Voiko tämä olla mahdollista? kyseli Apulantakin aikanaan biisissään. Sitä mietin minäkin. Olisi nimittäin jo korkea aika meidän perheen sairastupameiningin päättyä!
Ensin kuumeessa ja yskässä olivat vuorovedoin tytöt. Hiihtoloma meni enemmän ja vähemmän nenäliinoja kulutellessa. Itse olin silloin vielä ihan ok, ja liikuntakipinä ja lisääntyvä valo vetivät mielen varsin optimistiseksi (lue: reidet kesäkuntoon -kampanja julistettiin jälleen alkaneeksi täysin epärealistisin odotuksin).
Mutta jo viime viikolla iski kooma päälle mullakin. Maanantaina kävin vielä kotiladuilla, mutta tiistain työpäivän jälkeen hautauduin sohvalle viltin ja tabletin+blogien kanssa muun perheen viilettäessä laskettelurinteessä. Olo oli kuin tyhjiin suihkutetulla hiuslakkapullolla. Samaa jatkui koko työviikko ilman muita oireita. Ajattelin silloin vielä optimistisesti, että ehkä mulla on vaan henkiset fiilikset alamaissa (muutamien tylsien uutisten takia) ja ajattelin, että homma muuttuu kun nukun viikonloppuna hyvin ja lataan akut.
Katin kontit. Lauantaina heräsin vähän ennen kuutta flunssaan ja ihan järkyttävän huonoon oloon. Sellaiseen, että oli pakko nousta ylös ja pakottaa itsensä tekemään jotain, jotta sitä huonoa oloa ei ajattelisi. Aamupäivällä hoidin pakollisen kauppareissun ja ihailin upeaa keliä auton ikkunasta. Hetken jaksoin haukata happea pihallakin, kun muu perhe hiihti, mutta lounaan jälkeen oli taas pakko vaipua vaakatasoon ja pistää silmät kiinni. Käytännössä viikonloppu meni siten, että kaikki "pakolliset" menot jaksoin olla tolpillani ja väliajat keräilin itteäni jostain sohvannurkasta.
Eilen heitti sitten työpäivän jälkeen lämpöä piirun päälle 37, joten tässä sitä nyt yritetään toipua ainakin tämä päivä kotona. Harmittaa jokseenkin, sillä tänään olisi työpaikan laskettelupäivä Sappeessa ja aurinkokin näyttää taas pistävän parastaan.
Koskaanhan sitä ei toivo sairastavansa, mutta nyt olen kyllä toivonut, että iskisi kunnon kuume joka veisi pöpön mennessään. Tällainen puolivaloilla hilluminen ei ole mistään kotoisin. Ja ihan ihme oireitakin on: perus nuhan, kurkkukivun ja päänsäryn lisäksi sydän tanssii välillä ihan omilla askelkuvioilla ja oikea kainalonseutu on niin kipeä, ettei voi pitää edes rintsikoita...
Ja sitten vielä sekin, että SAISI JO TULLA KESÄ!!! Ihan järkky lämpimien kesäpäivien, uimisen, grilliruuan, festareiden, iltarastien, maastopyöräilyn, kesäkukkien ja kaiken kesähömpän kaipuu!
Mutta näillä mennään. Taidan mennä keittämään vähän lisää inkivääriteetä ja suuntaan katseeni kohti valoisampaa tulevaisuutta. Pakkohan tämän olon on tästä helpottaa, eiks niin!?
Ps. Kuvina fiiliksiä kuluneelta viikolta: lepoa, luontoretkeilyä, latuja, lempeitä sanoja...
Runo: Arja Tiainen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti