Puntari: Saariselkä MTB Stages - kivusta nautintoon?!

Tämä vuosi 2017 on ollut jollain tavalla pyöräilylle omistettu vuosi, eli suunnistus ja juoksentelu on jäänyt vähemmälle. Ihan hyvä näin.
Jo kahtena aikaisempana vuonna on tehnyt mieli sinetöidä mtb-kausi jollain kivalla tapahtumalla, mutta se on sitten jäänyt oman saamattomuuden vuoksi vain suunnitteluasteelle. Siitä opiksi ottaneena laitoin jo heinäkuussa ilmoittautumiset sisään Saariselkä MTB Stagesiin yhdessä Sakarin kanssa.
S oli käynyt jo 2 kertaa kyseisen etappiajon polkemassa ja sitä kovasti hehkuttanut. Sen verran haasteellisen kuvan sain reiteistä, että laitoin ilmoittautumisen kuntosarjaan, jossa matkojen piti olla jotain 10-40km välillä.

Saariselälle startattiin torstaina heti mun työpäivän jälkeen puolilta päivin. Seurueessa oli mun ja Sakarin lisäksi Kari, joten kolmen hengen tiimillä lähdettiin puskemaan kohti Suomen pohjoisinta osaa. Ennakkotietojen mukaan syksy oli todellakin saapunut Lappiin, eivätkä kelit luvanneet hyvää. Caddyn tavaratila huusikin hoosiannaa, kun mukaan oli pakattu pyöräilykamojen lisäksi kaikki muu tarpeelliseksi koettu pelastusliiveistä pitkiin kalsareihin.
Matkan aikana kuultiin kaiken maailman katastrofiennustuksia tulvivasta Tolosjoesta ja ensilumesta Lapin tunturialueille. Hurrikaani sentään tajusi iskeytyä eri mantereelle. Myös muutaman pyöräilykaverin "kannustavat" puhelut pitivät seurueen seikkailuhenkeä yllä!

Saavuttiin majoitukseen keskiyöllä ja uni maistui yllättävän hyvin. Aamu valkeni säätiedotusten mukaisesti, eli vettä satoi kaatamalla ja lämmintä oli muutama aste. Ei muuta kuin psyykkaamaan itseään päivän koitokseen.
Poikien sarjan startti oli puolen päivän aikaan, vartti ennen meitä kuntosarjalaisia. Mulle iski heti henkinen ahdistus, kun kuulin, että lähtöpaukusta painetaan parin kilometrin nousu Kaunispään huipulle. Meitsi sattuu aika vahvasti inhoamaan ylämäkiä (ja vähän pelkään alamäkiä), joten tiesin pääseväni pois mukavuusalueelta.

Itse ajo meni hyvin ja 11 km reitin poljin omasta mielestäni yllättävän sujuvasti. Huurustuneet ajolasit takasivat sen, ettei reittiä nähnyt kunnolla, joten laskuissa uskalsi päästellä melko rennolla otteella kun ei tiennyt mitä edessä oli. Heti reitin alkupuolella järkyn isoissa lammikoissa kastellut varpaat vetivät jäähän ja maalissa pakarat olivat tunnottomat, mutta mökillä pääsi onneksi saunaan ja lämmittelemään. Pojilla reissu oli 50km ja reilun kolmen tunnin jälkeen hekin pääsivät siisteihin sisätiloihin. Kamojen puhtaaksi saaminen ja kuivattaminen takasivat riittävän ohjelmanumeron perjantai-illalle. Ei olisi ehkä kannattanut kaatua sellaiseen mutapoteroon.

Lauantai ei paljon parempana valjennut. Edelleen vettä ja kylmää. Pojilla 80 km ja mulla 25 km. Sama Kaunispään huiputus heti alkuun. Se tuntui, ihme kyllä, edellispäivää helpommalta. Reitti kulki kolmen huipun kautta, joten ylämäkiä oli taas riittävästi. Aivot piti heittää tiettyyn moodiin, niin johan niitäkin jaksoi polkea. Olin tyytyväinen itseeni, vaikka meno tuntuikin tahmeammalta kuin edellisenä päivänä.
Maalissa menin huoltoteltalle nauttimaan lämpimästä mehusta ja muista tarjoiluista. Paikalle saapuneiden toisten kisailijoiden kanssa oli mukava vaihtaa kokemuksia. Huoltoteltalle saapunut oululaismies alkoikin siinä houkutella, että lähtisimme vielä heittämään jonkun verryttelylenkin.   Sovittiin, että käydään vaihtamassa kuivat kamat päälle ja treffataan yhdeltä mestoilla. Niinhän sitten tehtiinkin.

Keitin pikaisesti mökillä kahvit termariin, vaihdoin kuivan väliasun ja sadeasun päälle ja lähdin takaisin pyörän selkään. Poljimme retkeilyreittiä pitkin Iisakkipään kupeeseen kannustamaan pitkän matkan menijöitä. Juuri kun olin saanut päiväkahvit hörpättyä ja 4-5 kuskia kannustettua, soi puhelin ja pyöränsä hajottanut Kari kaipaili kyytiä Kiilopäältä takaisin mökille. Ei muuta kuin rescuepartio matkaan. Mies oli onneksi ehjänä - etuvanne ei.
Sakari nilkutti polvivaivaisena oman reittinsä loppuun ja illalla taas palauduttiin hyvän kisa-aterian ja yleisen oleilun merkeissä. Karille yritettiin etsiä uutta etuvannetta lainaan, mutta ei lykästänyt.


Sunnuntaille luvattiin alunperinkin parasta keliä ja niin siinä kävikin. Lämpöasteita oli muutama enemmän ja sade oli kaikonnut. Kympiltä starttasimme viimeiselle etapille, joka oli meillä kuntosarjalaisilla 13,5km ja täysmatkalaisilla 50km. Tällä kertaa mekin päästiin nousemaan Iisakkipäälle ja ylämäkeä riitti. Jollain kierolla tavalla näistä ylämäistä oli alkanut jopa vähän nauttia, ja fiilis oli jokaisen kukkulan päällä aika hemmetin hyvä. Kivusta nautintoon oli matkaa siis se 3 etappia.
Maalia kohti lasketeltiin laskettelurinnettä pitkin jarrulevyt savuten, noustiin vielä pari ylämäkeä pää höyryten ja survottiin itsemme yhden suon poikki. Hauskaa oli!

Kari jätti kolmosetapin väliin mutta Sakari starttasi ja pääsi maaliinkin.
Oma sijoitus naisten adventure-sarjassa oli toinen ja Sakari omassa sarjassaan kahdestoista. Palkintojenjaon jälkeen päästiin vielä viimeiselle kisalounaalle ja sitten mökille saunaan ja pakkailemaan.

Maanantaiaamu valkeni aurinkoisena. -2 ja maa kuurassa. Satumaisen näköistä kaikkialla. Ehkä vähän kohtalon ivaa, ettei tällaisesta säästä päästy nauttimaan viikonlopun kisakoitoksissa.
Toisaalta mä kyllä tykkäsin näistä ääriolosuhteista...kun muta rahisi hampaiden välissä ja pyörä upposi suohon, sitä tunsi olevansa jotenkin 110% elossa.
Saariselkä MTB stages - rakkautta ensi kokemuksella! Ensi vuonna sitten pidemmille matkoille!