Halkomäki: Meno-paluu

Olin viime viikonloppuna Helsingissä. Marttaliiton Tulevaisuuden ruoka -seminaari ja 120-juhlallisuudet vuosikokouksen ohessa ottivat kaksi päivää elämästä. Tai oikeastaan antoivat. Pieni irtiotto kotoa tuli taas aikaan, jolloin jo kiireisenä kompuroin pää kolmantena jalkana ulkoportaissa, satutin ranteeni, ja mielessä suhisti sata asiaa samaan aikaan kiitäessäni paikasta toiseen muksujen perässä. Kovalevy ylikierroksilla. Hyvään aikaan siis! Kun kaiken jo niin perinteisen lähtöhässäkän jälkeen selvisin yksin autoon, koko matka Hämeenlinnan rautatieasemalle meni pulssia tasatessa. Perillä ostin kaksi kuumaa lenkkimakkaraa kioskista ja seisoin asemalaiturilla niitä tyytyväisenä mussuttaen. Termosmukissa oli kahvia. Se oli ihan superaamiainen luksusolosuhteissa auringon paistaessa pilvien lomasta! Reissuun lähtemisen riemu puski rytinällä puseroon siinä vaiheessa kun veturin nokka pilkisti mutkan takaa kohti asemaa.
Junavaunun yläkerrassa vallitsi syvä hiljaisuus. En jaksanut edes lukea. Nautin. Hiljaisuus. Mietin, että jopa vuorokausi rangaistusvankien sellissä tuntuisi nyt ihanalta. Saisi vaan olla ja pötkötellä, eikä kukaan vaatisi mitään. Ruokakin tulisi valmiina. No, lopulta perillä minua odotti kuitenkin näpsäkkä pieni hotellihuone ja pilvinen Helsinki kaukana selliolosuhteista. Monta marttaystävää, monta halausta, ja monen monta hauskaa kohtaamista jo päivän seminaarin ohessa.

Tulevaisuuden ruoka -seminaari oli supermielenkiintoinen keskustelu!

Illalla pääsin juhlimaan Marttoja kaupungintalolle, Helsingin kaupungin vastaanotolle. Siellä kristallikruunujen, koristemaalausten ja kukka-asetelmien loisteessa kilistelimme maljoja ja kuulimme jokusen puheenvuoron. Söimme ja joimme hillityn hallitusti, mutta hiljaista siellä ei ollut liki 300 martan läsnäolleessa! Myöhemmin illalla kävelin Kappelin jatkoilta kohti hotellia. Lämmin kevättuuli hulmutti hiuksia ja ihmeellinen kevyt olo valtasi mielen. Liikuttiin kaukana kaurapuuron ja pölynimurin vaikutusalueelta...

Marttaystäväni Matin kanssa juhlimassa.

Seuraavana päivänä Marttaliiton ja Marthaförbundetin juhlinnat jatkuivat ja iltapävällä kokoustimme vielä vuosikokouksen merkeissä useamman tunnin. Ajattelin etukäteen, että olisin vielä ehtinyt istahtaa rauhassa kaupungilla ennen junan lähtöä, mutta kiireellä kävin matkalta hakemassa syömistä mukaan ja kipitin junaan. Yläkerrassa oli jälleen hiljaista. Simahdin totaalisesti siihen penkille puolivälissä mezelautasta. Kahden päivän hulina otti veronsa. Väsynyt mutta onnellinen, ja lapsiakin jo vähän ikävä!

Marttaliiton hallituksen pj. Sirpa Pietikäinen avasi kokouksen.

Se tunne on oikeastaan aika ihana. Kun on reissussa, ja on vähän ikävä. Ja odottaa sitä, että pääsee takaisin kotiin ja omaan sänkyyn. Saa lapset kainaloon. Nykyään se tunne on harvinainen vieras, kun elämä pyörii tiiviisti kotiympyröissä, ja jos jonnekin lähdetään on perhe yleensä mukana. Viimeiset pari kertaa Helsingin Marttakeikoille olen saanut oman isän sekä viemään että hakemaan minut Hämeenlinnasta. Nyt istuin junassa tietäen, ettei kukaan odottaisi minua asemalla. Ei ollut sitä mukavaa ajatusta, että joku on vastassa. Se on vähän kuin lentomatkalta palatessa paras hetki on se, kun joku seisoo siellä tuloaulassa odottamassa. Joku jakaa sen matkan fiiliksen ja huokaisun, että on päässyt ehjänä takaisin. Kaikkein kurjinta olisi palata asemalle yksin ja mennä siitä vielä yksin tyhjään kotiin. Tai ei se varmaan ole kurjaa silloin, jos ei siellä kotona ole ollut ketään ketä reissussa ikävöidä. Silloin se voi olla ihan mukavaakin, kun koti odottaa siellä hiljaisena palaajaa. Mutta minusta on ihanaa kun joku odottaa asemalla, ja vielä kotonakin!

Auto oli vielä tallella rautatieaseman parkissa ja ajelin hämärtävässä illassa kohti kotia. Matkalla muistelin niitä viisaita sanoja, joita sain taas tallettaa sydämeeni ihanilta marttaystäviltäni. Kokemuksia arjesta, äitiydestä, elämästä. Perheestä. Siitä, että kaikki järjestyy aikanaan ja elämän pyörä pyörähtää nopeasti pikkulapsiajan yli. Se on lyhyt mutta vaativa elämänvaihe. Pitää vain yrittää pysyä kyydissa ja samalla nauttia siitä mitä on saanut!
Kotona odottivat väsymyksen riehaannuttamat lapset, joilla oli takana mukava kaksipäiväinen isän ja mummolan väen kanssa. Kaksi päivää poikkeusoloja oli tainnut tehdä koko porukalle hyvää. Seuraavana aamuna lykkäsin kaurapuurokattilaa hellalle taas ihan uudella innolla. Iltapäivällä olinkin jo valmis pakenemaan kaaosta ja tappelevia lapsia ihan minne tahansa kauas. Ihana rakas arki!
Mutta marttailu tekee hyvää ihmiselle, se strategiansa mukaisesti todella edistää kotien ja perheiden hyvinvointia! ;D

Tuliaiskukat kotiväelle!