Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit

tiistai 2. elokuuta 2011

Puntari: Pyhät perunat ja prinsessalinnat

Kuinkahan sattuikin muuttopäivänä olemana kaljapullo ainoa vertailukohta perunan koolle?!


Muutettiin syksyllä -06 tähän taloon. Hanna kävi muuttopäivänä kaivamassa ekasta omasta perunamaastani meille ruokaa. Hanna syöksyi pirttiin melkoisella vauhdilla ja levitti saaliinsa meidän nähtäville. Joukossa oli niin muhkea yksilö, että sitä hämmästeltiin ihan kameran kera. Melkoinen mammuttiperuna!
Kuukausi perunan löytymisen jälkeen havaitsin olevani raskaana. Lasta oli yritetty jo jokunen kuukauden kierto, ja vihdoinkin (ihan tuurilla) tärppäsi. Kun sitten kalenteri vielä osoitti, että siitospäivä sattui osumaan juuri muuttopäivälle, totesimme, että perunamaasta oli noussut enne. Nimitimme perunan Jeesus-perunaksi.

Tuon tapauksen jälkeen olen suhtautunut perunannostoaikaan kauhun sekaisin tuntein. Mitähän sieltä maasta tänä vuonna löytyykään...Tänään uskaltauduin kaivamaan ensimmäiset omat perunat - ja tadaa, ensimmäinen maasta pilkisitänyt yksilö oli kooltaan Jeesus-perunan luokkaa!!!
Kuljen tästä eteen päin syksyn jalat ristissä? Tai ehkä tämä peruna oli vain vähän myöhässä ollut enne Hannan raskaudesta?

Kesäkurpitsatkin kasvavat vallan villeinä, ja niistä pyöräytin tänään keittoa perunoiden kera. Itselleni maistui, lapsille ei niinkään. Sentään maistoivat.

Aamulla meillä lähti homma vähän käsistä, kun Maire halusi leikkiä prinsessaa ja vaatimalla vaati itselleen prinsessalinnaa. Hain sitten navetasta suuren pahvilaatikon, johon tökkäsin ikkunoita ja ovia. Tytöt koristelivat tusseilla luomuksen. Ei ehkä ihan Strömsö- tai vuoden kotiäititasoa, mutta hyvä yritys kumminkin. Ja pisti lasten mielikuvituksen liikkeelle! Linna sai kylkeensä lintuja, prinsessoja, lentokoneen, kukkia jne.






Tänään olisi tarkoitus vielä käydä mustikassa, hölkkälenkillä ja mökillä saunomassa. Tekemistä olisi vaikka kuinka paljon, etenkin tuon säilömisen suhteen. En ota kuitenkaan paineita!!!
Mutta sen verran on pakko saada talteen marjoja, että saa talvella nauttia niitä aamupalalla jukurtin tai viilin kanssa. On ne niin hyviä!

3 kommenttia:

  1. Jeesus-peruna....:DDDD Aamun naurut irtosi tuolla!!!

    VastaaPoista
  2. Muhkea Jeesus peruna..:DDD Luulempa ettei taida jalat ristissä kävelykään auttaa, jos enne-peruna on tullut, niin varmasti poksahtaa vaikka Pyhän Hengen voimasta :DD..niinhän se näköjään täälläkin on aina käynyt :)) Ihanaa kun perunannoston mukana tulee syksy ja alkaa taas syksyn rutiinit..toivottavasti nähdään taas laulelemassa, se aina piristää viikkoa :))

    VastaaPoista
  3. Pahaa minäkin pelkään, että enne on enne. Eikä siinä auta välttämättä minkään maailman ehkäisykeinot. Eikös se Kalevalan Marjattakin tullut raskaaksi puolukoita syömällä (ja se puolukka-aikakin on ihan käsillä...)?

    Huomasin eilen, että meidän varhaisperuna olis kannattanut nostaa vähän aikaisemmin, kun maasta nousee nyt sellaisia jytkyjä, että yhdestä varresta saa kattilallisen perunaa. Mutta onhan tää hienoa aikaa, kun omasta pihasta saa sapuskat koko perheelle!
    Eilen grillattiin illalla ulkona ja todettiin, että syyskesä on kyllä mahtavaa aikaa. Illat viilenee ja pimenee, tulee jotenkin aidompi olotila.
    Ja sitten alkaa ne rakkaat harrastuksetkin, jotka ovat olleet kesätauolla. Kuoromme yhteisiä seikkailuja odotan todellakin innolla :) ollaan me sen verran asiallemme omistautuneita ja ammattitaitoista sakkia!

    VastaaPoista