Halkomäki: Kotiutumista

Koti. Aina kiva tulla reissusta kotiin. Olkoonkin, että tällä kertaa viikon matka pohjoiseen tuntui aivan kesken jääneeltä. Mutta pääseehän sinne taas uudestaan, vaikka sitten kesän kynnyksellä tunturipuroja ihmettelemään.

 

 

Tänään ollaan notkisteltu kolmentoista tunnin automatkan puuduttamia vartaloita. Mikäs sen parempaa hommaa kuin keväinen puusavotta, suomalaista kansanperinnettä ihanimmassa muodossaan. Aurinko paistoi, aivan tyyntä ja ilmassa tuoreen puun huumaava tuoksu.

 

 

Jäät pitivät sellaista mulinaa ja mulsketta että välillä ihan hirvitti. Silti piti päästä evästauon päätteeksi toisen kansanperinteen, pilkkimisen pariin. Koekalastuksen saalis
oli vähäinen, mutta eipä haitannut. Tiikerikaloja ehtii jahdata taas kesällä mato-ongellakin.

 

 

 

Savusaunan edustalla nautitut päiväkaffet maistuivat taivaallisen hyvältä. Pakko oli kurkata sisälle saunaankin ja nuuhkia sen ihanaa tuoksua. Kesä.... Vielä talviteloillaan oleva sauna houkutti jo siivoustalkoisiin ja kevään ensimmäisiin löylyihin, joita odotellaan varmaan jäiden lähtöön saakka.

 

Edessä on hulinaviikko, kun reissun jäljiltä pitää hoitaa asia jos toinenkin. Ihana arki ja  ihana siivous&pyykinpesu-urakka odottavat huomenna. Niitä kohti hyvissä fiiliksissä!!!

Halkomäki: Puuhamaa(seutu)

Kait tässä on ihan turha enää mitään takatalvea odotella. Pipot vinttiin ja varvastossut esille! Jotenkin ei pää pysy mukana tässä kevään edistysrykäisyssä, mulla on ihan pasmat sekaisin. Ja pashat myös. Pihassa on kohta pakolliset kevättyöt tehty eikä ole vielä edes toukokuu, köllöäkö tässä sitten vedetään mansikkakarnevaalien alkuun saakka? Viime viikolla tajusin könytä kellariin ja hakea rakkaat pelargoniani päivänvalon vaikutuspiiriin. Yleensä olen tehnyt sen jo maaliskuun puolella. Myös basilikat on vielä kylvämättä, sekin normaalisti maaliskuun heiniä. Kasvimaa on kyllä jo siistitty, kasvulaatikot käännetty ympäri, omenapuut leikattu, ruusupuskat katkottu, pionipenkit haravoitu, yrttipenkin vanhat puureunat purettu, polttopuita tehty ja risuja kärrätty urakalla. Kaikenlaista sieltä ja täältä, mutta ei mitään sellaista mitä yleensä tähän aikaan tulee tehtyä rauhalliseen tahtiin. Nyt on sellainen sekopäinen hötäkkäfiilis kun kelien puolesta olisi mahdollisuus tehdä melkein mitä vaan! Onneksi on nuo kaksi elämänvaikeuttajaa täällä kotona niin eipähän lähde homma lapasesta!

Viime syksyisen kaivinkoneurakan jäljiltä meidän pihaan syntyi sellainen kiva pieni tasanne, jonne aion toteuttaa pitkäaikaisen unelmani: pyykkinarut! Pitkänä perjantaina oli hyvää aikaa siistiä tätä paikkaa lapion ja piikkiharavan kanssa. Ja fiilistellä. Siinä ähisten kiviä kaivaessani mieleen putkahti taas legendaarinen keskustelu Kerkko Koskisen kanssa takavuosien Kirkastusjuhlilla. Kun Kerkko ihan vilpittömästi kyseli, että mitä te täällä maalla oikein teette? Niiku vapaa-ajalla? Niin, no, mitä me täällä nyt tehdään...mitä vaan! Vaikka kaivetaan kiviä. Tekemistähän olisi enemmän kuin aikaa. Jos oikein rupeaisi listaa tekemään siitä, mitä me täällä tehdään, niin jo keväästä loppusyksyyn tulisi aika pitkä luettelo. Talvellahan me  tehdään vaan lumitöitä ja lämmitetään puuhellaa. Eilen pyörälenkillä just katselin, kuinka yhden sun toisen pirtin pihassa oli joko kasa koivurankoja, kasa klapeja tai klapikone odottamassa urakan alkamista. Varma kevään merkki. Puusouvi on kokonaisuudessaan sellaista mahtavan meditatiivista hommaa!



Tänäkin vuonna aion näiden tekemisten kanssa noudattaa rankan minimalistista linjaa, niin kuin kolmena edellisenäkin kesänä. Tein listan josta en aio lipsua:

• yhden ruusuja villinä rehottavan kukkapenkin laitan uuteen kuosiin, ehkä jotain ikivihreitä?
•  puolikkaalle mansikkamaalle tempasen uudet penkit ja taimet
• kasvatuslaatikoihin kylvän maltillisesti jotain takavuosilta tuttuja herkkuja; porkkanaa, salaatteja, lehtikaalia, herneitä ja kesäkurpitsaa. Ja mitä näitä nyt on. Ja jos saan jostain taiottua yhden kasvatuslaatikon lisää, niin teen siitä yrttipenkin.

Onhan siinä jo hommaa kerrakseen, Perimmäinen tarkoitus tässä puuhailussa on paitsi pitää perhe ruoassa ja polttopuissa, niin pikku hiljaa muokkailla tätä pihaa&puutarhaa mahdollisimman helppohoitoiseksi. Siinä sitä ajanvietettä piisaa, piisaa niin paljon että saisi se Kerkkokin tulla joskus vaikka vähän talkoisiin!

