Halkomäki: Kun Shirley Temple tulppaaniksi muuttui

Kevät tuuttaa nyt täysillä! Tässä on ollut pakko ravistella itsensä jonkinlaisesta keväthorroksesta toimintavalmiuteen, ennen kuin pihamaan työsarka on kokonaan menetetty peli. Jo päivän aikana tapahtuu niin paljon ettei perässä meinaa pysyä! Vielä niiden viileiden kevätpäivien aikaan oli ihana fiilistellä ankeana mullottavaa pihamaata ja ajatella, kuinka kohta on kesä. Sai turvallisesti katsella ikkunasta toukokuista räntasadetta villasukat jalassa ja lisätä puita keittiön takkaan. "Sitten jossain vaiheessa täytyy vähän haravoida" -ajatusta hiljalleen herätellen. Ja sitten yhtäkkiä jostain takavasemmalta tuleekin ne ihmeelliset lämpöaallot ja muutaman päivän aikana pihassa on nurmikko, skillat ja krookukset, ja puut ovat kauniisti hiirenkorvalla. Tänäkin vuonna, varmaan jo neljäs vuosi, myöhästyin kukkapenkkien multauksesta. Se kun putkahtaa mieleen juuri silloin, kun kaikki perennat pilkistävät jo näkyvissä. No ehkä ensi vuonna ostan ne mullat jo maaliskuussa valmiiksi. Tai jopa syksyllä. Täytyy laittaa kännykkään muistutus! Haravan sain vauhtiin aivan viime hetkellä, ja eilen kärräsin pois ne kaksi viikkoa pihalla seisoneet lehtikasat ja mädät omenat. Enkä siis suinkaan haravoinut koko pihaa, kukkapenkit ja vähän pahimmilta kriisialueilta. Kukkapenkeistä poistin voikukat ja kirosin alimpaan lokeroon sen ihmeen violetin kellokasvin joka leviää järkyttävillä juurillaan kaikkialle. Tukehduttaa pionitkin!

Mitään isompia muutoksia meidän pihaan ei ole luvassa tänä kesänä. Ehkä pieni pätkä verkkoaitaa naapurin pihaa vasten. Pappa teki meille jo uuden portinkin lahoamispisteessä olevan vanhan tilalle. Komee on!
Etupihalla olevan kukkapenkin käänsin ja perkasin, koska siihen tuli yksi pionin jakotaimi meidän äidin pionipenkistä. Sielläkin olen vähän jo ehtinyt riehua ja jakaa muurahaisen tuhoamat juurakot terveiksi paloiksi. Kaksi muuta jakopalaa istutin omenapuun alle kaaripengerpenkkiin. Nyt pihassa on 21 pionia. Tosin uhkaa olla kohta 22, kun äiti meinaa kiikuttaa tillipioninsakin tänne mun hoiviini. Tai heitteillejätön uhan alle, jos totta puhutaan. No katsotaan mitä sen kanssa käy. Kaikki pionit näyttävät selvinneen talvesta mainiosti, oli hyvä lumitalvi niiden kannalta. Ei siis miestappioita sillä saralla. Toissa talvena taisi lähteä kolme pionia pionien taivaaseen. Niistä ihmeellisin juttu oli Shirley Temple. Se on tunnetusti aika nirso kasvatettava eikä välttämättä lähde kunnon kasvuun ja kukintaan. Mulla se lähti hienosti vahvistumaan ja lopulta kukki valtoimenaan suurena puskana. Sitten viime keväänä se vain oli kadonnut. Ei noussut ainoatakaan punaista piippaa mullasta. Tosta noin vain. Sen tilalle ilmestyi siisti rivi punaisia tulppaaneja. Magic! Pioniharrastajan elämä on yllätyksiä täynnä.

Tässä oli Shirley Temple, nyt vain nämä punaiset kaunokaiset!

