Halkomäki: Kun Shirley Temple tulppaaniksi muuttui

Kevät tuuttaa nyt täysillä! Tässä on ollut pakko ravistella itsensä jonkinlaisesta keväthorroksesta toimintavalmiuteen, ennen kuin pihamaan työsarka on kokonaan menetetty peli. Jo päivän aikana tapahtuu niin paljon ettei perässä meinaa pysyä! Vielä niiden viileiden kevätpäivien aikaan oli ihana fiilistellä ankeana mullottavaa pihamaata ja ajatella, kuinka kohta on kesä. Sai turvallisesti katsella ikkunasta toukokuista räntasadetta villasukat jalassa ja lisätä puita keittiön takkaan. "Sitten jossain vaiheessa täytyy vähän haravoida" -ajatusta hiljalleen herätellen. Ja sitten yhtäkkiä jostain takavasemmalta tuleekin ne ihmeelliset lämpöaallot ja muutaman päivän aikana pihassa on nurmikko, skillat ja krookukset, ja puut ovat kauniisti hiirenkorvalla. Tänäkin vuonna, varmaan jo neljäs vuosi, myöhästyin kukkapenkkien multauksesta. Se kun putkahtaa mieleen juuri silloin, kun kaikki perennat pilkistävät jo näkyvissä. No ehkä ensi vuonna ostan ne mullat jo maaliskuussa valmiiksi. Tai jopa syksyllä. Täytyy laittaa kännykkään muistutus! Haravan sain vauhtiin aivan viime hetkellä, ja eilen kärräsin pois ne kaksi viikkoa pihalla seisoneet lehtikasat ja mädät omenat. Enkä siis suinkaan haravoinut koko pihaa, kukkapenkit ja vähän pahimmilta kriisialueilta. Kukkapenkeistä poistin voikukat ja kirosin alimpaan lokeroon sen ihmeen violetin kellokasvin joka leviää järkyttävillä juurillaan kaikkialle. Tukehduttaa pionitkin!

Mitään isompia muutoksia meidän pihaan ei ole luvassa tänä kesänä. Ehkä pieni pätkä verkkoaitaa naapurin pihaa vasten. Pappa teki meille jo uuden portinkin lahoamispisteessä olevan vanhan tilalle. Komee on!
Etupihalla olevan kukkapenkin käänsin ja perkasin, koska siihen tuli yksi pionin jakotaimi meidän äidin pionipenkistä. Sielläkin olen vähän jo ehtinyt riehua ja jakaa muurahaisen tuhoamat juurakot terveiksi paloiksi. Kaksi muuta jakopalaa istutin omenapuun alle kaaripengerpenkkiin. Nyt pihassa on 21 pionia. Tosin uhkaa olla kohta 22, kun äiti meinaa kiikuttaa tillipioninsakin tänne mun hoiviini. Tai heitteillejätön uhan alle, jos totta puhutaan. No katsotaan mitä sen kanssa käy. Kaikki pionit näyttävät selvinneen talvesta mainiosti, oli hyvä lumitalvi niiden kannalta. Ei siis miestappioita sillä saralla. Toissa talvena taisi lähteä kolme pionia pionien taivaaseen. Niistä ihmeellisin juttu oli Shirley Temple. Se on tunnetusti aika nirso kasvatettava eikä välttämättä lähde kunnon kasvuun ja kukintaan. Mulla se lähti hienosti vahvistumaan ja lopulta kukki valtoimenaan suurena puskana. Sitten viime keväänä se vain oli kadonnut. Ei noussut ainoatakaan punaista piippaa mullasta. Tosta noin vain. Sen tilalle ilmestyi siisti rivi punaisia tulppaaneja. Magic! Pioniharrastajan elämä on yllätyksiä täynnä.

Tässä oli Shirley Temple, nyt vain nämä punaiset kaunokaiset!

No sitten on toi meidän kasvimaa. Riutuneet vadelmapenkit ilman satoa, kuollut mansikkamaa ja kaksi lahonnutta kasvatuslaatikkoa. Sen kimppuun ajattelin hyökätä isosti nyt lähipäivinä ja tehdä siitä meidän käyttöön toimivan. Eli ei avomaapenkkejä, ei. Kasvatuslaatikoihin mansikkaa ja hernettä, salaattia ja sen semmoista helppoa. Yhteen lahoon vielä laitoimme porkkanan kasvamaan, ja toisen lahon raunioille tulee kurpitsakumpu. Jos intoa ja aitatolppia riittää, siirrän vadelmapenkit vanhan mansikkamaan tilalle. Josta siis olen jo repinyt vanhat mansikkakankaat pois. Ja sijoitan kaiken niin, että pääsen ruohonleikkurilla ajamaan väleistä. Naapurin miestä ja sen kahdehdittavaa puutarhajyrsintä täytyy ensin vähän hätyytellä asian tiimoilta...
Marjapensaisiinkin pitäisi laittaa vielä tukikehikot. Paitsi siihen yhteen karviaiseen, joka löytyi elottomana kuivan heinän seasta. Ja kasvimaata ympäröineen piikkilanka-aidan tilalle pitäisi laittaa aita. Aitaverkko on muhinut ulkovarastossa jo muutaman vuoden. Kun vielä maltan muutaman odottaa, ehkä se hipsii paikoilleen ihan itsekseen?

Taustalla siintää oletettu kasvimaa. Etualalla varvaa vadelmakasvustoa.

Tänään iltapäivän viimeisinä tunteina kypsähdin meidän parkkipaikan keskeneräiseen aitaprojektiin. Siinä muutamia vuosia odotelleet heinäseiväspylväät lähtivät vauhdilla irti. Kun en vaan saanut poikkipuihin lisää seipäitä mistään, niin ei hän siitä valmista tullut. Nyt pari oli jo tyvestä lahonnutkin. Suurensin rautakangella aukkoja ja tein muutaman reijän lisää, sitten hain ulkovaraston kätköistä näppäriä kestopuutolppia ja junttasin ne maahan. Rautakankea vähän näytin niille olkapäätasolta, niin johan pysyivät. Yhden naisen ja rautakangen tehokas puolituntinen. Perjantaina rautakauppaan lautaostoksille! Pienet hommamiehet olivat innoissaan kun kuulivat, että niitä odottaa viikonloppuna sahahommat, ruuvaamishommat ja lopulta maalaushomma.

Tämmöistä tämä pientilallisen elämä on täällä Halkomäessä. Kun yrittää leikkiä puutarhuria ja kotiäitiä samaan aikaan, niin eihän se kovin tehokasta ole. Minipuutarhuri kaivaa porkkanansiemennauhat penkistä heti kun ne on peitetty ja kiskoo harsot pois päältä juuri kun ne on saatu paikoilleen. Syö kuution multaa ja pari muumio-omenaa siinä ohessa, ja silmän välttäessä karkaa aina liiteriin istumaan mönkijän päälle. Kun minulla on hommia etupihalla, hän painattaa tukka putkella takapihalle ja kasvimaalle. Kun minä menisin kasvimaalle hommiin, hän kipittää vinhaa vauhtia etupihalle. Vähän hakala yhtälö! Haaveilenkin yksinäisestä puutarhatyöpäivästä. Muun muassa. Ja jostain taimistoreissusta myös, sillä mulla ei ole ainoatakaan pelargoniaa. Pakko saada joku söpö, kesä ei tule ilman!

Pieni puutarhamartta aina valmiina auttamaan!

Puntari: Hyvät kesähavinat

Kesä soljuu eteenpäin mukavasti, vaikka himohelteet eivät meille ylläkään. Myönnän, että kaipaan niitä, sillä palelen herkästi. Onneks kesäloma alkoi viikon mittaisella Mallorcan reissulla, missä nautittiin joka päivä yli 30 asteen lämmöistä.

Puutarhalle tällainen nippa nappa 20 astetta on loistava. Kaikki kukkii pitkään ja hartaasti. Edes rankkasade ei päässyt tuhoamaan mun pioneita, Hannan kukat kokivat Aitoossa vähän karumman lopun.
Ollaan asuttu täällä nyt 9 vuotta ja puutarha on kauniimpi kuin koskaan ennen. Vähitellen sitä on tullut tehtyä ja kuopsuteltua ja jatkoa seuraa. Vaikka en mikään intohimoinen rikkaruohopoliisi olekaan, niin tykkään kierrellä hanskat kädessä pitkin pihaa ja kiskoa nokkosia ja muita vihulaisia pois penkeistä.
Kasvimaalla kasvaa 6 vakoa perunaa, iso sipulipenkki, neljä riviä porkkanaa, neljä riviä hernettä ja kolme riviä salaattia. Kesäkurpitsat kasvaa tänä vuonna ruukuissa. Yrttilavalla rehottaa minttu (ylläri!), timjami (talvehti hienosti), ruohosipuli, lipstikka, oregano ja tilli sekä ystäväni tytöille lähettämät ananasmansikat. Basilikat laitoin ruukkuun ja niitä saa napsittua ruokaan tuosta eturappusilta mukavasti.
Terassilla on suloinen sekamelska kaikkea. Vanha puutarhakalusto oli kaput, joten maalasin navetan vintistä vanhan sivusta vedettävän sohvan valkoiseksi ja se pääsi terassille. Sen kaveriksi spreijasin mustaksi vanhan navetasta myös löytyneen rottinkituolin (on vähän rikki, mutta kun laittaa istuintyynyn, niin ei haittaa mitään). Pöydäksi löytyi yksi äidin antama pikkupöytä. Kaikki viherkasvit on kannettu taas kesäksi ulos ja niiden kaveriksi väriä tuomaan laitoin parvekelaatikoihin ja ruukkuihin pelargonioita, krassia ja hajuhernettä. Isoissa ruukuissa rappusten edessä kasvaa köynnösviinimarjaa, muurikelloa ja maahumalaa.

Tyttöjen piti saada riippumatto paikoilleen ja se on ollut ykkösjuttu. Siinä luetaan ja leikitään. Lukeminen on ollut ehkä molemmille tytöille se lempparipuuha tänä kesänä, vaikka uimassakin kyllä käyvät joka päivä.
Eilen illalla, kun näytti mukavalta keliltä, tein pari savulohivoikkaria (munalla ja tillillä), kaadoin lasiin valkkaria, otin viltin, sytytin lyhtyyn kynttilän ja menin terassille kirjan kanssa iltaa istumaan. Linnut lauloi, puutarhan kukkameri tuoksui ja kylmyydestä huolimatta tuntui ihan kesältä. Tää kesä on mennyt tähän asti hyvissä havinoissa (pessimisti ei pety -asenteeni odottaa koko ajan sitä paskakuormaa niskaan, joka yleensä jossain vaiheessa tulee...).
Tällaistakohan kalastajan vaimolla on aina?

Halkomäki: Näin se kesä(loma) toimii!

Heippandeeros!  

Kyllä, elossa ollaan!

Ei, en ole unohtanut plokia!

Joo, kyllä kirjoitan heti kun kerkiän! 

On tullut tiedusteluja...kun on ollut hiljaiseloa täällä plokin puolella. Osittain tarkoituksella, osittain ihan tahtomattakin. Nimittäin näiden kahden käkikellon kanssa painiessa päivät menevät aamusta alkaen niin hujauksessa, että yhtäkkiä onkin ilta ja kello lähestyy yhtätoista, eikä siinä enää plokia paljon päivitellä. Usein arki menee kuin juna kiskoillaan niin, ettei päivisin tapahdu oikein mitään mistä kirjoittaa, vaikka joskus olisikin hetki aikaa. Sitten kun olisi jotain ajatuksentynkää mistä kirjoittaa, niin aikaa ei tietenkään ole. Näin se homma etenee, mutta eihän tätä kai ikuisuuksia kestä?

Ihanan taviselämän keskelle on mahtunut muutama kohokohta, jotka jäävät erityisen mukavina muistoina  mieleen tältä kesältä.

Ylläksen kevätmaisemia Kesänkijärveltä.

 

Sade ei haittaa!

 

Toukokuussa tehtiin Anoppi-Armaan ja poikasten kanssa reissu Ylläkselle ihmettelemään Lapin kevättä. Pienoinen turnausväsymys lähti viikossa, iloisesti pulputtavat purot, lumilaikut patikkareittien varrella, päiväkahviseura, sauvakävelylenkit ja pyöräily&kantorinkkaretket poikasten ja Anopin kera virkistivät mieltä kummasti. Saatiin nauttia monenlaisesta säästä, auringosta ja sateesta, lämpömittarin heiluessa +6c-+30c välimaastossa. Lappi teki taas hyvää ihmiselle!

Puutarhamartat kotimäellä, kova kokoonpano!

 

Suloiset pionit jaksoivat taas kukkia!

Kesä täällä kotonurkissa on ollut satunnaista kitkemistä, kastelua, hiekkalaatikkoa, metsäretkiä, nikkarointia, vaunulenkkejä ja leikkikavereita. Alkukesän sateita uhmattiin sadevaatteissa ja sitten siirryttiinkin pakoilemaan helteitä mökille. Näiden kahden säärintaman väliin osuivat sekä pionien kukinta että Kirkastusjuhlat. Ikimuistoiset Kirkkarit, niin hyvässä kuin pahassakin. Oli supermukavaa olla pitkästä aikaa vähän enemmän mukana järjestelypuolella, vaikkakin sitten vaan se kolme iltaa. Juhlien aikana tapasin taas monta entistä opetuslasta ja kuulin tilannekatsauksia opiskeluista ja työelämästä. Se lämmittää aina mieltä ihan hirmuisesti kun lapsukaisilla on asiat  hyvin ja siivet kantaa!!! Kotiin sain mieluisia yövieraita ja päivisin oli siskosaikaa saunanlauteilla. Juhlilla vallitsi erityisen leppoisa tunnelma ja fiilikset olivat kohdillaan. Yleensä Kirkastuksista palautumiseen menee vähintäänkin se viikko, mutta tänä vuonna oli toisin. Juhlien jälkeen meikäläinen oli ihan uudestisyntynyt, tarmoa täynnä ja niin ikionnellinen kolmesta illasta kotimökin ulkopuolella! Suuri kiitos niille ihmisille jotka tämän kaiken mahdollistivat!

Esikoinen joutuu tiskaan, kuopus vaan nautiskelee elämästään. Peruspeliä!

Aamu Kukkialla. Papan kanssa mato-ongella.

Jos kesällä on kuuma, niin silloin meidän mäellä on IHAN SIKAKUUMA! Niin kuuma, ettei lasten kanssa pysty tuossa ulkosalla olemaan. Ei ole varjopaikkaa, eikä tuulikaan osu juuri näille nurkille. Käytiin aluksi päiväreissuilla mökillä, mutta matkalaukkuelämään nopeasti kyllästyneinä pakkasimme matkaan reippaan viikon kamppeet ja asettauduimme taloksi Puutikkalaan. Tähänastisen kesän varmasti ihanin viikko. Mökkielämä, mikä ihana sana! Elämää vain perusasioiden äärellä, siihen oheen uimista, saunomista, hyvää ruokaa ja hyväntuuliset puuhalapset, jotka nukkuvat megapitkiä päiväunia. Tai ainakin toinen niistä nukkui! AH! On auttavia käsipareja ja seuraa. Ja sellainen harvinaisuus kuin aamupäiväkahvit. Ja naistenlehti. Ja äitin leipoma korvapuusti. Mä niin nautin!!!

Sappeen Bikeparkki on suosikkipaikka, tässä vielä potkupyörällä.

Helteiden vika tai ei, mutta meidän Pikku-Kiiskinäkin tunnettu esikoisemme oppi ajamaan pyörällä. Ahkeran potkupyöräilyn tuloksena hyvä tasapaino ja palava into koko touhuun. Rohkeutta kun vielä kasvattaa niin pyörän hallintakin luonnistuu paremmin. En olisi ikinä uskonut, että poika joka tuntuu olevan koko ajan rähmällään jossain näreessä ja kaatuilee jopa ihan paikallaan seistessäänkin, oppisi ajamaan pyörällä reilusti alle kolmevuotiaana. Mummulan pihatiellä koettiin pitkin kesää riemukkaita hetkiä kun pyörä kulki vinhaa vauhtia, ja lopulta lähti tärkeä puhelu Mummulle: Mummu mä pööräilin ihan ite!      Anpiliivipöl!

Ennen kisaa...

Henkilökohtaisesti kesän varmasti sykähdyttävin päivä oli viime viikon lauantai Jämillä. Mukana ihania ystäviä ja huikea fiilis! Maastopyöräkisat, matkana puolikas, n. 42 kilometriä. Viides kerta maastopyörällä tänä kesänä, eli huolellinen pohjatyö tehtynä, heh heh. Alla kolme alle 15 kilometrin lenkkiä ja yksi 24 km edellisellä viikolla. Lähdinkin kisaan ihan silkasta hurmoksesta ajamiseen, nauttimaan nopeasta reitistä ja omasta ajasta. Ja hienoa se oli! Päätin vetää heti alusta alkaen hyvällä sykkeellä ja antaa palaa niin kauan kuin paukkuja riittää. Niitä riittikin ihan kivasti, aina sinne 35 kilometriin asti. Sitten alkoi reisiä poltella mukavasti ja ylämäet tökkiä. Kaksi viimeistä kinkamaa piti taluttaa, vasemman jalan varpaat olivat jo tunnottomina, samoin oikean käden ranne. Eikä ne etureidet totelleet enää mitään. Niin paljon kuin Konasta ja naisesta sai siinä tilanteessa puserrettua irti, niin lujaa mentiin maaliin saakka. Sen jälkeen pystyin ensimmäisen tunnin ajan hokemaan vain Ai s***ana, ai s***ana...mutta soppalautasen ääresssä, jääkylmän suihkun jälkeen, irtosi jo palauttava tsiiiiisus! Niin hyvä mieli ja niin todella liekehtivät reidet!!! Koko loppupäivän! Seuraavat kaksi päivää ja yötä otinkin sitten särkylääkettä. Ei ehkä ihan fiksuin veto, mutta mitään en kadu! Mä sydän maastopyöräily!

...ja kisan jälkeen. Elossa silti.

No siinä se nyt oli, kesän kohoviisikko.

 

Ja hei, kesähän jatkuu vielä! Vaikka mitä kivaa voi olla vielä tulossa! Tässä kuitenkin kirsikat kakusta ja sen myötä helteiset terveiset kaikille plokiin eksyneille, elossa ollaan ja lujaa.

Lapset ja rikkaruohot kasvaa kilpaa meidän mäellä ja tää yrittää selviytyä siinä keskellä.

 Kuullaan taas kun keretään, toivottavasti pian!

Puntari: Kirjainyhdistelmäpuutarhuri

Olen aina tykännyt syslätä ja pyslätä puutarhassa. Pienenä kasvattelin siemenestä paprikoita, siis jo kauan ennen kuin sanoja hyötypuutarha tai lähiruoka oli edes brändätty.

Nyt on tilaa missä viljellä. Kasvimaa tuottaa samassa suhteessa rikkaruohoja ja salaattia ja yrttipenkki (miehen nikkaroima, tämän siitä saa kun jauhaa asiasta riittävän kauan!) röyhii herkkuja ruokapöytään.

Pihan kukkapenkit ovat pitkälti talon peruja. Kun isot maansiirtotyöt aikanaan remontin yhteydessä oli saatu tehdyksi, alkoi pihan eri nurkista puskea perennaa. Pionit taas on saatu Hannalta, äidiltä ja ystäviltä erinnäisiksi lahjoiksi.

Jotkut tykkää panostaa myös yksivuotisiin kesäkukkiin. Niin minäkin. Joka vuosi mulla on päässäni selkeä visio siitä, millaiseksi eedeniksi meidän etuterassi muodostuu. Haaveilen herkistä ja toisiinsa sointuvista kukkayhdistelmistä ja intoa puhkuen lähden paikallisen puutarhan kevätpäiville. Siellä kasvihuoneen kukkaloistossa mut valtaa kuitenkin aina villitys. Hiiteen harmonia ja harkitsevaisuus, tilalle väriä ja villejä visioita. Kyllä, olen diagnosoinut itseni ja todennut potevani jonkin sortin tarkkaavaisuushäiriörä mitä puutarhan suunnitteluun tulee. Oon Kirjainyhdistelmäpuutarhuri.

Onnellisena sitten kotona lätkin samettikukat, hopeanauhat, pelargonit, verenpisarat ja keijunmekot omiin asetelmiinsa. Sitten huolaisen syvään ja nautin näkemästäni, vaikka mistään ei tullut sellaista kuin suunnittelin.

Halkomäki: Viikon pionit II

Jos osaisin niin laittaisin tähän taustalle pyörimään ääninauhan, jossa meidän pikkupoika ulvoo kesken loppunutta muumirusina-askiaan...nimittäin vähän samanlaiset on tunnelmat meikäläisellä. Pionikesä on O-HIT-SE!!! On on. Vaikkei sitä todeksi uskoisi. Normaalisti tähän aikaan ensimmäinen jalopioni yleensä aukaisee nuppujaan ja koko jännitysnäytelmä on vielä edessä. Hillittömät helteet kuroivat kiinni myöhäisen kevään ja vetivät kukintakauden kaikilta kasveilta rutkasti etuaikaan. Pahimmillaan helle vei pionien kukinnan yhdessä päivässä auenneista nupuista lotkassa riippuviin yliauenneisiin kukintoihin. Ei jäänyt paljoa aikaa ihastella, osasta jäi kunnon kuvatkin ottamatta. Näistäkin kuvista osa on otettu illan hämärässä, joten pahoittelen vaihtelevaa kuvalaatua. Helteen jälkeiset rankkasateet sitten viimeistelivät työn ja hakkasivat terälehdet maahan. Yhteenvetona voisikin sanoa, että kukinta oli tänä kesänä upea mutta nopea!

Näiden kuvien jälkeen on luvassa vielä yksi pionipostaus, sitten kaikki ihanuudet ovat päässeet esille. Joo, tiedän, omanlaisensa hulluus tämäkin...

 Immaculee

Meillä perennapenkin reunuspionina kasvava kaksivärinen kaunotar . Kukat kestävät ja keskikokoiset, sopii hyvin myös leikkokukaksi maljakkoon.

 

 

Angel Cheeks

 

Todella suurikukkainen ja kerrottu pörheä ihanuus on takuuvarma katseenvangitsija kukkapenkissä! Suurten terälehtien sisältä avautuu kukan puhjetessa tiheästi kerrannainen ja liuskamainen sisusta, joka lopulta on kuin pumpulinen pallo. Hurmaava pioni! Kukat vaatisivat oikeastaan tukemista, niin painavia ovat. Laitoin puolikaaren muotoisen perennatuen, mutta kukinnot taipuvat sen yli. Keppituenta olisi parempi. Vaikka hyvin pärjäsivät noinkin...

Eden´s parfyme

 

Upeat maljamaisesti avautuvat kukat, joissa uloimmat terälehdet kätkevät sisäänsä ylätyksellisesti kerroksen vaalean keltaisia terälehtiä sekä muutamia tumman pinkkejä tehosteita. Suurikukkainen ja korkea lajike, joka pärjää myös leikkokukkana. Hurmaava tuoksu!

 Pillow Talk

 

 Vaaleanpunaisten ihanuuksien sarjaa jatkava kaunotar. Keskikokoiset kukat ovat kerrotut ja värisävyltään taittuvat keskustaa kohti vaaleaan keltaiseen. Pystykasvuinen ja jämäkkä pioni, kestävä myös leikkokukkana.

August Dessert

Pirteän pinkki kaunotar ei pöyhkeile turhalla kerrannaisuudella, vaan hurmaa vaatimattoman ihanalla olemuksellaan. Keskustan kullankeltaiset heteet ovat oiva väripari terälehdille. Kukintojen koko ei ole ainakaan toistaiseksi järin suuri, ja itse pionikin on kasvultaan melko hentovarsinen. Katsotaan korjaavatko vuodet tilannetta.

Festiva Maxima

Suurikukkainen ja näyttävä pioni on auetessaan häikäisevän valkoinen. Terälehtien juuressa häivähdys keltaista, joissakin kukinnoissa saattaa esiintyä keskellä pinkkejä pilkkuja. Käsittääkseni aika yleinen pionilaji Suomessa. Jämäkkä kasvutapa ja runsas kukinta.

Shirley Temple

 Lapsitähdeltä nimensä saanut pioni on herttaisen kaunis. Laakeana avautuva kukinto on hennon vaaleanpunainen ja sen terälehtien  juuressa on häivähdys keltaista.  Keskustaa kohti mentäessä terälehdet vaalenevat ja ovat keskellä miltei valkoiset. Kasvupaikastaan tarkka pioni ottaa muutaman vuoden ennen kuin asettuu aloilleen ja aloittaa kasvukautensa. Sitkeä odotus palkitaan runsaalla kukinnalla.

Madame Furtado 

Kuva ei tee oikeutta tälle pionille, sillä kukinto ei ole täysin auki. Tätä kuvaa seuraavana päivänä se oli jo sateen hakkama... Tummemman pinkit uloimmat terälehdet aukeavat aivan laakeaksi ja sisältä paljastuu pörheä pallo liuskamaisia ja vaaleampia terälehtiä . Todella kaunis pioni jonka keskikokoiset kukat ovat hyvin sadetta kestäviä paitsi sitä rankkasadetta ja pärjäävät myös maljakossa. Hentovartinen ja siro lajike.

Halkomäki: Viikon pionit

...joskus jopa kahden!


Alunperin ajattelin, että pääsen aloittelemaan pioniesittelyt joskus kesäkuun lopulla. Luontoäiti päättikin paiskata meille huikeat helteet heti kesän alkuun ja sotki mun suunnitelmat. Vehreiden varsien päissä pyöreät pampulat kasvoivat niin että kohina kuului, ja viime viikolla ensimmäiset jo availivat nuppujaan. Ja me oltiin tietysti silloin poissa kotoa, viikon kesälomalla. Höh.
Meidän pihassa kasvaa sellaiset parisenkymmentä eri pionialjiketta. Joo, tiedän...pionihulluus...sitä on vaikea selittää... Muutama oli jo valmiina penkissä silloin kun talo ostettiin, mutta suurin osa on tässä kolmen vuoden sisällä istutettuja Pionien Kodin taimia. Muutaman vanhan ja viime vuonna jakamani pionin kaivoin toukokouussa ylös ja vein taimitorille vaihtoon. Varjoisa penkki sai uusiksi asukeiksi alppiruusut.

Nyt on oikeastaan ensimmäinen kesä kun kaikki pionit ovat tehneet nuput, suoraan sanottuna osa kukkii niistä nyt ihan yltiöpäisesti, vaikka aikaisempina vuosina ei ole kukkia näkynyt ollenkaan. Ilmeisesti ovat saaneet kasvatettua juuripaakkunsa kuntoon ja voimia riittää myös kukkien tekemiseen. Myös itse puskat ovat todella reheviä ja pitkillä varsilla varustettuja. Paikkana tällainen aurinkoinen rinnetontti on pioneille mitä mainioin kasvualusta; vesi ei jää seisomaan ja aurinko hellii aamusta iltaan. Istutin kasvit aikanaan Pionien Kodin tarkkojen ohjeiden mukaan, ja niinpä niille ei varmaan seuraavaan kymmeneen vuoteen tarvitse tehdä mitään. Siis muuta kuin ihailla kukkaloistoa!
Ainoa tappio tälle vuodelle kirjataan perinteikkään Juhannuspionin piikkiin. Jotain merkillistä sille on tapahtunut, sillä rehevän puskan sijaan mullasta nousi tänä keväänä vain muutama harva oksa, joista kahteen tuli pieni nuppu ja kukinto. Raasu näyttää aivan turpiinsa ottaneelta. Täytyykin miettiä että osoittaako syyttävä sormi myyriä vai laitetaanko kovan talven taikka taantumuksen piikkiin. Toisaalta se kukki vielä viime vuonna niin upeasti, etten jaksa uskoa sen taantuneen ihan noin yhtäkkiä! Merkillistä...

Nyt kun kukkaloisto on saatu vauhtiin, saapuivat tietysti myös ensimmäiset rankkasateet. Tie-tys-ti. Saakelisaakelisaakeli!!! Eilen illalla leikkasin auenneet kukinnot maljakkoon ja jaoin niitä uusiin koteihin ihmisten iloksi. Tämä oli hyvä ratkaisu, sillä aamulla kukkapenkissä odotti lohduton näky. Red Charm kökötti siellä kuin kynitty kana. Pioni on siitä vähän hölmö perenna, että vauhtiin päästessään se aukoo kukintoja toisensa jälkeen oli keli mikä tahansa. Itsesuojeluvaisto puuttuu, ja sekös meitä kasvattajia surettaa. Verenpaineet hipoo pilviä sääkarttoja katsellessa!

Mutta tässä siis pionikauden aloittajat täällä Halkomäessä:

 

 

1.

Juhannuspioni kukkii aivan ensimmäisenä aina kesäkuun alussa. Himmeäpintaiset lehdet ovat syvän sinivihreät, kukinnot suhteellisen pienet mutta kauniin väriset. Harvinainen pionilaji on kadonnut kaikkialta muualta maailmasta, paitsi siis Suomesta! Nyt tätä pionia saa jo ostaa ainakin Pionien Kodin valikoimista.

 

2.

Toisena kukkansa aukaisee upea ja uhkea Red Charm. Nimensä veroinen hurmuri ei jätä ketään kylmäksi. Hehkuvan punaiset kukinnot ovat varhaiskaalin kokoiset ja nuokkuvat vahvojen varsien päässä aueten lopulta aivan pallomaisiksi. Varhainen katseenvangitsija ei jätä ketään kylmäksi!

 

3.

 

 

Kolmanneksi ehti vaaleanpunainen hattaraunelmapioni Dr. Alexander Flemming. Kaunis kerrannaiskukkainen pioni on upea leikkokukkana tai vaikka morsiuskimpussa. Suuret kukinnot ja korkea puska takaavat näyttävyyttä kukkapenkkiin.

 

      4.

 

Hintsusti mitalisijoilta jäi meillä perennapenkin reunuspionina toimiva Felix Crousse. Syvän violetinpunaiset kukinnot eivät ole suurimmasta päästä, mutta kauniin maljamaiset muodoltaan. Kaunis myös leikkokukkana!

 

5.

Viidennen sijan nappasi ihana Sorbet. Vaaleanpunaisten terälehtien suojissa piilottelee kaunis kermanvaalea pilvi, ja koko kukinto on pionien keskuudessa helposti tunnistettava erikoisen ulkomuotonsa vuoksi. Tämänkään pionin kukat eivät ole valtavan suuret, ja vähemmän kerrottuina kestävät sadetta monia muita pioneja paremmin.