Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit

lauantai 1. joulukuuta 2012

Puntari: Kylillä

Sattuipa somasti, että talvi tuli ja toivottavasti jääkin. Mun sukset tuolla tallissa jo korskahtelee siihen malliin, että ladulle olisi kiva päästä.

Tänään shoppailin jouluostoksia isolla kirkolla, eli Kangasalan keskustassa. Oon ottanut tavoitteen, että Kangasalaa kauemmaksi ei tarvitsisi lähteä jouluostosten vuoksi.
Sähköpostiin tipahti alkuviikosta kutsu Onnilaisen asiakastilaisuuteen. Onnilainen on oman kunnan yritys, joka valmistaa lastenvaatteita pirteistä ja kivoista kuoseista, eli vaatteet näyttävät ajattomilta ja sukupuolettomilta. Oon yhden paidan firman nettikaupasta tilannut lahjaksi ja ilolla menin nytkin tutustumaan valikoimaan. Onnilaisen vaatteita myydään nettikaupan lisäksi Oiva Ommel -liikkeessä, joka sijaitsee ihan Kangasalan ytimessä kirkkoa vastapäätä. Ns. Kopin kulmassa, ja asiakaspäivää vietettiin siellä.
Oiva Ommel tarjoaa ihania lankoja ja ompelupalvelua ja vaatteita siellä myydään myös aikuisille. Yhden Onnilainen-tuotteen lisäksi ostoskoriin eksyi alpakkalankaa, vaikka periaatteessa oon lankalakossa...Onnilaisen valikoimiin kannattaa tutustua firman nettisivulla www.onnilainen.fi.



Oiva Ompeleesta suuntasin Tiimarin kautta Marimekon myymälään. Kangasalan myymälässä on myynnissä  vaatteita myös muilta merkeiltä, mutta Marimekon tuotteita taitaa olla eniten. Siellä oli kyllä taas kaikkia ihanuuksia. Tytöille olisi löytynyt Muija-kuosin punaisen tunikat alesta, mutta taloudellisen tilanteen vuoksi jätin ne hyllyyn. Myös  Marimekon laukkuvalikoimasta olis voinut kotiuttaa useammankin yksilön.
Varsinainen ylläri oli kuitenkin itse mr. Joulupukki, joka yllättäen saapasteli myymälään ja tarjosi namua. Pukin kanssa päivitettiin kiltteyskuulumiset ja joulusuunnitelmat ja varmistettiin, että pukki osaa tulla aattona oikeaan paikkaan Ylläksellä.



Kangasalan kirjasto laajeni muutama vuosi sitten, ja alkuviikosta kävin siellä ekaa kertaa. Olen kirjafani, voisin viettää kirjastoissa ja kirjakaupoissa aikaa vaikka kuinka paljon. Kirjastossa poikkesin pikaisesti hakemassa sinne maanantaina meiltä unohtuneen kassin, mutta Kangasalan kirjakaupassa kävin oikein ostosmielessä. Tällaisissa kotikulmien liikkeissä on aina mukava asioida, sillä palvelu pelaa ja valikoimakin on ihan riittävän laaja.


Kirjaston hoodeja. Uusi lisäosa on komea, ja tilat sisältä avarat.

Oon aikaisemmin ollut vähän sitä mieltä, että kulttuuritaloa ei Kangasalle tarvita. Mutta jos ja kun se korvaa tän hirvityksen keskustasta, niin saattaa se olla ihan hyvä juttu sittenkin!

Päivään sisältyi vielä mukava visiitti kummipojan perheen luo. Oli kerrassaan rentoa päivittää kuulumisia, ihmetellä lasten kasvamista, antaa lasten leikkiä ja kahvitella.
Kotona koottiin piparikaruselli, lämmitettiin jouluruokia, sytytettiin kynttilät ja alettiin viettää pikkujouluja perheen kesken. Ulkona valkoinen lumipeite, pimeys ja pakkanen.
Joulu - olen valmis!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti