Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit

lauantai 14. tammikuuta 2017

Puntari: Arjen aloitusta






Maanantaiaamuna taisin huokaista aika syvään, painaa leuan rintaan ja suunnata kohti uusia pettymyksiä...siltä ainakin vuoden ensimmäisen arkiviikon alkaminen tuntui. Vaan tällä kertaa saikin ihminen yllättyä positiivisesti!
Vaikka kalenteri näytti ylibuukatulta synttäreineen, harrastuksineen, oikojakäynteineen, palavereineen jne, niin eilen rojahdin sänkyyn varsin tyytyväisenä mukavan viikon jäljiltä.
Hengissä selvittiin!

Oikeastaan oli ihan kivaakin vaikka kiirettä piti. Työt asettuivat heti omaan uomaansa, oppilaat vaikuttivat levänneiltä ja motivoituneilta, aloiteltiin yhtä mielenkiintoista projektia ja päästiin liikunnassa luistelemaan. Varsin mukava kouluviikko, vaikka netti olikin koululta alkuviikon poikki. Onnistumisten piikkiin pystyi laskemaan myös sen, että kukaan maanantaisella käsityötunnilla ei alkanut itkeä, vaikka se silmukoiden luominen ja neulominen ei ihan heti välttämättä onnistunutkaan. 

Eilisen päivän huippuhetki oli Mairen oikojakäynti. Alaraudat poistettiin jo nyt ja oikoja kertoi, että niskavedon suhteen mennään myös loppumetreillä. Sitkeä ja sinnikäs jokapäiväinen rautojen pitäminen on muokannut purukalustoa todella nopeasti, ja oikomishoitoa ei enää kauan tarvitse jatkaa. Kyllä meitä molempia hymyilytti, kun päästiin terkkarin ovesta ulos.

Illan kahvakuulatunti toi eilen hien totaalisena niagarana pintaan. Etenkin jalkasarja oli sellaista henkistä kärsimystä, mutta siitäkin selvittiin. Kotona saunan lauteille kipusin tutisevin jaloin ja mietin jo, miten selviän ensi viikon tunnista. Tuliko suunniteltua vähän liian heavy ohjelma heti vuoden avauskerralle... :-D

Liikunnasta on tullut mukavaa energiaa ja uutta virtaa tähän alkuvuoteen. Meidän paikallinen urheiluseura täyttää 90-vuotta maaliskuussa ja haastoi kaikki jäsenensä liikkumaan 90 kilometriä siihen mennessä. Kilsoja kerätään kilsajahti.fi-sivustolle ja kummasti se vaan motivoi lähtemään kävelylenkille, kun saa sen päätteeksi kirjata suorituksia johonkin ylös. 
Tänään aamulla kävelin 5 km lenkin josta osan metsässä hakkuu-uraa pitkin. Oli tosi kaunista, kun puissa oli ohut lumikerros. Längelmäveden rannassa oli hiiren hiljaista. 
Suosikkilenkkini on kuitenkin Laipan erämaan reunaa osittain menevä metsäpolkua ja tietä yhdistelevä 10km lenkki. Ehkä huomenna aamusta sitten sinne...nyt on kyllä niin petollisen liukasta, kun lumikerroksen alla on jää, että varovainen saa olla.

Tällä viikolla juhlittiin Saiman 8-v synttäreitä. Maanantaina olivat kylässä kaverit koulusta ja menoa ja meininkiä riitti iltapäivän ajan. Sakari päivysti tilannetta urheasti ja järjesti makkaranpaistoa ja muuta aktiviteettia siihen asti, että pääsin töistä (en pitänyt mitenkään kiirettä...). Mun tehtäväksi jäikin sitten klassikkoleikin vettä kengässä opettaminen.
Tiistaina tarjottiin isovanhemmille kahvit, salaatit ja patongit. Päädyttiin tällaiseen suolaiseen juhlatarjoiluun, koska joulu herkkuineen oli niin lähellä ja kaikilla mielessä vähän kevyempi vuoden aloitus. Suklaakonvehdit tietty kuuluivat jälkiruuaksi. 
Lahjaksi Saima sai kaikkea mukavaa. Mieluisin taisi kuitenkin olla mummulta ja tädiltä saatu Munsalan kansallispuku, jolle varmasti näin Suomi100-vuonna tulee runsaasti käyttöä. Pientä tuunailua puku vaatii, mutta sopii kyllä tyyliltään Saimalle kuin nenä päähän!

Sellaista vuoden ensimmäiseen arkiviikkoon. Huomenna vielä vähän lisää synttärijuhlintaa ja liikuntaleikkikoulun pitämistä 3-6-vuotiaille. Tänään heräsin aamulla kurkkikipuun ja päänsärkyyn, mutta toivottavasti kyseessä on vain ohimenevä oireisto ja tammikuu saa jatkua hyvissä tunnelmissa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti