Lauantain hyperventiloinnin aihe oli tietysti Juha Tapio. Juhan musiikkiin liittyy niiiiiin paljon muistoja (#vikingisabella), että jouduimme psyykkaamaan itsemme ihan tosissaan ennen keikkaa.
Jos olisimme tienneet, että Juha viettää aikaa Aitoossa pitkän kaavan mukaan, olisimme tietysti olleet koko päivän siellä missä Juhakin. Mies kuulemma kävi juoksulenkillä Aitoossa! Se jos oltais tiedetty, niin oltais väijytty Niket pinkeänä jossain Honkalan lähipuskassa ja sitten ihan vaan sattumalta osuttu samaan aikaan lenkille Tapsukan kanssa. Oltais voitu näyttää sille vähän mestoja (ja heinälatoromantiikkaa).
Juhan keikka oli niin Aitoo rakkautta, että se kaivertui loppuiäksi sydämen linoleumlevylle.
Sunnuntaina marssittiin. Ei uutta päivitettävää: kuuma oli, marssipuku meni päälle nippanappaniukinnaukin ja taas oli tippa linssissä, kun palokunnan lippuja tuotiin marssirivistön eteen.
Hannan mäellä pidettiin pikaiset ruokakarnevaalit ennen lähtöä takaisin töiden pariin Honkalaan. Siellä meitä odotti tiedotus- ja muonitushommat niinkuin edellisenäkin iltana.
Jotkut oli tulleet katsomaan sinne jotain Jarea, mutta meidän hailaitti oli ehdottomasti Martti Servo. Siinä on kyllä mies niin Kyllikkien makuun. Keikka oli välispiikkeineen pelkkää parhautta!
Ai niin, olihan sunnuntain ihan hyväparempiparas juttu se, kun varasiskomme Miia tuli töttöröö-miehensä kanssa mukaan juhliin. Töttöröömies soitti Pertti Willpertin bändissä ja Miia oli yhtä iloinen kuin aina. Terkkuja Tuuspyyhyn!
Maanantaina tsillailtiin ja grillailtiin taas jälleen kerran Hansun pergolassa. Lämpöä piisasi ja meillä oli kivaa seuraa. Kosti ja Marko, luottokirkastusmiehemme jo vuosien takaa, kunnioittivat tapahtumaa läsnäolollaan Muuten jätkistä saatiinkin vain erittäin heikkoa signaalia loppuillan aikana...
Tapahtuma-alueella oli meininki jo päällä, kun menimme sinne ennen seiskaa. Treffasimme heti kärkeen meidän takavuosien kalakaverit eli Neljänsuoran pojat. Ne oli ihan yhtä ihania kuin vuonna 2005, kun viimeksi käytiin Kirkkareilla kuhassa. Vai mitä hittoa me niiden kanssa silloin mahdettiin tehdä?
Artisteja tuli ja meni, ilta meni töitä tehdessä, tuttuja tavatessa ja keikkoja fiilistellessä.
Kunnes kello tuli kaksi, Apulanta lopetti piiskaamisen ja oli aika lähteä kotimatkalle.
Festareiden kiinalaisruokakojun jonossa pidettiin historian ensimmäinen Kyllikkien fanitapaaminen. (Fani on ehkä hitusen liioiteltu termi, mutta kuulostaa pirun hyvältä.) Terkkuja pojille!
Bongattiin kotimatkalta tämän vuoden Miss Kirkastus eli Riina. Koska pojat tajusivat lähteä nukkumaan, me pistettiin pystyyn tyttöjen jatkot Hannan pergolassa. Vähän sangriaa ja paljon levottomia juttuja. Sorppa kaikki aitoolaiset, jotka heräsitte meidän käkättämiseen. Jutut eivät olleet ehkä kovin laadukkaita...
Siinä aamuyön aurinkoisina tunteina tehtiin myös ensi vuodeksi Salosen Jarmon työtä helpottava päätös, eli minä ja Riina hoidetaan telttalavan tai retrodiskon musahommat. Sen verran vakuuttavalla otteella soitettiin youtubesta musiikkia välispiikkeineen kaikkineen (Nyt tulee biisien biisi // Tää nyt on tällaista parisuhdepaskaa, mutta menköön)
Jatkojen biisilista oli seuraava (vapaasti kopioitavissa):
Neljänsuora - Tuulikki pidä huivistas kiinni
Juha Tapio - Meillä on aikaa vielä
Tehosekoitin - Maailma on sun
Sanni - Hakuna matata
Cheek - Timantit on ikuisia Aitoo edition feat REM ja TJK
Petri Nygård - Selvä päivä
Neljänsuora feat Stig - Kesä vielä jäädä vois
JVG&Anna Abreu - Huominen on huomenna
Anssi Kela - Siskokset
Fintelligens- Mikä boogie?
Samuli Putro - Milloin jätkät tulee
Fintelligens- Mikä boogie?
Samuli Putro - Milloin jätkät tulee
Kaija Koo - Korkkarit kattoon
Stig - Viheltelen
Joku mieskuoro - Jääkärinmarssi
Cheek - Kuka muu muka
Pariisin kevät - Kesäyö
Popeda - Jos pillua saan
Alphaville - Forever young (#illanviimeisethitaat)
Aamulla viideltä päätettiin päättää tämän vuoden Kirkkarit ja siirtyä toipumisosastoon. Univelkojen nollaamiseen on varattu tämä viikko, eli jos meidät näkee nitkahtaneena jollekin aurinkotuolille, me ei VÄLTTÄMÄTTÄ olla sammuttu vaan ihan oikeasti nukahdettu.
Seuraavat kemut tällä porukalla hästäkillä #VikingGrace - Lokakuussa odottaa Kirkkareiden talkooristeily!
Stig - Viheltelen
Joku mieskuoro - Jääkärinmarssi
Cheek - Kuka muu muka
Pariisin kevät - Kesäyö
Popeda - Jos pillua saan
Alphaville - Forever young (#illanviimeisethitaat)
Aamulla viideltä päätettiin päättää tämän vuoden Kirkkarit ja siirtyä toipumisosastoon. Univelkojen nollaamiseen on varattu tämä viikko, eli jos meidät näkee nitkahtaneena jollekin aurinkotuolille, me ei VÄLTTÄMÄTTÄ olla sammuttu vaan ihan oikeasti nukahdettu.
Seuraavat kemut tällä porukalla hästäkillä #VikingGrace - Lokakuussa odottaa Kirkkareiden talkooristeily!
Vain olennainen on tärkeää! |
Jenni Vartiainen oli sympaattinen esiintyjä. Ei diivaillut, vaikka voisi. |
Neljänsuoran Antti oli fiiliksissä lavalla. |
Apulannan fanijoukkoa! |
Aitoo on kirkastunut. Aina yhtä upea maisema kotimatkalla. |
Juha Tapio. Tapion Juha. |
Juhlien yllättäjä. Sanni osaa laulaa ja esiintyä. Biisitkin toimii. |
Mars mars kohti Honkalaa. |
Ennemmin loppuu koiralta kusi kuin palokuntalaiselta Keinot. |
Tulevat sammuttajasukupolvet ottamassa tuntumaa Natikan nokkapumppuun. |
Voi että mitkä ihanat juhlat! Ihan huippu tuo biisilista!! Kiitos bileistä. T. Pikkusisko
VastaaPoista