Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit

maanantai 31. joulukuuta 2012

Puntari: Toinen koti

Myönnän olevani pahemman luokan wannabe. Wannabe-lappilainen.

Yksi tärkeä paikka sielulleni on Äkäslompolon jäällä. Hiihtelen joka lomalla sinne, seison suksineni siellä jäällä ja katselen. Tunturit ympärillä, tykkylumiset kuuset ja Lapin luonto. Keväällä loppumaton valo ja aurinko. Siellä mulla on aina sellainen "kotona" olotila.

Nykyään Lappi onkin mulle toinen koti. Paikka, jossa on jotenkin selittämättömän kiva olla. Koko perhe viihtyy siellä. Toinen lapsi tainnut saada siellä alkunsakin. Jos olis tullut poika, nimeksi olis tullut Raimo-Pallas.

Joululomaankin liittyi paljon odotuksia. Kaikki ne täyttyivät ja vähän enemmänkin. Jouluaaton murtsikka- ja laskettelureissut, joulusauna, kynttilöin valaistu Äkäslompolo, jäälyhdyt mökkien pihassa. Kunnon pakkanen ja kaunis kuutamo. Omassa loma-asunnossa rauha ja hiljaisuus, aamukahvi takkatulen loisteessa lehtiä lueskellen. Ympärillä rakkaat ihmiset.

Vaikka kiva oli palata kotiinkin, jokin osa musta jäi taas Lappiin. Sinne on helppo mennä takaisin.

Ai niin. Keino on saamea. Se tarkoittaa tietä tai polkua.

torstai 27. joulukuuta 2012

Puntari: Ja suksi kulkee taas...

Meni melkein seikkailu-urheilun puolelle tuo hiihtäminen
kunnon pakkaskelissä!

Terskut vaan täältä Lapista! 
Ollaan vietetty kulunut viikko mukavan jouluisissa tunnelmissa. Lähtöä varjosti järkky oksetauti, jonka kourissa minä ja likat oltiin vielä perjantaina, mutta onneksi matkustuspäivä lauantai oli jo ihan OK.

Jouluateria nautittiin rennoissa tunnelmissa Äkäshotellilla, missä vieraili myös Joulupukki. Ruoka oli hyvää, kotiäiti onnellinen päästessään valmiiseen pöytään ja tytöt iloisia pukin nähdessään ja Maire intoutui pukkia kovasti jututtamaan ja halailemaan. Ruokailun aikana tontut olivat toimittaneet paketit meidän mökkiin. Ihania lahjoja kaikille!

Tiistaina tunsin oloni jo sen verran voimaantuneeksi, että tein talven ekan hiihtolenkin. Suksi ei luistanut ja nainen oli löysä, mutta oli silti ihan kivaa. Pakkasta oli -23 lähtiessäni, ja kiristyi koko ajan. Eilen hiihtely jatkui ja tänään liikuttiin juoksulenkin merkeissä ympäri Kaulavaaraa.
Mukavaa on ollut, kirjoja luettu, hyvin syöty ja ulkoilusta nautittu. Tuntunut siis ihan lomalta!

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Kyllikit: TIP TAP

Maitolaituri hiljenee nyt tuttuun tapaansa Joulun viettoon. Kinkku on paistettu ja jouluruokasuosikit valmiina odottamassa nälkäisiä suita. Lumi maassa, pakkanen paukkuu kolmessakymmenessä ja ipanat jännittävät joulupukkia niin että happi loppuu ja heikottaa. Rauhaisissa joulutunnelmissa lähetämme hyvän joulun toivotukset kaikille plokimme lukijoille. Ottakaa rennosti ja nauttikaa herkuista, läheisistä ja ulkoilmasta!



Nähdään taas kunhan näistä sokerihöyryistä selvitään!!!


Kuva Kuhmalahden Joulutorilta 2012

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Puntari: Diagnoosi:järjestelyriippuvainen


Perjantaina lastatessani väsyneitä lapsia autoon ja neuvoessani S:lle, mitä kaikkea kamaa sinne autoon täytyy lasten lisäksi lastata, mietin onko tässä mitään järkeä?! Oli sellainen itsetutkiskelun paikka.
Me oltiin lähdössä Suojalle järjestelemään Joulutoria. Tää oli nyt neljäs Joulutori, joka Kuhmalahdella järjestettiin. Joka vuosi mä olen lastannut pakettiauton täyteen kamaa (ja väsyneitä lapsia) ja viettänyt iltaa järjestelytouhuissa pelipaikalla. On ollut kiire ja väsy ja stressi ja silti sellainen olo, että tää on kivaa.
Samaan aikaan jossain muualla joku onnellinen makaa sohvalla, kuuntelee joululauluja ja juo glögiä. Rauhassa. Ilman kiirettä. Se joku voisin olla minäkin.
Mutta... mä olen todennut, että kuulun varmaan siihen ihmisrotuun jonka on pakko hössöttää. Olla mukana järjestelemässä ja tekemässä, pistämässä nenääni joka asiaan. Että en vaan osaa olla ja ottaa relax. Oon kyllä yrittänyt, viime vuonnakin Joulutorin jälkeen sanoin, että ens vuonna en sitten järjestä tätä yhtään. Ja siinä sitä sitten taas oltiin: lokakuusta asti puhelimessa ottamassa vastaan pöytävarauksia ja tekemässä suunnitelmia tilojen ja muiden järjestelyiden suhteen.
ONNEKSI meitä on muitakin hössähtäneitä. Pari puhelinsoittoa tai sähköpostia, ja lauma kahjoja akkoja on koolla. Juttu lentää. Joulutoria suunnitellessa aletaankin yhtäkkiä visioita täydenkuuntapahtumaa kotiseutumuseolle. Sitten taas nauretaan niin, että on melkein pissat housussa.
Eihän tätä muuten tekisikään, jos se ei oikeasti ja pohjimmiltaan olisi hauskaa. Ja ellei sillä tuottaisi iloa muillekin.
Ja mitä tuohon "puuhailevaan ihmisrotuun" tulee, niin teinpä eilen Joulutorilla havainnon, että samat tietyt ihmiset näissä tapahtumissakin pyörii aina hommissa. Kutovat, nitovat, leikkaavat, liimaavat, hankkivat arpajaispalkintoja, vääntävät pullaa ja kääntävät makkaraa grillissä.
Saiskohan tätä sairautta vastaan terkkarilta ensi jouluksi jonkun rokotuksen?
Ottajia voisi olla muitakin kuin minä.

perjantai 14. joulukuuta 2012

Kyllikit: Joulutorilla tavataan!

Huomenna lauantaina järjestetään Kuhmalahden Suojalla perinteinen Joulutori. Me Kyllikit ollaan oltu mukana Joulutoritohinoissa sen historian alusta asti. Niin lämminhenkistä ja mukavaa tapahtumaa saa hakea, vaikka kivoja joulumyyjäisiä ym. lähiseudulla ahkerasti järjestetään, Aitoossakin harmi kyllä juuri samana päivänä. Sekä myyjiä että asiakkaita on aina ollut liikekannalla reilusti ja kauppa käy hyvin. Tänä vuonna jännitysmomenttina on uusi paikka, sillä aikaisemmat joulutorit on järjestetty Kuhmalahden kotiseutumuseolla.

Vuosien saatossa me ollaan myyty kaikenlaisia käsitöitä; joulukoristeita, kransseja, lapasia, sukkia, kortteja ja tauluja. Leivonnaisista riävää ja siirappijoululimppua ollaan leivottu ja omenakanelihilloakin tehtiin joku vuosi, samoin nekkuja. Tänä vuonna meidän valikoima on taas vähän uudistunut ja mukana myyntitouhuissa häärivät nyt myös pikkukyllikit! Tässä hiukan kurkistusta myyntipöydän tarjontaan:











Perinteisiä huovutettuja lapasia löytyy monessa eri värissä ja mallissa...






...ja navetasta ulkoilemaan on lähtenyt lauma lehmiä, isoja ja pieniä...


JOULUTORILLA TAVATAAN!

torstai 13. joulukuuta 2012

Halkomäki: Koirakuumetta

Mulla on kauhea koirakuume. Silkkikorvainen Suomenajokoira pitäisi saada. Tai melkein mikä vaan koira! Kaipaan jänismetsälle, kaipaan metsää, kaipaan koiraa. Kaipaan sen lämmintä kuonoa ja tuhinaa sängyn jalkopäässä. Kaipaan sen jalkahien tuoksua ja tyytyväistä örinää mettäpäivän jälkeen. Kaipaan niitä silkkikorvia. Tosin pureskeltuja kenkiä en kaipaa, enkä pissalammikoita, saati öisiä ripulilenkkejä. Tai heinäoksennuksia matolla. Mutta koiraa kaipaan, ihan KAMALASTI!!!

Pikku-Kiiskille olen jutellut, että sitten kun se vähän tuosta kasvaa niin otetaan sellainen pikkuinen villakoira jos ei muuta karvakasaa saada hallituksessa läpi. Sieluni silmin näen jo naapurin Maijan vetämässä tuossa viereisellä pellolla muksuille jotain koirakoulua ja Kiiski pujottelee siellä keppejä sen meidän puudelin kanssa. Oih!
No, koiran puutetta paikkaamassa meillä on sellainen talutettava muovinen lehmä jostain 70-luvun lopulta. Ainoa pulma on vaan siinä, ettei Kiiski tahdo sitä talutella. Ei kiinnosta, ei huvita. Ei vaikka äippä kuinka ammuisi vieressä ja näyttäisi talutuksen mallia. Tänään kuitenkin tapahtui jotain edistyksellistä. Väänsin keittiössä perinteistä jauhelihakastiketta&perunoita -settiä ja Kiiski ronusi laatikoita tapansa mukaan. Yhtäkkiä kolina lakkasi ja huomasin pojan istuvan lattialla vanhan sauvasekottimeni vieressä. Ihastuksissaan taputteli ja silitteli sitä. Sitten nousi, otti johdon päästä pistokkeesta kiinni ja lähti vetämään perässään kohti eteistä. Meno tyssäsi kynnykseen. Kiiski palasi ja nosti kapistuksen kynnyksestä yli ja jatkoi matkaansa johto tiukassa otteessa. Kauhean kolinan piti mennessään. Kolme kertaa kiersi talon ympäri ja nosti jokaisella kierroksella kolmen kynnyksen yli. Välillä kyykistyi taputtelemaan ja ihastelemaan ja taas matka jatkui.
No hei, ihan koiranomistaja-ainesta! Kun nyt pari vuotta harjoittelee tuossa sauvasekottimella niin sitten voidaan laittaa koirahakemus vetämään. Sen ekan koiran nimeksi tulee varmaan Braun. Vaikka se onkin vähän vaikea lausua. Kotoisasti ehkä ihan vaan Rauni.


tiistai 11. joulukuuta 2012

Puntari: Kivat juhlat

Kuhmalahden luontopainotteinen päiväkoti piti tänään joulujuhlat. Kurjet, Joutsenet ja Kotkat kokoontuivat päiväkodin pihapiiriin talvisessa tunnelmassa. Lunta satoi taivaan täydeltä, pieni pakkanen kipristi nenänpäätä ja päiväkotiväki oli koristellut pihan lyhdyillä. Olipa kuistilla joulukuusikin hienoine huopakoristeineen ja kynttilöineen.
Ensin nautittiin lasten reippaista lauluesityksistä. Joululaulujen lisäksi ohjelmistoon oli otettu "Vain elämää"-sarjan innoittamana Puhelinlangat laulaa, jota päiväkodin lapset olivat kuulemma laulaneet kolme viikkoa putkeen ohjelman esityksen jälkeen. Aivan ihana show!
Sitten juotiin lämpimät glögit, syötiin piparit ja leikittiin lumessa.
Mahtava juhlimismuoto, kun ei tarvinnut hiki hatussa silittää juhlavaatteita ja etsiä ehjiä sukkahousuja, vaan saattoi pukea päälleen toppavaatteet ja sulloa sekaisen tukan pipon sisään.
Lähtiessä lapset saivat vielä joulupussit, joiden sisältä paljastui ihanan perinteinen kokonaisuus: rusinoita, omena, pipari ja karkkia. Tulipa ihan omat lapsuusmuistot mieleen, kun juuri tuollaiset pussit Aitoon koulun keittäjä meille oli aina tehnyt.






maanantai 10. joulukuuta 2012

Puntari: Joulupuuhasteluja



Tykkään muistaa kerhontätejä ja muita meidän perheelle tärkeitä ihmisiä joulun aikaan. Jollain ihan pienellä muistamisella osoittaa, että sinua tarvitaan. Voisihan sen tietysti ihan sanoakin, ja useammin kuin vain jouluisin. Kiitosta ei kai suomalainen ikinä liikaa anna eikä saa.
No, joka tapauksessa aloitan joululahjavalmistelut aina hyvissä ajoin, yleensä syksyllä. Omenoiden kypsyttyä keittelen muutaman kattilallisen omenahilloa, jotka purkitan pilttipurkkeihin.
Samaan aikaan, kun kynttilöiden parissa tunnelmointi alkaa, alan laittaa sivuun "kynttiläjätettä" eli niitä pieniä pätkiä, joita jää yli kynttilän palaessa loppuun.
Näistä omista ja äitini keräämistä pätkistä teen sitten kotona uusia kynttilöitä. Sydänlangan oon tilannut joskus muutama vuosi sitten Sinellin nettikaupasta ja kerästä on riittänyt ja riittänyt. Siitä on aikanaan tehty koululla oppilaiden kanssa kynttilöitä ja kotonakin useampi, mutta yhä vaan lankaa riittää. Mulla on tuollaista paksumpaa lankaa, jonka ympärille tehdään isoja kynttilöitä. Pienempiin käytetään ohuempaa.
Lauantaina virittelin vehkeet keittiöön ja aloitin kynttilätehtailun kahden innokkaan apulaisen kanssa. Oikeasti tämä ei ole tulikuuman steariinin vuoksi mitään pikkulasten hommaa, ja omatkin muksut oli lähinnä projektin taiteellisia johtajia ja saivat päättää, millaisiin purkkeihin kynttilä tehdään.





Kynttilät kannattaa valaa sellaisiin purkkeihin, jotka on helppo repiä pois jähmettyneen kynttilän ympäriltä. Maitopurkki on aivan loistava vaihtoehto, myös viili- ja jugurttipurkit ja muut revittävissä olevat muovit toimivat.
Valuvaiheessa, kun vanhoja kynttilänjämiä sulattaa kattilassa, täytyy pitää huolta paloturvallisuudesta. Kansi tai sammutuspeite käden ulottuville ja hätänumero kännykän pikavalikkoon ;)
Monivärisiä kynttilöitä saa, kun malttaa odottaa edellisen värikerroksen hyytymistä  ennen uuden lisäämistä.
Näitä kynttilöitä ja omenahillopurkkeja me sitten kietaistaan lahjakääreisiin ja viedään lasten kanssa joulumuistamisina. Helppoa, halpaa ja ekologista.

lauantai 8. joulukuuta 2012

Halkomäki: Hyvä Suomi!!!



Eilen taas juhlistettiin Suomen synttäreitä. Pöytään pellavatuuki, perinteistä savuporokeittoa ja jälkiruuaksi lakkakermahyydykettä. Sinivalkoisilla ruseteilla somistetut kuusenoksat pöytäkukiksi ja kynttilöillä viimeistelty juhlatunnelma. Oli paraatit ja punkut ja pulkka-ajelut ja ulkotulet. Linnanjuhlat säihkyivät uuden presidenttiparin isännöiminä. Ja mikä parasta, itse juhlakalu kimalteli häikäsevän kauniissa valkoisessa lumipeitteessä. Kyllä kelpasi juhlia vuoden tärkeintä ja arvokkainta juhlaa!!!



Nukkumaan mennessä lähetin lämpöiset ajatukseni pilven reunalle, Olavipapalle ja Hilkkamummulle, Toivopapalle ja Helenamummulle. Omille sankareilleni, Suomen puolustajille ja rakentajille. Legendaarisella Helenamummulla oli paljon legendaarisia juttuja historiasta kerrottavanaan, mutta sotahistoriasta vain muutama. Niistä ehkä parhaiten on Tiinalle ja minulle jäänyt mieleen juttu mummun lottavuosilta hevossairaalasta. Jaksoimme kerta toisensa jälkeen kuunnella tarinaa siitä, miten hevossairaalassa ruunattiin oreja. Näiden hevosten poistetut kivekset sitten valmistettiin liekitettynä herkkuruuaksi korkea-arvoisemmille sotilashenkilöille ja eläinlääkäreille. Lotat eivät niitä saaneet koskaan edes maistaakseen. Liekitetyt hevosenkivekset. Kuinka joku voi haluta syödä hevoselta munat? Oli siinä lapsen mielellä sulattelemista!



Ps. Viime vuonna juhlittiin itsenäisyyspäivää vähän toisenlaisin menoin...

torstai 6. joulukuuta 2012

Puntari: Kolme pientä sanaa


Mä en ole (välttämättä) kovin helppo ihminen romanttisessa mielessä. Oon nimittäin rakentanut mielikuvani romanttisista eleistä Aku Ankan perusteella. Muistatte kai tekin, kuinka Hannu ja Aku liehittelevät Iinestä. Minäkin aina ajattelin, että romantiikka on suuria kukkakimppuja, valtavia sydämenmuotoisia suklaarasioita ja taivaalle lentokoneella lennätettyjä Rakasta sinua -viirejä.

Romantiikka pompsahti mieleen, kun kyläkaupan tädin kanssa puhuttiin eilen siitä, kuinka usein on saanut mieheltä kukkia. Oma mieheni kuuluu siihen ihanaan kategoriaan, joka ymmärtää, kuinka paljon yksi kukkakimppu voi virkistää naisen mielialaa. Olen saanut kukkia 11-vuotisen yhdessäolomme aikana paljon. Muistan ikuisesti tulipunaiset tulppaanit, jotka odottivat minua pöydällä saavuttuani rättiväsyneenä päättöharjoittelusta kotiin. Muistan kotipuutarhasta poimitun ja itse sidotun kimpun, jonka sain sairaalaan esikoisen synnyttyä. Muistan juhannusruusun valkoisen kukan (ja sen tuoksun), joka tuotiin kesäyönä yöpöydälleni pienessä maljakossa.
Niin "pieniä" eleitä, mutta jotka osuvat täysillä naisen sydämeen. Viestittävät välittämistä.

Olen sitä mieltä, että monikaan mies ei tajua, kuinka helppoa naisen miellyttäminen on. Viiden euron ruusukimppu lähikaupasta. Suklaalevy siivouspäivänä. Valmiiksi keitetty aamukahvi termarissa odottamassa. Raapatut auton ikkunat pakkasaamuna. Niin, ei vaadita ihmeellisyyksiä. Jos haluaa oikein jotain erkkaria tarjota, niin Sokoksella myydään sellaisia sydämenmuotoisia suklaarasioita...ihan niinku Aku Ankassa.
Arkielämän pyörteissä nuo tuollaiset pienet huomionosoitukset vaan tuppaa unohtumaan. Ollaan väsyneitä, vihaisia ja veloissa. Vaikka rakkaus asuu vielä jossain, se on hautautunut jonnekin syvälle jään alle. Sinne se jääkin helposti, jos kummallakaan ei ole tahtoa tai kykyä sulatella jäätä, herätellä nukkuvaa.
Ja kyllä, puhun osittain omastakin kokemuksesta. Viime aikoina sitä on huomannut, että  ei sovi hukata parisuhteesta naista ja miestä, jotka ovat jossain vaiheessa muuttuneet isäksi ja äidiksi. Pitää olla aikaa ja tahtoa ottaa toista kädestä kiinni, pyytää peiton alle ja jutella aamuyöhön asti - ihan niin kuin suhteen alkuaikoina.
Vaikka kuinka tuntuisi siltä, että olisi helpompaa mököttää siellä omassa poterossaan kuin avata ehkä vähän väsyneen ja melankolisen sielunsa sopukoita toiselle, niin voin vakuuttaa, että kyllä avautuminen kuitenkin kannattaa. Yhtäkkiä taakka kevenee ja olo on parempi. Jakaminen ja itsestään antaminen synnyttää positiivisen kierteen. Hyvä olo kasvaa ja leviää ympärillekin. Kokeilkaa vaikka.

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Halkomäki: Päivä paloasemalla, jos toinenkin...



Jos pitäisi valita maailman paras harrastus, niin sanoisin että se on VPK!

Vanhana paloaseman kasvattina olen päässyt nauttimaan kyseisestä harrastuksesta täysin elämäntapatasolla. Toista niin monipuolista harrastusta on yhtäkkiä vaikea keksiä. Ja miten tärkeitä taitoja jo pienelle lapsille opetetaan! Aikanaan koin Partionkin ihan turhanpäiväisenä näpertelynä, koska VPK:ssa olin päässyt harjoittelemaan ja kokeilemaan ihan toisen luokan touhuja. Vaikka hyvä harrastus Partiokin on, jos tykkää... Kaiken mukavuutensa lisäksi VPK on varmasti myös yksi halvimmista harrastuksista. Täällä Aitoossa likipitäen kaikki lapset käyvät jossain vaiheessa nuoriso-osaston harjoituksissa, se on jo oikeastaan sellainen perinneharrastus täällä!

Pikkuisen retee pikkumies ratin takana!

Hiljattain vietettiin valtakunnallista Päivä Paloasemalla -teemapäivää, ja Aitoonkin asemalla oli avoimet ovet. Sinnehän mekin sitten suunnistettiin Pikku-Kiiskin kanssa ihmettelemään paloautoja ja kalustoa ihan ensimmäistä kertaa. Asemalla tuli mukavan kotoisa olo ja paljon muistoja kelautui läpi pääkopassa. Hälytysosaston puolella harrastus on muuttunut paljon meikäläisen ajoista, siitä on tullut kaikin tavoin säädeltyä ja valvottua hommaa, ja varustuspuolikin on lisääntynyt hurjasti. Vaikka omista hälytysoastoajoista on jo varmaan se viisitoista vuotta, niin silti palo kyseiseen hommaan ei sammu varmaan koskaan. Yhä edelleen ajattelen, että joskus vielä palaan kuvioihin tavalla tai toisella jos huolitaan...aika näyttää!

Paljon oli autossa tuttuja juttuja, pystyputket ei kai koskaan katoa?

Asemalla tarjoiltiin oikein herkkulounas lihapullien ja salaatin muodossa, paloautoajelut sun muut kivat jutut vetivät ipanoita puoleensa ja kotiin lähdettiin joulukalenteri kädessä silmät lurpsuen. Autoautoauto ännännännääääännääääää -oli loppupäivän puheenaihe. Enää kuusi vuotta odotusta ja sitten pääsee maanantaisin pukemaan haalareita niskaan...

Aitoon VPK:n uljas vanha sotaratsu "Natikka" loistossaan!
Kuvat: Fanni Fanipala

maanantai 3. joulukuuta 2012

Puntari: Yökyöpeli

Mun mies oli viime yönä herännyt hyssyttelemään nuorimmaista, eikä ollut enää sen jälkeen saanut unta. Ja kun kerran ulkona oli niin hieno ilma, niin päätti miekkonen  lähteä pihalle vähän kävelemään ja ottamaan valokuvia.
Mä en tietenkään uskonut tätä tarinaa aamulla, kun en ollut yöllä millään tasolla havainnut, että joku puuttuu vierestä. Ja oikeasti, jos vaihtoehtona on olla lämpöisessä untuvapeiton alla tai hiippailla täysikuun loisteessa reilussa 20 asteen pakkasessa, niin mulle valinta ei tuottais vaikeuksia.
Tällaisia fotoja sinne muistikortille oli sitten meidän pihapiiristä tallentunut :)







lauantai 1. joulukuuta 2012

Puntari: Kylillä

Sattuipa somasti, että talvi tuli ja toivottavasti jääkin. Mun sukset tuolla tallissa jo korskahtelee siihen malliin, että ladulle olisi kiva päästä.

Tänään shoppailin jouluostoksia isolla kirkolla, eli Kangasalan keskustassa. Oon ottanut tavoitteen, että Kangasalaa kauemmaksi ei tarvitsisi lähteä jouluostosten vuoksi.
Sähköpostiin tipahti alkuviikosta kutsu Onnilaisen asiakastilaisuuteen. Onnilainen on oman kunnan yritys, joka valmistaa lastenvaatteita pirteistä ja kivoista kuoseista, eli vaatteet näyttävät ajattomilta ja sukupuolettomilta. Oon yhden paidan firman nettikaupasta tilannut lahjaksi ja ilolla menin nytkin tutustumaan valikoimaan. Onnilaisen vaatteita myydään nettikaupan lisäksi Oiva Ommel -liikkeessä, joka sijaitsee ihan Kangasalan ytimessä kirkkoa vastapäätä. Ns. Kopin kulmassa, ja asiakaspäivää vietettiin siellä.
Oiva Ommel tarjoaa ihania lankoja ja ompelupalvelua ja vaatteita siellä myydään myös aikuisille. Yhden Onnilainen-tuotteen lisäksi ostoskoriin eksyi alpakkalankaa, vaikka periaatteessa oon lankalakossa...Onnilaisen valikoimiin kannattaa tutustua firman nettisivulla www.onnilainen.fi.



Oiva Ompeleesta suuntasin Tiimarin kautta Marimekon myymälään. Kangasalan myymälässä on myynnissä  vaatteita myös muilta merkeiltä, mutta Marimekon tuotteita taitaa olla eniten. Siellä oli kyllä taas kaikkia ihanuuksia. Tytöille olisi löytynyt Muija-kuosin punaisen tunikat alesta, mutta taloudellisen tilanteen vuoksi jätin ne hyllyyn. Myös  Marimekon laukkuvalikoimasta olis voinut kotiuttaa useammankin yksilön.
Varsinainen ylläri oli kuitenkin itse mr. Joulupukki, joka yllättäen saapasteli myymälään ja tarjosi namua. Pukin kanssa päivitettiin kiltteyskuulumiset ja joulusuunnitelmat ja varmistettiin, että pukki osaa tulla aattona oikeaan paikkaan Ylläksellä.



Kangasalan kirjasto laajeni muutama vuosi sitten, ja alkuviikosta kävin siellä ekaa kertaa. Olen kirjafani, voisin viettää kirjastoissa ja kirjakaupoissa aikaa vaikka kuinka paljon. Kirjastossa poikkesin pikaisesti hakemassa sinne maanantaina meiltä unohtuneen kassin, mutta Kangasalan kirjakaupassa kävin oikein ostosmielessä. Tällaisissa kotikulmien liikkeissä on aina mukava asioida, sillä palvelu pelaa ja valikoimakin on ihan riittävän laaja.


Kirjaston hoodeja. Uusi lisäosa on komea, ja tilat sisältä avarat.

Oon aikaisemmin ollut vähän sitä mieltä, että kulttuuritaloa ei Kangasalle tarvita. Mutta jos ja kun se korvaa tän hirvityksen keskustasta, niin saattaa se olla ihan hyvä juttu sittenkin!

Päivään sisältyi vielä mukava visiitti kummipojan perheen luo. Oli kerrassaan rentoa päivittää kuulumisia, ihmetellä lasten kasvamista, antaa lasten leikkiä ja kahvitella.
Kotona koottiin piparikaruselli, lämmitettiin jouluruokia, sytytettiin kynttilät ja alettiin viettää pikkujouluja perheen kesken. Ulkona valkoinen lumipeite, pimeys ja pakkanen.
Joulu - olen valmis!