No sitten on toi meidän kasvimaa. Riutuneet vadelmapenkit ilman satoa, kuollut mansikkamaa ja kaksi lahonnutta kasvatuslaatikkoa. Sen kimppuun ajattelin hyökätä isosti nyt lähipäivinä ja tehdä siitä meidän käyttöön toimivan. Eli ei avomaapenkkejä, ei. Kasvatuslaatikoihin mansikkaa ja hernettä, salaattia ja sen semmoista helppoa. Yhteen lahoon vielä laitoimme porkkanan kasvamaan, ja toisen lahon raunioille tulee kurpitsakumpu. Jos intoa ja aitatolppia riittää, siirrän vadelmapenkit vanhan mansikkamaan tilalle. Josta siis olen jo repinyt vanhat mansikkakankaat pois. Ja sijoitan kaiken niin, että pääsen ruohonleikkurilla ajamaan väleistä. Naapurin miestä ja sen kahdehdittavaa puutarhajyrsintä täytyy ensin vähän hätyytellä asian tiimoilta...
Marjapensaisiinkin pitäisi laittaa vielä tukikehikot. Paitsi siihen yhteen karviaiseen, joka löytyi elottomana kuivan heinän seasta. Ja kasvimaata ympäröineen piikkilanka-aidan tilalle pitäisi laittaa aita. Aitaverkko on muhinut ulkovarastossa jo muutaman vuoden. Kun vielä maltan muutaman odottaa, ehkä se hipsii paikoilleen ihan itsekseen?

Taustalla siintää oletettu kasvimaa. Etualalla varvaa vadelmakasvustoa.

Tänään iltapäivän viimeisinä tunteina kypsähdin meidän parkkipaikan keskeneräiseen aitaprojektiin. Siinä muutamia vuosia odotelleet heinäseiväspylväät lähtivät vauhdilla irti. Kun en vaan saanut poikkipuihin lisää seipäitä mistään, niin ei hän siitä valmista tullut. Nyt pari oli jo tyvestä lahonnutkin. Suurensin rautakangella aukkoja ja tein muutaman reijän lisää, sitten hain ulkovaraston kätköistä näppäriä kestopuutolppia ja junttasin ne maahan. Rautakankea vähän näytin niille olkapäätasolta, niin johan pysyivät. Yhden naisen ja rautakangen tehokas puolituntinen. Perjantaina rautakauppaan lautaostoksille! Pienet hommamiehet olivat innoissaan kun kuulivat, että niitä odottaa viikonloppuna sahahommat, ruuvaamishommat ja lopulta maalaushomma.

Tämmöistä tämä pientilallisen elämä on täällä Halkomäessä. Kun yrittää leikkiä puutarhuria ja kotiäitiä samaan aikaan, niin eihän se kovin tehokasta ole. Minipuutarhuri kaivaa porkkanansiemennauhat penkistä heti kun ne on peitetty ja kiskoo harsot pois päältä juuri kun ne on saatu paikoilleen. Syö kuution multaa ja pari muumio-omenaa siinä ohessa, ja silmän välttäessä karkaa aina liiteriin istumaan mönkijän päälle. Kun minulla on hommia etupihalla, hän painattaa tukka putkella takapihalle ja kasvimaalle. Kun minä menisin kasvimaalle hommiin, hän kipittää vinhaa vauhtia etupihalle. Vähän hakala yhtälö! Haaveilenkin yksinäisestä puutarhatyöpäivästä. Muun muassa. Ja jostain taimistoreissusta myös, sillä mulla ei ole ainoatakaan pelargoniaa. Pakko saada joku söpö, kesä ei tule ilman!

Pieni puutarhamartta aina valmiina auttamaan!

Halkomäki: Puuhamaa(seutu)

Kait tässä on ihan turha enää mitään takatalvea odotella. Pipot vinttiin ja varvastossut esille! Jotenkin ei pää pysy mukana tässä kevään edistysrykäisyssä, mulla on ihan pasmat sekaisin. Ja pashat myös. Pihassa on kohta pakolliset kevättyöt tehty eikä ole vielä edes toukokuu, köllöäkö tässä sitten vedetään mansikkakarnevaalien alkuun saakka? Viime viikolla tajusin könytä kellariin ja hakea rakkaat pelargoniani päivänvalon vaikutuspiiriin. Yleensä olen tehnyt sen jo maaliskuun puolella. Myös basilikat on vielä kylvämättä, sekin normaalisti maaliskuun heiniä. Kasvimaa on kyllä jo siistitty, kasvulaatikot käännetty ympäri, omenapuut leikattu, ruusupuskat katkottu, pionipenkit haravoitu, yrttipenkin vanhat puureunat purettu, polttopuita tehty ja risuja kärrätty urakalla. Kaikenlaista sieltä ja täältä, mutta ei mitään sellaista mitä yleensä tähän aikaan tulee tehtyä rauhalliseen tahtiin. Nyt on sellainen sekopäinen hötäkkäfiilis kun kelien puolesta olisi mahdollisuus tehdä melkein mitä vaan! Onneksi on nuo kaksi elämänvaikeuttajaa täällä kotona niin eipähän lähde homma lapasesta!

Viime syksyisen kaivinkoneurakan jäljiltä meidän pihaan syntyi sellainen kiva pieni tasanne, jonne aion toteuttaa pitkäaikaisen unelmani: pyykkinarut! Pitkänä perjantaina oli hyvää aikaa siistiä tätä paikkaa lapion ja piikkiharavan kanssa. Ja fiilistellä. Siinä ähisten kiviä kaivaessani mieleen putkahti taas legendaarinen keskustelu Kerkko Koskisen kanssa takavuosien Kirkastusjuhlilla. Kun Kerkko ihan vilpittömästi kyseli, että mitä te täällä maalla oikein teette? Niiku vapaa-ajalla? Niin, no, mitä me täällä nyt tehdään...mitä vaan! Vaikka kaivetaan kiviä. Tekemistähän olisi enemmän kuin aikaa. Jos oikein rupeaisi listaa tekemään siitä, mitä me täällä tehdään, niin jo keväästä loppusyksyyn tulisi aika pitkä luettelo. Talvellahan me  tehdään vaan lumitöitä ja lämmitetään puuhellaa. Eilen pyörälenkillä just katselin, kuinka yhden sun toisen pirtin pihassa oli joko kasa koivurankoja, kasa klapeja tai klapikone odottamassa urakan alkamista. Varma kevään merkki. Puusouvi on kokonaisuudessaan sellaista mahtavan meditatiivista hommaa!



Tänäkin vuonna aion näiden tekemisten kanssa noudattaa rankan minimalistista linjaa, niin kuin kolmena edellisenäkin kesänä. Tein listan josta en aio lipsua:

• yhden ruusuja villinä rehottavan kukkapenkin laitan uuteen kuosiin, ehkä jotain ikivihreitä?
•  puolikkaalle mansikkamaalle tempasen uudet penkit ja taimet
• kasvatuslaatikoihin kylvän maltillisesti jotain takavuosilta tuttuja herkkuja; porkkanaa, salaatteja, lehtikaalia, herneitä ja kesäkurpitsaa. Ja mitä näitä nyt on. Ja jos saan jostain taiottua yhden kasvatuslaatikon lisää, niin teen siitä yrttipenkin.

Onhan siinä jo hommaa kerrakseen, Perimmäinen tarkoitus tässä puuhailussa on paitsi pitää perhe ruoassa ja polttopuissa, niin pikku hiljaa muokkailla tätä pihaa&puutarhaa mahdollisimman helppohoitoiseksi. Siinä sitä ajanvietettä piisaa, piisaa niin paljon että saisi se Kerkkokin tulla joskus vaikka vähän talkoisiin!

Iltateen ääressä jäin itsekseni miettimään, että mitäköhän ihmiset tekee kaupungissa keväisin?  Niinku vapaa-ajalla? Mitä kaupunkilaiset tekee keväisin? Muutakin kuin istuu terasseilla. Onko niillä jotain keväthommia kerrostalokaksioissa? Mihin miehet purkavat sen kaiken keväisen testosteroiniryöppynsä, kun kerrostalon pihalta ei saa kaataa puita? Onko kaikilla joku kaveri jolla on mökki ja jonne voi mennä tekemään klapeja ja muita sielunhoidollisia kevättöitä? Vai puuttuuko kaupunkilaisilta tämä keväthommageeni kokonaan? En tiedä, mutta jo ajatus kevättyöttömyydestä rupesi ahdistaan!

Puntari: Kesän parhaat (värisuora)

Sain äitienpäivälahjaksi Nizzassa ihanan lahjapakkauksen L´occitanen tuotteita. Hajuvesi, vartalovoide ja suihkusaippua samassa setissä. Mun oli helppo tykätä siitä, sillä valitsin tuoksun itse...Itse asiassa hurmaannuin kaikista uuden tuoteperheen tuoksuista, mutta tämä Vihreä tee oli kuitenkin ehdottomasti raikkain vaihtoehto. Sellainen miss Kesäheinä -fiilis siinä. Suihkusaippualla kun pesee itsensä, niin tuoksuu ihan sellaiselle kesäniityllä alasti piehtaroineelle.
L´occitanen myymälä taitaa löytyä Suomessa ainoastaan Helsingistä, mutta niillä on verkkokauppa ja toimittavat vieläpä yli satkun tilaukset ilman toimituskuluja. Koska kyseisen putiikin valikoimista on hullaantunut muutama muukin lähisukulainen, niin taitaa lähteä syksyllä kimppatilaus vetämään. Voin tuon vihreän teen lisäksi suositella myös pioni-tuoksua. Ja miesten suihkusaippuat siellä on kanssa todella hyviä, niiden tuoksu henkii maskuliinisuutta potenssiin kymmenen.

Synttärilahjaksi ystävältäni sain puolestaan tällaisen toisen kesäteemaisen tuotteen. Aivan loistavan meikkipussin! Kaunis, juuri sopivan kokoinen ja mikä parasta, made in Finland! Tuotteen takana on aitoolainen Scorpio, jonka painopuolella on aikanaan tullut itsekin huhkittua töissä kesä jos toinenkin (ja niitä kesiä muistelen lämmöllä, enkä pelkästään sen paitauunin päässä olleen kuumuuden vuoksi). Scorpio painaa kankaalle lähes mitä vaan. Aikanaan, kun itse olin siellä töissä, tehtaassa tehtiin pääasiassa t-paitojen painatuksia, mutta nykyään yritys valmistaa lippuja, mainostekstiilejä, tyynyjä, paitoja, kasseja...siis oikeastaan mitä vaan voi kankaalle painaa, niin Scorpio hoitaa! Firmalla on nettisivut osoitteessa http://www.printscorpio.fi/ ja siellä on verkkokauppakin, jos iskee akuutti tarve hankkia vaikka isännänviiri tankoon liehumaan.

Elämäni ekat Mariskoolit tuli hankittua tänä kesänä K-supermarketin keräyskampanjasta. Hanna keräsi leimoja ja kävi ostamassa mulle kirkkaan ja vihreän skoolin. Maikku sai synttärilahjaksi sinisen. Nyt onkin sitten kippoa, mihin laittaa karkkeja tarjolle. Suomalaista muotoilua on kyllä mukava kannattaa. Ja tarjouskin oli todella hyvä!

Eletään kesän parasta aikaa, jos multa kysytään. Kasvimaa (jonka äiti oli tehnyt kun me oltiin reissussa) puskee salaattia, sipulia, perunaa, hernettä, tilliä ja papuja. Kasvusäkeissä kasvaa kurkkua ja amppelitomaatit odottavat punastumista. Puutarhavadelmat notkuvat punaisina, ja villejä versioita voi poimia tontilta niin paljon kuin jaksaa ja ehtii. Herukat päätyvät pensaasta suoraan rahkan tai jätskin päälle, ja kohta pääsee mehumaijaakin pöhistämään. Hianoo on, ei voi muuta sanoa!

Halkomäki : Pippeliporkkana ja tennispalloperunat

Kelien kylmetessä tupsahti mieleeni, että josko nostaisin jo perunan ylös ettei homma jää ihan pikkujoulukauteen.
Tässä tilassa jopa perunannosto tuntuu siltä kuin valloittaisi Himalajan huippua, mutta huolellinen valmistautuminen teki tästäkin unelmasta totta. Ulkovarastosta löytyi niin pitkävartinen perunakuokka, että sillä pystyi kuokkimaan maata selkä suorassa ja arvokkaan näköisesti. Hankalin vaihe oli kykkiä maatasossa noukkimassa mullan seasta pilkottavat perunalapset ämpäreihin. Mutta kun tahti oli hiiidassss ja meininki leppoisa niin onnistuipa tuo ihmeenkin mukavasti. Kolmen pienen vaon nostamiseen meni yli kaksi tuntia. Perunoiden osalta oli hauskaa se, että niistä oli kasvanut sellaisia ihan pallon muotoisia söpöläisiä. Enpä ole ennen nähnyt sellaista pyöreiden perunoiden määrää! Näyttävät kivalta lautasellakin!


Samalla vauhdilla tempaisin ylös porkkanat. Ne kasvoivat jo toista kesää kasvatuslaatikoissa varsin menestyksekkäästi. Meillä kun tuo kemppi tahtoo tuhota porkkanaviljelmät, niin jostain syystä tuonne laatikkoon se ei ole iskenyt vaan satoa on saatu hyvin. Porkkanoiden joukossa oli yksi varsinainen huumoripläjäys; pippeliporkkana!!! Mahtaako se olla joku enne tulevan ipanan sukupuolesta, vai ihan vaan luontoäidin kieroutunutta huumoria päiväni piristykseksi? Mairen tuloahan enteili aikoinaan se julmetun iso jeesusperuna, että olisiko meillä sitten porkkana samoissa puuhissa? Tiedä häntä, se on vähän niin kuin fifti-siksti tämä homma! Joulukuussa se sitten selviää osaako porkkana ennustaa. Tosin Maire on kyllä omalla leikkivispilällään tehnyt mulle kattavan ultraäänitutkimuksen, jonka tulosta hän analysoi näin: Kyllä se on selvästi tyttö. Luultavasti. Nimeksi tulee sitten Babyborn tai Kauno. 







Nyt olenkin sitten vetänyt porkkanoita aamusta iltaan sellaisella himolla, että varmaan hiuksetkin muuttuvat kohta oransseiksi. Ihanan makeita ja mehukkaita ovat, aivan toista kuin kaupan porkkanat. Ensi vuonna  enempi porkkanaa maahan että riittää muillekin! Tämä satsi kestää tuskin viikkoa tällä ruokahalulla!

Puntari: Aitoja asioita

Terkkuja vaan Ranskasta! Kotiuduttiin eilen illalla ihanan viiden päivän loman jälkeen.

Loma meni odotusten mukaan (mitä nyt heti lähtiessä kone oli myöhässä niin että myöhästyttiin jatkolennolta Köpiksestä), ja antoi jopa enemmän, kuin uskallettiin toivoa.

Kööpenhaminan kentällä nähtiin Tanskan kuninkaalliset ja Iron Maidenin lentokone! Nizzassa nähtiin Naomi Campell (tai ainakin sen kaksoisolento) ja Monacossa joku televisiotähti, jota me ei tunnettu, mutta jolta paikalliset pyytelivät hulluna nimmareita. Lisäksi Nizzan lentokentällä nähtiin lauma muusikoita ja Hannan mielestä ne saattoi olla Kentin pojat. Kuulemma samanlainen tukka...

Aika hulvatonta oli meno meillä. Ei tylsää hetkeä. Juotiin shamppista ja syötiin mansikoita piknikillä. Haahuiltiin ostoksilla ja soviteltiin satoja vaatteita. Tavattiin paikallisia tuttujamme.

Paikallinen kukka- ja vihannestori Nizzan vanhassa kaupungissa veti meikeläisen sanattomaksi. Kimppu (10 kpl) pioneja - hinta 15 euroa! Kukkakimppu (halkaisija puoli metriä) - hinta 10 euroa.

Ja sitä kasvisvalikoimaa! Sipuleita, tomaatteja, munakoisoja, kesäkurpistoja, valkosipuleita, kukkakaaleja, kurkkuja, papuja...mitä ihminen vaan keksii keittiöönsä toivoa. Kaikki tuoreita, ihania, pakkaamattomia.

Kysymys: Miksi Suomessa kurkut puetaan kondomiin??? On se niin turhaa!

Mutta tätä tämä nyt vaan meillä Suomessa on. Kaikki pakataan ja kaikki on tiukasti valvottua, säädeltyä ja  rajoitettua. Onneksi on oma kasvimaa, jossa jo sipulit, herneet ja porkkanat tekevät omaa työtään kasvun parissa, ja kohta saa ensimmäiset sadot omasta salaattipenkistä. Tomaattikin jo kukkii ja amppelitomaatissa on raakileita. Satoa odotellessa!

PS. ARVONTA on ratkennut! Onnetar suosi tällä kertaa kesäistä KESAKKOA! Onnea, onnea, onnea! Pistäpäs meille osoite tekstarilla, niin saat postissa yllärijuttuja :)

Halkomäki : Jumalaista raparperihilloa ja kutisevia paukamia pakaroissa

(Otsikon ei ole tarkoitus johtaa harhaan, pakaroissa ei ollut hilloa, vain paukamia...)

Raparperiahan pukkaa nyt joka tuutista, ja joka tuuttiin sitä pitäisi laittaakin, mikäli aikoo koko sadon hyödyntää. Melko pian iskee kuitenkin yliannostuksen vaara. Pidä välikautta raparperin mussutuksesta ja säilö osa sadosta talteen, sillä nyt on aika tehdä ihan parasta kääretorttu- ja täytekakkutäytehilloa, lettuhilloa ja "ihan minkä vaan kanssa poskettoman hyvää" -herkkua. Nimittäin raparperi-banaanihilloa. Tai toisin päin. Mukavinta tässä on se, että hilloa voi tehdä pienehköjäkin satseja kerralla, ilman jokasyksyistä nyt hillotaan kolme viikkoa putkeen -meininkiä. Tätä ei siis tarvitse tehdä rysäyksellä 258:aa purkkia kummeille, naapureille ja vakituisille koiranulkoiluttajille jaettavaksi. Tosin he kyllä tätä pyytävät, mikäli kerran saavat maistaa... Ja tässä tulee ohje:

Banaani-raparperihillo

2 kg raparperia

1 kg sokeria

5-6 banaania

- laita sokeri ja raparperipalat kattilaan kerroksittain ja anna mehustua vuorokausi

- keitä 20 minuuttia

- lisää kuumaan hillokkeeseen 5-6 haarukalla survottua  banaania

- jäähdytä ja tölkitä / pakasta

Meikäläisen raparperijuurakossa oli ollut sen päiväiset myyräpirstingit viime talvena, että koko puska heitti henkensä kerrasta. Muutama muhkea keko sen entisillä asuinsijoilla paljasti tihutöiden tekijät. Täytyypi syksyllä istutella uusi puska, siihen asti käyn naapurissa varkaissa.

Juhannuspionin muhkeat nuput omenapuun alla. Himmeän vihreä lehtien väri on ihana!

Eilinen oli oikein antoisa puutarhapäivä, oikeastaan ensimmäinen sellainen koko kevään/alkukesän aikana. Tein kaikki kuukauden myöhässä olleet kylvö- ja istutushommat, suu messingillä kitkin koiranputket ja keltanot, siistin ja istutin sitä sun tätä, lannoitin ja lopulta viideltä iltapäivällä luovutin. Oli pakko. Harmaan hyttyspilven keskeltä ei nähnyt yhtään mitään, ja kädet sekä niska olivat kauheilla paukamilla. Sisällä huomasin, että myös pakaroiden alareunoihin oli ilmestynyt jotain kutisevaa "pikaselluliittia"...tietenkin, kun tuolla perssii pystyssä pyörii, niin mikä onkaan herkullisempi paikka hyttyselle iskeä piikkinsä kuin pingottunut ulkoiluhousun kangas pyöreän pakarakummun ympärillä. NAM! Noo, ilta meni siinä sitten takalistoa raapiessa... Kaija Koon Kuka keksi rakkauden on mun mielestä vielä pieni mysteeri siihen verrattuna, että kuka keksi noi hyttyset...kai linnuille olis kärpäsissäkin ihan tarpeeksi muonaa?  Voiskohan Radio Suomen Luontoilta vastata tähän?

Niin muuten. Jokakeväistä ja ihan turhaa roskaa ovat nuo kukkien ja taimien muoviruukut, niitä kertyy ihan tolkuttomasti. Ja vaikka kuinka yrittää kierrättää niin kaikkia ei saa millään menemään. Ruusutarhojen kesäbegoniaa sai nyt tuollaisissa harsopoteissa, mikä oli iloinen yllätys, näitä lisää!

Halkomäki: Kiristyneitä nikamävälejä ja kirjavinkkausta

Ihan pakko nyt kertoa. Kävin eilen elämäni ensimmäistä kertaa naprapaatilla. Se on siis sellainen tyyppi, joka hoitelee tuota ihmisen rankaosastoa. Olipahan hirvittävän ihana kokemus! Ihan molempien sanojen varsinaisissa merkityksissä. Yksi syvä uloshengitys ja siihen yhdistetty painava kiertoliike saivat selässäni aikaan sellaisen rytinän ja paukkeen sarjan, että ehdin jo pelätä pahinta. Hiljaisuuden laskeuduttua en kuitenkaan ensimmäiseksi kehdannut kysyä, että kävelenkö enää koskaan. Suustani pääsi vain hämmästynyt: oooHo! Lantio sai vielä samantapaisen käsittelyn, hiukan vähemmällä paukkeella tosin, mutta onneksi enempiä vikoja ei löytynyt. Eilisillan olinkin sitten kuin "heinäseipään niellyt sahapukki", mutta tänään olo on jo ihmeen vetreä! Uusi selkä, uudet kujeet! Hih!

Tiina tuossa ehti jo vähän sohaista kepillä muurahaispesää ja fiilistellä puutarha-asioilla, joten pakko kai minunkin on. Keskityn kylläkin kasvimaahan. Lupaan jättää tämän jälkeen aihepiirin silti vielä vähäksi aikaa, koska ulkona möllöttävät paksut hanget kielivät kuitenkin vielä ihan silkasta kevättalvesta. Puutarhajutuissa kun kannattaa olla ajoissa, niin siksi laitan tämän puutarhakirjavinkkauksen jo hyvissä ajoin ilmoille ja hautumaan, jos jollakin sattuisi oleman innostusta aiheen pariin.
Myöskin tuo Pihakalenteri on mainio ostos, mikäli tykkää kirjoitella muistiin kaikenlaisia pienviljelijän ja kotipuutarhurin arkeen kuuluvia tapahtumia. Siinä on kalenterin lisäksi paljon tietoa kasveista ja niiden hoidosta. Minulla on nyt menossa toinen kalenteri, joten on hauska vertailla tätä vuotta viime vuoden ajankohtiin nähden; koska kylvin, koska leikkasin omenapuut, koska ensimmäiset mansikat kypsyivät, koska keräsin jäätyneet parsakaalit kasvimaalta...

Viime keväänä odottelin malttamattomana hankien hupenemista ja puutarhan sekä kasvimaan parissa puuhailua. Ostaessamme Halkomäen talon syksyllä 2009 saimme "kaupanpäällisinä" ehkä maailman ihanimman puutarhan. Pionit, ruusut, perennat, omena- ja luumupuut. Kasvimaalta puolestaan löytyi mansikat, vadelmat, raparperit, marjapensaat, kasvulavat ja kompostit. Siirsin omat pionini ja ruusuni joukon jatkoksi ja istuttelin päärynäpuun sekä uusia marjapensaita. Karsin vanhat ylikasvuiset ja kuivat puskat pois ja istuttelin tilalle uusia sekä vanhoja lajikkeita.
Vanhaa pihapiiriä oli vuosikymmenten ajan vaalittu suurella rakkaudella ja intohimolla. Se oli kahden ihmisen elämäntyö. Minusta tuli sen jatkaja. Onneksi talon entinen "pääpuutarhuri" opasti minua kädestä pitäen joriinien istutukseen ja kaikkeen sellaiseen, mitä en ollut ennen tehnyt. Ensimmäinen kesä meni ihastellessa ja ihmetellessä kaikkea sitä, mitä pihapiiristä löytyi. Satoakin saatiin ihan mukavasti, hellekeleistä huolimatta. Ostin silloin ensimmäisenä keväänä tämän Keittiötarhan 3 vuodenaikaa -kirjan itselleni, ja pian myös siskolle Puntariin, koska se on yksinkertaisesti hyvä, ytimekäs ja varustettu mahtavilla kuvilla. Siinä on maalaisjärkeen käyvät ohjeet ilman turhaa hifistelyä, ja siitä löytyy kaikki se tieto, mitä kasvimaalla möyrimiseen tarvitaankin. Myöhemmin kirjaa kehuttiin useissa eri lehdissä, joten joku muukin jakaa tämän mielipiteen meidän kanssamme!

Ja tässä vielä kaksi kasvimaakuvaa viime satokaudelta Halkomäestä! Vihreyttä vehreyttä odotellessa...

Kasvimaan satoa 2010.

Harrasta tunnelmaa mansikkamaan reunalla.