Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit

maanantai 31. lokakuuta 2016

Halkomäki: Aarteita Ruotsista



Viime viikolla pääsin pikaisesti piipahtamaan kirppiksellä. Aika vähän nykyään ehdin kiertelemään lähiseudun kirppareita, sen sijaan nettikirppisten lastenvaatemyynti on ennemminkin tullut tutuksi iltaisin kotisohvalta käsin. Nyt kahlasin puolessa tunnissa läpi suuren hallin tarjontaa ja tein pari todella mieluisaa löytöä!

Ensin mukaan tarttui Arabian pieni perhoskannu äidin kokoelmiin. Ehjä mutta sisältä vähän värjääntynyt kaunokainen lähti mukaan oikein sopuisalla hinnalla. Muutaman pöydän päässä minua odotti toinen kaunokainen, jonka kanssa en epäröinyt hetkeäkään. Käsin maalattu Röstrandin maljakko. Rakkautta ensi silmäyksellä! Tähän väliin on pakko todeta, että tosi harvoin sorrun enää nykyään mihinkään kippokauppoihin. Ja taas sorruin! Kotona kun olen vähentänyt kaapeista kaiken vähänkin turhan tavaran kiertoon ja tehnyt päätöksen siitä, että uutta tavaraa tulee vain todelliseen tarpeeseen. Eli siis niin kuin tämä maljakko, eiks jeh?! Ja harvoin kirppareilla mikään varsinaisesti sykähdyttää, jotenkin olen päässyt siitä vaiheesta ohi, kun kaikki vanhat emaliastiat ja kahvipannut huusi mun nimeeni siellä pöydillä. Mutta tämä maljakko! Sen väri, joka on hehkuvampi kuin kuvat kertovat, on huikea! Hiukan murrettu sininen. Tyyliltään se on käsittääkseni 60-luvun alkua, mikä miellyttää mua kovin. Ja ruotsalaista laatua kaiken kaikkiaan, vaikka merkki nykyään onkin Fiskarsin tuotannossa. Hinta oli kohdillaan ja pianhan mä olinkin jo kassalla!





Nyt mulla on kotona jo mittava kahden esineen kokoelma ruotsalaista keramiikkaa. Nimittäin kesän loppupuolella sain äidin ja isän Ruotsin reissulta tuliaisina pienen paketin. Se oli mun synttärilahjani Ruotsin puolen sukulaisilta. Isotäti, äidin serkut ja meidän pikkuserkut muistivat mua oman kotimaansa tuotannolla, niin kuin yleensäkin tekevät. Ja kyllä mä taas hämmästyin miten olivatkaan osanneet valita! Niin justiinsa sellainen mun näköinen juttu. Istuu meidän kotiin kuin valettu. Onko Paradisverkstaden sulle tuttu? Minulle ihan uusi tuttavuus, mutta kerrassaan ihana. Käyhän kurkkaamassa http://www.paradisverkstaden.se  Monenmoista löytyy!
Tämä minun kynttilänjalkani pääsi heti olohuoneeseen, ja sen jalustaa on näiden viikkojen aikana täytetty milloin omenoilla, milloin kivillä, kävyillä ja tammenterhoilla. Iltaisin poltan siinä kynttilää senkin päällä. Tykkään! <3









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti