Halkomäki: Illan varjoon himmeään...

Just nyt ja näillä säillä en ehkä tiedä mahtavampaa puuhaa iltasella kuin mennä metsään pienelle kävelylenkille. Siellä odottava kokonaisuus on tyrmäävän ihana! Vihreän sävyt eri muodoissaan, kuusien tumma yksinpuhelu ja mustikanlehtien hillitön kirpeys istuvat kaikessa sopusoinnussa luonnon omassa väripaletissa. Siellä täällä viime vuoden kesä näkyy vielä ruskean ja harmaan sävyissä, mutta kohta vehreys peittää kaiken sen alleen.

Hämärässä kuusikossa käenkaali kukkii valkoisina helminä, mättäillä mustikka avaa kukkalyhtyjään kohti valoa. Muurahaiset vaeltavat poluillaan, tikka hakkaa vanhaa haapaa ja linnut pitävät iltakonserttiaan. Polku mutkittelee läpi kylmien ja lämpöisten kohtien, tuoksut vaihtuvat metsätyypin mukaan ja tyynessä kevätillassa aika tuntuu pysähtyvän täysin. Ja se valo! Illan alas painuva aurinko horisontissa, keltainen kulta maalaa männynrungot loistaviksi ja siivilöityy oksiston läpi valojuoviksi puiden sekaan. Ja ne hyttyset kans. Ihanaa...
Ei siihen sitten muuta enää tarvita. Tässäkin setissä meinaa olla liikaa aistinautintoa ihmismiellelle.
Parasta ruumiin- ja sielunhoitoa! Ainakin mulle. Just nyt. Ja näillä säillä. Tai no, kysykää vaikka elokuussa, ihan yhtä ihanaa siellä on...tää on niin mun laji!

Edit.
Tänään vedin pienen iltakävelyn umpimetsämeiningeillä. Jumaleissön että mustikka kukkii, oletteko huomanneet? En varmasti koskaan ole nähnyt tuollaista kukintaa kuin nyt!!! Voin jo sieluni korvin kuulla niiden lukuisten äkäisten mummojen onnesta kiihkeät huokaukset kun ne katselevat sitä kukkamerta ja kiiruhtavat koteihinsa vaihtamaan punaiseen nissanmicraansa öljyt että varmasti heinäkuun lopussa saavat nopean startin ja pääsevät ajamaan hiihtoladunpohjaa pitkin keskelle metsää ja ensimmäisenä parkkeeraamaan just siihen parhaan rinteen juurelle missä mustikat kypsyvät ensimmäisinä ja poimimaan sieltä ne puoliraakaiset marjat sankoihin ettei kukaan muu varmasti kerkiä ensin.

Palaan tähän tunnelmaan sitten heinäkuussa.