Rakas Joulupukki!
Kirjoitan sinulle nyt ensimmäistä kertaa...sitten vuoden 1986. Ihmettelet varmaan miksi et ole enää saanut kirjeitäni? Se johtunee siitä, että sinä et vaivautunut koskaan kirjoittamaan takaisin. Yksipuoleinen kirjeenvaihto on kuule vähän tylsää. Ei millään pahalla...En oikein edes muista mitä kaikkea aikanaan sinulle kirjeissäni kirjoitin, tietenkin kerroin varmaan olleeni tosi kiltti ja toivovani kaikenlaista kivaa pientä ja pienen tytön elämään soveltuvaa tavaraa. Kuten viulun. Taisin olla silloin kuusi vuotta vanha. Muistan kun aattoiltana äiti ja isä kiusoittelivat minua saunassa ja miettivät, mahtaako pukki tuoda viulua noin pienelle tytölle. Hetken aikaa asiaa surkuteltuani olin tuumannut, että olisi vaan pitänyt kirjoittaa siihen kirjeeseen, että toivoo Hanna 63 vuotta! Olit kuitenkin niin tosi kiva kun toit sen viulun!
Vuosien varrella olet tuonut minulle muutakin kaikenlaista tarpeellista; kansallispuvun, potkukelkan, sora-auton, jakkararepun, barbeja, nukkekodin, kuksan, termospullon, villasukkia, vatkauskulhoja, kattiloita, vaatteita ja nyt kaksi ihanaa pientä poikaa. Niiden toimituksessa tosin oli jotain häikkää, koska saapuivat jo hyvissä ajoin ennen aattoa, eikä minkäänlaista lahjakäärettä oltu laitettu, ruseteista puhumattakaan. Vaikka ei se haittaa, ne ovat viulun lisäksi varmasti ne kaikkein parhaimmat lahjat, ja onhan niistä iloa vielä moneksi vuodeksi eteenpäin! Ne onneksi peittävät myös alleen takavuosien suunnattoman katkeruuden siitä, että me ei Tiinan kanssa koskaan saatu autorataa, junarataa, jääkiekkopeliä tai meikkipäätä. Vaikka kaikilla muilla oli.
Ajattelin, että kirjoitan tässä pikaisesti sellaisen meidän perheen yhteisen toivomuskirjeen. Pojat kun eivät vielä osaa kirjoittaa, pienin edes toivoa, ja miäs ei varmasti ehdi tai muista. Tai molempia. Ja ajattelin myös, että koska en ole kahteenkymmeneenseitsemään vuoteen toivonut sinulta yhtään mitään, niin nyt voin toivoa kerralla vähän enemmän. Onhan se ok?
No, mutta aloitetaan sitten:
1. Toivon sinulta kaikkein eniten rauhaa maailmaan. Jos et pysyvään pysty niin edes jouluksi.
Topi toivoo että nälänhädät loppuvat. Ei kinkkua tarvitse kaikkien syödä mutta että nyt kaikki kohtalaisesti pärjäisivät.
Saku haluaisi ihmisille rutkasti lisää hyvää tahtoa. Ettei tarvitsisi tehdä kaikkia kamalia asioita toisille, pitää sukulaisriitoja, heilutella puukkoja ja pyssyjä, varastaa polkupyöriä ja potkia mummoja. Äitikin voisi vaan hymyillä isälle vaikka isä ei ole vienyt roskapussia kahteen päivään, ja uuden lastensairaalan rahat saataisiin kasaan ja rakennusvaihe voitaisiin aloittaa vaikka heti.
Ja mun miäs...sekin varmaan toivoo että minä vaan hymyilisin kun se ei ole vienyt roskapussia.
2. Saku toivoo joululahjaksi auton. Volvon. III-PAAA-auton. Heppa-auton. Lava-auton. Papan auton. Isin auton. Tiian auton. Mummon auton. Auton. Äiti toivoo, ettei enää yhtään autoa lisää tähän taloon. Niitä on jo nyt liikaa. Puolet niistä on nytkin ajettuna sohvan alle ja aamulla niitä metsästetään sieltä pylly pystyssä taskulampun ja harjanvarren kanssa.
Äidin mielestä Saku voisi myös toivoa sarjalippua mummolapäiviin, sellaista, jonka turvin voisi mennä hetkeksi tuuvaamaan ja ajelemaan ännällä ja tuutulla. Se kun on parasta mitä pieni poika tietää. Legoleikkien ohella. MÄ HALUAN MUMMOLAAN! -tekstin voisi vaikka painattaa siihen sarjalipun kanteen.
Topi pienen miehen syvällä rintaäänellä toivoo varmaankin riittävästi unta, runsaasti tissimaitoa ja paljon kainaloaikaa, ja kaikkea sitä meillä jo onkin. Lisäksi se voisi toivoa hängöraund -jäsenyyttä Sakun Mummola-sarjalippuihin.
Toivon, ettei yhdestäkään lasten lahjapaketista löydy mitään Made in Chinaa, lasten pakkotyöllä tekemiä lahjoja lapsille. Toivon, että kummit ja mahdollisimman moni muukin laittaisi tänä vuonna poikien lahjan sijasta rahan uuden lastensairaalan keräykseen, tai johonkin muuhun lapsia auttavaan hankkeeseen. Meidän nasuilla kun on kaikkea mitä elämäänsä kaipaavat juuri nyt, ja maailmassa on niin hirmuisen paljon lapsia joilla ei ole yhtään mitään. Paitsi kurjuutta. Ja jos jotain pientä haluaa kuitenkin antaa, olkoon se vaikka sitten kuusenkoriste. Mielellään Homemade tai Made in Finland.
Mun miäs ehkä toivoo että se muistaisi keksiä jotain mitä toivoa. Siis jotain muutakin kuin iloisempaa, nuorempaa, virkeämpää, kiinteämpää ja hyväluontoisempaa vaimoa. Ja ettei kinkku lopu maailmasta. Tuo sille kassillinen erilaisia polkupyöränosia. Mielellään sellaisia jotka eivät sovi sen pyörään. Se timpraisi niiden parissa monta päivää ja toivottavasti unohtaisi mennä töihin. Vaikka pariksi viikoksi. Lisää yöuntakin se kyllä kaipaisi, että jos sinulta jotain lahjakorttia sen aiheen tiimoilta löytyisi niin kiva.
Minä toivon ensisijaisesti lisää kärsivällisyyttä. Edes pari laatikollista. Pari vara-akkuakin olisi kiva. Ja perheelle yhteistä aikaa. Nuorempi naama ja parempi muisti olisivat myös aika halutut. Ja uudet villasukat!
Että sellaista.
Tässä kaikki nyt tältä erää, nähdään sitten aattoiltana!
Parhain terveisin: Hanna, 22 vuotta. Vai mitä se nyt olikaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti