Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Puntari: Hää- ja messuhumua

Eilinen meni loistavasti! Oli ihanat juhlat, joissa oli kaunis morsiuspari, hyvää ruokaa, upeat puitteet ja loistavaa seuraa. Lapset käyttäytyivät sekä kirkossa että juhlapaikalla todella hyvin. Stailaus oli melko onnistunut myös meidän perheellä, jos saan vähän itseäni kehua.



Tänään häähumusta palauduttiin Aitoossa olevilla Terve Talo -messuilla. Messuilla esitellään, kuten nimikin jo kertoo, terveellisiä ja ekologisia asumismuotoja ja rakennustapoja. Luopioisissa sijaitsee Terve Talo -keskus, joka on erikoistunut jakamaan tietoa näistä asioista.
Vuonna 2006 kun peruskorjasimme tätä meidän palatsia, kävimme ahkerasti Terve Talo -keskuksen luennoilla. Saimme sieltä monia uusia ajattelutapoja ja vinkkejä.
Messuilla oli asumisen lisäksi esillä paljon muutakin ekogisuuteen liittyvää. Teimme pieniä kivoja ostoksia. Hankin muun muassa uuden kauppakorin, jonka Niemisen Timo minulle Laipan erämaan männystä omin kätösin teki. Pesuhuone sai uuden puujakkaran, ja keittiön puutasot odottavat emännän tarmonpuuskaa, että saisin ne käsiteltyä uudella puunsuoja-aineella.

Vanhan Savotan osastolla oli messujen paras tunnelma! Täältä ostin myös uuden pärekorin kauppareissuille.

Maire tutkii ja näppäilee kanteleita, joita valmistaa Pekka Koponen. Pekka remontoi perheelleen kotia täältä Kuhmalahdelta ja valmistaa soittimia Paja Kaukomieli -nimen alla

Oljesta ja savesta saa puristettua tiiliä, jotka käyvät hyvin eristeeksi rakenteiden väliin.


Olipa muuten mukava tuoli tämä tällainen naruilla sidottu malli. Tahtoo!

Lopuksi. Ajattelemisen aiheen antoi tämä lause.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti