Halkomäki:Radiohiljaisuus selätetty!

Plokitauko. Sehän tästä tuli kuin huomaamatta. Halkomäessä on eletty monenmoisia aikoja sitten viime päivityksen, joka taisi olla huhtikuun alkumetreillä. Mä olen aina ihmetellyt niitä plokkaajia, jotka tuuttaavat sisältöä plokiinsa ihan joka päivä, satoi tai paistoi, tapahtui elämässä mitä tahansa. Vaikka maailma olisi romahtanut, läheisiä kuollut, uupumus tempaissut kouriinsa, masennut musertanut tai mitä tahansa karmeaa, niin silti on pakko esitellä uusimmat kukkavaasit, karvanpoistoaineet ja kuplakoneet. Ihan oikeasti! Minä en kyllä sellaiseen pysty. Ei silti, ei ole kukkavaaseja sun muuta esiteltäväksikään, mutta silti. Elämä ottaa tärkeysjärjestyksensä automaattisesti.

Halkomäen kevät on mennyt henkeä pidätellessä. Monellakin tapaa. Siinä sivussa ollaan yritetty elää normaalia elämää ja pysyä koko porukka järjissä edes jollakin tapaa kaiken myllerryksen keskellä. Suurimpana asiana jännitettiin puolitoista kuukautta meidän perheen Vaaria, joka järjesti melkoisen säikäytyksen koko suvulle sairaalareissulla, jonka tapahtumakäänteistä olisi ainesta vaikka elokuvaksi. Vasta juhannuksen tienoossa saatiin huokaista helpotuksesta. Aikuisilla on taitoja ja tapoja käsitellä tällaisia asioita, mutta lasten kanssa on toisin. Ensimmäistä kertaa jouduin tilanteeseen, jossa lapsen tuntema pelko ja hätä oli sydäntä riipivää. Hiljaa peiton alla luetut iltarukoukset Vaarin puolesta kertoivat kaiken. Verille pureskellut sormenpäät viestivät sisäisestä myllerryksestä ja epävarmuudesta. Ja kun Vaari selvisi, ei sillä riemulla ollut rajaa! Kahden pienen pojan olemus muuttui kuin taikaiskusta toiseksi, kun pääsivät yli kuukauden tauon jälkeen Vaaria halaamaan.

Tähän oheen kun lisätään vielä muutamat todella ikävät uutiset läheisten tuttujen terveyteen tai toipumiseen liittyen, niin siinähän sitä onkin. Sitä taakkaa kantaa sydämessään mukana, halusi tai ei. Huoli ihmisten selviämisestä ja heidän läheistensä jaksamisesta on aina olemassa. Omassakin elossa on vielä ollut omat huolet ja murheensa, niin kuin kaikilla, mutta onneksi myös niitä iloisiakin asioita.

Että niin tämä ploki nyt vaan jäi kuin huomaamatta hiljaiseksi. Ei siksi, ettei olisi ollut aiheita mistä kirjoittaa. Lähinnä vaan siksi, ettei voimat ja keskittyminen olisi siihen enää riittänyt. Puntarin suunnalla on myös ollut hiljaista, ja luulenpa että Tiina on siellä vetänyt henkeä rankan kouluvuoden ja kevään armottoman työjakson jälkeen. Veikkaan että se kyllä tässä palailee linjoille vähintäänkin jonkun Kirkastusjuhlaraportin merkeissä, koska tänä vuonna sillä oli ihan uudenlainen lähestymistapa niihin juhliin. (Tähän voisin laittaa sellaisen irvistävän hymiön...)

Mutta mitä Halkomäessä on siis tapahtunut sitten kevään? Tilastotappioina merkittäköön, että yhdeksästä pelargoniastani talvesta selvisi vain yksi. Kuisti on sekaisin, kuten aina. Kompostori pöhisee. Pioneilla oli ollut rankkaa vähäisen lumen alla, ja ne kasvattivatkin normaalia pienemmät kukat ja ohuehkot varret. Mutta kaikki elossa, jee! Tädin tähtisilmien kanssa kävin risteilemässä pikaisesti alkukesästä. Kesämökki siivoiltiin ajoissa kesäkuntoon, mutta me ollaan yövytty siellä vain VIISI yötä. Sadetta-tuulta-kylmää. Blaah! Perinteiset perennatorit pidettiin taas toukokuussa. Kesäkeittoa olen kokkaillut VAIN kerran. Rankemman puoleista kriisiä aiheuttaa se, että kunnon perunaa, eli siikliä en ole saanut vielä koko kesänä!!! Ruotsin sukulaiset kävivät visiitillä. Uudeksi makkarasuosikiksi on noussut Ripa Grillimakkara. Kirkkarit meni kivasti, mikä tärkeintä. Tahkollakin käytiin perinteisissä maastopyörämittelöissä. Nekin meni kivasti. Paitsi Tiinalla. Kasvimaallani kasvaa tällä hetkellä vain porkkanaa ja perunaa. Jossain siellä rikkaruohojen kätköissä. Lasten kanssa ollaan reenattu pyöräilyä metsäpoluilla. Päärynäpuuhun tulee viisi päärynää. Uimaan en ole vielä uskaltautunut. Viimeisimpänä juttuna Martan päivää juhlittiin Aitoossa pähkähullun idean merkeissä ja kivaa oli sielläkin. Superkivaa! Oikein sellaista Kyllikkien näköistä meininkiä! Siitä ehdottomasti raporttia tulossa kunhan kuvia saadaan koneelle. Kesäreissuja perheen kesken ei olla yhtä 24h risteilyä lukuun ottamatta tehty, paitsi nyt. Kirjoittelen näitä rivejä Äkäslompolon mökissä, seitsemän kuukauden Lappi-ikävästä toipuen.

Juuri nyt Lappi tekee erityisen hyvää ihmiselle!