Halkomäki:Yhtä juhlaa!

 

Uusi leninki roikkuu naulapuulla komeron ovessa, pienten herrasmiesten kauluspaidat silitettyinä tuolin selkänojalla. Hiuspinnit, kynsilakka, korvakorut ja huulipuna lipaston päällä valmiina. Remmikengät odottavat lattialla pehmeäksi käveltyinä. Diorin suosikkituoksu viimeistelemässä hääjuhlan tunnelmaa.

 

 

 

 

Hääpäivän aamuna herään kahden tunnin yöunien jäljiltä kuumeisen ja huonovointisen pienen miehen vierestä. Yöksi laitetusta virkistävästä, kiinteyttävästä, kosteuttavasta, nuorentavasta ja nätintävästä ja vaikka mitä ihmeitä tekevästä kasvonaamiosta ei ole jälkeäkään. Silmänaluset mullottavat mustina. Pieni mies tuhertaa itkua ja käpertyy aina vain lujemmin kainaloon. Päivä menee kirjoja lukiessa ja videoita katsellessa, pienet kainaloiset molemmissa kainaloissa. Iltapäivällä puen sen pienemmän ja laitan rusetin kaulaan, valmiina juhlaan, noutaja voi tulla!

 

Jäädään potilaan kanssa kaksin kotiin. Harmitus on molemmilla yhtä suuri, itku meinaa tulla silmään pettymyksestä. Hääjuhlia on odotettu koko kesä, fiilistelty ja valmistauduttu kerrankin oikein rauhassa. Illalla haetaan muutama mansikka mansikkamaalta ja herkutellaan, höpötellään mukavia. Mietitään, miten pikkuveli mahtaa pärjätä juhlissa. Tanssiikohan se? Kahdeksan jälkeen kotiovella on pieni pellavapää, rusetti vinossa ja touhua täynnä. Kiipeää syliin ja halaa tiukasti, moiskauttelee suukkoja poskelle. Iltapalan kautta kaksi väsynyttä unille. Laitan leningin komeroon, korvakorut rasiaan ja kengät laatikkoonsa. Välillä elämä on yhtä juhlaa, toisinaan silkkaa ruusuilla tanssimista.

Halkomäki : Sillisalaattiviikon ponikauppoja ym.

Eipä ole käynyt elämä tylsäksi tälläkään viikolla! Kuvittelin elon tästä jotenkin tasoittuvan kun häät ovat ohi, mutta mitä vielä...seitsemään päivään on mahtunut ihan kaikkea mahdollista. Osa olisi saanut ehkä jäädä mahtumattakin! 
Tässä tiivistetty viikkokatsaus kuvien kera:

Maanantai meni melkoisen juhlaväsymyksen kourissa. Kävin päivällä töissä "lepäämässä" vain todetakseni, että ysien maantiedon kokeet ovatkin vasta viikon päästä. Tuli aika lahopää olo. Muistin sentään käydä syömässä ja mennä lopuille tunneille, ja onneksi ohjelma oli suht kevyt.
Olin suunnitellut illalla pientä hölkkälenkkiä, mutta melkoisen nopeasti vajosin kotona jonkinasteiseen koomatilaan, makasin sohvalla ja söin varmaan puoli kiloa häistä ylijääneitä Geishakarkkeja. Finneistä viis kun juhlat on juhlittu! Torkahdin toviksi ja söin vielä vähän lisää karkkeja. Jossain vaiheessa kömmin petiin onnellisena siitä, että edessä olisi vapaapäivä koulusta. Lepoa!

Tiistaina nukuin puoli kymmeneen. Söin aamupalaksi pari kourallista Geishakarkkeja ja lautasellisen kaurapuuroa.Tuntui jopa hetken siltä, että elämä voittaa. Että tässä on jonkin uuden alku, niin kuin Rane Vekkilä joskus totesi. Katselin elämää ja kotia aivan uusin silmin; tämäkös se on se meidän koti...siivoaako täällä koskaan kukaan...kuka meille tuo ruokaa jääkaappiin...onko mun vaatehyllyni oikeasti näin tyhjiä...miten noi pelargoniat on noin nuupahtaneita...missä välissä hortensia ja kiinanruusu ovat kuolleet...kuka tappoi viikonlopun aikana mun basilikat...mistä noita sanomalehtiä meille kertyy...kuinka pitkä on villakoirien odotettu elinikä...OIKEASTI! Minkä ihmeen kaaoksen keskellä me ollaan eletty? Viimeiset kuusi viikkoa? Siinä sitten pamahti kätevä emäntä -vaihde päälle. Myllytin viisi koneellista pyykkiä, siivosin keittiön, tyhjensin jääkaapin kaikesta maatumisasteella olevasta mujusta ja täytin veroilmoituksen. Pehmeä lasku aviovaimon arkeen. Sitten pieni ryhtiliike ja Onkkaalaan perusturvan kokoukseen.
Illalla taas aivan tolkku pois, onneksi kotona oli toinen samanmoinen raasu.

Keskiviikkoa valkeni toiveikkaana, ei tänäänkään töitä, lähdenpä siis verho-ostoksille Lielahteen. Ensin rautakaupalle tekemään kukkatilauksia, siitä kaksi tuntia oletetusta aikataulusta jäljessä ostoksille. Verhot löytyi. Hesen kerrosateria maistui taivaallisen hyvältä ja oli varma valinta illan suunnistusosion tankkausta ajatellen. Oikeasti, huh, melkoista moskaa... Tampereelta pikaisesti kotiin Kangasalan kirpparin kautta. Mukaan tarttui lauma poneja ja ihana keltainen emalikulho siskolle! Muistelin,että sillä on Puntarissa samanlainen punainen ja tämä keltainen mätsäisi sen kanssa mainiosti. Poneja olen metsästellyt jo pitkään pikkulikoille leikkikaveriksi sellaiseen euron kipalehintaan. En vaan tiedä, että onko meillä jotenkin huono hoito ja ankea tallipaikka kun ne ponit eivät yleensä viihdy meillä kovin pitkään. Ensin ne muuttavat mummolaan, sieltä sitten Kuhmalahdelle ja sille tielleen jäävät. Kun ne kuulemma niin kovasti haluavat mennä kyläilemään...ja Maire haluaa tehdä niillä leluvaihtareita mun kanssa, viimeksi se toi kaksi autoa tilalle! Iltapäivällä vielä käynti Luopioisissa ja sieltä kotiin viideksi. Pieni välitankkaus ja Kuhmalahden rastihirmujen kanssa iltarasteille. Toiset rastit menivät jo vähän rennommissa tunnelmissa ja hetkittäin matkantekoon sai ihan mukavaa seuraakin. Illalla kotona kevyttä siivoilua sunnuntain hääkahvituksia silmällä pitäen. Ponit vahtivat meininkiä keittiön pöydällä...

Torstai meni koulussa perjantain reissua organisoidessa, hirmuinen härdelli ja into piukassa olevat oppilaat. Kotona sovitin uusia verhoja, ne näyttivät KAMALILTA keittiön ikkunassa. Niiden piti olla vihreät, mutta ne olivat jotain keltaisen ja oksennuksen väliltä. Vanhat saivat kelvata. Illalla jatkui siivousurakka, julmetun puhtaan pyykkivuoren selvittely onko mulla oikeasti näin monet sukat ja uusien pyykkikoneellisten myllyttäminen mistä tätä pyykkiä oikein tulee, loppuhuipennuksena olohuoneen tehopuhdistus kenen nämä suklaiset kädenjäljet on sohvatyynyssä, kuinka paljon pölyä tarvitaan yhteen astmakohtaukseen? Ensimmäistä kertaa olin helpottunut siitä, ettei Marttojen puheenjohtajien koteihin tehdä liiton puolesta mitään tarkastusiskuja! Olisin varmasti saanut potkut...

Perjantaiaamu valkeni viittä vaille neljä. Ripsiväriä naamaan ja koululle. Pikkubussilla Turkuun ja siellä Silja Line otti meidät syleilyynsä Galaxyn merelliseen tunnelmaan. Meille ei kukaan ollut etukäteen kertonut, että laiva on Tattoo Båten 2011. Ja että se on täynnä päästä varpaisiin asti tatuoituja ja lävistettyjä ihmisiä. Ruotsalaisia. Ja että ne on vielä aamu  kahdeksalla siellä ihan hippatunnelmissa. Aika eksoottistahan se oli juoda aamupäiväkahveja kun seinän takana surisi neulauskoneet... Terminaalissa ryhmälipunmyynnin täti kertoi vain, että laivalla on joku ruotsalainen nuorisoristeily...mutta niistä ei varmaan olisi häiriötä... Ruotsissa nuorison ikäraja on varmaan siinä viisissäkymmenissä? Myönnän avoimesti, että en ole tatuointi/lävistysfani. Joku pieni kuva jossain vattanahan poimussa vielä menee, mutta kun kroppa on kokonaan, kasvoja myöten, ihan kuvien peitossa, niin se menee jo yökötyksen puolelle. No, Maarianhaminasta meidät siirrettiin busseilla toiseen satamaan, jossa hyppäsimme Silja Europan kyytiin. Vatsat kurnien suunnistimme lounaspöytään poronkäristysten ja mustikkakakkujen ääreen. Siinä meinasi mennä soosit väärään kurkkuun kun kaiuttimista putkahti ulos kuulutus, jossa kerrottiin Skandinavian Hunksien shown alkavan laivan yökerhossa klo 16.30. MITÄ??? Hunksit täällä??? Kyseinen risteily oli joku Ladies -teemareissu. Tyttöjen pöydässä haarukat kilisivät tiehään...taxfreehin on ehdittävä ennen sitä...kehdataanko mennä eturiviin...jaa mitä ne Hunksit oikein on...ai sen Martinan mies...niin mitä ne oikein tekee...
Se show oli just niin ällö kuin voi vaan kuvitella. Humalaiset naiset eturivissä olivat just niin kaameita kuin voi vaan kuvitella. Pojat esittelivät trimmattuja ylävartaloitaan milloin missäkin asuissa, mutta siihen se sitten jäikin. Housut jäivät jalkaan. Istuin lamaantuneena yökerhon nurkkapöydässä ja hymyilin itsekseni meikäläisten tyttöjen ilmeille...eihän tuollaisia miehiä paljoa meidän kylän nurkilla pyöri!
Oli elämysreissu. Kahdeksantoista tunnin työpäivän jälkeen mietin, kuka hullu tekee moisia reissuja vapaaehtoisesti kuuden työtunnin palkalla. Mutta kivaa oli. Ja varmasti ikimuistoista! Kauhusta kankeana odottelin viikonlopun ajan palautetta vanhemmilta, viedä nyt viisitoistavuotiaat luokkaretkelle, jossa esitellään tatuointeja, lävistyksiä ja puolialastomia miehiä...........

Lauantaina aamulla rautakaupan puutarhamyymälä kutsui heti yhdeksältä. Mukava päivä silmä poskella ihmisten parissa. Sitten hakemaan kakut Kahvila Onnenkengästä ja kotiin tekemään viimeinen suuri siivousurakka sunnuntain hääkahvituksia ajatellen. Puoliltaöin kaikki oli valmista. Silmä poskella saunan kautta nukkumaan.
Sunnuntai valkeni aurinkoisena. Kasilta ylös, pikainen aamupala ja naapuriin täyttämään lohipaloja tarjoiluja varten. Sitten nopea hiusten harjaus, vähän meikkiä ja mekko päälle. Kahvinkeitin latinkiin ja herkut pöytään. Juhlat saattoivat alkaa!
Olimme kutsuneet kahville, kakulle ja kuohuviinille ne läheiset ihmiset, jotka eivät olleet mukana itse hääjuhlallisuuksissa. Päivä meni nopeasti, ihmisiä tuli ja meni tiheään tahtiin, siinä välissä ehti vaihtamaan aina muutaman sanan jonkun kanssa. Harmitti vaan niin vietävästi, ettei kiireen keskellä mitenkään ehtinyt rauhassa istumaan alas ja jutulle. Ihana oli nähdä monia ystäviä ja sukulaisia pitkästä aikaa ja kilistellä kuohuvalla tapahtuneen kunniaksi. Anopit hääräsivät keittiön puolella ja kaikki sujui kuin rasvattu. Lusikkaleivät, kaneliässät, suklaasydämet, tiikerikakku, omenakanelikakku, suklaatäytekakku, savulohikolmiot ja karjalanpiirakat tekivät kauppansa. Iltasella laskettiin kierroksia alas naapureiden kanssa teemalla "kaljaa ja mansikoita". Sitten saunaan. Iltamyöhällä keittiön pöydän ääressä istui onnellinen aviopari lasittunein katsein. Anopit makasivat varmaan samanaikaisesti kotisohvillaan jalat pystyssä....
Rankkaa puuhaa tuo naimisiinmeno, mutta kerrankos sitä!

Uusi viikko alkoi flunssaisena ja päänsäryn kera. Väsymystä. Nyt sohvalle päikkäreille ja burana naamariin. Ja muutama Geishakarkki. Sade ropisee rauhoittavasti kattoon ja ikkunasta tulvii sisään jumalaisen raikas tuomenkukan ja uuden vihreän tuoksu.
                                                             Oi tätä Onnea!

Halkomäki : Pompsista vaan sitä ollaan naimisissa!

Sisareni muistikuvien mukaan otsikko on ollut takavuosina jonkun Kauniiden ja Rohkeiden jakson nimenä. 

Meille T:n kanssa se tuli ajankohtaiseksi perjantaina 13. toukokuuta. 

Ja lauantaina 14. toukokuuta. 

Sitten sunnuntaina, 15. päivä sen alkoi itsekin ymmärtää! 

Loppujen lopuksi itse tapahtuma onkin hyvin nopeasti ohi, ihan liian nopeasti. Yksi pompsahdus ja sitä ollaan aviopari! Niin maistraatissa kuin kirkossakin toivoin, ettei se kaunis hetki päättyisi koskaan.

Pienen tuokion ja juhlahetken taakse kätkeytyy usein kuitenkin pitkäaikainen suunnittelu, puurtaminen, hermojen kiristely ja monen palikan saattaminen oikealle paikalle. Toisilla se vie vuosia, toisilla kuukausia. Meillä sen voi laskea melkein viikoissa. Ei askartelua, tyllirusetteja, hääauton valintaa, ruokalistan suunnittelua, hääkakun maistiaisia, pukukarusellia, sukkanauhoja, rakennekynsiä tai hääkarkkeja. Silti, tai ehkä juuri siksi, vietimme ikimuistoisen ihanat kolme päivää häiden merkeissä. Hirmuisella tuurilla saimme hääkirkoksi ja illallispaikaksi juuri ne mitä halusimmekin, joskin kuukautta etuajassa. Finlaysonin kirkko ja Palatsi tarjosivat juhlavat ja tunnelmalliset puitteet pienelle porukalle. Neljänkymmenen hengen salonkiin mahtuivat juuri ne meille kaikkein läheisimmät ihmiset, jotka halusimmekin juhlistamaan tärkeää päivää. Kirkossa avioliiton siunaamisen hoiti oman kunnan kirkkoherra ja molempien siskot osallistuivat tilaisuuteen lukemalla valitsemamme tekstit. Musiikkina kuultiin oma lempikappaleeni kahden nuoren miehen esittämänä.  Kirkon portailla ei heitetty riisiä vaan skoolattiin kuohuvalla. Siitä siirryttiin kävellen Palatsiin illallisille, joille oli varattu noin neljä tuntia aikaa. Ruoka oli hyvää, kakku suorastaan suussa sulavaa! Illan aikana kuultiin monta kaunista puheenvuoroa, hyviä vinkkejä tuleville avioliittovuosille sekä romanttista runoutta. Ei leikitty Jerusalemin suutaria eikä Tuttua Juttua. Ei luovutettu polttarikansioita tai ryöstelty morsianta. Nautittiin hyvästä ruuasta, juomasta ja seurasta ilman kiirettä minnekään. Ilta jatkui vielä pikkutunneille Hotelli Tammerin tunnelmallisessa Vihtorin kirjastossa, kuohuviiniä kului ja konjakki teki kauppansa. Kaikkein urheimmat, kaaso ja bestman mukaan lukien, jatkoivat siitä vielä Ilveksen yökerhoon. HUH!
Romanttiseen hääyöhön kuuluivat shamppanja ja mansikat sekä yölliset lihaskrampit pohkeissa, joiden ansiosta unet jäivät pariin tuntiin. Aamu alkoi niin aikaisin, että ehdimme nauttia jopa kaksi aamiaista, huonepalvelun tekemän sekä myöhemmin normi hotelliaamiaisen kaason ja bestmanin seurassa. Kahvikupin ääressä oli mukava kerrata päivien fiiliksiä!
Näin jälkeenpäin voin todeta, että meidän osaltamme naimisiin meno oli kokonaisuudessaan välitön, tunnelmallinen ja meidän näköinen tapahtuma. Alkaen perjantain maistraatista, kuohuviinihetkestä ja illallisista ystävien kanssa. Sitten lauantain kampaajakäynnit, kirkot ja hääillalliset. Päättyen sunnuntain kiireettömään ja pitkään aamuun, raukean väsyneeseen päivään ja siihen pilviä hipovaan tunnelmaan, jossa leijumme vielä tälläkin hetkellä. Kaiken sen vuoksi kannatti pinnistellä asiat pikavauhdilla valmiiksi, kiristellä ihan hitusen hermoja muutaman kerran, motkottaa miehelle vähän hoitamattomista asioista ja vannoa, ettei ikinä enää toista kertaa!

Hyvät asiat harvoin tulevat ilmaiseksi. Meillä huippufiilikset saavutettiin silti minimistressillä ja keskittymällä olennaiseen. Suosittelen!