Puntari: Sappee Trail Run 2016

Viime lauantai oli älyttömän kiva päivä. Osallistuin elämäni kolmanteen polkujuoksutapahtumaan (aikaisemmat Aitoo trail ja  Tuusula trail), tällä kertaa lähes kotimaastoissa Sappee trail runilla.
Sappee trail runin kisakeskus sijaitsee samannimisessä matkailukeskuksessa ja reitti suuntautuu sieltä kohti Laipan erämaata. Kisamatkoja oli tänä vuonna neljä: 18km-52 km. Viime vuotisia aikoja netistä katsellessani lähdin nöyrästi lyhyimmälle matkalle, sillä aikaa siihenkin reissuun kuluisi meikeläisen kunnolla reilusti.

Kisapäivä valkeni mukavan aurinkoisena. Pakkasin muksut, eväät, kisakamat ja polkupyörät autoon ja lähdettiin Sappeeseen hyvissä ajoin. Sakke tuli kisapaikalle suoraan töistä fillarilla ja aika pian numeroiden hakemisen jälkeen treffattiinkin parkkipaikalla.
Kannustusjoukot lähtivät omille teilleen fillaroimaan matkailukeskuksen pyöräradalle ja mä jäin valmistautumaan tulevaan koitokseen laittamalla releet niskaan, tankkaamalla geelivarastot ja syömällä banaanin. Treffasin myös lukioaikaisen luokkakaverini Santerin, jonka kanssa päiviteltiin sitä, olisiko silloin 18 vuotta sitten osattu aavistaa tapaavamme näissä merkeissä.

Ennen starttipyssyn pamahdusta tapahtuman järjestäjät antoivat lyhyen infon kisareitistä ja tärkeimmät faktat osallistujille.
Sitten olikin aika asettua lähtöviivalle, nostattaa sykettä ja kirmata maastoon. Reitti lähti mukavalla alamäkipätkällä liikkeelle ja maisemat Sappeen huipulta hivelivät mieltä. Melko pian leveä latupohja vaihtui kapeampaan uraan ja siitä polut sitten kapenivat ja vaikeutuivat.
Reitti kiemurteli monipuolisessa metsämaastossa. Välillä näköpiiriin osui pieniä, peilityyniä metsälampia, jotka rajautuivat jylhiin kallioihin. Fiilis oli paikoitellen kuin satumetsässä liikkuisi.
Ensimmäisellä tiepätkällä oli kannustusjoukot odottamassa ja ottamassa kuvia. Todettiin yhdessä, että hapottavia mäkiä reitillä tuntuu riittävän.

Lyhyin matka eteni Laipan erämaassa aina Korppivuoreen saakka, josta käännyimme pienen lenkin kautta takaisin kohti Sappeeta. Pidemmät matkat heittivät omat lenkkinsä Pihtilammen maisemien kautta. Lyhyen matkan reitille osui kilometrin matka polutonta avokalliomaastoakin, joka oli onneksi niin hyvin nauhoitettu, ettei eksymisen vaaraa ollut.
Oma reissu eteni suunnitelmien mukaan. Kävelin isoimmat mäet ja liikuin muutenkin sellaista nautiskeluvauhtia. Halusin saada ennen kaikkea mukavan kokemuksen ja hyvän harjoituksen ja päästä ehjänä maastosta maaliin.
Pari geeliä antoi lisäenergiaa matkan varrella, mutta kyllä nousumetrit takaisin Sappeeseen saivat silti kevyen tuskan pintaan. 26 km voittaja tuli loppunousussa kanssani samaan aikaan ja kyseli maistuisiko energiapatukka :-) Olishan se varmasti maistunut, mutten enää siinä kehdannut ottaa!

Maaliin pääsin ajalla 2h 38min, johon olen erittäin tyytyväinen. Kannustusjoukot olivat vielä meitsin maaliin tullessa terassilla istuskelemassa, kun alustava ajatus oli, että kolmen tunnin pintaan voisi aika painua. Onneksi tapahtumajärjestäjät Reetta ja Jussi ottivat maalissa vastaan kunnon kannustuksen, mitalin ja cokiksen kera!
Suihkureissun jälkeen oli ihana tankata kisa-ateria Sappeen Huipun lounaslinjastolta. Salaatti ja lohikeitto maistuivat taivaallisilta ja samalla pystyi seurailemaan terassilta Bike parkin kuskien touhuja.

Kisan jälkeen tehtiin vielä yllätysvisiitti Puutikkalaan porukoiden mökille. Hanna löi lisää soppaa nälkäisen juoksijan eteen ja isän lämmittämässä savusaunassa kelpasi rentouttaa lihaksia. Upeaa reittiä ja hyviä kisajärjestelyjä oli mukava kertailla mielessä vielä illallakin. Tällaisia liikuntaelämyksiä lisää, kiitos!

Kyllikit: Kukkia Triathlon ja Sappee Bike Fest 2016

Kesätapahtumien parissa on kulunut vahvasti Kyllikkien viikonloppu.

Minä ja tytöt lähdettiin lauantaina katsastamaan Kukkia Triathlonin meininkiä Luopioisiin ja heitettiin sitä ennen S ja pyörä Sappee Bike Festeille Sappeen matkailukeskukseen.
Kukkia triathlonista on tullut meille sellainen jokakesäinen "pakkotapahtuma", eli leiriydytään sinne rantaan ottamaan aurinkoa ja seuraamaan mukavaa liikuntatapahtumaa. Takavuosina tuli itsekin joskus osallistuttua kuntoriatloniin, mutta nykyisin kisaamisesta vastaavat likat. Tänäkin vuonna molemmat osallistuivat lasten leikkimieliseen duatloniin.
Tällä kertaa sää ei niin suosinut tapahtumaa, vaan aamu oli pilvinen ja tihkusateinen. Onneksi sentään suhteellisen lämmin.
Rannassa laitettiin viltti puun alle, jotta sateen mahdollisesti lisääntyessä pysyttäisiin sen ansiosta suojassa. Onneksi sade pysytteli enemmän sellaisen "alas laskeutuva sumu" -tyyppisenä ratkaisuna.
Kukkialla oli väkeä taas mukavasti, vaikka keli verottikin varmasti yleisöä. Lähtöviivalla oli vissiin tuttu määrä takavuosilta.

Tyttöjen duatlon meni hienosti ja molemmat uivat (25m) ja juoksivat (400m) reippaasti. Kaikki lapset palkitaan ja sijoitukset ovat sivuseikka, eli varsin tervehenkinen tapahtuma on kokonaisuudessaan kyseessä. Kyllä siinä rantavedessä ja juoksureitillä silti ihan kovilla sykkeillä näyttivät lapset painavan.
Omien kisasuoritusten jälkeen tankattiin vähän sämpylää ja mehua rannan kahviosta ja odoteltiin sekä miesten että naisten triathlonvoittajat maaliin.
Sen jälkeen pakattiin kimpsut ja kampsut ja otettiin suunnaksi Sappee.

Sappeella oli väkeä kuin pipoa. Ja pyöriä. Meininki oli kohonnut aamuisesta visiitistä, jolloin paikalla oli vasta muutama aamuvirkku kuski ja me.
S oli jo lähtenyt radalle ja pian törmättiin Hannan ja poikiinkin. Kuultiin, että myös Teemu oli lähtenyt mukaan fillarienduron rookie-sarjaan, vaikka alunperin ei pitänyt.
Nautittiin likkojen kanssa terassilla Huipun ravintolan antimista ja sitten lähdettiin koko porukalla katsomaan kisoja läheisen Kammin pihapiiriin, jonka läpi kulki melkein kaikki enduropätkät. Muksuilla oli kivaa keskenään ja saatiin mukaan seurueeseen myös sydänhämeen oma pyörävaihtokauppias Koiztinen jälkikasvunsa kanssa. Siinä sitten ihmeteltiin menoa ja syötiin mustikoita ja mukulat kirmas piilosta pitkin metsiä.
Kisameiningin laannuttua palattiin takaisin Huipun pihapiiriin katsel

emaan Bike Festien kojuja ja istumaan terassille jätskille ja kaffeelle.
Huipun pihassa on kesäisin sellaiset kestopuusta tehdyt laiturit, joilla voi harjoitella pyörän kanssa tasapainoilua jne. Saku oli vääntänyt jo omalla pikkujopollaan niissä koko päivän ja tytöt harmittelivat, että omat pyörät oli kotona. No, tajuttiin onneksi sitten, että Sappeen vuokraamosta löytyy lastenpyöriäkin, ja likat otti fillarit tunniksi vuokralle. Siinä sitten serkuskolmikko painoi pää märkänä laiturilta toiselle. Nuorimmainen eli Saku 4 vee näytti mallia, miten oikein kuuluu mennä!

Loppujen lopuksi viihdyttiin Bike Festien tunnelmassa viiteen asti. Teemu kävi pokkaamassa rookie-sarjan kolmossijasta näyttävän pokaalinkin! Kyllä oli koko seurue messevänä sen jälkeen.

Saku olisi viihtynyt pyöränsä kanssa alueella varmaan iltaan asti. Harmiteltiin, ettei pojan pyörässä ole matkamittaria, jokusia kilometrejä jamppa nimittäin suhasi päivän aikana. Koska tytötkin innostuivat pyöräradasta, sovittiin että tullaan joku päivä porukalla siihen ajelemaan. Saima suunnitteli jo alamäkireittien testaamistakin: ensin pitäisi kuulemma saada pinkki-sininen fullface-kypärä ja siihen sopiva ajoasu...me naiset...

Puntari: T-A-L-V-I

It's beginning to look a lot like winter... Melkoisen vilkas viikko loppupuolella! 

Viime viikonloppuna saatiin serkut yökylään ja talven riemuista nautittiin pulkkailun ja lumikasakiipeilyn merkeissä. Suloisinta oli serkusten yhteinen siskonpeti, jossa tuhisivat kasassa kuin koiranpennut <3

Viikonloppuna päästiin myös kotiladuille. Hiihtovehkeet päivitettiin sopivaksi ja Mairen synttärilahjaksi saama hiihtopuku pääsi testiin. Oli kuulemma mukava hiihtää kun ei tarvinnut paksussa toppa-asussa hikoilla. 

Tiistaina korkattiin laskettelukausi Sappeen kymppitiistailla. Oltiin ihan naisporukalla rinteessä kun S paranteli itseään vielä kotona. Iltapäivällä väkeä oli rinteissä vielä maltillisesti, mutta kuudelta hissijonot alkoi kasvaa. 

Innostuttiin taas sen verran touhusta, että palattiin mäkeen torstaina, kun Sappeen kanta-asiakasilta mahdollisti edullisen laskettelun. Tytöt alkaa olla kyllä sen verran vauhdikkaita laskijoita, että itsekin saa päästellä tosissaan mäkeä alas. 

Viikkoon on mahtunut myös luistelua. Maanantaina oltiin pari tuntia kaukalolla ja harjoiteltiin vähän pelaamistakin. Eilen Mairen koulu pääsi osallistumaan Iceskating Touriin Sahalahdella. Kävin vilkaisemassa omilla hyppytunneilla touhua, ja siellä näytti olevan mukavaa tekemistä kaikille. 

Tänään on tarkoitus pakata luistimet mukaan Aitooseen ja käydä siellä luistelemassa. 

Toisaalta on aika hämmentävää, että lapset on jo noin omatoimisia ja osaavia, että pystyy touhuamaan kaikkea tällaista yhdessä. Monet laduilla, rinteissä ja kaukalolla vietetyt harjoituskerrat ei ole menneet hukkaan! Talvilajit ovat kyllä ihan parhaita :-)

Puntari: Poutiaisena Sappeessa



Ylläksellä viime keväänä Maire pääsi
laskettelun makuun.



Eilen illalla lähdettiin viettämään laskettelukauden avausta Sappeeseen. Tai avaus se oli ainoastaan mulle, Sakke, Maire ja Saima ovat jo viilettäneet rinteessä tällä kaudella useammankin kerran.

 Ei olis voinut muuten olla yhtään parempi keli! Aurinko paistoi, rinne oli täydellisessä kunnossa ja vaikka oli kymppi-tiistai (tunnetaan myös nimellä köyhien tiistai), niin väkeä oli erittäin maltillisesti liikkeellä. Ehkä kaikki on jo haudanneet lasketteluvehkeet varaston perälle ja kaivaneet vesisukset esiin?

Pääsin harjoittelemaan sitä, miten lasten kanssa harjoitellaan. Ensin aurasin mäen Saima jalkovälissä ja sitten mentiin yhdessä sompahissillä ylös. Sen jälkeen laskinkin lähinnä Mairen kanssa, josta on muutaman laskukerran ansiosta kuoriutunut varsinainen eteläisen Suomen Tanja Poutiainen.
Viimeksi katselin tytön huteraa menoa Ylläksellä joulukuussa, mutta enää epävarmuudesta ei ollu tietoakaan. Tuosta noin mentiin lastenrinteen pujottelurata ja vauhdikkaammassa alaosassa päästettiin menemään ilman turhaa puristusta. Hissijonoa ennen tyylikäs pysähdys auraamalla.
Kohokohta oli se, kun Maire halusi mennä sompahissillä yksin ja oppi sen kerrasta. Siitä alkoikin jatkuva ralli: ylös, alas, ylös, alas, äiti mennään vielä kerran, saanko mä vielä pujotella, kato mä osasin ihan itte.
Saima sai kanssa kivoja laskukokemuksia isänsä kanssa, mutta päätyi lopulta meitä aikaisemmin makkaranpaistopisteelle kyrsää tiristämään.

Omat laskut olivat kevyttä liirailua lastenrinteessä ja äipän tellumonojen testailua. Omani jouduin myymään, kun puristivat niin kauheasti. Ei nuo äidin monot ihan mahdottomilta tuntuneet, joten taidan ne Lappiin ottaa mukaan, että pääsee taas tyttöjen kanssa mäkeen.

Puntari: Kisapäivitys

Tunnelma kisan jälkeen: helpottunut, väsynyt, pettynyt, iloinen, nälkäinen ja kurainen.

Pikainen kisapäivitys tältä päivältä:
Aamulla tuli vettä kuin Esterin peestä ja näytti aika pahalta. Vartti ennen starttipyssyn pamahdusta taivas selkeni. Aurinkokin tuli esiin.

Reitti oli märkä, liukas ja haastava. Puolimatkassa, 20 km kohdalla ajattelin, että keskeytän Haltian huollolle. En keskeyttänyt. Sitten alkoi kulkea vähän paremmin. Jaksoin ylämäetkin ihan kivasti. (Yhdessä ylämäessä kun en vaan jaksanut, siinä 20 km kohdalla, tuli takaa mies joka sanoi: kannattais vaihtaa vähän pienempää pykälää. Jeps.)

Maaliin tulin ajassa 2.44. Tavoite, jonka olin asettanut, ei täyttynyt. Olo oli huomattavasti huonompi kuin viime vuonna, kun poljettiin 54 km ja hellettä oli sentään yli 30 astetta. Keskisyke viime vuonna 150 ja tänä vuonna 159. Kilometrivauhti sama. En jaksa uskoa, että kunto olisi oleellisesti huonompi, mutta tällä kertaa näin. Tavoite oli siis ajallisesti 2.30 alittaminen.

Hyvääkin tähän päivään mahtui. Kisa oli taas hyvin järjestetty. Porukka oli kannustavaa. Jaksoin ja osasin polkea polkuosuuksilla huomattavasti viime vuotta paremmin. Viimeinen nousu, pohjalta Sappeenvuoren huipulle laskettelurinnettä pitkin, sujui myös viime vuotta paremmin vaikka talutteluksi menikin. Saatiin kiva taivaansininen Sappee MTB -paita. Mies suoritti huikean urakan ja polki maaliin 80 km reitiltä huomattavan hyvässä hapessa.
Saldo siis kuitenkin plussan puolella.

Seuraavan kerran kisaillaan Tahkolla 2.7. Sinne selkeästi retkeilymeiningillä ja nauttimaan reitistä koko rahan edestä.


Ps. Ei ollut Peltsi radalla. Ehkä sen vaimo oli lukenut edellisen päivityksen ja todennut, että on turvallisempaa pitää ukko kotona kuin päästää maastoon tuollaisten hullujen naisten kanssa...: )

Mies kurvailee riemullisin mielin maalisuoralle 80 km polkemisen jälkeen. Hyvä!!!

Puntari: Asvaltti polttaa, ainakin melkein!



Joka päivä maantie näyttää enemmän ja enemmän sulamisen ja kuivumisen merkkejä. Mieli on toisaalta hilpeä (kohta pääsee käynnistämään pyöräilykauden) ja toisaalta haikea (kohta hiihtokausi on lopussa).

Matka Lappiin oli sikäli perheellemme merkityksellinen, että saimme porukkaamme uuden jäsenen. Oulusta kyytiimme hyppäsi naisten maastopyörä. Se on nyt mun ikioma.
Ensimmäisen maastopyörän hankin vuonna 1997, jolloin pyörissä oli vielä jäykkä keula ja varvaskoukut olivat kuuminta hottia. Marssin Lahdessa Leppäsen pyörään ja sanoin tarvitsevani fillarin, jolla pärjää myös maaseudulla. Löin tiskiin 3500 markkaa rahaa ja sain Kona LavaDomen, vm. 1996. Sillä olen polkenut tyytyväisenä kaikki nämä vuodet. (Pari vuotta sitten siihen tosin hankittiin Foxin joustokeula, kun päätin kokeilla kuntoani myös maastopyöräkisoissa).

Pyöräkaupat 2010-luvulla syntyivät vähän eri tavalla. Mies pyörii kaiket päivät (no ei ihan, mutta melkein) netissä myyntipalstoilla (Käsittääkseni Fillari-lehti. Onkohan kyseessä joku lahko, kun tuntuu koukuttavan kävijänsä?!). Tähän mennessä haaviin ei ollut tarttunut mitään mielenkiintoista, kunnes kuun alussa tärppäsi: siisti naisten täysjoustopyörä etsi uutta kotia. Koska pyörä oli nätti ja neitseellisen valkoinen, oli se minunkin mieleeni.
Oikeastaan olisin ollut ihan tyytyväinen Konaankin, koska meitsin pärjääminen kisoissa ei ole todellakaan PYÖRÄSTÄ kiinni, vaan a) polkijan kunnosta ja b) polkijan taidoista. Nyt vähän jänskättääkin, että kun kurvaan uudella Spessullani lähtöviivalle, joku oikeasti luulee, että polkija on yhtä hyvä kuin pyörä.

Parhaassa tapauksessa käy niin, että minä ja uusi pyörämme ystävystymme ja viihdymme toistemme seurassa niin loistavasti että kunto kasvaa, tekniikka kohenee ja kesällä ennätyksen paukkuvat.
Sitä ennen saavat lumet sulaa ja kevät tulla. Eka koitos onkin toukokuun 28. päivä Sappee MTB:n merkeissä (www.sappeemtb.fi). Tervetuloa kannustamaan!


Lyödessäni kaupat lukkoon tiesin, että pyörä on valkoinen ja täysjousitettu. Nyt tiedän sentään merkin ja mallinkin. Turha tällaisilla asioilla on naisen päätään vaivata, kun on olemassa miehet, jotka haluavat ja jaksavat perehtyä teknisiin ominaisuuksiin!




Pyörä viettelee talvilomaa vielä meidän navetassa. Ihan niin hulluja ei täällä sentään olla kuin Tampereella, missä innokkaimmat lapioivat talvellakin polkuverkoston lumeen, että pääsevät polkemaan maastossa ympäri vuoden...