Halkomäki: Starttipyssyn pauketta!

Tänään on jo toinen päivä uunituoretta vuotta kulumassa eikä mulla vieläkään ole keksittynä yhtään uudenvuodenlupausta. Kyllä sitä nyt jotain lupauksia pitäisi olla rikottavana, eihän tästä elämästä muuten tule sitten niin mitään! Reidet kesäkuntoon -kampanjahan tietysti alkoi taas eilen, mutta sitä kai voi ruveta jo kutsumaan lupausten sijaan perinteeksi, sillä veikkaan että kampanjan 20. juhlavuosi ei ole kovin kaukana. Hirveästi tässä jännittää että josko me tänä vuonna Tiinan kanssa onnistuttaisiin...toisaalta se sitten veisi ehkä hohdon koko hommasta!?

Omalta kohdaltani kampanjan lähtölaukaus ammuttiin tänään täällä Halkomäessä klo 19.17. Tajusin aamulla, että en ole käynyt edes kunnon kävelylenkillä ainakaan kolmeen viikkoon, voipi olla että kuukauteen. Kun miäs tuli kotiin, ilmoitin että tänään se olen minä joka lähtee lenkille. Yksin. Urheiluvarustuksessa. Ilman aikataulua kunhan olen kahdeksalta kotona. Luksuslenkille siis! Tuntui hienolta kömpiä yläkertaan vaihtamaan vaatteita urheilukerrastoon, välipaitaan ja fleeceliiviin. Alle puin oikeat urheilurintsikat. Kaivoin kaapista juoksuasun housut. Naulakosta otin kevyen kuoritakin. Päähän hengittävä hiihtopipo ja jalkaan oikeat lenkkitossut. Puffi kaulaan. Kaiken kruunasi Team Ahma- tyylinen heijastinliivi. Se päällä lenkki sujuu aina rattoisasti mietiskellen, olisinko Api vai Jarski. Sinkosin raikkaaseen ulkoilmaan kuin vasikka kevätniitylle. Oli se vaan niin ihanaa vuoroin hölkätä, kävellä ja puhua anopin kanssa puhelimessa samalla kun kiertää Orjakylän lenkkiä! 



Yleensä tämä kotiäidin urheiluharrastuskaava menee vähän toisin:

Miäs kotiutuu pyörälenkiltä tai jostain muista riennoista. Huomaan, että mulla olisi 20 minuuttia aikaa käydä pikalenkillä tai heilutella kahvakuulaa ennen iltasyöttörumban käynnistämistä. Säntään eteiseen. Vedän collegehousujen päälle vuorelliset äitini entiset tuulipuvunhousut. Sullon päälläni olevan väljän neuleen helmat housuihin, joissa ne jäävät kivaksi pelastusrenkaaksi pömpöttämään vyötärökuminauhan ja jenkkakahvojen välimaastoon. Kiedon pitkän villakaulahuivin kainalon alta ympäri, että tissit* pysyvät lämpiminä. Päälle toppatakki, jalkaan Salomonin jotkut vapaa-ajankengät jotka hankaa isovarvasta.  Pipo päähän ja villahuivi kaulaan. Lipaston ylälaatikosta heijastin heilumaan takin liepeeseen. Sitten pihalle hölkkäämään Kotisuonlenkkiä ympäri. Tuossa ajassa sen ehtii kaksi kertaa. Heijastin kilkuttaa tasaiseen tahtiin osumaa taskussa olevan kännykän kanssa, hengitys kostuttaa villakaulahuivin litimäräksi kasvojen edessä ja hiki pakkaa toppatakin uumeniin. Rintsikat hankaa eikä ne muutenkaan ole moista hölskytystä varten. Hienoa hommaa niin kauan kuin sitä kestää, eikä sitä kyllä kestäisi yhtään kauempaa! Kotiovella kuuluu jo pienen miehen vaativa ääni: ruokaa! Nakkaan pipon ja hanskat naulakkoon ja avaan toppatakin, jonka alta pöllähtää lämpöä kuin höyrykattilasta konsanaan. Nappaan pienen miehen kainaloni substrooppiseen syleilyyn ja katan hikisen noutopöydän nälkäiselle tuossa tuokiossa. Ihan hirvittää ettei pieni pyörry kaikesta siitä...

Mutta lenkillä on käyty, ja se on pääasia. En tiedä onko siitä varsinaisesti ja ihan oikeasti yhtään mitään hyötyä, mutta saa siinä aikakin sen 20 minuuttia raikasta ulkoilmaa, 20 minuuttia mielenrauhaa ja 20 minuuttia hillitöntä hikoilua. Ja jos hyvin käy, saa myös reidet kesäkuntoon, sillä ihmeitähän tapahtuu...

Tässä olenkin viettänyt loppuiltaa sydänsukat ja urheilukerraston vaaleansiniset housut jalassa, hikisennahkea paita päällä ja  ilmassa suuren urheilujuhlan tuntua. On niin juhlallinen olo, että melkein tekisi mieli luvata itselleen, että huomenna uudestaan!!!

*) Tiina on aikanaan antanut mulle tasan kaksi neuvoa kun se kuuli että olen raskaana. Niistä toinen kuului: PIDÄ TISSIT LÄMPÖISINÄ! Sitä mä olen kuuliaisesti noudattanut...