Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit

lauantai 30. elokuuta 2014

Puntari: Kenkäonnea

Yleensä en saa mitään isoa nautintoa ostoksilla käymisestä. Mulle se on enemmän sellainen välttämätön paha, kun täytyy lähteä metsästämään esim.  uusia farkkuja tai kenkiä. Tilanne voisi olla eri jos asuisin kaupungissa ja kaupoilla tulis poikettua säännöllisesti ja silmiin vois osua sattumalta kivoja juttuja. 



Tällä viikolla koin kuitenkin pienen onnen tunteen avatessani kotiovelle tullutta pakettia. Lasten Metsoloilta tilatut lasten kengät oli niin herkullisen näköiset ja laadukkaan oloiset, eikä hintakaan alessa päätä huimannu. 44 euroa nahkakengistä ei ollut mielestäni riistohinta. 
Näillä kelpaa tyttöjen (ja myöhemmin vielä serkkupoikienkin) tepastella vähän kosteammallakin kelillä. Pintaan sipaistiin heti uutena valjasöljyä ja hyvin näyttää pinta hylkivän vettä. 

Niin, niistä ostoksista vielä. Eilen katseltiin Himoshoppaaja-elokuvaa. Vaikka jutut siinä aika kärjistettyjä ovatkin, niin silti pisti miettimään tätä nykyistä kulutus(hysteria)yhteiskuntaa. Aika moni blogeissakin "voivottelee" kuinka kaapista löytyi taas joskus aikanaan ostettuja vaatteita, joissa on vielä hintalaput kiinni. Sama ilmiö näkyy kälyni pyörittämässä poistotekstiilikeskuksessa Texvexissä, minne tulee kuulemma paljon täysin käyttämätöntä vaatetta kuluttajilta. Ilmeisesti materian ostamisesta saa niin hyvät fiilikset ja täyttää jotain tyhjiöö, että kamaa tulee haalittua yli äyräiden. Vähempikin riittäisi?!

Kierrättäminen ja laatuun satsaaminen ovat ehkä omaat avainsanat kuluttamisessa. Huutonetistä huudetut Marimekon raitapaidat eivät maksa paljoa ja kiertävät vielä meiltä muille. Samaa ei voi sanoa halpaketjujen paidoista, jotka kestävät ehkä yhdellä lapsella. 
Viime aikoina ompelukone on surrannut useammatkin risat vaatteet takaisin käyttöön. 


lauantai 23. elokuuta 2014

Kyllikit: Eheydy kanssamme Jare


Saatiin Hannan kanssa vihiä siitä, että eräs suomalainen räppäri on kertakaikkisseen loppu, slut, finaalissa, geim ouver, ja että keikkataukoa pukkaa. Niin on lähtenyt suosio lapasesta, että tauon pituus on mää-rit-te-le-mä-tön. Tarkoittaa kai sitä, että lavalle kiivetään takasin vasta sitten, kun akun varausvalo näyttää taas vihreetä.

Koska me ollaan hyvinvoinnin ammattilaisia eikä koskaan uuvuta  (pienten lasten äidit ei uuvu...eipä...), niin ajateltiin ihan yhteiskunnan ja maailmanrauhan vuoksi järjestää tälle surkealle, elämän riuduttamalle räppärille jonkinlainen toipumisretriitti. Sitäpaitsi me halutaan se takas lavalle mahdollisimman pian. Ei ittemme takia, vaan niitten kaikkien tuhansien ja taas tuhansien uupuneiden naisihmisten, jotka saavat tästä jätkästä jostain syystä hirveet kiksit. Naiset naisten puolesta, tai jotain.

No, Kyllikkien eheytysretriitti ei ole tietenkään mikään luksusloma palmujen katveessa tai koreeta kaupunkihengailua pilvenpiirtäjien ja Luikkarin liikkeiden varjossa. Eipä ei, meidän puolestamme tämä jarevillekalle saa jättää AiFouninsa ja henkivartijansa kotiin, pakata merimieskassiin parit vaihtokalsarit ja hypätä ensimmäiseen Pälkäneellä pysähtyvään onnikkaan. Siitä lähtien herran hyvinvointi olisikin täysin Kyllikkien käsissä.

Ohjelman monipuolisuus olisi toki aseistariisuvaa. Aamupäivästä mattopyykkiä, klapisavottaa, perunannostoa, salaojien kaivamista, pyykkitelineiden kasaamista, mehustamista, hilloamista ja kai se Hannan talon vinttikin täytyisi ennen talvea lisäeristää. Jossain vaiheessa päivää syötäisiin Saarioisten äitien tekemää maksalaatikkoa. Kylmänä. Kahvit juotaisiin sentään ruusukupeista, huvimajassa, ja siinä kohtaa voitaisiin puhua syvällisiä, niinku että mitä sä ajattelet sun elämästä just nyt?

Iltapäivästä siirryttäisiin Kuhmalahdelle, missä väkeä asuu huomattavasti vähemmän, kuin Keekin keskivertokeikalla on kävijöitä.
Kuhmalahdella tämä ihmisraunio saisi eheyttävän kokemuksen päästessään koeajamaan 1.4 litraisen Polo farmarin vuodelta -99. Nautintoa lisäisi auton etukonsolista löytyvä kattava c-kasettikokoelma, josta ei takuulla osu käteen ainuttakaan herran omaa äänitettä. Holiday Hits vuodelta 1985 nostaisi tunnelman kattoon, kun kaasuteltaisiin Suoraman Stockmannille (eli Löytötexiin) tuliaisostoksille. Keekki voisi ostaa sieltä Kyllikeille jotain hempeää, kuten vaikka puuterinväriset puuvillaiset Sloggi Maxit ja Nanson jättiyökkärit.

Koeajon ja ostosten jälkeen vuorossa olisikin luontevasti panohommia.
Kyllikit kattelis kyllä sujuvasti, kun Keekki mättäisi mäskiä kuurnaan. Joulusahdit toimitettaisiin aikanaan Matkahuollon kautta Saarioisten punaisessa mehukanisterissa pääkaupunkiseudulle.

Suosion ylisuureksi kasvattamaa egoa runnottaisiin maantasolle naapurissa. Vierailu lihakarjatilalle painaisi mittasuhteet oikeaan uomaan. Viissataakiloisten sonnien keskellä yksi lahtelaisruipelo alkaisi hahmottaa omaa sijoittumistaan tässä universumissa taas vähän totuudenmukaisemmin.


Kyllikkien eheyttämisretriitin ensimmäinen päivä päättyisi savusaunan löylyihin. Ovensuusta löytyisi vodkapullo, tuore vihta ja lauteilta kaksi Kyllikkiä. Tästähän joka jätkä unelmoi?!
Saunan jälkeen juotaisiin siiderit puokkiin ja käperryttäisiin
E. Heleniuksen painamiin pussilakanoihin kolmistaan.
Ja ihan turha sen jätkän olis yrittää yhtään mitään: Toisin kuin ehkä valtaosa bäkkäreillä pyörivistä mirkuista,
 EKOILLA TREFFEILLÄ ME EI ANNETA IKINÄ!

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Halkomäki: Vintage ja Retro

 
 

Tapahtuu täällä Aitoossa sentään muutakin kuin yhdet Kirkastusjuhlat kesässä. Viime viikonloppuna Honkalassa oli avoinna jokaisen kippokeräilijän ja maljakonmetsästäjän tavarataivas, Antiikki- ja keräilymessut. Pitihän sinne sitten itsekin ryysätä. Ei niinkään siksi, että kotoa puuttuisi kaikenlaista ylimääräistä tavaraa, vaan ihan mielenkiinnon vuoksi ja koska sieltä viime vuonnakin tein muutaman mukavan löydön.


Myyjiä oli tänä vuonna enemmän kuin vuosi sitten, silloin messut saapuivat tänne ensimmäisen kerran. Ja kyllä sitä tavaraa taas piisasi, voi hyvänen aika! Messuilla voi kätevästi käydä päivittämässä omien romuvarastojensa myyntiarvon ja samalla hakea puuttuvia sokerisaksia pulmukupin kylkeen, toisaalta siellä voi käydä toteamassa itsensä aika tyhjätaskuksi todellisten keräilijöiden rinnalla. Muumimuki irtosi 385eurolla ja Arabian maitokannuista sai pulittaa pitkän pennin. Toisaalta vanhoja rahoja löytyi korikaupalla 50snt hintaan ja vanhoja pöytäliinoja, kortteja, leluja ja alpakkalusikoita ym. löytyi edullisesti eurosta ylöspäin. Jokaiselle jotakin!



Jotenkin kaikki se tavara herätti pienen ahdistuksenpoikasen jossain sisimmässä, mutta taas toisaalta upea läpileikkaus suomalaisen keräilytavaran loistosta herätti suurta ihastusta. Koita siinä nyt sitten pysyä järjissäsi! No, ihan tyhjin käsin ei tänäkään vuonna tarvinnut kotiin lähteä. Vieläkin olen ihan suu messingillä narupurkkilöydöstäni, 12€! Pienet leivosvuoat ja suuri piparkakkumuotti lähtivät mukaani kahdella eurolla, ei paha sekään setti. Niille löytynee käyttöä joulun lähestyessä. Niin että hyvin siellä pärjäsi pienemmälläkin rahalla kun malttoi hiukan pönkiä. Paljon suuremman ilon, ainakin minulle, tuottaa se, että löytää jotain mukavaa aika pienellä rahalla, kuin että löisi suorilta tiskiin sen muutaman sata euroa ja marssisi tyyriinä Orkidea -maljakko kainalossa kotiin. Niin ja tinkaaminen, se on muuten yksi tapahtuman suola. Aika kivasti myyjät kuuluivat tulevan asiakkaitaan vastaan!

 
 Onnekseni voin todeta sen, että suurin keräilyvimma on meikäläisestä kadonnut. Tilalle on tullut ennemminkin se vaihe, että ylimäärisestä tavarasta pitää päästä eroon. Aikanaan keräämäni Arabian 60-luvun kahvikupitkin melkein jo ahdistavat tuolla laatikossa. Onko tämä jokin lähestyvän vanhuuden merkki? KÄÄK! Oli tai ei, narupurkki tönöttää nyt keittiössä pienemmän lajitoverinsa kaverina. Maljakkkokäyttöön sen tavallaan ostin, mutta samantien sen valloittivat oman pihan omenat. Siitä on moneksi!

Vaikka sanotaan ettei tavara tee onnelliseksi, niin ainakin se voi vähän hykerryttää!
 

tiistai 19. elokuuta 2014

Puntari: Syksy tuli




Takana viikko yhden ekaluokkalaisen äitinä (innostusta), ysiluokkalaisten luokanvalvojana (hämmennystä ja riemua), elämän eka puolimaratoni (omien rajojen testaamista) marjastamista ja mehustamista (tylsää mutta palkitsevaa), kesävaatteitten vientiä vinttiin (talvivaatteita sinne ei koskaan vietykään) ja leikkuupuimurien ahkeroinnin ihastelemista (sänkipellossa olisi kiva päästellä hevosella!).  
Kyllä, se on syksy ny!


maanantai 11. elokuuta 2014

Puntari: Finlandia mtb 2014

Sunnuntaina tehtiin kesäloman viimeinen fillarikisareissu Hollolan Messilään. Päätös lähtemisestä syntyi aika nopealla aikataululla: viikko takaperin S oli rypenyt keskeytyksen Syötteellä ja mulla oli osallistuminen Suomen tunturisuunnistukseen Pallaksella (hieno reissu iskän parina, kuntosarjassa talsittiin reilut 13 kilometriä tuntureita ylös alas!). Jalat eivät huutaneet mitenkään puhtia muutenkin touhukkaan Lapin viikon jäljiltä.
Koska jälkikasvusta vanhempi oli kesän mittaan ilmaissut toiveensa päästä kokeilemaan ihan oikeita mtb-kisoja, niin se päätettiin kuitenkin nyt toteuttaa. Finlandia mtb:n hobbyluokan matka tuntui varsin kohtuulliselta ollakseen ensimmäinen kisastartti 7- ja 5-vuotiaille tytöille. Siinä sivussa saatiin houkuteltua myös S mukaan skabaan pitkälle, eli 70km matkalle.

Tyttöjen kanssa käytiin polkaisemassa 10 km lenkki kotimaastoissa lauantaina. Yksi kivikkopolku ja yksi helpompi ura vakuuttivat mut siitä, että tytöt kyllä selviävät kisan haasteista.
Aamulla matkaan lähti iloinen ja vähän jännitynytkin joukko kisaajia.
Paikalla Messilän kartanon hulppeissa puitteissa piti olla ajoissa, koska jälki-ilmoittautuminen umpeutui kymmeneltä. Saimme nimet listoille ja osallistumismaksut kuitattua hyvissä ajoin. Siitä S venytteli itsensä kartanoon aamiaiselle ja sen jälkeen pistettiin kisakalusto kuntoon. Mun pyörästä repesi mystisesti sisäkumi kun sitä otettiin pois autosta, mutta onneksi naapuriautosta saatiin uusi sisuri. Kiitos vielä kerran!

Jäbät duunaa kalustoa kuntoon.

Meidän hobbylähtö oli klo 11. Menimme lähtöjoukon (n. 30 kisaajaa) häntäpäähän ja lähdimme sieltä maltilla liikkeelle. Tarkoituksena oli ajaa 2,5km lenkki neljä kertaa tai ainakin siihen asti, kun kilpailun voittaja on tullut maaliin. Sen jälkeen kaikki kisaajat liputettiin maaliin.
Reitti sisälsi mukavasti ylä- ja alamäkeä, uraa, polkua ja siltaylityksiä. Tyttöjen pyöräily meni hyvin ja otettiin aika varman päälle ylä- ja alamäet. Reitin varrella oli mukavasti kannustajia, joista ainakin omat lapset saivat erittäin positiivista puhtia. Mieltä lämmitti myös tapahtuman kuulutus, joka huomioi kuskit aina uudelle kierrokselle lähdettäessä. Yksinkertaisesti sanottuna: paljon mukavampi fiilis ei olisi voinut radalla olla! (Ainoa miinustekijä olivat kilpaluokan kuskit, jotka tulivat ajamaan siihen yhteen ainoaan jyrkempään laskuun samaan aikaan, kun pienet hobbylaiset taluttivat sitä alas - kisan ajaksi reitti olisi pitänyt sulkea muilta ihan turvallisuussyistä).

Viime hetken ohjeet - kerrankin lapset kuuntelee.

Startissa ei hötkyilty.

Ehdimme ajella kaksi kierrosta ajassa 38 minuuttia. Maalissa kaikille pujotettiin kaulaan osallistumismitalit ja käteen sai voimapatukkaa ja urheilujuomaa. Mukavat mitalitytöt jaksoivat vielä kysellä osallistujilta kisan sujumisesta ja pyöräilyharrastuksesta ylipäänsä. Tästä tapahtumasta oli erittäin hyvä aloittaa pienten tyttöjen mtb-harrastus!

Maalisuoralla.

Mitalit palkinnoksi maalissa!

Kuvassa Suomen maastopyöräilylupaukset. Ja Vastarannat. ;-)


Kisastarttia päästiin seuraamaan aitopaikalle ja S lähti hyvissä asemissa maastoon optimistisena tavoitteena neljän tunnin alitus. Teemu-setä starttasi puolikkaalle matkalle (35 km). Kun miehet oli saatu maastoon, päästiin me tytöt pesulle ja uimaan. Sen jälkeen herkullinen lihakeitto kartanolla maistuikin kaikille.
Kisan seuraaminen oli mukavaa hyvän kelin ja hulppeiden maisemien ansiosta. Teemu polki oman sarjansa sijalle 20 ja oli tyytyväinen (syystäkin) suoritukseensa. Pitkällä matkalla Vastarannan veljekset pitivät tahtipuikkoa käsissään ja lähtivät toiselle kierrokselle melko ylivoimaisessa johdossa, minkä pitivätkin sitten loppuun asti.
Sakke oli mennyt oman reittinsä aika äärirajoilla (väsyneet jalat) mutta pääsi silti hienosti kisassa sijalle 23 ja neljän tunnin aikakin alittui helposti.

Kisasarjan startissa oli kierrokset koholla.

Sakke tarkkailuasemissa takavasemmalla.

Veljekset vastamäessä.

Hellekeli vaati tankkaamaan tarpeeksi nestettä.

"Aion tulla ton verran Mikkoa edellä maaliin".



Kesäloman viimeinen viikonloppu sujui siis kaikin puolin liikunnallisissa mutta kuitenkin rennoissa merkeissä. Kotiin ajeli erittäin iloinen nelikko, taas yhtä yhteistä kokemusta rikkaampana!

Kiitos Finlandia mtb - tullaan toistekin!














lauantai 9. elokuuta 2014

Puntari: Unelmia

Meillä kaikilla on kai unelmia. Itse ainakin koen, että elämä olisi äärimmäisen tylsää jos ei unelmoisi mistään. Unelmat voivat olla isoja tai pieniä. 

Meidän perheen unelmat konkretisoituvat tänään Prisman lehtihyllyllä. Toinen unelmoi kaksipyöräisistä, toinen kiireettömistä päivistä Välimeren rannalla. Onneksi nämä unelmat voi yhdistää menemällä lomalle, joka sisältää sopivassa suhteessa etelää ja pyöräilyä. Uutta reissua ei ole kuitenkaan varattu, sillä ensin täytyy säästää ja suunnitella. 

Ja jos puhutaan Oikein Isoista unelmista, niin mulla on yksi: muutto Etelä-Ranskaan johonkin mukavaan kylään.
Joo. 
Nizzakin kelpaisi. Samaan unelmaan liittyy täpötäysi mun nimellä varustettu pankkiholvi ja täydellinen ranskankielen taito ;)


perjantai 8. elokuuta 2014

Halkomäki: Näin se kesä(loma) toimii!

Heippandeeros!  

Kyllä, elossa ollaan!
Ei, en ole unohtanut plokia!
Joo, kyllä kirjoitan heti kun kerkiän! 

On tullut tiedusteluja...kun on ollut hiljaiseloa täällä plokin puolella. Osittain tarkoituksella, osittain ihan tahtomattakin. Nimittäin näiden kahden käkikellon kanssa painiessa päivät menevät aamusta alkaen niin hujauksessa, että yhtäkkiä onkin ilta ja kello lähestyy yhtätoista, eikä siinä enää plokia paljon päivitellä. Usein arki menee kuin juna kiskoillaan niin, ettei päivisin tapahdu oikein mitään mistä kirjoittaa, vaikka joskus olisikin hetki aikaa. Sitten kun olisi jotain ajatuksentynkää mistä kirjoittaa, niin aikaa ei tietenkään ole. Näin se homma etenee, mutta eihän tätä kai ikuisuuksia kestä?

Ihanan taviselämän keskelle on mahtunut muutama kohokohta, jotka jäävät erityisen mukavina muistoina  mieleen tältä kesältä.

Ylläksen kevätmaisemia Kesänkijärveltä.
 
Sade ei haittaa!
 
Toukokuussa tehtiin Anoppi-Armaan ja poikasten kanssa reissu Ylläkselle ihmettelemään Lapin kevättä. Pienoinen turnausväsymys lähti viikossa, iloisesti pulputtavat purot, lumilaikut patikkareittien varrella, päiväkahviseura, sauvakävelylenkit ja pyöräily&kantorinkkaretket poikasten ja Anopin kera virkistivät mieltä kummasti. Saatiin nauttia monenlaisesta säästä, auringosta ja sateesta, lämpömittarin heiluessa +6c-+30c välimaastossa. Lappi teki taas hyvää ihmiselle!

Puutarhamartat kotimäellä, kova kokoonpano!
 
Suloiset pionit jaksoivat taas kukkia!

Kesä täällä kotonurkissa on ollut satunnaista kitkemistä, kastelua, hiekkalaatikkoa, metsäretkiä, nikkarointia, vaunulenkkejä ja leikkikavereita. Alkukesän sateita uhmattiin sadevaatteissa ja sitten siirryttiinkin pakoilemaan helteitä mökille. Näiden kahden säärintaman väliin osuivat sekä pionien kukinta että Kirkastusjuhlat. Ikimuistoiset Kirkkarit, niin hyvässä kuin pahassakin. Oli supermukavaa olla pitkästä aikaa vähän enemmän mukana järjestelypuolella, vaikkakin sitten vaan se kolme iltaa. Juhlien aikana tapasin taas monta entistä opetuslasta ja kuulin tilannekatsauksia opiskeluista ja työelämästä. Se lämmittää aina mieltä ihan hirmuisesti kun lapsukaisilla on asiat  hyvin ja siivet kantaa!!! Kotiin sain mieluisia yövieraita ja päivisin oli siskosaikaa saunanlauteilla. Juhlilla vallitsi erityisen leppoisa tunnelma ja fiilikset olivat kohdillaan. Yleensä Kirkastuksista palautumiseen menee vähintäänkin se viikko, mutta tänä vuonna oli toisin. Juhlien jälkeen meikäläinen oli ihan uudestisyntynyt, tarmoa täynnä ja niin ikionnellinen kolmesta illasta kotimökin ulkopuolella! Suuri kiitos niille ihmisille jotka tämän kaiken mahdollistivat!

Esikoinen joutuu tiskaan, kuopus vaan nautiskelee elämästään. Peruspeliä!

Aamu Kukkialla. Papan kanssa mato-ongella.

Jos kesällä on kuuma, niin silloin meidän mäellä on IHAN SIKAKUUMA! Niin kuuma, ettei lasten kanssa pysty tuossa ulkosalla olemaan. Ei ole varjopaikkaa, eikä tuulikaan osu juuri näille nurkille. Käytiin aluksi päiväreissuilla mökillä, mutta matkalaukkuelämään nopeasti kyllästyneinä pakkasimme matkaan reippaan viikon kamppeet ja asettauduimme taloksi Puutikkalaan. Tähänastisen kesän varmasti ihanin viikko. Mökkielämä, mikä ihana sana! Elämää vain perusasioiden äärellä, siihen oheen uimista, saunomista, hyvää ruokaa ja hyväntuuliset puuhalapset, jotka nukkuvat megapitkiä päiväunia. Tai ainakin toinen niistä nukkui! AH! On auttavia käsipareja ja seuraa. Ja sellainen harvinaisuus kuin aamupäiväkahvit. Ja naistenlehti. Ja äitin leipoma korvapuusti. Mä niin nautin!!!

Sappeen Bikeparkki on suosikkipaikka, tässä vielä potkupyörällä.

Helteiden vika tai ei, mutta meidän Pikku-Kiiskinäkin tunnettu esikoisemme oppi ajamaan pyörällä. Ahkeran potkupyöräilyn tuloksena hyvä tasapaino ja palava into koko touhuun. Rohkeutta kun vielä kasvattaa niin pyörän hallintakin luonnistuu paremmin. En olisi ikinä uskonut, että poika joka tuntuu olevan koko ajan rähmällään jossain näreessä ja kaatuilee jopa ihan paikallaan seistessäänkin, oppisi ajamaan pyörällä reilusti alle kolmevuotiaana. Mummulan pihatiellä koettiin pitkin kesää riemukkaita hetkiä kun pyörä kulki vinhaa vauhtia, ja lopulta lähti tärkeä puhelu Mummulle: Mummu mä pööräilin ihan ite!      Anpiliivipöl!

Ennen kisaa...

Henkilökohtaisesti kesän varmasti sykähdyttävin päivä oli viime viikon lauantai Jämillä. Mukana ihania ystäviä ja huikea fiilis! Maastopyöräkisat, matkana puolikas, n. 42 kilometriä. Viides kerta maastopyörällä tänä kesänä, eli huolellinen pohjatyö tehtynä, heh heh. Alla kolme alle 15 kilometrin lenkkiä ja yksi 24 km edellisellä viikolla. Lähdinkin kisaan ihan silkasta hurmoksesta ajamiseen, nauttimaan nopeasta reitistä ja omasta ajasta. Ja hienoa se oli! Päätin vetää heti alusta alkaen hyvällä sykkeellä ja antaa palaa niin kauan kuin paukkuja riittää. Niitä riittikin ihan kivasti, aina sinne 35 kilometriin asti. Sitten alkoi reisiä poltella mukavasti ja ylämäet tökkiä. Kaksi viimeistä kinkamaa piti taluttaa, vasemman jalan varpaat olivat jo tunnottomina, samoin oikean käden ranne. Eikä ne etureidet totelleet enää mitään. Niin paljon kuin Konasta ja naisesta sai siinä tilanteessa puserrettua irti, niin lujaa mentiin maaliin saakka. Sen jälkeen pystyin ensimmäisen tunnin ajan hokemaan vain Ai s***ana, ai s***ana...mutta soppalautasen ääresssä, jääkylmän suihkun jälkeen, irtosi jo palauttava tsiiiiisus! Niin hyvä mieli ja niin todella liekehtivät reidet!!! Koko loppupäivän! Seuraavat kaksi päivää ja yötä otinkin sitten särkylääkettä. Ei ehkä ihan fiksuin veto, mutta mitään en kadu! Mä sydän maastopyöräily!

...ja kisan jälkeen. Elossa silti.


No siinä se nyt oli, kesän kohoviisikko.
 
Ja hei, kesähän jatkuu vielä! Vaikka mitä kivaa voi olla vielä tulossa! Tässä kuitenkin kirsikat kakusta ja sen myötä helteiset terveiset kaikille plokiin eksyneille, elossa ollaan ja lujaa.
Lapset ja rikkaruohot kasvaa kilpaa meidän mäellä ja tää yrittää selviytyä siinä keskellä.
 Kuullaan taas kun keretään, toivottavasti pian!