä. Kuusimetsän hämärää, neulasmattoa jalkojen alla, vihreää sammalta, maatuneita puunrunkoja. Ja yhtä pientä herkkutattia. Nautin siitä kaikesta koko sydämeni kyllyydestä. Tietämättäni viimeistä kertaa.








Joskus ihan hävettää, että tällaisista asioista tulee surulliseksi. Moni ei sitä ymmärrä yhtään. Varmasti joku metsäkonekuski ainakin nauraisi jutulle makeasti. Silti, kun jotain tärkeää ja rakasta viedään pois, on sitä varmasti oikeus surra.  Ymmärrän kyllä, että nykymaailma määrittää metsälle tietyt tuotot, eliniät ja kehityskaaren harvennuksineen ja hakkuineen. "Luonnonmetsien" tilalle tulee suorat rivit tylsää talousmetsää. Jonkun silmä lepää sellaisessa, mutta minä kaipaan vähän ryteikköä ja särmää. Monenlaista metsää tarvitaan!


Nyt pitää etsiä jostain muualta haapojen havinaa, herkkutatteja ja syksyn tunnelmapalat. 

Täytyy siis hiukan seikkailla. Kunhan suruaika menee ohi.











Siellä se vielä nökötti metsän laidassa, pellon reunassa. Se METSÄKONE!

perjantai 19. elokuuta 2011

Kyllikit: Arvonta!

Nyt, kun Maitolaiturien Kyllikkien virallinen blogi on saavuttanut huikean 20 000 lukijan rajan, päätimme järjestää pienimuotoisen arvonnan. Palkintona on takuuvarma "syyspaketti"  sisältäen  mm. huippulaatua olevan Tiinan virkkaaman pöytäpyyhkeen (=tiskirätin) ja kuhmalahtelaistamperelaista Tampon musiikkia levyllisen verran.
Osallistu ja toivo parasta. Osallistuminen tapahtuu niin, että kirjoitat kommenttiboksiin mikä on SINUN lempiruokasi ja -juomasi. Niin yksinkertaista.

Osallistumisaikaa ensi viikon perjantaihin asti!

keskiviikko 17. elokuuta 2011

Halkomäki : Aurinkoa risukasassa


Siis missä maailmassa miehet oikein elää???????????

Tästä aihepiiristä meinasin maanantaina kirjoitella. Nousin aamulla ylös, kävelin suoraan koneelle ja kirjoitin yllä olevan lauseen. Sitten kuitenkin totesin, että meidän plokilla on sentään muutama oikein mukavan oloinen mies lukijana, että antaa olla.

Jurppi. Piti keksiä jotain muuta.

Totesin, että just nyt ruokaympyrässä on aamiaisen kohdalla puoli levyä Maraboun Daim -suklaata. Hyvää ja ravitsevaa. Ihanaa olla aikuinen, hih hih! Kyllä se maistuikin mainiolta!!! Euforisessa suklaahiprakassa päätin kohentaa oloani vielä pienen metsäkävelyn verran. Kotiin tulinkin sitten tunnin kuluttua jo melkein ihan uutena naisena ja ämpärissä litran verran kanttarelleja. Pitäköön miehet maailmansa!



 

Mikä parasta, juuri tällaiset päivät kannattaa käyttää siivoukseen: adrenaliini on jo valmiiksi koholla, samoin pulssi, ja korvista nouseva höyry sen kun tehostaa toimintaa. Koska meikäläisellä on riehuminen nyt jokseenkin rajoitettua, päätin purkaa tarmoni työhuoneeseen, joka aina vaan tuntui pursuavan kaikenlaista ylimääräistä. Aloitin pöydän tyhjentämisellä, jatkoin vitriinikaapista. Paljon turhaan arkistoitua sälää lensi paperinkeräykseen, kierrätettäväksi ja roskiin. Samalla fiilikset lähti nousuun ja olo keveni kummasti. Iltapäivästä olin jo niin lepsulla tuulella, että päätin tehdä ruuaksi sen mun kanssa samassa taloudessa asuvan miehen lempparia: tortillalasagnea. Mies oli kovin ilahtunut ruuasta, mutta myös siistiytyneestä työhuoneesta. Saatiin sitä uusi viikko taas käyntiin ja vielä ihan puheväleissä!







Tänään olen ihmetellyt onnessani ihmeen kaunista ilmaa joka puski itsensä harmaiden pilvien läpi, nyppinyt puutarhasta lakastuneita kukkia, istuttanut kaksi villiviiniä vielä keskeneräisen pergolan pylväiden juurelle.
Taivas alkaa pikku hiljaa muuttaa väriään syksyn syvään siniseen päin. Sitä vasten kohta keltaiset koivunlehdet näyttävät sitten upeilta. Omenapuut ja luumupuut notkuvat hedelmiä, kasvimaa vihanneksia. Sen kunniaksi sekalaisen seurakunnan kasvisgratiini meni äsken uuniin. Omenapiiras siintelee haaveissa. Ja kauraomenapaistos. Ja kaneliomenahillo! Olisi ihana kokkailla vaikka mitä, mutta kuka sen kaiken syö? Minäkin olen vain ihminen. Vaikkakin poikkeuksellisen hyvällä ruokahalulla varustettu. 



Ja kyllä mä muuten edelleenkin ihmettelen, että missä maailmassa noi miehet oikein elää..

Kotipihassa jo keltaisia lehtiä. Kesä, hei hei...

Kotiportin ohi vilistää aamulla koululaisia.

Humalasalko kurottaa taivaaseen.


Äidin runkoruusu on meillä hoidossa. Se jaksaa kukkia pakkasiin asti!

Koriportailla villiviini rehottaa.

Kuistin "sisustusasetelma". Seuraavassa Avotakassa on varmaan samanlainen. Lyhdyt pääsevät joskus pergolaan, toivon.

Tänä kesänä ymmärsin olla lannoittamatta pelargoneja liikaa. Nyt ne eivät peitä ikkunoita puoliväliin asti vaan kasvavat maltillisesti. Kaikkea sitä oppii.

Villiviini on ainakin 60 vuotta vanha.

Joriinien kulta-aika on käsillä.

Liljatkin kukkivat kuin viimeistä päivää!


 Laitan sittenkin tähän loppuun vielä tuon lasagneohjeen. Se on pitkälti itse kehitelty T:n makumieltymysten mukaan. Varioida voi miten paljon vaan ja mitä nyt jääkaapista sattuu kulloinkin löytymään, aina on hyvää!

Tortillalasagne

1 pss tortillalättyjä
400-500g jauhelihaa (tai broitsua, tonnikalaa, kasviksia...)
1 paprika
1 iso sipuli
pari valkosipulinkynttä
1 prk Valion kolmen juuston kermaa
1 prk tomaattimurskaa (yrtit, chili tms.)
n. puolisen pussia burritomaustetta (tai taco, fajitas...)
tacokastiketta
juustoraastetta
jalopenoja, maissia tms.

- Ruskista lihat, lisää sipulit, kuullota hetki ja mausta.
- Lisää pieneksi kuutioitu paprika (+ maissit ja jalopenot tms.), kääntele hetki, lisää tomaattimurska ja kerma. - Anna hautua hetki miedolla lämmöllä sopivan sakeaksi.
- Laita pyöreän vuoan (n. 3l) pohjalle kastiketta, juustoraastetta ja lätty. Jatka tätä niin kauan kun aineksia riittää. Päällimmäiseksi tulee kastikekerros ja juustoraastetta.
- Paista 225c puolisen tuntia, kunnes juusto ruskistuu. Kakku saattaa kohota komeaksi uunissa, mutta laskee inhimillisiin mittoihin kunhan jäähtyy! Anna vetäytyä hetki ennen tarjoilua! Kannattaa tehdä mieluummin reilun kokoiseen vuokaan kuin liian kinttanaan. Kiehuu yli!