Iltateen ääressä jäin itsekseni miettimään, että mitäköhän ihmiset tekee kaupungissa keväisin?  Niinku vapaa-ajalla? Mitä kaupunkilaiset tekee keväisin? Muutakin kuin istuu terasseilla. Onko niillä jotain keväthommia kerrostalokaksioissa? Mihin miehet purkavat sen kaiken keväisen testosteroiniryöppynsä, kun kerrostalon pihalta ei saa kaataa puita? Onko kaikilla joku kaveri jolla on mökki ja jonne voi mennä tekemään klapeja ja muita sielunhoidollisia kevättöitä? Vai puuttuuko kaupunkilaisilta tämä keväthommageeni kokonaan? En tiedä, mutta jo ajatus kevättyöttömyydestä rupesi ahdistaan!

Halkomäki : Savottaemäntänä

Ihan plokin alkumetreillä kirjoitin siitä, että mielekkäässä elämässä on aina mukana hitunen eloonjäämiskamppailua. Sitä, että itse hoitaa elämänsä eteen tiettyjä juttuja vaikka hampaat irvessä, mutta hoitaa kuitenkin. Tietää, että pärjää, vaikka tulisi kuinka ankara talvi tai helteinen kesä, myrskyisä syksy tai kaatosateinen kevät. Tai Nasan sateliittiromua niskaan. Tai melkein mitä vaan! Kahtena viikonloppuna täällä Halkomäessä on toteutettu juurikin tätä periaatetta, ja tiedättekö mitä?! Vitsit että on niin hyvä fiilis ja iloinen mieli!!! Kroppa on kuin jyrän alle jäänyt, mutta puita on taas valmiina yhden talven tarpeiksi.  

(Suorastaan hykertelen täällä itsekseni kuin Ruurik ja Hamsteri Veikko Huovisen elokuvassa Hamsterit konsanaan...kannattaa muuten katsoa kyseinen pätkä, tai sitten lukea se kirjana. Aivan loistavia molemmat ja sopivat juurikin näin syksyyn!)

Poissa on palmupuu...

Toissa viikolla perjantaina pihasta lähti se huojuva palmupuu, joka vietti ensimmäisen elämänsä ihan vaan pihakoivuna. Siitä ehti jo tulla melkein nähtävyys meitin kylällä, ja kun moottorisahamurhaaja kiipesi siihen viimeistä kertaa saha laulaen, sain useammankin tekstiviestin siitä, miten kurjaa on että eksoottinen maamerkki nyt katoaa lopullisesti. Koivusta tuli julmettu kasa isoja pöllejä, loistavaa polttopuuainesta.

Melkoisia rytöpuita...

...oksa kerrallaan puusta alas...

Sunnuntaina kaatovuorossa oli pari pienenpää pihakoivua, jotka olivat päässeet kasvamaan sellaiseen muotoon, että näyttivät lähinnä suurilta luudilta tien laidalla.  Oma mystinen metsätyömieheni T päästi sisäisen metsurinsa valoilleen ja pisti puut nurin. Tosin välillä siihen tarvittiin hiukan ylimääräistä naruohjausta latvuston läpi kulkeneiden sähköpiuhojen takia. Ei viitsitty maksella Vattenfallin miehille sunnuntaityölisiä katkenneiden johtojen korjauksesta.

Meikäläisen työkaveri!

Meikäläisen osana oli lähinnä kevyet vesurihommat ja myöhemmin sain hurautella oksasilppurilla puiden oksat näppärästi muhjuksi. Että ihmiskroppa kiitti siitä, että pääsi pitkästä aikaa ruumiilliseen työhön!!! Siis kiitti sillä hetkellä...mutta ei enää illalla, saatikka yöllä. Yön hiljaisina tunteina oli aikaa tehdä katumusharjoituksia kun lantio huusi hoosiannaa ja pieni ihminen jossain tuolla vatsan uumenissa piti seuraksi omaa väsymätöntä ralliaan.






No, viikon mittaan olen hissuksiin siivoillut pihaa ja kuskaillut pienimmät puut pois. Tänä viikonloppuna oli sitten puusavotan toinen osa vuorossa, ja vahvistuksesi siihen saatiin naapurin senioritiimi teemalla "omat kirveet mukaan". Homma sujui kuin liukuhihnalta: T pilkkoi valtavia pöllejä halkaisukoneella käsiteltävämpään muotoon, Isä veteli ne kirveellä klapeiksi ja Äiti kärräsi niitä minulle puukatokseen pinottavaksi. Viitisen tuntia siinä vierähti, että kaikki pöllit oli polttopuina. Vielä olisi jäljellä moottorisahaurakka sahapukin äärellä; oksat pitäisi pieniä sopiviksi pätkiksi ja osa varmaan niistä vielä halkaistakin. Että kyllä riittää kirveelle töitä!






 Ihaninta oli olla ulkona upeassa syyssäässä ja puuhailla jotain hyödyllistä. Oma urakkani oli kevyt mutta tuntuisa siltikin, muut saivat hikoilla tosissaan. Kahvitaukoa ja mehuhörppyjä lukuun ottamatta työtahti oli tiivis. Yksi puukatos on jo täynnä, viereinenkin täyttyy kohtapuoliin.

Kovasti olisi tehnyt mieli napsia kirveellä klapeja ja riehua ihan kunnolla hiki irti, mutta minkäs teet. Väitän, että polttopuiden tekeminen kaikissa vaiheissaan on parasta mitä nainen voi tehdä syksyllä housut jalassa! 

Kokeilkaa vaikka!