Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit

torstai 2. kesäkuuta 2011

Puntari: A niin kuin aloittaja

Eilen iltarastien jälkeen pidettiin Kuhmalahden Kisan virallinen Jukola-palaveri. Eli siis seisoskelimme hikisinä hyttysparvessa Laipan erämaassa ja mietimme, kuka ottaa Venlojen viestissä minkäkin osuuden.
Tilanne on kiperä, sillä avausosuuden aina upeasti hoitanut Pia on polvivaivainen, eikä usko, että pystyy aloittamaan. Sissimeiningillä Pia aikoo kuitenkin jonkun osuuksista hoitaa (mikä on hyvä juttu, koska kävelyvauhdillakin selättää meidät muut joukkueen jäsenet 6-0).
Eilen hiottiin sellaista strategiaa, että minä ottaisin avausosuuden, Pia kakkosen, Hanna kolmosen ja Pauliina olisi ankkuri, joka pelastaisi sitten joukkueen sijoituksen.
Nyt jännittää! Sillä viime vuonna katselin ihaillen ja kauhuissani, kun yli 1000 akkaa ryntäsi Kytäjän metsiin rasteja etsimään. Miten sellaisessa rynnäkössä pitää oman pään kasassa??? Se jää nähtäväksi!


Viime vuonna olin Jukolassa ekaa kertaa. Joukkuekaverini Pirkko, Pia ja Pauliina olivat jo vanhoja konkareita. Tosi kiva reissu (ja arvatkaa kuka oli just silloin pissalla, kun olis pitänyt olla vaihdossa lähdössä omalle osuudelle?!)

Olen tutustunut parikymppisen Akin blogiin. Aki treenaa sattumalta ihan samoihin tapahtumiin kuin minäkin, eli siis Jukolan viestiin ja Tahko MTB:hen. Aki on kovakuntoinen ja suunnittelee vielä Vaarojen maratonille osallistumistakin. Täytyy mennä kannustamaan miestä, kun hän lähtee ankkuroimaan omaa Jukola-joukkuettaan siinä vaiheessa, kun itse olen jo vaihtanut vapaalle (viime vuonna minä ja Pia otettiin lämmikkeeksi vähän Jägeriä, niin heti oli miehiä siinä kyselemässä, onko tytöillä baari auki...).
Siis ihan puhtaasti urheilun vuoksihan näissä tapahtumissa käydään!!!

Tänään kävimme Kangasalla polkaisemassa paikallisen urheiluseuran järjestämän kevätpyöräilyn. Nautittiin 30 kilometrin verran Kangasalan harjujen maastopoluista. Oli tosi kivaa ja tapahtuma hyvin järjestetty!

Tunnelma Kangasalan torilla oli tänään kuin Tour de Francessa!

PS. Sori, kun on tullut niin monta liikunta-aiheista päivistystä. Mutta sille on syynsä: olen ehtinyt nyt lähinnä käymään töissä (vaitiolovelvollisuuden vuoksi en voi kirjoittaa siitä) ja liikkunut. Eli koti on ollut lähinnä nukkumispaikka, ja sen kyllä huomaa. Ei mitään sisustusjuttuja ainakaan luvassa vähään aikaan...

3 kommenttia:

  1. Hiisi kun oltais tiedetty moisesta tapahtumasta niin täältäkin ois lähtenyt kaksi osallistujaa! Mullekin vähän balsamia haavoihin! Tosin nyt tuli urakoitua kasvimaahommia pois alta (joskin kuukaudenmyöhässä)ja hoideltua kukkapenkkejä, että voi sitten ensi viikon hyvällä omalla tunnolla lomailla. Ja voidaanhan me vetää siellä Alpeilla sitten joku oma pyöräilysessio, saadaan pojat kateellisiksi! :D

    H

    VastaaPoista
  2. Alkaa olla ison maailman meininkiä miulla kun Jukolaan on tulossa ihan kannustajia ja täällä vielä mainostetaankin! :)

    Viimeisiä valmisteluita Joensuun suunnalla ja muita kiireitä, ei oikein ole blogia ehtinyt päivittelemään..

    VastaaPoista
  3. Vilkuile vaan Aki Jukolassa ympärillesi, niin näet ne meidän valtavat kannustuskyltit, mitä ollaan täällä sulle askarreltu :)

    Hitsi, viikko aikaa starttiin! Onneksi 3/4 meidän joukkueesta on viettänyt tämän helleviikon Keski-Euroopassa valmistautumisleirillä, joten ainakaan helle ei ole päässyt uuvuttamaan. Keskiviikkona vielä viimeiset iltarastit ja sitten eedustusasut päällä lähtöviivalle!

    VastaaPoista