Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit

torstai 31. toukokuuta 2012

Kyllikit: Kesärientoja osa 1

Tässä Kesärientoja-juttuosiossa tulemme hehkuttamaan kaikkia meidän alueen parhaita kesätapahtumia! Eli kaivelkaa kalenterit esiin ja varatkaa aikaa kaiken sen upean ihmettelemiselle, mitä Sydän-Hämeen maisemissa tapahtuu kesällä 2012.

Muutama päivä sitten sähköpostiin pompsahti odotettua markkinapostia. Pohjan maalaismarkkinat tulevat tänäkin vuonna, ja tässä ennakkoinfoa kaikille, joita kiinnostaa tulla myymään tai ostamaan tuotteita sinä päivänä.

MAALAISMARKKINAT POHJAN TORILLA 7.7. 2012
Perinteiset maalaismarkkinat Pohjan torilla (Kuhmalahti) lauantaina 7.7.2012 kello 10-13. Maalaismarkkinoilla on paikallinen osaaminen etusijalla.
Markkinat on vuosien aikana tullut hyvin suosituksi kesätapahtumaksi. Maalaismarkkinoille tullaan viihtymään. Markkinapäivänä voi tavata tuttuja ja tuntemattomia.
Ostettavaa on pikkurahalla ja isotkin eurot osataan tarvittaessa ohjata kulutukseen
 Maalaismarkkinoiden vuoden 2012 tarjontaa on mm. leirikoululaisten maukas kahvio, VPK:n soppatykistä keitto, vanhempainyhdistyksen grillimakkarat, useita arpajaisia, Aholan tuoretuotteet (vihannekset ym), MLL lasten ohjelmaa, Marttojen järjestämä kierrätysaiheinen kilpailu, useita erilaisia käsitöitä ja leivonnaisia.  Kuhmalahden yrittäjät hankkivat telttakatoksen, johon pääsevät ilmoittautumisjärjestyksessä sellaiset, joilla ei ole omaa katosta.  Kirjasto/posti on avoinna. Kirjaston vessaa voi käyttää markkinoiden aikana.  Maalaismarkkinoiden
paikka varataan 5.7. mennessä puh. 0400-660457 Liisa Alanko, tai liisa.alanko(at)jippii.fi 
Markkinapaikkamaksu 5e peritään paikalla.

Ilmoittautuessa mainitse: mitä myyt tai esittelet, paljonko tarvitset tilaa, yhteystiedot. Kirpputoripaikkoja on myös. Jos myyt elintarvikkeita, tee itse ilmoitus Kangasalan terveysvalvontaan.  Tule siis esittelemään osaamistasi (laulajat, soittajat katusoittaja-tyylillä, työnäytökset tervetulleita), mainostamaan yritystä, myymään tuotteita, kertomaan yhdistyksen toiminnasta - mitä ikinä keksitte. Yksityinen, yhdistys, yritys - tervetuloa. Maalaismarkkinoilla etusija annetaan paikallisuuteen sidoksissa oleville tahoille. Maalaismarkkinoiden vastuujärjestäjä on Kuhmalahden Yrittäjät ry.

tiistai 29. toukokuuta 2012

Puntari: Menetetty peli?

Miltä tuntuu, kun on ollut kuukauden kipeänä?
Tää on ihan hanurista, jos saan luvan käyttää tilanteesta näin kaunista ilmaisua.

Kuukauden aikana olen käynyt tasan 2 kertaa suunnistamassa (toisen kerran rastireitillä lasten kans ja toisen kerran kävelin A-radan läpi), kaksi kertaa pyöräilemässä ja kerran pilateksessa.

Ketuttaako? Kyllä. Sillä vielä huhtikuun lopussa näytti siltä, että tästä tulee ihan once in the lifetime -tyyppinen urheiluvuosi. Liikuntapäiväkirja näytti, että harjoitusmäärät edellisvuoteen verrattuna olivat ihan eri luokkaa ja salaa mielessäni haaveilin aika merkittävästä ajan parantamisesta esim. Tahkolla.
Nyt nuo haaveet on heitetty romukoppaan, sillä vaikka kuukauden olen jo tätä flunssaa kärsinyt, ei se vieläkään ohi ole. Nenä vuotaa, lima pyörii nielussa ja yskittää. Olo on vetämätön. Ei tietoakaan siitä fiiliksestä, mikä vielä viimeisellä  Lapin reissulla hiihtoladulla oli: sellainen hurmos, että vaikka kilometrejä oli alla, niin kropasta löytyi vielä irtiotettavaa.

Päätin armahtaa itseni. Tämä kesä mennään nyt näin. Venlojen viestiin lähden sillä ajatuksella, että rastit löytyy ja maaliin pääsen hengissä. Tahkolla aion startata kuuskymppiselle ja ajella tapahtuman hyvistä puolista (= huoltopisteistä) nautiskellen.
Sakke mua yrittää lohdutella, että tässä on vielä kuukausi aikaa, että peli ei ole vielä menetetty. Eikä sitä tiedä, vaikka kisoissa mulle kävis Matti Heikkiset, ja kohdalle osuis oikein pöljä päivä...
Tytöt oppivat jo pienenä, että huoltopisteet ovat
pyöräilyssä parasta!

Iloisin olen ollut siitä asiasta, että meidän Maire polkee uudella isolla fillarillaan niin sujuvasti, että sunnuntaina osallistuttiin paikalliseen pyöräilytapahtumaan ja polkaistiin 7 km lenkki. Saima nautiskeli tunnelmasta mun tarakalla istuimessa. Hokasin, että me pystytään pyöräileen kesällä yhdessä aika kivoille retkille tässä lähiympäristössä.
Vaikka kyllä mun sielu (ja Spessu) halajaa jo kunnon maastolenkillekin vaikka Pälkäneen tai Kangasalan harjuun!

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Puntari: Ihmeitä ei pidä odotella...

...ihmeitä pitää tehdä.

Sanoi Tommy Tabermann ja Tommy oli siinä kyllä ihan oikeassa.

Joku siellä on ehkä saattanut viimeaikaisista kirjoituksistani huomata, että täällä ollaan oltu vähän siipi maassa. Siis sellainen fiilis, että pajatsosta alkaa pelimerkit loppua huolestuttavalla tavalla.
Ei siinä mitään, arkielämä on pyörinyt ihan jees-meiningillä eteenpäin, mutta yhtäkkiä vaan huomasin, että omasta sielunmaisemasta otetut valokuvat olivat sävyiltään enemmänkin sellaisia 70-luvun polaroidkuvia, kuin 2010-luvun digikuvia.
Asialle piti tehdä jotain.


 

Ihan ensimmäisenä buukkasin itselleni shoppailu+hengailupäivän Tampereella Hannan kanssa. Kun ilmoitin asiasta miehelle, sain vähän ajan päästä sähköpostia, jossa kerrottiin, että mulle oli varattu shoppailupäivän jatkoksi hotellihuone Lapinniemen kylpylästä oman laatuajan viettämistä varten ja toivotettiin mukavaa kaupunkilomaa.
    Jo pelkkä kaupungilla hengailu Hansun kanssa virkisti potenssiin kymmenen. Käytiin eurooppalaisella ruokatorilla, juotiin helteisessä Hämeenpuistossa lasit sangriaa, katseltiin ihmisiä ja soviteltiin Sokoksella hassuja hattuja. Ja sitten me tehtiin jotain, mistä ollaan puhuttu 10 vuotta, mutta toteutus on jäänyt aina puolitiehen. Me nimittäin marssittiin Lippupalveluun ja ostettiin itsellemme liput Pori Jazzeille Kirjurinluodon päätöskonserttiin, jossa esiintyy mm. Norah Jones. Niin, että näin helppoa se ihmeiden tekeminen on. Ei kannata odotella, että joku tulisi ja veisi meidät sinne jazzeille, vaan tehdään sekin ihme itse.



Hotellissa avasin kuoharipullon ja ennen kylpyläosastolle menemistä lipittelin vähän kuplajuomaa. Viihdyinkin saunomassa ja kylpemässä pari tuntia, minkä jälkeen oli aika avata karkkipussit, istua ilta-auringossa parvekkella ja vaan olla. Kävin itseni kanssa keskustelua ja kyselin, että missä mennään. Mitäs tässä nyt sitten elämältään haluaisi. Totesin, että tulevaisuudessa haluan a) matkustella b) opiskella ranskaa/espanjaa c) palauttaa mieleeni lukion jälkeen ruostumaan päässeen saksan kielen d) käydä hyvissä konserteissa e) ottaa pianotunteja f) kehittyä kirjoittajana g) saada reidet kesäkuntoon.
Nämä asiat oli nyt ihan puhtaasti itsekkäästä näkökulmasta katseltuja, ja niin pitikin. Se oma ämpäri täytyy ensin saada täyteen, ennen kuin siitä voi jakaa toisille. Iloton ihminen ei ole kenenkään etu.

Hansun aloittamaa runoteemaa jatkaakseni tähän vielä toinen runo Tommylta, joka on kolahtanut muhun aina jotenkin täysillä.

Herra varjele meitä
toisiltamme
sillä meillä on jo ennestään
kylliksi kestämistä
itsessämme
Herra auta meitä
sotkemasta asioitamme
keskenään
sillä kaksi sotkua
ei ikinä selviä
panemalla ne samaan läjään
Herra säästä meidät
uusilta vakavilta ihmissuhteilta
sillä vanhoissakin on yhä
enemmän tekemistä
kuin kohtuudella voisi vaatia
Herra avaa meidän silmämme näkemään
että ihminen ja ongelma
kulkevat käsi kädessä
alituisesti kinastellen
kumpi on todella vahvempi
Herra jos meidän on
sinun mieliksesi
pakko joka päivä sietää
toista ihmistä
anna hänen tulla
myöhään, lähteä aikaisin
ja siinä välissä olla
hellä, intohimoinen
hauska, ymmärtäväinen
varakas ja kohtelias
Herra opeta meitä
viihtymään  hyvin
omassa seurassamme
ja märehtimään asioitamme
yksinäisyydessä
niin ettemme syyttä suotta
piinaa ketään toista
Herra suo meille
juuri sen verran elonpäiviä
ettemme ehdi kunnolla tajuta
kuinka vajaita ja hölmöjä
me lopulta olemme
ja mitä kaikkea syvää ja ihanaa
päästimme joka hetki
sivu suumme

torstai 24. toukokuuta 2012

Halkomäki: elämästä


Järjen vastakohta ei ole tunne
       vaan tyhmyys
lämpöä ei sammuta äly
       vaan tylyys
luja ei ole sama
       kuin kova
herkän ei tarvitse olla
       heikko
voima ei kaipaa
       väkivaltaa
myötätunto ei vaadi
       alistumista
yksinkertaisuus
       ei rumenna
hinta
       ei takaa arvoa
ystävän käsi
       ei vangitse
harkinta
       ei jäädytä sydäntä
pieni
        voi olla tärkeä
iso
       vähäpätöinen
suuressa kengässä voi asua
       pieni sielu
lapsessa
        avara sydän

- Satu Hassi 1984





tiistai 22. toukokuuta 2012

Puntari: Kuinka opettajaksi tullaan

Koko lailla tasan 10 vuotta sitten jätin elämäni paskimman opiskeluperiodin taakseni ja läjäytin Hämeenlinnan opettajankoulutuslaitoksen oven tiukasti kiinni perässäni.
Ei siinä opettajuudessa ja varsinaisesti paikassakaan mitään vikaa ollut, mutta jotenkin en vaan koskaan kokenut istuvani siihen ilmapiiriin. Koin itseni ulkopuoliseksi ja aika usein kyseenalaistin monet asiat, joita meidän piti siellä opiskella tullaksemme maistereiksi, mutta jotka eivät tehneet meitä yhtään paremmiksi opettajiksi.

Onneksi opiskeluvuosiin mahtui huippujakin juttuja. Harjoittelut oli rankkoja mutta antoivat tulevan työn kannalta eniten. Oli ilo työskennellä sellaisten opettajien luokassa, jotka tekivät työtä koko sydämellään, mutta eivät olleet mitään sukkapuikko hanurissa-tyylisiä elämäntapakansankynttilöitä, joiden elämässä mikään ei ole koskaan kivaa.
Opiskelukavereitakin löysin. Jannen (musta)huumori ja kyky kääntää jokainen asia jotenkin kierolla tavalla positiiviseksi piti meitsinkin järjissään. Ja sitten löysin tutkaupseerikseni ihanan Heidin, jonka kanssa meillä oli paljon yhteistä. Imuttelimme mm. meidän kuviksen maikkaa aina ja kaikkialla, siis ainakin mielikuvituksissamme.
Ja sitten kun Hanna sai siirron Rovaniemeltä Hämikseen, alkoi meidän yhteisessä opiskelija-asunnossa todellinen sutina.

Hannan ja Heidin kanssa erikoistuttiin ympäristötietoon. Se merkitsi sitä, että kaikki kurssit pyörittiin kyttäämässä jotain kaatopaikan jätevuori-naurulokki-pahahaju-yhdistelmää tai jätevesipuhdistamon viemärisihtiä.
Luimistelimme "koko luokan projekteissa" aina niihin helpoimpiin tehtäviin ja siinä missä opiskelijatoverit väänsivät toiminnallisia rasteja Hämeen linnan puistoon puolelle kaupungin alakoululaisista, me olimme tapahtuman tiedottajia (=tehtiin yksi tiedote tiedotusvälineisiin, todettiin että ketään ei kiinnosta ja itse tapahtumapäivänä käytiin paikanpäällä kääntymässä todetaksemme, että ihan hyvin ne siellä kaatosateessa vetää).
Toisaalta, opettajamme Martti ei ehkä paljoa enempää odottanutkaan meiltä ympän peruskurssien jälkeen, kun pikkuisen krapulapäissämme innostuimme leikkimään keppinukketeatteria niillä ahvenilla, jotka meidän olisi pitänyt preparoida.

Erikoistumisopintojen todellinen kliimaksi koettiin kuitenkin opiskelujen viimeisenä kesänä viiden päivän mittaisella kenttäkurssilla Lammin biologisella koeasemalla. Me lähdettiin sinne jo alun alkaen vähän eri asenteella kuin muut. Team Yöperholta homma lähti lapasesta heti ensimmäisenä päivänä, kun kenttähaaveilla olisi pitänyt tutkia paikallisen niityn heinäsirkkapopulaation tiheyttä. Siinä tuloksia luokassa kokeen jälkeen laskiessamme vähän ihmettelimme, kun muilla oli sirkkoja vaivaiset 10-20 kappaletta ja meidän näytepussissa niitä vilisteli reilut pari sataa. Kunnes luimme ohjeista, että haavilla piti vetää niityllä viisi vetoa, eikä heilua ympäri sitä koko puolen tunnin aikaa, niin kuin me oltiin tehty. Enempi parempi, vai miten se ny meni?
Heti ensimmäisenä iltana minä ja Heidi opittiin myös yhdistämään opiskelu ja huvi. Oltiin molemmat kotoa kasattu mukaan vähän nestemäistä evästä, ja koeaseman asuntolan vieressä oleva nurmikko oli täydellinen pienelle piknikille kauniissa kesäillassa. Tunnelmaa laski ainoastaan se, että illan kylmetessä me huomattiin, että koko viikon ajaksi varatut viinat oli tullut juotua sen ensimmäisen illan aikana.

