Jopa täällä maaseudulla alkaa jo olla sellainen tilanne, että tuolla pihalla täytyy oikein miettimällä miettiä tekemistä. Yleensä tekemättömien asioiden lista kaatuu niskaan, mutta nyt on ihan toisenlaiset ongelmat.
Meillä on onneksi siitä kiva piha, että siellä riittää vielä toistaiseksi sellaisia tuntemattomia vyöhykkeitä, joissa ihminen ei ole varmaan koskaan käynyt, tai ei ainakaan viimeiseen kahteenkymmeneen vuoteen. On nurkkia mitä koluta. Kuten tuo meidän alaliiteri. Harvalaudoituksella tehty pieni piharakennus, joka on nielaissut vähintäänkin kahden sukupolven kampetta aina perunakuokasta ja pajukepeistä pikkukirveeseen ja pokasahaan. Trukkilavaa, pressuja, räystäspeltejä ja naulalaatikoita unohtamatta. Nyt polttopuiden huvettua sen toisesta osastosta roinan takaa paljastui reki. Tai kelkka. Tai mikä tuo nyt olisi.
Vesikelkaksi sitä ensin arvuuteltiin kun se siellä seinää vasten nökötti, mutta päivänvalossa tulimme toisiin ajatuksiin. Olisiko ollut pieni puureki, jolla rankoja joskus kuskattu? Sivutukipuista oli jäljellä vain reiät. No, mene ja tiedä mikä lie kivireki onkaan, mutta heti kättelyssä sille kuitenkin lankesi roviotuomio. Polttokasaan vaan! Vanha romu viemässä tilaa, mitä sillä tekee!
Onneksi miehet eivät aina saa päättää ihan kaikesta, ja niinpä lopulta reki päätyi pihanurmelle perusteellista harjausta varten.
Sehän oli sympaattinen kuin mikä! Suorastaan huusi saada jatkaa elämäänsä jossain muodossa! Kuvittelin sen jo joulun aikaan rapun pieleen lyhtyjen ja havujen koristamana, tai lasten joulukuviin rekvisiitaksi taljojen ja tallilyhtyjen kanssa. Varmasti nätti myös aattoiltana kun vettä sataa ja viheriöivä nurmi antaa sille kivan kontrastin, heh heh!
Ainakin tämän talven ajan se sai armoa, katsotaan löytyisikö sille uusi koti jostain kunhan kesä koittaa. Tai sitten mä pistän sen jemmaan, ihan salaa...
 |
| Joulupukin reki on unohtunut meille, totesi Saku. |
