Halkomäki: Meno-paluu

Olin viime viikonloppuna Helsingissä. Marttaliiton Tulevaisuuden ruoka -seminaari ja 120-juhlallisuudet vuosikokouksen ohessa ottivat kaksi päivää elämästä. Tai oikeastaan antoivat. Pieni irtiotto kotoa tuli taas aikaan, jolloin jo kiireisenä kompuroin pää kolmantena jalkana ulkoportaissa, satutin ranteeni, ja mielessä suhisti sata asiaa samaan aikaan kiitäessäni paikasta toiseen muksujen perässä. Kovalevy ylikierroksilla. Hyvään aikaan siis! Kun kaiken jo niin perinteisen lähtöhässäkän jälkeen selvisin yksin autoon, koko matka Hämeenlinnan rautatieasemalle meni pulssia tasatessa. Perillä ostin kaksi kuumaa lenkkimakkaraa kioskista ja seisoin asemalaiturilla niitä tyytyväisenä mussuttaen. Termosmukissa oli kahvia. Se oli ihan superaamiainen luksusolosuhteissa auringon paistaessa pilvien lomasta! Reissuun lähtemisen riemu puski rytinällä puseroon siinä vaiheessa kun veturin nokka pilkisti mutkan takaa kohti asemaa.
Junavaunun yläkerrassa vallitsi syvä hiljaisuus. En jaksanut edes lukea. Nautin. Hiljaisuus. Mietin, että jopa vuorokausi rangaistusvankien sellissä tuntuisi nyt ihanalta. Saisi vaan olla ja pötkötellä, eikä kukaan vaatisi mitään. Ruokakin tulisi valmiina. No, lopulta perillä minua odotti kuitenkin näpsäkkä pieni hotellihuone ja pilvinen Helsinki kaukana selliolosuhteista. Monta marttaystävää, monta halausta, ja monen monta hauskaa kohtaamista jo päivän seminaarin ohessa.

Tulevaisuuden ruoka -seminaari oli supermielenkiintoinen keskustelu!

Illalla pääsin juhlimaan Marttoja kaupungintalolle, Helsingin kaupungin vastaanotolle. Siellä kristallikruunujen, koristemaalausten ja kukka-asetelmien loisteessa kilistelimme maljoja ja kuulimme jokusen puheenvuoron. Söimme ja joimme hillityn hallitusti, mutta hiljaista siellä ei ollut liki 300 martan läsnäolleessa! Myöhemmin illalla kävelin Kappelin jatkoilta kohti hotellia. Lämmin kevättuuli hulmutti hiuksia ja ihmeellinen kevyt olo valtasi mielen. Liikuttiin kaukana kaurapuuron ja pölynimurin vaikutusalueelta...

Marttaystäväni Matin kanssa juhlimassa.

Seuraavana päivänä Marttaliiton ja Marthaförbundetin juhlinnat jatkuivat ja iltapävällä kokoustimme vielä vuosikokouksen merkeissä useamman tunnin. Ajattelin etukäteen, että olisin vielä ehtinyt istahtaa rauhassa kaupungilla ennen junan lähtöä, mutta kiireellä kävin matkalta hakemassa syömistä mukaan ja kipitin junaan. Yläkerrassa oli jälleen hiljaista. Simahdin totaalisesti siihen penkille puolivälissä mezelautasta. Kahden päivän hulina otti veronsa. Väsynyt mutta onnellinen, ja lapsiakin jo vähän ikävä!

Marttaliiton hallituksen pj. Sirpa Pietikäinen avasi kokouksen.

Se tunne on oikeastaan aika ihana. Kun on reissussa, ja on vähän ikävä. Ja odottaa sitä, että pääsee takaisin kotiin ja omaan sänkyyn. Saa lapset kainaloon. Nykyään se tunne on harvinainen vieras, kun elämä pyörii tiiviisti kotiympyröissä, ja jos jonnekin lähdetään on perhe yleensä mukana. Viimeiset pari kertaa Helsingin Marttakeikoille olen saanut oman isän sekä viemään että hakemaan minut Hämeenlinnasta. Nyt istuin junassa tietäen, ettei kukaan odottaisi minua asemalla. Ei ollut sitä mukavaa ajatusta, että joku on vastassa. Se on vähän kuin lentomatkalta palatessa paras hetki on se, kun joku seisoo siellä tuloaulassa odottamassa. Joku jakaa sen matkan fiiliksen ja huokaisun, että on päässyt ehjänä takaisin. Kaikkein kurjinta olisi palata asemalle yksin ja mennä siitä vielä yksin tyhjään kotiin. Tai ei se varmaan ole kurjaa silloin, jos ei siellä kotona ole ollut ketään ketä reissussa ikävöidä. Silloin se voi olla ihan mukavaakin, kun koti odottaa siellä hiljaisena palaajaa. Mutta minusta on ihanaa kun joku odottaa asemalla, ja vielä kotonakin!

Auto oli vielä tallella rautatieaseman parkissa ja ajelin hämärtävässä illassa kohti kotia. Matkalla muistelin niitä viisaita sanoja, joita sain taas tallettaa sydämeeni ihanilta marttaystäviltäni. Kokemuksia arjesta, äitiydestä, elämästä. Perheestä. Siitä, että kaikki järjestyy aikanaan ja elämän pyörä pyörähtää nopeasti pikkulapsiajan yli. Se on lyhyt mutta vaativa elämänvaihe. Pitää vain yrittää pysyä kyydissa ja samalla nauttia siitä mitä on saanut!
Kotona odottivat väsymyksen riehaannuttamat lapset, joilla oli takana mukava kaksipäiväinen isän ja mummolan väen kanssa. Kaksi päivää poikkeusoloja oli tainnut tehdä koko porukalle hyvää. Seuraavana aamuna lykkäsin kaurapuurokattilaa hellalle taas ihan uudella innolla. Iltapäivällä olinkin jo valmis pakenemaan kaaosta ja tappelevia lapsia ihan minne tahansa kauas. Ihana rakas arki!
Mutta marttailu tekee hyvää ihmiselle, se strategiansa mukaisesti todella edistää kotien ja perheiden hyvinvointia! ;D

Tuliaiskukat kotiväelle!

Kyllikit maailmalla: Taas Helsinki!

Tässä kuukausi takaperin löysimme itsemme Helsingistä! Ihan kaksin. Vaikka alituiseen siellä rampataankin, kun edellisestä kerrasta oli kulunut vasta puolitoista vuotta, niin aikas hurmokselliset tunnelmat olivat kun pikavuoro sukelsi Kampin linja-autoaseman laituriin. Oli melkein vaikea uskoa, että keskellä melkoista arjenpyöritysrumbaa olimmekin yhtäkkiä ja varsin pikaisella aikataululla onnistuneet sumplimaan itsemme pienelle lomalle. Eikä mikään pikaloma ollut kyseessä, meille oli varattuna hotellihuone kahdeksi yöksi! Tämä tarkoitti siis kolmea päivää pääkaupungin humua! Jeejeejee!

Helsinkiä oltiin puhuttu näiden puolentoista vuoden aikana moneen otteeseen, mutta aina tuli jotain muuta eteen. Perinteisiä Kyllikkien puolivuotiskatsauksia ei oltu sitten huhtikuun 2016 pidetty lainkaan. No nyt pidettiinkin sitten totaalinen tilannechekki. Samoin Babyshowerit. Ja Pikkujoulut. Yksi työ- ja kotielämän uuvuttama ja toinen mahansa uuvuttama olivatkin kaiken tämän tarpeessa. Oli aika nousta hetkeksi arjen yläpuolelle!

Majoituimme Hotelli Tornin Kyllikki-siipeen, historiaa huokuvaan ihanaan huoneeseen, jonka seinillä putoilivat tammenterhot ja ikkunasta avautui näkymä sisäpihan puutarhamaiselle terassille. Hetken köllön ja huilin jälkeen suuntasimme kaupungille pörräämään. Lampsimme pitkin Espaa, hilluimme akateemisen hyllyväliköissä ja huokailimme näyteikkunoiden ihanuuksille. Iltapäivähuilien jälkeen suuntasimme syömään Belgeen; Kyllikkien suosikkimestaan! Sitten loppuilta hotellivuoteessa seurana karkkia ja naistenlehtiä.

Seuraava päivä toi tullessaan pitkän herkkuaamiaisen, joka veti Hannan pariksi tunniksi petiin pulssin hakatessa tärykalvoja. Aamiaiselta tarttui mukaan myös Hesarin musamenovikki illaksi. Aamupäiväköllöjen jälkeen kevyt tuunaus ja Kampin ostarille. Odd Mollyssä oli meitä ilmeisesti jo osattu odottaa, sillä neuletakit olivat hurjassa tarjouksessa. Tiinalle löytyikin kaksi ihanuutta miltei yhden hinnalla! Uuuuh!

Matkalla Waynes Coffeen lounasbageleille poikettiin hetken mielijohteesta Kampin aukion Kappelissa, kun meistä ei kumpikaan ollut siellä koskaan ennen käynyt. Todella kaunis, tunnelmallinen ja vaikuttava paikka kaikessa yksinkertaisuudessaan.

 Kaupunkikierroksen iltapäivän kohokohtana oli englantilainen iltapäivätee Hotelli Kämpissä. Pitkään siitä ollaan haaveiltu! Ja sekin oli tarjouksessa! Miltei ilmaista... Voi meitä onnekkaita! Niissä puitteissa tunsi todellakin nousevansa hetkeksi arjen ja jauhelihakastikkeiden yläpuolelle. Ihana palvelu ja kaikki ne kauniissa astioissa pöytään kannetut herkut! Nautiskelimme silmin ja nautiskelimme vatsoin. Pitkään!

 Välikuolema hotellilla ja uuteen nousuun kohti illan pikavalintakeikkaa. Läheisellä klubilla Jukka Eskola ja HOS Big Band. Sekä Jay Kortehisto. Aikainen keikka ja edulliset liput. Todella hauska ilta hyvän musiikin parissa. Torvia piisasi!

 Ja sieltä sitten pienen iltapalan ja sporttibaarin lätkäkattauksen kautta unille. On muuten erittäin haastavaa yrittää syödä siipiä samaan aikaan kun seuraa kahdelta ruudulta kahta eri peliä...kyllä siinä lensi kastikkeet rinnuksille moneen otteeseen.

Kolmas päivä toi tullessaan paitsi kulttuuria myös Tiinan tähtisilmäiset tytöt sekä Saken pääkaupungin humuun. Kävimme Ateneumin Ankkanäyttelyssä ja ihastelimme jälleen taulujen lisäksi itse rakennuksen arkkitehtuuria ja ehdottomasti Suomen kauneinta lattiaa. Lounastimme porukalla ja vähän ostoksiakin tehtiin vielä ennen kotiin lähtöä.

Kivaa oli ja turnauskestävyys riitti juuri oikeanlaisella toiminnan ja levon rytmityksellä. Reissun ajoituskin oli täydellinen, sillä Hannan mahan kanssa tuli lopulta taas aikainen purku pian kotiutumisen jälkeen. Kyllikkien akut latautuivat vihreälle ja edessä oli vielä mukavasti syyslomaa jäljellä.

Takaisin mennään taas kun silmäpussit sitä vaativat ja uudet hotellitarjoukset huutaa meidän nimee!

Ps. Se Kämpin iltapäivätee on oivallinen lahjavinkki jouluksi tai vaikka synttäreille!

Halkomäki: Hitokseen Humua!

Myös Halkomäki kuittaa radiohiljaisuuden päättyneeksi, roger vaan! Syitä ja selityksiähän löytyy vaikkapa pääsiäisestä alkaneesta tautiputkesta, jolle loppua ei näy. Tai kevään kasvitieteellisistä kokeilutoimenpiteistä, joiden loppu näkyy luultavasti äkempää kuin arvaankaan. Tai sitten ihan vaan syntymäpäivästä ja sen ympärille rakentuneista spektaakkeleista. Se on aika mukava syy, se syntymäpäivä!

 

Viime vuoden syksyllä havahduin Tiinan innoittamana siihen todellisuuteen, että meikäläisellä on edessä pyöreä vuosi. Aikuisen naisen elämä. Puumaiän rajapyykki. No, mä kun olen vankasti ollut aina sitä mieltä, että ikä on yksi ihmiselämän suurimmista turhakkeista, niin en asialle kauheasti korviani lotkauttanut. En oikein koskaan ole ollut juhlijatyyppi, paitsi jos saan tehdä niitä juhlia jollekin toiselle. Omat juhlat, oli ne sitten rippi- tai ylioppilassellaiset, tai häät, olivat jokseenkin kauhistus. Vaikka ihan kivastihan ne meni! Kymmenen vuotta sitten kaverit järjestivät mulle yllärikolmekymppiset, joista henkinen toipumiprosessi on vieläkin kesken. Perusturvallisuudentunnettani on horjutettu, tai jotain. Vähintäänkin maapallon akselin kallistuskulma muuttui sinä iltana. Niinpä ilmoitin ykskantaan kaikille lähi-ihmisilleni, että ei sitten mitään juhlia. Etenkään mallia yllätys. Halusin juhlistaa tätä merkkipaalua kaikkien mulle tärkeiden ihmisten kanssa, mutta heidän saaminen samoihin pirskeisiin, saman katon alle samaan aikaan olisi aivan mahdotonta. Ja tyyristä myös. Ja hölmöä, koska se ei vaan ole mun juttuni. Niinpä sitten Tiinan kanssa tätä synttäriasiaa pohdiskellessa päädyin siihen ratkaisuun, että tehdään tästä kerralla sitten oikein virallinen juhlavuosi! Silloin ei ole paineita syntymäpäivän ajankohtana, vaan voi juhlia koko vuoden. Ja se olikin hirmu hyvä idea, sillä nyt voin juhlia eri ihmisten kanssa eri yhteyksissä, eri tavalla ja eri aikaan. Sillain kun luontevalta ja parhaalta tuntuu. Nyt kun asiaa ajattelen, niin se oli multa varmaan paras idea neljäänkymmeneen vuoteen! Vai olikohan se Tiinan?

 

No juhlavuoden polkaisin käyntiin hyvissä ajoin ennakkoon ennen huhtikuun neljättätoista. Kävin ensin leikkauttamassa naamatauluani ja näytinkin sitten viikon verran merirosvoprinsessalta luomi sinisenä ja tikit naamassa. Mutta patit lähti ja arvet jäi, nyt on kasvot toispuoleisesti kiristelty. Ehkä sitten kymmenen vuoden päästä se toinen puoli? Tämän jälkeen leikkasin eloveenaletistäni 25cm pois. Kesätukka ennakkotilausena. Sitten olinkin valmis juhlavuoden avaustapahtumaan Helsingissä, Kyllikkivoimin.  Tiina jotain siitä tuossa siitä jo kirjoittelikin. Hauskaa oli olla yhdessä humputtelemassa! Kotoa pakattiin lähtiessä mukaan miähen toimittama yllätyskassi ja hotellikin oli valmiiksi varattuna. Tiina järjesti mulle yli-ihanan synttärilahjakeikan  Odd Mollyyn, se muisti vielä mun neuletakkihimotukseni viime Helsinkivisiitiltä. Vähän ostoksia, Espaa, hyvää ruokaa ja juomaa, kyproslaisia naimakauppatarjouksia, Erikoiseristemies, sekavia seurapiirikaunottaria, vipinvipinvippi, hotellielämän kaikki herkut ja lopulta herrasmiesseuraisilta läksiäiskahveilta kohti kotia rumpukapulanippu ja tennarit kainalossa. Kyllä meidän kelpasi, ja kyllä meitä kohdeltiin taas hyvin! Terkkuja niille jotka eivät päässeet mukaan humuun, tunnelmaa oli kuin Puttepossun nimipäivillä! Ja erityisterkut niille, jotka seuraamme uskaltautuivat! Pus!

 

 

Itse juhla-aamuna mulle tuotiin sänkyyn muumitikkarit ja maljakossa oli sinivuokkoja. Tikkareita ei kylläkään saanut syödä edes juhlapäivänä, vaan piti odottaa karkkipäivään! Keittiössä oli kaikkien poikien toimesta katettuna herkkuaamiaiset ruusujen ja kynttilöiden kera, ja siitä sitten lähdettiin sen isoimman kanssa kohti kaupungin humua pienelle kierrokselle. Pyymäen Oma -kahvila oli oiva valinta lounas- ja kahviherkuille, ja sieltä tarttui mukaan myös synttärikakku ja ihan parhaat macaronsit. Kyllikit suosittelee, loistava paikka! Muutaman kaupan kautta kotiin kahvin keittoon, ruusukupit pöytään ja käkikellot kakkua koristelemaan. Halusivat tehdä äiskälle kakun, ja hienohan siitä tuli!

 

Vaikka virallista vastaanottoa ei ollutkaan, vain pankkisiirrot nidottuna oveen, niin silti tietyiltä tahoilta ihmiset kutsuivat itse itsensä kahville. Ja se vasta olikin mukavaa! Yhtäkkiä koti oli tulvillaan kukkia ja kivoja pieniä lahjapaketteja aina konserttilipuista kaulakoruun ja akupunktioneuloihin. Nämä ihmiset tiesivät, että meitsi rakastaa kukkia, ja kyllä mä olenkin niistä niin onnellinen ollut!!!! Siis sekä kukista että ihmisistä! Iltapäivästä aika kierähti nopeasti iltaan kahvipöydän ääressä, ja ennen nukkumaanmenoa asettelin vielä postin tuomat synttärikortit piirongin päälle muiden joukkoon. Ja sitten mä sen tajusin, että nythän mä olen nelikymppinen! Ei yhtään pöllömpää!!! Mikä tässä muka niin kauheeta on?  Ikä on ehkä turhin syy ruveta jotain kriisiä kehittelemään, niitä kun on muutenkin elämässä ihan riittämiin.

 

 

 

Syntymäpäivänä juhlavuosi oli jo täydessä vauhdissa. Päätin noudattaa kahdeksanvuotiaan Mairen kirjoittaman kortin viimeistä lausetta:

HEI HALOO NAUTI!