Seuraavan päivän ekskursio Lammin keskustaan päästi meidän onneksi pahasta, sillä sieltähän löytyi Alko ja kaupasta hyvin varusteltu juustotiski. Eikun lisää piknik-evästä messiin.
Sen verran kaula pitkällä ja paheksuvin katsein kirkasotsaiset opiskelutoverimme katselivat illalla meidän touhuja, että piilotettiin suosiolla kossupullo Pringles-purkkiin ja siemailtiin niiden nähden vaan ihan sivistyneen oloisesti viiniä. Onneksi kurssilla oli mukana Hanna, joka pysyi paitsi koko ajan ajokunnossa hankintamatkoja varten myös huolehti siitä, että minä ja Heidi oltiin aina oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Homma pysyikin aika hyvin hyppysissä, tosin yhden aamupäivän retki jonnekin helteiselle harjulle paahdeympäristöä tutkimaan otti aika lujille.

Parasta opiskelullista antia kurssilla oli kuitenkin perhosten jahtaaminen. Työnjako meni niin, että minä ja Heidi maattiin siellä nurmikolla bikinit päällä ja huudeltiin Hannalle missä ilmansuunnassa mitäkin perhosia näkyi. Hanna sitten juoksi haavin kanssa niitä kiinni ruohikko ja tuulipuvun housut suhisten, ja laupeuttaan pyydysti omat yksilöt myös mun ja Heidin kokoelmiin.
Siinä vaiheessa minä ja Heidikin innostuttiin hommasta, kun alettiin päästä yöperhosjahtiin. Niitähän pyydystetään punaviinisyöttien avulla, eli jotenkin samaistuimme noihin tokkuraisiin luontokappaleisiin.
Virittelimme alkuillasta syötit koeaseman puutarhaan ja sitten menimme - no takaisin piknikille tietty. Muut opiskelukaverit paistoivat lättyjä nuotiolla ja pohtivat gradujensa aihetta ja tulevia ikälisiään. Siinä vaiheessa kun nuotiolla alkoi soida kitara ja partiolaislaulut, niin meidän team Yöperho kaivoi etikkaeetteripurkit esiin ja hiippaili puutarhaan keräämään saaliin. Yö oli pimeä, mutta niin oltiin mekin. Vähän perhosten jälkeen mekin sammuttiin mentiin nukkumaan.
Seuraavana aamuna alettiin sitten preparoida yön saalista. Muut olivat saaneet aika kehnosti mitään (oho!), mutta meillä oli mitä esitellä. Siinä perhosraukkoja neulaillessamme opettajamme Martti tuli pöydän ääreen ja alkoi lähes hyperventiloida. Kävi ilmi, että siinä meidän kahden ja puolen promillen kännissä kerätyssä saaliissa oli mukana Suomessa harvinainen yöperhoslaji Keltajaloyökkönen. Nääs ja maar, sitä sitten ihmeteltiin ja hämmästeltiin ja lopulta kävi ilmi, ettei biologisen aseman historian aikana kyseistä lajia ollut koskaan havaittu siellä. Eipä siinä mitään, me saatiin hyvien kännien lisäksi Team Yöperhon kanssa nimemme koeaseman lajihistoriakirjoihin. Ja opiskelukaverit joutuivat ottamaan henkosia etikkaeetteripurkeistaan, että kestivät sen kateuden, jossa ne pyöriskeli.

Kurssin lopuksi piti läpäistä kasvitentti, jossa piti tunnistaa kymmenen kasvia. Kurssin aikana niitä opeteltiin eri retkillä reilusti yli 200. Homma meinasi kosahtaa vähän kintuille, kun tajusimme, että eihän siellä luontoretkien jonon häntäpäässä ollut paljon kasvien nimiä kuunneltu, vaan mietitty ennemminkin että Chardonnay vai Riesling?
Onneksi oli taas Hanna. Koetta edeltävänä iltana se piilotti meidän pullot, kävelytti ympäri koeaseman tonttia ja pakotti meidät painamaan mieleen niitä kasveja.
Ja arvaatte varmaan, kuinka kävi. Tietysti me läpäistiin se tentti ihan kirkkaasti. Ihan kaikki eivät.
Ja pompsista vaan, sitä oltiinkin sitten ihan kohta päteviä opettajia valmiina opettamaan lapsille kaikki se, mitä heidän tulee tietää elämästä ja Suomen luonnosta.

Nämä opiskeluajat tuli mieleen siitä, kun jututin lehtijuttua varten yhtä nuorta opiskelijaa. Hän oli tehnyt koulunsa kanssa viikon matkan Portugaliin, ja sitä siinä sitten kateellisena kuuntelin ja kuvia katselin.
Ei tehty opettajankoulutuslaitoksesta sellaisia reissuja, ei. Tosin faktahan on se, että jos jo Lammin kaltaisessa metropolissa minä ja Heidi onnistuttiin olemaan niin reippaita, niin mitähän se toiminta olisikaan ollut jossain miljoonakaupungissa.
Että ihan hyvä näin!









maanantai 21. toukokuuta 2012

Puntari: Saunaosasto valmis!

Vaikka toukokuu on mennyt flunssan ja kevyen kevätväsymyksen merkeissä, niin on täällä jotain sentään saatu aikaiseksikin.
Viime kesänä aloitettu mökin laajennustyömaa on startattu jälleen. Mökkihän laajenee tuvan puolelta yhden huoneen verran, mutta tässä yhteydessä päätettiin freesata vähän myös rakennuksen toisessa päässä olevaa pukuhuonetta ja saunaa (missä on muuten maailman parhaat löylyt!).
Saunassa ylälaudetta vähän syvennettiin (oli ahdas istua) ja lattia maalattiin harmaaksi. Pukuhuone sai seiniinsä uuden värin ja muuttui keltaisesta valkoiseksi. Lattiaan laitettiin samaa harmaata kuin saunaankin. Katto maalattiin tietysti myös. Pukuhuoneeseen S nikkaroi tänään kiinteän penkin, joka täytyy vielä maalata, kunhan väri on päätetty.
Tänään siivottiin saunan terassilta pois kaikki siihen talveksi tungettu rakennusjäte/tavara pois. Hukkapalalaudat meni liiteriin, roskat roskikseen ja työkalut sisälle mökkiin.
Nyt voi siis ainakin saunotella ja vilvotella hyvillä mielin, jos nää suhteellisen kivat kelit jatkuu!

Tuvan puolella seuraava homma on lattian tekeminen. Seinät ja lattia on nyt eristetty. Vielä lasten nukkumisparvi täytyisi eristää, ja sitten kun lattia on lyöty paikoilleen voi alkaa eristää kattoa ja tehdä sitten sisäkatot ja seinät. Pikainen vierailu K-raudan tapettiosastolla ei ainakaan helpottanut oloa tulevan sisustusurakan suhteen: on olemassa niin paljon hienoja tapetteja, että päätä niistä nyt sitten ne parhaat...Perinnetapetti Juhannusruusu on vahvoilla, mutta toisaalta ihastuin niin moneen muuhunkin.

Pukuhuoneen ja saunan väliin laitettiin tässä remontissa lasiovi.

Sauna sai harmaan lattian ja sangot.

Pukuhuoneen penkki valmistui tänään.

Terassi siivottiin saunojien käyttöön.

perjantai 18. toukokuuta 2012

Halkomäki: Tuutko talkoisiin?

Kulunut viikko on ollut mukavaa sutinaa. Taudit on viimein selätetty ja koitettu palata normaaliin arkeen ja sen kaikkien ihanuuksien pariin; pyykkikone laulaa, tiskikone laulaa ja poskiontelot suorastaan visertää. Onneksi ei sentään viherrä. Paitsi Tiinalla. Keskiviikkona pääsin yli viikon urheilutauon jälkeen korkkaamaan iltarastit ja nauttimaan harjumaaston korkeuskäyristä Onkkaalassa. Metsät on kuivuneet nopsasti ja seuraavaksi onkin aika suunnata Konalla kohti omia kotiharjuja, ottaa tuntumaa polkuihin ja metsäautoteihin. Nyt on juuri sitä hienoa kevään ja kesän taiteaikaa kun luonnossa on vallalla melkein silmiinpistävä vaalean vihreä väri ja maaston muodot sekä polut erottuvat hyvin. Elokuussa saakin sitten jo kahlata melkoisissa pusikoissa ja arvailla polun kulkua sananjalkojen keskellä.
Alkaa ihan tulla sellainen hullaantunut olo kun taas voi hankien huvettua tehdä kaikkea kivaa, ja sitä kaikkea kivaa on tyrkyllä aivan liiaksi asti. Taas kerran olisi hyötyä siitä, että jonkinlaisen jakomielitaudin sivujuonteena pystyisi olemaan kahdessa paikassa samaan aikaan.
Jos saisi valita, olisin puutarhassa ja metsässä.


Tiistai-iltana pidin pienet yhden naisen puutarhatalkoot jo legendaarisen aiheen ympärillä. Istutin nimittäin joriinit. Joriinijuurakoita kellarista kaivaessani muistelin kolmea aiheeseen nivoutuvaa ihmistä: Mattia, joka ne joriinit on istuttanut viimeiset yli viisikymmentä vuotta, Hilkka-mummuani, joka kutsui pieniä lapsen varpaitani joriinin juuriksi, ja adoptiosiskoani Miiaa, jonka kanssa juurakoiden parissa on painittu viime vuonna pariinkin otteeseen. Mukavasti olivat juurakot talvehtineet kellarin hyllyllä Ikean sinisissä kasseissa. Ennen maahan laittoa jaoin muutaman paakun pienemmiksi paloiksi ja istutin purkkeihin, Marttojen perennanvaihtopäivät lähestyvät uhkaavasti ja joriinit ovat siellä haluttua tavaraa. Muutaman juurakon otin talteen naapureillekin, joilta toissa talvi vei kaikki joriinit. Aika näyttää millaista kukkaloistoa paakuista saadaan! Onhan niissä oma hommansa, mutta koska ne ovat tällä mäellä kukkineet jo yli viisikymmentä vuotta, niin minä en ole se, joka sen kukkaperinteen katkaisee!


Torstaina pääsin osalliseksi isompia talkoita. Ystävälläni Martilla on varmaan Suomen suurin yhden miehen kasvimaa, ja sitä valtavaa aluetta olimme rapian kymmen hengen porukalla möyrimässä istutuskuntoon. Oli kauhean kivaa ja mukavaa. Kivoja ihmisiä ja mukavaa hommaa. Ja toisin päin. Mukavat ihmiset tuntuvat vetävän puoleensa samanlaisia, joten näissäkin taloissa tuli monta uutta hurmaavaa tuttavuutta. Siinä ei juuri nokka tuhissut kun vedettiin perunavaot, tehtiin multapenkit, istutettiin/kylvettiin sipulit, kyssäkaalit, parsakaalit, punajuuret, retiisit, pavut, samettikukat, tillit, retikat, porkkanat ja valkosipulit. Ja ne potut. Eli mommot. Samalla tohinalla korjattiin kasvihuoneen katto ja ohessa herkuteltiin mahat pullolleen. Yksi elämän parhaita juttuja on tehdä työtä hyvällä porukalla. Siellä me oltiin hujan hajan peltoa pyllyt pystyssä, höpöteltiin ja naurettiin. Se ei edes tuntunut työltä. Mukava tapa viettää aikaa ja saada jotain aikaiseksikin. Yksissä tuumin totesimmekin, että sellaisia päiviä pitäisi olla paljon useammin. Paljonpaljon useammin.




Kyllikkien toimesta Halkomäestä kajahtaakin nyt kesän 2012 haaste: 
JÄRJESTÄ TALKOOT! 

Aihe on vapaa, ja sehän voi siis olla mitä vaan. Jos nurkissa roikkuu paljon tekemättömiä hommia tai kerralla pitäisi rykäistä joku isompi urakka niin talkoot on ihan paras ratkaisu siihen. Jos ei muuta keksi niin herkuttelutalkootkin käy... Talkoissahan ollaan yleensä ruokapalkalla, joten iso soppakattila pöytään ja kahvit termariin, herkkupuolta voi leipoa kahvitaukojen ylläriksi. Tosin suurin ylläri taitaa kuitenkin olla se, miten mukavaa talkoilu onkaan! Hyvempi seura ja ruoka, parempi mieli!

Puntari: Kevätajatuksia


Kevät on mulle aina henkisesti raskasta aikaa. Olen tyypillinen kevätahdistuja. Pyörin levottomana ja häilyn epätietoisuuden rajamailla. Yritän keksiä suuntaa elämälleni, siinä onnistumatta. Kun kesä sitten kunnolla alkaa, rauhoitun ja hengitän syvään.

Tänä keväänä oon päässyt yllättävän helpolla. Sitä on auttanut vakituinen työ: nyt ei tarvitse ainakaan miettiä sitä, mistä kiskoo perheelle leipää pöytään. Työ jatkuu ja on oikein mukavaa.
Kyllä mä silti tunnistan itsessäni taas samat levottomuuden merkit kuin ennenkin. Mieli on herkkä ja joskus ahdistaa huolella.
Suurin ahdistus tänä keväänä on tullut ehkä riittämättömyydestä. Olen ollut yksinkertaisesti väsynyt joihinkin juttuihin elämässäni. On ollut päiviä, että on tuntunut siltä, että olisi kiva kun joku pysähtyisi ja kysyisi ”hei hei mitä kuuluu”. Joku muukin kuin Apulanta c-kasetilla Polon autostereoissa.
Kun antaa 95 prosenttia itsestään lapsilleen ja kodinhoidolle, ei se 5 prosenttia omaa aikaa (jonka häilyy puolitajuttomana sängyssä ennen nukahtamista) oikein riitä tilanteen nollaamiseen. Piste näkyy kyllä tutkalla, mutta ei tässä mihinkään taitolentoon tunnu olevan voimavaroja.

Haluaisin omistaa enemmän aikaa itselleni. Mennä itseni kanssa treffeille. Kysyä itseltäni, mistä tulet ja kuka olet. Mistä tykkäät? Minne haluaisit mennä? Kenen kanssa?
Nyt kun kesä koittaa aion valvoa pidempään ja tehdä juttuja joista nautin. Katsella elokuvia, lukea runokirjoja, käydä hiljaisilla metsäkävelyillä, ajaa pyörällä jonnekin katselemaan ihmisiä. Repäistä jonkun kunnon pornosisters-session Hannan kanssa jossain päin maailmaa.
Jos en osaa itse helliä itseäni, niin kuka sitten? Jos itsekin ajattelee, että oma kohtalo on painaa niska limassa päivästä toiseen kotiorjana, niin ihan varmasti sitä saa mitä tilaa.
Monet tekemäni suunnitelmat vaativat  poistumista kotoa ja perheen ulottuvilta, mistä omatunto kolkuttelee jo nyt. Mutta toisaalta, eihän äidin/vaimon hyvinvointi voi olla lapsilta/puolisolta pois, eihän?

”Nukkumaan käydessäni ajattelen:
Huomenna minä lämmitän saunan,
pidän itseäni hyvänä,
kävelytän, uitan, pesen,
kutsun itseni iltateelle,
puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen,
kehun: sinä pieni urhea nainen,
minä luotan sinuun.”
-         Eeva Kilpi –


 PS. Jaa että miten kuva liittyy tekstiin? Viime kesänä heitettiin Hannan kanssa varvastossumme nizzalaiseen rantakivikkoon ja oltiin vaan. Neljä päivää Välimeren rannalla, pari kannullista viiniä, mansikat+shamppis ja kävely päämäärättömästi ympäri kaupunkia tekivät ihmiselle aika hyvää!

torstai 17. toukokuuta 2012

Kyllikit: Aitoo Trail

Kesäkuussa pääsee nautiskelemaan uudesta juoksutapahtumasta Aitoon metsissä.
Tapahtuman kotisivuilla kuvaillaan meininkiä näin:

Maastopuolimaraton 9.6.2012 Aitoossa

Lähde maastoon!

Picture

Aitoon Syrjänharju tarjoaa mainiot juoksupolut kaikille luonnon helmassa juoksusta pitäville. Soraharjun mäntykangasmetsässä kulkee sekä pieniä kinttupolkuja, pururataa että myös leveämpiä metsäautoteitä - kaikki erinomaisia vaikkapa myös minimalisteille ja paljasjalkajuoksijoille.

Tämän otollisempaa maastoa ei polkujuoksukisalle voi olla! Niinpä tuumasta toimeen: Ensimmäinen Aitoo Trail maastopuolimaraton juostaan lauantaina 9.6.2012. Lähtö tapahtuu klo 13.

Maastokierroksen pituus on n. 7 km ja se kierretään kolmeen kertaan. Lähtö-  ja maalialue on Aitoon urheilukentällä, muuten lähes koko reitti koostuu em. Aitoon Syrjänharjun kangasmetsäpoluista. Suurin osa poluista on sen  verran leveää, että 2-3 juoksijaa voi juosta rinnakkain.
Lähtekäähän kaikki sieltä näyttöpäätteitten ääreltä mukaan tähän tapahtumaan. Lisätietoja ja ilmoittautumisohjeet löydätte Aitoo Trailin kotisivuilta http://aitootrail.weebly.com/.

Kyllikit pyrkivät saamaan myös edustusta lähtöviivalle, ainakin tuohon kuntosarjaan (me ny mitään puolimaratonia jaksettaiskaan juosta) !

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Puntari: Onnellinen suunnistaja


Kankaanmaan teollisuusalueen nurkilla pyörittiin.

Jaahas, mitäs nää merkit täällä kartalla tarkoittikaan?

Maastosta löytyi yllättäviä esteitä.
Täällä olis hyvä harjoitella mtb-endurokisoihin.
Kuorossa ollaan harjoiteltu motoristimessuun biisiä, joka alkaa sanoilla "Oon onnellinen vaeltaja...". Tänään iltarasteilla biisi soi päässäni, mutta sanat muuttuivat muotoon "oon onnellinen suunnistaja...". Mulla muuten soi yleensä päässä joku biisi, kun harrastan liikuntaa. Aika usein se on Apulantaa.

Iltarastit oli tällä kertaa Pälkäneen keskustassa Syrjänharjussa. Sinänsä epistä, sillä kaikki paikalliset pihkaniskat tuntee ne mettäpolut kuin omat taskunsa, joten ei ne siellä mitään kompassia tarvi. Itse oon liikkunut siellä pari kertaa maastopyörällä, enkä muista niistä reissuista muuta kuin sen, että kadehdin silloin paikkakunnan polkuverkostoa. Paikallistuntemusta ei siis itse pystynyt juurikaan hyödyntämään.

Koska valmistautuminen ennen 16.6. kirmattavaa Venlojen viestiä jäänee omalta osaltani heikohkoksi (tosin meillä on uudet mageet joukkueliivit teetettynä, että ollaan sitten edes näyttäviä jos ei taitavia ja kovakuntoisia!), päätin tänään rykäistä tulta päin ja lähteä A-radalle. Rasteja sillä oli 18 ja ratamestari varoitteli, että vaativa se on.
Terveydentila on sen verran heikko edelleen, että lähdin harjuun kevätretkifiiliksillä ja kävelin. Vaihtelin matkalla taktiikkaa: toisille rasteille menin tiukasti polkuverkostoa noudattamalla, toisille taas läpi ryteikköjen ja puskien kompassisuunnalla. Ilma oli ihana, joten mikäs siellä oli tarpoessa. Muutamia suunnistuksen kannalta oleellisia huomioitakin tuli tehtyä. Esimerkiksi suuntaa ottaessa kannattaa se haarukka, mihin sen neulan pitäis osua, kääntää karttapohjoiseen eikä -etelään. Ja rastilta nro 13 mennään rastille nro 14, eikä nro 18. Ja että suunnistuskenkien nauhat kannattaa teipata maalarinteipillä kiinni, kun ne kuitenkin aina aukeaa.
Maalileimauksen tein ajassa 1 h 28 min ja olin aivan onnesta mykkyrällä, kun kaikki rastit löytyi. Hyvä aloitus kaudelle!

Hannakin availi suunnistuskautensa tänään ja yritti samalla eksyttää anoppiaan sinne metsään. Siinä kävi kuitenkin niin, että anoppi veti edellä maaliin paikallistuntemuksen avulla! Tai sitten se on niin hyvä suunnistaja, että me aletaan ihan tosissamme neuvotella millaisilla summilla sen saisi ostettua meidän Venlat-joukkueeseen.

Hanna voittajana maalissa. Taustalla anoppi,
jota ei tälläkään kertaa saatu eksytettyä :)

Huomenna olisi kiva kevätpyöräily Kangasalla. Olimme viime vuonna ja tykkäsimme. Lauantaina mtb maraton cuppia Valkeakoskella. Omalta osaltani molemmat tapahtumat pyyhkiytyvät yli, sillä huohotin voipuneena Pälkäneen harjussa niin, että Valkeakoskella mitattiin varmaan jo myrskylukemia.
Hissun kissun kohti parempaa vointia. Kyllä täältä vielä noustaan!

tiistai 15. toukokuuta 2012

Puntari: Mielialalääkitys

Viime perjantaina nollasin päätä ja fyysistä oloa sohvalla. Oltiin käyty tyttöjen kanssa aikaisin iltapäivällä saunassa, mikrossa oli surissut pari pussia poppareita ja kädessäni oli jääkylmä olut. Dvd-soittimeen pistettiin pyörimään mainio Mamma Mia -elokuva, jonka juoni sykkii eteenpäin Abban biisien voimalla.
Elokuva katsottiin ekaa kertaa jo keväällä Lapissa, joten tiedettiin mitä odottaa: aurinkoa, kreikkalaisia maisemia, nättejä ihmisiä ja hyvää musaa.
Elokuvan puolivälissä molemmat tytöt oli sikeässä unessa sohvalla ja minä jatkoin katselunautintoa yksin. Illan jälkeen olin kuin uusi ihminen (siihen auttoi hieman myös Mamma Mian jälkeen katselemani Top Gun...Ahh ja Iih!)

Pää täytyy välillä nollata. Kun on kipeä, ei voi turvautua tuttuun hikilenkkiin metsässä tai kahvakuulatreeniin fitnessvintissä. Täytyy tehdä jotain muuta. Vaikka laulaa :)
Itselleni on suurta iloa tuottanut tuorein harrastukseni, jonka pariin päädyin uteliaisuudesta reilu vuosi sitten. Aloin nimittäin harrastaa kuorolaulua paikallisen kappeliseurakunnan kuorossa. Tuo hengellinen musa ei ole ehkä ihan napakymppi sen suhteen, mitä tykkään itse kuunnella, mutta kun ei läheltä löydy muutakaan lauluporukkaa, niin tähän tuli sitten liityttyä.

Mikä siinä laulamisessa sitten on niin kivaa? Ensinnäkin meillä on aivan mielettömän kiva porukka kuorossa. Harjoituksissa on hauskaa. Joskus intoudutaan melkeinpä enemmän puhumaan ja nauramaan kuin laulamaan. Ikäjakauma on laaja, mutta silti kaikki on jotenkin yhtä nuoria hengeltään.
Ohjelmisto, jota esitetään, ei ole mitään tuska/ahdistus/masennus/synti-linjaa, vaan hengellisen musan kevyempää osastoa.
Ja voi sitä ihanuutta, kun ollaan saatu valmistella ens sunnuntain motoristimessua Kangasalle. Meillä on siellä nimittäin mukana bändi ja kaikkee! Viime torstaina harjoiteltiin bändin kanssa, ja mä olin aivan fiiliksissä, kun torvet soi ja patarummut paukkui...
Kaikkein parasta kuoroharjoituksissa on kuitenkin se, että siellä on ihan pakko keskittää ajatukset edessä oleviin nuotteihin. Ei parane ajatella kotona lojuvia pyykkikasoja, lastenhuoneen nurkkaan pesiytyneitä homehtuneita omenoita tai parisuhteen henkistä tilaa. Pitää vaan olla ja laulaa. Keskittyä, hengittää ja antaa mennä. Ja kun biisi alkaa sujua, se on kuin saisi siivet alleen (siis sekä minä että se laulu).

Siksi mulla onkin edessä kinkkinen tilanne. Kuoro vaatii paljon sitoutumista. Harjoitukset joka viikko, ja vähän pitäisi kotonakin treenata. Tänä keväänä on tuntunut, että aika ei riitä ihan niin vahvaan sitoutumiseen kuin haluaisin ja oonkin miettinyt, pitäisikö kauden lopussa vetää heittoistuimen kahvasta ja jättää tämä harrastus, vaikka oikeastaan oon päässyt hommassa vauhtiin vasta nyt.
Mitään en ole vielä päättänyt. Päällimmäisenä mielessä pyörii ajatus, että jos tämä päätä nollaava mielialalääke lähtee elämästäni, niin kuinka selviän tästä arkielämän ruljanssista!?


ps.
Hannan ehdotus oli, että hankkiutuisin vähän vähemmän vaativaan osaan kuorossa, esimerkiksi kuoron ääni- ja valomieheksi. Ehkä mussa sykkii vähän sellainen roudariveri (omistan magliten  ja rullan jeesusteippiä), että ehdotusta voisi jopa harkita.

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Puntari: Totuus

Viikko on sujunut yhden uhmaikäisen 5-vuotiaan kanssa "neuvotellessa".
Yhden riitelyntäyteisen päivän jälkeen sanoin kainalooni käpertyneelle lapselle, että tiedäthän, että vaikeista päivistä ja kovasta kurista huolimatta äiti rakastaa sinua tosi paljon.
Tyttö likistyi tiiviimmin kylkeeni ja sanoi:
"Niin mäkin rakastan sua äiti...ainakin äitienpäivänä".

lauantai 12. toukokuuta 2012

Kyllikit maailmalla: Käy Muumilaaksoon!

Muumifanit!
Pitkään mielessä muhinut Kyllikkien kevätretki Tampesteriin toteutui tänään. Haaveet piknikeistä jouduttiin kuitenkin sateentihruisen kelin vuoksi hautaamaan, mutta kaikkea muuta hauska saatiin sisällytettyä päivään.

Kelluvan teatterin lavalla...

Ensimmäinen kohde oli Muumilaakso, joka sijaitsee pääkirjasto Metson alakerrassa! Niin kuin arvata saattaa, se paikka uppoaa pikkukyllikkien ikäisiin ihmisiin kuin häkä. Ja myös vähän vanhempiinkin, ihan liekeissä oltiin mekin!  Riittää katseltavaa ja ihmeteltävää niin pienoismalleissa kuin tauluissakin ja hämyisä tunnelma laittaa mielikuvituksen liikkeelle. Upein ilmestys museossa on valtava muumitalo. Se on niiiin hieno! Melkein tekisi mieli muuttaa sinne asumaan.Valokuvia siellä ei valitettavasti saa ottaa, joten kannattaa kipaista itse paikan päälle katsomaan jos isokuonoiset otukset kiinnostavat edes himpun verran!

...ja potretti samassa paikassa!

Muumeilun jälkeen siirryttiin Koskikeskukseen ja syömään, siitä sitten parin kaupan kautta Sorin aukean BMX -tohinoihin. Kuninkaalliset ystävämme Bike Kingistä olivat laittaneet teltat pystyyn ja meiningit kohdilleen näillä mainossanoilla:

 Pyörähuolto Bike King, Kona Store Finland ja Fox järjestävät Sorinaukiolle fillari-happeningin.
-2WheelBMX:n näytöksiä
-2WheelBMX:n ajokoulu näytösten välillä. Oma pyörä mukaan!
-Bike Kingin ja Kona Store Finlandin temppurata
-Koeajot lapsille ja niiden mielisille. Koeajettavana Konan fillareita ja bmx-pyöriä.
-muurinpohjalettuja
-meininkiä nostattaa TommiDMG

Pakkohan sinne oli mennä katsomaan ja treffaamaan Kuningaspari sekä molemmat kruununperilliset. Niin oli mukavaa harmaasta kelistä huolimatta. Ei meistä kyllä vielä bmx -kuskeja tullut, mutta yritys hyvä. Tiina yritti vähän kypäräkauppojakin tehdä, mutta vaikean pään vuoksi jäi sopiva kypärämalli vielä löytämättä! Lopulta kohmeisia sormia oli pakko mennä lämmittämään Siilinkarin kahvilaan laten ja lentokentän kokoisen vaniljaviinerin seuraan. Tytsyille maistui jätski ja pieni huilitauko. Kotia kohti kurvattiin vielä Kodin Ykkösen ja Prisman kautta, kiirettähän meillä ei ollut.

Kuningataräiti, prinssit Iivo ja Tatu sekä neiti Maire. Maire testasi oikean prinsessapyörän!

Huisin kiva päivä, maalta kaupunkiin tuulettumaan ja taas on kiva olla kotona! Tytöistä hienointa oli mennä rullaportailla ja kävellä sateenvarjon kanssa kadulla se oli vähän liiankin  hienoa...eikä edes satanut! Ja Saimaa melkein pyörrytti hississä!

 Ja ei kun uutta retkeä suunnittelemaan!

perjantai 11. toukokuuta 2012

Halkomäki: Puoli vuotta pullan tuoksua?


sitten kun on se lapsi niin oma elämä on ohi
nauti nyt elämästäsi vielä kun voit
nuku nyt vielä kun voit

Ai miksi minä en odottanut Kiiskin syntymää vaaleanpunaiset lasit silmillä? Kiitos siitä kuuluu suurelle joukolle kanssaihmisiä, jotka jaksoivat kommentoida tulevaa perheenlisäystämme esimerkiksi yllä nähtävillä lausahduksilla. Monella heistä se oma elämä tuntuikin menevän juurikin tuollaisen kaavan mukaan. Lausahduksissa oli hentoinen katkeruuden vivahde. Omat tunnelmat asian suhteen olivat aika ristiriitaiset. Toisaalta olin katsellut hyvin läheltä siskon perheen elämää, ja olin omasta mielestäni kutakuinkin tietoinen sen topeista ja flopeista. Siskon elämä ei suistunut raiteeltaan Mairen syntymän myötä enkä muutenkaan havainnut mitään järisyttävän kauheaa perheellistymisessä, päin vastoin. Toisen lapsen syntymä kyllä nosti haastekerrointa, mutta elämä jatkui.  Toisaalta kourallinen ihmisiä sentään jaksoi jaella positiivia kommentteja kasvavasta mahasta ja muutama rohkaistui jopa sanomaan ääneen sen, miten ihanaa aikaa se on kun lapset ovat pieniä. Hurraa?! No, Tiinahan mulle sitten totesi tyhjentävästi, että jollakinhan sitä pitää jokaisen ihmisen elämänsä pilata, joten ei ne lapset ole silloin se huonoin vaihtoehto. Ystäväni Jiipeen luotsaaman ohjenuoran "pessimisti ei pety" turvin tallustelin kohti vanhemmuutta pienoinen toivonkipinä mielessäni, josko siinä jotain hyvää sitten voisi olla. Siis niiden helvetillisten valvottujen öiden, masennuksen ja koliikki-itkujen, rasvoittuneen tukan ja collegehousujen sekä kadonneiden viikonpäivien ja menetetyn elämän ja vyötärölinjan välimaastossa. Jossain siellä. Edes ripaus jotain ihanaa.
Ei ollut ripausta, oli ainakin traktorin peräkärryllinen. Kaikkien kommellusten jälkeen syntyi pieni poika, joka otti heti oman paikkansa tässä porukassa, asettui taloksi ja oli yksi meistä. Rauhallinen ja leppoisa luonne. Vähän niin kuin edesmennyt ajokoiramme Remu. Ihan kuin se olisi aina asunut meillä! Yövalvomiset eivät olleetkaan niin rankkoja kuin pelkäsin, enkä vajonnut henkisesti sille kuusivuotiaan tasolle kuten etukäteen odotin. Ei tullut koliikki-itkuja, vähän refluksivaivaa vaan. Ei tullut kuilua parisuhteeseen. Ei masennusta. Hiuksetkin on pääsääntöisesti pesty ja collegehousujen tilalla on legginssit. Olen edelleen suht kartalla viikonpäivistä, minulla on omaakin aikaa eikä oma elämäni ole kadonnut minnekään. Eikä vyötärölinja, ihme kyllä. Nukunkin paljon paremmin ja enemmän kuin odotusaikana, välillä herään vaan syöttöpuuhiin ja jatkan sitten uniani.

Moni on kysynyt, miten arki vauvan kanssa sujuu. Kun tähän olen vastannut, että ihmeen hyvin, paljon paremmin kuin odotin, ovat seuraavat kommenttivaihtoehdot odotettavissa:

A) kysyjä kertoo miten KAMALAN VAIKEA vauva hänellä oli,  
B) kuulen huvittuneen tuhahduksen ja kertomuksen siitä, miten elämä pikkuvauvan kanssa on vielä helppoa, mutta ODOTAS KUN SE LÄHTEE LIIKKEELLE,
C) kuulen huvittuneen tuhahduksen ja kertomuksen siitä, miten elämä pikkuvauvan kanssa on vielä helppoa, mutta ODOTAS KUN SILLE TULEE ENSIMMÄINEN HAMMAS / UHMAIKÄ / MURROSIKÄ .
No en odota. Koitan nyt elää ensin tämän hetken ja nauttia/selviytyä siitä.


Onko se joku perisuomalainen juttu että asioiden valoisia puolia ei ole soveliasta tuoda esille? Vaikkei niitä olisi montaakaan, mutta edes ne. Tai edes yksi. Niitä muutamaa ystävääni jotka aikoinaan hehkuttivat vauva-ajan ihanuutta pidin puoli hulluina, koska enemmistön kommentit olivat jotain muuta. No en pidä enää. En mitenkään voinut tietää miten paljon iloa elämään tuollainen pikkuinen voi tuoda tullessaan. Miksei kukaan kertonut siitä??? Tuntuu että hekottelen Kiiskin kanssa aamusta iltaan. Se on lähes jatkuvasti hampaaton monttu ammollaan killittämässä ja jokeltelee tohkeissaan omia juttujaan. Ei siinä voi kun kun nauraa takaisin, vaikka kuinka väsyttäisi tai maailman murheet painaisi mieltä. Osaa se raskastakin seuraa olla silloin kun päiväunet pätkii tai nukkumatti on myöhässä, mutta eipä juuri muuten. Ja kyllä minä välillä olen täällä pinna kireällä kun en saa vähäisiäkkään hommiani tehdyksi kun täytyy pitää yllä sirkusta ja viihdytyskiertuetta kääntymistä harjoittelevalle pötkylälle, jonka hermo pätkii minuutin välein. Vaikka sehän se mun pääasiallinen ja tärkein hommani juuri nyt onkin, eikä sitä sovi unohtaa! En ole toistaiseksi kokenut seinien kaatumista, koska se oma elämä on edelleen tallella ja pääsen harrastamaan liikuntaakin lähes päivittäin. Ja mikä tärkeintä, mulla on mies, joka myös hoitaa lastaan ja on oikeastaan ihan onnesta soikeana sen kanssa. Ja mulla on ihanat vanhemmat ja appivanhemmat lähellä auttelemassa arkissa asioissa tarpeen tullen tai SISKO ja ystävät antamassa vertaistukea, viihdykettä, lenkkiseuraa tai poikkemassa päiväkahvilla piristämässä nuhanenien arkea. On ihanat neuvolatädit ja kikattelua rokotusten ohessa. On paljon tärkeitä ihmisiä. Joillakin ei ole oikein ketään, tiedän...
JA TIEDÄN...jos olisi tullut vähäuninen koliikkivauva tai se masennus, ja siinä ohessa olisi vaikka vielä jossain maailman tuulissa huiteleva aviomies, niin tämäkin kirjoitus olisi varmasti jotain muuta. Mutta nyt on näin ja olen siitä sanomattoman kiitollinen!

Viime lauantaina tuli tasan puoli vuotta täyteen tätä äiti -elämää, Pikku-Kiiskillä puoli vuotta pienen miehen eloa. Tuntuu käsittämättömältä, että elämän lottoarvonnassa meille osui tuollainen lapsi, ihan kuin pajatson päävoitto!!! Ja kun tästä mennään puoli vuotta eteenpäin, silloin meillä on toivottavasti kävelyä harjoitteleva elosalama viettämässä piparintuoksuista pikkujoulusesonkia glögimuki kädessä. Menee päättömästi ja päätöntä vauhtia. Kyllähän se varmasti kiristää pipon resoria toisella tapaa kuin nyt, ja on päiviä jolloin eniten ketuttaa kaikki, mutta uskon että kaikesta selviää, päivä kerrallaan. Ja eihän sitä tiedä, saattaahan sekin aika olla mukavaakin. Omalla tavallaan. Kuten rakas ystäväni Lispe on lohduttavasti kahden pienen pojan äitinä todennut: vaikka päivästä 90% olisi yhtä helvettiä, niin se 10% kun ne lapset on ihania niin peittoaa alleen sen kaiken muun! 

Näillä fiiliksillä pompotellaan kohti sunnuntain kakkukekkereitä!




Ps. Tässä puolen vuoden aikana olen leiponut pullaa tasan yhden kerran...ei vielä pääse vuoden mutsi -titteliin kiinni...

torstai 10. toukokuuta 2012

Puntari: Mistä tietää että on?

Vilkkumaan Maija kyseli taannoin yhdessä biisissään, että mistä tietää että on? Onko Onnellinen vai Onneton?
Mulla on nyt vähän samat fiilikset.

Henkisesti olen jossain maailman alhaisinta kolkkaa alempana. Siis jopa pohjan ala-astetta. Syy ei ole kenenkään. Mutta flunssan syy se on.
Saapui lauantaina, ja julmetun yskimisen, kurkkukivun ja väsymyksen lisäksi tänään alkoi tuntua siltä, että pää räjähtää. Poskiontelot tulessa. Huomenna lääkäriin. Jos en saa jotain lääkettä tähän, ryyppään itseni tajuttomaksi. Tulkaa joku ottamaan nuo lapset huostaan, mies on nimittäin "opintopäivillä". Heittomerkit sanan kohdalla siksi, että näille opintopäiville piti hakea "eväitä" Prismasta ja tämän päivän "ohjelma" piti sisällään henkilökunnan "ryhmäytymistä".

Mä ryhmäydyn täällä itsekseni yhden 3 vuotiaan ja yhden 4 vuotiaan kanssa. "Eväät" tulisi täälläkin päässä tarpeeseen. Lisäksi joku voisi raivata kalenterista kaiken ylimääräisen, tai hoitaa ainakin asiat puolestani. Voisin hautautua peiton alle suklaalevyn ja pehmonallen kanssa, pistää videoihin pyörimään Mamma Mia -elokuvan ja kuvitella pyöriväni rantahiekassa sen ihanan nuoren komistuksen kanssa, jonka nimeä en nyt muista.

perjantai 4. toukokuuta 2012

Puntari: Mustan Pekan pekonipasta

Silloin kun kroppa kaipaa rasvaa ja hiilareita (mun tapauksessa joka päivä), kannattaa pyöräyttää kattilallinen pastaa pekonilla höystettynä. Nopea, helppo ja kaloripitoinen.

Tarvitset:

Puoli pakettia spagettia
Paketti pekonia
iso sipuli
2 isoa valkosipulinkynttä
suolaa
purkki Mustapekka pippurijuusto -makukermaa (Valio)
kananmuna
aurajuustoa


1. Laita spagetit kiehumaan teflonkattilaan.

2. Pilko pekonit, sipuli ja valkosipuli. Paista niitä pannulla, kunnes pekonit ovat kypsiä ja sipulit pehmeitä. Ripottele päälle vähän suolaa.

3. Sekoita kulhossa makukerma ja kananmuna.

4. Kun spagetit ovat kypsät, siivilöi vesi pois ja laita spagetti takaisin kattilaan.

5. Kaada kattilaan spagettien kaveriksi pekoni-sipulisekoitus ja kerma-munasekoitus. Kääntele koko hässäkkää kattilassa sen verran, että kerma ja muna vähän hyytyvät. Älä kuitenkaan liikaa, ettei seos mene kuivaksi.

6. Ripottele annoksen päälle lautaselle juustoraastetta tai Aurajuustomuruja. Tarjoile raikkaan salaatin kera.

Halkomäki : Äly hoi...

Voi herran piaksut!  Viime viikolla lueskelin pöydälle kasaantuneita vanhoja Aamulehden liitteitä. Ihmiset -osiossa oli juttua huippuälykkäistä lapsista. Ja KYLLÄ, brittilapsonen Elise Tan-Roberts alkoi puhua viiden kuukauden iässä!!! Ja luetteli  kaksivuotiaana sujuvasti 35 maan pääkaupungin nimet. Älykkyysosamäärä 156. Aikuisella se on keskimäärin 100. Einsteinillä oli 160. Toinen brittiläinen supermimmi Heidi Hankins luki 2-vuotiaana 7-vuotiaille tarkoitettuja kirjoja, ja päiväkotiaikoina kirjoitteli täydellisiä lauseita ja laski yhteen- ja vähennyslaskuja. Äo159. Missä luuraa ne huippuälykkäät pojat...kjäh kjäh!!!


Kotiäitielämässä on päiviä jolloin juttukaverit on joskus aika vähissä. Tiinallekaan ei viitsi aina soittaa, se laittaa pian numeronsa maksulliseksi. Hirveän järkevältähän se tuntuu viritellä "älykästä keskustelua" esimerkiksi presidentinvaaleista nelikuisen pikkupojan kanssa ja tulkita sen silmien laajenemisesta kulloisenkin hetken fiilikset ja mielipiteet. Että Haavistoko vaiko Niinistökö? Ei tule kauheasti vastaväitteitä, mutta hymyillä se osaa kyllä usein oikeassa kohdassa. Joskus olen ihan miettinyt, että voiko tuon ikäisellä olla jo huumorintajua?! Unissaan se höröttelee ihan ääneenkin. Sen kummempiin keskusteluihin ei Pikku-Kiiskistä vielä ole, vaikka joskus ajatusleikkiä siitä virittelenkin kuinka se joku aamu vastaa kysymykseeni oliko hyvät unet ja osaa kertoa mikä mieltä painaa kello kaksi yöllä kun unta ei näy missään. Jouluna näin unta, että se lauloi vienolla munamies -tyylisellä vauvanäänellä Jouluyö, juhlayö -laulua. Aamulla hekottelin makeasti itsekseni kun katselin nukkuvaa kääröä peiton alla. Mitä jos se yhtäkkiä alkaisikin laulaa?


Hei paras konvehtirasia IKINÄ!!!

Nyt kun T on taas pohjoisessa niin mä saan täällä kotona syödä rauhassa suklaata ilman että se on aina moralisoimassa. On vaihteeksi kiva elää viikko ilman että kukaan edes hienovaraisesti arvostelee mitään mun tekemisiä tai tekemättä jättämisiä. Se tästä vielä puuttuisikin että Kiiski 5kk tönöttäisi tuossa vieressä mahallaan ja hokisi: Äiti älä syö suklaata se lihottaa älä syö se lihottaa älä syö se lihottaa... että sinänsä on hirmu vapauttavaa elää tuollaisen "tavisvauvan" kanssa. Sillä on just sen verran älliä että saa suunsa auki ja purulelun suuhunsa. Veikkaanpa että suuhun ilmestyy hampaat ennen sanoja!

YH -viikolla ihminen on niiiin ansainnut nämä suklaat...

Aurinkoiset viikonloput hiirenkorvaisesta Halkomäestä!

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Puntari: Oli ja meni

Voisinpa kirjoittaa tähän, että vappu meni aurinkoisissa tunnelmissa hyvien ystävien ja hyvän ruuan seurassa. Vaan kun en voi.
Meidän vappu meni hitusen epätäydellisemmin, tai ei ainakaan yhtään niin kuin oli suunniteltu.

Virallinen suunnitelma piti sisällään sen, että meillä olisi ollut seuraa sekä aikuisille että lapsille. Kylään oli kutsuttu ihmiset, joita ei ole nähnyt pitkään pitkään aikaan, ja joita on suorastaan ihan ikävä.
No, ne suunnitelmat menivät munilleen heti siinä vaiheessa, kun lasten ruumiinlämpö alkoi sunnuntaina lähennellä 40 astetta.

Joten vappuaattona olin kotona ja siivosin. Aloitin aamulla ja menin koko talon läpi. Toki siivous tuli tarpeeseen: meidän lattialle olisi helposti kylvänyt vaikka varhaisperunan. Mitäs riekutaan kaikki vapaa-aika harrastuksissa eikä keskitytä kodinhoitoon.
Kun siivousurakka viimein iltapäivällä neljältä alkoi olla ohi, oli aika huomauttaa itselle, että nyt on juhlapäivä, jota on oikeutettua juhlia. Sulloin kuumeiset lapset autoon ja hurautin kyläkaupalle, vain todetakseni että sieltä oli henkilökunta lähtenyt jo kotiin ilmapalloja puhaltelemaan.
Onneksi toinen "lähikauppa" toisessa päässä pitäjää oli vielä auki. Ostoskoriin kertyi:
- kurkku
- 2 0,5 l tölkkiä mansikkaista kuohuviinijuomaa
- pullo muumilimsaa
- pussi sipsejä
- paketti popkornia
- dippi ja kermaviili
- kaksi karkkiaskia
- megapussillinen panttereita
- kaksi pussia ranskanperunoita
- kaksi pakettia nakkeja

Niiden avulla ja ansiosta saatiin vappufiilis kohdilleen! Ensin pääruuaksi ranskalaiset ja nakit ja sitten jälkkäriksi sipsiä, popparia, karkkia ja kuohuviinijuomaa. Soittimeen pyörimään leppoisaa kotimaista elokuvaviihdettä (FC Venus) ja puoli kymmeneltä nukkumaan.
Sellainen vappu se. Jännityksellä odotan jo ensi vuotta, että mahdanko olla yhtä hurja.