Matka tänne on jo eräänlainen siirtymäriitti lomafiiliksiin. Kauhunsekaisin tuntein pakataan eväät ja ipanat autoon ja odotetaan koska alkaa kauhea huuto ja kitinä. Toistaiseksi olemme siltä välttyneet ja päässeet aina hyvillä mielin perille. Lapset ovat kai tottuneet istumaan pitkät pätkät autossa kun vauvasta saakka täällä ovat käyneet. Riittävä määrä taukoja, leluja ja evästä takaa mukavan matkan. Perillä takapenkki näyttää kyllä sitten siltä, kuin hunnilauma olisi hyökännyt, tai jotain. Rusinapaketinraatojen, puoliksi syötyjen omenoiden ja sämpylänpalasten seassa pyörii juomapulloja, matkakirjoja ja kattava kokoelma pikkuautoja. Ensimmäinen päivä menee meikäläisellä aina matkasta toipuessa, sen verran kova rutistus se on.
Perillä odottaa kuitenkin niin mukavaa aikaa yhdessä koko perheen, ja välillä puolen suvunkin voimin, että se on kaiken matkanteon arvoista. Itse odotan aina kaikkein eniten retkeilyä, yksin tai lasten kanssa. Ja on toi miäskin välillä mukana. Täällä on hyvät merkityt reitit, kivoja tulistelupaikkoja ja vapaata luontoa kirmata ihan oman mielen mukaan. Eväät reppuun ja menoksi! Kolmen kilometrin reitti menee 2v9kk vanhan kanssa jo aika leppoisasti kävellen, potkupyörällä hurahtaa viisikin kilometriä hujauksessa. Vuoden ikäinen matkustelee rinkassa tai rattaissa tyytyväisenä. Satoi tai paistoi, me ulkoillaan paljon. Pukeutumiskysymys.
Tällä lomalla ollaan saatu nauttia paitsi vähän sateista, niin viime päivinä myös aivan huikean hienoista aurinkokeleistä. Alkava ruska on kruunannut maisemat. Mahdottoman makeat mustikan mollukat ovat pitäneet retkeläisten suut sinisinä ja polttiaiset tikanneet ranteet, nilkat ja hiusrajan paukamille. Kesänkijärvi, Aurinkotupa, Varkaankuru ja jopa Pallastunturikin valloitettu.
Lappi tekee hyvää ihmiselle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti