Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit

lauantai 2. huhtikuuta 2011

Puntari: Paranee vanhetessaan



Tämä viikko on kohentunut loppua kohti.
Olin tiistaina kuin kuraan kuollut kuttu. Liekö syynä maanantainen juoksulenkki, joka oli omassa mittakaavassani pitkä (kilometrejä en kyllä tässä kerro, ettei superjuoksijat siellä jossain kuole nauruun). Joka tapauksessa olin tiistaina ihan lahna. Lapset leikkivät innoissaan keväthangilla ja minä istuin potkukelkassa ja lähinnä varmistin, että muksut pysyvät hengissä.

Ehkä kesäaikaan siirtyminenkin vaikuttaa. Onneksi nyt on jo parempi ja pirteämpi olo. Mahtavat hiihtokelit tietysti virkistivät. Se vähän ottaa päähän (kirjaimellisestikin) että poltin tostaina hiihtolenkillä naamani. Silloin hiihdin sillä ajatuksella, että kausi Etelä-Suomessa oli nyt tässä. Hyvä kausi tämä olikin.

Eilinen aprillipäivä meni töissä lievässä kaaoksessa, mutta kukaan ei onnistunut mua totaalisesti jymäyttämään. Minä tosin sitten huipensin päivän pienellä pilalla, ja se meni oppilaisiin täydestä.

Ihaninta eilisessä oli se, kun tulin kotiin ja pöydällä oli iso kimppu keltaisia tulppaaneja ja koko huusholli oli siivottu. Pyykit pesty. Tiskit koneessa. Puut kannettu. Oli ihanaa aloittaa viikonloppu siten, että sai aloittaa leipomisen ja kokkailun ilman, että täytyi ajatella ensin paikkojen raivaamista katosta lattiaan! (Joku voisi epäillä, että onko mies nyt käynyt vieraissa, kun näin vaimoaan hemmottelee. Mä lähinnä epäilen, että se on taas tilannut jotain uusia osia polkupyörään. Tai uuden pyörän. Vaikka mitäs se mulle kuuluu, omat rahat molemmilla.)

Ja sitten mies vielä löysi kirppikseltä lapsille kahdet goretex-kengät, ihan uudet lasketteluhousut, Legon farkut ja Miraakkelin mallistosta olevan perinnepaidan ihan pikkurahalla. Sai tuon satsin sillä hinnalla, mitä yhdet uudet gorekengät olisivat kaupassa maksaneet -50% alessa. Että käykää nyt hyvät ihmiset kírpputoreilla!!!

Tänään päivä jatkuu laiskottelulla, lehtien lueskelulla, paikallisen koulun vanhempainyhdistyksen järjestämällä konsertilla ja varmaan täytyy lähteä tuonne ulos ihmettelemään loskaa ja harmauttakin.

PS. Kuvassa vähän sitä, mitä tähän viikkoon on kuulunut tähän mennessä. Pari luomuvinkkiäkin.

3 kommenttia:

  1. En ehkä voi enää lukea sun juttuja koska aina tulee vaan niin ikävä teitä. Muutan teille. Sopisko sinne joogastudioon?

    Ihania ootte. Voih.

    VastaaPoista
  2. Joogastudioon mahtuu hyvinkin pari neitosta majoittumaan! Se on vihdoinkin valmistumassa, vähän vielä listoja puuttuu...
    Ja hätätapauksessa kyllä siellä pystyy paneelinippujen ja työkalujenkin seassa makoilemaan.
    Tiina

    VastaaPoista