Halkomäki: Kukkopillitalon kakkuohjeita ja aamun ajatusvirtaa

Terveiset täältä kukkopillitalosta! Nyt jo kolmatta vuorokautta myrskypuuskat pistävät parastaan ja vanha talo mäen päällä saa siitä oman osansa. Viimeiset kaksi yötä on mennyt meni aika hatarilla unilla. Viime yönäkin yläkerrassa vinkui ja ujelsi, vihelsi ja ryskyi vimmatusti kun tuuli pamautteli massaansa täydellä voimalla talon päätyyn. Siinä sitten pimeydessä itsekseni mietiskelin, että lentääkö ne ikkunalasit sisään nyt vai heti. Ihme kyllä, toistaiseksi vielä ehjinä! Mutta niin kauhea konsertti oli läpi yön, että koko porukka nukkui huonosti. Kukkopillitalo. Ja kyllä, sähkökatkoja odotellessa!

Hatarista unista ja vähän väsyhköstä naamataulusta saankin sitten kivan aasinsillan...kakkuihin! Väsyneenä kun usein tekee mieli makeaa, eiks je? Onneksi tänäänkin kaapistä löytyy vähän joulusuklaiden jämiä....
Ennen joulun pyhiä leivoin muutaman kakun myyjäisiin ja pyhien mentyä leivoin lasten kanssa kotiinpaluukakkua. Nämä kaksi eri kakkua painivat sarjassa superhelpot ja nopeat. Sekoitellaan vaan! Ja helposti muokattavia ovat myös. Niitä harvoja leivonnaisia mitä lastenkin kanssa saa ilman suurempia hermoromahduksia tehtyä. Ja mikä parasta, näiden kanssa ei oikein voi epäonnistua!

Maustekakku

200g voita

5dl vehnäjauhoja

3 374dl sokeria

1 1/2tl ruokasoodaa

1tl kardemummaa

1tl kanelia

1tl inkivääriä

1tl pomeranssinkuorta

1tl neilikkaa

1/2tl maustepippuria

2dl maitoa

2 munaa

Sulata voi ja jäähdytä. Sekoita kuivat aineet keskenään. Riko munien rakenne kulhossa, lisää maito ja voisula, kaada kuivien aineiden joukkoon. Sekoita tasaiseksi.
Voitele ja jauhota 2 litran rengasmallinen kakkuvuoka, kaada taikina vuokaan ja tasoita pinta.
Paista 175c uunin alimmalla tasolla 55-60 minuuttia. Tarkista kypsyys tikulla, mutta varo paistamasta liian kuivaksi.
Anna kakun köllötellä vuoassa 15 minuuttia ennen kumoamista. Jäähtyneen kakun päälle voit sihdata tomusokeria tai laittaa samaa päällistä kuin seuraavassa ohjeessa mainitaan. Kakku säilyy hyvin peitettynä jääkaapissa ainakin viikon.

Kahvinen kotiinpaluukakku

250g voita

1dl kaakaojauhetta

1dl vahvaa kahvia

3dl sokeria

200g jogurttia (kahvi, maustamaton, tms.)

3 munaa

5dl vehnäjauhoja
(pähkinä- tai mantelirouhetta)

1,5tl kanelia

1,5tl inkivääriä

1/2tl neilikkaa

2tl leivinjauhetta

1/2tl suolaa

Sulata rasva, lisää kaakaojauhe ja kahvi, sitten sokeri, jogurtti ja munat. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Kaada voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan (n. 2l) ja paista 200c 45 minuuttia tai kunnes kakku on tikulla kokeiltaessa kypsä. Anna jäähtyä.

Kuorrute

(riittää kahteen kakkuun)

100g tummaa suklaata

1prk (397g) kondensoitua maitoa

koristeeksi marjoja

Paloittele suklaa, kuumenna kattilassa maitoa ja suklaapaloja kunnes suklaa on täysin sulanut. Älä keitä. Valuta hieman jäähtynyt kuorrute kakun päälle ja koristele marjoilla.

No mites se uusi vuosi on sulla vierähtänyt käyntiin? Onko hyvät pöhinät? Meillä ollaan rauhaksiin palailtu arkeen ja sopeuduttu etelän elämään ja vähäiseen lumeen. Onneksi meidän kotiinpaluupäivänä oli täälläkin taas pakkasta ja maa valkoisena, ja siitä eteenpäin saatiinkin kunnon lumipyryä ja pakkasia muutaman päivän ajan. Kiva on olla kotona ja käynnistellä harrastuksia ja punoa juonia uudelle vuodelle. Loma pohjoisessa meni sairastupaa pitäessä, mutta oli silti hyvä loma!

Olen kyllä ihan hirmuisen innoissani tästä alkaneesta Suomen synttärijuhlavuodesta! Kerrankin Suomessa tapahtuu jotain isosti, ja aina Hangosta Petsamoon juhlitaan kokonainen vuosi. Tai no ei ihan Petsamoon, mutta sinne päälaelle kuitenkin. Jotenkin tuntuu että suomalaiset on aika vaisuja juhlijoita, jos verrataan vaikka tuohon läntiseen naapurimaahamme. Nyt meillä on kyllä näytön paikka!  Aitoossa meillä Martoilla on muutamia juhlavuoden tapahtumia, joista eniten odotan heinäkuisia "Sadan sortin päiväkahveja", jotka tarjoillaan Martan päivänä täällä upeimmassa mahdollisessa miljöössä, Knaapin tilalla. Juuri siellä, missä minä lapsuuteni olen viettänyt lehmien keskellä ja navetan puuhissa Sirkka-emännän kanssa. Kokonaan remontoidut rakennukset ja kaunis pihapiiri huokuvat vanhan ajan kartanotunnelmaa ja ovatkin näin upea paikka juhlakahveille. Valmistamme sinne tosiaan sataa erilaista tarjottavaa sadan vuoden herkkukimarasta. On siinä puuhaa, mutta yhdessä tekeminen on niin tosi mukavaa! Ja muitakin mukavia tapahtumia täällä piisaa. Kyllikit koittavat erityisen aktiivisesti kiertää kotiseudun juhlavuoden kekkereitä helmat hulmuten, joten raporttia pukkaa tänne plokiinkin varmasti kerran jos toisenkin!

Muuten vuosi on vailla sen suurempia suunnitelmia. Mitään isompaa ei ole tiedossa henkilökohtaisella tasolla, katsotaan mitä elämä tuo tullessaan. Tarkoitus olisi pitää hyvää huolta perheestä, läheisistä ja parempaa huolta itsestä kuin aikoihin. Etenkin sydämestä. Se on raasu ollut lujilla. Toivon terveyttä, iloa ja tasapainoista elämää. Onnihan minulla jo onkin!
Jos jotain oikein todella saisi toivoa, niin toivoisin positiivisia turvapaikkapäätöksiä ystävilleni ja kaikille muillekin jotka sen vilpittömästi tarvitsevat. Ja muutamalle ystävälleni ja ystävän läheiselle toivoisin erityisesti terveyttä, erityisesti!!! Halit M&J!!!

Tämäkin alkanut vuosi on täynnä asioita, joista olla kiitollinen. Edelleenkin. Ihmisistä, jotka ovat ympärilläni, lähelläni, olen varmasti eniten kiitollinen. Lapset, puoliso, siskot, perhe, suku, ystävät, tuttavat, ihanat appivanhemmat ja miehen puolen sukulaiset, kotikylän väki. Kaikki mieleenpainuvat kohtaamiset tuntemattomienkin ihmisten kanssa ovat suuri ilonaihe. Terveys. Koti. Rauha. Suomi. Elämä. Kaikki hyvin!

Elämä on muuttunut paljon viimeisten vuosien aikana. Nyt alkaa tyyntyä. Olen jo viimeisten viiden vuoden aikana aloittanut kokonaisvaltaisen karsimisen. Tavaroista, harrastuksista, tekemisistä, menemisistä. Yksinkertaistaminen tuo uutta tilaa ja rauhaa. Antaa voimia ja uusia näkökulmia. On vapauttavaa keskittyä olennaiseen ja siihen, mikä tuo oikeasti iloa ja tuntuu tärkeältä juuri nyt. Viimeisenä ajattelin tämän vuoden aikana keskittyä omaan mieleeni, ja karsia sieltäkin pois turhaa kuormaa. Olen aina ollut kova huolehtimaan ja vähän murehtimaankin. Yritän päästä eroon siitä, ettei minun tarvitse ihan kaikkea huolehtia, eikä kaikkia maailman murheita, sotia ja vääryyksiä kantaa painolastinani. Asiat, joihin en voi mitenkään vaikuttaa, saavat tulla ja mennä. Mutta ei jäädä. Keskityn hyvään ja kannan sitä mukanani. Vähemmän on todellakin enemmän!
No, tuo ajatustaso ei ole ihan helppo juttu minulle. Mutta onneksi matka on jo hyvässä vauhdissa, monttuineen ja mäkineen!

Toivon sinullekin lukija siellä, mitä parhainta alkanutta vuotta 2017.

Myös sitä terveyttä, iloa ja tasapainoa elämään!

Tehdään tästä hyvä vuosi! Suorastaan erinomainen!

Maitolaiturilla meno jatkuu entiseen malliin, olemme Tiinan kanssa tosi iloisia kaikista teistä jotka täällä vierailette! Teitä on kuitenkin useampi sata!!!

HALIJAPUSU!

Puntari: Mikä mua vaivaa?

Eilen purin ahdistuneena tuntemuksiani miehelleni.
Mikä mua oikein vaivaa? 
Syksy ja alkutalvi on ollut outo, siis kirjallisuusmielessä. Siinä missä aikaisempina syksyinä luen kirjoja liukuhihnalta, tänä vuonna ei ole oikein mikään kolahtanut. Koskaan aiemmin en oo jättänyt näin montaa kirjaa kesken kuin nyt. Ja vieläpä suosikkikirjailijoilta! Sori vaan Juha Itkonen, et saanut mua syttymään. Kiitti ja hei Cecilia Ahern, kerrontasi ei tällä kertaa kolahtanut. Tack onh adjö. Kirja kiinni ja takaisin kirjastoon.
Nyt jo vähän ahdistaa avata uutta kirjaa tai käydä edes kirjastossa. Mitä jos taas parin ensimmäisen luvun jälkeen totean, että kiitti mutta ei kiitti?
Jotain valonpilkahduksiakin sentään on. Helena Liikanen-Regnerin Maman Finlandaise -kirjan ahmin parissa päivässä, Jenni Pääskysaaren ja Mikko Kuustosen Isän tyttö - Tytön isä vanheni lukemattomien listalla vain jouluaaton ja päivän. Olisko tästä vedettävissä se johtopäätös, että tällainen realistisempi kirjallisuus nyt vaan iskee paremmin. Pää ei kestä kertomakirjallisuutta? Kovalevy täyttynyt tarinoista?

Uuteen vuoteen lähden muutenkin omituisin fiiliksin. Aikaisemmin tammikuun eka päivä on tuonut sellaisen raikkaan tuulahduksen henkisesti: Nyt kaikki on mahdollista! Pöytä on puhdas! Edessä on vaikka mitä kivaa ja ihmeellistä!
Tänä vuonna vuosi vaihtui, minä ja ajatukseni pysyimme samana. Ei kutkuttavaa jännitystä uuden kalenterivuoden kohdalla. Ei odotuksia, suunnitelmia, tavoitteita. Oikeastaan en edes tajunnut, että vuosi vaihtui.

Mitähän tää sitten mahtaa tarkoittaa, mene ja tiedä. Kaikki tämän vuoden 2017 suhteen vaikuttaa  täysin avoimelta ja merkityksettömältä. Tavallaan sillai aika kivassakin mielessä.
Nyt kun aattelee taaksepäin viimeistä kymmentä vuotta, niin onhan tässä ollut omat pyörityksensä. Remontti ja kaksi lasta noin päällimmäisenä. Olisko tässä nyt kyseessä vähän sellainen olotila, kuin olisi kymmenen vuotta pyörinyt hurrikaanin silmäkkeessä ja tullut lopulta roiskaistuksi jonkun texasilaisen pellon laitaan?

Puntari: Vuoden tilinpäätös

Bongasin Vaaleanpunaisen Hirsitalon Marjalta nämä kivat kysymykset kuluneesta vuodesta. Ja vastasin. 

1. Mitä sellaista teit viimeksi kuluneen vuoden aikana, mitä et ole koskaan ennen tehnyt?
- Olin viikon Lapissa yksin, ilman Sakaria ja lapsia. Hannan kanssa vietettiin todellinen laatuloma ihan täysin itseemme keskittyen. 

- Juhlin Teatterin vipissä ja nauroin vatsalihakseni kipeäksi hulvattomassa seurassa.

- Lähdin ex temprore Porin Jazzeille.

2. Oletko kyennyt pitämään itsellesi viime uutenavuotena tekemäsi lupaukset?
En tainnut tehdä mitään? Ehkä perinteinen laihdun, kirjoitan kirjan, tulen paremmaksi ihmiseksi...jeps, tässä sitä ollaan samana vanhana tylsänä tyyppinä.

3. Tuliko elämääsi uusia ihmisiä viimeksi kuluneen vuoden aikana?
Tuli! Ihania tyyppejä, joiden kanssa on jo vietetty monta mieleenpainuvaa hetkeä.

4. Menetitkö ketään läheistäsi?
En onneksi.

5. Missä matkustit?
Hah, tajusinpa vasta, että vuonna 2016 en käynyt ollenkaan ulkomailla! Lapissa tuli käytyä useamman kerran, sen lisäksi Tahkolla, Porissa, Helsingissä, Porvoossa. Vierumäen sporttiloma peruuntui esikoisen sairastuttua kuumeeseen.

6. Mitä sellaista toivoisit itsellesi, mitä et viimeksi kuluneen vuoden aikana saanut?
No ne kiinteämmät sisäreidet...

7. Mikä päivämäärä kuluneelta vuodelta tulee aina muistuttamaan sinua tästä nimenomaisesta kaudesta?
Vappuaatto. Palasimme silloin kotiin Lapista Hannan kanssa, ja kotona odotti täydellinen vappubuffet ja ikävöivä perhe.

8. Mikä oli suurin saavutuksesi kuluneen vuoden aikana?
Sappee trail runin 18km juoksu ja Venlojen viestin avausosuuden hyvä suoritus.

9. Mikä oli suurin pettymyksesi?
Koko syksy...kts. seuraava kysymys.

10. Sairastitko tai loukkaannuitko?
Pääsiäisenä sairastuin ensin influessaan, jonka päälle sain vielä vatsataudin. Olin reilun viikon ajan sellaisessa kunnossa, että ajattelin kuolevani. Lopulta lääkärin määräyksestä pakotin itseni syömään (mustikkasoppaa ja karjalanpiirakka) ja juomaan, ja kroppa alkoi palautua. 

Sitten syksyllä sairastin elokuun alkupuolelta marraskuun puoleen väliin asti. Flunssa äityi keuhkokuumeeksi ja yskä saatiin kuriin vasta kuukauden lääkekuurilla. Kolmen antibiottikuurin ja muiden lääkkeiden jälkeen olin ihan diudau. Vasta joulukuun alkupuolella aloin tuntea itseni "normaaliksi". Koko syksy olikin enemmän tai vähemmän henkistä ja fyysistä selviytymistaistelua. Thank God it's over!

11. Mikä oli paras ostoksesi?

Porvoon keittiötarvikeliikkeestä ostettu kaunis astia keittiön lavuaarin taakse, jonne saa astianpesuaineen, tiskiharjan ja rätin.

12. Kenen käytös pöyristytti sinua eniten?

Muutaman tyypin somekäytös. Onneksi kaverilistoilta on aika helppo blokata ihmiset, joiden ensisijainen kommunikointitapa on pelkkää vihapuhetta.

13. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?

Ruokaan ja harrastuksiin. 

14. Mistä ihan todella, todella innostuit?

Musiikista! Se on tullut elämääni taas vahvemmin mukaan. Otin keväällä bassotunteja ja nyt syksyn aikana oon koulussa opettanut 4 h musaa viikossa. 

15. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua kuluneesta kaudesta?

Kultaa hiuksissa - Olavi Uusivirta. 

16. Viime kauteen verrattuna, oletko:

i. onnellisempi vai onnettomampi: ehkä vähän onnettomampi.
ii. laihempi vai lihavampi: suht samassa
iii. Rikkaampi vai köyhempi: Taloustilanne on tasapainossa.

17. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?

Liikkuneeni. Ottavani rennommin. Tehneeni asioita, joita suunnittelin mutta en ikinä saanut aikaiseksi.

18. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?

Syöneeni suklaata ja karkkia. Että en olisi surrut asioita, joihin en voi vaikuttaa.

19. Miten vietit joulua? Entä juhannusta?

Joulu meni perheen kesken kotona. Juhannusta juhlittiin hillitysti mökillä.

20. Rakastuitko kauden aikana?

Rakastuin! Olavi Uusivirtaan :D.

21. Mikä oli lempitelkkariohjelmasi?

Gilmore Girls! Katoin syksyn aikana kaikki tuotantokaudet Netflixistä ja uudet jaksot joulun pyhinä.

22. Vihaatko mitään tai ketään, jota et vihannut tähän aikaan viime vuonna?

Vihaan tauteja ja sitä, miten helposti ne tarttuu.

23. Mikä oli paras lukemasi kirja?

Lujasti lempeä.

24. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?

Bo Kaspers Orkester.

25. Mitä halusit ja sait?

Halusin salaa uutta sykemittaria ja sain sen loppukesästä lahjaksi sponsoriltani.

26. Mitä halusit, mutta et saanut?

Ne kiinteät sisäreidet...

27. Mikä oli vuoden paras elokuva?

Katsoin ekaa kertaa Forrest Gumpin. Se, ja Whiplash jäivät mieleen.

28. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja paljonko täytit? 

Täytin 37 ja juhlin sitä Tampereen Torni-hotellissa Sakarin kanssa EM-futista katsellen.

29. Mikä yksittäinen asia olisi tehnyt vuodestasi selkeästi paremman ja onnellisemman?

Terveys.

30. Kuinka määrittelisit tyylisi kuluneen vuoden aikana?

Helppo, nopee ja huoleton.

31. Mikä piti sinut järjissäsi?

Kaverit, musiikki ja punaviini.

32. Ketä julkkista himoitsit eniten?

Gilmore Girlsien Logan on aika hottis!

33. Mikä poliittinen tilanne tai tapahtuma liikautti sinua eniten?

Nizzan terrori-isku. Sydäntä riipaisi toisen "kotikaupungin" suru-uutiset.

34. Ketä kaipasit?

Helena-mummua, jonka kuolemasta on jo 15 vuotta, mutta yhä vain kaipaan.

35. Kuka oli paras tapaamasi ihminen?

Basso-openi, joka rauhallisen kannustavasti jaksoi opettaa mua viime keväänä. 

36. Mikä tai kuka yllätti sinut viime vuonna?

Ehkä yllätin itse itseni selviytymällä kunnialla kesän urheilutapahtumista, vaikka treenimäärä oli surkea.

37. Mitkä viisi asiaa asetat tavoitteiksesi ensi vuodelle? Nämä eivät ole uudenvuodenlupauksia, vaan henkilökohtaisia tavoitteita.

1. Enemmän omaa aikaa.
2. Murehdin työasioista vähemmän.
3. Soitan viulua ja palautan mieleen entisiä taitoja.
4. Panosta itseeni ja hyvinvointiini.
5. Nauran ja pidän hauskaa.

…

Puntari: Joulu saapui meillekin

Puntarissa on rauhoituttu toden teolla joulun viettoon. Vielä joulunalusviikko kului tiiviisti töissä ja oppilaiden joulujuhlaesityksiä valmistellen, todistuksia kirjoitellen ja uuteen lukukauteen jo henkisesti valmistautuen. Keskiviikkona vietimme joulujuhlaa ja torstaina saattelimme oppilaat joululomalle kirkossa pidetyn jouluhartauden myötä.

Meillä kävi siivooja maanantaina ja päätin, että erillistä joulusiivousta ei sen lisäksi isommin tarvita. Yksi stressi vähemmän. Ilolla olen maksanut reilun satasen kuussa siitä, että joku muu kuin minä säännöllisesti imuroi, pesee lattian, puunaa vessat, tuulettaa matot jne. Se raha menee oikeastaan suoraan mun henkilökohtaisen hyvinvoinnin lisäämiseen.
Käytinkin joulusiivouksesta jääneen ajan siihen, että sain nähdä niitä ihmisiä, joita ei näiden arkikiireiden keskellä juuri ehdi nähdä.
Alkuviikosta käytiin lapsuudenystäväni (Saiman kummitäti) luona ja päivitettiin kuulumiset puolen vuoden ajalta. Meillä on se autuas tilanne, että juttu jatkuu aina ilman suurempia lämmittelyjä suoraan siitä, mihin se edellisellä kerralla jäi. Sama näyttää olevan myös jälkikasvumme suhteen: leikki käynnistyi n. minuutti siitä, kun oltiin päästy sisälle.

Jouluaaton aattona lähdimme kierrokselle Kangasalle. Kävimme pikaisesti moikkaamassa kummipoikaani ja hänen perhettään Ruutanassa.
Nappasin aikaa ihmisten näkemiseen siivouksen lisäksi myös leipomisesta, ja jätin kaikki suunnitellut joululeivonnaiset tekemättä. Sen sijaan kävin Kangasalla Paakarista hakemassa muutaman suklaaleivoksen joulukahvipöytään. Konditorian myyjä antoi lapsille kauniisti koristellut ja pakatut piparit, ja joulumieli nousi heti potenssiin kymmenen.
Anoppilassa poikkesimme glögillä ja karjalanpiirakoilla, jonka jälkeen suuntasimme vielä viimehetken ostoksille. S-marketissa oli partiolaiset pakkaamassa ihmisten ostoksia, ihana idea! Pakko oli sujauttaa pari euroa kiitokseksi partiopojalle hyvästä palvelusta.
Löytötexistä haimme hautakynttilät ja ulkotulet ja kassajonossa koin ihanan yllätyksen, kun bongasin opiskelukaverini Saijan perheineen. Pikaiset halaukset ja kuulumiset saatiin vaihdettua Saijankin kanssa.
Sitten piipahdimme vielä pikaisesti ystäväperheen luona viemässä joulumuistamiset heille. Nämä kaikki vierailut olivat itselleni sitä, mitä kaipasinkin. Ajattelin ennen, että joulumielen löytymiseen vaaditaan hirveä kiire ja työlista, mutta kyllä se oma joulufiilis löytyi nimenomaan tästä pienestä tonttuilukierroksesta ystävien luona.

Kangasalta lähtiessä kävimme kierroksen Pälkäneellä ja Luopioisissa isovanhempien ja muiden läheisten haudoilla. Vaikka hautausmaa tulvi vettä ja ilma oli kurja, kynttilämeri oli jo aaton aattona vaikuttavan kaunis. Mieli rauhoittui kummasti siellä kävellessä.

Kotona tehtiin illalla vielä pienet valmistelut tyttöjen kanssa. Minä tein lihapullia, Saima pilkkoi ainekset rosolliin, Maire kirjoitti joulupuheen ja yhdessä koristeltiin kuusi ja pipareita.
Iltasaduksi piti vielä lukea Mauri Kunnaksen Koiramäen Talvi -kirjasta se osuus, jossa kerrotaan Koiramäen väen joulunvietosta. Se kuuluu meidän jouluun (ihan niinkuin kaikki Kunnaksen jouluaiheiset kirjat).

Aattona herättiin riisipuuronkeittoon ja Sakarikin kotiutui töistä. Laitettiin mies heti nukkumaan ja jatkettiin kodin pieniä valmisteluja. Joulurauhan julistuksen jälkeen tehtiin päätös, että tänä vuonna ei mennä lainkaan kirkkoon, vaan rauhoitutuaan kotiin. Alettiin valmistella joulusaunaa kuntoon ja keiteltiin kahvit puoli neljäksi, kun mummu ja pappa saapuivat meille joulunviettoon. Aatto kuluikin perinteisen kaavan mukaan herkkuineen, lahjoineen ja saunotteluineen. Valvottiin lähes puoleen yöhön ja muisteltiin kaikkia lapsuuden jouluja ja niitä aikoja, kun meillä oli hevosia Aitoossa.

Joulupäivänä otettiin rennosti. Tehtiin taidetta joulupukin antamilla pastelliliiduilla ja vesiväreillä. Osa otti päiväunet. Kirjoja ja lehtiä luettiin. Syötiin vielä porukalla jouluateria ja kahvin kanssa nautittiin Mairen ja Saiman tekemät mustikkatuorejuustojälkiruuat.  Mummun ja papan lähdettyä katseltiin Gilmoren tyttöjen uusia jaksoja, syötiin karkkia, luettiin kirjoja, saunottiin yli tunti (jalkakylvyn kera) ja illalla vielä herkuteltiin juustoilla ja kekseillä ja joulupukin tuomilla herkkuoliiveilla.

Tapaninpäivän aamuun nukuttiin hyvin ja sikeästi. Tuulinen sää on nyt selkenemässä jopa lähes aurinkoiseksi ja tänään olisi tarkoitus uskaltautua jo uloskin vähän liikkumaan.
Mieli ja keho onkin saanut sekä henkistä että ihan konkreettista ravintoa lähipäivinä runsaasti, joten tästä on mukava jatkaa joululoman viettoa!

Halkomäki: Hyvä Joulu

Joulu sitten tulla jollotti tänne Äkäslompoloonkin. Mukavan pakkasen, lumisateiden ja upeiden revontulien alla olemme saaneet perheen kesken laskea sykettä lomaan ja juhlaan. Tämä on meidän kolmas joulu Lapissa. Ensimmäinen meni vähän sopeutuessa, olihan se meille ensimmäinen joulu poissa kotoa. Viime joulu taasen oli osastoa Paras Joulu Ikinä, juuri sellainen josta olin haaveillut usean vuoden ajan. Ja jota tässä pitkin syksyä ollaan kaiholla lasten kanssa muisteltu. Saatiin Tiinan kanssa koko porukka saman kuusen ympärille. Oltiin panostettu ruokiin, koristeisiin ja mukaviin yhteisiin juttuihin. Unohtamatta rauhoittumista ja kiireetöntä tunnelmaa. Oli hauskaa jakaa juhlan valmisteluita yhdessä ja pyhien aikana jokainen pääsi vuorollaan keittiöön hääräämään toisten ottaessa lepoa.

Tänä vuonna oli jotenkin itsestään selvää, että tänne tullaan taas. Irti arjesta ja velvollisuuksista. Ihan oikeasti rauhoittumaan ja nauttimaan perheen yhteisestä ajasta. Ja näin aaton aaton iltana voin sen todeta, että tämä joulu on varmasti pienin joulu, mitä koskaan olen ollut valmistelemassa. Monella tapaa. En ole varmaan koskaan hankkinut näin vähän joululahjoja. En käynyt edes jouluostoksilla. Lapsillekin hankin vain yhden yhteisen kirjalahjan, senkin käytettynä. En hankkinut jouluksi parempaa vaatekertaa enkä uusia koristeita. En joulukukkia tai konvehtirasioita. Joulukahvin sain Tiinalta, ja senkin olen jo melkein juonut. Ystävien joululoorat sun muut joulumuistamiset jäivät pääosin tekemättömien töiden listalle.
Ruokapöydässä meillä on jouluaterian riisuttu versio, tarjolla vain harvat ja valitut. Itse valmistin imelletyn perunalaatikon, rosollin ja joululimpun. Saaristolaisleipä saatiin äidiltä, kaikki muu on hankittu kaupasta. Listan ulkopuolelle jäi moni perinteinen joulupöydän herkku, mutta nyt mennään näillä. Kahvin sekä glögin kanssa pipareita ja joulutorttuja. En ole leiponut MITÄÄN herkkua. Jotain täytyi sentään itse tehdä, sillä joulufiilis vaatii sen. Mitään sellaista kuuluisaa joulupsykoosia en ole koskaan kehitellyt, vaikka mies välillä valittaakin turhasta ressaamisesta. Toisen silmissä innostunut häärääminen kai sitten näyttäytyy niin.
Joulun ainoana mökin ulkopuolisena ohjelmana meillä on aamupäiväkahvit Velhon kodan hämyssä. Muuten ollaan kuin ellun kanat. Tuntuu, että kaiken tämän tolkuttoman jouluhössötyksen, kaupallisuuden ja yltäkylläisen tarjonnan keskellä vähempi on parempi. Yksinkertaisesti. On tärkeintä keskittyä olennaiseen.

Jo viime Jouluna mun sisimmässäni puristi möykky, joka nosti rakkaan perheporukan kanssa vietetyn joulun arvon entistä korkeammalle. Pitkin syksyä televisiosta tulvinut kuvamateriaali sota-alueilta pakenevista ihmisistä ja karmivat kuvat Välimeren rannoille ajautuneista hukkuneista lapsista saivat aikaan ikävän puristuksen tunteen rintakehälle. Nyt se puristus on oikeastaan vielä konkreettisempi, sillä nämä asiat ovat kuluneen vuoden aikana menneet omakohtaisesti syvälle ihon alle.
Vaikka aina olen jouluisin lähettänyt lämpöiset ajatukseni maailmalle hätää kärsivien ihmisten luo, tänä jouluna teen sen erityisen raskain sydämin. Uutiskuvat Aleppon pommitusten keskeltä eivät mitenkään kevennä niitä. On suunnattoman järkyttävää katsoa ihmisten kärsimyksiä, joille ei näytä tulevan minkäänlaista loppua. Kun ei ole rauhaa, ei ole elämää. On vain kilpajuoksua kuoleman kanssa päivästä toiseen. Hyvällä onnella voi pelastua yön pommituksista, ohjusiskuista ja sotilaiden luodeista. Näille ihmisille ainoa tie takaisin elämään on pako. Monille sekin mahdoton.

Tänä jouluna minulle suurin kiitollisuuden aihe on se, että läheiseni saavat viettää joulua rauhassa, kukin omissa kodeissaan, turvassa ja hyvillä mielin. Vaikka on sairauksia ja muuta ikävää, niin silti on aina myös toivoa. Olen kuluneen vuoden aikana saanut joukon uusia ystäviä, joista muutamista on tullut minulle hyvin läheisiä ja tärkeitä. He viettävät nyt toista jouluaan turvassa. Vailla pelkoa pommeista, terroristiryhmien värvääjistä, kotiovella odottavista tarkka-ampujista, uskonnollisten ääriliikkeiden asettamista autopommeista tai koteja räjäyttävistä kiihkomielisistä sisseistä. He ovat päässeet pakoon ja onnekkaina selvinneet matkastaan hengissä. Heilläkin on toivoa.

Sinivalkoista rauhaa ja turvallista elämää Suomessa olen aina suuresti arvostanut. Silti nekin asiat ovat saaneet kuluneen vuoden aikana aivan toisenlaisen perspektiivin. Lähi-idän uutiskuvien ja -otsikoiden takaa minulle on auennut aivan uusi maailma. Maailma ihan tavallisten ihmisten silmin. Olen kuullut ihania tarinoita ajoilta, jolloin elämä oli hyvin. Kuinka appelsiinipuut kukkivat, ja kuinka keskikesällä laitettiin appelsiininkuoria tyynyn alle, jotta unessa näyttäytyisi tuleva sulhanen. Lapsuuden uintiretkistä joelle ja metsästysretkistä vuoristossa. Perheiden yhteisestä ajasta työntäyteisen arjen keskellä. Se kaikki on elämää, jota ei enää ole kuin muistoissa. Ei ole kotia. Ei sisaruksia. Ei vanhempia. Ei ole lapsuuskuvia, ei hääkuvia. Ei perhealbumeita. Yhdellä ystäväperheellä on vain muutama kuva hetki ennen lähtöä hankitussa kännykässä. Istuin kerran teepöydän ääressä ja juttelimme heidän suvustaan Irakissa. Perheen pienin tyttö kiikutti minulle puhelimen ja halusi näyttää kuvia. Kuvissa noin kolmekymmentävuotias mies makasi outo ilme kasvoillaan, pää veressä kadulla, oman kotitalonsa edustalla. Vieressä makasi hänen kaksivuotias tyttärensä, kasvot veressä, lasittunein katsein. Tyttö sanoi: Katso, ampui, minun eno, minun serkku! Hetki meni, ennen kuin ymmärsin kuvien ihmisten todellakin olevan kuolleita. Laajemmassa kuvassa näkyi heidän kotitalonsa ja sen edustalla lopulta kadulle lakanoin peitetyt ruumiit.
Sinä iltana en oikein saanut unta.

Lopulta ihmisen pahin vihollinen on ihminen. Tuntuu, että maailmassa on vallalla niin paljon pahaa, että hyvä hukkuu sen jalkoihin. Silti meidän täytyy säilyttää usko ihmiseen. Minulla sitä on kuluneen vuoden ajan ylläpitänyt vapaaehtoistyö turvapaikanhakijaperheiden parissa. Se on joka päivä tuonut konkreettisesti esille sen, miten paljon maailmassa on vielä hyvää. Hyviä ihmisiä. Hyviä tekoja ja ajatuksia. Toki se on tuonut esille paljon myös sitä ihmisyyden karmeaakin puolta, josta meillä suomalaisilla ei oikein ole edes aavistusta. Suomalaisena on mahdotonta käsittää sitä, että ihmishengellä ei ole mitään arvoa, eikä ihmisellä minkäänlaista ihmisarvoa.
Maailman rauhan eteen on tehtävä nyt kaikki mahdollinen ja mahdotonkin.

Rauhaa täällä Suomessa on varjeltava erityisen tarkasti, onhan se arvokkainta mitä meillä on. Meidän tulee entistä tarkemmin valvoa rajojamme ylittävien ihmisten taustat ja tarkoitusperät sen säilyttämiseksi, ja toisaalta antaa täältä vilpittömästi turvaa niille jotka sitä oikeasti tarvitsevat. Täällä on tilaa hyville ihmisille. Kansalaisuuteen tai uskontoon katsomatta.

Näiden ajatusten pohjalta rakentuu joulu täällä Äkäslompolossa tänä vuonna. Se, mikä joulussa on tärkeintä, on tallella. Siitä kiitollisina koristelemme huomenaamulla yhdessä kuusen, ja sitten Turun joulurauhanjulistuksen kautta hiljennymme viettämään Vapahtajamme armorikasta syntymäjuhlaa. Tonttujen ja Joulupukin kera tietenkin. Lapset ja äiti kuumeessa ja hirmuisessa yskässä, tietenkin. Mutta hyvillä mielin.

Kaikille maailman ihmisille joulu ei ole tasapuolinen. Kaikilla ei ole edes valkeaa joulua. Saku 5v. tuossa aamulla mietiskeli, että onkohan se Jeesus ihan kokonaan unohtanut että on joulu kun ei se ole muistanut lähettää lunta Aitooseen, vaan kaikki lumi on tullut tänne Lappiin. Että ei se Jeesuskaan kyllä ihan kaikkea ymmärrä, kun kyllähän nyt kaikilla pitäisi lunta olla!

Rauhallista Joulua jokaiselle!

Oli lunta tai ei.

Halkomäki: Vink vink vinkkausta!

Maitolaiturin menoa pidempään seuranneet lukijat tietävät, että meillä Tiinan kanssa on varsin lämmin suhde Nokian suuntaan Nansolle. Niinpä Nansoa koskeneet lakkautusuutiset olivatkin suuri suru sekä Puntarissa että Halkomäessä. Onneksi tuotanto ei kuitenkaan kokonaan lakannut ja nyt saamme Nanson lisäksi nauttia myös laadukkaista Nokian Neulomon tuotteista.

Jonkun ihmeen sosiaalisen median mainoksen kautta eksyin kerran Verson Puodin sivuille, ja nyt onkin ihan pakko vinkata teille tämä mainio pieni kangas-/vaatevalmistaja. Jolla on myös yhteydet Nokian suuntaan! Laadukkaita ja hauskoja kankaita ja persoonallinen Taimi -mallisto. Naisille, miehille ja lapsille.  Mä löysin sieltä kerralla monta suosikkia, ja jos kotoa löytyisi vielä ihan pikkuruinen napero, niin olisin varmaan jo aivan seonnut tilausta tehdessäni!!!

Syksyllä Verson Puoti teki yhteistyötä Nokian Neulomon kanssa, ja toi ennakkotilaukseen yhden mallistonsa mekon, joka on kokonaan suomalaista työtä. Yhdessä -mekko. Made in Nokia. Kun kerrankin sai niin persoonallisen ja kivan mekon suomalaisella laadulla, niin olihan se hankittava! Hintakin kohdillaan. Samaan syssyyn tilasin poikasille trikoopaidat.  Ja kaikkea muutakin kivaa olisi ollut tyrkyllä myös niin Tiinalle kuin tytöillekin. Tiedän mistä seuraavan kerran vaatelahjoja hankin!

Yhdessä mekko! Sopii varmaan ihan kaikille vartalotyypeille!

Napitus ja huppu ovat hauskat!

Alahelman rypytys kuminauhoineen takaa käyttömukavuuden.

Taskut tuovat rentoa ilmettä yhdessä hupun kanssa.

Hihansuiden pitkä resori antaa vapautta säädellä hihan pituuden sopivaksi.

Käy kurkkaamassa Verson Puodin sivut täältä! Facebook -sivut täältä.

Ja Nokian neulomon sivut löydät täältä.

Pukin matkaan saattavat vielä ehtiä, mikäli tuotteita on saatavilla.

Ja Ps. tämä ei ole mikään maksettu mainos,

ihan vaan vinkkaus! :)

Puntari: Viikonlopun paras hetki

Viikonloppuihin liittyy usein melko kovat odotukset ja paljon suunnitelmia. Etenkin näin joulun aikaan pitäisi muka ehtiä tehdä kaikenlaista. Siivota komeroita, hankkia lahjoja, neuloa, suunnitella joulun ruokalistaa, kuntoilla...

Tänä syksynä viikonloppuni ovat olleet erilaisia kuin ennen. Aikaisemmat viisi vuotta olen joka sunnuntai-illat viettänyt urheiluseuran liikuntavuorojen vetäjänä paikallisella liikuntasalilla ja se taas on aiheuttanut ikävän tilanteen: mehevän sunnuntaipäivällisen viineineen tai muine ruokajuomineen on saanut unohtaa.
Kuluvan syksyn ajan sunnuntaini ovat olleet kuitenkin vapaita, sillä siirsin kahvakuularyhmän perjantai-iltaan. Nyt kun saavun perjantaina töistä kotiin, ehdin laitella perheelle ruuan, pistää pyykit koneeseen ja kuivumaan, raivata huushollin suht siedettävään kuntoon ja vielä mahdollisesti heittää pienen happihyppelynkin ennen salissa tapahtuvaa hikoilusessiota. Ennen kahvakuulailua napsautan tietysti saunan lämpiämään. Kun vähän ennen kahdeksaa tulee kotiin, riisuu hikiset jumppavaatteet, rojahtaa vissy- tai oluttölkki kädessä saunan lauteille, on olo käsittämättömän euforinen. Ikään kuin koko kuluneen viikon kiireet olisi pyyhitty pois kokonaan!

Viikonloppujeni huippuhetki on tuon perjantain nollaussession lisäksi lauantaiaamu. Tilasin marraskuussa itselleni uuden HS Viikko -lehden, joka on oikeastaan vastaus kaikkiin rukouksiini. Olen jo pitkän potenut vakavaa puutostilaa, kun meille ei ole tullut paikallislehden lisäksi mitään muuta sanomalehteä. Aamulehti tarjoaisi toki pirkanmaalaista uutisvinkkeliä, mutta ruuhkavuosien keskellä olen todennut, että joka päivä ilmestyvän lehden lukemiseen ei yksikertaisesti
 riitä aika.


Lisäksi täällä maaseudulla jakelu mättää, eli jos haluan lukea lehteni aamulla, se pitäisi hakea pikitien varressa sijaitsevasta "heittolaatikosta", jonne en kyllä kahden pienen lapsen äitinä mitenkään kerkiä raahustamaan aamutoimien säpinässä. Postin mukana jaettu lehti ehtisi luettavaksi vasta iltapäivällä, ja silloin onkin sitten jo ne harrastukset jne.
Mutta HS Viikko. Luojalle kiitos tästä keksinnöstä! Lehti tulee postin mukana perjantaisin ja sisältää reilut sata sivua luettavaa. Eikä jutuissa pyöritä Kehä kolmosen sisäpuolella, vaan lehti luo katsauksen mielenkiintoisimpiin ilmiöihin viikon varrelta, kotimaasta ja ulkomailta. Luettavaa riittää ihan varmasti kahdelle viikonloppuaamulle.

Sen verran vanhanaikainen tyyppi olen, että minulle sanomalehden pitää olla oikea. Sen pitää haista painomusteelta ja sen pitää tuntua yhtä aikaa pehmeältä ja karhealta sormien välissä. Tablet-version lukijaa minusta ei tule niin kauan, kun printtimedia elää. Haluan kokea aamupalapöydässäni sekä höyryävän kahvin tuoksun että sanomalehtipaperin kahahdukset.

Lukeminen on ollut tällä viikolla tapetilla paljon. Pisa-tuloksista on uutisoitu ja kerrottu sekin, että kodin lukemisilmasto vaikuttaa suoraan myös lasten oppimistuloksiin.
Lukeva ihminen on saanut minun silmissäni aina yhtäläisyysmerkit sivistyneen ihmisen kanssa. Ja sivistynyt ihminen lukee myös sanomalehtiä. Ei vain tietääkseen, vaan ymmärtääkseen.