Puntari: Isän opetukset

Koulussa tehtiin oppilaiden kanssa isänpäiväkortit, joihin heidän piti kirjoittaa tärkein asia, minkä isä on heille opettanut.
Aloin kanssa miettiä, että mikä se omalla kohdallani olisi.

Ensin ajattelin, että se olisi ilman muuta lihan leikkaaminen. Kyllähän jokaisen naisen pitää osata hirvi paloitella. Isä otti meidät usein mukaansa metsästysmajalle, kun siellä paloiteltiin saalista, ja kärsivällisesti näytti kuinka ne fileet saadaan irrotettua ehjästi ja siististi ruhosta irti.
Syksyn hirvijahtikauden juhlahetkiä olivat myös lihanpaloitteluillat kotona. Mulla ja Hannalla oli omat leikkuulaudat ja pienet terävät veitset, joilla sitten tehtiin palapaistilihoja. Ehkä parasta hommaa ikinä!

Jostain mielen sopukoista kaivautui esiin kuitenkin vielä merkittävämpi tilanne, joka on osaltaan määritellyt paljon omaa "ihmisyyttäni".
Oli vuosi 1987 ja oltiin matkustamassa Viking Linella Ruotsiin sukuloimaan. Loman alkamisen kunniaksi mentiin buffettiin syömään. Ravintola pullisteli ihmisiä, mutta joukossa oli yksi pöytä, jossa istui vain yksi ihminen.
Se yksi ihminen oli musta mies.

Vastoin muita suomalaisturisteja (jotka mieluummin söivät vaikka seisaaltaan kuin menivät muukalaisen kanssa samaan pöytään) isä johdatti meidän perheen tuon miehen pöytään ja aloitti jutustelun miehen kanssa. Minä en tietenkään 8-vuotiaana ymmärtänyt sanaakaan englannista jota isä ja mies puhuivat, mutta elekielestä päättelin, että jonkinlaista esittelykierrosta siinä vedettiin. Kuullessani oman nimeni katsoin tuota vierasta miestä silmiin. Hän hymyili leveästi ja sanoi "Tina? Like Tina Turner?!" Hymy nousi minunkin silmiini, kun kuvittelin itseni pörröpäiseksi artistiksi esiintymislavalle. Ruokailuhetkemme sujui rennosti, vaikka yhteistä kieltä ei ollutkaan.

Tuon hetken myötä sisimpääni jäi asumaan kaksi opetusta, jotka isä tietämättään antoi minulle:
1) Pidä sydän avoimena kaikkea ja kaikkia kohtaan. Kaikki ihmiset ovat samanlaisia ja -arvoisia riippumatta ulkonäöstä tai etnisestä taustasta.
2) Kannattaa opetella kieliä, jotta näiden mielenkiintoisten tyyppien kanssa pystyy juttelemaan sitten kun tilaisuus siihen on.

Isä on ollut elämässäni portti siihen toiseen, kotikylän ulkopuoliseen maailmaan. Työmatkoilta tullessa isän matkalaukusta löytyi makkaroita Saksasta, juustoja Ranskasta ja viinejä Italiasta. Aitoolainen keittiö muuttui hetkessä kansainväliseksi paikaksi, kun yhdessä maisteltiin ja vertailtiin makuja maailmalta. Isä oli se, joka kokkasi jo 80-luvulla kiinalaista kanaa ja opetti meidät syömään puikoilla.
Omien kaukokaipuideni keskellä tiesin, että jos joskus haluan lähteä maailman merille, isä on se joka puhaltaa kannustavasti myötätuulta purjeisiini. Isän esimerkin ansiosta olen opetellut kieliä, hankkinut passin ja laittanut rahani mieluummin matkusteluun kuin merkkivaatteisiin.

Tästä asiasta olen kiitollinen isälle vuoden jokaisena päivänä, en vain isänpäivänä, ja tämän perinnön haluan siirtää perheessäni myös seuraavalle sukupolvelle. Se on rahallista perintöä niin paljon arvokkaampaa ja kestävämpää. Kiitos isä!