Tähän ihan aluksi hirveästi tuuletuksia ja ilmakitaraa. Aploditkin ja joku villi tanssi, okei?
Kuusi vuotta siinä meni. Reilut viisi vuotta siitä varastossa. Mitään ei tapahtunut.
Siitä lähtien kun meidän talon remontti valmistui, mä olen haaveillut kunnostavani vanhan kaapin keskikerroksen pikkuhuoneeseen astioita varten. Kaappikin on ollut alusta asti valmiina. Vanhan koululuokkani vanha mintunvihreä puukaappi. Se, jossa 80-luvulla säilytettiin makulatuuripaperia ja piirustusjuttuja. Jotenkin urakka tuntui aina vaan liian suurelta aloitettavaksi. Maalinpoistot sun muu rähmähomma ei innostanut. Lasten syntymän jälkeen ei oikein ollut aikaakaan.
 |
| Kaappi alkuperäiskunnossaan. |
Tänä kesänä tutustuin sitten
Suvimarjan puotivierailulla Annie Sloanin kalkkimaaleihin. Niillä voi maalata mitä vaan. Ja mitä tahansa pintoja, savi, metalli, puu, tekstiili... Ihan mitä vaan. Eikä vanhoilla maalipinnoilla ole väliä, tartuntapohjamaaleja ei tarvita, siitä vaan hommiin. Se kuulosti niin houkuttelevalta, että laitoin matoa koukkuun. Arvoin pitkään kahden maalisävyn välillä. Lopulta päädyin vanhaan valkoiseen, koska se oli tämän hetkiseen tilaan parhaalta tuntuva vaihtoehto. Ehkä sitten joskus tummanharmaaksi. Joskus.
Heh.
Työt etenivät silläviisiin, että pyyhin koko kaapin ulkoa ja sisältä puhtaaksi. Irroittelin ovet ja alakaapin hyllyt. Maalinpoistoainetta käytin sen verran, että putsasin ikkunoiden pielissä olevat koristeleikkaukset auki kahden maalikerroksen alta. Myös lukkopesien heloista poistin maalit. Hiomapaperia näytin maalilohkeamien reunoihin, jotta sain niistä vielä irtoavat maalisäikeet pois ja reunoja häivytettyä pehmeämmiksi. Tähän kaikkeen meni aikaa ehkä nelisen tuntia. Ja sitten maalaamaan!
 |
| Yksi maalikerros valmiina. |
 |
| Vanha vernissakäsittely tuli maalista läpi. |
Ohensin vedellä satsin kalkkimaalia muovikuppiin aika liruksi, ja vedin sillä ensimmäisen kerroksen koko kaappiin. Sisälle ja ulos. Seuraavat kerrokset sitten vähän vahvemmalla aineella. Neljän kerroksen jälkeen maalipinta näytti peittävältä. Silti mun silmiini se mintunvihreä mullotti siellä alla, mutta väliäkö sillä. Viikko maalaushommien päättymisestä kävin katsomassa kaappia. Sisäosa oli muuttunut valkoisesta kukertavan rusehtavaksi. Jahas. Ilmeisesti alkupeäinen vernissakäsittely puski alta läpi. Samoin hyllyllä olleen mustepullon rinkula loisti kirkkaana maalin pinnalla. Kaapissa olleiden kolhujen kohdat olivat myös eläneet värin suhteen hiukan omaa elämäänsä. Mutta vanha kaappi on vanha kaappi, ja saa myös näyttää sellaiselta. Nätti ja kolhuinen!
Lopuksi koko kaapin pintaan matta Tikkurilan vesiohenteinen kalustelakka hyvin ohennettuna. Se varmistaa kaapin maalipinnan puhtaanapidon ja suojaa kolhuilta ja kulumiselta muuten niin huokoista kalkkia. Pinnasta tuli silkinhimmeän kaunis!
Viimeisenä toteutin kotona raivausurakan ja pikkuhuoneen yksiovinen lastulevykaappi häipyi paikaltaan aika vikkelästi. Naapuriavulla saatiin uusi vanha kaappi paikoilleen, ja seuraavana päivänä ruuvailinkin jo ovet kiinni. Oli se kyllä uskomaton tunne kuuden vuoden odotuksen jälkeen nähdä kaappi paikoillaan! En olisi malttanut edes nukkumaan mennä kun kiikutin Tiinalta saamani ruusukupit paikoilleen hyllylle ja kaivelin komerosta vanhoja kahvikuppejani. Katselin ja huokailin!
Nyt kaappi on täynnä astioita ja muitakin keittiötavaroita. Äidin vanhojen avainten kokoelmasta löytyi sattumalta avain, joka sopii kaapin lukkoihin. Vielä kun hankin jostain oviin sopivat nupit vetimiksi, niin käyttö helpottuu.
Kaiken kaikkiaan homma oli helppo ja nopea. Kalkkimaali oli kiva uusi tuttavuus. Valkoisen värin peittävyys ei ehkä ole ihan parhain, mutta pinta jää kauniin eläväksi. Maalia saa myös aika reilusti ohentaa, etenkin jos tekee jotain pienikuvioisia kohtia. Paksu maali tukkii koristekuviot. Työvälineiden pesu oli helppoa, eikä maali koskaan maalauskertojen välillä kuivunut siveltimeen. Vesipesulla selvisi kaikesta, maalausvaatteistakin. Valmis pinta on lika- ja kolhuherkkä, joten kulutukselle joutuvat jutut kannattaa ehdottomasti suojata Annie Sloanin omalla vahalla tai sitten ihan tuollaisella Tikkurilan lakalla, niin kuin minä tein.
Tuntimääräisesti tämä projekti oli nopea, vaikkakin se alkoi kesäkuussa ja päättyi lokakuussa.
Hämeessä nyt vaan ollaan hitaan puoleisia. Aika vähällä vaivalla lopulta mukava lopputulos!
Oliskohan mitään uutta projektia nyt odottamassa nurkan takana? Ei taida. Enkä jaksaisikaan. Nyt pitää nauttia tästä, mutta toki jotain kivaa pitää laittaa viriämään mielen sopukoihin. Talven pimeinä iltoina on varmasti aikaa ajatella...
