Halkomäki: Mistä tunnet sä ystävän?

Leivoin tuossa pääsiäisen tienoilla yhtä ehdotonta lemppariherkkuani, banaanikakkua. Joka kerta sitä leipoessani lähetän ison ja lämpöisen ajatuksen entiselle työkaverilleni ja kollegalleni Lauralle, jolta ohje on peräisin!

Ihmiset jättävät jälkeensä monenlaisia muistoja, eikä tällainen reseptimuisto ainakaan ole sieltä huonoimmasta päästä. Minusta on ihanaa ja varsin jalomielistä, että joku haluaa jakaa oman herkkureseptinsä myös muille. Se on tosiystävyyttä se! Helppo on pitää kynttilää vakan alla ja tarjoilla huikeita makuelämyksiä vieraille ilman, että suostuu paljastamaan tekotavasta ja raaka-aineista yhtään mitään. Reseptiä kysyttäessä mumisee vain hiljalleen jotain epäselvää ja poistuu varpaillaan takavasemmalle keittiöön tiskaamaan lautasia. Eli justiinsa niin kuin minä teen, jos joku kysyy maailman parhaiden suklaapisarakeksien ohjetta. Oikein melkein hävettää, että panttaan sitä. Ja hävettääkin. Olen antanut sen tasan YHDELLE ystävälleni, ja hänellekin vannottanut reseptin levityskieltoa ystävällisellä I can tell you but then I have to kill you -repliikillä. Suoraan Top Gunista, by the way! Resepti pitää säilyttää perheraamatun välissä ja varjella kuin kalleinta aarretta. Tämä siltä varalta että jos satun kuolla kupsahtamaan, niin on joku joka tietää aarteen olemassaolon! Toisaalta pidän turkasen itsekkäänä tällaista reseptisalailua, mutta toisaalta minusta ei ole niin kauheaa, jos kaikista maailman huippuhyvistä resepteistään haluaa pitää edes yhden itsellään. Vai onko? Mä olen kuitenkin laittanut monet muut hyvät jo jakoon!

Lauralta on peräisin myös toinen huippuohje, Angelikan juustokeitto. Ah! Se lähti meillä heti elämään aivan omaa elämäänsä ja tunnetaankin nykyään nimellä Saatananperkeleenhyvä juustokeitto. Ohje löytyy myös täältä plokista!  Kun oikein tätä reseptiasiaa mietin, niin hokasin että itse asiassa aika moni resepti tuo ikimuistoisesti mieleen jonkun mukavan ihmisen tai hauskan hetken. Tai sekä että! Tätäkin banaanikakkua on leivottu ainakin rotinoiksi, Rukan ja Ylläksen lomareissukakuiksi, Kirkastusjuhlakakuksi, puutalkookakuksi ja ruotsinsuvun vierasvaraksi. Mirva tykkää tästä, samoin Maija ja muutama muukin. Tämä on helppo ja nopea tehdä, ja säilyy tosi pitkään jääkaapissa mikäli ei tule heti  syödyksi. Kannattaa leipoa tarjoilua edeltävänä päivänä! Ruskeapilkullisista banaaneista tulee paras kakku, ja mikäli banaanit ovat jo menneet ihan ylimakeiksi, kannattaa reseptin sokerimäärää vähän pienentää. Paistaminen on tämän kakun heikoin kohta. Nimittäin se voi helposti jäädä keskeltä raakalaiseksi. Paista mieluummin vähän pidemmän aikaa kuin liian vähän! Itse olen leikannut froteepyyhkeestä kaitaleen, joka kastelen likomäräksi ja kiedon kaksinkertaisena kakkuvuoan ympärille, hakaneulalla kiinni. Ja sitten uuniin. Paistuu näin hitaammin reunoilta ja keskiosakin ehtii kypsyä. Rengasmallinen irtopohjavuoka voisi sekin olla yksi ratkaisu tähän ongelmaan.

Tämän reseptin myötä terkut kaikille teille, jotka olette jakaneet omia aarteitanne minunkin käyttööni!

Kiitos Eevulle mustikkapiirakkaohjeesta, Pirjolle tsiljardista eri ruoka- ja leivontaohjeesta, Helille paholaisenkakkuohjeesta, Maijalle mokkapalaohjeesta, Arjalle tiikerikakkuohjeesta, Lispelle Enkelikakkuohjeesta, Aunelle lusikkaleipäohjeesta, ja ja ja...

Lauran Banaanikakku

Taikina:
200g sulatettua voita
2 munaa
4½dl sokeria
4 banaania soseutettuna
6dl vehnäjauhoja
2rkl vaniljasokeria
1tl soodaa
2tl leivinjauhetta

Sekoita kaikki aineet keskenään kulhossa. Kaada voideltuun ja jauhotettuun pyöreään&tasaiseen irtopohjavuokaan ja paista 175 asteessa noin tunti.

Kuorrutus:
75g sulatettua voita
3dl tomusokeria
1tl vaniljasokeria
1 keltuainen

Sekoita aineet keskenään ja vatkaa lopuksi joukkoon keltuainen. Levitä jäähtyneen kakun päälle ja reunoille. Voit koristella kookoshiutaleilla, pähkinöillä tms. jos haluat. Ja jos haluat kakkuun paksumman kuorrutteen, tee kuorrutus kaksinkertaisella ohjeella!

Halkomäki : Eväät naiset kartalla pitää!

Myös kinkku sopii tähän pannariin!

Toinen kesälomaviikko taittuu pikku hiljaa kohti viikonloppua täällä Halkomäessä. Aurinko paistelee, pieni tuulenvire puhaltelee ja ihminen alkaa hissukseen palautua elävien kirjoihin. Nizzan loma oli ihana pään nollaus heti kärkeen, rapia kolme päivää jumalaista ruokaa, maisemia, tunnelmaa ja matkaseurana paras mahdollinen Kyllikki. En sitten tiedä söinkö itseni niin tainnoksiin vai mikä jetlaggi iski maanantaina, mutta viikon kolme ensimmäistä päivää olen ollut aivan koomassa. Niin väsynyt ettei mikään onnistu ja päässä liikkuu EI MITÄÄN. No, se nyt ei kauaksi liippaa normipössiksistäkään, mutta kuitenkin. Edes ruoka ei oikein maittanut, ei vaikka kuinka lisäilin kaikkeen oliiviöljyä ja provencen herppekset -mausteseosta. Ja se on jo huolestuttavaa se. Keskiviikkona pakotin itseni takaisin tähän maailmaan, söin iltapäivästä lautasellisen kaurapuuroa mustikkasopan kanssa, lämmitin mikrossa yhden camping -makkaran ja jälkkäriksi tempaisin omenan. Siitä lähti rakettimainen nousu kohti iltarasteja. Pelkäsin rasteille lähtiessäni, etten vaan jaksa sitä itse suunnistusta kun pää ei kerta kaikkiaan pelaa, että kävelen siellä sitten ympäri pusikoita kartta käsissä ja outo tyhjä katse silmissä mollottaen. Lähtöpaikalla sain jostain älyvapaan idean, että mitä jos kokeilisin kerran tuon 5km:n radan, jos nimittäin Jukolassa napsahtaa nakki ja joudun radalle niin olisi edes jotain tuntumaa vaikeampaankin rataan. ONNEKSI ystävämme Pauliina sattui pinkaisemaan puskaan samoihin aikoihin, ja lopulta löimme hynttyyt yhteen ja rymysimme radan läpi muutamalla "missähän me nyt oikein ollaan" ja "kyllä sen rastin ihan tässä pitäisi olla" -pummilla. Teimme myös luontohavaintoja ja vaihdoimme viimeisen kuukauden kuulumisia. Siinä sivussa leimailimme rasteja, ja lopulta kaikki 15 löytyi. Suunnistus voi olla siis myös sosiaalinen urheilulaji! Litimärät lenkkarit painoivat tonnin ja pöksyt valuivat kuraa, mutta mieli oli hyvä ja uusi nousu tähän lomaan/elämään oli alkanut! Tosiasiassa huono kartta ketutti ja muutaman rastin paikka oli vähintäänkin epäilyttävä. Mutta jos jotain hienoa niin se tuoksu sateisessa metsässä!!! Ja miten siloset jalkapohjat oli aamulla!!!

Tämä pannari on parasta kylmänä!

Sittemmin olen jopa hiukan riehunut tuolla kasvimaalla, taistellut rikkaruohojen kanssa ja nautiskellut päiväköllöistä antaumuksella. Kasvimaalla ei ole vielä tapahtunut mainittavaa, taimet ovat hengissä ja herneistä on itänyt perinteiseen tapaan alle puolet. Koska salaateista ei näy vielä vilaustakaan, saattaa olla että satoa korjataan sitten lokakuun puolella. Tiinan kasvimaa oli kadehdittavan virkeässä kunnossa, eilen Mairen synttäreiden juhlinnan lomassa tein siellä kierrosta. Muistin,että palsternakka ja punajuuri on unohtunut tänä vuonna laittaa kokonaan...uuuh!
Mutta tänään kävimme Tiinan kanssa moikkaamassa adoptiosiskoamme Piiaa ja hänen pesuettaan. Jos on pesue vaikuttava näky, niin kyllä oli kasvimaakin. Tiinan ja mun naamat vihersivät kilpaa kateudesta pinaatinlehtien rinnalla kun taivastelimme reheviä penkkejä ja kasvihuoneen sen seitsemän sortin kasveja. Karmeimmalta tässä tuntuu se, että mulla ei ole edes lapsia hoidettavana ja mun kasvimaani on KAIKKEIN ANEEMISIN!!! Olihan mulla onneksi ne häät työllistämässä keväällä, niiden piikkiin voi laittaa paljon, voihan? Siis tämän kasvimaakilpailun mä häviän niin kympillä. Katotaan vaan niin taas mun kaikki perunatkin on ihan vihreitä....

Banaanikakku kypsyy  pyhje ympärillä!

Evästä reissuun.

Nyt tämän illan ohjelmanumerona yritän valmistautua Virolahdelle Jukolan hulinoihin. Lähden Kuhmalahden Kisan ihanaisen Venlojen viestin joukkueen varajäseneksi (=heikoin lenkki) ja huoltajaksi. Kunnon kisafiiliksen ja pääsyn kärkikymmenikköön takaavat tietysti oikeanlaiset kisaeväät ja onnistunut nestetankkaus. Nopeat ja hyväät eväät saa leipasemalla välimeren pannukakun ja reissusuosikkini banaanikakun. Suolaista ja makeaa. Siihen sitten voikkareita, teetä, mehua ja parit mehukeitot niin eiköhän niillä yhdet kisat pärjätä. Naapurin Marko lupasi meille hyyrypaikan niiden teltta-alueelta, joten täytyy kai sitten ottaa myös vähän kisajuomaa mukaan poikia varten. Kun yön pimeinä tunteina pääsevät metsästä teltoille niin jekkupullo hoitanee palautumisen.

Aamulla kukonlaulun aikaan ylös ja nokka kohti uusia seikkailuja!