Tämä meidän armas Sydän-Häme kuhisee näin kesäaikaan kaikenlaista kivaa! Läheltä löytyy niin koko kesän auki olevia paikkoja kuin päivästä pariin kestäviä tapahtumiakin. Aloitetaanpa tämä Maitolaiturin vinkkiosio Niitty-Seppälän Kesätorilta, ihan vaan siitä syystä että mulla on vähän oma lehmä ojassa tämän paikan kanssa. Juuri ennen juhannusta mun ammut muutti sinne kesälaitumelle.
Mulle Kesätorin kahvila on sellainen kesäkeidas, jonne on mukava poiketa aamulla aamukahville ja pullalle ja myöhemmin päivällä muuten vaan herkuttelemaan. Talon mansikka/mustikka/vadelmapullat sekä munkit ovat joka aamu uunituoreita ja aivan törkeän hyviä. Niitä söisi siltä istumalta vaikka kolme! Niihin ei vaan koskaan kyllästy,
huoh. Joten ei ole ihme että parkkipaikka on tasaisen täynnä aamusta iltaan. Ja tietysti siitä Kesätorin puolelta saa sitä ihanaa mansikkaa ja muitakin marjoja ja vihanneksia aina sesongin mukaan. Lisäksi sieltä löytyy runsaasti erilaisia elintarvikkeita lähituottajilta, esimerkiksi Penttilän tilan herkkuja täältä Aitoosta! Ja onhan siellä siis muutenkin vaikka mitä, lapsille erityisesti se on ihan sellainen pienimuotoinen puuhamaa.
TÄSTÄ klikkaamalla voit lukea mun edellisen jutun Kesätorilta parin vuoden takaa, löytyy paljon kuvia ja höpinöitä.
Tähän postaukseen nyt tuli vaan tällaiset nihkeät puhelinkuvat, sorppa! Tauluja on tosi vaikea kuvata kun valo heijastelee joka suunnasta.
Ja tosiaan, siellä kahvilassa asustaa kesän ajan mun uusimmat, talven aikana maalatut lehmät ja vasikat, sekä ystäväni Pirjon mansikkataulut. Niitä voi siinä herkuttelun ohessa ihmetellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti