Halkomäki: Rakovalkealla

 

 

 

 

Lapin maisemissa ollaan taas. Pakkanen paukkuu, aurinko paistaa ja hanget kimmeltävät. Puolitoista viikkoa täällä on tarjonnut taas uskomattoman hienot hiihtokelit ja melkein joka päivä valohoitoa taivaan täydeltä. Karu todellisuus kuitenkin vaanii jo nurkan takana, lauantaina palataan kotiin. Snif!

 

Olen  lomaillut näissä maisemissa ensimmäisen kerran kesällä 2006 ja se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Tänne on päästävä joka vuosi, useamman kerran, ja tuntuu että nälkä vain kasvaa syödessä. 

Lomalukemisena tällä kertaa on ollut Äkäslompolon historiikki, Äkäslompolo -Seitsemän tunturin kylä ajan virrassa. Sopivan tiiviisti kerrottu kirja jossa on runsas ja kattava kuvitus. Kirja avaa pohjoisen karua elämää ja kertoo kylän suurista persoonista mukaansatempaavalla tavalla. Tykkään lukea historiaa valottavia kirjoja, ja etenkin tämän kirjan jälkeen katselen tätä aluetta taas toisenlaisin silmin. Kylän ensimmäiset uudisasukkaat, Taneli Tanelinpoika ja Kirsti Juhontytär, asettuivat vuonna 1748 syrjäisen tunturijärven rannalle ja rakensivat Äkäslompolon talon. Tästä erämaatalosta kasvoi ajan myötä Äkäslompolon kylä, joka eli elämänsä tiettömän taipaleen takana, kaukana maailman melskeistä. Matka noista ajoista tähän päivään on ollut huikea.

 

1934 saapuivat ensimmäiset hiihtoturistit

1946 koulu alkoi kylässä

1950 ensimmäinen kauppa alkoi kylässä

1957 ympärivuotinen tie kylään ja ensimmäinen hiihtohissi tunturiin

1967 sähköt tuli kylään

 

Nyt löytyy Suomen suurin K-Market, Marimekkoa ja urheiluvälinekauppaa matkamuistoputiikkien lomassa ja parkkipaikkojen täydeltä toinen toistaan suurempia citymaastureita suksiboxit katoillaan. Katukuvassa kuulee sulassa sovussa niin japania, saksaa, italiaa, venäjää, ranskaa kuin ruotsiakin. Silti Äkäslompolo ei ole menettänyt kylämäisen rauhallista tunnelmaa. Täällä paikallinen elämä ei ole hukkunut kokonaan turismin sekaan. Palvelu on ystävällistä ja rentoa, usein miten vielä oikealla murteella höystettynä. Täällä on kotoisa olo.

 

Ylläksen maisemissa aikaansa ovat viettäneet paitsi Lapin ensimmäiset hiihtoturistit, myös monet aikansa kuuluisuudet. Suosikkitaiteilijani Reidar Särestönniemi on viihtynyt niin suksilla kuin siveltimenkin varressa, mutta minulle suuri yllätys oli Reino Helismaan ja Tapio Rautavaaran tiivis suhde näihin tuntureihin sekä tunturikylän asukkaisiin. Juuri täällä on syntynyt upea kappale Rakovalkealla. Sen myötä lomaterveiset täältä pohjoisesta!

RAKOVALKEALLA

On yö, ja tähdet taivahalla loistaa välkkyen,

Kuu kirkas hohdettaan luo tunturille.

On ympärilläin erämaa ja outo hurma sen,

On avautunut sydämeni sille.

Tää köyhä, karu maa

Mun lumoihinsa saa.

On avautunut sydämeni sille.

 On yö, ja revontulet Pohjan puolla loistavat,
Ne niinkuin noitavalot luovat taikaa.
On ennen olleet täällä noidat, Lapin haltiat.
Se oli suurten tietäjien aikaa.
Tää revontulten maa,
Tää taian, loitsun maa,
Se elää vielä tietäjien aikaa.

 On yö, ja rakovalkealla liekkiin tuijotan.
Se lämpöänsä Lapin yöhön valaa.
Ken suoniinsa on saanut Lapin-kuumeen polttavan.
Sen mieli tänne lakkaamatta palaa.
Tää jään ja lumen maa,
Se kiehtoo, lumoaa,
Ja mieli tänne lakkaamatta palaa.

 On yö, jo kohta kiinni painuu silmät raukeat.
Vain havuvuode päällä hangen jäisen.
Kuin vartioina tunturien laet aukeat:
Ne suojahansa ottaa yksinäisen.
Tää jylhänkaunis maa,
Tää tunturien maa.
Se suojahansa ottaa yksinäisen.

 

 ~Reino Helismaa~